tiistai 26. maaliskuuta 2013

Retkiruokatesti



Testasimme viime viikonlopun kalareissun yhteydessä pahvilaatikollisen sekalaisesti valikoituneita retki/vaellusruokia. Tähän alkuun on kuitenkin syytä laittaa disclaimer, eli vastuuvapautuslauseke. Seurueen neljä maistelijaa eivät välttämättä edusta otosta vaativista retkeilijöistä. Vaikka retkiruuat ovat tulleet osin melko tutuiksi harrastustoiminnan yhteydessä, et juuri näe ketään meistä huippuvaativilla vaelluksilla tai muutenkaan extreme –lajien parissa.

Suhteemme ruokaan on intohimoinen, mutta ei muodostu kilokaloreista, eikä korkea energiamäärä/painosuhde ruuassa ole meille itseisarvo. Kaloreita saa toki olla, mutta maku ratkaisee aina. Jokainen näistä maistamistamme ruuista ansaitsee paikkansa (jos päivä on kulunut jääkarhua karkuun juostessa) kun on hetki aikaa levähtää vuorenkielekkeellä, jäälautalla tai lumikuopassa.

Tässä testissä kuitenkin ainoastaan maku ratkaisi sijoituksen. Joku toinen saa laskea kilot ja kalorit ;) me emme...

Suurin osa ruuista löytyy mainiosta www.eraevas.fi –verkkokaupasta, mutta muualtakin olimme eväitä hankkineet. Alla testiruuat lajiteltuna paremmuusjärjestyksessä, maukkaimmasta mauttomimpaan.




Paellaa kohtaan koko porukan odotukset olivat ennen maistamista kaikkein skeptisimmät. Sen verran oli jokainen meistä oikeaa aitoa (rapsakkapohjaista) paellaa maistellut, ettei pakastekuivatussa pussissa voisi todellakaan olla sitä.

Pussin avattua löytyi kuitenkin kuivamuonasta herkullinen ja odotuksia herättävä tuoksu. Valmiin paellan maku oli yllättävän positiivinen kokemus, etukäteen ei olisi uskonut kuinka hyviä (ja tuoreen tuntuisia) katkaravuista ja kananpaloista tuli. Mausteetkin olivat aika hyvin kohdallaan. Pussista tuli tuhti annos, jonka mukisematta syö hieman kriittisempikin maistelija.

Pakastekuivattujen retkiruokien ongelmakohta on riisin suutuntuma, eli kuituinen rakenne. Farmer’s Outdoorin retkiruuat valmistetaan ilman lisä- ja säilöntäaineita.




Valmiin ruuan ensituntuma oli todellakin hämmentävä. Lopputuloksesta tuli mieleen lapsuuden helmipuuro/mannapuuro, siis ihan hyvällä tavalla, kuitenkin jotain mitä ei pastalta odottanut. Kinkun palat olivat todella pieniä, eikä annosta voinut sanoa mitenkään lihaiseksi. Makua ja hinta/laatusuhdetta voi kuitenkin kehua. Neljästä maistajasta vain yksi hyljeksi (söi kyllä), muiden mielestä oivaa biopolttoainetta parhaimmillaan.




Ennakko-odotuksemme eivät olleet mitenkään kovin korkealla tämän kasvisretkiruuan osalta, mutta kuinkas kävikään. Pussia avatessa aisti kuivan annoksen raikkaan tuoksun ja koostumuksen. Valmiinkin annoksen ulkonäkö oli hyvä, maku kuitenkin hieman yllätyksetön, jälkimaku parempi. Cashewpähkinät ja rusinat paransivat oleellisesti lopputulosta sekä maun, että rakenteen osalta. Kasvisruuaksi pärjäsi mainiosti myös liharuokia vastaan.




Testin ainoa kalaruoka jakoi mielipiteet selvästi kahteen. Puolet piti koko testin parhaana ruokana, mutta loput lähes huonoimpana. Tämä keskiarvosijoitus ei siis välttämättä tee tälle herkulle oikeutta hyvässä, eikä pahassa. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä, että ulkonäkö oli testin herkullisin.

Pasta oli hieman pehmeää tekstuuriltaan eli suutuntumaltaan, suola kuitenkin hyvä. Lohen maku jakoi lopputuloksen helvetin hyvään ja heikkoon esitykseen. Maista itse ja päätä…




Emme voineet kuin ihmetellä, kuinka tämä Lancashiren lammaspata on voinut voittaa ERÄ -lehden retkiruokatestin (nr. 12/2008). Ei sillä, että tämä huonointa olisi ollut, meidän mielestämme kuitenkin selvää keskitasoa. Ainoa etu muihin aterioihin verrattuna oli, että se on heti valmista ja näin hätätilassa syötävissä vaikka kylmänä suoraan pussista. Näin hätä meillä ei tosiaankaan ollut. Lammas, perunat ja porkkanat olivat selvästi ylikypsiä. Pussista löytyi jopa maustepippuri ja laakerinlehti, joskin jälkimmäisen maku ylikorostui hieman kitkeränä ja muut ainekset maistuivat toisiltaan. Suolaisuus kuitenkin sopiva.

Lammaspadan yhteydessä testasimme Hot Pack - Liekitöntälämmitintä. Se toimikin ehdottomasti yli odotustemme. Suorastaan hämmentävää, kuinka tuollainen kemiallinen reaktio voi nopeasti lämmittää ruuan paikoin lähes tulikuumaksi. Suositeltava vaihtoehto ruuan lämmittämiseen, jos nuotio tai retkikeitin ei syystä tai toisesta ole mahdollinen vaihtoehto.




Sopivan tuhti annos, josta varmasti saa kaloreita riittävästi. Kuitenkin ruuasta puuttui makua (suola), eivätkä ulkonäkö/rakenne olleet erityisen herkullisia. Makeus tuli parhaiten esiin, mutta happamuudesta jäi jotenkin teollinen sivumaku. Keskikastin esitys!




Mainosteksti sanoo: ”Isompi pakkaus reiluun nälkään”, me korostamme lauseen viimeistä sanaa. Isohkoissa lihapaloissa oli kyllä kohtuullinen rakenne, muttei juurikaan makua. Peruna lohkot maistuivat jauhoiselle. Tillikastikkeessa emme havainneet tillin makua. Lopputulos ei ollut kenenkään meistä suosiossa.




Chilillä oli koko porukan suurimmat ennakko-odotukset. Oikea chili con carne on koko porukan suosikkeja. Miten ihmeessä sen voi näin ryssiä, sentään amerikkalainen tuotemerkki. Lopputuloksessa chili ja rasva puskivat läpi ensilusikallisesta, muutoin melko mautonta ja suolatonta, rakennekin huono. Kaikkien mielestä heikoin esitys tässä joukossa.



Pimp My Lunch


Jokainen edellä arvioitu retkiruoka paranee monta astetta hyvin yksinkertaisella tuunauksella. Sekoita voista, suolasta, valkosipulista ja persiljasta tahna. Tee tahnasta sopivia annosnappeja ja sekoita kuuman ruuan joukkoon. Suosittelen!



Retkisäilykkeet


Varsinaisten retkiruokien lisäksi kokeilimme myös muutamia säilykkeitä, jotka ovat vain aterian komponentteja/raaka-aineita, vaikka niitäkin voi sellaisenaan ilman sen kummempia valmistamisia syödä.






Saksanhirvisäilyke Eräeväs on hieman fiinimpi versio perinteisestä nötkötistä, jota voi lisätä piristämään/tehostamaan lähes mitä tahansa muuta ruokaa, kuten keittoja, patoja, käristyksiä, laatikoita, munakkaita, salaatteja yms. tekeehän siitä hätä tilanteessa myös pihvejä.

Tarjoiluehdotus
Tällä kertaa leikkasimme lihan tangoiksi, paistoimme voissa ja liekitimme. Lisukkeina toimivat ohratto (salottisipuli, valkoviini, metsäkauriin riistaliemi, parmesan), karamellisoitu salottisipuli, Jaloviinakermapippurikastike, variksenmarja-pihlajanmarja-hyytelö, Põltsamaan sinappi ja höyrytetty parsakaali.




Hei kamoon, minkälainen hirvipatee sisältää vain 14% hirvenlihaa, vettäkin enemmän kuin hirveä :(. Vastaus on yksinkertainen ja ikävä. Vaikka purkki oli täysin selvää huijausta, maistoimme silti. Ei olisi kannattanut, sillä lopputulos oli juurikin yhtä huono vitsi. Maku oli rasvainen, jauhoinen ja saippuainen. Alkumaku terävän/pistävän mausteinen ja jälkimaku rakeisen lattea.






Viimeisinä ja todellakin vähäisempinä Bullet Meal Ateriapatukat. Bullet Meal tuotteet on kehitetty ja valmistettu Suomessa. Valmistajan mukaan tuotteen ominaisuudet perustuvat pitkään tuotekehitykseen ja patentoituun tekniikkaan.

Voi hyvinkin olla totta, mutta meihin ne eivät uponneet. Sellaista määrää reissussa ei ollut Jallua mukana, että tuota olisi syönyt. Luotaantyöntävän ulkonäyn ja tuoksun (haju) takia tarvittiin pientä motivaation hakemista, että kaikki olisivat edes yrittäneet maistaa moista ruuan irvikuvaa :(

Vaikka makua hieman paransi lievä lämmittäminen mikroaaltouunissa, tarvittaisiin jokin direktiivi näiden luokittelemiseksi ruuasta pelkäksi polttoaineeksi.

PS: Muistathan osallistua arvontaan!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Lännen Hunttarit – osa suomalaista metsästyshistoriaa

Elmer Haltunen Michiganista kantaa pyydystämänsä kojootin metsästä talvella 1943.


Tapiolan takamailla -blogi on nostanut esiin amerikansuomalaisten siirtolaisten metsästyskulttuurista kertovan viisiosaisen videosarjan. Klipeissä käsitellään metsästystä ja sen merkitystä Yhdysvalloissa Michiganin, Wisconsinin ja Minnesotan osavaltioiden suomalaisalueilla.

Suosittelen kaikille, erittäin mielenkiintoisia videoita. Katsomaan pääset klikkaamalla tästä!


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Osallistu villiruokareseptikilpailuun



Viimevuotiseen tapaan on taas aika laittaa hyvä kiertämään. Tällä kertaa arvotaan kunnolliset Zeiss CONQUEST HD 8x32 –katselukiikarit. Palkinnon arvo on huikeat 745 €, joten nyt todella kannattaa osallistua kisaan. Ilman Häijään Urheilutarvikkeen merkittävää panosta tällainen palkinto ei olisi ollut edes mahdollista.


Häijään Urheilutarvike on ehdottomasti Pirkanmaan paras ja monipuolisin erätarvikeliike. Vuosien aikana olen tehnyt siellä monet hyvät kaupat kalastus- ja metsästystarvikkeissa. Erätarvikkeiden lisäksi heidät tunnetaan laajemmallakin alueella asiantuntevana talviurheilu- ja pyöräilyvälinekauppana. Suosittelen lämpimästi käymistä paikan päällä Tupurlantie 4, Häijää. Puh. 020 742 9980 tai verkkokaupassa http://www.haijaa.fi.

Kilpailu on avoin kaikille tutuille ja tuntemattomille. Suoritan arvonnan 21.4.2013. Kilpailuun osallistuminen on ilmaista, mutta edellytyksenä on kirjoittaa alle kommenttikenttään villiruokaresepti. Reseptin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään superfiini, ei edes omakeksimäsi. Ainoa ehto on, että ohje sisältää jotakin näistä: riistaa, kalaa, marjoja, sieniä tai villiyrttejä. "Foto ois kiva yllätys", eli kommenttiin voi halutessaan helposti liittää myös kuvan. Nokkelasti voit osallistua (kohtuudella) myös useammalla kommentilla (1 resepti/kommentti) ja olet näin mukana arvonnassa useammalla arvalla :)



Arvonta on raakaa, mutta rehellistä. Arvontapäivänä käytän tätä virallista arvontakonetta valantehneen kalastuksenvalvojan tarkkailun alaisena. Kirjaudu kommentoidessasi Twitter, Facebook, Google+, Disqus –tunnuksillasi tai "valitse nimi" ja kirjoita sen alle sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa yhteyttä voittajaan.

Muista kertoa tästä villiruokareseptikilpailusta myös kavereillesi ja tuttavillesi, näin saamme koottua hyviä villiruokareseptejä entistä enemmän yhteiseksi iloksemme. Tietoa arvonnasta ja resepteistä on helppo jakaa vaikka alla olevilla Facebook-painikkeilla. 

Onnea kisaan!

Kilpailu on ratkennut!

Arpaonni suosi numeroa #42, eli nimimerkki JJ:n ohjetta:

Kyllä yksinkertaisin maistuva ruoka syntyy valmistamalla Porter paisti.

Olutta, soijaa ja mustaviinimarjamehua kattilaan ja hirvipaisti sinne porisemaan tunniksi pariksi välillä käännellen. Keittelyn jälkeen liha pois ja jääneestä liemestä suurustaa maukkaan kastikkeen. Tarjoilu perunoiden ja kauden kasvisten kanssa.

Voin luvata että toimii.