tiistai 26. maaliskuuta 2013

Retkiruokatesti



Testasimme viime viikonlopun kalareissun yhteydessä pahvilaatikollisen sekalaisesti valikoituneita retki/vaellusruokia. Tähän alkuun on kuitenkin syytä laittaa disclaimer, eli vastuuvapautuslauseke. Seurueen neljä maistelijaa eivät välttämättä edusta otosta vaativista retkeilijöistä. Vaikka retkiruuat ovat tulleet osin melko tutuiksi harrastustoiminnan yhteydessä, et juuri näe ketään meistä huippuvaativilla vaelluksilla tai muutenkaan extreme –lajien parissa.

Suhteemme ruokaan on intohimoinen, mutta ei muodostu kilokaloreista, eikä korkea energiamäärä/painosuhde ruuassa ole meille itseisarvo. Kaloreita saa toki olla, mutta maku ratkaisee aina. Jokainen näistä maistamistamme ruuista ansaitsee paikkansa (jos päivä on kulunut jääkarhua karkuun juostessa) kun on hetki aikaa levähtää vuorenkielekkeellä, jäälautalla tai lumikuopassa.

Tässä testissä kuitenkin ainoastaan maku ratkaisi sijoituksen. Joku toinen saa laskea kilot ja kalorit ;) me emme...

Suurin osa ruuista löytyy mainiosta www.eraevas.fi –verkkokaupasta, mutta muualtakin olimme eväitä hankkineet. Alla testiruuat lajiteltuna paremmuusjärjestyksessä, maukkaimmasta mauttomimpaan.




Paellaa kohtaan koko porukan odotukset olivat ennen maistamista kaikkein skeptisimmät. Sen verran oli jokainen meistä oikeaa aitoa (rapsakkapohjaista) paellaa maistellut, ettei pakastekuivatussa pussissa voisi todellakaan olla sitä.

Pussin avattua löytyi kuitenkin kuivamuonasta herkullinen ja odotuksia herättävä tuoksu. Valmiin paellan maku oli yllättävän positiivinen kokemus, etukäteen ei olisi uskonut kuinka hyviä (ja tuoreen tuntuisia) katkaravuista ja kananpaloista tuli. Mausteetkin olivat aika hyvin kohdallaan. Pussista tuli tuhti annos, jonka mukisematta syö hieman kriittisempikin maistelija.

Pakastekuivattujen retkiruokien ongelmakohta on riisin suutuntuma, eli kuituinen rakenne. Farmer’s Outdoorin retkiruuat valmistetaan ilman lisä- ja säilöntäaineita.




Valmiin ruuan ensituntuma oli todellakin hämmentävä. Lopputuloksesta tuli mieleen lapsuuden helmipuuro/mannapuuro, siis ihan hyvällä tavalla, kuitenkin jotain mitä ei pastalta odottanut. Kinkun palat olivat todella pieniä, eikä annosta voinut sanoa mitenkään lihaiseksi. Makua ja hinta/laatusuhdetta voi kuitenkin kehua. Neljästä maistajasta vain yksi hyljeksi (söi kyllä), muiden mielestä oivaa biopolttoainetta parhaimmillaan.




Ennakko-odotuksemme eivät olleet mitenkään kovin korkealla tämän kasvisretkiruuan osalta, mutta kuinkas kävikään. Pussia avatessa aisti kuivan annoksen raikkaan tuoksun ja koostumuksen. Valmiinkin annoksen ulkonäkö oli hyvä, maku kuitenkin hieman yllätyksetön, jälkimaku parempi. Cashewpähkinät ja rusinat paransivat oleellisesti lopputulosta sekä maun, että rakenteen osalta. Kasvisruuaksi pärjäsi mainiosti myös liharuokia vastaan.




Testin ainoa kalaruoka jakoi mielipiteet selvästi kahteen. Puolet piti koko testin parhaana ruokana, mutta loput lähes huonoimpana. Tämä keskiarvosijoitus ei siis välttämättä tee tälle herkulle oikeutta hyvässä, eikä pahassa. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä, että ulkonäkö oli testin herkullisin.

Pasta oli hieman pehmeää tekstuuriltaan eli suutuntumaltaan, suola kuitenkin hyvä. Lohen maku jakoi lopputuloksen helvetin hyvään ja heikkoon esitykseen. Maista itse ja päätä…




Emme voineet kuin ihmetellä, kuinka tämä Lancashiren lammaspata on voinut voittaa ERÄ -lehden retkiruokatestin (nr. 12/2008). Ei sillä, että tämä huonointa olisi ollut, meidän mielestämme kuitenkin selvää keskitasoa. Ainoa etu muihin aterioihin verrattuna oli, että se on heti valmista ja näin hätätilassa syötävissä vaikka kylmänä suoraan pussista. Näin hätä meillä ei tosiaankaan ollut. Lammas, perunat ja porkkanat olivat selvästi ylikypsiä. Pussista löytyi jopa maustepippuri ja laakerinlehti, joskin jälkimmäisen maku ylikorostui hieman kitkeränä ja muut ainekset maistuivat toisiltaan. Suolaisuus kuitenkin sopiva.

Lammaspadan yhteydessä testasimme Hot Pack - Liekitöntälämmitintä. Se toimikin ehdottomasti yli odotustemme. Suorastaan hämmentävää, kuinka tuollainen kemiallinen reaktio voi nopeasti lämmittää ruuan paikoin lähes tulikuumaksi. Suositeltava vaihtoehto ruuan lämmittämiseen, jos nuotio tai retkikeitin ei syystä tai toisesta ole mahdollinen vaihtoehto.




Sopivan tuhti annos, josta varmasti saa kaloreita riittävästi. Kuitenkin ruuasta puuttui makua (suola), eivätkä ulkonäkö/rakenne olleet erityisen herkullisia. Makeus tuli parhaiten esiin, mutta happamuudesta jäi jotenkin teollinen sivumaku. Keskikastin esitys!




Mainosteksti sanoo: ”Isompi pakkaus reiluun nälkään”, me korostamme lauseen viimeistä sanaa. Isohkoissa lihapaloissa oli kyllä kohtuullinen rakenne, muttei juurikaan makua. Peruna lohkot maistuivat jauhoiselle. Tillikastikkeessa emme havainneet tillin makua. Lopputulos ei ollut kenenkään meistä suosiossa.




Chilillä oli koko porukan suurimmat ennakko-odotukset. Oikea chili con carne on koko porukan suosikkeja. Miten ihmeessä sen voi näin ryssiä, sentään amerikkalainen tuotemerkki. Lopputuloksessa chili ja rasva puskivat läpi ensilusikallisesta, muutoin melko mautonta ja suolatonta, rakennekin huono. Kaikkien mielestä heikoin esitys tässä joukossa.



Pimp My Lunch


Jokainen edellä arvioitu retkiruoka paranee monta astetta hyvin yksinkertaisella tuunauksella. Sekoita voista, suolasta, valkosipulista ja persiljasta tahna. Tee tahnasta sopivia annosnappeja ja sekoita kuuman ruuan joukkoon. Suosittelen!



Retkisäilykkeet


Varsinaisten retkiruokien lisäksi kokeilimme myös muutamia säilykkeitä, jotka ovat vain aterian komponentteja/raaka-aineita, vaikka niitäkin voi sellaisenaan ilman sen kummempia valmistamisia syödä.






Saksanhirvisäilyke Eräeväs on hieman fiinimpi versio perinteisestä nötkötistä, jota voi lisätä piristämään/tehostamaan lähes mitä tahansa muuta ruokaa, kuten keittoja, patoja, käristyksiä, laatikoita, munakkaita, salaatteja yms. tekeehän siitä hätä tilanteessa myös pihvejä.

Tarjoiluehdotus
Tällä kertaa leikkasimme lihan tangoiksi, paistoimme voissa ja liekitimme. Lisukkeina toimivat ohratto (salottisipuli, valkoviini, metsäkauriin riistaliemi, parmesan), karamellisoitu salottisipuli, Jaloviinakermapippurikastike, variksenmarja-pihlajanmarja-hyytelö, Põltsamaan sinappi ja höyrytetty parsakaali.




Hei kamoon, minkälainen hirvipatee sisältää vain 14% hirvenlihaa, vettäkin enemmän kuin hirveä :(. Vastaus on yksinkertainen ja ikävä. Vaikka purkki oli täysin selvää huijausta, maistoimme silti. Ei olisi kannattanut, sillä lopputulos oli juurikin yhtä huono vitsi. Maku oli rasvainen, jauhoinen ja saippuainen. Alkumaku terävän/pistävän mausteinen ja jälkimaku rakeisen lattea.






Viimeisinä ja todellakin vähäisempinä Bullet Meal Ateriapatukat. Bullet Meal tuotteet on kehitetty ja valmistettu Suomessa. Valmistajan mukaan tuotteen ominaisuudet perustuvat pitkään tuotekehitykseen ja patentoituun tekniikkaan.

Voi hyvinkin olla totta, mutta meihin ne eivät uponneet. Sellaista määrää reissussa ei ollut Jallua mukana, että tuota olisi syönyt. Luotaantyöntävän ulkonäyn ja tuoksun (haju) takia tarvittiin pientä motivaation hakemista, että kaikki olisivat edes yrittäneet maistaa moista ruuan irvikuvaa :(

Vaikka makua hieman paransi lievä lämmittäminen mikroaaltouunissa, tarvittaisiin jokin direktiivi näiden luokittelemiseksi ruuasta pelkäksi polttoaineeksi.

PS: Muistathan osallistua arvontaan!

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista settiä. AIka paljon itsekin käytän vastaavia pakastekuivattuja ruokia, mutta tässä oli monta uutuutta. Paella vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta.

    Kala-ateriat jakavat mielipiteitä - se on totta. Itse en pitänyt aluksi lainkaan Realin kalapadasta, mutta muutaman syöntikerran jälkeen siitä alkoi tulla yksi lemppareista.

    Nuo BulletMealin tyyppiset jutut on minustakin aika heikkoja teelmyksiä. Harmi sinällään, koska tuon tyyppistä kevyttä pikahaukkapalaa olisi ihan kiva kuljettaa välipalana. Vanha kunnon pemmikaani taitaisi olla lopulta parasta ja konstailemattomin olisi (itse tehty) kuivaliha.

    VastaaPoista
  2. Jep, samaa mieltä. Beef Jerky kuivalihat ovat erittäin maukkaitta ja todella helppoa tehdä itse. Kaiken lisäksi tietää tasan tarkkaan mitä syö. Tässä ohje niiden valmistukseen: http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2010/09/beef-jerky-kuivaliha.html

    VastaaPoista
  3. Harmi, että retkimuonilla on aika suolainen hinta. Parhaiten on vielä pärjännyt retkeillessä nötkötillä, hernerokalla, pastaseos-pusseilla sekä tavan makaroonilla. Sekaan kun lyö metsän taikka veden antimet, niin kyllä maistuu.

    Varmaankin sitten extremeretkeilyssä näyttäytyy näiden retkimuonien hyöty, kun vievät vähän tilaa ja ovat nopeita valmistaa.

    VastaaPoista
  4. Juurikin näin, eli keveys, nopeus ja energiamäärät ovat näiden ruokien ehdoton valtti. Toki oma metsästämä/kalastama saalis maistuu lähtökohtaisesti paremmalta ja toivotultakin.


    Myös tietty varmuusvara, eli mukana kulkeva pelastusrengas, on näiden tehtävä, jos saalista ei tulisikaan...

    VastaaPoista
  5. Täältä löytyy

    lisää retkiruokia

    ja

    täältä
    .

    VastaaPoista