maanantai 11. maaliskuuta 2013

Suomen suurin luonnonsuojelurikos Pohjanmaalla



Tuhansia rauhoitettuja eläimiä on tapettu Pohjanmaalla. Rauhoitettuja eläimiä on tapettu ja myyty kansainvälisesti. Järjestäytyneen rikollisuuden lonkerot ulottuvat Suomesta Ruotsin ja Skotlannin kautta ympäri maailmaa. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin rikos lajissaan ja huomattava myös koko Euroopassa. Luonnonsuojelulain korvausarvojen perusteella eläinten arvo nousee noin 780.000 euroon. Rikokset ovat jatkuneet useita vuosia, ulottuen myös luonnonsuojelualueille.

Asiantuntijaviranomaisten mukaan on kyseisellä toiminnalla aiheutettu luonnolle merkittäviä vahinkoja. Parinsadan rauhoitetun lajin joukossa on myös sukupuuttoon kuollut laji. Rikosnimikkeinä on ollut luonnonsuojelurikos, metsästysrikos ja veropetos. Tekosarjan motiiveina ovat ahneus, omistamisenhalu ja merkittävä rahallinen hyöty.

Julkisuuteen esitettyjen tietojen mukaan tekijä on tunnetun suomalaisen luonto/luonnonsuojelujärjestön aktiivijäsen. Tapaus tuli julkisuuteen viime kesänä ja siirtyi syyteharkintaan Pohjanmaan syyttäjävirastoon 1.3.2013.


Miksi tästä ei puhuta?


Miksi tämä pöyristyttävä ja poikkeuksellisen laaja kansainvälisesti Suomesta organisoitu rikosvyyhti ei puhuta mediaa ja kuohuta somea? Samaan aikaan mediassa jauhetaan kyllästymiseen asti kolmen suden salakaadosta samalla suunnalla Pohjanmaalla. Susi ei ole edes uhanalainen laji. Suomen sudet ovat osa Euraasian kymmenien tuhansien yksilöiden reunapopulaatiota. Naapurimaassamme Venäjällä näitä samoja susia metsästetään jatkuvasti haittaeläiminä ja niiden kaatamisesta maksetaan myös tapporahaa viranomaisten toimesta.

Vaikka päätekijä onkin luontojärjestön aktiivi, ei julkisuudessa ole kyseenalaistettu luontojärjestöjen toimintaa. Ei myöskään perätä luonnonsuojelujärjestön osuutta tai vastuuta asiassa. Ei vaadita luontoharrastuksen sääntelyä ja tekemistä luvanvaraiseksi. Ei edes paheksuta alaikäisten lasten mukana oloa näiden järjestöjen toiminnassa.

Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, vaikka kyseistä rikosta tutkittaessa on paljastunut toinenkin suurehko vastaavanlaatuinen tapaus Uudeltamaalta. Eri asiantuntijoiden mukaan tämän kaltainen toiminta on jopa yleistä Suomessa.

Olisiko nyt luontojärjestöjen syytä tunnustaa heidän toimintansa ympärillä tapahtuneet rikokset ja sanoutua niistä jyrkästi irti? Eikö heidän tulisi myös kitkeä ensitilassa itse omista joukoistaan tällainen toiminta vai nauttiiko se heidän aktiivijäsenistönsä keskuudessa ns. hiljaista hyväksyntää? Onko tällainen toiminta enemmänkin sääntö kuin poikkeus?

Kaikkia edellä kysyttyjä kysymyksiä on viime päivinä kyselty metsästäjiltä, miksei siis nyt myös hieman sarkastisesti ”luonnonsuojelijoilta”? ;)

Lähteitä:

http://yle.fi/uutiset/satojen_tuhansien_luonnonsuojelurikos_tullin_tutkinnassa/6171540

http://yle.fi/uutiset/harvinainen_luonnonsuojelurikos_syyteharkintaan/6522061

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/06/1562906/suomen-laajimmassa-luonnonsuojelurikoksessa-mukana-myos-400-500-vuotta-vanha-elefanttilinnun-muna

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/06/1562759/mykistava-rikosloyto-tulli-takavarikoi-10-000-munaa-ja-satoja-lintuja

http://www.tulli.fi/fi/tiedotteet/lehdistotiedotteet/0000_tiedotteet/tiedote_20120608_1/index.html

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/historian-suurin-luonnonsuojelurikos-puolen-miljoonan-euron-korvaus-varastetuista-munista/2012/09/1611118

http://www.hs.fi/kotimaa/Pohjanmaalta+l%C3%B6ytyi+10000+laitonta+linnunmunaa++laaja+rikosvyyhti+ulottuu+Skotlantiin+asti/a1305573511655

http://www.tulli.fi/fi/tiedotteet/lehdistotiedotteet/0000_tiedotteet/tiedote_20130301_4/index.html

http://yle.fi/uutiset/harvinainen_luonnonsuojelurikos_syyteharkintaan/6522061