keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Luontoaktivistien noloa kampanjointia?


Maanantaina uutisoitiin näyttävästi taas salametsästysrikoksesta:

Lapuan poliisille on tehty tutkintapyyntö laulujoutsenen ampumisesta. Laulujoutsen ammuttiin Nurmonjoella Lapuan Ruhassa viikko sitten, ja tutkintapyyntö on jätetty poliisille tänään, maanantaina.

Ampumisen kuuli ainakin kaksi henkilöä, mutta näköhavaintoja tekijästä ei todennäköisesti ole. Ammutun joutsenen kanssa joella oli useita viikkoja toinenkin yksilö.


Tänään asian oikea laita kuitenkin selvisi:




Lapualla ammutuksi epäilty laulujoutsen kuolikin sähköiskuun. Kuolinsyy on selvinnyt Eviran tutkimuksissa, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Seppo J. Ojala. Asiassa ei siis ole tapahtunut luonnonsuojelurikosta.

Sähkövalokaari oli tehnyt lintuun ampumahaavan näköisen haavan.

– Joutsenen kannalta lopputulos on sama, mutta muuten tämä on hyvä uutinen, Ojala toteaa.

Mielenkiintoista olisi kysyä tutkintapyynnön tekijän motiiveja. Voiko poliisille valehdella kuulleensa laukauksia? 

Tapaus kertoo karua kieltä luontoaktivistien kampanjoinnista, totuudesta ei niin paljon välitetä, kunhan saadaan uutisia metsästysrikoksista...


Metsästysaiheiset tatuoinnit

"Laiska ei saa ajetuksi itselleen riistaa, mutta ahkeruus on ihmiselle kallis tavara." Sananlaskut 12:27

Ensimmäiseen erähenkisen tatuoinnin näin joitakin vuosia sitten hyvällä ystävälläni, joka oli merkannut metsästysseuramme logon ihoonsa. Ensin hieman hämmästyin, mutta hetken ajateltuani tajusin kuinka hieno ele se oli seurallemme ja jahtiveljille. Se osoitti todellista sitoutumista ja arvostusta meitä muita kohtaan.

Hieman myöhemmin samainen kaveri antoi tatuoida yhteisellä jahtireissullamme saamansa upean mitaliluokan metsäkaurispukin trofeen ihoonsa. Tämäkin oli hieman toisella tapaa hieno ele. Tatuointi kunnioittaa hienoa riistasaalista ja samalla julistaa ympärillä oleville ihmisille, että kyseessä on intohimoinen metsästäjä. Metsästäjä joka on ylpeä harrastuksestaan.

Itselläni ei ole tatuointeja, mutta jos sellaisen jonain päivänä hankin, niin se on varmasti erähenkinen. Aloin kiinnostua aiheesta enemmän, niinpä hain netistä hieman lisää esimerkkejä. Tässä alla kuvia löydöistäni.

Kerro (voit lisätä myös kuvan) onko sinulla erähenkisiä tatuointeja tai oletko nähnyt niitä muilla metsästäjillä. Kommentoi näitä esimerkkikuvia ja kerro mielipiteesi tatuoinneista. Millaisen tatuoinnin sinä voisit ottaa? Pienenä kannustimena lupaan arpoa kaikkien blogissa kommentoineiden kesken yllätyspalkinnon.





























































Kuvia lainattu mm. http://www.realtree.com/the-realblog-with-stephanie-mallory/enter-your-tat-in-realtree-s-hunting-tattoo-contest