tiistai 11. helmikuuta 2020

Vegaani valhe tappaa miljoonia eläimiä



Tiedäthän sen itseriittoisen ja omaylpeydestään pursuavan besserwisserin, joka on aina valmis neuvomaan, kieltämään ja uhriutumaan? Useimmiten kärsimyksen sädekehää kiillotetaan vielä veganismin moraalisella ylemmyydellä. Tämä yksisilmäinen mielialahäiriö johtaa yleensä tunteen voimalla päin älyllistä seinää. Usein kärsijöinä ovat kanssaihmiset, yhteiskunta ja luonto. Esimerkkejä tulee jatkuvasti vastaan hakemattakin, tässä muutama.

Viime perjantaina ”Oikeutta eläimille” -ryhmä avautui Facebook-sivuillaan:

”Häijäällä järjestetään tänä viikonloppuna luonnonvaraisten eläinten tappamiskilpailu (Facebook-tapahtumanimellä "Pienpetopyynnin joukkuekilpailu"). Paikallisen metsästäjän ideoimassa kisassa tapetaan niitä lajeja, jotka verottavat metsästäjien mielimiä lintukantoja, eli motiivit vaikuttavat suoraviivaisen egoistisilta. Pisteitä saa supikoiran, minkin, näädän, ketun, mäyrän, variksen, harakan ja naakan ampumisesta. Tappamiskilpailuun osallistuu yli 300 metsästäjää ja 400 koiraa ja tappoalue kattaa 150 000 hehtaaria. Tapahtuma kestää perjantaista sunnuntaihin, joten tuolla varsin laajalla alueella tulevat todennäköisesti kuolemaan lähes kaikki mainitut eläimet, kuten järjestäjän verisenä toiveena on. Aiheutetun kärsimyksen määrä on mittava.”

Jopa sellaiset luontojärjestöt, kuten WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Birdlife, jotka yleensä suhtautuvat metsästykseen hyvin varauksellisesti (tai jopa kielteisesti), myöntävät vieraspetojen olevan meillä ja maailmalla vakavana uhkana alkuperäisluonnolle, erityisesti linnuille.




Supikoira ja minkki on luokiteltu haitalliseksi vieraslajeiksi koko EU:n alueella ja ovat täysin rottaan verrattavia tuholaisia, eivätkä kuulu missään määrin suomalaiseen luontoon. Tämän kilpailun idea on yksinkertaisesti pyytää mahdollisimman paljon vieraspetoja samanaikaisesti ja mahdollisimman laajalta alueelta. Sekä tietysti kannustaa ihmisiä yleisemminkin vieraspetojen poistamiseen. Toiminta on siis vapaaehtoisena talkootyönä tehtävää luonnonsuojelua ja riistanhoitoa.

Koska kyse on oikeasti vakavasta uhasta, Suomessa metsästyslakia muutettiin viime vuonna niin, että supikoirasta tuli lainsuojaton. Suomalaisessa luonnossa näiden petojen aiheuttaman tuhon ja ”kärsimyksen määrä on mittava”. Lakimuutoksen jälkeen supikoiria saa tappaa ilman metsästäjäntutkintoa ja niiden poistamiseen saa käyttää myös välineitä, jotka metsästyksessä ovat kiellettyjä. Tällaisia ovat esimerkiksi pimeänäkölaitteet, valot ja koneelliset äänet.



Veganismi on se perimmäisin syy


”Oikeutta eläimille” -ryhmän tiedote jatkuu tunteellisena paatoksena ja virheellisinä väittäminä. Ei kuitenkaan tuhlata aikaa jonninjoutavaan, vaan katsotaan tarkemmin kulisseihin. ”Oikeutta eläimille” -ryhmä vastustaa metsästystä ja karjataloutta täysin sokeasti välittämättä sen seurauksista. He kannustavat sivuillaan vegaaniin elämäntapaan: ”Ryhtymällä kasvissyöjäksi toimit kaikkein tehokkaimmin eläinten puolesta.”




Vegaaniliitto määrittää tämän: ”Vegaani on henkilö, joka ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja niiden johdannaisia. Vegaani ei myöskään osta eläinperäisiä vaatteita, kuten nahkaa ja villaa, eikä tue palveluita, jotka perustuvat eläinten riistoon.”

Kuitenkin tästä ylevästä periaatteesta huolimatta vegaani tappaa enemmän syödäkseen, kuin moni metsästäjä. Kun vegaanit kieltäytyvät syömästä lihaa, on heiltä puuttuvat kalorit korvattava viljelyä lisäämällä. Saadakseen saman kalorimäärän, kuin vaikka hirvenlihassa, on kasvatettava ja syötävä esimerkiksi kolminkertainen määrä lehtikaalia. Tosiasia on, että kaikki maatalous tuhoaa alkuperäistä luontoa ympärillään. Mitä tehottomampaa se on, sitä enemmän se syö ympäröivää luontoa alleen. Luonnon ekosysteemin kannalta ei ole mitenkään ylväämpää kuolla luomupellon alle, kuin metsästäjän lautaselle.

Riista on käytännössä lähes aina puhdasta hiilineutraalia lähiruokaa, mutta monet vegaanit suosivat perusruokanaan linssejä, quinoaa, soijaa, pähkinöitä ja muita eksoottisia kaukana viljeltäviä tuotteita varsinkin talvikaudella.


Vegaaniliitto hakee uusia jäseniä hellyttävän linnunpojan siivellä…


Kasvissyöjäkin osallistuu tappamiseen monin tavoin. Esimerkiksi peltoa puitaessa kuolee lukuisia eläimiä myyristä ja jäniksistä hirvieläinten vasoihin (tutkimuksen mukaan 7-14 pientä nisäkästä hehtaarilla).

Oliivit ja oliiviöljy ovat monien vegaanien suosimaa perusruokaa. Oliivisadon puintikoneet tappavat Välimeren alueella miljoonia rauhoitettuja pikkulintuja vuodessa. Nämä ovat osaltaan myös suomalaisia muuttolintuja: Västäräkkejä, punarintoja, viherpeippoja jne. Puimakoneet keräävät sadon öisin (lintujen yöpyessä oliivipuissa), koska viileät lämpötilat auttavat säilyttämään oliivien aromit paremmin.




Yksistään Espanjan Andalusiassa kuolee 2,6 miljoonaa lintua jokaisena satokautena puimureiden syövereihin. Koneellista oliivien keräilyä on koko Välimeren alueella, joten kaikkineen lintukuolemia on vielä järkyttävästi tätäkin enemmän.

Monessa kohtaan kasvisten tuotantoketjua, varastointia ja jakelua tapetaan systemaattisesti vahinkoeläimiä. Puhumattakaan hyönteismyrkyistä, jotka tappavat miljoonia eliöitä ja ovat potentiaalisesti haitallisia ihmisille ja ympäristölle. Metsästäjien yleisesti noudattamien eettisten periaatteiden mukaan hankittu liha aiheuttaa selvästi vähemmän eläinten tappamista ja haittaa luonnolle, kuin vastaava vegaaninen lihan korvike.


Asiasta tarkemmin aiemassa artikkelissa: http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/10/todellinen-syy-miksi-vegaanit-inhoavat.html



Vegaanisuus on uskonto


Järjellä on tämän hullutuksen kanssa todella vähän tekemistä. Tai miten sinä selittäisit sen, että vastustetaan (jopa tappouhkauksin) Suomen luonnolle, erityisesti linnuille ja koko ekosysteemeille monin tavoin haitallisten lajien poistoa. Ja samaan aikaan kannustetaan elämäntapaan, jonka kulutusvalinnoilla massamurhataan suomalaisia pikkulintuja.

Niin että voi on pahaksi ja riistää eläimiä, mutta oliiviöljy on ihanan vegaania?




Lähteitä:

https://yle.fi/uutiset/3-11196599
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10156531457332434&id=194897307433&sfnsn=mo
https://riista.fi/riistatalous/luonnon-ja-riistanhoito/vieraslajien-pyynti/
http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/mika-on-vegaani
https://oikeuttaelaimille.fi/infopaketti
https://www.independent.co.uk/environment/songbirds-death-toll-millions-mediterranean-olive-harvesting-winter-a8916471.html
https://metro.co.uk/2019/05/17/middle-class-murder-millions-birds-vacuumed-death-olive-picking-9584002/
http://www.metsastyksenmoraali.com/p/metsastyksen-eettiset-periaatteet.html

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kauden kolmas peura



Eilen lauantaina oli jälleen kerran lähes paras mahdollinen peurakeli. Tai ehkäpä oikeammin se olisi ollut kaikkein kuumimmillaan jo edellisenä päivänä perjantaina. Silloin oli vielä aamusta -10 astetta pakkasta, mutta iltaa kohti keli lauhtui vain muutamaan pakkasasteeseen. No, en ehtinyt silloin pelipaikoille, joten menin eilen, kun mittari näytti jo nollaa…

Pakkasjakson päättyminen suojakeleihin on yleensä varmin peuroja aktivoiva tekijä. Tosin jos säärintaman muutokseen liittyy voimakas tuuli ja puista putoileva lumi, tämän ilmiön vaikutus vähenee merkittävästi. Eilen tuuli vain kohtuullisesti ja ilmassa oli tauotta pienen pientä vesipisaraa, lähes sumumaisesti.

Tällaisissa tilanteissa, varsinkin alkukaudesta, peurat lähtevät liikkeelle jo hyvissä ajoin iltapäivästä. Niinpä menin kytispaikoille jo kolmen maissa iltapäivällä, vaikka hämärän tuloon oli aikaa yli pari tuntia. Olin siis varsin toiveikkaissa ja odottavissa tunnelmissa. Nyt on peurakausi jo ihan loppusuoralla, pakastimeeni mahtuisi vielä hyvin peuranvasa, mutta ronkeloivaan valikoimiseen ei kalenteri enää anna paljoa mahdollisuuksia. Ensi viikonloppuna kausi on taputeltu, mutta silloin en enää pääse näihin kinkereihin osallistumaan, vaan olen mm. fasaanijahdissa toisella puolen Suomea.

Eli siis käytännössä vain muutamia päiviä enää aikaa täyttää pakastimia ja kartuttaa ruokavarantoja kesän grillikauteen ja pitkälti ensi syksyyn asti. Olinkin päättänyt ampua ensimmäisen mahdollisen ruokinnalle tulevan peuran. Itselleni hain vasaa, mutta jahtivoudilla oli käyttöä aikuiselle ja pyyntö ampua sellainen hänelle.




Odottelu jatkui ja olin jo semisti pettynyt, kun peuroja ei näkynyt miltei kolmeen tuntiin. Olin kuitenkin luvannut itselleni, että tänään ollaan ja kytätään, peurojen pitäisi olla liikkeellä ja suojakelissä on kivan lämmintä kytistellä. Noin varttia vaille kuusi oli jo melko hämärää ja tarkkailin ruokintapaikan ympäristöä katselukiikareilla. Yhtäkkiä näin liikettä metsässä vasemmalla parikymmentä metriä ruokinnan sivussa.

Katselukiikarit ovat kyllä aivan ehdoton varustus. Paljain silmin en olisi metsään nähnyt, eikä sinne olisi taipunut aseenkaan tähtäinkiikarilla katsomaan. Näin peuran kävelevän metsässä tien suuntaisesti pysähdellen. Hetken jo luulin sen ohittavan koko paikan, mutta kovin arasti se kääntyi, pysähtyi ja vilkuili suuntaani. Näin hännän huiskaavan useita kertoja hermostuneesti, mutta sitten hetken päästä taas rauhoittuvan.

Varovainen eteneminen ja suuntaani vilkuilu jatkui. Peuralla oli siis aavistus tai vainu olemisestani. Samalla tajusin, että en ollut kiinnittänyt tällä kertaa yhtään huomiota tuulen suuntaan ja toden totta, selkäni takaa kävi vire suoraan ruokinnalle. Olin siis niin liikkumatta kuin vain voi olla. Miltei henkeäni pidätellen odotin ja katselin. Peura pääsi lopulta ruokinnalle. Katseli tiukasti suuntaani ja välillä kumartui haukkaamaan porkkanoita. En ollut ihan varma peuran laadusta. Kokoa on vaikea välillä arvioida hämärässä. Se näytti kuitenkin kookkaalta vasaksi ja turpakin pidemmältä.

Vaihdoin kiikarit Tikkaan ja napsautin tähtäimen punapisteen päälle. Hukkasin peuran hetkeksi näkyvistä ja pelkäsin sen karanneen paikalta. Onneksi oli vain siirtynyt pari askelta ja selvästi parempaan kulmaan, lähes kyljittäin. Väänsin suurennosta vielä isommalle ja napsautin varmistimen pois niin varovaisesti kuin osasin.

Kello 17:56 hengitin sisään ja rauhallisesti ulos. Puristus liipaisimesta ja Powerhead II lähtee viemään terveisiäni keskelle naaraspeuran lapaa. Se merkkasi osuman hyvin ja säntäsi tien yli poispäin tulosuunnastaan. Muutaman sekunnin päästä kuulin rysähdyksen, ja äänet etenemisestä loppuivat siihen.

Tiesin kauden kolmannen peuran makaavan reilun neljänkymmenen metrin päässä tieltä. No nyt ei ollut mikään kiire. Annoin sykkeen rauhoittua ja kiitin hyvästä onnesta. Vaikka kytistely on joskus todella turhauttavaa ja puuduttavaa hommaa, se ei kuitenkaan ole mikään velvollisuus vaan etuoikeus, joka minulle oli tänäänkin suotu.

Näissä ajatuksissa laittelen kamoja kasaan ja lähden hakemaan muutaman sadan metrin päästä autolta vetopulkkaa. Sitten peuraa etsimään. Hieman eiliset verijäljet ympäristössä sekoittavat, mutta olen osumasta ja sen laadusta niin varma, että tiedän peuran olevan aivan lähistöllä. Se onkin juossut niin samaa polkua eilisen peuran pakolaukan kanssa, että löytyy kaatuneena vain kymmenen metrin päässä eilisestä perkuupaikasta.






Ja ei kun sama homma tällekin naaraspeuralle, mutta ensin pari kuvaa muistoksi. Sitten kertakäyttöhanskat käteen ja puhdistushommiin.




keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Susiuutisia à la Yle



Kun uutisissa tehdään sutta ja sekundaa, niin tapana on puhua valeuutisista. Mutta Ylellä on jo pitkään ollut erittäin ulkokultainen suhtautuminen virheelliseen uutisointiin. Vedotaan ”Journalistin ohjeisiin” ja luvataan niiden takaavan uutisten totuudenmukaisuus.

Kuitenkin jälleen kerran Yle julkaisee virheellistä tietoa ja toimittajien mielipiteitä uutisena.

Jo otsikko, sekä ingressi rikkovat ainakin kolmea Journalistin ohjeiden kohtaa:

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate. 

Otsikko: ”Susista löydetyt vanhat vammat osoittavat, että susia ammutaan salaa” ja ingressi: ”Ruokaviraston haulilöydökset kertovat salametsästyksen jatkuvan.” Ovat molemmat selkeästi väärin. Kyse on joko toimittelijan ammattitaidottomuudesta tai sitten kaunaisesta asennevammasta sekä kyvyttömyydestä erottaa oma mielipide tapahtuneista tosiasioista. Kumpikaan vaihtoehto ei kerro hyvää Ylen kyvystä toimia luotettavana uutislähteenä.

Tämän samaisen asennevammaisen ”uutisjutun” omasta taustamateriaalista löytyy paljon todennäköisempi selitys näille susista löytyneille vanhoille vammoille. Lähes kaikki tällaiset löydökset on tehty itäisellä kannanhoitoalueella. Siis pääosin suoraan itärajaan rajoittuvista kunnista tai vain joidenkin kymmenten kilometrien päässä Venäjän rajasta.




Susi on erittäin kestävä ja nopea liikkuja. Pesimäajan ulkopuolella susi liikkuu keskimäärin 10–30 kilometriä päivässä, ja se voi siirtyä päivän aikana jopa 70 kilometriäkin. Suden pisimmät mitatut vaellusmatkat ovat olleet yli tuhat kilometriä.

Venäjän Karjalassa ja Arkangelin alueella susien metsästäminen on tällä hetkellä vapaata. Mitään erityisiä sudenkaatolupia ei tarvita. Kuka tahansa voi ampua susia. Valtio maksaa lisäksi 4 000 ruplaa (n. 50 euroa) tapporahaa kaadetusta sudesta.

Lienee melkoisen itsestään selvää, että älykkäiksi tunnetut sudet pyrkivät väistämään tällaista metsästyspainetta ja siirtymään rajaseudulta Suomen puolelle, jossa susi on metsästyslain mukaan aina rauhoitettu. Erityisen uskottavaa tällainen siirtyminen on sellaisen suden kohdalla, joka on saanut vakavan, muttei kuolettavan osuman. Hengissä selviämisen vaisto ajaa siis ahdistetun suden Suomen puolelle turvaan nuolemaan haavojaan.

Ruokaviraston julkaisemat susien kuolinsyyraportit osoittavat lisäksi susista löytyneiden, jo kapseloituneiden haulien olevan pääsääntöisesti 2-3 mm kokoluokassa. Jokainen aseita ja metsästystä tunteva tietää, että yleisemmin susijahtiin suositellaan mieluiten käytettäväksi kivääriä, mutta jos valitaan hauliko, niin käytetään yli tuplasti karkeampia 5-9 mm kokoluokan hauleja.

Mikä siis selittää nämä pienet haulit, jotka on oikeammin tarkoitettu lähinnä linnustukseen? Koska Venäjällä suden metsästys on täysin vapaata kansalaishuvia sekä arvostettua riistanhoitoa (ja siitä kaiken lisäksi maksetaan vielä tapporahaakin), niin sutta ammutaan käytännössä aina tavattaessa. Suteen törmätään varmasti useimmiten linnustuksen ja jänisjahdin yhteydessä, jolloin mukana on yleensä haulikko suhteellisen kevyillä hauleilla varustettuna. Susialueilla koira on näissä tilanteissa aina vaarassa, joten tavattua sutta ammutaan sillä mitä piipussa sattuu olemaan, eikä kukaan jää kaipaamaan paennutta haavakkoa.

Sama pätee Venäjällä varmasti myös pihasusien suhteen. Karjaa ja lemmikkejä suojellaan yksinkertaisimmin haulikolla kohti ampumalla. Pihasusien karkotuksesta voi siis saada ylimääräisenä bonuksena karvalakin ja tapporahan tilille. Niinpä niitä ammutaan aina tilaisuuden tullen.

Se ettei näitä koteloituneita hauleja ole juurikaan löytynyt Länsi-Suomen susista, vahvistaa omalta osaltaan, ettei Suomessa ammuta susia salaa tai peräti salametsästyksen jatkuvan yleisesti.  Ja toisinpäin ajateltuna, nämä tehdyt haulilöydökset eivät todista kyseisen uutisen otsikon ja ingressin väitteitä. Kyse on siis virheellisestä uutisesta, joka tulisi korjata ja oikaista välittömästi.

Yle ei tosin juurikaan tällaisia virheitään korjaa. Ja ikävä kyllä se on osa heidän (toimituksen ja/tai toimittelijan) manipulointitaktiikkaa. Tehdään ensin feikkijuttu ja jätetään se sellaisenaan elämään. Seuraavan kerran kun halutaan kirjoittaa vastaavaa, niin voidaan siteerata aiemmin kirjoittamaa ja linkittää uutinen siihen varmemmaksi vakuudeksi. Suurin osa ihmisistä, kun ei vaivaudu lukemaan otsikkoa ja ingressiä pidemmälle. Näin valeuutinen vahvistaa jälleen uuden valeuutisen. Kätevää eikö totta.

Uutinen sisältää myös paljon muuta kiistanalaista tietoa totuudeksi verhoiltuna ja se ansaitsisi tulla kokonaan uudelleen kirjoitetuksi. Tyydyn vain tässä yhteydessä siteeraamaan erästä nettikommenttia: ”Tämähän on jokavuotinen ilmiö. Ennen kanta-arvion valmistumista valmistellaan kannan koon pienuutta näillä "uutisilla". Havainnot ovat useiden vuosien ajalta.”



Lähteitä:
https://yle.fi/uutiset/3-11173713
http://www.suurpedot.fi/lajit/susi/elintavat-ja-lisaantyminen.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Susi
https://yle.fi/uutiset/3-9324397
https://www.facebook.com/groups/434372100024989/

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Kauden toinen peura



Eilen illalla päädyin taas muutaman lepopäivän jälkeen kytistelyhommiin. Lunta tai oikeammin räntää satoi jo aamusta asti, ja keli oli muutaman asteen plussalla. Periaatteessa oikein hyvä keli kyttäysjahdille, erityisesti kun pääsin vähemmällä verotuksella olleelle ruokintapaikalle, mukavaan kuivaan koppiin. Varsinkin näin kauden loppupuolella suojakeli aktivoi peurat liikkeelle yleensä jo hyvissä ajoin.

Ympäristön lumijäljistä ja riistakamerahavainnoista tiesin tällä paikalla vierailevan toistakymmentä yksilöä säännöllisesti, aikaisimmat joskus jopa valoisaan aikaan alkuillasta. Saavuin paikalle jo neljäksi. Tiesin ennemmin tai myöhemmin tapahtuvan. Kyse oli vain siitä, kumpi olisi tällä kertaa vahvempi, peurojen ruokahalu vai omat perslihakseni. Näin loppukaudesta ei ole järkevää enää juurikaan nirsoilla, olin päättänyt sopivan tilaisuuden tullen kaataa minkä tahansa peuran, lukuun ottamatta emää vasoilta.




Märkä lumisade jatkui keskeytyksettä, tuoden myös pimeän tavallista nopeammin. Reilun puolitoista tuntia mietiskeltyäni havaitsin vielä paljain silmin ruokintapaikan hämärissä liikettä. Katselukiikareilla tunnistin ensin yhden ja heti perään toisen vasan. Ensimmäinen suuntasi porkkana/perunapinolle ja toinen valitsi kaura-automaatin. Itse vaihdoin kiikarit Tikkaan ja jäin odottamaan, kumpi ensin kääntyisi hyvään kylkiasentoon. Vaikka silloin tällöin tulee ammuttua kaulaan tai niskaan ja useimmiten lavan taakse, olin myös etukäteen päättänyt, etten ala kiirehtiä tai hifistellä, vaan tilaisuuden tullen ammun vain ja ainoastaan keskelle lapaa.

Tämä siksi, että muistissani oli edelleenkin kiusallisen hyvin viime kauden loppumetreillä lumisateessa ampumani peura ja siitä seuranneet tuskaiset hetket, vaikken niitä mitenkään kunnialla nyt muistellut. Virheistä pitää kuitenkin oppia, ja opittuaan pitää myös muistaa tehdä paremmin. Nyt siis odottelin…

Viimein kauroja mutusteleva urosvasa astui muutaman askeleen samalla kääntyen täydelliseen kylkiasentoon. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, sitten pehmeä puristus. Kello 17:39 lähtee peuralle terveiset Powerhead II:n saattelemana. Täydellinen osuma keskelle lapaa. Vasa pomppaa ylös ja säntää eteenpäin, kompuroi ja loikkaa viimeisen hyppynsä pusikkoon. Kuulen tömäyksen ja näen, ettei matka enää jatku.




Joskus tämä on helppoa. Kaikki menee nappiin ja voin vain helpottuneena todeta minimitavoitteeni täyttyneen. Kaksi vasaa riittää jo melko hyvin kahden hengen taloudelle. Toki kausi jatkuu yhä ja niin kauan taotaan kuin leka on lämmin, mutta nyt sitä ei enää tarvitse tehdä ihan niin verenmaku suussa. Ja voisihan sitä välillä ostaa pakkaseen vaikkapa kokonaisen karitsankin tuomaan hieman vaihtelua kevään lihapatoihin. Jospa vaikka saisi kehiteltyä pitkästä aikaa muutaman uuden reseptin toiseen blogiini lammasreseptit.com.


Parasta grillilihaa paketissa :P




torstai 30. tammikuuta 2020

Kauden ensimmäinen peura



Moni on laittanut kyselyitä, jotta mikä on, kun ei näy peuran kyttäys- ja kaatokuvia entiseen malliin sosiaalisessa mediassa. Mutta nyt tulee… :D

Parhaina vuosina on tosiaan tullut kyttäiltyä yli 150 tuntia ja peurojakin kaudessa kaatunut pitkälti toistakymmentä. Toki ajojahdeissa olen ollut nyt ehkä jopa aiempaa useamminkin. Kiitos kaikille jahtiporukoille, joissa olen saanut vierailla.

Turhahan tässä on sen enempiä alkaa selitellä, mutta tämä on ollut monilta osin muutoksen syksy.




Ehkäpä tärkein muutos on ollut se, että olen päässyt tarjoamaan metsästyselämyksiä Naulosuon Erä Oy:n (www.naulosuonera.fi) asiakkaille ja heidän vierailleen. On ollut todella mukava nähdä monia somesta tuttuja metsästäjiä ihan livenä, ja toki on tullut myös koko joukko uusia tuttavuuksia.










Olen keskittynyt tarjoamaan myöhäistä illallista kytikseltä saunan ja paljun kautta pöytään tuleville vieraille sekä seuraavan ajopäivän kenttälounasta metsästäjille ja koiran ohjaajille. Oikein mukavaa hommaa, jota mielellään jatkaa taas ensi kaudella.










Nyt kytiskauden loppusuoralla olen paremmin päässyt keskittymään myös oman pakastimeni täydentämiseen ja uusien välineiden testailuun.

Kävin erikseen kohdistamassa tämän kauden työkaluksi Tikka T3x Liten kaliiperissa 6,5 Creedmoor.  Sovitin siihen päälle jo aiemmin toimivaksi testaamani Steiner Ranger 3-12x56 -tähtäinkiikarin ja piipun päähän Ase Utra S series SL5 vaimennin (sain nämä pyynnöstäni lainaksi Sakolta testiä ja somejuttuja varten).










Ammuin ensin muutaman kierroksen TRG Precision tarkkuuspatruunoilla totutellakseni laukaisuun ja tehdasrasvojen poistoon piipusta. Kun kiikarin kohdistus alkoi olla valmista, koitin saada Powerhead II -metsästyspatruunalla mahdollisimman siistin kasan. Vähän vielä lisää totuttelua, mutta sitten keskityin tosissani: 3 laukausta 75 metrillä siistissä nipussa. Sikälikin hyvä, että TRG:n osumapiste on vain muutaman sentin vasemmalla alhaalla. Näin molempia voi käytännössä käyttää samalla kohdistuksella tai vain parin napsun korjauksella.






Tässä on erittäin hyvä yhdistelmä, jota voin suositella kenelle vain. Toki on olemassa parempia aseita ja kiikareita, mutta alle tonnin Tikka ampuu käytännössä samaan reikään. Sen tarkempaa ei metsästyksessä tarvitse. Synteettinen tukki ja mustatut metalliosat ovat huolettomat käytössä.

Ranger 3-12x56 on edullinen mutta täysin riittävä kytistelyyn. Vaikka onhan markkinoilla sitä parempia putkia, mutta saadakseen merkittävästi paremman täytyy maksaa kaksin- tai kolminkertainen hinta, ja sittenkin voi kysyä, oliko hieman paremmalla kontrastilla tai sävyjentoistolla oikeasti merkitystä. Joskus voi olla, mutta useimmiten ei ole.

Ase Utran kotimaista tuotantoa olevasta S series SL5 vaimentimesta en osaa sanoa juuri muuta kuin että se on kevyt ja näppärän kokoinen. Tuntuu toimivan 6,5 Creedmoorilla oikein hyvin. Rekyyli on kivan pehmeä, ja suuliekki jää näkymättömiin. Vaimennin laskee metelin sille tasolle, ettei kuulosuojaimia jää kaipaamaan metsästysreissulle.






Eilen illalla olin kauden seitsemättä kertaa kytillä. Menestys oli ollut kelien ja peurojen suhteen vaihtelevaa. Toki tiedän todella kuumia paikkoja, mutta jätämme ne tietysti jahtivieraille. Aiemmillakin kerroilla peuroja oli näkynyt, mutta sopivaa yksilöä tai tilannetta ei vielä ollut tullut vastaan.

Nyt kuitenkin päätin taas lumien tultua aktivoitua. Lähdin kytikselle todella ajoissa jo kolmen aikaan iltapäivällä. Tiesin riistakamerakuvien perusteella odottaa joko yksinäistä vasaa, tappisarviporukkaa tai emää kahden vasan kanssa. Oikeastaan mikä tahansa noista kelpaisi, ehkä emää lukuun ottamatta.

Kello 16:48 ruokinnalle lompsii jo aiemmin näkemäni urosvasa. Peura parkkeeraa itsensä saman tien kaurakaukalolle. Jo aiemmin tarkaksi toteamani 6,5 Creedmoor yskäisee vaimeasti lähettäen Powerhead II terveiset asiasta autuaan tietämättömälle vasalle. Peura loikkaa ja kaatuu vain muutaman metrin päähän. Kaikki on ohi alle kolmessa sekunnissa.

Tai ei ihan… Vaikka vastaavia kertoja on ollut lukuisia aiemminkin, on aina juhlavaa saada kauden ensimmäinen. Pakko ihan vaan istua, ottaa hetkestä kiinni ja antaa melkoisen apinan valua alas harteilta. Ei sentään tätäkään kautta ilman peuraa.






Tunnelmoinnin jälkeen alas kopilta, ylimääräiset lämpövaatteet pois päältä ja peuraa katsomaan. Samoin tein vielä pari fiilistelykuvaa muistoiksi.


Kaikki herkut talteen.


Sitten ei auta kuin laittaa kumihanskat käteen ja aloittaa perkaus.





On se vain juhlava tunne nähdä pitkästä aikaa peura peruutuskamerassa ;)




keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Ampumatuki Viper-Flex Styx Journey



Ampumatuki on varmaankin ihan yhtä vanha keksintö kuin ampuma-aseet yleensä. Itsellänikin niitä on ollut käytössä moneen lähtöön. On yksi-, kaksi- ja kolmejalkaista… vyöhön kiinnittyvää, puuhun tukeutuvaa ja pöydällä pidettävää. Yhteistä näille kaikille on vakaampi ampuminen eli tarkemmat laukaukset, mutta usein myös hieman kömpelö käytettävyys ja niinpä ne jäävät helposti ottamatta reissuun mukaan.

Ja jos nyt ihan rehellinen olen, niin en ollut mitenkään erityisen täpinöissäni kun www.BlackFire.fi verkkokauppa eli Leo Grönlund Outdoors tarjosi Viper-Flex® Styx Journey ampumatukea testattavaksi. Sen verran kuitenkin aloin tekemään taustaselvitystä, että katsoin tuotteesta YouTube-videon ja kiinnostukseni asiaan heräsi.




Tanskalainen valmistaja oli ilmeisemmin pystynyt ratkaisemaan useammankin ongelman, jotka ovat liittyneet näiden ampumatukien käytettävyyteen. Käydäänpä läpi muutama heti alkuunsa:

  • Tuki on riittävän korkea ja sopii hyvin ampujille, joiden pituus on 1,20–1,95 m.
  • Se voidaan tarvittaessa lyhentää 118 cm:iin tai purkaa kuljetusta varten 65 cm:iin. Se on siis kätevä kuljettaa ulkomaanjahteihin tavallisessa matkalaukussa.
  • Ampumatuki aukeaa käyttövalmiiksi nopeasti yhdellä kädellä ja toisella kädellä saa nostettua aseen helposti tuen päälle.
  • Levitettynä todella vakaa. Ampumatuntuma miltei kuin hiekkasäkin päältä.
  • Valmistettu mustasta eloksoidusta alumiinista yhdistettynä hiilikuituun. Painoa on vain n. 1 kg.
  • Helppo ja nopea säätää haluttuun korkeuteen. Toimii vakaasti seisaalta, istualta ja polvelta ammuttaessa.
  • Hiljainen käyttää, iskuäänet jalkojen välillä suojattu kumivaimennuksella.
  • Voidaan käyttää molemmin päin.
  • Toimii myös katselukiikarin tukena sekä nopeissa tilanteissa yksijalkaisena tai kaksijalkaisena ampumatukena.













Eikä siinä vielä kaikki…


Tähän ampumatukeen on mahdollista liittää lisävarusteena myytävä tukijalka (Viper-Flex Single Leg). Näin ampumatuki pysyy seisomassa itsenäisesti ilman kannattelua. Varsinaisessa testissä itselläni ei ollut tätä lisäjalkaa, mutta pääsin näkemään ja kokeilemaan ampumaradalla kaverini (www.nordicshot.fi/) käyttämää tukea.


Kuva: Leo Grönlund Outdoors


Lisätukijalka on hyvä lisävaruste kytikselle ja rataharjoitteluun. Tällöin myös lapset voivat ampua tarkasti ja hallitusti, vaikkeivat vielä pystyisi muuten kannattelemaan asetta ampuma-asennossa. Ampumatuki toimii siten myös asetelineenä, josta se on erittäin nopea ottaa äksöniin.



Loppupäätelmä


Viper-Flex® Styx Journey on aivan erinomainen ampumatuki. Se on ehdoton valinta erityisesti metsästysmatkailua harrastaville. Tuki toimii parhaiten ajometsästyksessä passissa, varsinkin pidemmille matkoille, mutta on hyvä apu myös hiivintämetsästyksessä ja pellonlaitakytiksillä. Niinpä se toimii taatusti esimerkiksi pienpetojen houkuttelu- tai haaskakytistelyssä, sitä paremmin mitä pidempi matka ja pienempi kohde.



Siinä on vain yksi vika


Ja se on se tuttu, eli hinta. Moitin sitä tavarantoimittajalle ääneen ja sain kuulla tavanomaiset selitykset. Tuote on huippulaadukkaasti suunniteltu ja valmistettu Tanskassa hyvistä materiaaleista, eloksoidusta alumiinista yhdistettynä hiilikuituun. Tuote todennäköisesti kestää isältä pojalle. Yksikin haavakko vähemmän (varsinkin kaupallisessa jahdissa) on maksanut tuotteen hinnan helposti takaisin.

Sanoin ymmärtäväni tämän ja pyysin kuitenkin vastaantuloa asiassa. Ja sain kuin sainkin tehtyä kaupallista yhteistyötä, eli blogin lukijoille määräaikaisen -15% alennukseen kaikista www.blackfire.fi -tuotteista ja Yli 200 € tilaukset toimituskuluitta.



Alennuskoodi: THR2020

Tuote löytyy täältä: https://www.blackfire.fi/p/viper-flex-r-styx-journey