sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Peuraa ja punajuurta



Valkohäntäpeurojen herkkua ovat punajuuret. Omaa herkkuani on laadukas punaviini. Näistä peuraa-punajuurta-punaviinia lähtökohdista lähti hahmottumaan tämän sunnuntain lounas. Ensin aimo annos ruuanlaittojuomaa vauhdittamaan ajatusketjua ja sitten niitä muitakin aineksia alkoi pikkuhiljaa hahmottua: vuohenjuustoa, smetanaa, hunajaa...

riistafileetä tai mureaa paistia (hirvi, peura, kauris, poro, villisika...)
punajuuria
vuohenjuusto
smetanaa
hunajaa
oliiviöljyä
voita
balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Keitä (1 kg) punajuuria ½ tuntia suolalla maustetussa vedessä. Paloittele vuohenjuusto (200 g) sotke tahnaksi (½ dl) smetanaa ja (1rkl) hunajaa kanssa. Laita tahna jääkaappiin tasaantumaan. Kuori kypsät punajuuret veitsellä kevyesti raaputtamalla kylmän juoksevan veden alla. Lohko punajuuret sopiviksi suupaloiksi kulhoon. Lisää joukkoon (2 rkl) oliiviöljyä, (1 rkl) balsamiviinietikkaa, reilut ripaukset suolaa ja pippuria. Sekoita punajuuret ja marinadi huolella.

Ruskista liha nopeasti kuumalla parilalla voi-oliiviöljyseoksessa. Kasaa lautaselle punajuuret, pihvit ja vuohenjuustotahna. Siinä se, helppoa ja hyvää :)

Viinisuositukseni ruuanlaittojuomaksi ja ruokajuomaksi on Milestii Mici Codru 1987.