torstai 24. lokakuuta 2013

Riistakebab omatekoisella pitaleivällä


Viimeviikolla teimme kokkiopintojen lomassa peuran niskasta välipalaksi erittäin maistuvat riistakebabit. Kebabiin käy lihaksi oikeastaan kaikki riistaliha hirvestä sorsaan, kunhan se vain on riittävän mureaa. Esimerkiksi paisti ja entrecôte ovat sopivia, fileet jo ehkä liiankin hyviä :) Paistoimme peuran niskan pinnat kiinni ja haudutimme lihaa matalassa lämmössä, kunnes sisälämpötila oli 60 astetta. Annoimme lihan hetken aikaa vetäytyä ja leikkasimme ohuiksi siivuiksi.


Omatekoiset pitaleivät


3 dl jogurttia
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
7 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen jogurttiin. Lisää suola ja öljy, sekä jauhot vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi ja sitkeäksi. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä kahdeksaan osaan. pyöritä taikinapalat palloiksi ja kohota niitä peitettynä 20 minuuttia.

Vuoraa kaksi peltiä leivinpapereilla ja ripottele niille jauhoja. Jauhot estävät leivän tarttumisen paperiin, ja ne pääsevät vapaasti paistumaan ontoiksi. Taputtele tai kauli taikinapallot noin 15 cm läpimittaisiksi lätyiksi ja nosta pelleille. Peitä liinalla ja anna kohota puoli tuntia.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista pitaleipiä noin 7 minuuttia. Halkaise leipä sivulta ja täytä lihalla (päälle hiukan voisulaa), kurkkusuikaleilla, tomaattilohkoilla ja sipulirenkailla. Koko herkun kruunaa itse tehty sinappimajoneesi.


Dijonmajoneesi


1 keltuainen
1 rkl dijonsinappia (tai muuta mieleistäsi sinappia)
(loraus viinietikkaa)
ripaus suolaa ja pippuria
1 dl öljyä (neutraalin makuista öljyä, kuten rypsi)

Kaikkien raaka-aineiden tulee olla huoneen lämpöisiä. Sekoita muut aineet keskenään paitsi öljy. Lisää öljy joukkoon ohuena norona koko ajan sekoittaen. Parhaimmillaan majoneesi on yön yli jääkaapissa tasaantuneena. Aloita siis kebabin teko majoneesista.