sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Riistainen lounassalaatti



Tämä salaatti on hyvä ruokaisa perussalaatti, johon voit yhdistää miltei mitä tahansa kypsää riistanlihaa. Salaattiin sopii esimerkiksi riistapalvi, aterialta yli jääneet paistit, fileet tai pihvit, mikseipä myös riistamakkarat. Tässä salaatissa ainesten määrätkään eivät ole kovin kriittisiä, voit laittaa aineksia fiiliksen ja nälän mukaan.

Keitä pastaa ohjeen mukainen aika riistaliemessä (lihaliemessä), valuta se huuhtelematta vedellä ja laita jäähtymään. Voit sekoittaa kuuman pastan joukkoon hieman voita antamaan makua. Revi kulhoon rapeaa salaattia. Kuutioi joukkoon kuorittua kurkkua. Lisää kuutioitu riistaliha ja puolitetut siemenettömät viinirypäleet (vaihtoehtoisesti säilykepersikkaa, jos pidät siitä enemmän). Silppua mukaan salottisipuli ja kuutioi mieleistäsi juustoa, kuten sinihomejuustoa, valkohomejuustoa tai vuohenjuustoa. Lisää kulhoon vielä jäähtynyt pasta ja sekoita ainekset keskenään, lisää hiukan yrttiöljyä tai tavallista oliiviöljyä.