tiistai 21. toukokuuta 2019

Blaser R8X suoravetolukkoinen ja vaihtokaliiperinen kivääri



Suoravetolukkoiset kiväärit ovat yleistyneet metsästyksessä. Päätin ottaa selvää, soveltuisiko sellainen omaan käyttööni. Lisäksi asiassa kiinnosti myös vaihtokaliiperiominaisuus, eli samaan kiväärin runkoon voisi helposti ja nopeasti vaihtaa erikaliiperisen piipun.

Ajatuksena oli koota testiin näistä lähtökohdista eräänlainen unelma-ase. Siis ase, joka olisi kasattu mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti hinnasta isommin välittämättä, mutta ylimääräistä hienostelua ja turhaa rahanmenoa välttäen. Eli testiaseeseen halusin kaiken, mikä kohtuudella on rahalla saatavissa, mutta myös helposti arkijärjellä ja taloudellisestikin perusteltavissa.

En siis nyt halunnut fiilistellä huippulaatuisella pähkinäpuutukilla ja upeilla kaiverruksilla. Tämän paketin näin ainoastaan käyttöesineenä ja työkaluna. Mikä oli funktionaalista, se sai tulla mukaan, ja kaikesta muusta karsittiin, koska näin olisin toiminut itsellenikin asetta ostaessa, jos tilille olisi syystä tai toisesta vähän ylimääräistä jäänyt.



Piiput ja kaliiperit


Lähtökohtaisesti halusin paketin, jossa yhdellä rungolla ja kahdella vaihtokaliiperilla voisin metsästää kaikkea kiväärillä ammuttavaa riistaa linnuista villisikaan, hallista hirveen ja supikoirasta karhuun. Mitä nyt vain Euroopassa voisin metsästää. Olisin toki voinut rajata ajatusmaailman vain suomalaiseen riistaan, mutta vaihtopiippuinen ase on erityisen omiaan ”takedown” ominaisuutensa ansiosta myös metsästysmatkailussa.

Tällä hetkellä eniten käytän kolmea kaliiperia, eli 6,5x55 SE, .308 Win ja 9,3x62. Tähän päätyminen on ollut monessa mielessä käytännön sanelemaa, mutta myös puhdasta sattumaa. Näihin kaliipereihin on saatavissa hyvä valikoima edullisia tehdaslatauksia. Aseita yksi kerrallaan hankkiessani ne ovat myös mielekkäällä tavalla täydentäneet toinen toistaan.


Kuvassa vasemmalta oikealle: 6,5x55 SE, .308 Win ja 9,3x62

Ehkäpä vähiten kiinnostavaa ja hyödyttömintä asekeskusteluissa on kiistely siitä, mikä kaliiperi on paras. Voin aivan helposti perustella, miksi näistä kolmesta kukin on ehdottomasti paras ja sopivin kaliiperi. Niillä kaikilla on omat parhaat puolensa. Ja ainakin teoriassa niitä kaikkia voi käyttää hyvin pitkälti samaan tarkoitukseen omassa metsästyksessäni.

Kaliiperi .308 Win on itsessään melko toimiva kompromissi monipuoliseen metsästykseen painottuen suurriistaan. Jos valitsisi vain yhden kaliiperin kaikkeen tarkkuusammuntaan ja jahtiin, se olisi todennäköisemmin juurikin tämä. Nyt kuitenkin on mahdollisuus valita kolmesta suosikistani kaksi, ja silloin .308 Win on vähän kuin autoissa harmaa Toyota Avensis. Ei huono valinta… se on järkevä auto, jolla kyllä hyvin pärjäilee… mutta isompaa, pienempää, tehokkaampaa, nätimpää, tyylikkäämpää, näppärämpää, kevyempää, saksalaisempaa jne. eri käyttötarkoituksiin löytyy ympäriltä joka lähtöön. Ja niinpä nyt valitaan kaliipereistakin molemmin puolin, pienempi ja isompi.

Kaliiperin 6,5x55 SE patruunan luodin lentorata on kohtuullisen suora, ja sillä on pienen rekyylin ansiosta miellyttävä ampua. Tätäkin kaliiperia voidaan käyttää ja on myös käytetty oravasta karhuun ja kaikkeen siltä väliltä. Se on kuitenkin parhaimmillaan pidemmillä matkoilla (tehokas käyttöalue yltää jopa reiluun puoleen kilometriin) ja ei-vaarallisen riistan kanssa. Omassa käytössäni tyypillisesti linnut ja pienpedot, sekä kytiksellä kauriit, peurat ja villisiat.

Kaliiperi 9,3x62 kehitettiin sen sijaan alun perin afrikkalaisen suurriistan metsästykseen, joten siinä on reilummin pysäytysvoimaa. Se soveltuukin varsin erinomaisesti ajometsästykseen, erityisesti nopeisiin tilanteisiin lyhyiltä matkoilta. Omassa käytössäni se on tyypillisesti peura-, villisika-, hirvi- ja karhujahdeissa. Isompi teho on omiaan varsinkin vaarallisempaa riistaa tavoiteltaessa tai ns. puskapyssynä hirvihaukulle mentäessä.




Esitin ehdotukseni Blaserin maahantuojalle, joka tarjosi vastaehdotuksena 6,5x55 SE:n tilalle suomalaisen patruunavalmistajan kehittämää 6,5X47 Lapua -kaliiperia. Se on yli sata vuotta nykyaikaisempi, tämän päivän tietämyksellä ja välineillä suunniteltu kaliiperi. Patruuna on erityisesti suunniteltu pitkänmatkan (300-1000 m) tarkkuusammuntaan. Ajattelin jotta mikäpä siinä, koeajetaan kaliiperi.






Runko tavallisella tai peukalonreikätukilla


Testiaseeksi valikoitunut Blaser R8X ”Karhuleka” toimitetaan perinteisen mallisella tukilla, jossa on säädettävä poskipakka. R8X-aseessa on neljän patruunan kiinteä makasiini. Sain hieman myöhemmin testattavaksi myös aseen peukalonreikätukkisen R8-rungon, jossa kiinteän makasiinin sijaan on irrotettava lipas/laukaisukoneistoyhdistelmä. Muutoin rungot olivat yhtenevät ja niissä oli ristiin käytettävissä samat vaihtopiiput.



Kokemuksia ja tuntemuksia testissä


Suoravetolukkoisen kiväärin tärkein käytännön hyöty on tavalliseen pulttilukkoiseen aseeseen verrattuna yksinkertaistettu uudelleenlataus ja näin saavutettu nopeampi uusi laukaus. Perinteistä pulttilukkoista asetta ladatessa käännetään lukon kampi ylös, vedetään lukko taakse, työnnetään lukko uudelleen eteen. Tämä liike poistaa edellisen hylsyn ja syöttää uuden patruunan patruunapesään. Lopuksi käännetään vielä kampi takaisin ala-asentoon kiinni. Liikesarjan jälkeen voidaan ampua seuraava laukaus.





Suoravetolukkoisessa kiväärissä jää kammen nostaminen ja laskeminen kokonaan pois. Ampuja vain vetää kammesta lukon taakse auki ja sulkee sen työntämällä takaisin eteen. Yksinkertaisempi liike on tietysti nopeampi ja helpompi hallita myös tähtäyksen kanssa, koska sivuttainen vääntöliike jää kokonaan tekemättä. Ahkeran harjoittelun jälkeen voi suoravedolla päästä lähes samaan käytännön tulinopeuteen kuin itselataavalla aseella.

Ensivaikutelmana Blaser R8X -aseesta huokuu laatu. Kaikki on viimeistellysti ja tarkasti tehty. Ase toimitetaan laukussa, jossa tilaa rungolle, kahdelle vaihtopiipulle, lukolle, vaimentimelle ja optiikalle. Laukku on kätevä siirtymämatkoilla reissuissa ja ehkä ampumaradallakin, mutta ei tietenkään metsällä.




Aseen kasaaminen ja kaliiperin vaihto käyvät pienen harjoittelun jälkeen melko nopeasti. Pari ruuvia auki mukana tulevalla työkalulla, nostetaan piippu irti ja toinen piippu käänteisessä järjestyksessä takaisin paikalleen. Tässä tapauksessa 6,5X47 Lapua ja 9,3x62 toimivat samalla lukonpäällä, mutta kaliiperiluokan vaihtuessa vaihdetaan myös lukonpää.





Rungon pysyessä samana kaliiperin vaihtuessa saavutetaan tietysti myös se etu, että aseen käsittely ja laukaisutuntuma säilyvät koko ajan samana. Tämä helpottaa aseeseen tottumista ja näin edistää myös ammunnan harjoittelua. Harjoittelu tulee mukavammaksi ja tietyin ehdoin taloudellisemmaksi, kun voi isommat määrät radalla harjoitella pehmeämpirekyylisellä ja/tai ehkä myös edullisemmalla kaliiperilla. Patruunoiden hintaero voi helposti olla moninkertainen eri kaliipereiden välillä.

Kuten alkuspekseissä tuli jo määriteltyä, nyt haettiin käytännöllisyyttä ennen kauneutta. Tosin Blaser R8X:n synteettinen tukki on ihan tyylikäs sekin, mutta ennen kaikkea se on paljon paremmin sään- ja kolhunkestävä kuin puutukki. Tukin otepinnat ovat kumitetut miellyttävämmän ja varmemman otteen saamiseksi myös märillä käsillä. Perinteisesti muotoiltu tukki on juoheva nostaa poskelle. Se mahdollistaa helpon latausliikkeen ja on siten siis nopeasti valmis uuteen laukaukseen. Suoralinjainen tukki auttaa myös rekyylihallinnassa. Kaiken kaikkiaan oiva valinta kiihkeätahtiseen ajojahtiin tai rämpimiseen hieman haasteellisemmissakin maastoissa.

Verrokkina testattu peukalonreikätukki on ensisilmäyksellä tyylikkäämpi ja ergonomisempi. Peukalonreikätukissa käden asento on selvästi luonnollisempi antaen samalla paremman tuen tähtäykseen. Haasteeksi muodostuukin sitten nopea latausliike, kun peukalo on jumissa tukin reiässä. Tai siis itselläni peukalo ei meinaa löytää tietään sujuvasti koloonsa latauksen jälkeen, ja näin nopea uusintalaukaus hidastuu merkittävästi.

Radalla mukana ollut kaveri opasti, ettei peukkua tarvitse ottaa pois kolosta ollenkaan, heilauttaa vain etu- sekä keskisormen otteella lukon eteen ja taakse. Treenasin liikettä kuivaharjoitteluna tyhjällä aseella muutaman minuutin. Toden totta onnistuuhan se, muttei tosiaankaan yhtä helposti ja varmasti kuin perinteisellä tukilla. Ilmeisesti temppu on riittävällä harjoittelulla opeteltavissa, mutta luontevasti se ei ainakaan itseltäni käy, niinpä en suosittele peukalonreikätukkia nopeatempoiseen ajojahtiin tai vaarallisen riistan tilanteisiin.  Toisaalta se soveltuu erinomaisen hyvin tarkkuusammuntaan radalle ja kytismetsästykseen, jossa hyvin harvoin täytyy ampua useampaa laukausta nopeasti peränjälkeen.

Vaihtopiipuista 6,5X47 Lapua on 65 cm pitkä. Match-piippu on halkaisijaltaan 22 mm. Piipun uritus nopeuttaa jäähtymistä. Tämä kaliiperi osoittautui aivan erinomaiseksi valinnaksi. Testin aikana radalla ammutut Scenar 6,5x47 L 8,0g ja Naturalis 6,5x47 L 9,1g kävivät käytännössä sadalla metrillä täysin samaan oman ampumataitoni puitteissa. Kaliiperin ominaisuudet antaisivat varmasti paljon nautiskeltavaa itseäni paremmalle snaipperille ylipitkilläkin matkoilla.

Vertailukohdaksi 9,3x62 vaihtopiippu on 52 cm pitkä. Standard-piippu on halkaisijaltaan piipun suulta mitattuna 17 mm. Testin aikana käytin tässä ainoastaan Naturalis 9,3x62 16,2g -patruunoita.





Äänenvaimentajana testissä toimi A-Tec Optima 45 .375, A-Lock. Optima 45 on modulaarinen 3-osainen vaimennin. Alumiinivaimennin on sisäosiltaan ruostumattomasta teräksestä. Halkaisija 45 mm, kokonaispituus 230 mm, joka jatkaa asetta 150 mm. Paino n. 285 g. Vaimenninta voidaan sovittaa eri kaliipereihin jättämällä keskimmäinen osa tarvittaessa pois. Testissä käytin vaimenninta 9,3x62 kaliiperissa pääosin täyspitkänä ja 6,5x47 lyhennettynä. A-lock on adapteri, joka ruuvataan vaimenninkierteen päälle, ja näin vaimennin saadaan helposti ja nopeasti 60 asteen kierrolla paikoilleen.


Kuvassa vaimentimen vaikutus osumapisteeseen 6,5X47 Lapua -kaliiperissa.


Samaan aikaan Blaser R8X -kiväärin kanssa oli testissä Leica Magnus 2.4-16x56 i ja Nikon Prostaff 7 IL 1-4X24 -tähtäinkiikarit. Nämä osat tästä testistä pääset lukemaan oheisista linkeistä.





Tähtäimiin liittyen Blaserin oma tähtäinkiikarin pikajalka ansaitsee erityismaininnan. Pikajalka toimii nopeasti ja täsmällisesti kahdella sormin kiristettävällä "siipiruuvilla". Pienellä harjoittelulla optiikan vaihto käy noin kymmenessä sekunnissa. Optiikan säädöt säilyvät käytännössä täysin muuttumattomina. Tämä ominaisuus ja sen täsmällisen tarkka toiminta tekivät itseeni ehkä suurimman vaikutuksen koko tässä testattavassa asepaketissa.



Johtopäätöksiä Blaser R8X ”Karhulekasta”


Lähtökohtana oli kerätä eräänlainen unelma-asepaketti, mutta pitää budjetin suhteen edes töppösen kärjet maassa. Joo, kyllä tämä paketti on omistushaluja herättävä ja riittävän tarkoituksenmukainen alkuperäisiin spekseihin nähden. Rehellisesti sanottuna paketti on varsin kallis ja jätti kuitenkin joitakin yksityiskohtia pohdittaviksi.

Ensimmäinen hämmästelyni tuli, kun viritin peurakytiksellä aseen, työntäen patruunan pesään, eli lukon mahdollisimman vähin äänin pehmeästi kiinni. Kun tilanne tuli ampua, ei liipaisimesta lähtenytkään nuoli liikkeelle. Vedin lukon uudelleen auki ja tämäytin kammen hieman rivakammin eteen. Peura ei jäänyt tilannetta ihmettelemään, vaan poistui paikalta latausääniin hermostuneena. Otin ja selvitin asiaa perusteellisemmin hieman myöhemmin. Lukon kampi tosiaan täytyy painaa rivakammin/määrätietoisemmin eteen kuin tavallisessa pulttilukkoisessa kiväärissä, jossa kammen alaspainaminen varmistaa lukon olevan perillä kiinni.





Tämä ei sinänsä ole iso asia, kunhan sen tietää ja muistaa ladata aseen ennakkoon. Patruunan voi työntää patruunapesään jo ennen passiin tulemista. Varsinkin kun Blaser R8X voidaan ottaa kokonaan pois vireestä lukon yhteydessä olevalla työntövirittimellä, vaikka patruuna onkin pesässä. Ase ei siis ole varmistettu, vaan iskurin jousen viritys on poistettu. Tämä on paljon turvallisempaa kuin pelkästään varmistimella suojattu viritetty ase. Ase saadaan nopeasti ja paljon äänettömämmin takaisin vireeseen siirtämällä työntöviritin peukalolla etuasentoon, vähän samaan tapaan kuin monessa aseessa poistetaan varmistin päältä.




Toinen ahaa-elämys tuli, kun harjoittelin ampumaradalla nopeaa toista laukausta. Aseen ollessa poskella ampumavalmiina, vedät lukon taakse, niin se käy vain joidenkin millien päässä nenästä. Sinänsä tässäkään ei ole mitään sen kummempaa, kunhan sen tietää ja asiaan tottuu. Ensimmäisillä kerroilla vain pelästyy ja aivan vaistomaisesti pyrkii kääntämään nenäänsä pois törmäyskurssilta. Tämä tietysti heikentää tottumattomalla osumatarkkuutta ja nopeutta. Jossakin halvemmassa tähtäimessä saattaa optimaalinen silmänetäisyys olla niin lyhyt, että myös oikeasti nopeassa tilanteessa lukon perä voisi osuakin kipeästi nenään. Tokikaan tällaisen saksalaisen premium-aseen päälle ei varmaankaan edes kovin helposti laiteta halppistähtäimiä.

Hieman turhauttavalta tuntuu myös se, että poskipakan joutuu laskemaan alas huolella viritetyistä säädöistään saadakseen vedettyä lukon pois rungosta. Koko aseen idea on kuitenkin pitkälti tuossa helpossa kuljetuskuntoon purkamisessa ja kasaamisessa. Ei varmasti olisi ollut kovin vaikeaa toteuttaa poskipakan säätöä asetukset muistavin pikalukituksin.




Täytyy myös omana mielipiteenä sanoa, ettei makasiinillinen kivääri ole oikein enää tätä päivää. Varsinkaan kun siinä ei ole minkäänlaista pikatyhjennystä. Panokset täytyy näin nyppiä yksitellen makasiinista, jos halua aseesta patruunat pois. Tietysti tässäkin kohtaa voi kiittää nerokasta lukkorakennetta, jolla voidaan ase ottaa pois vireestä ja näin tehdä turvalliseksi. Monessa tilanteessa kuitenkin jahtikaverit näkisivät ja itse näyttäisi turvallisesti mieluummin aseen lukko auki ilman patruunoita.

Blaser R8-rungossa (jota testasin peukalonreikätukilla) on kiinteän makasiinin sijaan irrotettava lipas/laukaisukoneistoyhdistelmä. Tämä on toiminnallisesti yhtä hyvä ja helppo kuin tavallinen irrotettava lipas. Tosin moninkertainen hinnaltaan ja sehän saattaa harmittaa, lippaita kun helposti hukkuu aika ajoin. Toisaalta tavallista pulttilukkoista kivääriä voi käyttää yksittäin käsin syöttämällä jos lipas hukkuu, mutta tässä menee mukana myös laukaisukoneisto.

Koska Blaserin vaihtopiippujärjestelmällinen ase on melko kallis, tulee väistämättä mieleen, että mitä jos ostaisi kuitenkin erilliset kiväärit. Synteettisellä tukilla olevia kivääreitä saa helposti kaksi tai useampiakin samalla rahalla kuin tämä yhden Blaser R8X ”Karhulekan” kahdella piipulla. Lukon toiminta on käyttämissäni pulttilukkoisissa aseessa täsmällisempää. Yhden kaliiperin aseissa voidaan lukkopituus valmistaa käytetyn patruunan pituuden mukaan (esim. Sakolla kuusi eri lukkopituutta). Oikein mitoitettu lukko on nopea käyttää ja sen liike on sulavaa. Oikea lukonpituus mahdollistaa myös optimaalisen patruunansyötön ja ulosheiton.

Tietysti voi miettiä myös toimintavarmuutta. Jos aseeseen tulee jostain syystä tekninen vika ja se vaatii asesepän korjausta, niin kahden aseen tilanteessa toinen ase jää kokonaan käytettäväksi. Kahdesta aseesta toisen voi tarvittaessa lainata vaikka kaverille. Jossain tilanteessa vara-ase saattaa pelastaa jahtireissun olemassaolollaan.




Ratkaisu ei mielestäni ole kovin yksinkertainen, molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, eikä Blaser R8X missään nimessä huono vaihtoehto ole. Erityisesti sen ominaisuudet pääsevät parhaiten esille ”takedown” ominaisuutensa ansiosta pidemmälle suuntautuvilla jahtimatkoilla. Jos joskus rikastun sopivasti, voi asekaappiini ilmestyä pulttilukkoisten rinnalle myös Blaser R8 ;)



Testin aikana kaatunutta riistaa:







Lähteitä:
www.nordis.fi
www.blaser.de
www.waffenlager.net
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2019/03/leica-magnus-24-16x56-i-tahtainkiikari.html
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2019/02/testissa-nikon-prostaff-7-il-1-4x24.html



perjantai 12. huhtikuuta 2019

Lippuja jaossa Pirkanmaan Erämessuille



Pistetäänpä perjantain kunniaksi rehellinen arvonta pystyyn. Eli jaossa 3 kpl 2 lipun paketteja Pirkanmaan Erämessuille Parkanoon 7.-9.6.2019. Arvon viikon päästä perjantaina 19.4. yhteensä siis kuusi lippua messuille.

Säännöt ovat yksinkertaiset. Laita tämän blogijutun (www.terveisetravintoketjunhuipulta.com) kommenttikenttään vapaavalintainen viesti tyyliin ”Mukana ollaan”. Voit toki jakaa halutessasi tätä ilosanomaa myös kavereillesi somessa, mutta pakollista se ei ole.

Osallistuminen on siis näin yksinkertaista, onnea arvontaan :)


Onneksi olkoon, arvonnassa voittivat: 

otto kianta
MHa
Jp Virtanen

Laittakaa sähköpostilla (janne.s.halonen(at)gmail.com) yhteystietonne, niin saatte postissa liput. Ensiviikon olen reissussa, mutta sen jälkeen laitan tulemaan.



keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Testissä Suzuki Jimny 2019


Aidot maastoautot ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi ja kalliimmiksi. Suzuki Jimny on tästä selvä poikkeus. Se on yksi viimeisistä ”oikeista maastoautoista”, sekä ainoa vaihtoehto tässä hintaluokassa.



Mikä erottaa Jimnyn cittareista ja tekee siitä aidon maasturin? 


Erillinen tikapuurunko, erinomaiset kohtaus-, ylitys- ja jättökulmat, jäykät akselit sekä alennusvaihde. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, joita hondamiehen autosta ei löydy. Niinpä Jimnyllä voi edetä kohtuullisen huoletta kevyillä maastourilla ilman puskurien tai pohjan kolhiintumista.



Tikapuurungon vääntöjäykkyyttä on parannettu lisäämällä siihen yksi X-tuki ja kaksi poikittaistukea.



Jimnyssä on edeltäjiensä tapaan edessä ja takana jäykät akselit kierrejousilla. Kun jokin este työntää toista rengasta ylöspäin, jäykkä akseli painaa samalla toista rengasta alaspäin lisäten näin renkaan pitoa.








Suzuki Jimnyn kulttimaine syntyi jo 1970 kun markkinoille ilmestyi pieni auto, joka ei pelännyt poistua asfalttiteiltä. Toisen sukupolven malli julkaistiin 1981 (sellainen oli aikanaan myös meidän taloudessamme). Vuonna 1998 vuorossa oli kolmas sukupolvi. Vaikka auton perusrakenne on ollut koko ajan hyvin yksinkertainen ja perinteinen, mallisarjatkin hyvin pitkäikäisiä, niin Jimnyä on myyty yhteensä lähes 3.000.000 autoa maailman laajuisesti. Se ei ole vähäinen määrä millekään automallille.







Uusin neljännen sukupolven Jimny on selvästi sukunäköinen aiempien mallien kanssa, mutta lainaa myös muilta maastureilta. Joistakin kulmista katsottuna se on kuin pesussa kutistunut Mercedes-Benz G. Yhdennäköisyyttä yksityiskohdissa löytyy myös Jeeppiin ja Land Roveriin.



Ajo-ominaisuudet maantiellä


Vaihteet siirtyvät sulavasti pienellä liikkeellä. Toisaalta vaihteet ovat lyhyitä ja vitosella mennään jo 60 km/h, joten moottoritienopeuksissa todella kaipaisi vielä kuudetta vaihdetta. Huippunopeus on 145 km/h valmistajan mukaan, (mutta jotkut sanovat ;) ), että mittarin saa näyttämään 160 km/h lukemaa kohtuullisen houkuttelun jälkeen.

Kiihtyvyys ei ole räjähtävää, eikä edes erityisen pirteää (0-100 kiihtyvyys, oma mittaukseni n. 13 s.), kuitenkin täysin riittävä normaaliajossa, enkä kokenut jääväni missään kohdassa jalkoihin. Jimnyn moottori on 1,5-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori, joka kehittää 102 (75) / 6000 hv (kW)/k/min tehoa. Suurin vääntömomentti on 130/4000 Nm/k/min .




Kuljettajan paikalla istutaan maasturille tyypillisesti korkeassa asennossa. Joka puolelle on hyvä näkyvyys isoista ikkunoista ja reilun kokoisista peileistä. Laatikkomaisen muotoilun ansiosta Suzuki Jimnyn kulmat on helppo arvioida maastossa ajettaessa kuin myös kaupungissakin pysäköitäessä.

Moottorin, renkaiden, alustan ja korin äänet alkavat voimistua maantienopeuksissa ja 100 km/h tunnissa täytyy jo keskustella hieman kovemmalla volyymilla. Toisaalta myös bensan kulutus korreloi äänen nousun kanssa. Jos ajelee 80 km/h, niin kulutus on n. 7 l/100km, mutta vauhdin noustessa 100 km/h myös kulutus nousee n. 8 l/100km. Polttoainetankkiin mahtuu 40 litraa, joten ainakin teoriassa, yhden pysähdyksen taktiikalla pääsee Ruuhka-Suomesta Ylä-Lappiin.




Normaaliajossa Jimny on takavetoinen ja neliveto kytketään päälle käsin vaihdekepin viereisellä vivulla. Auton lyhyt raide- ja akseliväli yhdessä takavedon sekä liukkauden (koeajoautossa kitkarenkaat) kanssa tekevät auton käytöksestä rauhatonta, pomppivaa ja talvikeleillä helposti sivuluisuun lähtevää. Onneksi luisut ottaa hallintaansa auton ESP-ajonvakautusjärjestelmä. Muutoinkin tien ollessa liukas kannattaa käyttää aina nelivetoa. Ajoasetusta voidaan vaihtaa takavedon (2H) ja nopean nelivedon (4H) välillä alle 100 km/h nopeudessa. Vaikeissa paikoissa löytyy avuksi vielä alennusvaihteisto (4L), jonka avulla voidaan ryömiä hitaasti eteenpäin ja näin saadaan välitettyä enemmän voimaa pyörille.

Jimny kulkee moottoritienopeuksissa yllättävänkin tasaisesti. Mutta kuoppaisilla, uraisilla ja routavaurioisilla maanteillä auto pomppii iloisesti lätäköltä toiselle, innoissaan kuin leikkivä lapsi. Ominaisuutta voisi kuvitella ärsyttäväksi (ja sitähän se olisi vaikka bemarissa tai audissa), mutta jotenkin se sopii Jimnyn tunnelmaan. Oman lisänsä tähän kaikkeen antaa myös sivutuuliherkkyys ja ohjauksen hitaus, joka on hyvä maastossa (tarkempi kontrolli renkaiden asentoon), mutta ei maantiellä.

Maantienopeuksilla tiukat väistöt saakin tehdä kieli keskellä suuta. Huomasin sen peurojen hypätessä eteen. Oli kuiva asfalttitie, mutta esimerkiksi perheemme Suzuki Vitaraan verrattuna Jimnyn ohjaus on hidas (eli rattia saa pyörittää ihan tosissaan), jyrkässä väännössä Jimnyn renkaista tuntui myös katoavan pitoa (korin pomppimista) ja havaittavissa oli selvää aliohjautumista. Sain kuitenkin onneksi pidettyä koeajoauton tiellä ja peurat pois nokkapelliltä.  Olipahan kuitenkin elämyksellinen hetki jännän äärellä…




Auto on pieni, mutta etupenkeille mahtuu helposti isompikin mies. Löysin ratin takaa oikein hyvän ajoasennon vaikka (185 cm/115 kg), kaikissa pikkuautoissa se ei käy yhtä helposti. Tosin penkki on silloin takimmaisessa asennossa, eikä takapenkille jää jalkatilaa kuin pikkulapselle tarpeeksi. Niinpä koko takapenkki onkin lähinnä kaiken varalta ja tarkoitettu aikuisille vain lyhyille siirtymille. Pidemmällä matkalla etupenkeillä on kohtuullisen mukava matkustaa ja takapenkki kaadettuna tavaratilaa on kahdelle jopa ruhtinaallisesti.



Ajo-ominaisuudet maastossa


Auton lyhyt raide- ja akseliväli (pienet ulkomitat) parantavat ajettavuutta maastossa, jossa ne näkyvät ketteryytenä ja lyhyempänä kääntöympyränä. Suzuki Jimny kääntyykin poikkeuksellisen pienessä tilassa nelivetoiseksi autoksi (kääntösäde 4,9 m). Tämä on erinomaista, koska usein kapeilla metsäteillä joutuu jahtihommissa tekemään siksak-käännöksiä takaisin tulosuuntaan.




Maavaran (21 cm) lisäksi maastossa tärkeitä lukuja ovat jättökulma (49°), ylityskulma (28°) ja kohtauskulma (37°).

Verrataanpa näitä lukuja muihin oikeisiin maastoautoihin:

Mersun G-sarja: Maavara (24 cm), jättökulma (30°), ylityskulma (26°) ja kohtauskulma (31°).

Land Rover Defender 90 SW: Maavara (26 cm), jättökulma (47°), ylityskulma (33°) ja kohtauskulma (47°).

Jeep Wrangler 2,8 CRD: Maavara (24 cm), jättökulma (30°), ylityskulma (23°) ja kohtauskulma (36°).

Toyota Land Cruiser: Maavara (22 cm), jättökulma (24°), ylityskulma (22°) ja kohtauskulma (32°).

Mitsubishi Pajero: Maavara (22 cm), jättökulma (25°), ylityskulma (22°) ja kohtauskulma (35°).

Hummer H2: Maavara (26 cm), jättökulma (37°), ylityskulma (24°) ja kohtauskulma (40°).


Näillä luvuilla Jimny on täysin vertailukelpoinen isojen maastureiden kanssa. Maavara on siinä toki pienin, mutta koska Jimnyssä on selvästi myös pienin raide- ja akseliväli sekä kääntösäde, niin myös maavaran tarve on suhteessa pienempi.

Toisaalta vertailu näihin isompiin maastureihin ei ole kovin järkevää, koska ne painivat täysin eri sarjoissa moninkertaisine hintoineen. Testiautoa en hennonut viedä pahimpaan rääkkiin, mutta kävin ajamassa auraamattomia metsäautoteitä ja traktoriuraa. Ajoin siis paikoissa, joihin perheemme Suzuki Vitaralla tai millään muullakaan cittarilla ei olisi ollut mitään asiaa. Jimnyn eteneminen oli pirteää, tarkasti sai ajaa, mutten joutunut missään kohtaan lapiohommiin.



Jos nyt itselleni tekisin Jimnystä harrasteautoa jahtihommiin, niin ensimmäisenä vaihtaisin alle oikeat maastorenkaat kunnon kuvioilla, koska yleensä eteneminen katkeaa ensimmäiseksi pidon puutteeseen. Toki vinssi ja hiekkarampit sekä lumiketjut lisäisivät etenemiskykyä (ja takaisin pääsemistä) entisestään.




Mäkilähtöavustin pitää jarrut päällä kahden sekunnin ajan, kun kuljettaja siirtää jalan jarrulta kaasulle. Verraton apu jyrkässä mäessä liikkeelle lähtiessä.

Alamäkihidastin puolestaan pitää nopeuden hallinnassa käyttämällä jarruja automaattisesti. Näin kuljettaja voi keskittyä maastoon ja ohjaamiseen.




Mikäli ristikkäiset renkaat menettävät pidon, tulee avuksi automaattisesti toimiva jarruja käyttävä luistonrajoitin. Se jarruttaa pidon menettäneitä renkaita ja välittää voimaa toiselle puolelle. Järjestelmä ei tietenkään täysin vastaa vanhemmissa maastureissa olleita mekaanisia lukkoja, mutta samaan luistonestojärjestelmään ovat siirtyneet käytännössä muutkin maasturivalmistajat.






Tavaratila


Takaovi avautuu oikealle. Tämä periytyy Japanin vasemmanpuoleisesta liikenteestä.





Takaistuimien selkänojat voidaan taittaa kahdessa osassa (50:50). Takapenkit ylös nostettuina tavaratila on vain 85 litraa ja penkit kaadettuina 377/830 litraa. Takatilassa on 12 v virtapistoke. Takapenkit kaadettuina tavaratilan lattia on jämäkkää ja kuraa hylkivää kovaa muovia. Tämä on muutoin hyvä ominaisuus, mutta se on samalla myös todella liukas. Niinpä tavarat liukuvat kurveissa, jarrutuksissa ja maastoajossa pitkin tavaratilaa. Kannattanee hankkia koko tavaratilan kokoinen kumimatto tarvikkeena.






Etuistuimet saa kallistettua täysin tasaiseksi, jolloin autossa voi hätätilanteessa nukkua tai kuljettaa pitkiä tavaroita



Varustelu


Törmäyksenestoavustin jalankulkijatunnistuksella (DSBS)

Törmäyksenestoavustin seuraa kamera- ja lasersensoreilla etäisyyttä edellä ajavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan, ja varoittaa törmäyksen mahdollisuudesta.

Jos kuljettaja tekee hätäjarrutuksen, järjestelmä aktivoi hätäjarrutustehostimen, joka lisää jarrutustehoa. Jos järjestelmä itse määrittelee törmäyksen todennäköiseksi, törmäyksenestoavustin jarruttaa automaattisesti.


Kaistavahti

Järjestelmä hyödyntää kamerasensoria tunnistaakseen kaistaviivat. Mikäli ajoneuvo alkaa
ajautua pois kaistalta, kaistavahti varoittaa kuljettajaa merkkivalolla, ilmoituksella auton monitoiminäytöllä ja tärisyttämällä ohjauspyörää. Järjestelmä on käytössä auton nopeuden ollessa yli 60 km/h.


Kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä

Järjestelmä hyödyntää samoja sensoreita kuin kaistavahti havainnoidakseen ajoneuvon asentoa ja tahatonta ajelehtimista esim. kuljettajan väsymystilan vuoksi. Onnettomuustilanteiden ehkäisemiseksi järjestelmä varoittaa kuljettajaa äänimerkillä, merkkivalolla ja ilmoituksella auton monitoiminäytöllä, jotta kuljettaja ryhtyisi korjaavaan toimenpiteeseen. Järjestelmä on, käytössä auton nopeuden ollessa yli 60 km/h.






Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä

Järjestelmä tarkkailee edessä olevia liikennemerkkejä. Voimassa olevat nopeusrajoitukset ja ohituskiellot näytetään kuljettajalle ajotietokoneen näytöllä.


Kaukovaloavustin

Valot vaihtuvat automaattisesti kaukovaloilta lähivaloille, kun järjestelmä havaitsee vastaantulevan tai edessä ajavan ajoneuvon. Järjestelmä vaihtaa myös takaisin kaukovaloille automaattisesti. Järjestelmä on käytössä auton nopeuden ollessa yli 40 km/h.


Muista varusteista mainittakoon: led-ajovalot, automaattinen ilmastointi, navigaattori, radio, bluetooth -yhteys puhelimeen, täysikokoinen vararengas, vakionopeudensäädin… jne. Eipä oikeastaan mitään puuttunut tai jäänyt erityisesti kaipaamaan.







Jimny on cool


Jimnyllä kurvaillessa huomasi ihmisten seuraavan katseillaan. Ehkä uskomattomin sattumus tapahtui moottoritiellä iltarasteilta kotiin ajellessa. Huomasin peileistä bemarin lähestyvän kohtuullista ylinopeutta ja hidastavan samaan vauhtiin rinnalle päästyään. Kuski nosti vierellä käsimerkkiä, mutta kaikkien ennakkoluulojeni vastaisesti peukkua ylöspäin ja hymyili. Olen ajellut monilla hienoilla autoilla museorekisteröidystä avoautosta alkaen, mutta koskaan missään ei aikaisemmin ole moista sattunut. Fiiliksiä nostattava kokemus :D

Jimny on tosiaan poikkeuksellisen sympaattinen auto. Tuntuu kuin osa karismasta siirtyisi kuljettajalle. Se on kivan näköinen ja sillä ajellessa tulee hyvälle tuulelle. Näistä syistä sille on valmis antamaan anteeksi kosolti sen ominaisuuksia/puutteita arkiajossa. Maastossa ei Jimny pyytele anteeksi. Se on juurikin suunniteltu sinne mihin ei henkilöautoilla ole mitään asiaa. Vaikka toisaalta Jimny soveltuu hyvin myös kauppakassiksi kaupunkiin. Se on pieni ja näppärä. Sillä pääsee parkkiin ja parkista pois yli kadunvarsien lumikinosten, joissa tavallinen henkilöauto on auttamattomasti jumissa.




Perheemme Suzuki Vitara on parempi auto arkiajoon joka suhteessa kuin Jimny. Ja on myös sitä metsäteilläkin, kunnes olosuhteet muuttuvat rankemmiksi. Tässä kohtaa Jimnyn ylivoima alkaa. Jimny soveltuu erittäin hyvin harrasteautoksi, muttei niinkään koko perheen käyttöön. Annan siis vahvan suosituksen kakkos- tai kolmosautoksi. Toisaalta Jimnyssä on potentiaalia ammattikäyttöönkin, kuten vaikka metsurin tai maanviljelijän työrukkaseksi.





Japanilainen DAMD on kehittänyt Jimnyyn korisarjoja, joilla Jimnyn saa vieläkin enemmän muistuttamaan Mersun G-sarjaa tai Lantikan Defenderiä. (https://www.damd.co.jp/products/suzuki/)

Ja sitten huonoja uutisia. Jimnyn menekki on ympäri Eurooppaa suurempaa kuin tuotanto, joten kannattaa varautua kohtuullisen pitkään odotukseen…

Värivalikoima


Tämän törmäystestivideon lopussa näkyy hyvin, kuinka törmäyksenestoavustin jalankulkijatunnistuksella (DSBS) käytännössä toimii:





Loppukevennyksenä Mercedes-AMG G63 vs Suzuki Jimny ja fysiikan lait :D




keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Leica Magnus 2.4-16x56 i -tähtäinkiikari



Monille kuluttajille Leica on tuntematon tuotemerkki. Tai jos on, se on useimmin tuttu kiinalaisen Huawei-kännykän takakannessa kameran vieressä olevasta tekstistä. Oikeasti Leica on kuitenkin ihan jotain muuta.



Lyhyt historia


Leica Camera AG:n perusti Ernst Leitz vuonna 1914. Leican nimi tulee hänen sukunimensä (Leiz) kolmesta ensimmäisestä kirjaimesta ja kahdesta alkukirjaimesta sanassa camera, eli lei-ca. Leica -kamerat mullistivat aikanaan valokuvauksen. Leica oli ensimmäinen oikeasti käyttökelpoinen kinofilmikamera. Ennen digiaikaa 80-90 -luvuilla Leicat olivat kiikareiden lisäksi lähinnä älyttömän kalliita ammattilaisten kameroita ja mikroskooppeja.


Jos kaapistasi löytyy jotain aitoa tämän näköistä, niin pienimmät rahamurheesi ovat tällä erää ohi...


Leica on tänä päivänä vanhin teollinen elossa oleva kameravalmistaja yli satavuotisella historiallaan. Vanhat Leicat ovatkin nykyään kalliita keräilyharvinaisuuksia. Vuodelta 1923 peräisin oleva kamera vaihtoi omistajaa 2,4 miljoonalla eurolla wieniläisessä huutokaupassa. Myös toisen maailmansodan aikaiset kamerat, joissa on natsitunnukset, ovat erityisessä keräilijöiden suosiossa. Ne olivatkin aikanaan sarjassaan parhaita kameroita, joita sodan jälkeen kopioitiin surutta mm. Neuvostoliitossa ja Japanissa.




Ensimmäiset metsästykseen suunnitellut tähtäinkiikarit Leica toi markkinoille lokakuussa 1954. Aikansa edistyneimpiin tähtäimiin kuuluivat mallit 4 x 28, 4 x 36 ja 6 x 42. Linssit olivat jo tuolloin käsitelty heijastusta estävillä pinnoitteilla ja optiikka oli pöly- sekä vesisuojattu. Vanhat Leican tähtäinkiikarit ovat yhä haluttuja ja täysin käyttökelpoisia esimerkiksi saman ikäisen arvodrillingin päälle.




Leica Magnus 2.4-16x56 i -tähtäinkiikari


Leica Magnus on valmistajan lippulaivasarjaa. Sana ”magnus” on latinaa ja tarkoittaa sanakirjan mukaan: laajaa, suurta, kookasta, leveää, isoa, valtavaa, tärkeää… Yhtiön markkinointiosasto viitannee nimellä tähän tuotesarjan ykkösasemaan, mutta ehkä myös optiikan tarjoamaan hyvin laajaan näkökenttään.


Valmistajan ilmoittamat luvut antavat olettaa hyvää suorituskyvystä: 56 mm objektiivi, runko 30 mm, silmänetäisyys 90 mm, valonläpäisy 92%, näkökenttä max. 17 m, valaistu ristikko, paino 785 g ja pituus 360 mm.


Yleisellä tasolla 2.4-16x optiikka riittää kattamaan lähes kaikki metsästystilanteet, ehkä lyhyitä ja nopeita puskapassituksia lukuun ottamatta. Matalin suurennos 2.4x on riittävän alhainen alle 50 m kohteisiin ja toisaalta 16x on paljon enemmän kuin normaalisti Suomessa tulee metsästyksessä eteen. On kuitenkin hyvä tietää, että suurennoksen puolesta voi ampua vaikka puoleen kilometriin.




Aloitin kiikariin tutustumisen ampumaradalla kohdistuslaukauksilla. Kohdistus oli nopeaa ja helppoa. Suurennuskerroin suurimmalle (x16) ja parallaksisäätö 100 metriin (portaaton 50-100-300-ääretön). Kolme laukausta tauluun. Kiikarista osumien tarkistus ja niiden mukaiset korjausnaksut säätötorneista (1 cm / 100 m). Vielä kolme laukausta varmistukseksi ja siinä se.




Kaikki pelaa kuin unelma, mutta pari huomiota kuitenkin. Suurimmalla suurennoksella (x16) huomasin pään asennon olevan tähdätessä jokin verran kriittinen. Kun katselulinja on suorassa (optinen akseli) tähtäimen läpi, niin kuva on terävä ja kirkas, mutta melko pienellä päänkäännöllä/kallistuksella tulee esiin kuvaa pimentävä varjo. Näin toki tapahtuu enemmän ja vähemmän kaikilla kiikareilla, mutta testissä jouduin kiinnittämään asiaan erityistä huomiota. Itselläni tuolla ilmiöllä ei ole lähes mitään merkitystä, koska metsästystilanteessa ei juuri koskaan tule käytettyä suurinta suurennosta. Pikimminkin suurennos on yleensä keskivälillä ja siitä pienpään suuntaan. Ja toisaalta juurikin niillä suurennuksilla pään asento tuntui vapaalta ja etten sanoisi jopa normaalia väljemmältä.


L-Ballistik (kuva suuntaa antava)

L-4a (kuva suuntaa antava)


Testasin tähtäimen L-Ballistik ja L-4a ristikoilla, testiaseena Blaser R8, kaliiberit 6,5x47 ja 9,3x62. Ristikoista perinteisempi L-4a oli itselleni selvästi mieluisampi. Ristikon L-Ballistik korjausviivat ja pisteet ovat erittäin ohuet ja toimivat käytännössä vain hyvissä olosuhteissa, kun valoa ja kontrastia on riittävästi. Juurikin hämärämetsästyksessä L-Ballistik vaati siis aina valopisteen käyttöä. Ja toisaalta ainakaan omassa metsästyksessäni ei näillä korjausviivoilla ole muutoinkaan isompaa käyttöä, joten jätän niiden arvioinnin paremmille snaippereille. 


L-Ballistik


Ristikon valon kytkin on fiksuin/käyttökelpoisin ratkaisu mitä olen tähtäinkiikareissa nähnyt. Yleensä valo naksautetaan keskeltä vasemmalta sivulta patterikotelon kantta kiertämällä päälle. Magnuksessa valoa säädetään edestä tähtäimen päältä. Kytkimessä on kolme asentoa: päivä, yö ja pois päältä. Ristikon valo sammuu myös automaattisesti, jos valo jää pidempiaikaisesti vahingossa päälle. Käyttökelpoinen ominaisuus, joka säästää hermoja ja pattereita.




Valopisteen kirkkaudensäätö tapahtuu erittäin pienin portain (60 kirkkaustasoa) painamalla kytkimen päältä vasemmalta ja oikealta puolelta. Asetuksia on tosiaan riittävästi kirkkaasta päivänpaisteesta synkimpään pimeyteen. Tähtäin myös muistaa aiemmin valitut kirkkaudet, kun se laitetaan pois päältä ja otetaan uudelleen käyttöön.

Oikeastaan varsinainen ensimmäinen käyttötestini oli käydä ampumassa aseella karhumerkki. Sinänsä merkin ampuminen ei ole minkäänlainen mittari ampumataidoista. Enemmänkin kyse on stressinsiedosta, aseen kohdistuksesta ja riittävästä suurennoksesta kiikarissa. Jos ase on kohdistettu 100 m matkalle ja laukaukset ovat osuneet parin sentin kasaan, niin kokeessa ammutaan tuelta 75 m matkalta karhutauluun, jossa on pyöreä 17 cm osuma-alue. Aikaa neljän laukauksen ampumiseen on 90 sekuntia ensimmäisestä laukauksesta laskettuna.

Voisi miltei sanoa, että jos tuo koe ei mene läpi, niin ei kannata muutoinkaan karhujahtiin lähteä. Käytännössä kuitenkin jonkun virkamiehen älyttömyydestä taulu on painettu niin, ettei usein edes 10x suurennoksella näe osuma-alueen rinkilää. Jos sitten on jännitykseen taipuvainen ja koko kylän ukot vieressä arvioimassa, voi olla vaikea osua aikapaineen alla neljä kertaa arviokaupalla maaliin, jota ei edes näe.




Tässä kohtaa 16x suurennos ei jätä pulaan. Tähtäimestä näkee taulun osuma-alueen selvästi ja myös omat pahviin puhkomat laukaukset. Aikana 90 sekuntia on ihan riittävästi, siinä on helposti tuplastikin aikaa. Kunhan saa varmuuden taulusta ja osumista, niin tuo koe on täysin läpihuutojuttu. Tämä on tosiaan tyhmästi rakennettu koe, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä jahtitilanteen/metsästystaidon kanssa. Itse karhujahtiin valitsin tyystin erilaisen 1-4x24 kiikarin. Olisin toki silläkin testin voinut suorittaa, mutta 16x suurennos tekee sen vain niin paljon mukavammaksi.

Molemmissa kokeilemissani Magnuksissa oli yllättävän jäykkä suurennossuhteen valintakiekko. Joskus jouduin kytiksellä varmistamaan, että sormeni ovat oikealla kohdalla ja että voimaa vain tarvitaan zoomaukseen enemmän. Valintakiekossa on kylläkin laippamainen harjanne, josta saa hyvän otteen ja toisaalta se osoittaa suoraan ylöspäin valitsimen ollessa puolessavälissä. Se onkin hyvä asento, siinä suurennos on noin 8x, joka on ehkä yleisimmin hämäräkytiksellä käyttämäni suurennossuhde. Näin pimeässä tietää oikean asetuksen käsikopeloltakin, kunhan vain kääntää harjanteen suoraan ylös.




Yli puolenvuoden testiaikana oli erinomainen mahdollisuus käydä testaamassa Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikaria sää- ja valaistusolosuhteiden koko kirjossa. Erityisesti suurennussuhteiden alapäässä kiinnitin huomiota koko kuva-alan laajaan ja kirkkaaseen kuvaan. Katsellessa ei esiintynyt monista kiikareista tuttua vinjetointi-ilmiötä, jossa linssin reunat saavat vähemmän valoa ja kuvan reuna-alueet ovat tummempia kuin keskialue.




Ääriolosuhteissa syksyn mustanmaan pimeässäkin Magnus toimi erittäin hyvin. Kontrastia ja sävykkyyttä riitti mallikkaasti, niin kauan kuin valoa oli ylipäätään tarjoilla. Pimeässä ei myöskään tapahtunut tähtäinkuvan pikselöitymistä, eli rakeisuuden kasvua siinä määrin kuin joissakin toisissa huippukiikareissa. Loppuhämärässä Leican kuva oli enemmänkin utuinen kuin rakeinen. Nämä erot ovat tosin hienon hienoja ja lisäksi ainakin osin myös omista silmistä/silmälaseista riippuvia, eikä niille kannata siksi antaa liikaa painoarvoa.



Lopputulemana voin suositella Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikaria hämäräkytikselle. Se on ehdottomasti yksi parhaita koskaan kokeilemiani kytiskiikareita. Viime jahtikaudella luotin ampua sillä riistalaukauksen ehkä kaikkein huonoimmissa olosuhteissa missä koskaan olen ampunut.










Erot näissä huippukiikareissa ovat pieniä painotuksia eri valmistajien optimoidessa tuotettaan mm. kuvan rakeisuuden, kirkkauden, kontrastin, sävykkyyden ja piirtokyvyn koko kuva-alueella kanssa. Joissakin olosuhteissa jokin näistä painotuksista toimii parhaiten. En siis julista Leica Magnusta parhaaksi hämäräkiikariksi. Se kuuluu kuitenkin ilman muuta sarjaan ehtaa saksalaista laatua, joka säilyttää arvonsa isältä pojalle.




Tekninen data/esite: 


http://us.leica-camera.com/content/download/130081/1629721/version/22/file/Leica-SO-PI-ZF-Magnus-i-0117-EN.pdf





Lähteet:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhasta-leica-kamerasta-maksettiin-ennatyshinta-2-4-miljoonaa-euroa/6803844#gs.v9ec081W

https://www.l-camera-forum.com/topic/250534-leica-rifle-scope-1954/