sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sunnuntain blogirodeo



Seuraan monia blogeja ja saan jatkuvasti ideoita juttuihini muiden blogeista. Esimerkiksi koko idean, kuvan ja nimen tälle kirjoitukselle varastin The Rasch Outdoor Chronicles –blogista, jossa taannoin jouduin vastaavaan rodeoon omalla blogillani.

Tänä sunnuntaina haluaisin nostaa esille Nuori Erästäjä-blogin (http://erastaja.blogspot.fi/), jonka tuoretta ja nuorta otetta on kivaa seurata. Blogin omin sanoin: ”Olen 17-vuotias nuorukainen Pohjois-Pohjanmaalta ja kirjoittelen tänne metsästys-, kalastus sekä eräreissujani ja myös itsestäni ja varusteistani.”

Itäsiperianlaikat Rämynperän Tiro & Rekku (http://ramynperan-tiro.blogspot.fi) on mukavaa tarinointia hienojen koirien ja isännänkin arjesta. Tarinoita koirien onnistuneista ja hieman haasteellisemmistakin päivistä, sekä tietysti metsästystä karhusta hirveen.

Kelolinjalla (http://kelolinjalla.blogspot.fi/) ”Kairassa on kuljettu, korpimaita koluttu ja tapionkankailla hiivitty ;) Meirän kaveriporukan mettäreissuja, parikytävuotta ollaan kuljettu ja tehty monta unohtumatonta jahtireissua yhdessä.”

Santun ja Helin Labbikset (http://blogi.kelpokepo.fi/) on todella monipuolinen noutajien kasvattamiseen ja kouluttamiseen erikoistunut blogi. Tietysti koirien kanssa myös metsästetään, on hienoa seurata, kun homma toimii ja tapahtumia riittää.

Ruokablogeja on todella valtavasti, mutta kolmea niistä seuraan selvästi useammin, kuin muita. Puolialaston kokki (http://puolialastonkokki.blogspot.fi/) esittelee hienoja ja hyvin kuvattuja annoksia, kokeilevaa kokkausta, joukossa myös riistaa. Sauvajyvänen (http://sauvajyvanen.blogspot.fi/) on aktiivinen bloggaaja, joka esittelee itsensä lähi- ja sesonkiruuasta kiinnostuneena, aitojen makujen ja raaka-aineiden etsijänä ja metsästäjän vaimona. Ankerias Vipusen blogi (http://ankeriasvipunen.wordpress.com/) on graafisesti erittäin näyttävä, upeilla kuvilla ja itämaisittain taittuvilla ruokaohjeilla eräs hienoimmista ruokablogeista.

Monta blogia jäi mainitsematta, vaikka niissäkin viikoittain ja päivittäin vierailen, mutta jätetään jotain vielä seuraaviin blogirodeoihin.