perjantai 27. kesäkuuta 2014

Cat B15Q kalastajan ja metsästäjän älypuhelin

Cat B15Q:n näyttö toimii hyvin myös märin sormin.

Caterpillar lanseerasi kesäkuun alussa päivitetyn versio aiemmasta B15-mallista, johon olen ollut todella tyytyväinen. Niinpä laitoin puhelimen heti ennakkotilaukseen ja nyt parin päivän ankaran testauksen jälkeen olen todella vakuuttunut hyvästä hankinnasta.




Uutuudessa on Androidin (4.4) KitKatin uusin versio, nopeampi quad core –prosessori (1,3 gigahertsin neliydinsuoritin, yksi gigatavu RAM-muistia sekä 4 gigatavua sisäistä tallennustilaa),  parempi yhdistettävyys (Bluetooth v 4.0) ja HD-kamera lisättynä LED-salamalla. Cat B15Q on siis ulkoisesti lähes muuttumaton, mutta sisältönsä ja käytettävyytensä puolesta täysin uudistunut.

Uudistunut kamera on nyt varustettu salamalla, joka toimii tarvittaessa myös taskulamppuna.

Nyt ei siis enää tarvitse tehdä kompromissia älypuhelimen kestävyyden ja uusimpien Android-ominaisuuksien välillä. Aiempi Cat B15 –puhelimeni on ollut vuoden todella rankassa käytössä, puhelinta on pudoteltu ja heitelty (joskus ihan näytösluontoisestikin), olen ajanut sen yli autollani, se on ollut yltä päältä jäässä, liassa ja rasvassa, mutta putsattu saippuavesipesulla jälleen siistiksi. Kaiken tämän käytön jälkeen se on, uskomatonta mutta totta, ulkoisesti lähes virheetön.


Vaikka toinen puhelin on kestänyt vuoden todella rankkaa käyttöä, ei uutta ja vanhaa puhelinta meinaa erottaa ulkoisesti toisistaan.

Cat B15Q on IP67-sertifikoitu, se on siis suojattu pölyltä ja voidaan pudottaa metrin syvyyteen veteen 30 minuutin ajaksi. Caterpillar takaa myös puhelimen toiminnallisen keston pudotuksesta betonilattialle 180 senttimetrin korkeudesta. Puhelin on tehty erikoisvalmisteisesta kumista (iskua tehokkaimmin absorboiva materiaali) ja alumiinista, sekä suunniteltu sitten, että pudotessaan se tippuu lähes väistämättä maahan kuminen osa edellä.




Näyttö on kestävää Gorilla-lasia ja toimii myös märillä sormilla. Caterpillar on upottanut lasin puhelimen runkoon, joka lisää kestävyyttä entisestään. Laitteen käyttölämpötila on -25-55 °C. Cat B15Q pärjää siis niissä olosuhteissa missä käyttäjänsäkin. Vastaavasti esimerkiksi Applen iPhonen käyttölämpötila on 0–35 °C.


Myös GPS toimii moitteetta.

Cat B15Q:n vaihdettava akku on 2000-milliampeerituntinen ja puheaikaa luvataan peräti 16 tuntia. Puhelin tarjoaa paikat kahdelle SIM-kortille ja tallennustilaa saa lisättyä microSD-kortilla.

Laitoin Cat B15Q:n yöksi jääkulhossa pakastimeen (-23 °C) ja puhelin oli täydessä käyttövalmiudessa vielä aamulla.



Tärkeimmät tekniset tiedot:


Kestävyys: IP67 (pölytiivis, naarmuuntumaton) + MIL SPEC 810G
Akku: 2000 mAh, 16 h puheaikaa, valmiusaikaa jopa kolme viikkoa.
SIM: Dual SIM
GPS: aGPS
Näyttö: 4" WVGA, Gorilla Glass, wet finger tracking -tekniikka (toimii märin sormin)
Kamera: 5MP ja LED Flash -salama
Paino: 170 g
Käyttölämpötila: -25-55 °C

www.catphones.com