sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Mansikkagrillisalaatti



Kevät on nyt ainakin kuukauden junnannut paikoillaan. Hetken saattaa aurinko paistaa lämpimästi, mutta seuraavaksi tuuleekin sitten rakeita. Niinpä tänään päätin tehdä kesäistä salaattia lohturuoaksi. Tämä on erittäin helppo tehdä, mutta yksi kestosuosikkejani vuodesta toiseen. Ja toimii kesän tuojana, vaikka ulkona rätkisi räntää.


Riistafileetä 
Mansikkaa
Kurkkua
Fetajuustoa
Cashew tai pekaani-pähkinää
Pinaattia
Oliiviöljyä, suolaa, mustapippuri ja timjamia


Grillaa ensimmäiseksi riistafilee. Jäniksestä karhuun kaikki käy, itse käytin peuran ulkofileetä. Mausta filee suolalla, pippurilla ja timjamilla, kääri folioon odottamaan. Tee pinaatinlehdistä salaattipeti tarjoilulautaselle. Leikkaa kurkku, mansikat ja feta sopiviksi paloiksi ja levitä ne pinaattien päälle. Ota liha kääreestä ja leikkaa se sopiviksi siivuiksi salaatin päälle. Voit halutessasi ensin paahtaa pähkinöitä hieman kuivalla pannulla, ripottele ne salaatin joukkoon.





Vielä pienenä norona oliiviöljyä kaiken päälle, koristele vaikka basilikan lehdillä. Tarjoile tuoreen leivän ja raikkaan valkoviinin tai oluen kanssa. Tästä ei kesäherkku parane.