perjantai 29. marraskuuta 2013

Pukki eräksi

Nature morte

Kytistely on toisinaan (kaikkien vaikeuksien jälkeen) vähän liiankin helppoa. Vai mitä sanot tästä? Menin kyttyylle eilen alkuillasta klo 16:00 ja paikalle tuli kymmenen minuutin päästä nuori pukki. Pressusta kasatulta kytiskopilta matkaa on ruokinnalle vain vajaa kymmenen metriä, mutta navakka tuuli puhalsi porkkanoiden suunnalta. Vaikka olin siis vain kivenheiton päässä eli peura viimeiset hetkensä onnellisen tietämättömänä tulevasta.

Pukki parkkeerasi itsensä kaurakasalle. Mutusteli päivällistään kohtisuorassa ampumalinjaan, välillä rauhalliseen tahtiin päätään nostellen. Terveiset lähtivät niskalaukauksena klo 16:15 ja pukki putosi niille sijoilleen. Seitsemästoista kyttyykerta (nyt jo kolmas kerta peräkkäin) tuotti siis kauden kolmannen onnistumisen.



Hyvin mahtui kuljetustelineelle myös täysikokoinen pukki.

Homma päättyi jopa liiankin helposti ja kytistely jäi hieman torsoksi. Niinpä jäin vielä joksikin aikaa odottelemaan, josko lisää asiakkaita ottaisi tarjouksen ilmaisesta ateriasta vastaan. Puolen tunnin päästä alkoi kuitenkin lumisade ja lopetin ahnehtimisen siltä erää.