tiistai 11. helmikuuta 2020

Vegaani valhe tappaa miljoonia eläimiä



Tiedäthän sen itseriittoisen ja omaylpeydestään pursuavan besserwisserin, joka on aina valmis neuvomaan, kieltämään ja uhriutumaan? Useimmiten kärsimyksen sädekehää kiillotetaan vielä veganismin moraalisella ylemmyydellä. Tämä yksisilmäinen mielialahäiriö johtaa yleensä tunteen voimalla päin älyllistä seinää. Usein kärsijöinä ovat kanssaihmiset, yhteiskunta ja luonto. Esimerkkejä tulee jatkuvasti vastaan hakemattakin, tässä muutama.

Viime perjantaina ”Oikeutta eläimille” -ryhmä avautui Facebook-sivuillaan:

”Häijäällä järjestetään tänä viikonloppuna luonnonvaraisten eläinten tappamiskilpailu (Facebook-tapahtumanimellä "Pienpetopyynnin joukkuekilpailu"). Paikallisen metsästäjän ideoimassa kisassa tapetaan niitä lajeja, jotka verottavat metsästäjien mielimiä lintukantoja, eli motiivit vaikuttavat suoraviivaisen egoistisilta. Pisteitä saa supikoiran, minkin, näädän, ketun, mäyrän, variksen, harakan ja naakan ampumisesta. Tappamiskilpailuun osallistuu yli 300 metsästäjää ja 400 koiraa ja tappoalue kattaa 150 000 hehtaaria. Tapahtuma kestää perjantaista sunnuntaihin, joten tuolla varsin laajalla alueella tulevat todennäköisesti kuolemaan lähes kaikki mainitut eläimet, kuten järjestäjän verisenä toiveena on. Aiheutetun kärsimyksen määrä on mittava.”

Jopa sellaiset luontojärjestöt, kuten WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Birdlife, jotka yleensä suhtautuvat metsästykseen hyvin varauksellisesti (tai jopa kielteisesti), myöntävät vieraspetojen olevan meillä ja maailmalla vakavana uhkana alkuperäisluonnolle, erityisesti linnuille.




Supikoira ja minkki on luokiteltu haitalliseksi vieraslajeiksi koko EU:n alueella ja ovat täysin rottaan verrattavia tuholaisia, eivätkä kuulu missään määrin suomalaiseen luontoon. Tämän kilpailun idea on yksinkertaisesti pyytää mahdollisimman paljon vieraspetoja samanaikaisesti ja mahdollisimman laajalta alueelta. Sekä tietysti kannustaa ihmisiä yleisemminkin vieraspetojen poistamiseen. Toiminta on siis vapaaehtoisena talkootyönä tehtävää luonnonsuojelua ja riistanhoitoa.

Koska kyse on oikeasti vakavasta uhasta, Suomessa metsästyslakia muutettiin viime vuonna niin, että supikoirasta tuli lainsuojaton. Suomalaisessa luonnossa näiden petojen aiheuttaman tuhon ja ”kärsimyksen määrä on mittava”. Lakimuutoksen jälkeen supikoiria saa tappaa ilman metsästäjäntutkintoa ja niiden poistamiseen saa käyttää myös välineitä, jotka metsästyksessä ovat kiellettyjä. Tällaisia ovat esimerkiksi pimeänäkölaitteet, valot ja koneelliset äänet.



Veganismi on se perimmäisin syy


”Oikeutta eläimille” -ryhmän tiedote jatkuu tunteellisena paatoksena ja virheellisinä väittäminä. Ei kuitenkaan tuhlata aikaa jonninjoutavaan, vaan katsotaan tarkemmin kulisseihin. ”Oikeutta eläimille” -ryhmä vastustaa metsästystä ja karjataloutta täysin sokeasti välittämättä sen seurauksista. He kannustavat sivuillaan vegaaniin elämäntapaan: ”Ryhtymällä kasvissyöjäksi toimit kaikkein tehokkaimmin eläinten puolesta.”




Vegaaniliitto määrittää tämän: ”Vegaani on henkilö, joka ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja niiden johdannaisia. Vegaani ei myöskään osta eläinperäisiä vaatteita, kuten nahkaa ja villaa, eikä tue palveluita, jotka perustuvat eläinten riistoon.”

Kuitenkin tästä ylevästä periaatteesta huolimatta vegaani tappaa enemmän syödäkseen, kuin moni metsästäjä. Kun vegaanit kieltäytyvät syömästä lihaa, on heiltä puuttuvat kalorit korvattava viljelyä lisäämällä. Saadakseen saman kalorimäärän, kuin vaikka hirvenlihassa, on kasvatettava ja syötävä esimerkiksi kolminkertainen määrä lehtikaalia. Tosiasia on, että kaikki maatalous tuhoaa alkuperäistä luontoa ympärillään. Mitä tehottomampaa se on, sitä enemmän se syö ympäröivää luontoa alleen. Luonnon ekosysteemin kannalta ei ole mitenkään ylväämpää kuolla luomupellon alle, kuin metsästäjän lautaselle.

Riista on käytännössä lähes aina puhdasta hiilineutraalia lähiruokaa, mutta monet vegaanit suosivat perusruokanaan linssejä, quinoaa, soijaa, pähkinöitä ja muita eksoottisia kaukana viljeltäviä tuotteita varsinkin talvikaudella.


Vegaaniliitto hakee uusia jäseniä hellyttävän linnunpojan siivellä…


Kasvissyöjäkin osallistuu tappamiseen monin tavoin. Esimerkiksi peltoa puitaessa kuolee lukuisia eläimiä myyristä ja jäniksistä hirvieläinten vasoihin (tutkimuksen mukaan 7-14 pientä nisäkästä hehtaarilla).

Oliivit ja oliiviöljy ovat monien vegaanien suosimaa perusruokaa. Oliivisadon puintikoneet tappavat Välimeren alueella miljoonia rauhoitettuja pikkulintuja vuodessa. Nämä ovat osaltaan myös suomalaisia muuttolintuja: Västäräkkejä, punarintoja, viherpeippoja jne. Puimakoneet keräävät sadon öisin (lintujen yöpyessä oliivipuissa), koska viileät lämpötilat auttavat säilyttämään oliivien aromit paremmin.




Yksistään Espanjan Andalusiassa kuolee 2,6 miljoonaa lintua jokaisena satokautena puimureiden syövereihin. Koneellista oliivien keräilyä on koko Välimeren alueella, joten kaikkineen lintukuolemia on vielä järkyttävästi tätäkin enemmän.

Monessa kohtaan kasvisten tuotantoketjua, varastointia ja jakelua tapetaan systemaattisesti vahinkoeläimiä. Puhumattakaan hyönteismyrkyistä, jotka tappavat miljoonia eliöitä ja ovat potentiaalisesti haitallisia ihmisille ja ympäristölle. Metsästäjien yleisesti noudattamien eettisten periaatteiden mukaan hankittu liha aiheuttaa selvästi vähemmän eläinten tappamista ja haittaa luonnolle, kuin vastaava vegaaninen lihan korvike.


Asiasta tarkemmin aiemassa artikkelissa: http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/10/todellinen-syy-miksi-vegaanit-inhoavat.html



Vegaanisuus on uskonto


Järjellä on tämän hullutuksen kanssa todella vähän tekemistä. Tai miten sinä selittäisit sen, että vastustetaan (jopa tappouhkauksin) Suomen luonnolle, erityisesti linnuille ja koko ekosysteemeille monin tavoin haitallisten lajien poistoa. Ja samaan aikaan kannustetaan elämäntapaan, jonka kulutusvalinnoilla massamurhataan suomalaisia pikkulintuja.

Niin että voi on pahaksi ja riistää eläimiä, mutta oliiviöljy on ihanan vegaania?




Lähteitä:

https://yle.fi/uutiset/3-11196599
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10156531457332434&id=194897307433&sfnsn=mo
https://riista.fi/riistatalous/luonnon-ja-riistanhoito/vieraslajien-pyynti/
http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/mika-on-vegaani
https://oikeuttaelaimille.fi/infopaketti
https://www.independent.co.uk/environment/songbirds-death-toll-millions-mediterranean-olive-harvesting-winter-a8916471.html
https://metro.co.uk/2019/05/17/middle-class-murder-millions-birds-vacuumed-death-olive-picking-9584002/
http://www.metsastyksenmoraali.com/p/metsastyksen-eettiset-periaatteet.html

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kauden kolmas peura



Eilen lauantaina oli jälleen kerran lähes paras mahdollinen peurakeli. Tai ehkäpä oikeammin se olisi ollut kaikkein kuumimmillaan jo edellisenä päivänä perjantaina. Silloin oli vielä aamusta -10 astetta pakkasta, mutta iltaa kohti keli lauhtui vain muutamaan pakkasasteeseen. No, en ehtinyt silloin pelipaikoille, joten menin eilen, kun mittari näytti jo nollaa…

Pakkasjakson päättyminen suojakeleihin on yleensä varmin peuroja aktivoiva tekijä. Tosin jos säärintaman muutokseen liittyy voimakas tuuli ja puista putoileva lumi, tämän ilmiön vaikutus vähenee merkittävästi. Eilen tuuli vain kohtuullisesti ja ilmassa oli tauotta pienen pientä vesipisaraa, lähes sumumaisesti.

Tällaisissa tilanteissa, varsinkin alkukaudesta, peurat lähtevät liikkeelle jo hyvissä ajoin iltapäivästä. Niinpä menin kytispaikoille jo kolmen maissa iltapäivällä, vaikka hämärän tuloon oli aikaa yli pari tuntia. Olin siis varsin toiveikkaissa ja odottavissa tunnelmissa. Nyt on peurakausi jo ihan loppusuoralla, pakastimeeni mahtuisi vielä hyvin peuranvasa, mutta ronkeloivaan valikoimiseen ei kalenteri enää anna paljoa mahdollisuuksia. Ensi viikonloppuna kausi on taputeltu, mutta silloin en enää pääse näihin kinkereihin osallistumaan, vaan olen mm. fasaanijahdissa toisella puolen Suomea.

Eli siis käytännössä vain muutamia päiviä enää aikaa täyttää pakastimia ja kartuttaa ruokavarantoja kesän grillikauteen ja pitkälti ensi syksyyn asti. Olinkin päättänyt ampua ensimmäisen mahdollisen ruokinnalle tulevan peuran. Itselleni hain vasaa, mutta jahtivoudilla oli käyttöä aikuiselle ja pyyntö ampua sellainen hänelle.




Odottelu jatkui ja olin jo semisti pettynyt, kun peuroja ei näkynyt miltei kolmeen tuntiin. Olin kuitenkin luvannut itselleni, että tänään ollaan ja kytätään, peurojen pitäisi olla liikkeellä ja suojakelissä on kivan lämmintä kytistellä. Noin varttia vaille kuusi oli jo melko hämärää ja tarkkailin ruokintapaikan ympäristöä katselukiikareilla. Yhtäkkiä näin liikettä metsässä vasemmalla parikymmentä metriä ruokinnan sivussa.

Katselukiikarit ovat kyllä aivan ehdoton varustus. Paljain silmin en olisi metsään nähnyt, eikä sinne olisi taipunut aseenkaan tähtäinkiikarilla katsomaan. Näin peuran kävelevän metsässä tien suuntaisesti pysähdellen. Hetken jo luulin sen ohittavan koko paikan, mutta kovin arasti se kääntyi, pysähtyi ja vilkuili suuntaani. Näin hännän huiskaavan useita kertoja hermostuneesti, mutta sitten hetken päästä taas rauhoittuvan.

Varovainen eteneminen ja suuntaani vilkuilu jatkui. Peuralla oli siis aavistus tai vainu olemisestani. Samalla tajusin, että en ollut kiinnittänyt tällä kertaa yhtään huomiota tuulen suuntaan ja toden totta, selkäni takaa kävi vire suoraan ruokinnalle. Olin siis niin liikkumatta kuin vain voi olla. Miltei henkeäni pidätellen odotin ja katselin. Peura pääsi lopulta ruokinnalle. Katseli tiukasti suuntaani ja välillä kumartui haukkaamaan porkkanoita. En ollut ihan varma peuran laadusta. Kokoa on vaikea välillä arvioida hämärässä. Se näytti kuitenkin kookkaalta vasaksi ja turpakin pidemmältä.

Vaihdoin kiikarit Tikkaan ja napsautin tähtäimen punapisteen päälle. Hukkasin peuran hetkeksi näkyvistä ja pelkäsin sen karanneen paikalta. Onneksi oli vain siirtynyt pari askelta ja selvästi parempaan kulmaan, lähes kyljittäin. Väänsin suurennosta vielä isommalle ja napsautin varmistimen pois niin varovaisesti kuin osasin.

Kello 17:56 hengitin sisään ja rauhallisesti ulos. Puristus liipaisimesta ja Powerhead II lähtee viemään terveisiäni keskelle naaraspeuran lapaa. Se merkkasi osuman hyvin ja säntäsi tien yli poispäin tulosuunnastaan. Muutaman sekunnin päästä kuulin rysähdyksen, ja äänet etenemisestä loppuivat siihen.

Tiesin kauden kolmannen peuran makaavan reilun neljänkymmenen metrin päässä tieltä. No nyt ei ollut mikään kiire. Annoin sykkeen rauhoittua ja kiitin hyvästä onnesta. Vaikka kytistely on joskus todella turhauttavaa ja puuduttavaa hommaa, se ei kuitenkaan ole mikään velvollisuus vaan etuoikeus, joka minulle oli tänäänkin suotu.

Näissä ajatuksissa laittelen kamoja kasaan ja lähden hakemaan muutaman sadan metrin päästä autolta vetopulkkaa. Sitten peuraa etsimään. Hieman eiliset verijäljet ympäristössä sekoittavat, mutta olen osumasta ja sen laadusta niin varma, että tiedän peuran olevan aivan lähistöllä. Se onkin juossut niin samaa polkua eilisen peuran pakolaukan kanssa, että löytyy kaatuneena vain kymmenen metrin päässä eilisestä perkuupaikasta.






Ja ei kun sama homma tällekin naaraspeuralle, mutta ensin pari kuvaa muistoksi. Sitten kertakäyttöhanskat käteen ja puhdistushommiin.




keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Susiuutisia à la Yle



Kun uutisissa tehdään sutta ja sekundaa, niin tapana on puhua valeuutisista. Mutta Ylellä on jo pitkään ollut erittäin ulkokultainen suhtautuminen virheelliseen uutisointiin. Vedotaan ”Journalistin ohjeisiin” ja luvataan niiden takaavan uutisten totuudenmukaisuus.

Kuitenkin jälleen kerran Yle julkaisee virheellistä tietoa ja toimittajien mielipiteitä uutisena.

Jo otsikko, sekä ingressi rikkovat ainakin kolmea Journalistin ohjeiden kohtaa:

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate. 

Otsikko: ”Susista löydetyt vanhat vammat osoittavat, että susia ammutaan salaa” ja ingressi: ”Ruokaviraston haulilöydökset kertovat salametsästyksen jatkuvan.” Ovat molemmat selkeästi väärin. Kyse on joko toimittelijan ammattitaidottomuudesta tai sitten kaunaisesta asennevammasta sekä kyvyttömyydestä erottaa oma mielipide tapahtuneista tosiasioista. Kumpikaan vaihtoehto ei kerro hyvää Ylen kyvystä toimia luotettavana uutislähteenä.

Tämän samaisen asennevammaisen ”uutisjutun” omasta taustamateriaalista löytyy paljon todennäköisempi selitys näille susista löytyneille vanhoille vammoille. Lähes kaikki tällaiset löydökset on tehty itäisellä kannanhoitoalueella. Siis pääosin suoraan itärajaan rajoittuvista kunnista tai vain joidenkin kymmenten kilometrien päässä Venäjän rajasta.




Susi on erittäin kestävä ja nopea liikkuja. Pesimäajan ulkopuolella susi liikkuu keskimäärin 10–30 kilometriä päivässä, ja se voi siirtyä päivän aikana jopa 70 kilometriäkin. Suden pisimmät mitatut vaellusmatkat ovat olleet yli tuhat kilometriä.

Venäjän Karjalassa ja Arkangelin alueella susien metsästäminen on tällä hetkellä vapaata. Mitään erityisiä sudenkaatolupia ei tarvita. Kuka tahansa voi ampua susia. Valtio maksaa lisäksi 4 000 ruplaa (n. 50 euroa) tapporahaa kaadetusta sudesta.

Lienee melkoisen itsestään selvää, että älykkäiksi tunnetut sudet pyrkivät väistämään tällaista metsästyspainetta ja siirtymään rajaseudulta Suomen puolelle, jossa susi on metsästyslain mukaan aina rauhoitettu. Erityisen uskottavaa tällainen siirtyminen on sellaisen suden kohdalla, joka on saanut vakavan, muttei kuolettavan osuman. Hengissä selviämisen vaisto ajaa siis ahdistetun suden Suomen puolelle turvaan nuolemaan haavojaan.

Ruokaviraston julkaisemat susien kuolinsyyraportit osoittavat lisäksi susista löytyneiden, jo kapseloituneiden haulien olevan pääsääntöisesti 2-3 mm kokoluokassa. Jokainen aseita ja metsästystä tunteva tietää, että yleisemmin susijahtiin suositellaan mieluiten käytettäväksi kivääriä, mutta jos valitaan hauliko, niin käytetään yli tuplasti karkeampia 5-9 mm kokoluokan hauleja.

Mikä siis selittää nämä pienet haulit, jotka on oikeammin tarkoitettu lähinnä linnustukseen? Koska Venäjällä suden metsästys on täysin vapaata kansalaishuvia sekä arvostettua riistanhoitoa (ja siitä kaiken lisäksi maksetaan vielä tapporahaakin), niin sutta ammutaan käytännössä aina tavattaessa. Suteen törmätään varmasti useimmiten linnustuksen ja jänisjahdin yhteydessä, jolloin mukana on yleensä haulikko suhteellisen kevyillä hauleilla varustettuna. Susialueilla koira on näissä tilanteissa aina vaarassa, joten tavattua sutta ammutaan sillä mitä piipussa sattuu olemaan, eikä kukaan jää kaipaamaan paennutta haavakkoa.

Sama pätee Venäjällä varmasti myös pihasusien suhteen. Karjaa ja lemmikkejä suojellaan yksinkertaisimmin haulikolla kohti ampumalla. Pihasusien karkotuksesta voi siis saada ylimääräisenä bonuksena karvalakin ja tapporahan tilille. Niinpä niitä ammutaan aina tilaisuuden tullen.

Se ettei näitä koteloituneita hauleja ole juurikaan löytynyt Länsi-Suomen susista, vahvistaa omalta osaltaan, ettei Suomessa ammuta susia salaa tai peräti salametsästyksen jatkuvan yleisesti.  Ja toisinpäin ajateltuna, nämä tehdyt haulilöydökset eivät todista kyseisen uutisen otsikon ja ingressin väitteitä. Kyse on siis virheellisestä uutisesta, joka tulisi korjata ja oikaista välittömästi.

Yle ei tosin juurikaan tällaisia virheitään korjaa. Ja ikävä kyllä se on osa heidän (toimituksen ja/tai toimittelijan) manipulointitaktiikkaa. Tehdään ensin feikkijuttu ja jätetään se sellaisenaan elämään. Seuraavan kerran kun halutaan kirjoittaa vastaavaa, niin voidaan siteerata aiemmin kirjoittamaa ja linkittää uutinen siihen varmemmaksi vakuudeksi. Suurin osa ihmisistä, kun ei vaivaudu lukemaan otsikkoa ja ingressiä pidemmälle. Näin valeuutinen vahvistaa jälleen uuden valeuutisen. Kätevää eikö totta.

Uutinen sisältää myös paljon muuta kiistanalaista tietoa totuudeksi verhoiltuna ja se ansaitsisi tulla kokonaan uudelleen kirjoitetuksi. Tyydyn vain tässä yhteydessä siteeraamaan erästä nettikommenttia: ”Tämähän on jokavuotinen ilmiö. Ennen kanta-arvion valmistumista valmistellaan kannan koon pienuutta näillä "uutisilla". Havainnot ovat useiden vuosien ajalta.”



Lähteitä:
https://yle.fi/uutiset/3-11173713
http://www.suurpedot.fi/lajit/susi/elintavat-ja-lisaantyminen.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Susi
https://yle.fi/uutiset/3-9324397
https://www.facebook.com/groups/434372100024989/

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Kauden toinen peura



Eilen illalla päädyin taas muutaman lepopäivän jälkeen kytistelyhommiin. Lunta tai oikeammin räntää satoi jo aamusta asti, ja keli oli muutaman asteen plussalla. Periaatteessa oikein hyvä keli kyttäysjahdille, erityisesti kun pääsin vähemmällä verotuksella olleelle ruokintapaikalle, mukavaan kuivaan koppiin. Varsinkin näin kauden loppupuolella suojakeli aktivoi peurat liikkeelle yleensä jo hyvissä ajoin.

Ympäristön lumijäljistä ja riistakamerahavainnoista tiesin tällä paikalla vierailevan toistakymmentä yksilöä säännöllisesti, aikaisimmat joskus jopa valoisaan aikaan alkuillasta. Saavuin paikalle jo neljäksi. Tiesin ennemmin tai myöhemmin tapahtuvan. Kyse oli vain siitä, kumpi olisi tällä kertaa vahvempi, peurojen ruokahalu vai omat perslihakseni. Näin loppukaudesta ei ole järkevää enää juurikaan nirsoilla, olin päättänyt sopivan tilaisuuden tullen kaataa minkä tahansa peuran, lukuun ottamatta emää vasoilta.




Märkä lumisade jatkui keskeytyksettä, tuoden myös pimeän tavallista nopeammin. Reilun puolitoista tuntia mietiskeltyäni havaitsin vielä paljain silmin ruokintapaikan hämärissä liikettä. Katselukiikareilla tunnistin ensin yhden ja heti perään toisen vasan. Ensimmäinen suuntasi porkkana/perunapinolle ja toinen valitsi kaura-automaatin. Itse vaihdoin kiikarit Tikkaan ja jäin odottamaan, kumpi ensin kääntyisi hyvään kylkiasentoon. Vaikka silloin tällöin tulee ammuttua kaulaan tai niskaan ja useimmiten lavan taakse, olin myös etukäteen päättänyt, etten ala kiirehtiä tai hifistellä, vaan tilaisuuden tullen ammun vain ja ainoastaan keskelle lapaa.

Tämä siksi, että muistissani oli edelleenkin kiusallisen hyvin viime kauden loppumetreillä lumisateessa ampumani peura ja siitä seuranneet tuskaiset hetket, vaikken niitä mitenkään kunnialla nyt muistellut. Virheistä pitää kuitenkin oppia, ja opittuaan pitää myös muistaa tehdä paremmin. Nyt siis odottelin…

Viimein kauroja mutusteleva urosvasa astui muutaman askeleen samalla kääntyen täydelliseen kylkiasentoon. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, sitten pehmeä puristus. Kello 17:39 lähtee peuralle terveiset Powerhead II:n saattelemana. Täydellinen osuma keskelle lapaa. Vasa pomppaa ylös ja säntää eteenpäin, kompuroi ja loikkaa viimeisen hyppynsä pusikkoon. Kuulen tömäyksen ja näen, ettei matka enää jatku.




Joskus tämä on helppoa. Kaikki menee nappiin ja voin vain helpottuneena todeta minimitavoitteeni täyttyneen. Kaksi vasaa riittää jo melko hyvin kahden hengen taloudelle. Toki kausi jatkuu yhä ja niin kauan taotaan kuin leka on lämmin, mutta nyt sitä ei enää tarvitse tehdä ihan niin verenmaku suussa. Ja voisihan sitä välillä ostaa pakkaseen vaikkapa kokonaisen karitsankin tuomaan hieman vaihtelua kevään lihapatoihin. Jospa vaikka saisi kehiteltyä pitkästä aikaa muutaman uuden reseptin toiseen blogiini lammasreseptit.com.


Parasta grillilihaa paketissa :P