torstai 28. kesäkuuta 2012

Peuraa ja päärynää


Nyt on hyvä aika käyttää pakastimen perille jääneitä paisteja uuden kauden alta pois. Tällä kertaa käytin peuranpaistia, mutta toki samoilla ohjeilla voit tehdä mureaa syötävää myös esimerkiksi lavasta tai niskasta. Lihaksi käy yhtä hyvin myös kauris, hirvi, poro, villisika…

riistalihaa (paisti)
kermaa
päärynöitä (myös säilykepäärynät käyvät)
tuorejuustoa (valkosipuli/yrtti/pippuri tms.)
mieleistäsi juustoa (esim. Aura- tai Mustapekkajuustoa)
voita
suolaa
pippuria

Leikkaa liha mieleisiksi pihveiksi tai viipaleiksi. Mausta ne suolalla ja pippurilla ja anna levähtää hetki. Kuori ja lohko päärynät, poista siemenet.

Lämmitä kasarissa muutama desi kermaa ja sulata joukkoon paketti tuorejuustoa ja toista mieleisestäsi pehmeää juustoa. Tarkista maku, lisää tarvittaessa kermaa, juustoa tai vaikka pippuria.

Ruskista lihat voissa ja lado viipaleet uunipataan. Lisää joukkoon myös päärynälohkot (ja säilykepäärynöiden liemi) ja kermajuusto-seos. Anna kannellisen padan hautua 150-200 asteisessa uunissa vähintään pari tuntia. Tarjoile perunoiden, pastan tai riisin kera.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

HAIX KSK 3000 varsikenkä / vaelluskenkä



Metsästykseen, kalastukseen ja vaelluksille sopivalta varsikengältä vaaditaan paljon erilaisia, osin ristiriitaisiakin ominaisuuksia. Erityisesti, jos hakee yhtä yleispätevää kenkää ratkaisuksi kaiken tyyppisiin maastoihin ja keleihin.

Aivan ensimmäiseksi kengän tulee olla kestävä, vedenpitävä, hyvin istuva ja helposti kuivattava. Jos ja kun ei tyydy kulkemaan pelkästään polkuja pitkin, niin kengältä odottaa hyvää pitoa märillä kallioilla, risukoissa ja kivikoissa, myös pohjan ja varren riittävä tuki ovat näissä olosuhteissa ehdottomia ominaisuuksia.

Hankin omat HAIX KSK 3000 varsikenkäni keväällä Varustelekasta. Pakettia avatessa ja kenkiä käsissä hypistellessä huomio kiinnittyi laatuun, materiaaleihin ja yksityiskohtiin, jotka näissä kengissä on selvästi viety huipputasolle, suunniteltu ja valmistettu Euroopassa.  Kengän lesti on riittävän leveä ja hyvin toteutetun nauhoituksen ansiosta ne saa sopivalla kiristyksellä istumaan kuin hansikkaat käteen.

Ensimmäiset askeleet olivat kuitenkin melkoinen yllätys. Kengät tuntuivat jalassa lähes yhtä notkeilta kuin laskettelumonot. Hieman totuttelua ja ensijärkytys oli muuttunut pieneksi virneeksi suupielessä. Ero näiden ja aiemmin käyttämieni varsikenkien välillä oli kun citymaasturilla telaketjuvaunulla. Nämä kun sai jalkaansa, oli ihan pakko muuttaa reitinvalintaa koko ajan hankalampiin paikkoihin, ihan vain todetakseen, että tästäkin pääsee mukavasti eteenpäin.

Kevään ja kesän aikana kenkien mittariin on rullannut ensimmäiset parisataa kilometriä aamulenkeillä asfalttia ja pururataa, iltarasteilla suunnistaessa monen kirjavaa maastoa, rantakallioista lepikkoihin kalareissuilla ja kesän Vironreissulla naakimista niityillä sekä metsissä. Varsinainen kestotesti onkin edessä syksyn metsästysreissuilla hirvimailla ja Lapissa. Palataan näihin kokemuksiin, kunhan kelit muuttuvat rankemmiksi.

Ensimmäiset kokemukset kuitenkin antavat odottaa näiltä kengiltä paljon. Tuossa alussa listaamani odotukset ovat toistaiseksi täyttyneet selvästi paremmin, kuin millään aiemmin käyttämilläni metsästyskengillä.


Faktaa


  • Varren korkeus 18 cm.
  • Päällimateriaali 2,5 - 2,7 mm vedenpitäksi käsiteltyä paksua nahkaa.
  • Välikalvona vedenpitävä ja hengittävä Gore-Tex HPR 4-kerroslaminaatti.
  • HAIX Climate System - Kävellessä kengän vuoriin tulee pumppaava liike, jolloin ilmareikien ansiosta ilma pääsee vaihtumaan ja kenkä kuivuu nopeammin kävellessä.
  • Mukavuutta lisäävä Cambrelle-vuoraus imee kosteuden jalasta.
  • Pitävät, eristävät ja iskua vaimentavat kumi/PU –pohjat.



torstai 14. kesäkuuta 2012

PETA vetoaa huippukokkeihin hiljaisella huudolla



PETAN mielestä kalat tuntevat kipua ja pelkoa, niinpä he kehottavatkin huippukokkeja, sekä Sinua ja minua ryhtymään vegaaneiksi -  ”Please consider the lives of fish and all animals—go vegan today.

Mikäpäs siinä, oikein tunteisiin vetoava video ja kampanja kaikkineen, näin markkinointimiehen näkövinkkelistä katsottuna. He ovat jälleen kerran ilmeisemmin kuitenkin syöneet vääriä sieniä. Ainakaan itselläni ei ole tapana valmistaa ruokia elävistä eläimistä. Niin kalat kuin riista lopetetaan välittömästi ja verestetään ja/tai suolistetaan heti eräksi saatua.  Näin toimitaan eettisesti, mutta ennen kaikkea raaka-aineen laadun ja säilyvyyden takia.

Suosittelen PETAlaisille lämpimästi kunnon liha-aterioita päivittäin. Ihmisen evoluutiossa lihansyönti mahdollisti suurempien aivojen kehittymisen. Nyt näyttäisi yksipuolinen ravinto vievän joidenkin kehitystä tyystin toiseen suuntaan.

.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kaurispukki- ja villisikajahti Jäärumetsassa Tõstamaan kunnassa Virossa 2012

"On Elvis johtotähti ja Anka ihantein, Ja rock kun soimaan lähti, se vei mun sydämein!"



Koko talven odotettu jahtikauden aloitus 3.-5.6. tutussa paikassa Etelä-Virossa on jälleen takana. Jahimajan (www.jahimaja.com) järjestelyt ja tarjouilut olivat vieraanvaraisia, kuten aina. Sää suosi ja hyttysiäkin oli vähintään tarpeeksi. Riistatilanne sen sijaan jatkaa vuosi vuodelta taantumistaan. Erityisesti kaurispukit olivat vielä muutama vuosi aiemmin metsä- ja peltoaukeilla yleinen näky, toisin kuin nyt.

Villisikakanta lienee normaalimmalla tasolla, mutta jostain syystä ne jäivät kyttyyllä vieläkin harvinaisemmaksi. Kuudesta metsästäjästämme vain yksi onnistui karjujahdissa, onneksi sitten sitäkin komeammalla saaliilla.











Snaipperi työssään








Vasta toinen päivä tuo tulosta. Pukki kyytiin alkuillasta matkalla kyttyypaikoille :)




"Tyttö Sinä olet tähti" Puoli yhden korvilla yöllä mitallikarju nurin!

Ikävä kyllä, niin Virossa kuin Suomessakin jahtikämppien varusteluissa on toistuvasti tiettyjä puutteita. Hätä kuitenkin keinot keksii ja tällä kertaa jouduimme korvaamaan samppanjamiekan vesurilla…


Paistaa se aurinko välillä risupartaankin, niinpä Terveiset lähtivät miltei kymmenen kilometrin aamukävelyn/naakimisen jälkeen 5.6. klo 8:00, hetkeä ennen kotiin lähtöä.


Jos kiinnostuit Viron jahdeista, niin katso myös kokoamani tietopaketti metsästyksestä Virossa.

.