Testissä Sako 85 Carbonlight 308 Win ja Steiner Ranger 3-12x56

Miltei koko syksyn ja alkutalven testissäni on ollut mielenkiintoinen työkaluyhdistelmä, hiilikuitutukkinen Sako -kivääri ja Steinerin hämärä/all-round -kiikaritähtäin. Aivan alkuun tunnelmani olivat melko ristiriitaiset. Lyhyt ja kevyt kivääri toi mieleeni lähinnä jonkinlaisen puskapyssyn tai koiramiehen aseen. Erityisesti keveys sai ajattelemaan rekyylin mahdollista terävyyttä. Toisaalta hiilikuitu ja rosteri näyttävät todella hyvältä ja huolettomalta yhdistelmältä. Ase tuntuu mukavalta kädessä, antaen hyvässä mielessä työkalumaisen vaikutelman.

Ajatus kestävyydestä ja huolettomuudesta istuu ajatusmaailmaani paljon paremmin, kuin koristeellinen ase, jota täytyy jatkuvasti varoa, putsata ja kuivata. Merkittävä osa omista jahdeistani on säiden armoilla kytistelyä. Yöllä kylmissään ja väsyneenä kotiin palattua ei ensimmäiseksi innosta aseen huoltaminen. Ennemmin sitä vain suuntaa saunaan ja jääkaapille.

Kiikaria kiinnittäminen ja kohdistaminen ampumaradalla 

Aivan ensimmäiseksi kiinnitetään kiikari aseeseen, tarkistetaan sopiva silmän etäisyys tähtäyksessä ja kiristetään ruuvit kunnolla.

Seuraavaksi irrotetaan lukko aseesta. Tuetaan ase mahdollisimman hyvin, katsotaan piipun läpi suoraa niin, että taulu näkyy mahdollisimman keskellä.

Taulua voi tarvittaessa tuoda lähemmäksikin, mutta tässä tapauksessa kohdistettiin suoraan sataan metriin.

Seuraavaksi naksautellaan kiikarin ristikko keskelle taulua asetta koko ajan vakaasti tuella pitäen.

Sitten vaan lukko kiinni, patruunaa pesää ja ampumaan.

Tarkistetaan osumat kiikarista, tehdään tarvittavat lisäsäädöt ja siinä se.

Sakon Hammerhead, Super hammerhead ja Range

Halusin samalla testata miten tässä Sako Carbonlightissa käyvät Hammerhead, Super hammerhead ja Range -patruunat. Jo kohdistuslaukauksissa yllätyin kuinka mukavasti eli pehmeästi aseen rekyyli potki. Vaikka hiilikuitutukkinen ase onkin todella kevyt, niin ampuminen oli kuitenkin varsin pehmeää, mutta jämäkkää. Ensimmäiset pisteet tästä.

Kohdistus tehtiin Hammerheadille, jolla tarkoitukseni oli pääsääntöisesti metsästää aseen testin aikana. Mielenkiintoista oli kuitenkin tarkistaa kohdistuksen ero Super hammerheadin ja Rangen kanssa. Parasta nimittäin olisi, jos näiden patruunoiden käyttöä voisi vaihdella ilman isompia säätöjä.

Sadalla metrillä kokovaippainen Range kävi noin viisi senttiä ylemmäs ja aavistuksen oikealle. Super hammerhead puolestaan samaisen viisi senttiä alemmas. Omaan käyttööni tämä oli erittäin hyvin toimiva käynti. Halutessaan nuo sentit voi helposti napsutella kiikarista patruunaa vaihtaessa. Mutta ihan käytännössä tuon pienen eron voi huomioida myös tähdätessä tai vain yksinkertaisesti jättää huomioimatta.

Oma metsästykseni on pääsääntöisesti tähän aikaan vuodesta peurojen ja pienpetojen kytistelyä. Ampumamatkojen ollessa yleensä 15-75 metriin, tyypillisesti 30-40 metriä. Näille etäisyyksille ei käyntierolla ole juurikaan merkitystä.

Hämäräkyttäystä

Tikastuolille istuessa ja ampumavalmiuteen siirtyessä huomasin yhdistelmän lyhyydestä sekä keveydestä selvän edun normaalisti käyttämääni Tikka/Zeiss -yhdistelmääni. Puussa ylhäällä on rajoitetusti tilaa ja kaikki ylimääräinen säätäminen aiheuttaa melua ympäristöön. Mitä kevyemmin ja helpommin ase on saatavissa valmiuteen, sen parempi. Vastaavasti varusteltuna oma Tikkani on 6 cm pitempi ja vajaan kilon kömpelömpi. Pimeässä ja ahtaassa tilassa tämä on merkittävä ero käsiteltävyydessä, kun samaan aikaan pitää toimia mahdollisimman äänettömästi.

Pieni mutta toimiva yksityiskohta; patruunan saa vedettyä patruunapesästä pois jahdin jälkeen, niin että aseen varmistin on koko ajan päällä. Nämä ovat niitä pieniä yksityiskohtia, jotka estävät vahingot silloin kuin tuntien kytistelyn jälkeen on fyysisesti sekä henkisesti jäässä.

Steiner Ranger 3-12x56

Yhdistelmän kiikaritähtäin Steiner Ranger 3-12x56 tuntui oikein toimivalta, jos tosin ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Pitkän testin aikana ehdin olla kytiksellä usein ja kokonaisaikaa kertyi kymmeniä tunteja. Olosuhteetkin vaihtelivat mustan maan pimeydestä lumiseen kuutamoon. Steiner Ranger 3-12x56 toimi kaikilla kerroilla kuten odottaa saattoikin.

Välillä otin mukaani verrokkipareiksi itselleni hyvin tutut Zeiss Victory Diavari 2,5-10x50 T* ja Zeiss Victory Varipoint 3-12x56 T* -kiikaritähtäimet. Ehkä hieman yllättäenkin Steineri pärjäsi Zeisseja vastaa kohtuullisen hyvin. Pienemmän Zeissin kanssa erot olivat hyvin pieniä. Steinerin tähtäinkuva valoisempi mutta Zeississa parempi kontrasti sekä sävykkyys. Isompi Zeissi Hieman parempi kaikilla osa-aluilla, mutta erot kuitenkin yllättävän pieniä.

Kokemukseni perusteella voin suositella Steiner Ranger 3-12x56 -tähtäinkiikaria. Se on toimiva työkalu hämäräkyttäykseen kohtuullisilla matkoilla. Ei missään mielessä markkinoiden paras, mutta riittävä miltei tilanteessa kuin tilanteessa.

Testin saldoa

Testi-iltojen aikana sain eräksi kolme valkohäntäpeuraa ja yhden supikoiran.

Olin myös päivän ajojahdissa, jolloin kiikaritähtäimen all-round -ominaisuudet tulivat testattua. Eikä kiikarin hieman suurempi paino haittaa yhtään, kun hiilikuitutukkinen ase on vastaavasti kevyempi. Plussana tietysti hyvä valovoima, jos jahti alkaa tai jatkuu hämärässä.

Ase on lyhyt ja kevyt, eli nopea nostaa poskelle.  Tukista saa hyvän otteen ja hiilikuitu tuntuu mukavalta paljaaseenkin käteen, vaikka pakkastakin oli välillä ihan rapsakasti. Viiden patruunan lipas mahdollistaisi myös riittävästi laukauksia tiukassa tilanteessa. Saalista en sillä kertaa saanut, mutta aseesta tai tähtäimestä se ei todellakaan jäänyt kiinni ;)


Kaiken kaikkiaan toimiva kokonaisuus, josta on vaikea löytää mitään erityistä moitittavaa. Tähtäys sekä laukaisu toimivat moitteettomasti ja käsiteltävyys oli miellyttävää. Erityisesti Sakon hiilikuitutukkinen kivääri herättää omistushaluja.

Täältä löytyy lisää tietoa Steiner -kiikareiden laadusta:

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/02/Steiner-optik-laatu-testi-kokemus-kiikari.html


#teamsakonordic

Jahtiviikonloppu Etelä-Karjalassa

Nokka kohti Ruokolahtea ja menoksi. Melkein 400 km ajamista, mutta perille päästyä odottikin hulppea erämaja tai miltei mökkikylä Jukajärven rannalla. Ensimmäinen ilta meni yhdessäolon, saunomisen ja napostelun merkeissä. Ja voin vakuuttaa maistaneeni monenlaista herkkua, mutta erittäin erinomaisten villisianpalvin ja muikkuherkkujen ohessa pääsin maistamaan ehkä Suomen parasta kylmäsavulohta.

Mestari itse tosin sanoi vaatimattomasti, että parhaat syötiin jo kotona ja reissuun tuli vain ”tavallisesti” maustettua versiota. Uskomattomaltahan se kuulosti, mutta tällä kertaa vastuuta ei voinut oikein edes siirtää ns. kuulijalle, oltiinhan selvästi, eli n. 300 metriä Karjalan puolella. Tätä ”tavallista” tai sitä parempaa herkkua on kyllä pakko päästä maistamaan joskus uudestaankin.

Ensimmäisenä aamuna laskettiin koirat irti mökin lähimaastoon. Illalla tosin oli seurattu ja aamulla vielä tarkistettu pantasusien liikkeet netissä. Susia oli aivan lähialueella, mutta liiketiedot viittasivat niiden olevan menossa kuitenkin toiseen suuntaan.

Lyhyen patikoinnin jälkeen tulille ja odottamaan mitä ajokit saavat aikaiseksi. No eipä kulunut kauaakaan, kun ensimmäinen supikoira pääsi ainoastaan. Niinpä päivän riistanhoidollinen tehtävä saatiin jo aamusta hoidettua.

Hetken päästä saimme kuitenkin kuulla ikäviä uutisia alueella nähdystä neljän suden laumasta, joka omalta osaltaan sotki pahasti päivän jahtisuunnitelmia. Siirryimme hiukan ja yritimme uudelleen, mutta jänöt veivät ottelun 2-0.

Iltapäivästä taas miehet, koirat sekä kamat autoihin ja siirryimme uusille paikoille Lappeenrannan Joutsenoon. Mökki sijaitsee alle 2 kilometrin päässä itärajasta ja aiheuttaa omat haasteensa, mutta myös mahdollisuutensa jahteihin. Haasteena tietysti koiran karkaaminen valtakunnanrajan taakse. Rajan takaa tulevan riistan runsaus on kuitenkin melkoinen mahdollisuus. Alueelle on jo vahvistunut mm. hyvä villisikakanta, joka kestää jo säännöllisen metsästyksenkin.

Kämpälle asettautumisen jälkeen menimme läheiselle keinotekoiselle riistakosteikolle odottelemaan iltalentoa. Alueen omat sorsat olivat aloittaneet jo muuttomatkan, mutta lisää lintuja tuli jatkuvasti tilalle. Odotukset olivat korkealla, kun parhaimmillaan tiedettiin paikalla viihtyvän kymmenittäin sorsia ja lampi oli suurimman osan ajasta rauhoitettuna, niin ettei elonkorjuuta tehdä kuin korkeintaan kerran viikossa.

No, jahti on jahtia, eikä mikään ole varmaan edes parhailla paikoilla. Illan aikana ei näkynyt kuin yksi ohilentävä parvi ja jossain vaiheessa oli vain pakko todeta hämärän muuttuneen pimeydeksi. Eipä auttanut kuin siirtyä kämpille saunan lämmityshommiin.

Saunan jälkeen nautitaan elämästä.

Sunnuntaiaamuna taas aikainen herätys ja koirat irti läheiseen metsään. Jänöt juoksuttavat koiria. Seuraavaa passitusta arvaillessa kuuluu metsästä haulikon pamaus ja radiosta tieto pyyn olevan pivossa. Pitkin päivää yli lentää satoja hanhia ja hirvikärpäsiä lukuun ottamatta elämä on mallillaan.

Vielä pieni siirtymä ja uudessa paikassa koirat irti. Kesken nokipannukahvien alkaakin tapahtua ihan asennon vieressä. Juoksen ennalta sovitulle passipaikalle sikari suussa käryten ja samalla valmettia ladaten. Jänis on kuitenkin ovelampi ja suhahtaa tien yli vain pari metriä takanani, enkä ehdi sitä hölkötellessäni edes huomata. No, jään sovittuun passiin ja jännä jatkuu. Jänis yrittää uudestaan tielle, mutta siirtyykin kaverin passiin metsän suojassa. Hetken päästä kuuluu haulikon yskähdys ja voimme palata tyytyväisin mielin nuotiolle.

Kiitos Matille, Jesselle, Ollille, Myrtille ja Kertulle mahtavasta viikonlopusta!

Onnistuneen reissun saaliina supikoira, pyy ja metsäjänis.

Aina unohtuu jotain myös kertomatta ;)

Esitys vieraspetojen metsästyksen tehostamiseksi

Vieraskynä:



Olen itse 34-vuotias aktiivinen metsästäjä Nokialta. Yhtenä suurimpana kiinnostuksen
kohteena minulla on ollut vesi- ja kanalintujen elinolosuhteiden parantaminen sekä
pienpetojen, etenkin vieraslajien, pyynti.

Alla esitykseni vieraspetojen (supikoira ja minkki) pyynnin tehostamiseksi.

Taustaa:

Suomen luontoon kuulumattomien vieraspetojen, supikoiran ja minkin, aiheuttamat ongelmat
Suomen luonnolle ja sen monimuotoisuudelle ovat kiistattomat. Molemmat ovat tuholaisina
vailla vertaa ja ne lisääntyvät tehokkaasti sekä sopeutuvat uusiin elinympäristöihin. Lisäksi
supikoira levittää paljon tauteja ja esimerkiksi raivotautirokotesyöttejä kylvetään paljon
itärajalle. Tehokampanjalla ei olisi vaikutusta siis pelkästään luonnon monimuotoisuuden
säilyttämiseen, vaan myös tautiriskin pienentämiseen.

Sain idean lähteä selvittämään mahdollisuuksia vieraspetojen pyynnin tehostamiseksi, kun
kuulin ns. ”häntärahamallin” olevan käytössä Ahvenanmaalla. Vaikkakaan näistä eläimistä ei
kirjaimellisesti kerättäisikään häntiä, vaan vaikka esimerkiksi vasempia etujalkoja, jotta nahka
voitaisiin kokonaisuudessaan hyötykäyttää, niin kutsun jatkossa tätä kannustinta
häntärahamalliksi.

Nykytilanne:

Nykyisin Suomessa pyydetään hieman alle 200000 supikoiraa vuodessa mikä ei riitä millään
tasolla hillitsemään kannan kasvua ja leviämistä kohti pohjoista sekä Ruotsia. Kuitenkin valoa
tunnelin päähän tuo se tosiasia, että oikein kohdistetulla tehokkaalla pyynnillä saadaan aikaan
hyviä tuloksia jo muutamassa vuodessa. Olemme huomanneet tämän omakohtaisesti
muutaman metsästysseuran alueella Etelä-Nokialla, jossa aktiiviset harrastajat ovat ottaneet
asian riittävän vakavasti. Supikoirakanta on paikallisesti saatu hallintaan ja paikoin jopa todella
pieneksi. Ongelma on kuitenkin se, että vieraspetoja pyytävät pääasiassa vain marginaalinen
ryhmä aktiivimetsästäjiä.

Tulevaisuuden mahdollisuudet tehokkaampaan pyyntiin:

Olen varma, että ns. häntäraha aktivoisi entisestään aktiivista osaa metsästäjiä, mutta mikä
tärkeintä, se herättäisi kiinnostusta myös ei niin aktiivisissa, esimerkiksi nuoremmissa ja
vanhemmissa metsästäjissä. Pieni korvaus, esimerkiksi 5€/häntä (Ahvenanmaalla 8€), saisi
varmasti monet innostumaan näiden eläinten pyynnistä. Kärjistetysti, nuoret voisivat tienata
hieman harrastusrahoja ja eläkeläisille se toisi muuten vain pientä ekstraa. Lisäksi ihan
tavallisen nk. perusmetsästäjän suhtautuminen supikoiriin voisi olla hieman toisenlainen
esimerkiksi pienten hirvieläimien ruokintapaikoilla tapahtuvan kyttäysmetsästyksen
yhteydessä. Kynnys ampua ruokintapaikoilla vierailevia supikoiria madaltuisi, koska
ampuminen toisi edes jonkinlaisen hyödyn. Nykyään monet jättävät supikoirat ampumatta,
koska laukauksen katsotaan häiritsevän peuran/kauriin metsästystä, eikä supikoirien
ampumisen katsota olevan hyödyllistä puhtaasti hirvieläimiin keskittyville metsästäjille.
Peuran/kauriin ruokintapaikat muodostavat kattavan verkoston koko eteläiseen Suomeen,
jolloin ne toimisivat myös tehokkaina supikoirien metsästyspaikkoina.

Häntärahaa tukee myös tosiasia, että suurin osa supikoirasaaliista saadaan alkusyksystä,
jolloin itse nahka on huonosta karvanlaadusta johtuen arvoton. Luonnollisesti häntärahan
pitäisi voida olla verovapaata tuloa, vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi sienien/marjojen
myynti.

Mallin käytännön toimimiseen ei liene syytä vielä tässä vaiheessa paneutua tarkemmin, mutta
mielestäni lähtökohta olisi se, että paikalliset riistanhoitoyhdistykset organisoisivat
häntärahakorvaukset alueensa metsästäjille. Yksi idea voisi olla esimerkiksi muutaman
riistanhoitoyhdistyksen (ympäri Suomea) alueella toteutettava testikampanja muutaman
vuoden pilottikokeiluna. Siihen luulisi löytyvän helpommin rahoitusta ja sen jälkeen olisi
esittää konkreettista dataa mallin toimimisesta. Riistanhoitoyhdistyksillä on jo nyt jollakin
tasolla tietoa alueensa pienpetosaalista esimerkiksi järjestämiensä pienpetokilpailujen
johdosta, joten vertailupohjaakin löytyy.  Muun muassa Nokian seudun riistanhoitoyhdistys on
innokas olemaan tässä projektissa mukana.

Sallittuja pyyntimenetelmiä pitäisi myös lisätä. Parasta aikaa supikoiran pyyntiin on syksy,
jolloin ne liikkuvat aktiivisesti etsien ravintoa varautuakseen tulevaa talveen. Juuri tähän
aikaan supikoiran pyynti olisi erityisen tehokasta haaskoilta ja ns. pintapyynnillä, mutta
ongelmana on pimeyden aiheuttama huono näkyvyys. Näin ollen esitän, että supikoiran
pyynnissä keinovalon käyttö sallittaisiin.

Ongelmaksi ovat myös koituneet esimerkiksi taajamissa esiintyvät supikoirat sekä
kesämökkien rannoilla asustelevat minkit. Taajama-alueista on tullut paikoin varsinaisia
pienpetopankkeja, koska siellä niillä ei ole luontaisia petoja juuri lainkaan ja ruokaa sekä
suojaa on tarjolla hyvin. Niinpä taajama-alueilla tulisi mahdollistaa pienpetopyynti esimerkiksi
elävänä pyytävillä loukuilla. Tällä hetkellä ongelmana asemakaava-alueella ovat kaupunkien
järjestyssäännöt, jotka rajoittavat mahdollisuutta lopettaa eläimet ampumalla. Siihen
tarvittaisiin joku, esimerkiksi SRVA-kaltainen viranomaisasema henkilöille, jotka sitä tekisivät.
1-2 päivän tehokas kurssi aiheesta ja sertifikaatti todistuksena kyseisen kurssin
suorittamisesta. Paikallisilla RHY:llä voisi olla muutamia rautoja ja loukkuja, joita se voisi
tarvittaessa lainata paikallisille asukkaille sekä mökkiläisille, sekä käytössään ns.  ”supiluuri”,
johon voi soittaa/ilmoittaa esimerkiksi pihoissa ja koiran -/kissanruokakupeilla käyvistä
pienpedoista. Näin ollen pienennettäisiin taajamien mahdollisuutta toimia ns.
pienpetopankkeina ja vähennettäisiin tautiriskiä tiheämmin asutuilla alueilla.

Myös esimerkiksi kesämökkiläisten tulisi voida asettaa loukkuja sekä hetitappavia rautoja
(nykyään on saatavilla paljon turvallisia ns. laatikkorautoja, joita on helppo asiaan
perehtymättömienkin käyttää ilman väärinkäytön riskiä) omalle tontilleen ilman
metsästyskorttia. Esitän siis muutosta nykymalliin, jossa pienpetojen loukku- sekä
rautapyyntiin tarvitaan metsästyskortti. Näiden eläinten pyynti pitäisi voida olla mahdollista
ilman metsästyskorttia metsästysoikeuden haltijalle, käytännössä siis maanomistajalle tai
metsästysoikeuden vuokranneelle taholle.

Jotkin tahot ovat maininneet, että suurpetojen (ilves ja susi) kantojen kasvattaminen hoitaisi
pienpeto-ongelman tehokkaammin. Tähän en usko lainkaan, sillä ilveksen ja suden
luonnolliset elinympäristöt poikkeavat todella merkittävästi näiden vieraspetojen vastaavista.
Lisäksi on selvitetty, että esimerkiksi sudet eivät juurikaan tapa supikoiria ja vastaavasti vaikka
ilveskanta on yli 3-kertaistunut reilussa 10-vuodessa, ei se ole saanut aikaan minkäänlaista
merkittävää muutosta vieraspetopopulaatioissa. Aktiivimetsästäjät ja muut luonnossa liikkujat
eivät ole törmänneet esimerkiksi Etelä-Nokian alueella suurpetojen tappamiin supikoiriin, sen
sijaan esimerkiksi ilveksien tappamia pieniä hirvieläimiä ja rusakoita/jäniksiä löytyy ja
raportoidaan metsästysseuroille varsin paljon.

Tietoisuuden lisääminen:

Tietoisuus vieraspetojen ekosysteemeille ja luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamista
ongelmista on nyky-yhteiskunnassamme todella heikolla tasolla. Näiden asioiden
huomattavasti parempi julkituominen ja ymmärtäminen olisivat ensiarvoisen tärkeää kaikkien
ihmisten keskuudessa, eikä pelkästään pienissä piireissä luonto- ja metsästysaktiiveja. Tähän
tarvitaan mediahuomiota laajasti eri luontoon liittyvien sidosryhmien sekä harrastepiirien
keskuudessa, mutta myös sosiaalisessa-, paikallis- ja valtakunnanmediassa tavoittaakseen
mahdollisimman monet.

RHY-tasolla pitäisi lisätä tietoisuutta paikallisissa metsästysseuroissa esimerkiksi rahatuen
saamisesta pienpetopyydyksiin, järjestää pyyntikoulutusta ja kannustaa metsästysseuroja
tehokkaampaan pyyntiin alueillaan. Pienpetokilpailujen palkintoja tulisi ehkä hivenen
parantaa ja varsinkin julkituoda näitä kilpailuja paremmin.

Rahoitus:

Suurin haaste tässä projektissa häntärahamallin osalta on luonnollisesti rahoituksen
saaminen. En usko, että ilman ulkopuolista rahoitusta tästä tulisi mitään itse ideaa
suurempaa. Uskoisin kuitenkin esimerkiksi EU:n olevan kiinnostunut asiasta, koska
tarkoitushan olisi estää supikoiran leviäminen mm. Ruotsiin. Jos jostain syystä EU:sta ei
löytyisi rahoitusta, niin Ruotsissa varmasti oltaisiin asiasta kiinnostuneita.
Rahoituksen järjestäminen paikallisilla tasoilla muutaman vuoden pilottikokeilua varten voisi
olla mahdollista mm. perustamalla Leader – hanke esimerkiksi vesistöjen monikäytön ja
matkailun edistämiseksi.

Yhteistyötahot:

Olen keskustellut asiasta Suomen Riistakeskuksen, Metsästäjäliiton, Suomen
Luonnonsuojeluliiton ja Nokian Seudun Riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Kaikki tahot pitivät
vieraspetojen vähentämistä erittäin tärkeänä asiana. Lisää yhteistyöhön kiinnostuneita tahoja
kartoitetaan ja otetaan mielellään mukaan projektiin.

Tiivistettynä esitän siis: 

-  Häntärahamallin käyttöönottamista valtakunnallisesti. Projektin alkuvaiheessa sen
toimimista voitaisiin testimielessä kokeilla muutamassa RHY:ssä ympäri Suomea.

-  Keinovalon käytön sallimista vieraspetojen, etenkin supikoiran pyyntiin.

-  Pienpetojen loukku- sekä rautapyynnin mahdollistamista myös ilman metsästyskorttia
olevalle metsästysoikeuden haltijalle.

-  Taajama-alueella elävänä pyytävässä loukussa olevan pienpedon lopetus SRVA-tyylisen
sertifikaatin/viranomaisstatuksen omaavien metsästäjien toimesta. Paikallisella
poliisilla, kaupungilla ja RHY:llä listaus kyseisistä henkilöistä.



Toivon suuresti, että esittämäni asiat otettaisiin vakavaan harkintaan. Samalla lupaudun itse
olemaan asiassa aktiivinen ja auttaa kykyjeni mukaan, jotta projekti lähtisi käyntiin.


Kunnioittavin Terveisin,
Nokialla 7.12.2015


Sakari Paunila, Suoniemen metsästysseura ry
            

(Yhteystiedot löytyy Metsästäjäliiton Pohjois-Hämeen piirihallitukselle ja Nokian seudun
riistanhoitoyhdistykselle kirjallisesti lähetetyistä esityksistä)

Tee-Se-Itse kauris- ja peurakarkit

Houkutushajusteet ja ravintohoukuttimet –blogauksen jälkeen olen saanut useita yhteydenottoja asian tiimoilta. Moni on kertonut omista kokemuksistaan ja muutama kysellyt kotitekoisten karkkihoukuttimien tekemisestä.

Juuri nyt alkaa puutarhoissa olla omenia jopa liiankin kanssa. Niistä syntyy helposti kotitekoinen peurojen ja kauriiden ravintohoukutin. Omenoiden ei tarvitse olla edes täysin priimoja, kolhiintuneet ja matoisetkin toimivat aivan hyvin.

Omenat lohkotaan ja niille ripotellaan, sitruunamehua sekä suolaa ja/tai sokeria reilusti. Lohkot pussitetaan ja pakastetaan. Tämä houkutin on erittäin tehokas, mutta vasta myöhemmin syksyllä, kun puutarhojen omenat on syöty. Onneksi näin uuden kauden kynnyksellä on pakastimissa reilusti tilaa omenille ja myöhemmin syksystä ne toivottavasti vaihtuvat peuran ja kauriin lihoiksi.

Ravintohoukuttimia voi oikeistaan tehdä miltei mistä tahansa makeasta ja tuoksuvasta. Esimerkiksi siirappi tai melassi yhdistettynä suolaan on erittäin kiinnostava yhdistelmä monelle (riista)eläimelle.

YouTuben videopalvelusta löytyy kymmeniä erilaisia karkkireseptejä vaikkapa ”whitetail deer attractant baiting” –haulla.

Maapähkinävoihoukutin:

Melassihoukutin:

Mineraalihoukutin:

Houkutushajusteet ja ravintohoukuttimet valkohäntäpeuralle, hirvelle ja metsäkauriille

Valkohäntäpeuran metsästyskausi (28.9->) alkaa pitkän odotuksen jälkeen olla taas pian käsillä. Alkukaudesta kyttyyllä on mukava käydä, kun lämmintä riittää, mutta alkukauden haasteena on se, että puutarhoissa ja metsässä on vielä yltäkylläisesti syötävää. Niinpä ruokinnan alussa ja varsinkin uutta ruokintapaikkaa perustettaessa kannattaa käyttää erityisiä houkutushajusteita ja ravintohoukuttimia.

Tänä vuonna otan tarkempaan testiin joitakin hyväksi kehuttuja ”karkkihoukuttimia” valkohäntäpeuralle. Osa näistä kiinnostaa myös kauriita, hirviä ja supikoiria, sekä saattaa houkutella paikalle myös satunnaisia harhailevia villisikojakin. Uusia karkkeja on tarkoitus verrata aiemmin kokeiltuihin nameihin kuten hedelmiin, maapähkinävoihinja melassiin. Käyntikerroista ja riistan käytöksestä tehdään havaintoja kyttyyn yhteydessä sekä riistakameroin. Raportoin tuloksista myöhemmissä blogauksissa.

Buck Expert Crack

Buck Expert Crack on erittäin voimakkaasti hedelmille tuoksuva (viljauutetta, hedelmäuutetta…) mineraalijauhosekoitus. Jauhe voidaan levittää joko suoraan maahan tai tarjota ruokintakaukalosta. Toimii tehokkaimmin lähellä riistan juomapaikkoja. Houkuttelee hirviä, metsäkauriita ja valkohäntäpeuroja.

Buck Expert Mineral Plus

Buck Expert Mineral Plus on erittäin voimakkaasti aromaattinen (valkohäntäpeuran virtsaa, omenauutetta…) sekoitus, jonka mineraaleja on uutettu mm. merestä ja maaperästä. Mineraalisekoitus tarjotaan yhdessä suolan kanssa tai vieläkin tehokkaammin sellaisenaan. Jauhe voidaan levittää joko suoraan maahan tai tarjota esimerkiksi kannon päältä sekä ruokintakaukalosta. Toimii tehokkaimmin lähellä riistan juomapaikkoja. Houkuttelee hirviä, metsäkauriita ja valkohäntäpeuroja.

Buck Expert Eruption kaksikomponenttihoukutin

Ravintohoukutin koostuu kahdesta osasta: jauhemaisesta mineraalihoukuttimesta ja nestemäisestä karkkikuorrutteesta. Mineraalihoukutin sisältää monipuolisen kivennäisainekoktailin. Karkkihoukutin sisältää mm. siirappista sokeria, hedelmämehuja, dekstroosia ja sitruunauutetta. Jauhetta voidaan käyttää esimerkiksi kastellun nuolukiven tai kannon päällä. Kun jauheen päälle kaadetaan karkkinestettä, se alkaa kuohumaan ja näin muodostuu houkuttimelle makea pinnoite. Toimii tehokkaimmin lähellä riistan juomapaikkoja. Houkuttelee hirviä, metsäkauriita ja valkohäntäpeuroja.

Buck Expert sniff

Hitaasti palavat hajustetikut levittävät houkuttelevaa virtsanhajua jopa satojen metrien päähän. Yhdessä pakkauksessa olevien tikkujen kokonaispaloaika on 12 tuntia (yksi tikku 2 tuntia). Tikkuja on pukin ja naaraan virtsan tuoksuina. Hajustetikku toimii kaikkein tehokkaimmin käytettäessä auringon laskun aikaan. Hajusteen vaikutus kestää seuraavaan aamuun asti.

Smokey's Pre Orbital Gland Lure

Smokey's Pre Orbital Gland Lure valkohäntäpeurapukkihoukutin sisältää pukkien keskinäisessä viestinnässä otsan rauhasistaan erittämää ainetta. Parhaita houkutusaineen käyttöpaikkoja ovat peurapolut ja niiden risteykset. Jos löydät valmiin nuolu- ja hankausoksan (jonka alla on kuovittu maata), käytä houkutinta muutama tippa kerran viikossa siihen, mutta voit luoda myös omasi sopivaan paikkaan noin puolentoista metrin korkeudessa olevaan oksaan. Kaikki alueen sukukypsät pukit tulevat vuorollaan vierailemaan paikalla ja jättämään omat hajunsa.

Tämä pukki nuolee ja merkkaa hankausoksaa. Ne kuopivat maata, nuolevat oksaa ja hankaavat rauhasiaan oksaan merkatakseen sen. Jokainen pukki joka vierailee paikalla merkitsee oksan.

Jänis- ja rusakkojahti kyläkoulun hyväksi

Metsän emännän Mielikin kunniaksi perinteiset tervetuliaissnapsit.

Kaunis kiitos Pasille jälleen kerran kutsusta seuransa hyväntekeväisyysjahtiin. Tapahtuman idea on hyvin yksinkertainen, mutta fiksu.  Noin viidenkymmenen metsästäjän osallistumismaksut ja myydyn saaliin arvo tuloutetaan lyhentämättömänä kyläkoulun matkakassan hyväksi. Samalla poistetaan pihoihin ja puutarhoihin pesiytyneitä häirikkörusakoita :)

Tämä on juuri sitä toimintaa, mitä meidän metsästäjien tulisi tehdä paljon laajemmassa mitassa. On mukava osallistua kavereiden kanssa jahtiin ja samalla toimia koko kyläyhteisön hyväksi. Voiko parempaa win-win-tilannetta edes metsästyksessä olla?

Osa päivän saaliista.

Itse jahti ei sujunut aivan odotetulla tavalla. Keli oli kyllä mukava poutainen pikkupakkanen, mutta hangen pintaan oli muodostunut koirille ikävä jäinen kuori. Niinpä koirien käyttö oli rajoittuneempaa ja saaliskin jäi hieman vähemmäksi kuin viimevuonna. Kaikesta huolimatta jahti oli onnistunut ja hyvin järjestetty. Vaikea keksiä mikä olisi parempi tapa viettää lauantaipäivää.