maanantai 30. tammikuuta 2012

Riistan oikea riiputtaminen mureuttaa lihan


Raakakypsytyksestä, eli riistan riiputtamisesta kuulee metsästysporukoissa monenlaisia uskomuksia. Usein kuulee väitettävän mureutumista jonkinlaiseksi pilaantumisen esiasteeksi. Pilaantuminen kuitenkin johtuu bakteereista, viruksista, loisista ja alkueläimistä, kun taas mureutus lihan omista entsyymeistä. Yhtä mieltä tunnutaan olevan lähinnä vain siitä, että riiputtaminen parantaa lihan makua ja mureutta.

Oikeastaan homma on erittäin yksinkertaista. Kyse on riistan laadusta, lämpötilasta ja ajasta. Nuoren eläimen liha on luonnostaan mureampaa, eikä tarvitse niin pitkää riiputusta. Vähemmän sidekudosta sisältävät ruhonosat, kuten fileet, vaativat vähemmän raakakypsytystä, kuin paistit ja lapa.

Toimiva yleisohje on neljäkymmentä vuorokausiastetta. Eli yksinkertaisesti lämpötila kerrotaan vuorokausilla. Jos siis lihaa riiputetaan kahdeksassa asteessa viisi vuorokautta (tai vastaavasti viidessä asteessa kahdeksan vuorokautta), saadaan tulokseksi neljäkymmentä vuorokausiastetta. Ihanteellinen riipuslämpötila on 2-7 astetta. Tässä lämpötilassa mikrobit eivät enää lisäänny.

Jäätynyt liha ei mureudu, eli pakastin ei raakakypsennä lihaa, vaikka näinkin joskus kuulee sanottavan. Kotioloissa on kätevää pakata liha vakuumiin ja laittaa jääkaappiin mureutumaan.


Tenderum mureutusajastin

Jos riiputuslämpötila vaihtelee, esimerkiksi lämmittämättömässä lahtivajassa tai leiriolosuhteissa lihaa säilytettäessä, niin Tanderum mureutusajastin on käyttökelpoinen apuväline. Se on pieni, eli helposti mukana kuljetettava ja erittäin yksinkertainen käyttää. Ajastin painetaan napista käyntiin ja laitetaan lihan kanssa roikkumaan. Ajastimen näytöstä voi seurata raakakypsymisen edistymistä.

Laite on todella kätevä myös metsästysmatkoilla. Mureutusajastimen avulla olen seurannut Viron reissuilta kylmälaukussa tuomieni lihojen mureutumisen edistymistä ja jatkanut kotona jääkaapissa ajastimen näytön mukaisesti. Hintaa laitteella on vain muutama kymppi, joten suosittelen lämpimästi.

.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Milestii Mici Traminer 1988


Erinomainen riistaviini, melkeinpä parempi, kuin saman tuottajan Codru ja se on paljon se. Milestii Mici Traminer 1988 on moldovalainen hedelmäinen, kuiva ja vähemmän hapokas valkoviini. Traminer on yli kaksikymmentä vuotta vanhaa vuosikertaa, mutta silti alle viidentoista euron hintaluokassa. Käsittämätön hinnoitteluvirhe, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti :)

Traminer on iästään huolimatta raikas, aromeissa löytyy mm. hunajaa, tammea, pihkaa ja mineraalisuutta. Kaiken kaikkiaan Traminer on yleiskäyttöinen, helppo ja pehmeä valkoviini, joka sopii riistalintujen, kalan, äyriäisten, kermaisten kastikkeiden ja jopa villisian kaveriksi.

Voin vilpittömästi suositella, hinta/laatusuhteeltaan todellinen löytö!

Alkon tuotenumero 901907


.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Samsung GT-S5690 XCover Galaxy




Metsästäjän ja kalastajan puhelin joutuu usein aivan poikkeuksellisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin. Sellaisiin joihin tavallisia kännyköitä ei ole suunniteltu kestämään. Samsung Galaxy XCover GT-S5690 on ensimmäinen kosketusnäytöllinen sään ja kolhujen kestävä älypuhelin.

Tärkeimmät ominaisuudet

  • Pölyn ja veden kestävä (tilapäinen upotus metrin syvyiseen veteen 30 minuutiksi)
  • Iskunkestävyys: näytön Anti-scratch-lasi on 4–5 kertaa tavallista lasia vahvempaa ja se kestää paremmin naarmuja ja putoamista.
  • Integroitu taskulamppu
  • Kamera 3 megapikseliä, digitaalinen zoom x3, LED-salama, videotallennus 640x480 (VGA)
  • Musiikkisoitin MP3 ja FM Radio
  • Liitännät: AGPS, Bluetooth v3.0, WiFi, USB
  • 3,65” kosketusnäyttö 320x480 pikseliä
  • Käyttöjärjestelmä: Android 2.3
  • Käyttömuisti 160 Mt ja ulkoinen muisti MicroSD (maks. 32 Gt)
  • Akku 1500 mAh, puheaikaa jopa 13 tuntia ja valmiusaikaa jopa 640 tuntia
  • Paino 135 grammaa
  • Google Mobile™ -palvelut, kuten Google Maps™, Google Latitude™, Gmail™, ja Google Talk™ 

Käyttökokemuksissa XCover GT-S5690 on osoittautunut hyvin toimivaksi puhelimeksi. Kosketusnäyttö on hieman näppäintuntumaa kömpelömpi varsinkin viestejä kirjoittaessa ja erityisesti hanskat kädessä. Isolta näytöltä näkee karttasovellukset hyvin ja XCover korvaa käytännössä erilliset GPS -paikantimet.

Android puhelemien paras puoli on Android Marketista löytyvät ilmaiset tai lähes ilmaiset lisäsovellukset. Tässä muutama metsästäjille suunnattu sovellus (huomioi kansalliset metsästyslainsäädännön rajoitteet):


Yhdeksän erilaista valkohäntäpeuran kutsuääntä.

Valkohäntäpeuran trofeen pistelaskin.

Seitsemän erilaista kutsuääntä sorsalinnuille.

Viisi erilaista hanhen kutsua.

Erilaisia petojen ja saaliseläinten ääniä mm. susi, ilves, kettu, orava ja jyrsijät.

Esittelee metsästyspaikkoja ja mahdollisuuksia ympäri maailman.

Muuttaa puhelimen taskulampuksi, jonka valon väriä voidaan muuttaa tilanteen mukaan, vaikkapa verijälkien löytämiseksi.

Ballistinen laskin luodin lentoradan tarkaksi selvittämiseksi.

Metsästyspeli virtuaaliseen metsästykseen


torstai 26. tammikuuta 2012

Milestii Mici Codru 1987


Riista ja viini -blogauksessa kerroin yhdestä viinisuosikistani, joka ansaitsee tulla myös tarkemmin esitellyksi. Milestii Mici Codru 1987 on moldovalainen keskitäyteläinen, marjainen ja pehmeätanniinen punaviini. Harvoin jos koskaan alle viidentoista euron hintaluokassa muutoin on saatavissa yli kaksikymmentä vuotta vanhaa vuosikertaa.

Codru on kehittynyt hyvin vanhetessaan. Aromeissa löytyy mm. kirsikkaa, tammea, mustikkaa ja häivähdys metsäistä maaperää. Codrua on helppo nauttia ja se sopii hyvin riista-aterialle. Siinä on alkoholia 10,8 %, juuri sopivasti ruokajuomaksi. Mukavaa vaihtelua ylituhdeille ja täyteläisille 13–15 % viineille.

Moldovalaisen viinin historia yltään tuhansien vuosien taakse, se on siis yksi vanhimpia viinimaita. Ei ihme sillä Moldovan ilmasto on ihanteellinen viinin valmistukselle, hyvin samantyyppinen, kuin Ranskan ja Italian viinialueilla. Jotain kertonee sekin, että Romanovin suku aikanaan tuotti Venäjän hovin tarpeisiin Moldovassa nimikkoviiniään Romanesti.

Maan kalkkikivikallioperä tarjoaa viinin säilytykselle erittäin hyvät olosuhteet. Valtavissa viinikellareissa (pituutta n. 50 km) 30–85 metriä syvällä maan alla on tasainen 12-14 ºC lämpötila ja 85-95% suhteellinen kosteus. Tämän vuoksi Moldova voi tuottaa suuria määriä vanhoja, mutta hyvin kehittyneitä viinejä.

Nämä erinomaiset olosuhteet yhdessä karun faktan kanssa, että Moldova on Euroopan köyhin valtio, tarjoavat valistuneelle viiniharrastajalle mahtavan tilaisuuden hyvällä omallatunnolla. Siis tilaisuuden nauttia vanhoja huippuviinejä lähes pilkkahintaan ja samalla tukea talousvaikeuksissa kamppailevan maan vientiponnisteluja. Nyt siis kannattaa toimia, tämä tilanne ei jatku loputtomiin.

Suosittelen lämpimästi, tämän parempaa hinta/laatusuhdetta tuskin löydät.

Alkon tuotenumero 956347

http://milestii-mici.md/eng/pitem/21/

.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Rusakkojahtia kyläkoulun hyväksi

Kanikaverin kanssa on helppoa hymyillä :)





Suoniemen Metsästysseura järjesti ”perinteisen” rusakkojahdin peräti jo toista kertaa, eli ”Suoniemen Suurajot II:n”. Jahdin tarkoituksena oli poistaa kylän puutarhojen liepeiltä häirikkörusakot :) ja samalla tukea kyläkoulun toimintaa. Kaikkineen tapahtumaan osallistui yli viisikymmentä metsästäjää. Osallistumismaksut ja myydyn saaliin tuotto 715€ käytettiin lyhentämättömänä Vahalahden kyläkoulun oppilaiden retkikassan hyväksi.

Kiitos jälleen kerran Pasille kutsusta. Tällä kertaa itseänikin onnisti ja pääsin kajauttamaan jahdin aloituslaukaukset. Suurajojen kokonaissaalis oli kymmenen rusakkoa haastavista keliolosuhteista huolimatta. 

On todella mukava osallistua näin hyvin järjestettyyn jahtiin ja samalla olla mukana metsästäjien PR-työssä. Nykypäivän metsästysharrastus tarvitsee juuri tällaista profiilin nostoa ja yhteistyötä muun kyläyhteisön kanssa. Nykyään kun tuppaa nuo negatiiviset otsikot mediassa luomaan kovin erikoista kuvaa harrastuksestamme.


Laavulla saimme arvokasta asiantuntijaopastusta (pien)petojen houkuttelujahdista. Tästä hienosta metsästysmuodosta enemmän http://www.houkuttelupyynti.fi/-sivustolla, suosittelen!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Riista ja viini


Hyvä riistaviini on henkilökohtainen makuasia. Mitään ehdottomia suosituksia on turha antaa, saati kuunnella. Jos viini maistuu suussasi riistan kanssa hyvältä, niin se on silloin hyvää riistaviiniä. Jotain yleispäteviä ohjeita on kuitenkin hyvä tietää, niin säästyy enemmiltä pettymyksiltä.

Tilaisuuden luonne on varmaankin tärkeimpiä kriteereitä viiniä valittaessa. Riista on usein juhlaruokaa ja ansaitsee seurakseen arvoisensa viinin, vaikka arkena tyytyisimmekin laatikkoviineihin. Riistan kanssa viiniin siis kannattaa panostaa.

Riistan maku on suhteellisen voimakas (poikkeuksiakin on, kuten kaniini), joten myös viiniksi kannattaa valita täyteläinen tai ainakin keskitäyteläinen aromikas ja hedelmäinen viini. Kevyt viini latistuu riistan voimakkaan maun alle. Miedon riistaruuan kanssa kannattaa tietysti valita kevyttä viiniä, ettei käy toisinpäin.

Annos koostuu pääraaka-aineen lisäksi lisukkeista ja kastikkeesta. Kannattaa aina pyrkiä rakentamaan tasapainoinen kokonaisuus. Voimakas mausteisuus (chili) voimistaa viinin hapokkuutta. Ruuan hapokkuus ja rasvaisuus (viinissä marinointi tai hauduttaminen, viinikastike) sen sijaan pehmentävät viinin hapokkuutta. Ruuan karvaus (hiillostus ja grillaus) voimistaa viinin katkeruutta, mutta vähentää hapokkuutta. Sama viini siis maistuu erilaiselta eri ruokien kanssa. Maistele ja haistele ruoka-aineita ja viiniä, kokeilemalla pääset parempaan tulokseen.

Usein kuulee puhuttavan ns. ruuanlaittoviinistä ja annetaan ymmärtää ruuanlaitossa kelpaavan huonommankin viinin. Tosiasia kuitenkin on, että viiniä käytetään ruuassa sen maun takia. Jos et halua jotain viiniä juoda ja se ei maistu Sinusta hyvältä, niin miksi ihmeessä laittaisit sitä ruokaankaan? Tietysti on selvää, ettei kalleimpia vuosikertaviinejä kannata laittaa kastikkeeseen. Kannattaa kuitenkin tehdä kastikekin samantyyppisestä (esimerkiksi sama viinialue ja rypäle) viinistä kuin ruokajuoma, näin saa maut paremmin harmoniaan.

Kekkosen aikaan valistettiin ”punaista punaiselle lihalle ja valkoista vaalealle”. Toki tämä on edelleen täyttä totta, mutta se perustuu ajatukseen ”punaviini on täyteläinen ja valkoviini kevyt”. Nykyisestä viinitarjonnastamme löytyy myös keveitä punaviinejä ja vahvoja tammitynnyreissä kypsytettyjä valkoviinejä.

Perinteisesti riistalle sopivia punaviinien rypälelajikkeita ovat Cabernet Sauvignon ja Shiraz/Syrah. Valkoviineistä helposti riistalle sopivia löytyy mm. täyteläisistä ja aromikkaista Riesling – viineistä.

Viiniä valitessa kannattaa luottaa omaan makuun. Vaikka jokin viini olisi saanut alan hifistelylehdessä kymmenen pistettä kultakäädyin, niin oma suusi kertoo valehtelematta sopiiko viini parhaiten juuri Sinulle. Kaikki tietävät, että viini tuppaa paranemaan vanhetessaan ja kalliimmat viinit ovat keskimäärin parempia kuin halvemmat. Kannattaakin etsiä hyvää hinta/laatusuhdetta.

Parhaan vastineen rahoilleen saa yleensä hieman tuntemattomammilta alueilta ja valmistajilta. Turha kuvitella ranskalaisen myyvän viiniään alihintaan. Heidän ei tarvitse. Ranskalaisten viinien maine maailmalla on edelleen kova. Joitakin vuosia sitten eteläafrikkalaiset viinit olivat laatuunsa nähden huippuedullisia. Vieläkin ne ovat hyviä, mutta hinta on jo noussut kansainväliselle tasolle.

Omat tämän hetken suosikkini riistaviineinä tulevat Euroopasta, mutta yllättäen Moldovasta. Maalla on erittäin pitkä viinihistoria (maailman vanhimpia) mutta taloudellisesti Moldova on maanosamme köyhin valtio. Tämän vuoksi sieltä löytää vielä toistaiseksi reilusti alihinnoiteltuja laadukkaita viinejä.

Punaviineistä oma suosikkini on Milestii Mici Codru vuodelta 1987 ja valkoviineistä Milestii Mici Traminer vuodelta 1988. Vaikka nämä viinit ovat näin uskomattoman vanhoja, niiden hinta Alkon hyllyllä on alle viidentoista euron. Mistään muualta et löydä tämän ikäistä ja näin hyvin kehittynyttä viiniä tähän hintaan.

.

Tasajyvä, ampumaurheilun TV-ohjelma netissä

Klikkaa kuvaa nähdäksesi videon.


Tasajyvä on mainio ohjelma myös metsästäjille. Tällä hetkellä netissä on jo viisi jaksoa vapaasti katsottavaksi. Tekijöiden omin sanoin:

Tarkkaakin tarkempi tv-ohjelma TASAJYVÄ on tähdätty ammuntaa harrastaville ja siitä kiinnostuneille, mutta tarjoaa paljon myös muille urheilun ystäville. Tavoitteenamme on edistää myönteistä kuvaa ampumaurheilusta ja sen harrastajista sekä levittää tietoa hienosta urheilumuodosta ja sen monista eri lajeista kaikelle kansalle. Ohjelma on Procam tuotanto Oy:n ja Ampumaurheiluliiton yhteishanke.

http://www.tasajyva.fi/fi/jaksot/

perjantai 13. tammikuuta 2012

Kauden kolmas valkohäntäpeura




Valkohäntäpeuran urosvasalle lähti terveiset 12.1.2012 klo 16:20. Taas nähtiin, että tässä tarvitaan hyvien istumalihasten lisäksi myös suotuisia kelejä. Aiemmilla kerroilla oli hyvä kirkas kuutamo, mutta kireä pakkanen. Peurat voittivat kuusinolla kestävyystestin, jaksanko istua lämmittämättömässä kytiskopissa vellikellon soittoon asti.

Nopeasti tullut lisälumi ja lähes nollaan lauhtunut keli laittoivat peurat liikkeelle jo valoisaan aikaan. Monien yksinäisten ja kylmien tuntien odotus nyt siis vihdoin palkittiin. Viimevuoden kaatomääristä uupuu vielä kaksi. Saas nähdä kuinka käy. Vielä on kesää jäljellä… :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Metsästäjän uusi keittokirja

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Metsästäjän uusi keittokirja sisältää lyhyesti sanottuna riistankäsittelyohjeet ja reseptit, metsästä lautaselle. Kirjoitin aiemmin kahdesta mainiosta Jaakko Kolmosen kirjasta: Hirvieläimen paloittelun ABC, sekä Hirvieläinten teurastus ja teurastuspäivän herkut. Samassa yhteydessä sain lukijapalautetta ja kehotuksen tutustua myös tähän mainioon teokseen. 

Periaatteessa sisältö noissa kahdessa Jaakko Kolmosen kirjassa on hyvin pitkälti sama kuin tässä Metsästäjän uudessa keittokirjassa. Erojakin tosin on. Tämä kirja on suomennos ruotsinkielisestä alkuteoksesta Jägarens nya kokbok – Från jakt till dukat bord. Käännöskirjana tässä on selvästi Eurooppalaisempi ja ehkä myös hieman fiinimpi ote metsästykseen ja ruuanlaittoon, kotimaisen Jaakko Kolmosen maanläheisempään tyyliin verrattuna. Metsästäjän uusi keittokirja on myös laajempi ja isompi, sisältäen hirvieläinten lisäksi käsittelyohjeet villisialle, majavalle ja jänikselle.

Vaikka näiden kirjojen sisältö on aihepiirinsä puolesta vastaava, niin vaihtoehtoja ne eivät toisilleen pelkästään ole. Molemmissa on puolensa ja tällä saralla on kokeneimmillakin metsästäjillä aina opittavaa ja parannettavaa. Suosittelen siis lämpimästi tätäkin kirjaa. 

Lisätietoja ja tilaukset kustantajan sivuilta klikkaamalla tästä.

Otsikko: Metsästäjän uusi keittokirja
Tekijät: Gert Klötzke, Torsten Mörner, Lars Paulsson
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Pituus: 192 sivua, 70 ruokaohjetta
ISBN: 978-951-20-7592-8


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

UlkonaTV.fi –peurajahdissa mäyräkoiralla

Klikkaa kuvaa nähdäksesi videon.

Aiemmin kertomastani Suoniemen metsästysseuran peurajahdista Nokia Sarkolassa on nyt ilmestynyt metsästysvideo UlkonaTV:n sivuille. Sarjan pilottijakso vaikuttaa oikein hyvältä, aina mukava löytää myös oma naamansa TV:stä :).

Uskon sarjalle löytyvän paljon kiinnostusta. Onhan kotimaisen ja meille läheisemmän jahdin katsominen odotettua vaihtelua maksukanavien ruotsalaisten, tanskalaisten ja amerikkalaisten, sinänsä laadukkaiden sarjojen ohella. Tulevissa jaksoissa sarjan lähestymistapa metsästykseen on myös hieman totuttua laveampi. Sarja tulee taustoittamaan metsästystä perinteistä laajemmalla näkemyksellä ja saa toivottavasti katsojikseen enemmän yleisöä myös harrastajakunnan ulkopuolelta. Jään jännityksellä odottamaan seuraavia jaksoja osoitteessa http://www.ulkonatv.fi/ suosittelen!