maanantai 19. heinäkuuta 2010

Villisianfilee pasta-parsakaalipedillä



Voitele huoneenlämpöinen villisianfilee oliiviöljyllä. Hiero pintaa suolaa, pippuria ja valkosipulijauhetta. Paista uunipannussa ensin 250 asteessa 15 min ja laske lämpötila 150 asteeseen puoleksi tunniksi.  

Huom. paistoaika vaihtelee fileen koon mukaan ja pienempi filee paistuu nopeammin. Parhaan tuloksen saat digitaalisella lämpömittarilla. Ota liha uunista, kun sisälämpö on ylittänyt 70 astetta ja kääri folioon hetkeksi lepäämään. Sisälämpötila nousee vielä uunista ottamisen jälkeenkin ja tavoitelämpötila on hieman alle 75 astetta.

Keitä pasta ohjeen mukaan lihaliemessä ja tilkassa oliiviöljyä. Höyrytä parsakaalin paloja noin viisi minuuttia. Suikaloi valkosipulin kynsiä ja tuore punainen chili (poista siemenet). Freesaa niitä hetki oliiviöljyssä ja laita pannulle myös parsakaalit. Sekoita joukkoon hetkenpäästä kypsä pasta ja nokare voita.

Kastike syntyy helposti suppilovahveroista:

suppilovahveroita (kantarelleja)
sipuli
valkosipulinkynsiä
kermaa
voita
suolaa ja pippuria

Jos käytät kuivattuja suppilovahveroita, niin laita ne pehmenemään kermaan tai tilkkaseen vettä ennen käyttöä. Silppua sienet, sipuli ja valkosipuli (2-3 kynttä). Paista niitä hetken aikaa voissa, mausta, lisää kerma (2-3 desiä) ja keitä kasaan.

Hyvänä ja helppona lisäkkeenä sopii kaalia smetanassa. Leikkaa varhaiskaalia suikaleiksi ja höyrytä tai keitä niitä viitisen minuuttia. Kaali saa jäädä rapsakaksi, ei missään nimessä veteläksi. Lisää smetanaa, suolaa ja silputtua timjamia (vaihtoehtoisesti tilliä).