maanantai 11. helmikuuta 2019

Metsästys uhattuna monin paikoin Uudellamaalla



Kirjoitin kuun alussa kritiikkiä Mikko Kärnän johdolla laadittuun ”Keskustan eräpoliittinen linjaus” -julistukseen. Julistus itsessään on oikein kannatettava ja sisältää paljon hienoja asioita. Kritiikkini kohdistuikin pitkälti siihen, ettei nyt vaalien alla "Suomen erämyönteisimmäksi puolueeksi" julistautunut keskusta ole juurikaan edistänyt metsästäjien asiaa, vaikka on ollut jo vuosia vallassa. Päinvastoin heidän johdollaan on tehty monia harrastustamme hankaloittaneita päätöksiä.

Kritiikkini kohdistui siis pitkälti menneisiin tapahtumiin. Mutta nyt huomasin järkytyksekseni Suomen Metsästäjäliiton tiedotteen viime perjantailta. Metsästäjäliitto on huolissaan uusista metsästysrajoituksista Uudellamaalla. En halua mitenkään erityisesti tuoda näitä asioita esille puoluepoliittisina, mutta nyt juuri Juha Sipilän hallituksen ja keskustalaisen ympäristöministerin Kimmo Tiilikaisen toimesta ollaan puuhamassa Uudellemaalle merkittäviä metsästysrajoituksia.

Halusi tai ei, nämä ovat juurikin poliittisia päätöksiä ja näiden toimien takana on harkitut poliittiset linjaukset. Nyt on aktiivisesti haluttu rajoittaa metsästystä isolla alueella. Ei voi olla niin, että julistaa olevansa Suomen erämyönteisin puolue, mutta käytännössä tekeekin sen vastaisia asioita. Tai voi toki, mutta mielestäni se ansaitsee tulla reilusti julkiseksi, jotta ihmiset voivat ihan itse arvioida näiden päätösten merkitystä.

Uudellemaalle on tarkoitus perustaa valtioneuvoston asetuksella 32 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on noin 21.747 hehtaaria. Omalla erillisellä valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus perustaa Porkkalaan luonnonsuojelualue, jonka pinta-ala on noin 12.777 hehtaaria. Lisäksi ympäristöministeriön asetuksella perustettaisiin 67 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala olisi noin 2.299 hehtaaria.

Alueet sijaitsevat Espoon, Hangon, Helsingin, Hyvinkään, Inkoon, Järvenpään, Karkkilan, Kirkkonummen, Lapinjärven, Lohjan, Loviisan, Myrskylän, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Porvoon, Pukkilan, Raaseporin, Sipoon, Siuntion, Tuusulan, Vantaan sekä Vihdin kuntien tai kaupunkien alueella. Yksi suojelualueista sijaitsisi osin Lopen kunnassa Hämeen maakunnassa.



Suomen Metsästäjäliitto on huolissaan uusista metsästysrajoituksista


Ympäristöministeriön asetusluonnos Uudenmaan alueelle perustettavista luonnonsuojelualueista on nyt lausuntokierroksella. Metsästäjäliitto ja sen Uudenmaan piiri tulevat esittämään asetusluonnokseen merkittäviä muutoksia.

-Metsästyksen tulisi olla olennainen osa suojelualueiden hoitoa. Pienpetojen kantojen säätely linnustonsuojelualueilla ja kosteikoilla on hyvä esimerkki siitä, miten suojelualueiden perimmäistä tehtävää ei voida toteuttaa ilman metsästäjiä, kertoo luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors Metsästäjäliitosta.

-Metsästyksen salliminen myös motivoi paikallisia metsästäjiä jatkamaan perinteisiä vapaaehtoistöitään riistantutkimuksen, pienpetopyynnin sekä alueen hoidon ja valvonnan hyväksi, Grenfors lisää.




Asetuksen käytännön vaikutukset metsästykseen 

(ote Metsästäjäliiton julkaisusta)



Kalkkaan kesämetsästys jää pois

Ympäristöministeriön lausuntokierroksella oleva asetusluonnos ei sallisi jatkossa kesän kalkkaiden eli uroshaahkojen metsästystä. Kalkkaat muuttavat rannikolta pääosin jo kesäkuun aikana, joten syksyllä kalkkaat eivät ole alueella paikalla. Haahkakanta on vääristyneen urosvoittoinen 70:30, joten kalkkaan kesämetsästyksen lopettaminen ei ole järkevää lajin kannalta.

Käytännössä asetus lopettaisi kalkkaiden metsästyksen miltei kokonaan Uudellamaalla, metsästyksen
rajautuessa käytännössä vain muutamalle luodolle.


Hallia ei voi metsästää kesällä

Asetus lopettaisi monin paikoin myös harmaahylkeen metsästyksen kesällä, esim. Porkkalanniemen
merialueella ei enää metsästettäisi 6.4-9.9. halleja yleisillä vesialueilla. Tähän saakka hallisaalis on saatu Suomenlahdella käytännössä keväällä ja kesällä, ei syksyllä. Esitys lisäisi merkittävästi esimerkiksi kalastuselinkeinolle aiheutuvia vahinkoja.


Merkittäviä liikkumisrajoituksia saaristoon ja luodoille

Asetus rajoittaisi liikkumista ja maihinnousua rajoitetaan sulan veden aikana. Metsästys merellä on usein riippuvaista saarista ja luodoista, joten maihinnousukielto käytännössä estäisi metsästyksen. Erityisesti rajoitus vaikeuttaisi harmaahylkeen ja vesilintujen metsästystä sekä alueiden muuta virkistyskäyttöä.


Supikoiran- ja minkinpyynti päättyisi jo maaliskuussa

Asetus rajoittaisi supikoiran- ja minkinpyynnin välille 10.9.–31.3. Monilajisen kannanhoidon toteuttamiseksi pyynnin tulisi jatkua huhtikuun loppuun saakka. On tärkeää huomioida, että erityisesti luonnonsuojelualueen yleisellä vesialueella pyynnin tulee olla mahdollista myös huhtikuussa, sillä saarille pääsee jäätilanteen takia usein käytännössä vasta silloin. Juuri ennen lisääntymiskautta tehtävällä pienpetopyynnillä on kaikkein suurin merkitys maassa pesivien lintujen pesinnän onnistumiseen.

Myös syysaikainen pyynti olisi perusteltua sallia jo elokuun alusta, koska silloin linnusto on jo pesinyt ja pyyntiolosuhteet saaristossa olisivat suotuisat.


Hirvenpyyntiaika lyhentymässä

Uudenmaan hirvikanta on etenkin rannikkoseuduilla maamme tiheimpiä. Siitä huolimatta,
asetusluonnoksessa hirvenpyynti alkaa vasta marraskuun alussa ja loppuu jo vuoden lopussa. Metsästyksen aloituksen siirtäminen kahdella viikolla ei ole perusteltua, koska virkistyskäyttö on useimmilla alueilla vähäistä.

Metsästysaikaa olisi tärkeä saada jatkettua tammikuulle muun muassa liikenneturvallisuuden
varmistamiseksi ja taimikkotuhojen ennaltaehkäisemiseksi. Aluekohtaisilla perusteluilla metsästysseurojen olisi syytä yrittää saada metsästysaikaa jatkettua ja lisää alueita sallituksi.


Valkohäntäpeura ja metsäkauris

Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästys on luonnoksen mukaan kielletty kaikilla alueilla.
Metsästäjäliiton mielestä niiden metsästys tulisi sallia asetuksella erityisesti läntisellä Uudellamaalla ja itäisen Uudenmaan rannikolla ja saaristossa, jossa kantojen alentaminen on juuri nyt tärkeänä tavoitteena.


Kettu

Ketunpyynti ei ole asetusluonnoksessa sallittu millään Uudenmaan perustettavaksi suunnitellulla
luonnonsuojelualueella. Uudellamaalla sen tulisi olla sallittua vähintään saaristossa ja parhailla lintuvesillä, sillä ketun ja vieraspetojen aiheuttaman saalistuksen yhteisvaikutus maassa pesivien lintujen pesimämenestykselle on suuri.


Pyy

Asetusluonnos ei salli metsäkanalintujen metsästystä. Pyykannat ovat esitetyillä alueilla monin paikoin varsin vahvoja, joten pyyn pyyntiä tulisi olla mahdollista jatkaa ainakin niillä vuokra-alueilla, joilla se on ollut tähän asti mahdollista.


Alle 100 hehtaarin alueille metsästys mahdollista vain poikkeusluvilla

Asetus ei suoraan salli metsästystä lainkaan ympäristöministeriön asetuksella perustettavilla alle 100
hehtaarin luonnonsuojelualueilla. Hirvenajoon, vieraspetopyyntiin ja valkohäntäpeuran metsästykseen voi kuitenkin jatkossa yrittää hakea luonnonsuojelualueita hallinnoivalta Metsähallitukselta poikkeuslupia. Poikkeusluvat on tyypillisesti myönnetty useammaksi vuodeksi kerrallaan. Poikkeuslupamenettely vaaditaan, sillä metsästystä on mahdollista sallia asetustasoisesti vain valtioneuvoston asetuksella perustettavilla, yli 100 hehtaarin alueilla.




Kirjoituksessa on suoria lainauksia näistä lähteistä:

https://metsastajaliitto.fi/Metsastys_tukee_luonnonhoitoa

https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=c8296571-57b1-4fcc-aad1-3e5ee6ba2471

https://metsastajaliitto.fi/sites/default/files/sml/liitteet/Tietoa%20Uudellemaalle%20perusteilla%20olevista%20luonnonsuojelualueista.pdf




perjantai 8. helmikuuta 2019

Testissä Nikon Prostaff 7 IL 1-4X24 -tähtäinkiikari



Nikon Prostaff 7 IL 1-4X24 -tähtäinkiikari on suunniteltu nopeisiin tilanteisiin ja erityisesti suurriistajahdin tarpeisiin. Tähtäimen ominaisuudet tulevat parhaiten esiin aamuyöllä karhupassissa tai vaikka koiramiehenä hirvijahdissa, mutta myös pellonreunassa peura-ajossa. Prostaff 7 IL 1-4X24 on erinomainen yleistähtäin oikeastaan kaikessa muussa suurriistan metsästyksessä paitsi öisessä kytisjahdissa.

Saan usein palautetta testaamieni optiikoiden kalleudesta ja vakiovastaukseni on yleensä, ettei halvalla voi saada hyvää… laatu maksaa. No, tämä tähtäinkiikari ei ole varsinaisesti halpa (700-800€ hintaluokka), mutta kuitenkin kohtuullisen edullinen ja pärjää silti mainiosti kilpailijoilleen. Pääsin nimittäin vertaamaan tätä putkea vierekkäin ampumaradalla noin kolme kertaa kalliimpaan saksalaiseen laatumerkkiin. Hetkeäkään epäröimättä olisin valinnut oman aseeni päälle tämän Nikonin.

Molemmat silmät avoinna tähdätessäni Prostaffin kuva oli kirkkaampi, selkeämpi ja luonnollisempi. Verrokkitähtäinkin toimi ihan hyvin, mutta pääsin sillä jostain syystä parempiin tuloksiin toinen silmä suljettuna. Toki havainto on subjektiivinen ja voi johtua omista silmistäni, enemmän kuin tähtäimestä itsestään, mutta juurikin sen vuoksi näitä on aina päästävä testaamaan omin silmin.

Sinänsä ero oli pieni, mutta tässä tapauksessa selvästi halvemman eduksi. Ja toisaalta varsinkin karhujahdissa luo tiettyä varmuutta/turvallisuutta tunne siitä, jotta voi tähdätessään samaan aikaan havainnoida aluetta molemmilla silmillä. Eikä tästä tietenkään haittaa ole hirvijahdissakaan, että näkee ympäristön laajemmin, vaikkapa emää seuraavan vasan ennen ampumapäätöstä. Niinpä päätin pyytää Prostaff 7 IL 1-4X24 -tähtäinkiikarin tarkempaan testikokeiluun maahantuojalta.





Käytännön havaintoja karhujahdissa ja hirvi/peura-ajoissa


Karhupassiin mennään usein jo ennen auringon nousua. Nallet kulkevat monasti ojannotkoissa ja alavissa kuusitiheiköissä. Kun asetut hiljaa hiipimällä passiin tällaiseen paikkaan pimeässä, ei näkyvyys usein ole edes kymmentä metriä. Kiikarin suurennussuhde täytyy asettaa ykköselle, mutta tummia puskia vasten ei ristikko erotu, joten tarvitaan myös ristikon valoa. Prostaff 7 IL 1-4X24:n valopisteessä kirkkaudella on 32 askeleen säätö, joka auttaa sopeutumaan kulloisiinkin olosuhteisiin helposti.

Hämärässä ja nopeissa tilanteissa arvostaa myös tähtäimen laajaa näkökenttää. Suurriistakiväärit ovat yleensä myös isokaliiberisia, joten varsinkin edellä mainituissa olosuhteissa myös suurta silmänetäisyyttä oppii arvostamaan. Kovaa potkaiseva voimakas kivääri, kun helposti liittää ampujansa ei toivotuksi jäseneksi puolikuun kerhoon.

Oikeastaan nämä kaikki samat ominaisuudet korostuvat myös iltahämärissä hirvenhaukulle hiivittäessä. Koiramiehenä tulee myös käveltyä paljon ja mukana kulkevan aseen painolla on aina oma merkityksensä. Prostaff 7 IL 1-4X24:n vain 450 g "keveys" on siis myös huomion arvoinen asia.

Neljän kertainen suurennussuhde riittää hyvin pellonlaidan peurapasseihin päivisin tai vaikka kesäaamuiseen kauriin hiivintäjahtiin niityllä.

Ihastuin tähän tähtäimeen todella. Varsinkin 1x suurennoksella (eli ilman suurennosta) ja ristikon valo päällä, on käyttö hyvin samanlaista kuin Aimpointilla. Aimpointin etu on tosin sen mahdollisuus tähtäykseen ilman suoraa linjaa kohteeseen, katso tarkemmin täältä. Toisaalta Prostaff 7 IL 1-4X24 toimii ainakin omilla silmilläni paremmin hämärässä, kuin Aimpoint ja mahdollisuus tarvittaessa zoomata nelikertaiseen suurennokseen helpottaa tarkkaa osumista kauempiin kohteisiin.



Vahva suositus


Jos harrastaisin pääsääntöisesti vain hirvestystä, peurajahteja ja/tai karhujahteja, niin Nikon Prostaff 7 IL 1-4X24 -tähtäinkiikari voisi olla aivan erinomainen valinta ainoaksikin kiikariksi. Se on hintaansa nähden todellinen yllättäjä.










Tekniset tiedot



Ristikko Pisteellä varustettu ristikko 4

Rungon väri Mattamusta

Todelliset suurennukset  1–4 (-kertainen)

Objekt. tehol. läpimitta 24 mm

Lähtöpupilli (maks.) 6 mm

Silmäetäisyys 104,1 mm (1-x) / 96,52 mm (4-x)

Putken halkaisija 30 mm

Objektiivin ulkohalk. 30 mm

Okulaarin ulkohalk. 44 mm

Säätöasteikko   15 mm 100 metrissä ( / 1 napsautus)

Säätöasteikko   0,54 (kulmaminuuttia / 1 napsautus)

Suurin sisäinen säätö 350 (kulmaminuuttia)

Parallaksiasetus 100 m

Näkökenttä 100 m 36,7 m (1-x) / 9,1 m (4-x)

Pituus 267 mm

Paino 450 g





perjantai 1. helmikuuta 2019

Kritiikkiä Keskustan eräpoliittiseen linjaukseen

Yhyyyyyyy… saatan nyt loukata jonkun tunteita somessa, mutta pistetäänpä tyhjästä vaalihutusta ilmat pihalle.


Keskustapuolue on juuri julkaissut Mikko Kärnän johdolla laaditun ”Keskustan eräpoliittinen linjaus” -julistuksen. Siinä on kymmenen hyvää ja kaunista teesiä suomalaisen eränkäynnin parhaaksi. Kaiken ylevän lisäksi se on puhdasta populistista huttua vaalien alla. Tässä yritetään tökeröllä tavalla paikkailla uppoavaa laivaa.

Joo, tiedän kyllä, ettei pitäisi tarttua tällaiseen poliittiseen asiaan ollenkaan, tunteet kun käyvät kuumina vaalien alla. Keskustelin tästä myös parin kaverini kanssa, jotka varoittivat puuttumasta asiaan. Olisi kuulemma harrastuksellinen itsemurha alkaa kritisoida keskustaa. ”No hitto miks ei?” Demokratiaan kuitenkin kuuluu sananvapaus ja erityisesti sitä pitää käyttää silloin kun neuvotaan olemaan hiljaa itselle rakkaista asioista, jotka ovat menossa persiilleen.



Kiitos tyhjästä keskustalle


Ihan ensimmäiseksi haluan kuitenkin kiittää keskustaa tästä julistuksesta. En ole muilta puolueilta sellaista vielä nähnyt. On toki jo itsessään hyvä, että puolueella on paljon kaunista sanottavaa ”eränkäynnin, metsästyksen ja niihin läheisesti liittyvien toimintojen” puolesta. Kauniit sanat eivät vain paljoakaan lohduta, kun samaan aikaan teot ovat olleet jo vuosia jotain ihan muuta.

En julkaise tässä blogissa tuota julistusta kokonaisuudessaan, koska se on seitsemän sivua pitkä. Voit ladata sen tästä linkistä PDF:nä, jos iltasatujen lukeminen kiinnostaa.



Aseen omistus


Aloitetaan analyysi A:sta eli aseen omistamisesta. Julistuksessa:

Keskusta sitoutuu toiminnassaan turvaamaan vastuullisten aseenomistajien oikeudet ja varmistamaan, että ampuma-aseen hankkiminen perusteltuun tarkoitukseen on Suomessa tulevaisuudessakin mahdollista. Sitoudumme jatkamaan lupabyrokratian keventämistä turvallisuusnäkökulmat huomioiden ja huolehdimme, että aseiden kotisäilytysoikeudesta pidetään kiinni.


Tarpeettomat ampuma-aselain kiristykset

Mennäänpä hiukan taaksepäin, sinne mistä nykyinen kurjuus johtuu. Suomessa oli hyvä, mutta tiukka aselainsäädäntö 2000-luvun alkuun asti. Yksittäisten traagisten tapahtumien jälkeen keskustapuolueen pääministerin Matti Vanhasen johdolla tehtiin hätäisesti täysin epäonnistunut ampuma-aselain muutos, jonka saatteli valmiiksi keskustalainen pääministeri Mari Kiviniemi 2011. Muutoksen jälkeen käsiaseiden luvansaanti vaikeutui tuntuvasti ja osin muuttui täysin mahdottomaksi. Samaan aikaan aloitettiin luvanhakijoiden ja -haltijoiden terveydentilan valvonta täysin toimimattomin keinoin mm. pällitestein.

Näissä mainingeissa Matti Vanhanen ehdotti mm. aseiden keräämistä ampumaradoille säilytettäväksi. Onneksi tämä ei mennyt sentään läpi. Lisää surkuhupaisia hetkiä koettiin keskustan johdolla, kun Matti Vanhanen julisti YLE:n uutisissa pienoispistoolin "lähes sarjatulta" ampuvaksi aseeksi. Siihen asti pienoispistooli oli ollut erittäin kätevä harrastease, mutta myös loukku- ja luolametsästäjän työkalu. Lakiuudistuksen jälkeen ei näihin enää lupia herunut. Samalla lakiuudistus esti monen nuoren aseharrastuksen aloittamisen ja ampumaurheilua laajemminkin.

Kaikki aselain kiristykset ovat kohdistuneet "vastuullisiin aseenomistajiin".  Harmi kyllä kärsijät ovat vain ja ainoastaan aseharrastajia, koska rikollisten toimintaan ei pystytä vaikuttamaan rehellisten ihmisten kyykyttämisellä.


Ampumaratoja suljettu

Vuosituhannen vaihteesta alkaen keskusta on Jäätteenmäen, Vanhasen I, Vanhasen II, Kiviniemen ja Sipilän pääministerikausilla johtanut Suomea. Kuitenkin 1990-luvun loppuun verrattuna Suomessa on noin tuhat ampumarataa vähemmän. Ampumaratojen sulkeminen on metsästäjien kannalta katastrofaalista. Keskusta olisi halutessaan voinut muuttaa tilanteen tyystin toiseksi, vaikkapa nyt viimeksi neljän vuoden aikana Juha Sipilän johdolla, mutta alasajo sen kun jatkuu.


Uudet säilytyssäännöt maksavat kymmeniä miljoonia aseharrastajille

Sipilän hallitus siunasi katastrofin uudella ampumaratalailla ja aseiden säilytykseen liittyvillä uusilla säädöksillä, jotka tulivat voimaan 1.12.2015. Ne eivät kuitenkaan ole vielä ehtineet muuttua kaikin osin käytännöksi, koska aseiden säilytyksen osalta annettiin viiden vuoden siirtymäaika. Ennen aselain uudistusta ei ollut nähtävissä järkevää perustetta aseiden säilyttämisen muuttamiseksi, mutta hallitus päätyi vaatimaan tyyppihyväksyttyä turvakaappia enemmän kuin viisi asetta omistavilta. Aiemmin riitti, kunhan asetta säilytti turvallisesti ja lukittuna, yleisimmin tavallisessa metallisessa asekaapissa.

Tämä muutos tulee maksamaa n. 60.000 aseenomistajalle yhteensä vähintään 36.000.000€, eikä aseturvallisuus käytännössä parane mitenkään merkittävästi.

Lisäksi kalliin sertifioidun asekaapin vaatimus asettaa monella harrastajalla viisi asetta käytännön maksimimääräksi. Koska jos omistaa jo viisi asetta, niin kuudennen aseen ostamisen yhteydessä joutuu sijoittamaan (400 – 2.000€ uuteen kaappiin, 50 – 100 € kaapin rahtiin ja aselupaan 90€) helposti yli 700€ pelkästään sivukuluihin ja siihen sitten tietysti aseen hinta päälle. Käytännössä tämä aiheuttaa myös kieltäytymistä perintöaseista, koska aktiiviharrastajalle viisi asetta on todella vähän. Siihen joukkoon ei mahdu perintöaseet, vaikka niihin olisi muodostunut lapsuuden muistoja.


Aseluvan hinnat

Aseluvan hinta nousi taas tänä vuonna Juha Sipilän johtaessa maata, nyt se on jo 90€. Muistan vielä vuoden 1990, jolloin aselupa maksoi 20 mk. Kun Suomessa mentiin eurovaluuttaan 1.1.2002, käytettiin muunnoskerrointa 1 eur = 5,94573 mk. Siis vuoden 1990 aseluvan hinta olisi 3,36€. Kun aselupa on kuitenkin 90€, on sen hinta noussut yli 26-kertaiseksi eli runsaat 2500%.

Kuitenkin elinkustannusindeksillä korjattuna 20 mk:n aseluvan hinta vastaa tänä vuonna 5,25€. Tuo ylimääräinen 84,75€ ei ole mikään luonnonvoima, vaan se johtuu puhtaasti poliittisista päätöksistä ja eniten aselakien kiristyksistä, joista keskustapuolue on pääministeriensä johdolla pitkälti vastuussa.

Uusimmat aselain kiristykset, asedirektiivien muutokset ja Juha Sipilän hallituksen poliittinen ohjaus/saamattomuus ovat käytännössä johtaneet siihen, ettei läheskään kaikkialla Suomessa ole enää mahdollista saada aselupia itselataaviin (TT3) urheiluaseisiin metsästysperusteisesti, vaan niitä tulkitaan vaarallisiksi ja tarpeettoman tulivoimaisiksi aseiksi. Lisäksi aselupia on alettu rajoittaa täysin tarpeettomasti määräaikaisiksi. Tämä käytäntö ei lisää aseturvallisuutta, mutta kyykyttää harrastajaa ikävällä ja kalliilla tavalla.

Käytännössä 90€ kohtuuton lupamaksu on myös johtanut käytettyjen aseiden menekin romahtamiseen kaikkein edullisimmassa hintaluokassa. Hyviä ja toimivia aseita menee entistä enemmän sulattoon. Kaikki tämä vaikeuttaa nuorten aseharrastuksen aloittamista entisestään, sekä on tietysti romahduttanut myös aseiden omistusarvoa. Aivan erityisesti tämä koskee perintöaseita.


Lupabyrokratian purkutalkoot

Tämä on oikeasti helvetin iso vitsi, vaikkei se yhtään naurata. Julistuksessa tosiaan sanotaan: ”Sitoudumme jatkamaan lupabyrokratian keventämistä turvallisuusnäkökulmat huomioiden ja huolehdimme, että aseiden kotisäilytysoikeudesta pidetään kiinni”.

Ihan ensimmäiseksi todettakoon se tosiasia, että nämä lupabyrokratian kiristykset ovat olleet keskustalaisten pääministerien organisoimaa toimintaa. Muistan vielä hyvin ajan, kun aseluvan sai käytännössä läpihuutojuttuna, jos ei ollut isommin elämässään hölmöillyt. Täytit lomakkeen ja veit sen poliisiasemalle. Maksoit muutaman euron leimaveron ja sait ostoluvan parhaimmillaan heti, mutta joskus siinä saattoi kestää viikko. Nykyään lupaa voi joutua odottamaan jopa kuukausia.

Luvan sai aikanaan helposti kivääriin, haulikkoon, pistooliin tai vaikka itselataavaan mustaan kivääriin. Perusteluiksi riitti metsästys (jos oli suorittanut metsästyskortin) tai virkistysammunta (jolla perusteella nykyään ei taida mitään lupaa enää herua). Keskustan vartiovuorolla otettiin käyttöön käytännössä kaikki sen jälkeen tulleet aselainkiristykset pällitesteistä kalliisiin turvakaappisäilytyksiin.

Jos nyt sitten kärnäläiset tulevat ja kertovat, jotta ovat poistaneet itse keksimiänsä rajoituksia tai luoneet sähköisen asioinnin, niin ei se paljoa naurata. Kaiken lisäksi tämä sähköinen asiointikin siirtyy otettavaksi käytäntöön vasta 1.3.2020, jos edes silloinkaan. Keskustan pääministeri Matti Vanhanen itse aikanaan ehdotteli aseiden kotisäilytyksen rajoittamista, jota nyt siis jämäkästi yritetään keskustassa puolustaa. Keskustan ansiosta tosin kotisäilyttämisen kustannuksia ja vaatimuksia on nostettu reilusti, vaikkei näillä toimilla aseturvallisuus ole noussut käytännössä yhtään.



Metsästysmahdollisuudet


En jaksa tähän nyt kaivaa mitään tiettyä kohtaa keskustan julistuksesta, mutta uskokaa minua (jos ette sitä jaksa lukea): siellä on paljon kauniita ja kannatettavia asioita. Väistämättä tulee mieleeni, että miksi keskusta ei ole toteuttanut näitä, kun on ollut jo vuosia vallassa. Nytkin neljä vuotta pääministeripuolueena.

Keskustalla on Juha Sipilän pääministerisalkun lisäksi asunto-, energia- ja ympäristöministerin toimi Kimmo Tiilikaisella ja maa- ja metsätalousministerin posti Jari Lepällä.

Eli jos nyt ajatellaan mitkä ministeriöt Suomessa vastaavat metsästäjien asioista, niin juurikin maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö ovat ne tärkeimmät, tietysti pääministerin ohjaamina. Kaikki nämä ovat koko hallituskauden olleet yhtä aikaa keskustan hallussa. Tämä jos mikä olisi ollut tuhannen taalan paikka tehdä ne kaikki mitä tuossa julistuksessaan lupaavat. Ja paljon muutakin, kuten vaikkapa avata suojelualueet metsästykselle.

Luonnonsuojelualueiden keskeisenä tavoitteena on luonnon biologisen monimuotoisuuden sekä luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason turvaaminen. Luonnonsuojelualueita ovat kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet. Monilla suojelualueilla suojelun peruste on esimerkiksi tiettyjen harvinaisten kasvien tai hyönteisten suojelu sekä kansallispuistoissa luonnonmaisemat ja virkistysaluetoiminta. Niinpä niillä alueilla voitaisiin metsästää kaikkia riistaeläimiä, koska yksikään riistaeläin ei Suomessa ole vaarassa joutua sukupuuttoon. Kyse on siis poliittisesta tahdosta, eikä sitä tunnu nykyään olevan kuin uusien metsästykseltä pois olevien suojelualueiden perustamiseen.


Keskustan ja MTK:n yhteiset eväät

Biologinen kestävyys sallisi paljon suuremmat riistaeläinkannat. Eikä mikään edistäisi erätaloutta ja metsästysmahdollisuuksia paremmin kuin se että riistaa olisi paljon. Alkaisi olla myös jahtimahdollisuuksia paljon nykyistä suuremmalle joukolle, kun ei tarvitsisi olla kateellinen niistä harvoista hirvistä. Metsälle pääsisivät maksua vastaan myös metsästysturistit ja mikä ilmeisesti vieläkin kauheampaa maattomat kaupunkilaiset.

Hirvieläinkantaa voitaisiin kasvattaa monin paikoin ainakin viisin-, mieluummin kymmenkertaiseksi, mutta MTK ei omiin bisneksiinsä niitä metsiin tai pelloille kaipaa. Jos ja kun keskusta kuuntelee MTK:ta, hienot eräpoliittiset linjaukset ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.

MTK:n räväköityminen viimevuosina hirviasioissa on ilmeisesti seurausta siitä, ettei etujärjestö pysty juurikaan auttamaan taloudellisessa ahdingossa olevia maanviljelijöitä. Vaan suuntaavat huomion metsänomistajiin ja kun eivät kantohinnallekaan mitään voi, niin keskittyvät "hirvivahinkoihin".


Villisika

Villisika on pikkuhiljaa leviämässä uudeksi riistalajiksemme. Se voisi olla osassa Suomea jopa merkittävin riistalaji. Miljardien liikevaihtoa pyörittävä pääoma on kuitenkin saanut juoksupojikseen maa- ja metsätalousministeriön, joka pyrkii nyt tuhoamaan luontaisesti levinneen riistalajin ”parempien” bisnesten tieltä. Tämä parempi bisnes tehdään valtaosin kannattamattomasti veronmaksajien rahoilla. Lopputuloksena sikayrittäjä painii täysin kannattamattomassa tuotannossa henkihieverissä, kiinalainen saa maailman parasta lihaa alle todellisten tuotantokulujen ja muutama lihatalo käärii veronmaksajien tuet omiksi voitoikseen.

"Villisian kohdalla ohjeeksi sopii, että se on ammuttava tavattaessa", totesi keskustalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä 23.10.2017 Vantaalla. Ministeriö on tehnyt poikkeuksellisia lakimuutoksia keskustalle ei-toivotun lajin torjunnassa. Keinovalaistus ja saaliin lahtaaminen aitaukseen ovat nykyisin sallittuja menetelmiä.

Metsästyslaki tarjoaa lisääntymisrauhan käytännössä kaikille riistalajeille, paitsi villisialle. Sen metsästysaika jatkuu ympäri vuoden lukuun ottamatta emakkoja, joilla on porsaat. Emakonkin voi toki tappaa, mutta täytyy muistaa listiä porsaat ensin. "Käytännössä vain konetuliaseet on kielletty", Leppä toteaa. Samaan aikaan Suomen Sikayrittäjät ry maksaa villisiasta 90 € tapporahaa ja lisäksi keskustaministerin ohjaama Ruokavirasto maksaa 40–100 € näytepalkkiota metsästetyistä villisioista. Metsästyslain muuttaminen yhden eläimen vuoksi on Suomessa harvinaista. Muutoinkin metsästyslakia on muutettu vain muutamia kertoja. Vanha keskustalainen sanonta kuuluukin: ”Rahalla saa ja hevosella pääsee.”


Erikoiset käsitykset jokamiehenoikeuksista

Linjauksessa julistetaan: ”Vanhat perinteet, kuten kylien läheisten marja- ja sieniapajien jättäminen ”huonojalkaisille” paikallisille, on pidettävä kunniassaan.

Kaikki varmasti ymmärtävät, etteivät jokamiehenoikeudet ulotu ihmisten pihapiireihin ja ne jätetään rauhaan. Mutta tällainen kylien läheisyydessä olevien alueiden pyhittäminen paikallisille kuulostaa ihan lapinpuolustaja Kärnän omilta säännöiltä. Näillä perusteilla ei täällä Etelä-Suomessa voisi poimia marjoja tai sieniä ollenkaan. Aina ollaan isomman tai pienemmän kylän läheisyydessä. Ja silloin kun olen pohjoisemmassa eräretkillä, niin on ihan mahdotonta tietää kuka kärnä on minkäkin allikon reunan itselleen ikimuistoisena oikeutena varannut. Ja rehellisesti sanottuna, vaikka tietäisin, en välittäisi.


Sudenmetsästys

Linjauksessa suurpetoasioissa keskustassa toivotaan kaikkea kaunista, mutta hipsitään EU:n selän taakse:

Suurpetojen metsästystä sääntelee EU:n luontodirektiivi. Keskustan näkökulmasta maamme suurpetopolitiikka on kuitenkin ensisijaisesti Suomen itsensä asia. Keskusta edistää Euroopan unionissa politiikkaa, jossa päätökset Suomen suurpetokantojen hoidosta kuuluisivat ensisijaisesti kansalliseen päätöksentekoon. Asiantilan muuttaminen on kuitenkin hidas prosessi ja tarvitsemme siksi siirtymäaikana joustavia, luontodirektiivin vaatimukset huomioivia ratkaisuja.

Keskusta edistää kaikkien suurpetojemme kannanhoidollista metsästystä ja suurpetokantojen pitämistä kohtuullisella tasolla vahinkojen minimoimiseksi. Häirikköpetojen poistamiseen on saatava joustavuutta ja välitöntä vaaraa aiheuttava suurpeto on voitava ampua ilman pelkoa seuraamuksista. Pedoilla on paikkansa luonnossa, mutta ei ihmisten pihapiireissä.

Suurpedoistamme susi, ilves ja karhu on siirrettävä luontodirektiivin liitteestä IV kevyemmän suojelun piiriin liitteeseen V. Keskustan mielestä erityisesti Suomen susikantaa on säänneltävä nykyistä tehokkaammin. Susikanta on pidettävä tasolla, jolla se ei aiheuta vaaraa ihmisille tai koti- ja tuotantoeläimille. Ihmisten huolet susien osalta on otettava vakavasti ja viranomaisten toimintaa häirkköpetojen poistamisessa on kehitettävä. Samoin edellytämme, että mikäli hybridisusia tavataan, on ne poistettava maamme luonnosta erittäin haitallisena vieraslajina.

Edistämme unionitasolla myös ikiaikaisen uroskarhujen kevätmetsästyksen palauttamista.  

Ahman vahinkoperusteista metsästystä on myös jatkettava porovahinkojen ehkäisemiseksi. Samoin selvitämme, voidaanko korppi määrittää rauhoittamattomaksi lajiksi koko maassa, eikä pelkästään poronhoitoalueella.

Haluamme pitää Suomen hyljekannat kohtuullisella tasolla merikalastuksen mahdollisuuksien turvaamiseksi ja edistämme unionitasolla hylkeenlihan pienimuotoisen myynnin sallimista.


Suomen riistakeskus voi myöntää poikkeuslupia harkintansa mukaan. Riistakeskus pitäytyy Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamassa suden kanta-arviossa. Suomen riistakeskus ja Luke kuuluvat molemmat riistakonserniin ja ovat maa- ja metsätalousministeriön ohjattavana.

Keskusta siis ohjaa käytännössä niitä tahoja, jotka määrittelevät kanta-arvioita ja jotka myöntävät tai kieltävät lupia. Julistuksessa puhutaan, jotta Keskusta edistää sitä ja tätä. Kauanko näiden asioiden edistäminen kestää? Keskusta on ollut vuosikaudet päättämässä, mutta nytkin vain puhuu edistämisestä, haluamisesta ja selvittämisestä. EU:n selän taakse meneminen on pelkkä tekosyy. Jos halua on toteuttaa asioita, niin sitten vaan tekemään, mutta jos aina kysyy ensin EU:lta, niin varmaankin saa niitä kieltäviä lausuntoja.

Moni muukin EU-maa on tehnyt direktiivien tulkintoja luovasti ja sitten tarvittaessa käynyt niistä komission kanssa keskusteluja jälkikäteen. Miksi Suomen pitää aina olla kiltti mallioppilas? Hallitus ei taida tosissaan vastuutaa EU-komission määräyksiä kuin alkoholin etämyynnin/tuonnin kieltämisellä ja käytettyjen tuontiautojen verotuskiistassa.

Siinä on se ero, että kun lopettaa vatuloinnin ja tekee, niin asiat tulevat tehtyä. Tekemisen jälkeen voi taas keskustella siitä mitä tuli tehtyä, eikä niistä asioista mitä ehkä edistäisi, haluaisi tai selvittäisi, jos viitsisi. Kun vuosia kyselee ja voivottelee, niin kait sitä voi sitten kutsua näissä julkilausumissa vaikka edistämisenä. Sillä vain ei ole mitään vaikutusta käytännön toimiin. Se on pelkkää höttöä vaalien alla, jos se ei muutu edes vuosien saatossa lihaksi.




Kaikki ei ole keskustan vikaa


Tässä edellä on aika pitkälti syyt sille, miksi Suomi on moniin muihin maihin verrattuna riistatyhjiö. Ja miksi meillä aseharrastajien asiat ovat pielessä isommassakin mittakaavassa. Riistatyhjiössä eräpoliittisen linjauksen ydin tulisi olla se, että riistakannat nostetaan ylös. Aselakeja uudistaessa pitäisi päätöksiä tehdä järjellä eikä tunteella, kuten harrastajien harmiksi vuosia on toimittu. Näiden jälkeen perässä tulevat, ilman sen kummempia linjauksia, metsästysmatkailu, aseturvallisuus ja oikeastaan kaikki muukin. Kunhan aletaan tekeminen ja lopetetaan toivominen tai toivomusten esittely, varsinkin jos itse ollaan ainakin osavastuussa nykytilanteesta.

Ja joo, tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole hyökätä ainoastaan keskustapuoluetta kohtaan. Kirjoitan tarvittaessa kaikkien puolueiden hutusta metsästykseen liittyen. Keskusta ja Mikko Kärnäkin ovat monesti olleet julkisuudessa puolustamassa metsästystä. Nyt vain kovin moni asia on ollut heidän vahtivuoroillaan heikkenemässä. Kuitenkin näin harrastajan näkövinkkelistä vain teoilla on merkitystä. Pelkät vaalienalushöpinät ovat jopa vahingoksi. Joku saattaa pian uskoa niihin ja pettyä jälleen kerran pahasti.



Kirjoituksessa käytettyjä lähteitä:

https://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=cfa28a61-a222-43f5-8ab8-f250e4f0e636
https://www.poliisi.fi/luvat/palveluhinnasto_ja_maksaminen/palveluhinnasto_2019
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/yle-tuhansien-ampumaratojen-sulkeminen-mets%C3%A4st%C3%A4jien-kannalta-katastrofaalista-1.159216
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
https://eralehti.fi/ps-pekkasuuronen/2017/06/30/aseluvan-hinta-nousi-taas/
https://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/asetietojarjestelman-sahkoisen-asioinnin-kayttoonotto-siirt-1
https://intermin.fi/poliisiasiat/ampuma-aseet/aselainsaadanto
https://yle.fi/uutiset/3-5808864
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/35973-katainen-eri-aselinjoilla-kuin-vanhanen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_valtioneuvosto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sipil%C3%A4n_hallitus
https://www.minilex.fi/a/mets%C3%A4stys-kansallispuistossa
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/artikkeli-1.221717
https://www.metsalehti.fi/uutiset/mtk-vaatii-ampukaa-naarashirvia/
http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Esitteet/Jokamiehenoikeudet_esite(4450)
https://riista.fi/suden-poikkeusluvat-painostuksella-ei-voi-vaikuttaa-yksittaisiin-paatoksiin/
https://yle.fi/uutiset/3-10552908

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/01/pari-sanaa-aseturvallisuudesta.html