maanantai 18. maaliskuuta 2013

Osallistu villiruokareseptikilpailuun



Viimevuotiseen tapaan on taas aika laittaa hyvä kiertämään. Tällä kertaa arvotaan kunnolliset Zeiss CONQUEST HD 8x32 –katselukiikarit. Palkinnon arvo on huikeat 745 €, joten nyt todella kannattaa osallistua kisaan. Ilman Häijään Urheilutarvikkeen merkittävää panosta tällainen palkinto ei olisi ollut edes mahdollista.


Häijään Urheilutarvike on ehdottomasti Pirkanmaan paras ja monipuolisin erätarvikeliike. Vuosien aikana olen tehnyt siellä monet hyvät kaupat kalastus- ja metsästystarvikkeissa. Erätarvikkeiden lisäksi heidät tunnetaan laajemmallakin alueella asiantuntevana talviurheilu- ja pyöräilyvälinekauppana. Suosittelen lämpimästi käymistä paikan päällä Tupurlantie 4, Häijää. Puh. 020 742 9980 tai verkkokaupassa http://www.haijaa.fi.

Kilpailu on avoin kaikille tutuille ja tuntemattomille. Suoritan arvonnan 21.4.2013. Kilpailuun osallistuminen on ilmaista, mutta edellytyksenä on kirjoittaa alle kommenttikenttään villiruokaresepti. Reseptin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään superfiini, ei edes omakeksimäsi. Ainoa ehto on, että ohje sisältää jotakin näistä: riistaa, kalaa, marjoja, sieniä tai villiyrttejä. "Foto ois kiva yllätys", eli kommenttiin voi halutessaan helposti liittää myös kuvan. Nokkelasti voit osallistua (kohtuudella) myös useammalla kommentilla (1 resepti/kommentti) ja olet näin mukana arvonnassa useammalla arvalla :)



Arvonta on raakaa, mutta rehellistä. Arvontapäivänä käytän tätä virallista arvontakonetta valantehneen kalastuksenvalvojan tarkkailun alaisena. Kirjaudu kommentoidessasi Twitter, Facebook, Google+, Disqus –tunnuksillasi tai "valitse nimi" ja kirjoita sen alle sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa yhteyttä voittajaan.

Muista kertoa tästä villiruokareseptikilpailusta myös kavereillesi ja tuttavillesi, näin saamme koottua hyviä villiruokareseptejä entistä enemmän yhteiseksi iloksemme. Tietoa arvonnasta ja resepteistä on helppo jakaa vaikka alla olevilla Facebook-painikkeilla. 

Onnea kisaan!

Kilpailu on ratkennut!

Arpaonni suosi numeroa #42, eli nimimerkki JJ:n ohjetta:

Kyllä yksinkertaisin maistuva ruoka syntyy valmistamalla Porter paisti.

Olutta, soijaa ja mustaviinimarjamehua kattilaan ja hirvipaisti sinne porisemaan tunniksi pariksi välillä käännellen. Keittelyn jälkeen liha pois ja jääneestä liemestä suurustaa maukkaan kastikkeen. Tarjoilu perunoiden ja kauden kasvisten kanssa.

Voin luvata että toimii.

248 kommenttia:

  1. Tässä ensimmäinen resepti mallisuorituksena:


    Puolukoilla maustettu paistettu teeri

    1 teeri
    2 rkl voita
    1 tl suolaa
    puolukkahilloa
    ½ l kermaa

    Teeri kynitään, kärvennetään ja puhdistetaan päivää ennen
    valmistamista. Maksa, sydän ja kivipiira pannaan talteen. Teeri saa olla
    maidossa yön yli.

    Teeri otetaan pois maidosta pari tuntia ennen valmistamista
    ja kiedotaan liinaan ja kuivataan huolellisesti. Lintu ruskistetaan voissa
    kuumassa padassa liedellä sisälmyksien kanssa. Maustetaan suolalla. Linnun
    annetaan paistua noin 2 tuntia linnun iästä riippuen. Pataan lisätään kermaa
    aina silloin tällöin, ja lintua valellaan sillä. Teeri saa erittäin hienon
    maun, jos pataan paistamisen aikana lisätään 1 dl puolukkahilloa.

    Teeri leikataan ja tarjoillaan paistettujen perunoiden ja
    vihreän salaatin kanssa. Paistoliemi tarjotaan sellaisenaan kastikkeeksi.


    Resepti löytyi tästä mainiosta kirjasta:

    http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2012/07/riista-ja-kalaruokien-keittokirja.html

    VastaaPoista
  2. Mukana ollaan kuhakeitolla :-)

    600 g kuhafilettä
    1 l vettä
    6-8 kpl perunaa
    1 kpl sipuli
    8 kpl maustepippuria
    2 dl kermaa
    2 dl maitoa
    1 rkl vehnäjauhoja
    1 rkl tilliä tai ruohosipulia
    2 tl suolaa
    1 rkl voita

    Paloittele fileet. (kokonaiset pitää perkaa ja suomustaa). Kuori ja lohko perunat ja sipuli. Kiehauta vesi, pippurit, sipuli ja suola. Lisää peruna lohkot ja keitä ne puolikypsäksi. Sekoita jauhot maitotilkkaan. Lisää kalapalat ja jauhosuurus keittoon. Keitä vielä 10 min. Lisää vielä loput maidosta ja kerma. Kiehauta. Lopuksi lisää voi, tilli silppu tai ruohosipulisilppu.

    VastaaPoista
  3. Otetaan kuikka...

    VastaaPoista
  4. Kyyhkyn rintaa yksikertaisesti.

    Pirun hyvä iltapala.

    Ammutaan kyyhky.
    Kynitään kyyhky.
    Irroitetaan rintalihat kyyhkystä.
    Sinä aikana valurauta paistin pannu on lämmennyt kuumaksi.
    Nyrkillinen voita.
    Rintapalat paloina kuumalle pannulle.
    Pekonisiivut siihen kylkeen.
    Suolaa, pippuria ja valkosipulia oman maun mukaan.
    Otetaan huurteinen kylmästä ja avataan se.
    Laitetaan paistuneet lihat n2-4 min lautaselle.
    Ja ei muuta kun evästämään.

    VastaaPoista
  5. Tämä on Daniel Hjerppen lähettämä resepti, mutta siitä puuttuu sähköpostiosoite! Laita Daniel tämä uudestaan sähköpostiosoitteesi kanssa!

    Kyyhkyn rintaa yksikertaisesti.

    Pirun hyvä iltapala.

    Ammutaan kyyhky.
    Kynitään kyyhky.
    Irroitetaan rintalihat kyyhkystä.
    Sinä aikana valurauta paistin pannu on lämmennyt kuumaksi.
    Nyrkillinen voita.
    Rintapalat paloina kuumalle pannulle.
    Pekonisiivut siihen kylkeen.
    Suolaa, pippuria ja valkosipulia oman maun mukaan.
    Otetaan huurteinen kylmästä ja avataan se.
    Laitetaan paistuneet lihat n2-4 min lautaselle.
    Ja ei muuta kun evästämään.

    VastaaPoista
  6. Sinappinen Hirvikäriste

    Ainekset:

    Hirvenlihaa (myös sitkeät osat, kuten potka kelpaavat)

    Suolaa

    Rouhittua mustapippuria

    Valkosipulia

    Turun mietoa sinappia

    juustoa (esim kuivanut edamin kannikka)tai tuorejuustoa tms

    paistamiseen rypsiöljyä

    Vuole jäisestä hirvenlihasta lastuja

    paista ne rypsiöljyssä rapeiksi

    kaada lihat uunipataan pannullinen kerrallaan ja mausta suolalla ja mustapippurilla

    paistettuasi ja maustettuasi kaikki lihat, lisää pataan reilusti sinappia, valkosipulia, muserrettua juustoa.

    Sekoita ja lisää vielä vettä sen verran, että lihat melkein peittyvät

    Paista 200 asteisessa uunissa n. 2 tuntia

    Tarjoile keitettyjen perunoiden, pihlajanmarjahyytelön ja syksyn juuresten kanssa

    Huomioita vuosien varrelta:

    -Varaa aikaa pannulla paistamiseen paljon

    -voit nopeuttaa pannulla paistamista lykkäämällä jäiset lastut uuniin puoleksi tunniksi levitettynä pellille (lastut sulaa ja liika neste haihtuu)

    -kääntele jokaista lastua ahkerasti pannulla, jotta kaikki paistuvat tasaisen ruskeiksi ja rapeiksi

    -mikäli haluat miedommin maustetun käristeen, vähennä ensin valkosipulia, sitten mustapippuria. sinapin määrästä älä tingi

    -Ainoastaan turun mieto sinappi kelpaa!!! (vaikka onkin vääränmaalaista)

    -juustoksi kelpaa melkein mikä tahansa tuorejuustosta kuiviin edamin känttyihin

    -mausta vasta uunipataan, ettei mausteet pala paistinpannuun

    Resepti kehittyi vuosia sitten kun piti saada sitkeistä ruhonosista maistuvaa ruokaa jota ei tarvi paljoa pureskella.

    Toimii varsinkin silloin kun ei tarkasti tiedä, mitä ruhonosaa pakastepussi sisältää.( koskaan en enää pakasta niin, merkitsen pussit tarralapuilla)

    Homman ideana on ohuet lastut, jotka paistetaan rapean kypsiksi ja pehmitetään jälleen mausteiden kanssa nesteessä suussasulaviksi....

    Keijo Pekkarinen

    VastaaPoista
  7. Jänispaisti

    1 jänis
    4 porkkanaa
    2 sipulia
    4 tl suolaa
    8 kpl kokonaisia mustapippurieta
    2 dl ruokakermaa
    n.1 l vettä

    Kuumenna paistin pannu ja loruta siihen hieman rasvaa. Paistele jäniksen osia pannulla niin että ne saavat kunnon paistopinnan.
    Lado jäniksen palat isoon uunipataan ja ripottele päälle suolaa ja mustapippurit.
    Porkkana ja sipulit lohkoiksi.
    Kaada lihojen päälle vettä niin että ne peittyvät. Älä lisää tämän jälkeen enää vettä vaikka näyttäisi että ruoka kuivuu!
    Laita 200 asteiseen uuniin ja anna olla siellä noin 1½ tuntia, laske
    lämpöä tämän jälkeen 175 asteeseen ja hauduta kannen alla 2 tuntia.
    Kun liha alkaa irrota luista, lisää kerma ja sekoittele hieman. Laita vielä 175 asteeseen ja anna olla noin 30 min.

    VastaaPoista
  8. Pekonikaurista.

    Joulupöytään tuli tehtyä tämmöistä.

    Ainekset:

    Kauriin kankku abaut 1-2kg

    pari pakettia pekonia

    sitruunapippuri

    suola

    ym mieleiset mausteet.

    Laitetaan uuni lämpeemään 150 asteeseen,

    Otetaan kauriin kankku joka halkaistaan (ei kokonaan) vaan sillai että luun saa pois.

    Maustetaan liha sisältä ja laitetaan pekonit halkaistulle pinnalle levälleen jonka jälkeen pyöräytetään liha takasin kiinni ja laitetaan päälle mausteita ja toinen paketti pekonia jonka jälkeen paketti suljetaan esim narulla.

    Laitetaan liha paistopussiin ja paistomittari kylkeen ja paketti uuniin, annetaan olla 150 asteessa puoli tuntia ja sit tiputetaan lämpö satkuun ja siinä tunti puoltoista niin että haluttu kypsyys saavutetaan. Riippuen lihapalan koosta.

    Neste joka ilmestyy pussiin on loistava kastike ku ruskistaa jauhoja pannulla ja kaataa liemet sekaan ja lopuksi hieman kermaa, Kastiketta ei tarvii sen kummemmin maustaa ku mausteet tulee liemestä.

    Leikataan siivuiksi ja nautitaan keitettyjen perunoiden/perunamuusin kanssa. Ruokajuomana maito on aika hyvä.

    VastaaPoista
  9. herkkusuun lautasella18. maaliskuuta 2013 klo 13.26

    linkin takaa löytyy resepti ja sille kuvat.

    http://lautasella.blogspot.fi/2013/02/linnan-lihakaaryleet.html

    VastaaPoista
  10. Kyseinen ohje löytyy yhteishyvä.fi sivuilta! Toimii erittäin hyvin myös riistalihasta tehtynä!











    Filee wellington ja olutkastike
    17.10.2012 • 3 3.5 2 • herkkusieni, lehtitaikina, naudanliha, pekoni


    Ainekset

    6 annosta

    1 kg
    naudan sisäfileetä


    ripaus suolaa

    Paistamiseen


    öljyä

    Täyte

    3
    pekoniviipaletta

    200 g
    herkkusieniä


    pieni sipuli


    suolaa


    rouhittua mustapippuria

    2 rkl
    hienonnettuja yrttejä, esim. persiljaa, basilikaa

    Taikinakuori

    3
    lehtitaikinalevyä

    Voiteluun

    1
    kananmuna

    Olut-kermakastike

    2 dl
    olutta

    2 dl
    kuohukermaa

    1
    fondikuutio, esim. naudanliha

    1 rkl
    makeaa soijakastiketta
    1 rkl
    maissitärkkelysjauhoja

    VastaaPoista
  11. 1.5 kilon savukala
    2 purkkia creme fraichia
    2 sipulia
    2 nippua tilliä
    suolaa, pippuria
    Perkaa savukala ruodottomaksi ja "soseuta" se karkeasti creme fraichin kanssa. Sekoita sekaan tosi pieneksi pilkottu sipuli ja tillisilppu. Mausta. Anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.


    Valmis tuote on täydellinen ruisleivän päälyste.


    Jatkamalla tuota kananmunalla ja korppujauholla, saat paistettua aivan erinomaisia kalapihvejä!

    VastaaPoista
  12. Jälkkäri
    2desiä vanilija jäätelöä
    saman verran mustikoita
    Ja sitten herkuttelemaan

    VastaaPoista
  13. Pyöräytä pippurisuolasekoituksessa nyljetty sorsa(t). Paista sen jälkeen pinnat ruskeaksi reilun voin kera. Sen jälkeen sorsa pannulta pois ja tilalle pari sipulia. Kun sipulit on ottaneet väriä pintaan, laita sipulien seuraksi Valion Mustapekkapippurijuusto-ruokakerma ja loraus vettä sekaan, mausta lisää tarpeen mukaan.

    Seuraavaksi sorsat sipulikermakastikkeen kera tunteroiseksi uuniin ja sorsia odotellessa keitä perunat kylkeen ja tee halutessasi perunamuussia.

    Tämä on omatekoinen resepti ja sopii myös metsäkanalinnuille hyvin!

    VastaaPoista
  14. Kyyhkystä kastikkeella


    4 kpl kyyhkyntäkkä
    1 pkt pekonia
    1 purkki kermaa
    mustaherukka hilloa/hyytelöä


    Rintafileet kuumalla pannulla pikaisesti pari minuuttia puoli ja folioon käärittynä hautumalla viimeistellyn kypsäksi. Tämän jälkeen pekonisiivut pieniksi paloiksi ja pannulla rapeaksi. Kerma niskaan ja mustaherukkaan tuomaan makua. Tämän sakeuttaa hitaasti kiehuttamalla paksummaksi kastikkeeksi.


    Nautitaan perunoiden, voisilmän, tillin ja ruohosipulin kanssa. Fileitä ei tarvitse maustaa kuin suolalla ja kevyesti mustapippurilla, kastike ei tarvitse lisämausteita lainkaan..


    Ei oma reseptini vaan joskus joltain foorumilta poimittu. Muistan vieläkin kirjoittajan loppukommentin: "ja jos ei maistu, niin lopeta metsästys". On maistunut!

    VastaaPoista
  15. Teeripihvit
    Teeren täkästä leikataan lihat irti. Sisäfileet on valmiiksi sopivan kokoset vaan loput halkastaan vielä kahtia. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Paistetaan runsaassa voissa. Kaveriksi puolukkahilloa ja perunamuusia. Nam Nam!!!
    Voi soveltaa myös muihin riistalintuihin, varsinkin poikamettolle toimii loistavasti.

    VastaaPoista
  16. Simppelein resepti sushille kotimaisista täytteistä:

    Merilevämattoja (4-5 riittää tähän riisimäärään)
    1-1,5 dl jasmiiniriisiä (tai sushiriisiä)
    Kylmäsavulohta tms. herkkukalaa
    Kurkkua
    Porkkanaa
    Paprikaa
    Mausteita, sitruunapippuri on aina hyvä, tai Santa Marian Lime Pepper

    Koska ruokaa laittaessa on aina kiljuva nälkä, ei nyt kikkailla millään riisinkeittotraditioilla. Eli keitä riisi kypsäksi, jäähdytä jos nälkä antaa periksi odottaa. Levitä riisi merilevämatolle, jätä taaimmaisesta reunasta sentti tai pari tyhjäksi. Asettele etureunaan sopivasti täytteitä oman maun mukaan, kurkku pitkiksi tikuiksi leikattuna ja porkkana kuorimaveitsellä höylättynä, muutakin voi laittaa mielikuvituksen mukaan. Mausteetkin ropsautan suoraan rullan sisään. Kääri matto täytteiden ympärille tiiviisti bambumaton tai leivinpaperin avulla. Leikkaa märällä veitsellä parin sentin siivuiksi, tai haukkaa suoraan pötkylän päästä. Wasabia voi laittaa mausteeksi jos on, ja hifistelijöillähän on japanilaista soijaa kaapissa perustarvikkeina ;) Nämähän pitää siis syödä heti, joten on erinomainen safka suoraan töistä kotiin tullessa tai muuten kiireessä. Ensimmäistä pötkylää kun voi jo syödä samalla kun rullaa seuraavaa ;)

    En muuten näkisi mitenkään vääräksi kokeilla jotain riistaakin täytteeksi, riisin kanssa kun moni liharuoka sopii, eikä merilevä maistu millekään kuitenkaan. Jaappanialaiset nyt saavat sydämentykytyksiä tällaisesta sushin raiskauksesta, mutta ei kerrota niille ;)

    VastaaPoista
  17. Perinteinen ja tavallinen jänispaisti, eli pehmeää jänistä.

    Jänis pilkotaan ja ruskistetaan kuumalla valurautapannulla. Lihat saviseen tai rautapataan ja sekaan juureksia: palsternakka, porkkana, nauris. Pari sipulia puolikkaina, jokunen mustapippuri ja hyppysellinen merisuolaa. Päälle vettä niin, että kokonaisuus peittyy. Kansi päälle ja yön yli mietolämpoiseen leivinuuniin tai pönttöuuniin (80-120 astetta tms.)

    Aamulla herätään upeaan lihapadan tuoksuun. Tehdään kaveriksi pottuvoi. LIemi voidaan erotella ja suurustaa siitä kastike.

    VastaaPoista
  18. Edellisenä syksynä löytyi noita mustiatorvisieniä yllättävänkin paljon, joten tuli muutama ruoka niistä opeteltua. Tässä mustatorvisienirisoton resepti, jonka sain työpaikan opetuskeittiön kokilta. Valitettavasti kuvaa tuotoksesta ei ole, mutta tunnelman luojaksi edes pääraaka-aineesta.



    1 sipuli
    3 dl risottoriisiä
    1 dl valkoviiniä
    n. 5 dl kanalientä
    1 dl kuullotettuja mustatorvisieniä
    tilkka oliiviöljyä
    40 g voita
    n. 0,5 dl kermaa
    suolaa ja mustapippuria myllystä
    -----
    Kuullota pilkotut mustatorvisienet pannulla. Sienet ovat valmiit, kun
    ne "juttelevat" eli naksuvat ja paukkuvat kuumalla pannulla.

    Paista pilkottua sipulia hetki oliiviöljyssä kattilassa. Lisää
    joukkoon riisi ja kuullota muutama minuutti sekoittaen. Kaada joukkoon
    valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisäät nestettä
    aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, ettei risotto pala
    pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti.
    Valmistaminen kestää noin 20 minuuttia ja vaatii seurantaa.

    Kun lähes kaikki liemi on käytetty, lisää sienet ja mausta suolalla.
    Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä lientä. Riisin tulee jäädä
    hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani ja voi
    sekä kerma. Sekoita, anna vetäytyä noin viisi minuuttia.

    VastaaPoista
  19. Paistettuja siikapaloja.

    Tämän reseptin sydän on suussa suhiseva herkullinen siian nahka:

    Suomusta siika

    Fileoi ja poista kylkiruodot, jätä nahka.

    Leikkaa paistolastan pään kokoisia paloja joiden nahan puoleiseen pintaan viilletään muutama viilto.

    Reilusti voita pannuun

    Paista palat max kaksi kerrallaan vain nahkapuolelta, kallista välillä pannua jotta

    saat paistorasvaa jota lusikoit fileen lihan puoleiselle pinnalle. tämä kypsyttää fileen lihan puolelta.

    Kun nahkapuoli on saanut värin se on valmista.

    Voit halutessasi puristaa appelsiinista mehua paistorasvan joukkoon.

    Ruisleivälle ja ääntä kohti

    VastaaPoista
  20. Opiskelijaruuan eliittiä:

    Tarpeeksi lihaa (pyystä, pupun kautta hirveen, kaikki toimii)
    pussillinen pakastevihanneksia
    yksi Sipuli
    maustepussi (esim. chili con carne on hyväksi havaittu)
    viskiä
    perunoita

    Ruskista sipuli ja sen jälkeen liha voissa pannulla ja tarvittaessa pieni sopiviksi suupaloiksi. Laita pakastevihannekset sekaan ja odota, että sulavat, Lopuksi maustepussillinen sekä viskiä niin, ettei kokonaisuus pääse kuivumaan. Tarjoillaan keitettyjen perunoiden kanssa.

    Äärimmäisen näppärästi muokattavissa erimakuiseksi, monikäyttöinen, edullinen ja ajallisesti noin 20 min suoritus.

    VastaaPoista
  21. Grillattua kauriin ulkofilettä


    Leikataan file noin 2cm paksuiksi pihveiksi ja nuijitaan ne mahdollisimman ohueksi.Laitetaan nuijitut pihvit pakastepussiin johon myös kaadetaan marinaadi ja annetaan marinoitua jääkaapissa yön yli.


    Marinaadi
    Loraus punaviiniä
    1dl öljyä
    Suolaa maun mukaan
    Grillausmaustetta
    Paprikajauhetta
    Mustapippuria myllystä
    Tinjamia
    1 tuore punainen chili


    Kun lihat ovat marinoituneet pyyhitään niistä ylimääräinen öljy pois jonka jälkeen kääritään ne pekoniin. Grillataan molemmin puolin noin 2min. Ei kannata paistaa oikein paljoa kauempaa koska kauriista tulee helposti liian kuivaa.
    Tarjoillaan valkosipuliperunoiden,vihersalaatin ja sulatejuustolla täytettyjen herkkusienien kanssa.

    VastaaPoista
  22. Kiikarille on aina käyttöä :) Onnistuttiin viime syksynä hankkimaan pieni erä tarkastettua karhunlihaa ja siitä ollaan kehitelty kaikenlaisia reseptejä. Tässä jakoon yksi niistä.

    Karschmack = karhuvorschmack

    2 sipulia
    hiukan voita
    600 g karhujauhelihaa
    400 g possujauhelihaa
    1 tölkki Abban anjovisfileitä (eikä sitten mitään janssonfileitä tai muita korvikkeita!)
    2 tölkkiä (140 g) tomaattisosetta
    1 tölkki smetanaa
    hiukan vettä

    Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota se paistinpannulla voissa. Ruskista jauhelihat voissa muutamassa erässä että varmasti ruskistuvat kunnolla ja paistinpannu pysyy riittävän kuumana. Sekoita sipulit ja jauheliha keskenään. Soseuta anjovikset haarukalla ja lisää ne jauhelihan joukkoon pannulle anjovisliemen ja tomaattisoseen kanssa. Lisää hiukan vettä jos seos on kovin paksua. Keittele välillä sekoittaen noin tunnin ajan. Lisää smetana (ja vettä jos on tarpeen) ja keittele vielä vartin verran.
    Tarjoile uuniperunoiden, venäläisten suolakurkkujen, creme fraichen ja hunajan kanssa.

    VastaaPoista
  23. Täytettyä sorsanrintaa.
    Ota sorsalta rintalihat. Halkaise lihat veitsellä, niin että syntyy "tasku".
    Taskuun tuorejuustoa (yrttimaustettua tms) ja siivu paprikaa. Kiedo rintaliha pekoniviipaleeseen. Sulje tasku ja kiinnitä pekoni hammastikulla.ja paista pannulla voissa ja öljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
    Rintapalat kannattaa jättää hiukan roseeksi sisältä ja antaa kypsyä loppuun vaikka folioon käärittynä.
    Sorsan muista osista voit keittää liemen, johon tehdään perinteinen ruskea kastike.
    Sulata ja ruskista voi paistinpannussa.
    Lisää vehnäjauhoja ja anna jauhojen ruskistua.
    Lisää linnuista keitetty liemi. Jos liemestä tulee liian paksua, lisää tilkka vettä tai appelsiinimehua.
    Mausta suolalla ja pippurilla.
    Lisäkkeeksi käy peruna lohko tai muusi muodossa tai paistetut kasvikset.
    Rintafileet maistuvat myös ruisleivän päällä iltapalana.

    VastaaPoista
  24. Syksyn lihapata.

    Otetaan ennen kauden alkua pakastimessa
    olevat lihat.
    Mitä vain löytyy.

    Paloitellaan sopiviksi (kuinka isoksi jokainen haluaa).

    Laitetaan pussiin mausteet ja lihat.
    Annetaan maustua 24h.
    Seos.
    Rosmariini.
    Pippuria.
    Soijaa .
    Tinjamia.
    Hunajaa .
    Sinappia.

    Ruskista lihat ja sipulia.
    Laita pataan nesteen ja porkkanoiden kera.
    Jos tykkää niin suolakurkku sopii mukaan.
    Pidetään uunissa 12 tuntia noin 120 asteessa.
    Nesteen saa paremmaksi lisäämällä purkin kermaa ja maizenaa lopuksi.

    On aikaa vievää, mutta kyllä on hyvää.

    VastaaPoista
  25. Kastike jänikselle:

    Paista jänis uunissa taiteen sääntöjen mukaan, resepti vaikka tästä kilpailusta.

    Kuullota runsaassa voissa pannulla 1-2 silputtua sipulia.
    Kaada sekaan jäniksen paistoliemi, punaviiniä sopivasti ja noin 0.5-1 dl puolukkamurskaa.
    Lisää mausteita: esim. pippuria ja katajanmarjaa.
    Keittele lientä kasaan ja maistele samalla että punaviinin ja puolukan suhde on sopiva.
    Suolaa ja sokeroi kastike maun mukaan ja suurusta se.
    Siivilöi kastike tarjoiluastiaan.

    Punkun ja puolukan sijaan voi käyttää puolukkamehua, mutta jos se on sokeroitua täytyy olla tarkkana jottei tule vispipuuron kaltaista soosia.


    Tarjoile ko. jänispaistin ja perunamuusin tai vastaavan lisukkseen kera.

    VastaaPoista
  26. Sienikeitto:

    Kuullota runsaassa voissa kattilan pohjalla 1-2 silputtua sipulia.
    Lisää sienet (noin puoli litraa tuoreita tai vastaava määrä kuivattuja ja liotettuja) ja käristä sieniä niin, että liian liemet haihtuvat.
    Lisää litra maitoa (tilamaitoa mieluiten, mutta täysmaitokin käy)
    Kun maito on kuumaa, lisää paketti Koskenlaskija-sulatejuustoa maun mukaan perinteistä tahi vahvempaa. Se suurustaa sienikeiton sopivasti.

    Kiehauta keitto varovasti.


    Sieninä olen käyttänyt suppilovahveroita tai kanttarelleja.

    VastaaPoista
  27. Rusakkokäristys:
    n.600g kohmeisesta rusakosta vuoltua käristyslihaa
    paketti pekonia
    1 keltasipuli
    voita
    Keisari Dark olutta, noin 3-4 dl
    suolaa
    vastajauhettua mustapippuria
    4 oksaa tuoretta timjamia
    vajaa desi kuivattuja suppilovahveroita

    Laita suikaloidut pekonit kylmään valurautapannuun ja lämmöt täysille. Anna hieman ruskistua ja lisää sitten pienissä erissä käristyslihat, pari ruokalusikallista voita ja pilkottu sipuli.
    Pyörittele pannussa, kunne seos näyttää käristykseltä, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada lihojen päälle olut ja laita timjaminoksat sekä morttelissa murskatut suppikset sekaan.
    Anna muhia miedolla lämmöllä kunnes olet saanut pottumuusin valmiiksi.
    Tarjoile seurana puolukkasurvosta.

    VastaaPoista
  28. Tuulikummun keittiössä19. maaliskuuta 2013 klo 13.33

    Tämän linkin takaa löytyy puolukkareseptejäni sekä resepteihin liittyviä kuvia.
    http://tuulikummunkeittiossa.blogspot.fi/2013/03/puolukat-pois-pakkasesta.html

    VastaaPoista
  29. Kyyhkyä tuorevoilla ja pekonilla:
    Ruskista kyyhkyn rintafileet voissa. Kääri sitten pekoniin, laita haluamaasi tuorejuustoa väliin. Laita paketit uuniin 175 astetta 15 min. Kuullota tällä välin sipulit. Nauti kyyhkyt sipulin ja salaatin kera punaviinin. Toimii.

    VastaaPoista
  30. Syksyn lihapata.

    Otetaan ennen kauden alkua pakastimessa
    olevat lihat.
    Mitä vain löytyy.

    Paloitellaan sopiviksi (kuinka isoksi jokainen haluaa).

    Laitetaan pussiin mausteet ja lihat.
    Annetaan maustua 24h.
    Seos.
    Rosmariini.
    Pippuria.
    Soijaa .
    Tinjamia.
    Hunajaa .
    Sinappia.

    Ruskista lihat ja sipulia.
    Laita pataan nesteen ja porkkanoiden kera.
    Jos tykkää niin suolakurkku sopii mukaan.
    Pidetään uunissa 12 tuntia noin 120 asteessa.
    Nesteen saa paremmaksi lisäämällä purkin kermaa ja maizenaa lopuksi.

    On aikaa vievää, mutta kyllä on hyvää.

    VastaaPoista
  31. Hirveenhyvvee!

    pari kiloa hirveä tai peuraa
    suolaa
    valkopippuria

    mausteliemi:
    pullo punaviiniä
    1 dl sokeria
    katajanmarjamurskaa
    maustepippureita kokonaisina
    laakerinlehtiä
    rosmariinia
    muutama punasipuli
    voita

    kastike:
    puolisen litraa maustelientä
    loraus vahvaa kahvia
    3 rkl vehnäjauhoja
    purkki smetanaa
    mustapippuria
    rosmariinia
    suolaa

    Hiero paistin pintaan mausteet. Nosta liha astiaan, sekoita mausteliemen ainekset ja kaada lihan päälle. Anna mureutua kylmässä ainakin yön yli.

    Nousta paisti paistopussiin ja kaada pussiin puolet mausteliemestä. 175 c' pari-kolme tuntia.

    Siivilöi loput mausteliemestä kattilaan, lisää kahvi ja kuumenna. Suurusta kastike. Kiehauta ja lisää smetana ja mausteet.

    VastaaPoista
  32. Hirvikäristys

    1 kg hirveä
    1 pullo tummaa olutta
    ½ maustepurkillista katajanmarjoja
    1-2 tl rouhittua mustaa pippuria
    2 lihaliemikuutiota
    3-4 dl ruokakermaa
    Vettä tarpeen mukaan

    Vuole jäinen hirvi lastuiksi ja käristä lastut pannulla voissa. Laita käristetyt hirvenlihat pataan, johon lisätään myös kerroksittain katajanmarjat, mustapippurirouhe ja lihaliemikuutiot. Kaada pataan olut ja vettä tarpeen mukaan, niin että lihat lähes peittyvät nesteeseen.
    Paista hirvikäristystä uunissa 200ºC lämmössä 2-3 tuntia. Lisää käristykseen nestettä paistamisen aikana mikäli se meinaa kuivua. Lisää lopuksi kerma ja jatka hauduttamista vielä tunti.

    VastaaPoista
  33. Kauriin kinkku


    1 Kauriin takajalka
    400 g pilkottua pekonia
    Suolaa
    Pippuria


    Laitetaan koko takajalka luineen päivineen paistopussiin pekonilla kuorrutettuna. Sekaan vähän suolaa ja pippuria. Paistetaan ainakin 5 tuntia reilussa sadassa asteessa.


    Tarjoillaan mettämiehille tarjottimelta josta puukolla veistetään sopivia paloja miehen mukaan. Ruokajuomaksi eteläpohjalainen valkoviini pakastinkylmänä

    VastaaPoista
  34. Veistellään jäisestä hirvenpaistista kunnon kasa lastuja ja
    kuoritaan potut kattilaan (muista vesi). Pottukattila hellalle kiehumaan . Valurautapannu hellalle kuumenemaan voinokareen kanssa , kun voi sulaa ja alkaa tiristä lisäillään jäiset lastut suola ja pippuri. Ruskistellaan lihat mukavan näköisiksi ja lisätään tilkka vettä , Kansi päälle ja reunalämmölle muhimaan. (puuhella) Perunat ovatkin siinä jo kypsyneet sopivasti , Muusinuija käteen ja survomaan , kunnon survonnan jälkeen lisätään reilu pala voita sekaan ja survotaan tasalaatuiseksi.
    Lisätään maitoa varovasti , ettei tule velliä vaan kunnon pottuvoita, seuraavaksi suola samalla sekoitellen ja maistellen.
    Lautaset esiin ja läjä muusia keskelle lautasta kuoppa siihen ja montun pohjalle voinokare , siihen lihat päälle sekä puolukkasurvos. Mausteet jokaisen maun mukaan. Omani maistuu näillä eväillä.


    helge.sorri(miukeli maukeli) gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 1

    VastaaPoista
  36. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 2

    VastaaPoista
  37. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 3

    VastaaPoista
  38. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 4

    VastaaPoista
  39. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 5

    VastaaPoista
  40. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 6

    VastaaPoista
  41. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 7

    VastaaPoista
  42. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 8

    VastaaPoista
  43. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 9

    VastaaPoista
  44. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 10

    VastaaPoista
  45. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 11

    VastaaPoista
  46. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 12

    VastaaPoista
  47. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 13

    VastaaPoista
  48. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 14

    VastaaPoista
  49. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 15

    VastaaPoista
  50. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 16

    VastaaPoista
  51. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 17

    VastaaPoista
  52. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 18

    VastaaPoista
  53. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 19

    VastaaPoista
  54. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 20

    VastaaPoista
  55. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 21

    VastaaPoista
  56. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 22

    VastaaPoista
  57. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 23

    VastaaPoista
  58. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 24

    VastaaPoista
  59. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 25

    VastaaPoista
  60. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 26

    VastaaPoista
  61. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 27

    VastaaPoista
  62. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 28

    VastaaPoista
  63. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 29

    VastaaPoista
  64. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 30, Hieno kuva, kiitos! :)

    VastaaPoista
  65. Ajattelin olla kopioimatta suoraan reseptiä miltään sivustolta ja kasata pikaisesti sivustoja, joilta löytyy riistaruokia.

    Foorumeiden riistareseptit:
    http://www.metsastysinfo.com/forum/6-riistareseptit/
    http://forum.eralle.net/viewforum.php?f=58

    Ruokaohjesivustojen riistaruoat:
    http://www.hellapoliisi.fi/liharuoat/riistaruoat
    http://www.kokkikolmonen.com/tuotteet.html?id=5/

    Riistaruokablogi:
    http://riistaruokia.blogspot.fi

    Sekalaiset:
    http://www.hullupeuracom.suntuubi.com/
    http://kurkiharjunmetsastysseura.nettisivu.org/riistaruokia/
    http://www.jytky.net/recipes/riistaruoat/index.html

    Nämä kun selaa niin pitäisi löytyä omalle riistalle resepti!

    VastaaPoista
  66. Savoykaali-telkkäkääryle hapanimelä kastikkeessa.
    (Sama resepti käy muillekkin vesilinnuille)

    Aineet:
    4 telkän rintaa
    100g broilerinjauhelihaa
    1 kananmuna
    1dl kermaa
    4 kpl isoa savoy-kaalin lehteä (esikeitä)
    vaaleaa leipää
    4 dl lihafondia tai rangasta keitettyä paistolientä
    3dl siirappia
    2dl balsamiviinietikkaa
    1 shalottisipuli
    oliiviöljyä
    voita
    suolaa
    pippuria
    perunaa
    basilikaa
    timjamia

    Paista rintafileet nopeasti voissa kauniin ruskeaksi.
    Mausta suolalla ja pippurilla.
    Fileet saavat jäädä raa'aksi sisältä.
    Sekoita broilerin jauhelihaan muna, suola ja lisää kerma.
    Jos haluat taikinasta hieman kiinteämpää voit lisätä hienonnettua vaaleaa leipää.
    Aloita kääryleiden valmistaminen.
    Ota esikeitetty savoy-kaalin lehti ja levitä sille ohut kerros broilerin jauhelihamassaa.
    Mausta suolalla ja pippurilla.
    Laita päälle paistettu telkän rinta ja kääri siten, että broilerin jauhelihaa tulee joka puolelle ja sulje savoy-kaalin lehti ja voitele paketti voilla.
    Paista uunissa n. 12-14 minuuttia, 200°C:n lämmössä.
    Anna levätä 10 minuuttia niin nesteet pysyvät paremmin sisällä.

    Kastike:
    Valmista liemi linnun rangasta, keitä kokoon tunnin verran. Siivilöi liemi.
    Käytä liemi kastikepohjana. Jos rankaa ei ole, voit käyttää lihafondia
    Lisää siirappi, balsamiviinietikka ja silputtu shalottisipulia.
    Kiehauta.
    Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

    Viipaleperunat:
    Pese perunat ja viipaloi noin puolen sentin viipaleiksi.
    Rosamunda olisi parasta.
    Laita uunipellille ja voitele oliiviöljyllä. Mausta suolalla ja basilikalla tai timjamilla.
    Paista uunissa 20 minuuttia 200°C:n lämmössä.

    VastaaPoista
  67. Nämä reseptit on mukana arvonnassa numerolla 31

    VastaaPoista
  68. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 32

    VastaaPoista
  69. Rakuunajänis
    Aineet:
    4-6 annosta
    1 jänis
    2 sipulia
    2 valkosipulinkynttä
    1 1/2 tl suolaa
    1/2 tl vastajauhettua mustapippuria
    1 rkl sitruunamehua
    1 dl lihalientä (fondia tai kuutio + vettä)
    2 dl ranskankermaa
    1 rkl hienonnettua tuoretta rakuunaa

    Paloittele jänis.
    Kuori ja hienonna sipulit, murskaa valkosipulinkynnet.
    Pane sipulit, valkosipulit ja rakuuna savipadan pohjalle.

    Mausta jäniksenpalat suolalla ja pippurilla ja nosta palat sipuleiden päälle savipataan.
    Lisää sitruunanmehu ja lihaliemi.
    Nosta kansi päälle ja pane pata ritilälle uunin alaosaan.
    Kytke lämpö 225 asteeseen ja kypsennä ruokaa 1,5 tuntia. Kokeile, että liha irtoaa luista.
    Ota lihapalat padasta pois ja sekoita ranskankerma liemen joukkoon.
    Pane lihapalat takaisin pataan ja pane viideksi minuutiksi uuniin ilman kantta.
    Ripottele pinnalle tuoretta rakuunaa.
    Tarjoa perunamuusin kanssa.

    VastaaPoista
  70. 2-4 sorsanrintaa
    200gr pieniä kanttarellejä
    2 sipulia silpottuna
    2 ½dl kuivaa valkoviiniä
    2dl riista tai lihalientä
    ½dl punaviiniä
    3prk smetanaa

    VastaaPoista
  71. Resepti löytyy Riistaruutukokki kirjasta. Testattu ja hyväksi todettu.

    Metsopata


    1 urosmetso, noin 2 1/2 kg
    3 rkl margariinia tai voita
    1 tl suolaa
    1/2 tl pippuria
    5 dl kanalientä (kuutio + vettä)
    2 tomaattia
    2 porkkanaa
    1 pieni purjosipuli
    5 kuivattua luumua


    Kastike:
    2 1/2 dl siivilöityä haudutuslientä
    1 dl ranskankermaa
    2 dl kermaa
    2 rkl konjakkia
    1-2 rkl soijakastiketta
    3-4 rkl mustaherukkahyytelöä
    1 rkl Maizena ruskeaa suurustetta


    - Puhdista lintu ja poista siitä sisälmykset. Huuhdo lintu ja kuivaa se talouspaperilla. Leikkaa lintu 6-8 osaan.
    - Kuumenna rasva padassa, lisää paloiteltu metso ja ruskista palat joka puolelta kauniin värisiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kanaliemi.
    - Huuhdo ja lohko tomaatit. Kuori ja paloittele porkkanat. Huuhdo ja suikaloi purjosipuli. Pane tomaatit, porkkanat, purjosipuli ja luumut pataan. Hauduta kannen alla noin tunnin ajan.
    - Siivilöi haudutusliemi ja kaada se kattilaan. Lisää ranskankerma, kerma, konjakki, soijakastike ja mustaherukkahyytelö.
    - Irrota metsonliha luista ja leikkaa liha annospaloiksi. Pane lihapalat kattilaan ja keitä muutama minuutti. Lisää suuruste ja keitä minuutti.
    - Tarjoa hasselbackan perunoiden ja parsakaalin kanssa.

    VastaaPoista
  72. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 35

    VastaaPoista
  73. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 33

    VastaaPoista
  74. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 34, vain jos Santeri olet yhteydessä ja kerrot sähköpostiosoitteesi tms. yhteystietoja.

    VastaaPoista
  75. Tämä täytyy joskus kokeilla.

    Voi laittaa arvontaan samalla numerolla kuin edellisen reseptin. Eli no 26

    Liekitetyt peurankivekset.

    6 annosta

    3 kpl kiveksiä

    3 rkl voita

    0,5 dl konjakkia

    suolaa

    mustapippuria myllystä

    3 kpl paahtoleipäviipaleita

    2 kpl tummaa riistakastiketta

    1 dl puolukoita

    Halkaise kivekset ja poista pinnalta paksu kalvo.

    Leikkaa leivistä pois reunat ja leikkaa ne kukin kahdeksi kolmioksi.

    Kaada kattilaan kastike ja puolukat. Anna hautua,

    Laita pannulle voita ja paista leipäkolmiot molemmin puolin ruskeiksi.

    Laita leipäkolmiot lautaselle.

    Lisää kivekset pannulle ja paista voimakkaalla lämmöllä; liian kauan paistettuna

    niistä tulee sitkeitä,

    Lisää mustapippuria ja liekitä konjakilla.

    Ripottele pinnalle suolaa.

    Nosta kiveksenpuolikas leipäkolmion päälle ja kaada puolukkakastiketta leivän ympärille.

    Tarjoa heti.

    Resepti kopioitu keittiömestari Jaakko Nuutilan riistakirja nimisestä opuksesta.

    VastaaPoista
  76. Tämäkin resepti ansaitsee oman numeronsa arvontaa, joka on 36

    VastaaPoista
  77. Jänis pata

    1 kokonainen metsäjänis tai rusakko
    itse laiton metsäjäniksestä ja pilkoin sen n. 10 osaan (luineen)

    2 kokonaista sipulia
    pippuria
    runsaasti suolaa
    3 porkkanaa

    vettä
    ja jos haluaa upottaa perunat vähän ennen kypsymistä sinne veteen niin ei tarvitse keittää ja siihen tulee myös oma maku :)

    VastaaPoista
  78. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 37

    VastaaPoista
  79. Aika usein valmistan riistaa näin.

    Ensin kiehautan lihan veressä jossa hyppesellinen suolaa.
    Seuraavaksi kevyt ruskistus kuumalla pannulla .
    Ja sen jälkeen pataan ja mausteeksi merisuolaa ja pippuria pintaa oman maun mukaan, mutta aika varovasti saa laittaa että riistan maku säilyy.
    Ja kuorittuja kokonaisia sipuleita olen laittanut pari kolme,myös omena,porkkana ja tomaatti käy yhtä hyvin tai kaikki kerralla.
    Liraus vettä pohjalle ja kansi päälle ja sitten uuniin yön yli 90-100 astetta.
    Ja on hyvää ja käy kaikelle riistalle. :P

    VastaaPoista
  80. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 38

    VastaaPoista
  81. Tämä toimii erinomaisesti kaikille sorkkaeläimille ja maistuu vielä paremmin kaksijalkaisille eläimille. Kyseessä siis Moskovan pata
    josta löytyy variaatioita moneen lähtöön. Tässä yksi perusversio:

    -2-3 sipulia
    -1 kg niskaa/lapaa/paistia
    -3 suolakurkkua,saa olla venäläisittäin maustettuja
    -voita
    -3 rkl hunajaa
    -mustapippuria
    -cayennepippuria
    -3 rkl vehnäjauhoja
    -0,5 litraalihalientä
    -1 pieni purkki smetanaa
    -1/2 pakettia aurajuustoa

    Sipulit ja kuutioitu liha paistellaan voissa. Sitten perään jauhot, mausteet ja 2 pieneksi kuutioitua suolakurkkua. Sitten liemi, aurajuusto ja smetana. Hauduta kannellisessa padassa 2-3 tuntia n. 150 asteessa. Säästä lopuksi yksi suolakurkku ja kuutioi se koristeeksi ruuan päälle. Perunat sopivat eri muodoissa tämän kaveriksi.

    VastaaPoista
  82. Kauriin ulkofile.
    (helppo ja nopea)

    Itsellä liha "roikkui" 3 vuorokautta +5 asteessa

    Leikataan file sopivan mittaisiksi pätkiksi (5-10cm)

    maustetaan suolalla ja esim sitruunapippurilla

    paistamiseen käytetään voita.

    Pannu kuumaksi ja fileet pannulle, ruskistetaan kunnolla abaut 3min puoleltaan (kypsyys oman maun mukaan) jonka jälkeen lihat pannulta suoraan folioon ja kääritään folioon vetäytymään 5minuutiksi.

    On pehmeää syötävää ja passaa loistavasti esim kermaperunoiden kylkeen ja ruokajuoma oman maun mukaan, ääni maidolle!

    Kastikkeena käytin parin päivän takaista "kauriin kankusta" resepti numero 5 syntynyttä kastiketta. Mutta normaali ruskea kastike käy mainiosti jos syö kuivempien pottujen kans.

    VastaaPoista
  83. Täytetty hirvirulla

    1kg hirven ulkofileetä
    2pkt pekonia
    1dl puolukoita
    2dl silputtuja kanttarelleja
    Suolaa&pippuria
    Muutama murskattu katajanmarja

    Tee fileesee viilto pituussuunnassa ja avaa se kuin sanomalehti. Nuiji ohuemmaksi.

    Kaada täytteet päälle ja levitä tasaisesti. Mausta suolalla,pippurilla ja muutamalla katajanmarjalla.Kääri liha rullalle kuin kääretorttu. Kiedo ympärille pekonia ja solmi tiukaksi rullaksi paistonarulla.

    Paista 225 asteessa 15min ja laske lämpö 150. Anna olla kunnes sisälämpö on 58-60 astetta

    tarjoa muusin riistakastikkeen kanssa

    Riistakastike

    2,5dl punaviiniä
    2 lihaliemikuutiota
    2rkl punaviinietikkaa
    1rkl Fariinisokeria
    2,5dl kuohukermaa
    1rkl mustaherukkahyytelöä
    1rkl puolukkahilloa
    1rkl kuivattua timjamia

    kiehauta etikka ja lisää lihaliemet,viini&sokeri. Anna kiehua minuutin ajan. Lisää kerma,hyytelö,hillo ja timjami. Anna kiehahtaa ja suurusta maizenalla

    VastaaPoista
  84. Hirven jääpaisti - ei hätäiselle

    Hirven paistipala, mielellään noin pari kiloa.

    Uuniin semmoisenaan uunivuokaan, noin 100 astetta.

    Uunissa yön yli ja aamulla laitetaan 10%:seen suolaveteen.

    Annetaan liota vuorokausi, otetaan vedestä ja paistopussiin (tai muuhun muovipussiin) ja pariksi tuntia jääkaappiin.

    Leikataan ohuiksi siivuiksi ja nautitaan leivän päällä tai suppilovahverokastikkeen kera pääruokana.

    VastaaPoista
  85. Kyllä yksinkertaisin maistuva ruoka syntyy valmistamalla Porter paisti.

    Olutta, soijaa ja mustaviinimarjamehua kattilaan ja hirvipaisti sinne porisemaan tunniksi pariksi välillä käännellen. Keittelyn jälkeen liha pois ja jääneestä liemestä suurustaa maukkaan kastikkeen. Tarjoilu perunoiden ja kauden kasvisten kanssa.


    Voin luvata että toimii.

    VastaaPoista
  86. Täytetty hirvirulla

    1kg hirven ulkofileetä
    2pkt pekonia
    1dl puolukoita
    2dl silputtuja kanttarelleja
    Suolaa&pippuria
    Muutama murskattu katajanmarja

    Tee fileesee viilto pituussuunnassa ja avaa se kuin sanomalehti. Nuiji ohuemmaksi.

    Kaada täytteet päälle ja levitä tasaisesti. Mausta suolalla,pippurilla ja muutamalla katajanmarjalla.Kääri liha rullalle kuin kääretorttu. Kiedo ympärille pekonia ja solmi tiukaksi rullaksi paistonarulla.

    Paista 225 asteessa 15min ja laske lämpö 150. Anna olla kunnes sisälämpö on 58-60 astetta

    tarjoa muusin riistakastikkeen kanssa

    Riistakastike

    2,5dl punaviiniä
    2 lihaliemikuutiota
    2rkl punaviinietikkaa
    1rkl Fariinisokeria
    2,5dl kuohukermaa
    1rkl mustaherukkahyytelöä
    1rkl puolukkahilloa
    1rkl kuivattua timjamia

    kiehauta etikka ja lisää lihaliemet,viini&sokeri. Anna kiehua minuutin ajan. Lisää kerma,hyytelö,hillo ja timjami. Anna kiehahtaa ja suurusta maizenalla

    VastaaPoista
  87. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 39

    VastaaPoista
  88. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 40

    VastaaPoista
  89. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 41

    VastaaPoista
  90. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 42

    VastaaPoista
  91. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 43

    VastaaPoista
  92. Sorsapaisti


    4-6 sorsan rintaa
    vettä että hyvin peittyvät
    pippuria

    suolaa
    katajanmarjoja
    porkkanaa tai mitä itse haluaa laittaa

    VastaaPoista
  93. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 44

    VastaaPoista
  94. Kauriinsisäfile vuohenjuustolla.

    1. Sisäfile ruskistetaan pikaisesti pannulla voissa
    2. Paahdetaan pinjansiemeniä
    3. Asetetaan file pellille, päälle vuohenjuustoa, hunajaa ja pinjan siemenet
    4. Hetkeksi uuniin

    Höysteenä esim kermaperunat

    VastaaPoista
  95. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 45

    VastaaPoista
  96. Rusakonfileet kanttarelli rosmariinikastikkeessa

    Aineet:
    1 rusakon fileet
    2 dl kanttarellejä
    1 shalottisipulia
    Rosmariinia
    Kermaa
    Suolaa
    Pippuria
    Riistafondia
    Mustaherukkahyytelöä

    Paista rusakon fileet pannussa mediumiksi
    Mausta suolalla ja pippurilla ja kääri folioon vetäytymän 10 minuutiksi.

    Kastike:
    Kuuullota shalottisipuli voissa.
    Lisää kevyesti pilkotut kanttrellit.
    Hauduta kunnes neste pannulta on haihtunut.
    Lisää kerma, rosmariini ja fondi, keitä kokoon.
    Tarkista suola, lisää tarvittaessa.

    Tarjoile perunamuusin ja mustaherukkahyytelön kanssa olutta unohtamatta.

    VastaaPoista
  97. Pitääpä laittaa vielä tämäkin

    Tämä on alkujaan ruotsalaiskokki Tina Nordströmin resepti konjakkipuolukoista,
    joita hän tarjoili paistettujen silakoiden kanssa. Konjakin/jallun lisäksi ohje
    toimii hyvin myös portviinillä valmistettuna. Sopii kaikkien paistettujen liha- ja kalaruokien kyytipojaksi.

    Jallupuolukat

    5 dl puolukoita
    2 dl sokeria
    0,5 dl jaloviinaa

    Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja niiden annetaan makuuntua ensin huoneenlämmössä noin vuorokausi, sitten jääkaapissa pari vuorokautta. Sekoitetaan välillä että sokeri liukenee paremmin.

    VastaaPoista
  98. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 47

    VastaaPoista
  99. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 46

    VastaaPoista
  100. Ylikypsää Sorsaa


    2-3 kolme sorsaa (puolisukeltajia)
    150g possunkylkeä (pekoni käy kans)
    2 sipulia
    2 porkkanaa
    voita
    suolaa
    mustapippuria
    riistafondia
    vettä
    pottuja


    Ruskista valurautapadassa possunkylki,sipuli, porkkana, rintafileet sekä jalat runsaassa voissa.
    Kaada vettä niin, että lihat peittyvät ja mausta.
    Uuniin 100-110c 4-5 tuntia


    Keitä potut ja nauti!

    VastaaPoista
  101. Kauris "särä"
    Kauriin reisi
    valkosipulia
    suolaa
    mustapippuria
    perunoita
    lanttua
    nestettä

    Pistele terävällä puukolla reiteen koloja joihin upotat valkosipulin kynsiä, oman makusi mukaan. Hiero suola ja pippuri reiden pintaan. Laita reisi, perunat ja lanttu uunivuokaan ja jos mahdollista puukaukaloon, Laita hieman nestettä vuoan pohjalle, nesteeksi käy vesi johon voit hieman lisätä olutta ja jos mielesi tekee riistafondia. Vuoka noin 125´c uuniin tai leivinuunin jälkilämpöön, noin viideksi tunniksi, niin että liha irtoa luista mukisematta, Tarjoile rieskan, piimän ja karpalohyytelön kera.

    VastaaPoista
  102. Kyyhkyn rintaa pannulla

    Ainekset :
    Kyyhkyn rintapaloja 2 per ruokailija
    Voita
    Korppujauhoja
    Vehnäjäuhoja
    Mustapippuria
    Maustepippuria
    Suolaa
    Kananmunia

    Leikkaa kyyhkyistä rintapalat irti ja hakkaa ne liha nuijalla ohuiksi pihveiksi jonka jälkeen uitat pihvit kananmunassa ja tämän jälkeen leivität sen jauho, pippuri, suola seoksessa. Sitten vaa pannulle paistumaan runsaaseen voihin ja kun päälipinta on sopivan rusehtava niin tarjoilu vaikka perunamuusin ja ruskean kastikkeen kera!

    VastaaPoista
  103. Kyyhkyn rintaa pannulla

    Ainekset :
    Kyyhkyn rintapaloja 2 per ruokailija
    Voita
    Korppujauhoja
    Vehnäjäuhoja
    Mustapippuria
    Maustepippuria
    Suolaa
    Kananmunia

    Leikkaa kyyhkyistä rintapalat irti ja hakkaa ne liha nuijalla ohuiksi pihveiksi jonka jälkeen uitat pihvit kananmunassa ja tämän jälkeen leivität sen jauho, pippuri, suola seoksessa. Sitten vaa pannulle paistumaan runsaaseen voihin ja kun päälipinta on sopivan rusehtava niin tarjoilu vaikka perunamuusin ja ruskean kastikkeen kera!

    VastaaPoista
  104. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 48

    VastaaPoista
  105. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 49

    VastaaPoista
  106. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 50

    VastaaPoista
  107. Ite tykkään kovasti pitää herkun yksinkertaisena ja hyvänä.
    hirven/peuran sisäfilettä kermakastikkeella ja lohkoperunoilla

    ainekset:
    sisäfileeseen

    sisäfile
    suolaa
    pippuria
    voita
    purkki kermaa

    lohkoperunoihin

    perunaa
    öljyä
    mausteita

    Ota sisäfile huoneen lämpöön ja leikkaa noin pari senttisiä pihvejä. Nuiji pihvit ohkasiksi ja pistä pintaan suolaa ja pippuria maun mukaan. Paista pikaisesti voissa ja kypsien pihvien päälle kipataan purkillinen kermaa. Pikkusen keitetään kasaan, että kastike jäykistyy.

    Kuori perunat. laita kulhon pohjalle loraus öljyä ja lisää reilulla kädellä mausteita kuten paprikajauhetta, pippuria, suolaa ja perunamausteita. tee perunoista kivan kokosia lohkoja. viskaa perunat öljyyn ja pyörittele. Paista 200°C kypsiksi. Perunat nahistuu uunissa sen verta, että perunoita saa laksea ainakin kaksin kertasesti kokoperunoihin verrattuna.



    Pistä perunat lautaselle ja kippaa kermakastike ja pihvit kylkeen. Kylkeen kurkun siivuja ja Ruoveden herkun kurkkusalaattia.

    VastaaPoista
  108. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 51

    VastaaPoista
  109. Hirvikääryleet:-hirvipaisti, parsatankoja, porkanaa, palsternakkaa, Dijon-sinappia, sipuli, voi, vesi, Herbamare-kasvisliemikuutio, Kelpamare-soijakastike, suola.
    - leikkaa liha pihveiksi, nuiji sopivan ohueiksi "levyiksi"

    - voitele sisäpuolelle reilusti Dijon sinappia
    - sisään parsatanko, porkkanasiivu, ja palsternakkalohko, kääri rullaksi ja sido esim hammastikulla tai karhulangalla kääryleet kiinni
    - paista voissa valurautapannulla pinta ruskeaksi (lihasmehut jää sisään)
    - huuhtele pannu tilkalla vettä ja kaada se kokkipataan pantujen kääryleiden päälle
    - paista piikottu sipuli voissa ja lisää se kääryleiden päälle pataan
    - mausta vielä pataan laitetut ainekset Herbamarella/Kelpamarella..lisäten hieman vettä
    - kypsytä kääryleet uunissa 225 C n.1-1,5 h ja anna jälkilämmön hauduttaa kääryleet mureiksi
    - lisää lopuksi suola
    Tarjoile kääryleet puikulaperunamuusin ja kasvissalaatin kera.Juoman saa syöjä valita makunsa mukaan
    Bon Apetite

    VastaaPoista
  110. Rosvopaisti sorsasta. Siihen ei ihmeitä tarvita.


    Kokonaisiin sorsiin hierotaan pippurirouhe ja suola. Kääritään tiukasti folioon ja laitetaan yöksi nuotiolla lämmitettyn hiekka ja kivikasan alle paistumaan. Aamulla on ruoka valmis! Niin mureaa lihaa, ettei tarvi kun luista ottaa kiinni niin liha jää lautaselle..


    Rasvan kanssa kannattaa olla tarkka, sillä liha kuivuu helposti. Itse suosin loppukauden pulskia ja hyvässä rasvassa olevia sinikoita nimenomaan kynittynä. Jos tätä yrittää alkukauden rimpuloilla on mukaan laitettava jotain lisärasvaa. Rasvainen sianliha ja esimerkiksi pekoni käyvät tähän hienosti!

    VastaaPoista
  111. Yrteillä maustettu hirven paahtopaisti.

    1,5 kg hirven paahto- tai ulkopaistia
    2 keltasipulia
    1 rkl öljyä
    1 rkl ranskalaista sinappia (myös muut sinapit käy)
    2 tl rakuunaa
    1 tl timjamia
    1 tl suolaa
    0,5 tl mustapippuria

    - Pane liha uunivuokaan. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit öljyssä paistinpannulla. Ota pannu levyltä pois ja sekoita sinappi sekä mausteet sipuleiden joukkoon.

    - Levitä sipuli-mausteseos paistin pintaan. Pistä lihaan paistomittari niin, että sen kärki osuu paistin keskelle. Paista lihaa uunin alaosassa 175 asteen lämmössä, kunnes mittari näyttää 65 C astetta, silloin liha on sisältä vielä punertavaa. Aikaa tähän kuluu noin 75min. Anna paistin jäähtyä.

    - Leikkaa paahtopaisti ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa peruna- tai pastasalaatin tai wokissa paistettujen kasvisten kanssa.

    VastaaPoista
  112. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 52

    VastaaPoista
  113. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 53

    VastaaPoista
  114. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 54

    VastaaPoista
  115. Pyynrinta

    Paista nopeasti kuumalla pannulla voissa rintafileistä pinnat kiinni ja lisää sen jälkeen pieni ripaus suolaa ja maustepippuria. Sitten leikkaa happamasta omenasta noin puolen sentin paksuinen viipale ja laita yksi rintafile sen päälle ja kääri folioon. Kun nyytit on valmiina niin laita ne 200 asteiseen uuniin noin 5-6 min ajaksi ja sen jälkeen ota ne uunista pois ja annan olla vielä nyyteissä noin 5 min asettumassa.

    Rinnat saa jäädä vähän roseeksi keskeltä.



    Lisukkeeksi lopusta pyystä tehty kerma/sieni kastike ja perunamuussi.

    VastaaPoista
  116. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 55

    VastaaPoista
  117. Peuran soppalihoista saa parhaan lihasopan, liha on sopivan rasvaista ja lopputulos mureaa.

    Soppalihat keitellään sopivasti suolatussa vedessä kokonaisina. Keittelyn jälkeen irrotetaan lihat luista ja paloitellaan lihat sopiviin lihasoppapaloihin. Tosi mies ei haaskaa keitinlientä viemäriin vaan ottaa sen talteen jatkojalostukseen..

    Perunat, porkkanat ja purjo keitetään lähes kypsiksi ja sitten paloitellut lihat mukaan. Pieni kiehautus ja maustaminen suolalla ja pippurilla, loput mausteet omien mieltymysten mukaan.



    Yksinkertainen ja helppo keitto jossa keiton komponentit maistuvat itseltään, peruna perunalta ja liha lihalta.

    VastaaPoista
  118. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 56

    VastaaPoista
  119. Kyyhkynrintaa saalatin ja/tai lohkoperunoiden kera.

    Pese rinnat ja kuivaa huolellisesti.

    Lyö rinnat kuppiin ja laita sekaan oliiviöljyä, soijaa, mustapippuria, suolaa ja valkosipulinkynsiä. Sekoita. Anna marinoitua.

    Kummenna pannu sopivan kuumaksinja pasita rintoja noin minuutti puoleltaan ja kääri folioon.

    Tarjoile noin 7 minuutin kuluttua rinnat haluamasi lisukkeennkera. Nam.

    VastaaPoista
  120. Osallistutaanpa toisella: hyllystä löytyvä "Miesten Keittiö" (Heikki Valtanen, Gummerus, 1993) esittelee meidän perheelle hyvin uppoavan korvasienikeiton:

    1 l tuoreita korvasieniä
    1 l vetta
    1 pieni sipuli
    kasvisliemikuutio
    3 rkl vehnäjauhoja
    2 dl kuohukermaa
    3 rkl voita
    (suolaa)
    valkopippuria
    rakuunaa
    1 tl sokeria
    60 g sokeria



    - Sienet keitetään myrkyttömiksi normaalin ohjeen mukaan.
    - Sipulit ja ja sienet hienonnetaan.
    - Kuullota sipulit ja lisää sienet pannulle ja kuivata vähän sieniä
    - Lisää vehnäjauhot, sekoita
    - Lisää vesi ja kasvisliemi, anna kiehua 10 minuuttia
    - Lisää kerma ja mausteet, keitä vähän kasaan


    Keitto annostellaan lautaselle ja koristellaan savuporosuikaleilla. Alkuperäisessä ohjeessa käsketään käyttää persiljaa, mutta sellaiseen emme perheessämme sorru.

    VastaaPoista
  121. Kuningasruoka herkutteluun, ei niinkään arkiruoka:

    Pippuripihvi hirven sisäfileestä.

    - Sisäfile leikataan n. peukalon paksuisiksi pihveiksi
    - pyöritellään pihvien reunat pippuriseoksessa, huom, ei paistopinnat.
    - nopea paisto pannulla voi-öljyseoksessa
    - paiston jälkeen pihvit uunivuoassa uuniin, n.175c

    - Kun sisälämpötila pihveillä on hiukan alle 70c on pihvit mehevimmillään.

    - PIhvit pois uunista ja hiukan suolaa pintaan.


    Lisukkeena käy melkein mikä vaan kasvis.



    Huom. paistinpannulla pihvien paiston jälkeen syntyy oiva kastike. Kermaa ja ehkä hiukan mausteita vain pannulle porisemaan.

    VastaaPoista
  122. Ei oma, mutta monesti erittäin hyväksi todettu.

    Hirven jääpaisti

    n. 2 kg pakastettua hirvenpaistia

    Mausteliemi:
    2 1/2 l vettä
    1/2 dl karkeaa suolaa
    1/2 rkl sokeria
    2 rkl katajanmarjoja
    2 rkl erilaisia pippureita
    5 laakerinlehteä
    1 rkl kuivattua rosmariinia

    Kuumenna uuni 90 asteeseen. Pane suoraan pakasteesta otettu, alumiinifolioon pakattu paisti uunipannulle ja lämmenneeseen uuniin. Laita lihaan mittari, kun se on tarpeeksi pehmennyt. Kiehauta liemen ainekset ja jäähdytä liemi. Ota paisti uunista, kun mittari näyttää 70 astetta. Upota paisti liemeen ja anna maustua vähintään neljä tuntia. Leikkaa lihasta mahdollisimman ohuita viipaleita.

    VastaaPoista
  123. Pyy tomaatti-valkoviinikastikkeessa ja gnoccheja

    Ainekset:
    Pyyn rintalihat, riittävä määrä
    1 sipuli
    1 valkosipuli
    5 dl tomaattimehua
    3 tomaattia
    1 dl kuivaa valkoviiniä
    1 tähtianis
    basilikaa
    300g perunoita
    1 munan keltuainen
    35g perunajauhoja
    30g voita
    sitruuna
    suolaa
    pippuria

    Kastike:
    Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi.
    Kuullota sipulit oliiviöljyssä kattilassa.
    Lisää kattilaan valkoviini ja anna alkoholin kiehua pois.
    Lisää tomaattimehu, pilkotut tomaatit, tähtianis ja reilusti basilikaa.
    Anna kiehua noin 30 minuuttia ja siivilöi kastike talteen.

    Gnocchi:
    Keitä kuoritut perunat kattilassa.
    Siivilöi kypsä peruna terässiivilän läpi.
    Lisää siivilöityyn perunaan perunajauhot, keltuainen, sula voi ja suola.
    Vaivaa massa kädellä tasaiseksi ja pyöritä pieniä palloja.
    Laita valmiit gnocchit kiehuvaan veteen ja odota kunnes nousevat pintaan.
    Nosta gnocchit kattilasta reikäkauhan avulla.
    Paista gnocchit pannussa kauniin ruskeiksi

    Paista pyyn rintalihat kauniin värisiksi pannulla ja mausta suolalla, pippurilla ja raastetulla sitruunan kuorella.
    Koristele annos basilikalla.

    VastaaPoista
  124. Hirviburgerit

    Käytän tässä yleensä itse jauhamaani hirvi/possu jauhelihaa ja paistan pihvejä isomman määrän kerralla. Laitan ylijääneet pakastimeen ja sieltä niitä on helppo ottaa ”pikaruokana”.

    800g Hirvenjauhelihaa
    1 pkt amerikan pekonia
    1 iso sipuli
    Mausteita (suolaa, pippuria, yrttejä, chilirouhetta)
    2 rkl soijakastiketta
    1 kananmuna
    Hampurilaissämpylöitä
    Lisukkeet (esim. salaattia, tomaattia, paistettuja kananmunia)
    Hampurilaiskastiketta
    Juustoa (esim. cheddar viipaleita)

    Leikkaa pekoni ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Paista pekoni rapeaksi ja kuullota sipuli pannulla. Anna jäähtyä. Lisää kaikki ainekset hirvijauhelihan sekaan ja sekoita.
    Muotoile seoksesta pieni koepihvi ja paista se pannulla ja maistele pihviä. Lisää tarvittaessa mausteita. Kun maku on hyvä, muotoile seoksesta hampurilaispihvejä paista ne pannulla voissa.
    Lämmitä uunin yläosassa hampurilaissämpylöitä esim.250 astetta (HUOM! nopea lämmitys, varo polttamasta sämpylöitä)
    Leikkaa lisukkeet annospaloiksi ja kata kaikki pöytään erikseen. Jokainen voi näistä tehdä omanmakunsa mukaisen hampurilaisen.

    VastaaPoista
  125. Tuulikummun keittiössä25. maaliskuuta 2013 klo 11.03

    Näissä tämän linkin takaa löytyvissä resepteissäni olen käyttänyt metsäsieniä.

    http://tuulikummunkeittiossa.blogspot.fi/2012/10/jauhelihaa-ja-sienia.html

    VastaaPoista
  126. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 57

    VastaaPoista
  127. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 58

    VastaaPoista
  128. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 59

    VastaaPoista
  129. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 60

    VastaaPoista
  130. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 62

    VastaaPoista
  131. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 61

    VastaaPoista
  132. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 63

    VastaaPoista
  133. Rauno Jääskeläinen25. maaliskuuta 2013 klo 13.49

    Riistapitsa



    Osta kaupasta PITSA KITT- valmispohja,

    JÄISESTÄ HIRVEN, JÄNIKSENLIHASTA leikkaa ohuita käristyssiivuja,

    laita puolet käristyksenmäärästä pekonikuutioita pannuun ja tärryytä niin että rasvat irtoo, laita siihen ne riistansuikaleet ja käristä ihan kypsäksi ja ruskeaksi.

    levitä pohja pelille leivinpaperin päälle ja rivauta ketsupit levitykselle!
    Levitä tasainen kerros käristystä ja laita mausteet, mustapippuri, valkosipuli, ja jos kuullotit tavallista sipulia lihan sekaan sekin käy, täräytä chliä tai cayannepippuria nätisti mukaan.. laita juustopäälle ja laita jos on aurajuustoa

    VastaaPoista
  134. Rauno Jääskeläinen25. maaliskuuta 2013 klo 13.50

    Sopii erityisesti sellaisille pienille kangassienen naperoille!


    Sienet pitää olla keitettyjä!


    Säilöntaliemen aineet:

    ... 2 dll Etikkaa

    1½ dl vettä

    3/4 dl Sokeria

    1½ ruokalusikallista suolaa

    4 maustepippuria

    4 neilikkaa

    hyppysellinen muskotinkukkaa

    7-10 kpl mustapippuria

    1 isohko laakerinlehti

    1 tl sinapinsiemeniä

    keitä liemi sitä tulee useampaan purkkiin.. anna jäähtyä


    purkittaessa laita kerroksittain lisäksi:

    -tilliä

    -sipulia

    -valkosipulia

    -sieniä

    Noudata koostumusta, se on aika tarkka maustaan, sopii tähän liemeen muutkin sienet!

    VastaaPoista
  135. Rauno Jääskeläinen25. maaliskuuta 2013 klo 13.51

    Mehtoo moneen lähtöön

    Leikkaa rintalihat metosta ja vedä noin 2cm leveiisiin suikaleisiin, pyöritä riistamausteissa (rosmariini ja salvia, valkosipulijauhe), laita tuorejuustoa suikaleen sisäpuoliseen pintaan, ja laita pekoniviipale juuston päälle, kääri rullalle,ruskista rullat nopeasti kuumalla pannulla. Laita uunivuokaan, lisää sinappi-konjakki kermakastike. On hyvät mettorullat!


    Mehtovelli. Roippeita, jalat siipispankot, koppaluut keitä suolalaakerilehtivedessä, johon olet nakannut yhden punaisen chilin kokonaisena, niin kauan että luut irtoo lihoista. Poista chli ja muut. Laita irrotetut lihat kattilaan ja tee kevyt suurus, tarkista maku, lisää chiliä jos ei tunnnu.. kyllä se hyvän punkun kanssa pitäs mennä!


    Metsohakkelus: Irroita vaalea sisäfile, maksa, ja itse laitan myös sydämen. Leikkaa pieniksi kuutioiksi. Silppua sekaan pekonia kanssa pieninä kuutioina. Paista hetki kuumalla pannulla, laita lorauskermaa, ihan vähän. Paahda vaalealeipä, nosta metsohakkelus paahtoleivän päälle, siinä alkupalat!

    VastaaPoista
  136. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 64

    VastaaPoista
  137. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 65

    VastaaPoista
  138. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 66

    VastaaPoista
  139. Onko silakka villiruokaa? Vain silakkapihvit päihittävät tämän silakkaruoan. Savusilakkapatee on itseoikeutettu kunniavieras missä tahansa noutopöydässä.

    SAVUSILAKKAPATEE

    1 kg savusilakoita
    2 keskikokoista sipulia
    100 g suolatonta sianihraa
    2 munaa
    2 keitettyä perunaa
    1,5 dl kermaa
    2 rkl vehnäjauhoja
    suolaa
    sitruunapippuria

    Perkaa savusilakat ja jauha ne sipuleiden ja sianihran kanssa lihamyllyssä kahteen kertaan. Sekoita munat, kerma ja vehnäjauhot keskenään ja lisää ne silakkamössöön. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla ja sekoita hyvin. Kypsennä voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa vesihauteessa 175 asteessa noin 1 tunti.
    (Jos patee halutaan pakastaa, se pakastetaan kypsentämättömänä. Valmis patee vetistyy pakastimessa.)

    VastaaPoista
  140. Tämä villisilakkaresepti ;) on mukana arvonnassa numerolla 67

    VastaaPoista
  141. Heinuri kermakastikkeella, melko perinteinen setti.

    Sorsan sisä- ja ulkopintaan mausteet (suola ja mustapippuri) ja ruskistus kauttaaltaan voissa tai öljyssä. Tipu pataan ja lihalientä pari desiä päälle. Sipulia ja porkkanaa maun mukaan kaveriksi, niin ei ole sorsalla yksinäistä. Uunissa ~200-225 astetta alkuun hetki ja lopulta kansi päälle lämpötila alemmaksi (vaikka 175). Kokonaiskypsennysaika reipas tunti niin on murean mukava syödä!

    Kastike tulee siivilöidystä paistiliemestä vehnäjauhoilla suurustaen. Mukaan pari desiä kermaa ja sinihomejuustoa. Keitellään kattilassa sakeaksi.

    Kypsä sorsa perataan luuttomaksi ja tarjoillaan kastikkeen ja perunan kera.

    VastaaPoista
  142. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 68

    VastaaPoista
  143. Pastakastike palvatusta peurasta

    VastaaPoista
  144. Pastakastike palvatusta peurasta


    500g palvattua peuraa
    2-3 salottisipulia
    3-4dl ruokakermaa
    timjamia
    suolaa
    pippuria
    omenavalkoviinietikkaa, omenasiideria tai valkoviintä tuomaan happoa


    Paloittele palvattu liha noin sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi. Kuulota salottisipulia voissa pannulla ja lisää joukkoon kuutioitu liha. Lisää kerma ja säädä kastikkeen paksuus ja hapokkuus. Säädä kastikkeen suolaisuus. Lisää pippuria oman maun mukaan. Heitä joukkoon nippu timjamia. Anna hautua kannen alla puolisen tuntia. Tarjoile itse tehdyn pastan tai valmispastan kera.

    VastaaPoista
  145. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 69

    VastaaPoista
  146. Yksinkertainen tapa on paras: Otetaan kivääri ja käväistään ampumassa hirvi. Sisäfileestä leikataan reilun kahden sormen paksuisia pihvejä. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Ripaus valkosipuliakin hyväksytään. Pannu kuumaksi ja öljyä ja voita pannulle. Kuumennetaan helevetin kuumaksi ja heitetään pihvit pannulle. Pari minuuttia puoleltaan ja pois pannulta juuri kun alkavat muuttua rakenteeltaan jäykiksi. Tarjoillaan perunamuussin ja aurajuusto-kermaperunoiden, sekä oluen kera.

    VastaaPoista
  147. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 70

    VastaaPoista
  148. Jänispaisti; Keitetään takakinttujen liha pehmiäks, irrotetaan luut. Vuoka voidellaan reilulla kädellä aitoa voita, sekaan paistetaan hieman sipulia ja pilkotaan porkkanasiivuja. Vettä laitetaan sen verran, jotta lihat jää peittoon ja sekaan heitetään yksi lihaliemikuutio. Heitetään vuoka uuniin, 150 astetta ja antaa muhia noin 3-4h.

    VastaaPoista
  149. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 71

    VastaaPoista
  150. Metsänvartijan jänispata:

    1 jänis

    200g possun kylkeä siivuina

    voita

    3 porkkanaa

    1 iso sipuli

    1 juuriselleri

    2 laakerinlehteä

    mustapippuria myllystä

    1 rkl katajanmarjoja

    5 dl riistafondia (laimennettuna ohjeen mukaan)

    5 dl madeiraa

    200 g kanttarelleja

    1 rkl maizenaa suurustamiseen

    persiljasilppua

    Hanki hyvämaineiselta metsästäjältä metsäjänis tai rusakko..
    Paloittele hyvin puhdistettu jänis annospaloiksi luineen. Laita yöksi
    marinoitumaan punaviiniin, jossa sipuli lohkottuna.

    Leikkaa porsaan kylkisiivut sentin paloiksi ja ruskista pannulla
    voissa. Siirrä pataan. Ruskista sitten kuivaksi pyyhityt jäniksen palat
    samassa rasvassa kauniin ruskeiksi,lisää pataan. Ruskista rasvassa myös
    kanttarellit ja laita sivuun odottamaan. Käytä pannulla myös reiluiksi
    lohkoiksi pienityt sipulit, porkkanat ja juuriselleri, lisää lihojen
    joukkoon. Lisää mustapippuria, rouhitut katajanmarjat, laakerinlehdet ja
    suolaa. Kaada pataan fondi ja Madeira. Anna hautua kannella peitettynä
    n. 2 tuntia 175 asteisessa uunissa. Kun lihat ovat kypsiä, nosta ne pois
    padasta. Suurusta liemi Maizzenalla. Irroita halutessasi lihat luista
    ja lisää pataan, lisää myös sienet. Anna kuumentua kiehuvaksi, tarkista
    maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai fondia. Silppua päälle tuoretta
    persiljaa.

    Tarjoa perunamuussin, paistinperunoiden tai riisin kera. Lisukkeeksi ruisleipää, puolukkahilloa tai marjahyytelöä.

    Valurautapata on hyvä tähän ohjeeseen.

    VastaaPoista
  151. Peuranniskakeitto

    1 kpl peuran niskoja (lihat ja luu)
    300g porkkanaa
    300g lanttua
    200g palsternakkaa
    200g selleriä
    600g perunaa (kiinteämaltoista)

    maustepippuria.

    laakerinlehtiä
    suolaa
    tuoretta persiljaa

    Keitä peuran niskaa isohkossa kattilassa niin kauaan että liha irtoaa luusta. Poista muodostuva vaahto. Lisää muutama laakerinlehti ja maustepippureita n.10kpl. Kun liha on kypsää, poista liha ja luut kattilasta. Siivilöi liemi ja paloittele liha. Lisää pilkotut ja kuoritut porkkana, lanttu, palsternakka ja selleri. Keitä liemessä n.20 min ja lisää pilkotut ja kuoritut perunat. Keitä niin kauan kunnes kaikki juurekset riittävän pehmeitä. Lisää suolaa maun mukaan. Tarjoile tuoreen persiljan kera.

    VastaaPoista
  152. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 72

    VastaaPoista
  153. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 73

    VastaaPoista
  154. Vuollaan jäisestä hirvenpaistista (poro tai saksanhirvikin käy) noin 3-5 mm paksuisia suikaleita. Paistetaan suikaleet kuumalla pannulla. Samalla kuullotetaan sipulia.
    Laitetaan sipuli ja lihat pataan jonne raastetaan sekaan porkkanaa, vettä päälle niin että lihat peittyvät. Sekaan voi laittaa lisäksi hillosipuleita ja maun mukaan pippuria (ja pieneksi silputtua suolakurkkua). Ei suolaa vielä tässä vaiheessa. Laitetaan uuniin 175 astetta ja pari tuntia. Lopuksi, kun lihat kypsiä, paistetaan pannulla sieniä (esim. kanttarellit) ja lisätään ne padan joukkoon. Lisätään pataan kunnon kuohukermaa ja aurajuustoa. Tarkistetaan maku ja lisätään suolaa (jos tarpeen, riippuu aurajuuston määrästä) ja pippuria. Nautitaan perunamuusin kera. Ruoan jälkeen voikin mennä päiväunille...

    VastaaPoista
  155. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 74

    VastaaPoista
  156. Kevyt lihakeitto.

    Lihakeittoa varten hankitaan 10l ämpäri tai isompikin käy. Keiton rakentaminen alkaa tulien tekemisellä ja tulen päälle istutetaan ämpäri lämpiämään. Koska kyseessä on lihakeitto; hankitaan villisikaa, hirveä, peuraa ja savustettuja possunluita sekä porkkana, perunoita, sipulia ja kynsilaukkaa sekä ripaus suolaa. Alkuun tarvitaan myös pekkiä (sian valkoista lihaa) joka laitetaan ämpäriin tirisemään. Kun pekki on sulanut ruskistetaan muut lihat ämpärissä. Kun lihoista on laitettu pinta kiinni otetaan alkupiiskat (jos ei ole vielä otettu). Ruskistamisen jälkeen keittoastiaan laitetaan vettä puolilleen ja pistetään tulille sekä aletaan kuorimaan perunoita ja porkkana sekä sipulit sekä valkosipulit. Kun juurekset ja muut on kuorittu niin lyödään ne astiaan ja tarkastetaan nesteen määrä. (Kiinalaista valkosipulia tulee välttää viimeiseen asti.) Lopuksi vielä mausteena istutetaan sekaan savustettuja kotisianluita sopivaksi katsottu määrä. Seuraa keittovaihe... Keittovaihe kestää 3-6 tuntia riippuen minkälaisen keiton haluaa (medium vs.welldone). Keittovaiheessa tulee tarkastella nesteen määrää (myös keitossa) ettei keitto leivo kiinni ämpäriin. Myös tulen ylläpito on oleellista. Koemaistojen kautta päästään kiinni koostumukseen ja kun kvyt lihakeitto tuntuu sopivalta (lihat ovat irronneet luista) niin ateria on valmis nautittavaksi. Ateriaa harvoin nautitaan lautasilta, pakinkansi tai polttopuun puolikas kelpaa koska loppuvaiheesssa keitosta on ylimäräinen neste keitetty pois. Ruokajuomaksi sopii erinomaisesti valgevein (votka) tai hätätilassa myös puskari (kotipolttoinen). Bon appetit!

    VastaaPoista
  157. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 75

    VastaaPoista
  158. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 76. Mainio ohje ja hieno kuva :)

    VastaaPoista
  159. Lohikeitto, nuotilla. Perunaa,porkkanaa, voita, taimenta , harjusta siikaa, eli mitä jalokalaa ikinä oletkin saanut. Oman maun mukaan otetaan mausteita. Suolaa, pippuria, tilliä, meiramia.

    VastaaPoista
  160. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 77

    VastaaPoista
  161. Mites olis tällänen kalasoppa. Riittävästi voita kattilaan. Kun sulaa, sopivasti merisuolaa voihin. Oota notta suola sulaa ja heitä perään pasternakkaa ja porkkanaa. Vesi perään ja kun olet saanut kuorittua pilkottua perunat ja pataatin, nisää ne kattilaan. Sopivassa vaiheessa eli kun juurekset alkavat valmistua, kala sopivan kokoisina paloina kattilaan yhdessä koskenlaskia juuston kanssa. Kalana lohi, nieriä tai ahven. Loppu silaus annetaan smetanalla ja tuoretta tylliä ja ruohosipulia ripotellaan pinnalle enen tarjoilua. Tata reseptiä saa lainata!!

    VastaaPoista
  162. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 78

    VastaaPoista
  163. viime viikolla eräkämpällä testattu...
    juuri pyydettyä pilkkitammukkaa ja harria
    pannulle paljon voita ja se lämpiäksi
    kalat siihen ja päälle myllystä merisuolaa
    kalojen kääntö ja kansi päälle hetkeksi
    kyytipojaksi tummaa täysjyvä ruisleipää ja voita
    juomaksi vaikka purosta vettä
    ei se muuta tarvia

    VastaaPoista
  164. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 79

    VastaaPoista
  165. Vuoleskellaan nahaton ja ruodoton kuhafile ohuiksi viipaleiksi. Ladotaan astian pohjalle kerros kuhaviipaleita ja maustetaan ne suolalla, kokonaisilla roseepippureilla, punasipulikuutioilla ja tillillä. Peitetään kuhakerros öljy-hunaja-sitruunamehu -seoksella (n. 1dl oliiviöljyä, 3 rkl hunajaa ja 1-2 sitruunan mehu). Ladotaan samalla tavalla seuraava kerros. Jatketaan näin kunnes kala loppuu, tai astia on täynnä. Huolehditaan, että kuhaviipaleet ovat nesteen peitossa. Annetaan kypsyä yön yli viileässä. Kas, meillä on leivänpäällinen, jonka säilyvyys on kenttäoloissakin erinomainen.

    VastaaPoista
  166. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 80

    VastaaPoista
  167. Suppilovahvero-aurajuusto risotto:

    - 200 gpaistettuja suppilovahveroita
    - 1 sipuli
    - 3 valkosipulinkynttä
    - 1/2 dl oliiviöljyä
    - 4 dl risottoriisiä
    - 7 dl kasvislientä
    - 150 g aurajuustoa
    - 1 nippu basilikaa

    Pilko puhdistetut ja paistetut sienet. Silppua sipuli ja valkosipulit ja kuullota ne öljyssä.

    Valmista risottoriisi pakkauksen mukaan, mutta käytä kasvislientä veden sijaan.

    Kun riisi alkaa kypsyä, lisää sienet, sipuli ja valkosipulit. Mausteita maun mukaan. Itse käytän vain suolaa ja sitruunapippuria.

    Lopuksi murentele joukkoon aurajuusto ja pieneksi pilkottu basilika varovasti käännellen.

    VastaaPoista
  168. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 81

    VastaaPoista
  169. Metsäkanasalaatti
    Reseptiin tarvitaan:
    Pieni kanalintu, pyy/riekko (kyyhky käy myös hyvin)
    Suola
    Pippuri
    Voi
    Rypsiöljy
    Ohrasuurimoita
    Porkkanaa
    Kurkkua
    Salaattia
    Purjoa

    Laita uuni päälle 150 asteeseen, tai leivinuunin jälkilämpökin käy.
    Laita aluksi ohrasuurimot kiehumaan. Ne vievät eniten aikaa. Esikypsytetyillä säästää vähän aikaa. Pilko salaattiaineksista valmiiksi salaattipeti lautaselle. Laita pannulle voi/öljyseos ja kuumenna. Pannu saa olla kuuma. Ruskista huoneenlämpöisiä täkkälihoja 1 minuutti per puoli. Älä sorki välillä, anna lihojen olla rauhassa pannulla. Nosta lihat foliolle, ripottele suola ja mustapippuri molemmille puolille. Kääri folioon ja nosta 150 asteiseen uuniin viideksi minuutiksi.
    Tässä vaiheessa todennäköisesti ohrat ovat kypsiä. Valuta ne ja annostele salaattipedin päälle ohraa mukava keko. Ota täkät uunista, avaa folio ja leikkaa liha poikkisyin sopivin välein. Nosta lihat ohrakeon päälle ja valuta folioon jäänyt neste koko komeuden kruunuksi. Päälle voi vielä lorauttaa hiukan oliiviöljyä ja ripsauttaa mustapippuria ja suolaa myllystä oman maun mukaan. Kylkiäisinä menee ruisleipä ja vesi.

    VastaaPoista
  170. Alkupalat Kyyhkyn sydämmestä

    Puhdistetut kyyhkyn sydämmet keitetään kypsäksi reilusti suolalla ja sopivasti esim pippurilla, chilillä ja valkosipulilla maustetussa liemessä. Keittämisen jälkeen voi vielä ottaa pannulla voissa hieman väriä pintaan.

    Leikataan jäähdytettyinä viipaleiksi ja tarjotaan esim hapankorppusiivun päältä.

    Omaan makuun sopiva yhdistelmä voi tai tuorejuusto ja basilikan lehti kaverina.

    Sorsan sydämmestä saa ihan yhtä hyvää.

    VastaaPoista
  171. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 82

    VastaaPoista
  172. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 83

    VastaaPoista
  173. Sorsaa calvadoskastikkeessa:


    2-3 sorsaa tai 4 sorsan täkkää
    pala purjoa
    2 hapanta omenaa
    2 dl kermaa
    voita
    pala juuriselleriä
    pala porkkanaa
    4 rkl calvadosta
    suolaa, pippuria
    (pari katajanmarjaa)
    Ruskista sorsa kirkastetussa voissa yhdessä paloiteltujen juuresten kanssa. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla, (lisää murskatut katajanmarjat.) Nosta lihat
    pannusta ja anna vetäytyä. Pyöräytä maut irti pannusta vesitilkalla ja kiehuta vesi miltei loppuun. Lisää pannuun kerma ja mausta se suolalla ja
    pippurilla. Siivilöi kastike, mausta calvadoksella ja lisää kuutioidut
    omenat. Lisää viipaloitu sorsa kastikkeeseen ja hauduta kypsäksi.
    Tarjoa esim lohkoperunoiden kera.

    VastaaPoista
  174. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 84

    VastaaPoista
  175. Minulla löytyy blogistani jonkun verran riistareseptejä, ja en osaa valita minkä niistä tähän laittaisin. Niinpä laitan sen minun kaikkien aikojen lempiruuan, minkä ylittänyttä en ole missään ikinä syönyt. Osaksi tässä on nostalgiaa mukana, mutta silti tätä makuelämystä ei ole mikään ylittänyt. Tämä on lisäksi maailman yksinkertaisin ruoka, vaikka ei aina ihan helppo toteuttaa. Ruokaan tarvitaan vain hirven sisäfilettä, avotuli, syksy ja hyvä seura; suola on bonusta.

    Eli leikataan hirven sisäfileestä ohuehkoja pihvejä, laitetaan ne tikunpäähän, ja paistetaan hyvällä hiilloksella nuotiolla niin, että jäävät sisältä kunnolla mediumiksi. Jos suolaa on tarjolla, ripotellaan vähän päälle. Syödään hyvässä seurassa, mieluiten metsäjuttuja kuunnellen.

    VastaaPoista
  176. Tämä resepti on aivan helmi :) ja mukana arvonnassa numerolla 85

    VastaaPoista
  177. Täältä ravintoketju-blogin resepteistä on tullut tehtailtua parin vuoden aikana läjäpäin erilaisia ruokia, vaikka ihan kelpo keittokirjojakin on hyllyt vääränään... Kiitos siis niistä! Jälleen kerran...

    Mutta koska täällä on tämä hieno kilpailu menossa, niin sohaistaan nyt omakin lusikka soppaan. Varsinaisia omia reseptejä en ole koskaan juurikaan kyhäillyt, joten laitetaan tähän vaikka tuo viime viikonlopun "meidän perheen pyhäruoka". Eli ihan perusruoka. Resepti syntyi käytännössä samalla kun mietin mitä tekisin luuttomasta peuran potkasta, jonka otin edellisenä päivänä pakastimesta sulamaan...

    Tarvitaan siis;

    peuran potkaa
    voita
    oliiviöljyä
    suolaa
    mustapippuria
    varsiselleriä
    porkkanaa
    sipulia
    rosmariinia
    timjamia
    riistalientä
    paseerattua tomaattia
    tomaattimurskaa
    basilikaa
    persiljaa

    Paloittele peuran potka sopiviksi suupaloiksi ja ruskista voi-/oliiviöljyseoksessa, isossa paistokasarissa. Lisää suolaa ja pippuria. Paloittele joukkoon varsiselleri, porkkanat ja sipuli. Lisää rosmariinia, timjamia, sekä liemi. Lisää vielä pieni purkillinen paseerattua tomaattia, sekä lusikallinen - pari tomaattimurskaa. Anna kiehua hiljalleen kannen alla, vähintään pari tuntia. Tarkista maku ja lisää lopuksi hieman basilika- ja persiljasilppua.

    Itse tarjoilin tämän tuorepastan kanssa. Mutta riisi ja perunat toimivat varmasti yhtä hyvin.

    VastaaPoista
  178. Tätä täytyykin testata, ohje mukana arvonnassa numerolla 87

    VastaaPoista
  179. Metsopaisti

    1 metso
    suolaa
    voita
    4 dl vettä tai lihalientä
    1 laakerinlehti
    katajanmarjaa
    kokonaisia valkopippureita
    3 sipulia
    3 porkkanaa
    pala selleriä
    Meiran "metsäinen lihamauste"
    salviaa, mielellään tuoretta

    Kastike:

    4 dl paistolientä
    2 rkl Maizena-kastikesuurustetta
    2 rkl pihlajanmarjahyytelöä tai Riipisen riistahyytelöä
    2 dl kermaa

    Suolaa lintu miedosti sisäpuolelta, myös pintaan voi ripotella. Ruskista lintu kauttaaltaan voissa isossa padassa tai pannussa.
    Lisää pataan vettä, lintulientä tai lihalientä, sipulit, juurekset ja mausteet.
    Kypsennä lintua 2-3 tuntia joko padassa hauduttaen

    Siivilöi paistoliemi.
    Saosta se maissitärkkelyksellä.
    Lisää kerma ja pihlajanmarjahyytelö/riistahyytelö.
    Leikkaa lintu viipaleiksi ja kaada kasti vielä sekaan, hauduta vielä uunissa alle sadassa asteessa puolesta tunnista tuntiin. vanha metto vaatii aika pitkän kypsymisajan ja nuorempi lintu ja koppelo mureutuu nopeammin.

    Tarjoa perunamuussin tai pienten paistettujen perunoiden, keitettyjen kasvisten, salaatin, punaviinin ja alkusnapsin kanssa.

    Jälkiruuaksi käy mainiosti hyvä viski ja muutama olut :)

    VastaaPoista
  180. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 88

    VastaaPoista
  181. Jostain netistä tällainen resepti aikoinaan tuli vastaan ja sitä on tehty hyvällä menestyksellä. Jossakin olen nähnyt samantapaisen reseptin myös porolle.

    Hirven jääpaisti

    hirvenpaisti (2-3 kg)
    lihalientä
    1 rkl sokeria
    persiljaa
    timjamia
    oreganoa
    mustapippuria
    rosmariinia
    katajanmarjoja

    Ota hirvenpaisti jäisenä pakkasesta. Lämmitä uuni 150 asteiseksi.
    Laita paisti suoraan jäisenä uuniin. Anna sen paistua siellä tunti.
    Tämän jälkeen uunin lämpötilaa lasketaan 80-asteeseen.
    Paistin annetaan kypsyä tässä lämpötilassa 6 - 9 tuntia. Aika riippuu paistin koosta.

    Siinä vaiheessa kun paisti on sulanut sisältä laita siihen paistomittari.

    Kun paistin sisälämpötila on 70-astetta se on kypsä.

    Sekoita mausteet kylmään lihaliemeen.
    Upota paisti kuumana tähän liemeen, ja anna vetäytyä pari tuntia.

    Kun paisti on vetäytynyt, voit valmistaa liemestä kastikkeen.

    VastaaPoista
  182. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 89

    VastaaPoista
  183. Munabanaaniletut mustikoilla (kahdelle).


    2 kananmunaa
    1 banaani (mielellään jo vähän ruskea)
    mustikoita
    kanelia
    vaniljajäätelöä


    Sekoita banaani ja munat tehosekoittimessa ja lisää joukkoon ripaus kanelia. Paista seoksesta pieniä lettuja noin 10 kpl. Tarjoile lämpiminä mustikoiden ja vaniljajäätelön kanssa.

    VastaaPoista
  184. Tämä mielenkiintoinen :) resepti on mukana arvonnassa numerolla 90

    VastaaPoista
  185. Paistettua kyyhkynrintaa.

    Riistaruokaa yksinkertaisimmillaan. Irrotetaan rintafileet luista. Maustetaan kevyesti suolalla ja pippurilla. Annetaan lämmetä huoneen lämpöön, eli otetaan jääkaapista jokunen tunti ennen valmistusta. Lämmitetään uuni sataan asteeseen. Kuumennetaan paistinpannu niin kuumaksi, kuin suinkin uskalletaan. Ja sitten kuumennetaan vielä vähän lisää (rajansa kaikella, ei sentään polteta pinnoitteita). Mutta siis hyvin kuumaksi. Sitten pyöräytetään rintafileet öljy-voi seoksessa pannussa siten, että lihan pinta ruskistuu. Ei kuitenkaan kypsennetä. Pyöräytetään file kerrallaan folioon ja laitetaan uuniin, kymmeneksi minuutiksi. Otetaan folionyytit uunista ja asetetaan lautaselle valitun lisukkeen vierelle (esim valkosipuliperunat, uunijuurekset tms). Jos filettä ei pidetty pannussa liian pitkään, eli vain pinta ruskistettiin, lihan pitäisi olla sisältä mehevää ja punaista. Tosin jos joku lihansa haluaa kypsänä, niin tämä tapa pilaa lihaa vähiten ja liha jää kuitenkin mehukkaaksi eikä kuivu. Toimii luonnollisesti kaikelle muullekin murealle lihalle, kuten jäniksen tai hirvieläinten fileille jne.

    VastaaPoista
  186. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 91

    VastaaPoista
  187. Juuri ruokapöydästä nousseena laitetaas vielä tämmönen.

    Hirvenlihapihvejä, kelvannee muukin riista, ohueksi nuijittuna. Mausteeksi suolaa, pippuria ja tuoretta rosmariinia pieneksi hakattuna. Paistetaan pihvit haluttuun kypsyysasteeseen, itse suosin mediumia/hieman punertavaa. Kylkiäiseksi omavalintaiset perunat, tänään oli pakasteesta ongitut lankkuperunat. Loppusilaukseksi pihvien päälle herneenversoja. Ruokajuomana toimi tällä kertaa olut.

    VastaaPoista
  188. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 92

    VastaaPoista
  189. No hyvien palkintojen innoittamana laitetaanpa tähän muunnelma slovakialaisesta gulassikeitosta, jota tuli sikäläisten eräveikkojen kanssa useinkin keiteltyä ja hyvin on kaikille maistaneille mastunut kotimaassakin:

    Aineita tähän ei mitata talousvaakalla ja kaikkea voi soveltaa tarpeen mukaan.

    Eli otetaan

    noin kilo riistalihaa pieninä kuutioina. Villisika, kauris, hirvi, karhu ja valkohäntäpeura ovat ainakin toimineet, joten lähes mikä tahansa käy

    Noin kilo sipulia ja jos tykkää niin reilusti valkosipulia

    Voita noin 150 g. Alkuperäiset käytti Slovakiasta kaupoista saatavaa hienojakoista sianrasvaa mutta voi käy hyvin

    Paprikaa, tuohon annokseen noin kolme normaalikokoista., Alkuperäisessä vihreitä suippoja paljon, mutta tässäkin saa soveltaa. Vihreitä, punaisia, Itse laitan sekaan erilaisia chilipaprikoita, kun näistä pidän.

    Tomaatteja kuutioina noin 300 - 500 g tai.käy myös tölkkimurska, maustettunakin käy.

    Muutama peruna. Pääainesosa on LIHA joten ei mitään perunakeittoa tästä, vaan 2-3.Jos haluaa niin totta kai tässäkin voi soveltaa. Muutaman porkkanan, lantun tai nauriin voi tietty laittaa sekaan, jos sisäinen vegaani (tai ns. parempi puolisko) niin vaatii.

    Suolaa, reilusti paprikajauhetta, mustapippuria ja pikkasen rosmariinia mausteeksi. Chilijauhettakin voi lisätä ja taas kaikkea oman maun mukaan.

    Aikaa keittämiseen tarvitaan noin kolme tuntia, joka aika oikeaoppisesti nappaillaa slivovitshaa tai brushkaa (eli slovakialaista päärynäviinaa.)

    Rasva kattilaan, kohttuullisen miedolle lämmölle. Sipulit paloiksi /suikaleiksi ja sekaan. Kuullotetaan,välillä sekoitellen noin tunti, Sipuleita ei saa ruskistaa. Hyvin voissa kuullotetut sipulit katoavat keittoon ja lopputuotteesta ei sipulinpaloja löydy.

    Tunnin päästä lisätään lihat ja hiukan lämpöä, jotta saadaan lihoihin väriä. Sekoitellaan. Kun lihat ottaneet väriä aletaan lisäilemään paprikat, tomaatti/murska, perunat ja mausteet sekä vettä sen verran että muuttuu keittomaiseksi.Lopputuloksen on tarkoitus olla kohtalaisen paksua,joten ei lotrata kattilaa täyteen vettä.

    Keitellään välillä sekoitellen ja maistellen / tarvittaessa mausteita lisäten. Noin kolmen tunnin kohdalla keitto on vaimis.

    Ruokajuomaksi nautitaan kylmää pilsner tyyppistä olutta, Urquel oma ehdoton suosikki ja jos slivo ei loppunut jo keittovaiheessa niin sitä snapseina. Toki kossukin käy.

    Erittäin helppoa ja tässä on vaikea epäonnistua ainakaan totaalisesti. Mukavaa kokattavaa ja nautittavaa syksyisen tai talvisen jahti-illan päätteeksi.

    VastaaPoista
  190. Tämä mielenkiintoinen :) resepti on mukana arvonnassa numerolla 93

    VastaaPoista
  191. Tässäpä yksi linturesepti, joka joskus jostain varastettu ja sitten omaan makuun muokattu:

    1 metso
    4 rkl voita
    1 sipuli
    2 tl suolaa
    rouhittua mustapippuria maun mukaan
    Katajanmarjoja murskattuna
    2 tomaattia
    5 dl kanalientä

    Kastike:

    paistolientä (siivilöityä)

    2 dl kermaa

    1 dl ranskankermaa

    2 rkl soijakastiketta

    4 rkl koskenlaskijaa, voi käyttää myös maustettuja juustoja.

    Paloittele esikäsitelty metso 8-10 osaan. Ruskista lihapalat rasvassa pannulla (valurauta), lisää lihoihin suola, mustapippuri ja katajanmarjat. Laita lihat pataan, lisää kanaliemi, lohkotut tomaatit ja hienonnettu sipuli ja hauduta kannen alla pari tuntia, kunnes liha on kypsää.

    Siivilöi liemi ja kaada takaisin pataan, lisää kerma ja ranskankerma, juusto ja soijakastike. Irrottele liha luista, paloittele pienemmiksi ja keitä vielä muutama minuutti.

    Tarjoa keitettyjen perunoiden ja juuresten kanssa.

    VastaaPoista
  192. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 94

    VastaaPoista
  193. Graavilohi


    Otetaan yksi tai useampi lohen kylkifile, niin monta kun jaksaa ysödä tai valmistaa.
    Ensiksi poistetaan ruodot. Sitten viipaloidaan noin tulitikkuaskin kokoisiksi, alle puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaleet asetetaan astiaan niin, että ne olisivat mahdollisimman vähän päällekkäin. Maustetaan järjestyksessä:
    1. Hieno suola
    2. Hieno sokeri
    3. Aromisuola
    4. Mustapippuri
    5. Tilli


    Maustamisen jälkeen annat olla noin vuorokauden jääkaapissa, sen jälkeen valmiina nautittavaksi. Muistathan laittaa astian päälle kelmun, ennen kuin laitat astian jääkaappiin!

    VastaaPoista
  194. Riistakäristys

    800 g käristyslihaa
    300 g pekonia
    2 isoa sipulia
    1 lihaliemikuutio
    mustapippuria
    suolaa
    0,5 dl tummaa lagerolutta

    Käristä lihat ja hakattu sipuli pannulla, mausta ja laita kattilaan. Lisää liemikuutio ja olut sekä hieman vettä. Anna hautua pitkään. Tarkista mureus. Lisää olutta lopuksi. Tarjoile perunasoseen ja puolukkahillon kanssa.

    VastaaPoista
  195. 3-4 kpl kyyhkysen täkkiä (rintafile, joka vielä luussa)

    1 pkt pekonia
    1 prk herkkusieniä
    2-3 dl punaviiniä
    ½ l lihalientä
    1 prk kermaa
    2-4 valkosipulinkynttä
    sipulia
    Kyyhkypata
    Keitä kyyhkysiä kattilassa kokonaan veden alla niin kauan, että luut irtoavat helposti lihoista. Irroita/leikkaa liha sopivan pieniin paloihin. Kääntele lihoja vehnäjauhossa ja suikaloi pekonit. Ruskista nämä sitten öljyssä. Lihat, pekonit sekä sipulit pataan ja lisää punaviini, kerma ja lihaliemi. Kiehauta näitä miedolla lämmöllä 1-1½ tuntia. Lisää lopuksi herkkusienet. Mausta suolalla ja pippurilla. Punaviinin tilalle voit myös kokeilla kermaa.

    VastaaPoista
  196. Jänispiirakka

    Jänis
    keittojuureksia (esim. lanttua, juuriselleriä palsternakkaa porkkanaa)
    1-2 sipulia
    valkosipulia pari isoa kynttä
    pekonikuutioita
    mausteita oman maun mukaan
    juustoraastetta
    Myllynparas ruistaikina

    Laita jänis ja juurekset kiehumaan , lisää sipulit ja mausteet. Kiehuta kunnes liha irtoaa luista n. 2h. Erottele lihat ja juurekset.

    Silppua liha pieneksi ja ruskista pannulla pekonikuutioitten kanssa. Muussaa kasvikset. Maistele lientä ja lisää tarvittaessa mausteita.

    Levitä toinen puoli takinasta voideltuun vuokaan. Voit käyttää pelkän pohjan nopeasti uunissa jos haluaa siitä rapsakamman. Siihen päälle sitten lihat, muussi ja juusto. Toinen puoli taikinasta kanneksi. Tiivistele reunoja, voitele mahd. munalla ja pistele haarukalla reikiä. Paista uunissa n. 40 min.

    VastaaPoista
  197. janispata

    1 rusakko paloina
    1 sipuli
    4 valkosipulin kyntta
    1 porkkana
    pala lanttua
    2-3 perunaa
    pala selleria
    pari oksaa tinjamia tai rosmariinia
    2 laakerinlehtea
    6-8 katajan marjaa
    suolaa,rouhittua mustapippuria
    5 kokonaista mustapippuria
    oljya ruskistamiseen
    olutta
    2dl+kermaa

    hakattua tuoretta persiljaa

    Hiero suolaa ja pippuria paloiteltuihin rusakon paloihin ja ruskista ne huolella padassa tilkalla oljya. Lisaa ronskisti paloiteltu sipuli ja murskatut valkosipulin kynnet ja kuullota hetki, lisaa katajan marjat, laakerinlehdet, tinjami ja kokonaiset pippurit ja olutta tarpeeksi juuri peittamaan liha palat. Tuo olut kiehumis pisteeseen, peita kannella ja kypsenna uunissa n.160c( hienosti haudutellen) kunnes lihapalat ovat mureat( 1,5h). Lisaa paloitetut juurekset ja perunat ja kerma. Kypsenna ilman kantta kunnes juurekset ovat kypsia, tarkista maku. Jos haluat paksuutta, lisaa hieman maizena suurustetta. Lopuksia aimo annos hakattua persiljaa.

    Ja eiku syomaan.

    VastaaPoista
  198. Tämä resepti on mukana arvonnassa numerolla 95

    VastaaPoista