Näytetään tekstit, joissa on tunniste Villisika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Villisika. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. marraskuuta 2021

Beretta BRX1 testissä villisikajahdissa Italiassa





Sain kutsun kansainväliseen #berettatribe -tapaamiseen Italiaan. Matkaseuraksi lähti hyvä ystäväni Petri (Suomen toinen Beretta-influencer), monille Instagramista tuttu @roebuck_hunter_stories. Tämän kerran kokoontumisen aiheena oli supermielenkiintoinen uutuus, suoravetolukkoinen ja vaihtokaliiperinen Beretta BRX1.







Milanon kentältä suuntasimme suoraan Berettan pääkonttorille Gardone Val Trompiaan, Brescian maakuntaan. Perillä tapasimme loput kansainvälisen tiimin jäsenet:

@altitudeandtrails 

@alessioberger 

@sidebyside_hunt 

@alpes_hunter 

@chassealeau 

Tiukasti aikataulutettu ohjelma alkoi syvällisemmällä tutustumisella BRX1-uutuuteen. Pääsimme näkemään myös BRX1:n tuotantolinjan Berettan laatujohtajan esittelemänä. Ikävä kyllä prosessin tarkka kulku on liikesalaisuus, jota en voi kertoa, eikä sitä saanut valokuvata.





Vaikutuin huolellisesti rakentuvasta laadusta, jossa jokainen työvaihe ja komponentti tarkistetaan ja mitataan aseen kokoonpanossa. Edes koneiston osaksi tulevaa jousta ei vain oteta rasiasta, vaan jokainen mitataan erikseen, jotta voidaan olla varmoja kaikkien osien tarkasta suorituskyvystä.


Jokainen osa ja jokainen työvaihe tarkistetaan siis kokoonpanon edetessä, kunnes jokainen valmis ase käy vielä erikseen tarkan tarkistuksen ja laadunvalvontaprosessin läpi. Jopa valmiit tuotepaketit vielä kerran punnitaan lopuksi huipputarkalla vaa’alla. Jos punnitus poikkeaa standardista, niin paketti siirretään sivuun, avataan ja selvitetään sisältö/poikkeama.




BERETTAN MUSEO


Tälläkin kertaa oli onneksi jätetty hieman aikaa ja mahdollisuus tutustua Berettan yksityiseen asemuseoon. Kokoelma koostuu lähes tuhannesta aseesta, joista kukin on erilainen.


Kuva @madeleinepetterssons


Kuva @madeleinepetterssons


Kuva @madeleinepetterssons


Kuva @madeleinepetterssons


Kuva @madeleinepetterssons


Kuva @madeleinepetterssons




Jos olet kiinnostunut Berettan historiasta ja ainutlaatuisesta yksityiskokoelmasta tarkemmin, klikkaa tästä aiempaan retkikertomukseeni.





Matka Toscanaan


Vielä päivän päätteeksi viiden tunnin matka Toscanaan Borgo San Benedetto resortiin.




Vähän pilvistä, mutta jahtiaamu on jahtiaamu... 🐗 😁








@roebuck_hunter_stories



@roebuck_hunter_stories









Aamulla aikainen herätys ja kohti läheistä Castelfalfi hunting reserve -metsästystilaa. Aamupäivän ajan tutustuttiin Beretta BRX1 -kivääriin perinpohjaisesti ja käytiin läpi tarkat turvallisuusohjeet. Usein kuulee eteläeurooppalaisten hieman erilaisesta metsästyskulttuurista (itsekin joskus nähnyt) varsinkin turvallisuuden osalta, mutta täällä kaikki oli todella hyvin järjestetty. Perinpohjaisen ohjeistuksen ja passipaikalla erittäin selvästi merkittyjen ampumasektorien ansiosta tunsin jahdin jopa selvästi turvallisemmaksi kuin monesti koto-Suomessa.




Jahtialueen leimallinen puusto koostui lähinnä tammista ja ainavihannasta rautatammesta, sekä tiheän piikkisistä orapaatsamapensaikoista. Itse ajojahti tapahtui passiketjumme ampumasuunnan takana miesajona, sekä koko alueella laumalla koiria.







Koiria oli meikäläisittäin ajateltuna jahtialueella yllättävän paljon. Tarkkaa lukua en saanut, mutta ainakin kymmenkunta. Jokainen niistä näytti olevan myös omanlaisensa, mikä mikäkin rotua whippetistä villakoiraan. Kaiken karvaista koiraa siis vipelsi koko jahtialueella kellot kaulassa kilkattaen saaden villisiat ja kauriit liikkeelle puskista.






Tällä kertaa vain villisiat olivat luvallista riistaa. Edellisen kerran olin juuri ennen BRX1:n julkaisua testaamassa tätä asetta Inarin Onnelassa lintujahdin merkeissä. No nyt oltiin totaalisen erilaisissa maisemissa ja ilmastossa, mutta nopeatempoinen villisikajahti soveltuu suoravetolukkoiselle aseelle erittäin hyvin. Voisi jopa sanoa, että tässä lajissa aseen nopea uudelleen ladattavuus ja ampumaergonomia parhaiten punnitaan.




Passipaikat oli arvottu ja itselleni lankesi tapahtumallisesti hyvä paikka. Tosin näkyvyyttä oli varsin rajoitetusti ampumasektorissa. Käytännössä ohi kiitävä sika ei kolmea sekuntia enempää ampumasektorissa vanhentunut. Vaikka mahdollisia ampumatilanteita oli vain kolme, ei tunnelma usean tunnin jahdissa päässyt missään vaiheessa latistumaan. Ympärillä olevan luonnon eksoottisuus sekä ajomiesten ja koirien äänet pitivät vireen hyvin yllä.




Kolmesta siasta yksi pääsi yllättämään ilman mitään etukäteishuomiota takaa ja juoksi parissa sekunnissa ampumasektorin ulkopuolelle. Välillä näin kauriita sopivalla hollilla, ja ne antoivat hyvän mahdollisuuden kylmäharjoitella nostoa ja tähtäystä.


Seuraavakin sika tuli takaa, mutta toiselta puolelta. Kuulevien kuulosuojaimien ansiosta havaitsin possun joitakin sekunteja ennen kuin se ehti ampumasektorille edessä olevaan puskaan. Vauhti hieman hidastui tiheikössä ja alle kolmen sekunnin hollilta pääsin tuuppaamaan terveisiä. Yllätyin itsekin, kuinka nopeasti olin ehtinyt lataamaan seuraavan patruunan pesään automaattisesti. Sitähän toki oli jo kosolti harjoiteltu, mutta oli ilo huomata rutiinin syntyneen.


Aikaa kului ja tuli pieni hiljainen hetki. Laitoin sikarin palamaan ensimmäisen osuman kunniaksi ja koitin rauhoittaa myös omaa lataustani ylivireestä. Niinpä ase vasemmassa kädessä ja oikeassa Toscano Classico käryämässä havaitsen oikealta takaa sektorin ulkopuolelta tulevan sian. Possu katoaa pusikkoon, tullakseen yllättäen eteen tulilinjalle. työnnän sikarin hampaiden väliin pois tieltä ja nostan aseen tähtäykseen. Onneksi tämäkin possu hidasti vauhtiaan samaan puskaan tultuaan, haistoi ehkä edellisen kohtalon, kääntyi jo poispäin, mutta samalla myös punapiste tavoitti kohteensa.


Ensimmäistä kertaa elämässäni laitoin .308:n terveiset liikkeelle samanaikaisesti sikaria purren. Hylsy lensi rivakasti uuden patruunan tieltä, mutta possu oli pudonnut suoraan paikalleen. Tähtäilin vielä mustaa kasaa ollakseni valmiina, jos se vielä nousisi. Täytyy myöntää, että tilanne oli kaikkineen niin eksoottisen yllättävä, että samassa alkoivat kädet täristä ja sydän takoa kiivaasti.





Tunnelmassa oli jotain samaa kuin joskus vuosia sitten ensimmäisen villisian kanssa. Keräsin vielä itseni tärinätauon jälkeen valmiuteen, mutta omalle sektorilleni ei enää tapahtumia tullut.













Hieno jahti kaikkineen, jonka varmasti muistan lopun elämääni. Paras tähänastisista Italian retkistä. Ilo oli myös vakuuttua Beretta BRX1:n toiminnallisuudesta. Kuten Inarin linturetken jälkeen jo totesin, BRX1 on käteen sopiva työkalu. Vakuutuin hinta/laatu -suhteesta niin paljon, että laitoin omanikin samalla reissulla tilaukseen.


Jos olet kiinnostunut jahdeista samoissa maisemissa: ”Contact at caccia@castelfalfi.it or call us at +39 335 5469072 for information and bookings.”




maanantai 27. huhtikuuta 2020

Pidä houkuttelu yksinkertaisena, älä laita varoiksi liikaa!



Kauriiden ja villisikojen ravintohoukuttelusta on tullut yhä suositumpaa, mutta samalla myös entistä tehokkaampaa. Kuluneen kevään aikana olen nähnyt somessa hyvin mielenkiintoisia testejä ja tuloksia varsinkin kauriiden houkutteluun kevätpukkijahtia silmällä pitäen. Alun perin villisioille valmistetut tuotteet ovat osoittautuneet täällä Pohjoismaissa toimiviksi herkuiksi kauriille ja peuroille. Nyt kun tuttavapiirissäni monen some-julkaisuissa on näkynyt erityisesti BlackFire Corn ja sen houkuttelemia kauriita, päätin itsekin tutustua asiaan hiukan tarkemmin.




Sosiaalinen media on erittäin hyvä tulosten esittelyyn, mutta se on myös rehellisen armoton: jos asiat eivät toimi mainoksissa luvatusti, se näkyy nopeasti päivityksissä ja kommenteissa. BlackFiren taustalla on pieni slovenialainen perheyritys. Näiden houkuttelutuotteiden kehittäjä ja yrityksen omistaja on Marko Gracner, aktiivinen ja innokas villisikojen metsästäjä tietysti itsekin.




Marko pyörittää yritystä vaimonsa ja poikansa kanssa. Hän on toiminut koko ikänsä metsästyksen parissa ja testannut lukuisia menetelmiä riistan ja erityisesti villisikojen houkutteluun. Kokemuksensa avulla hän uskoo kehittäneensä parhaat mahdolliset tervatuotteet ja niiden yhdistelmät villisioille.





   
BlackFire-tuotteita on testattu ammattimaisessa riistanhoidossa ja metsästyksessä ympäri Eurooppaa jo vuosia. Tuote lanseerattiin markkinoille 2018 loppuvuodesta. Viime kesästä alkaen niitä on saanut myös Suomesta www.BlackFire.fi -verkkokaupasta ja monista eräkaupoista.


Suomeen BlackFiren toi Leo Grönlund kesällä 2019, kuvassa vasemmalla. Leo on toiminut myös BlackFiren tuotetestauksessa erityisesti kauriiden ja peurojen parissa.


Käyttökokemuksissa löytyy nyt runsaasti BlackFire Corn (makea & suolainen maissisiirapin ja mineraalisuolan yhdistelmä) tuloksia. Tyypillisesti sitä käytetään sellaisenaan maassa tai esille nostettuna kannon päällä. Myös ruokinnoilla siitä on saatu houkuttelevia tuloksia suoraan kauran seassa.








Houkutteluherkun voimakkaan hajun suurin hyöty tulee uutta ruokintapaikkaa perustettaessa. Nyt on oikea hetki aloittaa ruokinnan houkuttelu pukkijahtia silmällä pitäen. Samalla kun houkuttelu herättää alueen kauriiden mielenkiinnon, niitä voidaan seurata ja valikoida riistakamerakuvilla. Mieleiset herkut myös sitovat yksilöitä ruokinnalle ja vaihtuvuus vähenee.





       
Kuvista ja videoista olen nähnyt kauriiden lähestyvän kiinnostuneina alun perin villisioille kehitettyä tervaa. Kokemuksista päätellen tervan erityisen voimakas haju ei siis häiritse kauriita tai peuroja, vaikka niin voisi helposti kuvitella. Hyvin mielenkiintoinen on myös karhujen suhtautuminen BlackFire tervaan. Ne hierovat siihen itseään aivan samoin kuin villisiat.






Jälkimmäisessä kuvassa karhu maistelee BlackFire Cornia kannolta.

Riistakameraseuranta tuo esille houkuttelun monipuolisuutta ja sen yksinkertaisuutta. Esimerkeistä nähdään hienosti, miten monet eläimet ovat kiinnostuneita tervasta ja miten myös mm. mäyrä käy syömässä BlackFire Corn mineraalisuolaa.


Vasemmalla alareunassa mäyrä syö kiveltä Corn mineraalisuolaa.



Sain Leo Grönlundilta ohjeeksi: ”Tärkeintä houkuttelussa, pidä se yksinkertaisena! Liian monen eri hajun sekoittaminen houkuttelupaikalle tai ruokinnalle ei ole järkevää tai tarpeellista. Monesti se voi olla jopa haitallista! Älä laita varoiksi riittävästi tai liikaa! Muista, että eläimillä, varsinkin villisioilla on tuhansia kertoja parempi hajuaisti kuin ihmisellä.”



Osallistu arvontaan!


Minkälaisia kokemuksia sinulla on ravinto- ja hajuhoukuttelusta? Kerro alle kommenttikenttään sanoin ja/tai kuvin omista kokemuksistasi tai suunnitelmistasi miten aiot kokeilla houkuttimia. Kaikkien 15.5. mennessä kommentoineiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti www.BlackFire.fi -verkkokauppaan. Onnea arvontaan!




keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Vaarallisen riistan metsästys ja sen harjoittelu



Karhu ja villisika ovat molemmat haastavia metsästettäviä. Älykkään ja ovelan riistan jahtaamiseen tuo oman lisänsä niiden potentiaalinen vaarallisuus. Karhu ja villisika pyrkivät yleensä normaalisti aina väistämään ihmistä, mutta tilanne saattaa muodostua vaaralliseksi, kun ne suojelevat jälkikasvuaan tai kyseessä on haavakko.



Karhukokeen ampuminen


Näitä tilanteita on siis syytä harjoitella ennen jahtia. On hyvä tiedostaa, että karhumerkin ampuminen ei ole minkäänlainen mittari ampumataidoista. Enemmänkin kyse on stressinsiedosta, aseen kohdistuksesta ja riittävästä suurennoksesta kiikarissa. Jos ase on kohdistettu 100 m matkalle ja laukaukset ovat osuneet muutaman sentin kasaan, niin kokeessa ammutaan tuelta 75 m matkalta karhutauluun, jossa on pyöreä 17 cm osuma-alue. Aikaa neljän laukauksen ampumiseen on 90 sekuntia ensimmäisestä laukauksesta laskettuna.


Karhukuvio, jota käytetään karhukokeessa. Läpimitaltaan 17 senttimetrin osuma-alue on merkitty ohuella viivalla. Kuva: riista.fi


Koe on siis teoriassa erittäin helppo. Voisi miltei sanoa, että jos tuo koe ei mene läpi, niin ei kannata muutoinkaan karhujahtiin lähteä. Käytännössä kuitenkin jonkun virkamiehen älyttömyydestä taulu on painettu niin, ettei usein edes 10x suurennoksella näe osuma-alueen rinkilää. Jos sitten on jännitykseen taipuvainen ja koko kylän ukot vieressä arvioimassa, voi olla vaikea osua aikapaineen alla neljä kertaa arviokaupalla maaliin, jota ei edes näe.



Rento asenne ja oikea tekniikka


Eli harjoitella kannattaa taidon ja stressinsietokyvyn nostamiseksi. Molemmissa asioissa hommaa helpottaa oikeanlainen tekniikka ja asenne.  Harjoittelun ja opastuksen myötä kivääriammunnassani on tapahtunut selvä harppaus eteenpäin. Olen ihastunut molemmat silmät auki tähtäystekniikkaan. Se soveltuu aivan erinomaisesti lyhyille matkoille ja nopeisiin tilanteisiin. Laaja näkökenttä, helppo maalinhallinta ja nopeat laukaukset.

Tästä ansio on ilman muuta Kiväärikoulun opastuksessa ja sisäistämässäni opissa, ettei aina tarvitse osua kymppiin. Saattaa kuulostaa ehkä hieman oudolta, mutta vuosien ajan ampumaradalla, kun on tähdännyt tauluihin, joissa on rinkulat 1-10 kuin tikkataulussa, niin väistämättä tulee virhettä peläten tähdänneeksi aina kymppiin. Sitten on harmittanut, kun osuma onkin ollut seiskassa tai kasissa, vaikka oikean riistatilanteen kannalta kumpikin olisi aivan kympin laukauksia.

Kouluttaja kiteytti idean molemmat silmät auki ampumisesta vertaukseen jalkapallosta tai muista peleistä. Ei niissäkään pelata toinen silmä kiinni tai tuijoteta koko ajan palloa, vaan katsotaan molemmilla silmillä suuntaan, johon halutaan pallon menevän. Miksi ihmeessä sitten metsästäisimme toinen silmä suljettuna?


Kuva: Antti Matikainen, Erämiehen päiväkirja

Kuva: Antti Matikainen, Erämiehen päiväkirja


Juuri se virhettä välttelevä kympin puristaminen on ollut suurin edistymiseni hidaste. Kun otetaan maaliksi 10-20 senttinen lätkä, niin osumia alkaa yhtäkkiä tulemaan ihan liukuhihnalta. Kun enää kympillä ei ole merkitystä, vaan ainoastaan osumalla, alkaa tähtääminen muuttua väkisin puristamisesta paljon rennommaksi. Eihän metsästyksessä kilpailla kenenkään kanssa, vaan pyritään mahdollisimman eettisiin riistalaukauksiin, usein nopeissa ja hieman hankalissakin olosuhteissa. Isommassa riistassa vitaalialue on helposti jalkapallon kokoinen. On paljon helpompaa laukaista hyvä osuma jalkapalloon, kuin yrittää väkisin sitä täsmälleen keskelle. Tärkeintä kuitenkin on hyvä osuma, eikä taulusta lasketut pisteet.



Tekniikka ja välineet yhdessä


Liiasta yrittämisestä on usein pelkkää haittaa, mutta myös hyvät välineet auttavat onnistumisissa. Vaarallisen riistan koulutuksessa harjoittellaan ammuntaa tarkoituksellisesti molemmat silmät auki, koko ajan maalialuetta laajasti seuraten. Se onnistuu parhaiten kiikaritähtäimistä 1x suurentavalla tai Aimpoint -tähtäimellä. Vaarallisen riistan harjoittelussa pyrin yleensä harjoittelemaan aseella/kaliiperilla (9,3x62), jolla myöskin metsästän aktiivisesti suurriistaa. Tämä auttaa rekyylinhallinnassa ja parantaa nopeutta sekä tarkkuutta.




Video: Helppoja harjoitteita paikallaan oleviin maaleihin.


Sivuttain liikkuviin ja kohti tuleviin maaleihin ammutaan eri etäisyyksiltä/kulmista useita laukauksia, kunnes laukaus/lataus/laukaus -rytmi tulee automaattiseksi toistoksi ja onnistuneista osumista alkaa tulla ihan peruskauraa.


Video: Sivuttainen maali 40 m ja päin tuleva maali 17 m.



Nighthunter on varustettu valaistulla tähtäimellä, eli toimii 1x suurennoksella hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Aimpoint-tähtäimet. Mutta tässä on siis tarvittaessa mahdollisuus käyttää myös suurennosta 5x saakka. Se auttaa tietysti osumaan tarkemmin pidemmillä matkoilla ja toimii muutoinkin erityisesti hämärätähtäimenä. Aimpoint on myös erinomainen valinta, se on edullisempi, keveämpi ja vielä hitusen nopeampi käyttää. Aimpointissa kun voidaan tähdätä helpommin tarkasti vaikkei optinen akseli tai silmän etäisyys olisikaan täysin oikein. Aimpoint on kuitenkin lähinnä vain päivätähtäin, niinpä Nighthunter on paremmin omiaan esimerkiksi karhujahtiin.



Tarkempi katsaus työkaluihin




Optiikka

Steiner Nighthunter 1-5x24 tähtäimessä on todella laajakulmainen näkökenttä, jonka ansiosta se soveltuu hyvin nopeisiin tilanteisiin. HD-linssioptiikka mahdollistaa 94% valonläpäisyn näkyvällä värialueella. Valaistun punapisteen voimakkuutta voidaan säätää portaattomasti kirkkaasta päivänvalosta auringonlaskun jälkeiseen hämärään asti sopivaksi. Valaistun tähtäinpisteen valon aallonpituus on mukautettu niin, ettei se häiritse ampujan hämäränäkökykyä.



Tärkeää on myös käytettävyys maasto-olosuhteissa. Luja rakenne on tarkoitettu kovaan käyttöön ja kaikkiin olosuhteisiin. Säätimet on suunniteltu niin, että niitä on helppo käyttää jopa sormikkaat kädessä. Tästä linkistä lisää Steiner -kiikareiden testauksesta ja laaduntarkkailusta.

Suurennosalue: 1-5x, Etummaisen linssin eli objektiivin koko: 24 mm, Runkoputken halkaisija: 30 mm, Näkökenttä 100m: 36,0-7,2m, Silmän etäisyys kiikarista: 90 mm, Silmän dioptrinen tarkennusmahdollisuus: -3/+2, Takapään ulkohalkaisija: 48 mm, Etupään ulkohalkaisija: 30 mm, Made in Germany, Pituus: 295 mm, Paino: 580 g



Kivääri

Sako 85 Bavarian erottuu muista 85-sarjan aseista perinteisellä baijerilaistukilla. Takatukin muotona on niin sanottu ”sianselkä”. Pähkinäpuinen schnabelmallinen etutukki on kapea ja siro. Ammuntaergonomia on käytännöllinen ja hyvä. Tukin otepinnoissa on klassisen mallin mukaan tehdyt karhennukset. 






Monet Sako 85 -luodikon yksityiskohdat ovat tarkkaan mietittyjä. Aseita valmistetaan kuudella eri kehyskoolla. Valmistamalla lukkolaite vastaamaan patruunan kokoa saadaan räätälöity paras sopivuus ja toimivuus kyseessä olevalle kaliiperille. Irtolippaiden lukitus on risuvarmistettu. Lippaan irrottamiseksi tarvitaan kaksi liikettä: lippaan etupäätä on painettava aseen sisään, jonka jälkeen salpaa painettaessa lipas irtoaa. Toiminnot estävät lippaan tahattoman irtoamisen aseesta.

Piippujen valmistus kylmätakomalla mahdollistaa tavallista paremman käynnin. Jokainen ase koeammutaan tehtaan ampumaradalla. Näin kiväärille voidaan luvata SUB MOA -tarkkuus, eli vähintään 29 mm tarkkuuden 100 metrin matkalle käytettäessä Sakon tehdasladattuja patruunoita.

Sako 85:n varmistin on kaksiasentoinen. Laukaisulaite ja lukon kampi lukkiutuvat, kun lukko on vireessä ja varmistin taka-asennossa. Lippaaseen voi kuitenkin lisätä tai poistaa patruunoita käyttämällä varmistimen edessä sijaitsevaa painonappia. Nappi vapauttaa lukon kammen, mutta laukaisulaite pysyy varmistettuna, näin aseen käsittely on turvallisempaa. Laukaisulaitteiden laukaisuvastus on säädettävissä asetta purkamatta.



Tämä julkaisu perustuu osin aiempaan ammuntaharjoittelusta kertovaan julkaisuun.