torstai 30. elokuuta 2012

Chateaubriand eli Châteaubriant


Sadannen riistareseptin kunniaksi tehdään nyt ranskalaisen keittiön todellinen klassikko. Chateaubriandin syntyhistoriasta on kaksi eri teoriaa. Yleisemmän tarinan mukaan Ranskan romantiikan ajan kuuluisimman kirjailijan François-René de Chateaubriandin kokki olisi tämän reseptin isä. Tämän tarinan alku juontaa kuitenkin vasta kolmekymmentä vuotta tekijän kuoleman jälkeen julkaistuun kirjaan. Toinen kirjoitusasu ”Châteaubriant” viittaa samannimiseen kaupunkiin Luoteis-Ranskassa, jonka ympäröimä maaseutu tunnetaan korkealuokkaista pihvilihaa tuottavana alueena.

Perinteisesti Chateaubriand valmistetaan naudan sisäfileen paksuimmasta kohdasta. Parempaan lopputulokseen pääsee tietysti riistan lihalla, esimerkiksi hirven tai poron sisäfileestä. Tällä kertaa valmistamme pihvit valkohäntäpeuran fileestä.

Voitele huoneenlämpöinen filee oliiviöljyllä. Hiero pintaan suolaa ja pippuria.
Ruskista liha nopeasti kauttaaltaan voi/oliiviöljyseoksessa kuumassa grillissä.

Nosta liha pannuun.
Lisää pannuun reilusti oliiviöljyä ja voita, sekä timjamia ja valkosipulia.
Laita pannu esilämmitettyyn uuniin, 220 astetta n. 8 minuutiksi (riippuen fileen paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta). Kääntele lihaa ja voitele sitä parin minuutin välein.
Nosta liha lepäämään muutamaksi minuutiksi lusikan päälle.
Leikkaa liha paksuiksi pihveiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Perinteisesti Chateaubriand tarjotaan béarnaisekastikkeen kanssa, mutta tällä kertaa valmistin smetanakastikkeen. Lisukkeena marinoituja uusia perunoita.