perjantai 13. toukokuuta 2016

EKA Swede 10 -kääntöveitsi


Tunnustan, minulla on ehkä linkkariaddikti. Jatkuvasti tulee kuljettua kääntöveitsi taskussa niin töissä, kuin vapaa-aikanakin. Joskus kuljin Leatherman-monitoimityökalun kanssa, mutta nyt se on löytänyt paikkansa auton hansikaslokerosta, koska käytännössä ainoa päivittäin tarvitsemani työkalu on terä. Viimeiset viisitoista vuotta lähes joka paikassa mukanani on kulkenut pieni Gerber-kääntöveitsi.

En voi oikeastaan moittia Gerberiäni mistään. Se on uskollisesti palvellut ja täyttänyt paikkansa monet kerrat. Pienestä koostaan ja terän muotoilusta johtuen siinä on ollut kuitenkin selvät rajoitteensa. Vuolemiseen se ei ole soveltunut kuin korkeintaan makkaratikun tekoon ja toisaalta keittiöveitseksikin vain nuotiomakkaran viiltojen vetoon.

Kun näin ensimmäistä kertaa kaverillani käytössä EKA Swede 10 -kääntöveitsen olin myyty siihen paikkaan. Itselläni on todella hyviä kokemuksia EKA G3 SwingBlade -yhdistelmäveitsistä. Olen hankkinut niitä kaksin kappalein, kun kuumimpaan peurasesonkiin tarve on päivittäin ja toisen ollessa tiskissä on toinen aina repussa mukana.

EKA G3 SwingBlade -yhdistelmäveitsi on kaksiteräinen kääntöveitsi. Terien pituudet ovat 10 cm ja 8 cm.

SwingBlade on kaksiteräinen kääntöveitsi. Veitsen koverateräinen ja tylppäkärkinen terä on suunniteltu aukaisuteräksi suolistettaessa ja ”piirtämiseen” nylkemisessä. Toinen terä on normaali metsästysveitsen terä, jolla esimerkiksi nylkeminen sujuu mallikkaasti. EKA SwingBlade on aivan ehdoton työkalu metsässä ruhon perkaamiseen ja muuhun esikäsittelyyn. Terä on valmistettu tunnetusta ja laadukkaasta ruotsalaisesta Sandvik 12C27 teräksestä.  EKA:n terän kovuus on 57-59 HRC, joka on tyypillistä (Marttiini Jätkänvuolu) puukkoa 54-56 HRC merkittävästi parempi. Nylkiessä pehmeäteräinen veitsi/puukko tylstyy todella nopeasti ja usein näkee puukkoja teroitettavan useampaankin kertaan nylkemisen aikana.

Mutta takaisin EKA Swede 10 -kääntöveitseen. Nyt olen siis löytänyt todella laadukasteräisen (samaa Sandvik 12C27 terästä) ja tukevan kääntöveitsen. Veitsen joka soveltuu kaikkeen mihin Gerberinikin, mutta ei jää pelkästään kirjeiden, pakkausten ja pahvilaatikoiden aukaisemiseen. EKA Swede 10:llä onnistuu vuolemine lähes siinä missä perinteisellä suomalaisella puukolla ja kaiken lisäksi terä soveltuu metsästys- ja kalastusveitseksi paremmin kuin puukko.

EKA Swede 10 on raskaansarjan kääntöveitsi. Terän pituus on 9 cm.

EKA-veitsen voi laittaa tiskikoneeseen, joten se on käytännössä paljon helppohoitoisempi ja hygieenisempi riistankäsittelyssä sekä ruoanlaitossa kuin perinteiset kääntöveitset tai puukot. Swede 10 -kääntöveitsi on käteen sopivaksi muotoiltu ja proflex-kahvasta saan pitävän otteen, vaikka verisin käsin.  Terä on jo tehtaalla teroitettu erittäin teräväksi, joten se on heti käyttövalmis. Veitsen mukana tulee vyökotelo. EKA -veitsillä on 10 vuoden takuu.





EKA Swede 10


Terän pituus 90 mm
Terän paksuus 2,8 mm
Pituus avattuna 210 mm
Pituus taitettuna 119 mm
Paino 130 g


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Sorsanpesän teko-ohjeet




Tarvikkeet:


Minkkiverkko leveys (60-100 cm) 105 cm 
Puutarhaverkko leveys (60-100 cm) 147 cm 
Lautaa 4-5” verkon leveyden verran 
Pahnoja, kortetta tai heiniä  
Sinkilöitä, eli aspeja 
Pätkä kattohuopaa tai sokkelikaistaa pesän pituuden mukaan 
Muoviputkea, limsapullon pätkä, muovia tai peltiä kiinnitystapin ympärille nosuesteeksi. 
2 naulauskulmaa pesän kiinnittämistä varten 
Pieniä nippusiteitä tai rautalankaa. 
Ruuveja 
Salko kiinnitykseen n. 3-3,5 m 


Leikkaa minkkiverkosta 105 cm pätkä ja pyöräytä putkeksi siten, että kaksi ruutua tulee päällekkäin. Kiinnitä taittamalla verkon päät tai esim. c-sinkilöillä.


Kiinnitä lauta putken ulkopuolelle sinkilöillä.


Kiinnitä puutarhavarkon pää lautaan ja aseta pahnoja verkkojen väliin. Rullaa pesää siten, että pahnat jäävät tiukasti verkkojen väliin.

Aseta huopasoiro pesän yläpuolelle estämään varislintujen kaivamista. Antaahan tuo pienen sateensuojankin. Soiron voi laittaa pahnakerroksen ulko-tai sisäpuolelle. Ulkopuolella suojaa paremmin myös sateelta. Sisäpuolelle asennettuna ei näy ja on siten paremman näköinen.


Kiinnitä puutarhaverkon toinen pää verkkoon. Varmista, ettei laudan päälle jää paljoa täytteitä ne, hankaloittavat kiinnitystä, mikäli käytetään naulauskulmia.


Tunge putken alapuolelta ylipursuavat pahnat verkkojen väliin.

Leikkaa puutarhaverkosta soiroa siten, että siitä tulee ”piikkikampa”

Kiinnitä piikkikammat kumpaankin päähän yläpuolelle nippusiteillä tai rautalangalla. Myös keskelle pesää voi kiinnittää pituussuntaisen piikkikamman. Siitä voi hieman taittaa piikkejä harittamaan.

Jotkut tekevät ulkopuolen verkon 20 cm leveämmästä ja leikkaavat viimeisen pitkittäislangan pois ja kääntävät piikit ylös. Näiden piikkien tarkoituksena on hankaloittaa varislintujen ja lokkien istumista pesän päällä.

Sijoita pesä veden puolelle rannan suuntaisesti.  Pesiä voi olla melko taajassakin.

Käytä kiinnityseen esim. naulakulmia ja ruuveja. Pesään voi askarrella myös useamman jalan tai esim. a-pylväät.

Estä pienpetojen kiipeäminen pesään käyttämällä kiinnitystolpassa muovia, peltiä tms.


Täytä pesä 1/3 pahnoilla tai heinillä. Heinillä on tässä sisustuksessa parempi maine. Voit muotoilla Putken keskelle valmiiksi pesän ja laittaa muutaman sorsanhöyhenen pesään.

Aloita kevät ruokinta heti sulapaikkojen auettua. Sulapaikkoihin alle 50cm syvyyteen tai jään pinnalle pesien lähelle.


Ohjeen värkkäsi  Jani Hänninen, Huntsteel


Lähteet:  Veli-Matti Pekkarinen, http://www.deltawaterfowl.org/what-we-do/henhouses/buildhh.html







tiistai 29. maaliskuuta 2016

Miksi Aamulehti valehtelee?




Avoin kirje Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokiselle


Parahin Jouko,

Vain muutama viikko sitten allekirjoitit päätoimittajien kannanoton ”Luotettavan median puolesta”. Kannanotossa lupasitte mm:

Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat… Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.  
Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta.

Kuitenkin tänä aamuna törmään pääkirjoitukseesi, jossa täysin virheellisesti (ja ilmeisen tahallisesti) levitetään väärää tietoa Suomessa olevien aseiden määristä. Vetoat Small arms survey 2007 -selvitykseen ja siihen, että vuonna 2009 suomen asekanta olisi ollut 1,9 miljoona. Väität Suomen edelle tilastossa menneen jokin aika sitten ainoastaan Yhdysvaltain ja Jemenin. Kolmantena listallasi olevan Sveitsin kanssa olisimme lähes tasoissa.


Kaikki tässä väittämässäsi on väärin. 


Vuonna 2009 Suomessa oli noin 1,6 miljoonaa luvallista asetta. Väite siitä, että Suomi poikkeaisi asetiheydeltään eurooppalaisesta muusta tasosta tai olisi peräti aivan huippuluokkaa maailmassa on myös virheellinen. Sisäministeriö huomasikin virheen tuoreeltaan ja oikaisi tutkimuksen tiedot tiedotteellaan jo 29.08.2007. Tiedotteessa mainitaan muun muassa: ”Aseluvanhaltijoiden lukumäärä Suomessa on noin 650 000 eli noin 12 prosentilla suomalaisista on ampuma-ase. Sveitsiläistutkimuksessa käytetyllä laskutavalla saadaan tulokseksi yhteensä noin 32 luvallista ja luvatonta ampuma-asetta sataa asukasta kohden.”

Suomen asemäärä ja –tiheys on siis aivan normaali. Suomen lisäksi muita maita joissa yksityisten hallussa pitämiä aseita on 30 – 35 per 100 henkilöä ovat muun muassa Ranska, Kreikka, Kanada, Ruotsi, Itävalta ja Saksa. Suomi asettuukin tavanomaisten demokraattisten länsimaisten hyvinvointivaltioiden ryhmään, joissa perinteisesti harrastetaan metsästystä tai ammuntaa.

Väitteidesi virheitä korjattiin Aamulehdessäkin jo 1.6.2012 julkaistussa ”Puheenaihe: Suomen aseiden määrä laskettiin väärin ja perätön myytti lähti liikkeelle”. Miksi siis edelleen levität virheellistä tietoa, vai etkö luota enää edes omaan lehteesi?

Kyseisen tutkimuksen luetettavuutta rapauttaa kaiken lisäksi kohteena olleiden maiden isot erot aselainsäädännöissä. Esimerkiksi yksipiipuiset haulikot eivät ole kaikissa Euroopan maissa edes luvanvaraisia, eikä niistä näin ollen ole luotettavia tilastoja. Suomessa sen sijaan haulikoiden lisäksi kaasusumuttimet, valopistoolit ja osin myös ilma-aseet sekä jopa starttipistoolit ovat luvanvaraisina aserekisterissä.


Asenteellinen ja harhaanjohtava


"Aseita on yhä liikaa" -kirjoituksesi oli muiltakin osin kauttaaltaan asenteellinen sekä harhaanjohtava, kaivaten kokonaisuudessaan rehellistä arviointia ja faktapohjalta uudelleen kirjoittamista. Jos tarvitset tässä arvioinnissa ja kirjoitustyössä lisäapua, niin autan mielelläni. Alussa mainitussa päätoimittajien kannanotossa nostatte oman lehtenne valemedian yläpuolelle: ”Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään”.

Tiedätkö Jouko mikä on virheen ja valehtelun ero mediassa? Koska asia tuntuu pahasti sinultakin hämärtyneen, niin autan hiukan. Virheelliset uutiset oikaistaan näkyvästi ja niitä pyydetään lukijoilta anteeksi. Valheista vain vaietaan.




Iltalukemiseksi Joukolle:

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/134

http://aselaki.blogspot.fi/2010/02/suomen-asetiheys-on-tavanomaista.html

http://eralehti.fi/ps-pekkasuuronen/ps-pekka-suuronen/missa-suomen-aseet/

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/160000/Katsauksia_10_Lehti_2016.pdf?sequence=1

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/224




keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Karjalankarhukoira viettää juhlavuottaan

Kuva: Kimmo Kemppainen

Kotimainen suurriistakoira täyttää tänä vuonna 80-v. Omat ensimmäiset muistoni karjalankarhukoirasta juontuvat lapsuuteen. Olin tainnut pelästyä isoa mustavalkoista koiraa. Niinpä vielä aikuisena suhtauduin karhukoiriin varauksellisesti. Enpä voinut enempää olla väärässä. Nyt jo useita vuosia olen päässyt tutustumaan läheltä karjalankarhukoiriin hirven- ja karhunmetsästyksen tiimoilla.


Kuva: Vesa Seppänen

Karhukoira on hyvin rohkea ja sitkeä koira. Lujaa luonnetta ja ennen kaikkea pelotonta päättäväisyyttä tarvitaankin jahdattaessa suurriistaa. Koiran tehtävä on pysäyttää riista paikoilleen haukkumalla ja siirtymällä eläimen eteen, kunnes metsästäjä pääsee paikalle. Karjalankarhukoira voi tarvittaessa pitää riistan aloillaan hyvinkin pitkiä aikoja. Jos haukuttava karkaa, pysäyttää hyvä karhukoira sen uuteen haukkuun pitkänkin seuraamisen jälkeen.


Ahma puussa. Kuva: Kimmo Iivonen

Hyvänä esimerkkinä häikäilemättömästä, mutta dynaamisesta riistatoiminnasta kaverini koira Kalotti Jakke törmäsi karhujahdissa kesken hakulenkin isoon urosahmaan. Muutaman vapaaotteluerän jälkeen ahma näki turvallisemmaksi kiivetä puuhun. Tämä kertoo koiran päättäväisyydestä aika paljon, kun tiedetään ahma pystyvän haaskalta ajamaan tarvittaessa karhunkin pois.


Kuva: Vesa Seppänen

Kuva: Vesa Seppänen

Toisaalta sama Jakke, joka hetkeä aiemmin on haastanut hirvisonnin tai suurpedon, työntää päätään syliin haluten rapsuttelua ja paijausta. Kaikki jahtireissuilla tapaamani karjalankarhukoirat ovat Jaken tavoin olleet silmiinpistävän seurallisia ja ihmisystävällisiä. Tämä kiltteyden ja häikäilemättömän rohkeuden vastakohtaisuus tuokin mieleeni lähinnä Robert Louis Stevensonin kirjoittaman ”Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde” -romaanin.

Laineen Markon Mustikkavuoren kennelin karhukoiria lepäämässä rankan jahtipäivän jälkeen.


Karjalankarhukoiran historia


Rodun alkuperänä pidetään Komin koiraa, jota kutsuttiin myös syrjäänien koiraksi. Kantakoirat ovat kuitenkin lähtöisin Laatokan Karjalasta, Aunuksesta ja Vienasta, joissa niitä käytettiin kaiken riistan metsästykseen. Jalostus aloitettiin 1936, jolloin tavoitteeksi asetettiin vankka, suurriistaa haukkuva koira. Tällöin rodun nimeksi sovittiin karjalankarhukoira. Ensimmäisen karhukoirat rekisteröitiin kennelliiton rekisteriin 70 vuotta sitten, vuonna 1946. Karhukoira rotuna kaikkine ominaisuuksineen onkin osa arvokasta suomalaista kulttuurihistoriaa.

”Se suvun syötti, heimon juotti, esivanhemmat elätti”

Näin laulettiin jo Kalevan kansan ajoilta peräisin olevassa kansanrunossa. Karjalankarhukoiran mustavalkoinen väri, tummien silmien palo ja olemuksen ryhdikkyys vangitsevat erämiehen katseen edelleen.


Kohta päästään tositoimiin :)




Monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira


Rotuna karjalankarhukoira on paitsi monipuolinen metsästyskoira niin myös sopeutuva, uskollinen ja rakastava perhekoira, ja se on valmis suojelemaan perhettään. Se on leikkisä ja tulee erittäin hyvin toimeen lasten kanssa. Paksun turkkinsa ansiosta ne pärjäävät talviaikaan hyvin ulkotarhoissa, kunhan vedoton koppi on tarjolla. Karhukoiria pidetään yhä enenevässä määrin myös sisäkoirina ja kiinteästi mukana perheen päivittäisissä askareissa. Vaikka karhukoira on jalostettu suurriistakoiraksi, niin aktiivisena rotuna se käy moniin eri harrastuksiin metsästys- ja haukkukoekauden ulkopuolella jäljestyskokeista agilityyn. Karhukoira tarvitsee monipuolista liikuntaa eikä sitä aktiivisuutensa vuoksi suositella pelkästään seurakoiraksi.

 Karjalankarhukoiran metsästysvaltteja ovat:

  • tarkat aistit, eritoten vainu, sekä jälki- että ilmavainuisuus
  • erinomainen haku
  • erittäin hyvä suuntavaisto
  • yhteistyöhaluisuus metsästäjän kanssa
  • sitkeys riistan pysäyttämisessä ja haukunnassa



Kuva: Iiris Huuskonen




Rotua arvostetaan myös ulkomailla


Karhukoiria on viety paljon myös ulkomaille ja jalostustyö on aktiivista. Erityisesti Ruotsista löytyy vankka karhukoirapopulaatio ja yhteistyö koira-asioissa on toimivaa. Aktiivista karhukoiraväkeä löytyy myös muista Pohjoismaista sekä erityisesti Baltiasta, Puolasta, Venäjältä, Italiasta, Espanjasta, USA:sta ja Kanadasta. Rodun suosio on vankkumaton ja tulevaisuus näyttää erinomaiselta.




Karjalankarhukoira edustaa suomalaista, pitkää ja arvokasta metsästysperinnettä aidoimmillaan. Suomalainen koirarotu on vaalimisen arvoinen ja ansaitsee juhlavuotensa!


Katso Suomen Pystykorvajärjestön video karhukoirasta:




Lisää karjalankarhukoirasta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalankarhukoira

http://www.kennelliitto.fi/koirat/kotimaiset-rodut/karjalankarhukoira

http://www.spj.fi/karjalankarhukoira/





Suomalainen kiväärivalmistaja Sako on lähtenyt kunnioittamaan karhukoiran juhlavuotta upealla suurriistakiväärillä erikoishintaan.




keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Suojelijoiden raivo halaa luonnon hengiltä

Eläimiä kuolee, myös leijonia. Luonnossa kuolema ei tule kauniisti ja rauhallisesti vuoteen levossa.
Kuva: Bubye Valley Conservation (http://bubyevalleyconservancy.com)

Itkupotkuraivarin saanut ”luontoihminen” saattaa ensisilmäyksellä näyttää harmittomalta hölmöltä. Disneyn filmeistä ammennettu luontotietouskin aiheuttaa lähinnä vain myötähäpeän tunteita. Tilanne muuttuu kuitenkin vakavaksi, kun miljoona hörhöä alkaa tehdä vaatimuksiaan yhdellä äänellä. Kun nämä kaikki nostavat itsensä samaan aikaan muita paremmiksi ihmisiksi, seuraa tappavaa rakkautta.

Muistat varmaan viimekesäisen someraivon, jossa minnesotalainen hammaslääkäri Walter Palmer joutui tappouhkaus- ja vihapostitulvan uhriksi. Hänet leimattiin mediassa ympäri maailmaa rikolliseksi salametsästäjäksi, joka puhtaasta tappamisen ilosta oli salamurhannut viattoman Cecil-leijonan luonnonsuojelualueelta. Lynkkausmeininki jatkui satojen ”suojelijoiden” kokoontumisina Palmerin kodin ja työpaikan ulkopuolella. ”Paskiainen ja murhaaja, poistu kaupungistamme” -ahdistelu muuttui päivä päivältä uhkaavammaksi ja organisoidummaksi. Lopulta Palmer joutui lopettamaan työnsä ja katoamaan julkisuudesta kokonaan.

Jo syksyllä Palmer todettiin täysin syyttömäksi. Zimbabwen ympäristöministerin mukaan mitään ”rikosta ei tapahtunut” sekä ”kaikki paperit olivat kunnossa”. Tästä huolimatta hän ja hänen työpaikkansa joutuvat yhä edelleenkin organisoidun vihapostin kohteeksi. Kyse ei siis ole oikeudesta vaan moraalittoman ideologian kaunaisesta kostonhimosta.

Jos koko draama olisikin päättynyt ”vain” yhden onnettoman metsästäjän julkiseen lynkkaukseen, voisi kieroutunut mieli kuvitella ”luontoihmisten” ja Afrikan villieläinten voittaneen.



Cecil-kohu aiheutti katastrofin luonnonsuojelulle


Hyvää tarkoittaneet hölmöt ovat kautta maailmanhistorian aiheuttaneet järkyttäviä katastrofeja. Cecil-leijonan kuolemasta aiheutuneen älämölön johdosta ulkomaiset suurriistanmetsästäjät ovat poistuneet Zimbabwesta, eikä kaupallisia jahteja järjestetä entiseen malliin.

Niinpä Zimbabwen suurin luonnonpuisto Bubye Valley Conservation kärsii nyt ylisuuresta leijonapopulaatiosta. Alueen leijonakanta on luonnolle kestämätön, vähennystarpeen ollessa jo noin 200 leijonaa. Sietokyvyn ylittävä leijonakanta syö vuosittain satoja tuhansia kiloja lihaa. Tällä onkin dramaattinen vaikutus alueen antilooppi-, puhveli-, seepra- ja kirahvikannoille. Alueen suurimpana petona leijona tappaa tehokkaasti myös pienempiä petoja, kuten leopardeja, gepardeja ja hyenakoiria.

Zimbabwella on astronomisen suuria ongelmia ihmisoikeuksien, korruption, ruokatuotannon, talouden ja tautiepidemioiden kanssa. Näissä olosuhteissa valtiolla ei liikene resursseja liiemmälti luonnonsuojelutyöhön. Joidenkin alueiden villieläimistä on arvioitu hävinneen 50-80 prosenttia.  Niinpä luonnonpuistot, kuten Bubye Valley Conservation ovat yksityisellä maalla ja täysin riippuvaisia yksityisestä rahoituksesta. Bubyenkin on aiemmin saanut rahoituksensa pääosin varakkailta länsimaisilta metsästäjiltä, joiden turvin on rahoitettu luonnonsuojelutyötä. Bubye on ollut alueella merkittävä työnantaja, tukenut paikallisia kouluja ja klinikoita, sekä toimittanut lihaa paikallisten kylien tarpeisiin.

Bubyessa elää myös Afrikan kolmanneksi suurin populaatio äärimmäisen uhanalaisia mustasarvikuonoja. Alue on toistaiseksi pystynyt työllistämään asekuntoisia miehiä alueen vartiointiin. Salametsästys kuitenkin uhkaa vakavasti sarvikuonoja. Zimbabwe ei tarjoa kansalaisilleen länsimaisia sosiaalipalveluita ja työttömyys ajaa salametsästykseen, joka onkin tuottoisampaa bisnestä kuin kokaiini tai timantit.

Hyvää tarkoittavat hölmöt vaativat viime kesäisellä älämölöllään myös metsästystrofeiden maahantuontikieltoa koko EU:n alueelle. Painostuksen alla Air France, KLM, Iberia, Qantas, Delta Airlines, American Airlines ja United Airlines ovat kertoneet, etteivät ne kuljeta tiettyjen eläinten trofeita (leijonat, leopardit, norsut, puhvelit ja sarvikuonot). Finnair ei edes erittele eläinlajeja, vaan on kieltänyt metsästysmuistot yleisesti.

Koska mikään paikka Afrikassa ei voi ottaa 200 ylimääristä leijonaa kontolleen, näkee Bubyen alueen johtaja Blondie Leathem hallitun metsästyksen alueen ainoana pelastajana. Metsästäjien houkutteleminen alueelle takaisin ei ole helppoa hammaslääkäri Walter Palmerin kokeman julkisen lynkkauksen jälkeen. Eikä sitä todellakaan helpota ”luontoihmisten” aikaansaama trofeiden kuljetuskielto tärkeimmillä lentoyhtiöillä.

This is what happens to old lions that don't get hunted. These five lions alone could have injected $250 000 into an economy. Come on, it's not rocket science !!!  - PH Stephen Sutherland

Rahantarve suojelutyön jatkamiseen on kuitenkin akuutti. Luonnonvaraisen leijonan metsästyslisenssi tuottaa helposti yli 50.000€ tulot suojelutyöhön. Matematiikka on yksinkertaista, 200 leijonan lisensseistä voisi saada yli 10 miljoonan tulot ja samalla pelastaa alue ylisuuren leijonapopulaation muulle luonnolle aiheuttamilta tuhoilta. Lisenssimaksujen lisäksi safarimetsästäjät käyttävät merkittäviä summilla myös alueen muita palveluita ja näin auttavat koko yhteisön selviämiskamppailua Zimbabwen köyhyydessä.

http://bubyevalleyconservancy.com/news/

Nyt tilannetta yritetään paikata Bubyen alueella järjestämällä arpajaiset, joissa palkintoina on leijonanmetsästyslisenssejä ja erään metsästäjän lahjoittama upea 25.000 dollarin arvoinen Heym 88B .500 Nitro Express -tuplakivääri. Arpajaisten tuotto käytetään kokonaisuudessaan luonnonsuojelutyöhön.

Toki tuo 10 miljoonaa euroa olisi helposti saatu kasaan, jos miljoona netissä raivonnutta ”luontoihmistä” olisi lahjoittanut kukin 10€ Bubye Valley Conservation tilille, joka olisi ollut vain muutaman klikkauksen vaiva (http://bubyevalleyconservancy.com). Mutta eihän sitä ehtinyt (halunnut) tämä porukka tehdä, kun oli niin kova kiire kieltää metsästystä ja lynkata hammaslääkäriä.

Mitenkä meni noin niin kuin omasta mielestänne…?




tiistai 23. helmikuuta 2016

Zeiss Victory V8 4.8-35x60 testi




Peurakyttyyn loppukaudeksi sain testiin Zeiss Victory V8 4.8-35x60. Tiesin toki jo kokeilemattakin, että monsteri olisi mennen tullen valovoimaisempi kuin omassa käytössäni oleva Victory Diavari. Melko nopeasti selvisi myös, että se on omassa luokassaan paras koskaan testaamistani hämäräkiikareista.

Paras on tietysti paras, mutta siihen sisältyy kuitenkin väistämättä asioita jotka tulevat ikään kuin kaupanpäällisinä. Noin 3.300 € hinta ei ainakaan omalla kohdallani ole se pienin haaste. Jos ajatellaan pelkästään peurankytistelyä, niin tuolla rahalla saa helposti kaksikin tarkoitukseen ihan hyvin sopivaa laadukasta tähtäinkiikaria.


Jos aloitetaan kuitenkin niistä ylivoimaisista ominaisuuksista. Normaalissa kytistilanteessa ns. täysin pimeässä, missä paljaalla silmällä ei näe edes kohdetta, katselu tämän läpi oli kuin joku olisi laittanut valot päälle. Toki hieman vastaava ilmiö on lievemmin havaittavissa kaikilla laadukkailla hämäräkyttäykseen suunnitelluilla tähtäinkiikareilla, mutta seuraavaksi tapahtui jotakin ennen näkemätöntä. Käänsin kiikarin suurennoksen ensin normaaliin 6-8x luokkaan. Sitten jatkoin zoomaamista (näillä etäisyyksillä) lähes naurettaviin 20-30x suurennoksiin ja tähtäinkuva pysyi edelleen kirkkaan terävänä. Kuva on jopa näillä suurennoksilla edelleen selvästi rikkaampi yksityiskohdiltaan, kolmiulotteisempi, sävykkäämpi ja siinä on laajempi syväterävyysalue kuin omassa Victory Diavarissani sen optimisuurennoksella.

Koska etäisyydet omassa peurankytistelyssäni jäävät 15-70 metrin matkoille, otin vielä kauden loputtua testiin erilaisina iltoina pelto- ja hakkuuaukeita. Mittasin etäisyydet jo valoisan aikaan laserilla. Pimeän laskeuduttua, omalla (all-rounder -tyyppisellä) Victory Diavarilla arvioin pystyväni hyvältä tuelta laadukkaaseen riistalaukaisuun noin 100-150 metrin päähän. Victory V8 4.8-35x60 näytti kohteen erinomaisesti kaksin- ja jopa kolminkertaisilta etäisyyksiltä. Tähtäinkiikarin puolesta voisin siis hyvin ampua riistalaukauksia pimeässä yli 300 metrin matkoilta. Käytännössä en kuitenkaan luota omiin ampumataitoihini pimeässä niin paljoa ja rutiininomainen onnistuminen näille matkoille vaatisi paljon harjoittelua. Tähtäinkiikarin puolesta se olisi kuitenkin mahdollista.

Zeiss Victory V8 4.8-35x60 on toki ison ja hieman kömpelön kokoinen kanniskella, eikä se sovellu järkevästi yleiskäyttöön. Eli ei tosiaankaan oikea valinta hirvijahtiin tai ajometsästykseen. Mutta jos hakee parasta työkalua hämäräkyttyylle tai vaikka pitkille matkoille vuoristojahteihin, niin tässä se on. Jos vielä nämä kaksi vaatimusta yhdistyvät, kuten pienpetojen hämäräkyttäyksessä. Pieniä kohteita, pitkältä matkalta hämärässä… BINGO!


Poikkeuksellisen paksu (36 mm) runkoputki mahdollistaa erittäin laajan ristikonsäädön ja laajan näkökentän: 4.8-suurennuskertoimella näkökenttä 8.6 m @ 100 m (35 x -> 1.2 m).

ASV (luodin lentoratakompensaattori) mahdollistaa tarkat säädöt eri etäisyyksille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun ase on kohdistettu normaalisti sadalle metrille, niin lentoratakompensaattorin avulla voi tähdätä vaikkapa kolmeen sataan metriin normaalisti ilman korjauksia vain kääntämällä tähtäinkiikarin säätönupista asetuksen oikeaksi. Parallaksisäädintä kiertämällä voidaan säätää optimaalinen tarkkuus kaikille ampumaetäisyyksille ja välttää parallaksin aiheuttamat osumavirheet. Myös tuulikorjaukset onnistuvat kätevästi säätönupista. Ja voin vakuuttaa, homma toimii yllättävän helposti, kävin testaamassa viimetalvena asiaa radalla, jossa ammuttiin jopa ½ km matkalle.


Tässä videolla näkyy hyvin pitkän matkan ammunnan haasteet ja toisaalta myös helppous hyvillä välineillä.












Zeiss Victory V8 4.8-35x60 


Suurennus                                  4.8 - 35 x
Tehollinen linssin halkaisija     48.1 mm - 60 mm
Twilight Factors                       13.6 - 45.8
Näkökenttä @ 100m                 8.6 - 1.2 m
Näköaste                                   4.9° -  0.7 °
Diopterin säätövara                  +-3.5 | 2 dpt
Silmäetäisyys                           95 mm
Parallaksivapaus                      50 - ∞ m
Säätöala @ 100m                    130 x 85 cm
Säätä per naksaus @ 100m     0.5 cm
Tähtäinputken halkaisija         36 mm
Okulaarin halkaisija                46 mm
Objektiivin halkaisija              67 mm
Vedenpitävyys                        400 mbar
Käyttölämpötila-ala °C          -25 | +50 °C
Pituus                                      402 mm
Paino                         0.97 kg
LotuTec®-pinnoitus
Nitrogen-täyttö




tiistai 9. helmikuuta 2016

Nyhtöpeuraa ja perunafondantti


Tässä ohjeessa voit toki käyttää miltei mitä tahansa riistalihaa hanhesta hirveen ja karjusta karhuun. Itselläni nyt sattuneesta syystä pakastimessa on eniten peuraa, joten tällä kertaa tein peurasta. Parhaiten ylikypsään nyhtölihaan soveltuvat ruhon hieman sitkeämmät (ja maukkaimmat) osat kuten lapa tai niska. Toki paististakin tätä voi tehdä, mutta fileet ainakin (liian hyvinä) kannattaa suosiolla jättää toisenlaisiin herkkuihin.


Nyhtöliha


Laita liha uunivuokaan, palastele joukkoon kasviksia (esim. selleri, porkkana, palsternakka, purjo, sipuli, valkosipuli...) ja mausteita (esim. suola, pippuri, laakerinlehti, persilja, lipstikka, timjami…). Kaada päälle vettä, niin että peittyvät reilusti. Vuoan päälle foliosta kansi ja uuniin 100-150°C 4-6 tuntia tai jopa yön yli, lihan koosta riippuen.

Siivilöi liemi talteen ja revi liha suikaleiksi kahta haarukkaa apuna käyttäen. Keitä kasaan tai suurusta lientä hiukan, mausta pippurilla, sinapilla ja vaikka tömäyksellä jallua/konjakkia. Halutessasi kermaisemman lopputuloksen, lisää joukkoon smetanaa, ranskankermaa tai ruokakermaa. Laita nyhtölihat lopuksi kastikkeeseen.


Perunafondant


Perunafondant on klassinen, mutta helppo ravintolaherkku myös kotona tehtäväksi. Leikkaa isoista (uuni)perunoista muutaman sentin paksuisia siivuja. On puhtaasti makuasia, kuoritko perunat ensin. Hienommissa ravintoloissa näistä perunakiekoista tehtäisiin vielä tasakoikoisia lieriöitä pyöreällä stanssilla. Toisaalta, jos et halua haaskata perunaa yhtään, voit myös vain halkaista ne pituussuuntaan.

Mausta perunasiivut suolalla ja pippurilla. Kuumenna pannu, lisää reilusti oliiviöljyä ja laita perunat pannulle. Laita pannulle vielä puoli ruukullista tuoretta timjamia ja kunnon siivu voita. Ruskista perunat molemmilta puolilta kullankeltaisiksi. Lisää tämän jälkeen hiljalleen riistalientä (vaihtoehtoisesti kasvis-, kana- tai lihalientä) niin että perunan siivut lähes peittyvät. Jatka kypsentämistä hellalla tai laita pannu uuniin (180°C 30 - 40 minuuttia) kunnes perunat ovat kypsiä.


Lisäke


Lisäkkeeseen voit käyttää sesongin ja ruokakaapin sisällön mukaan mm. sieniä, juureksia, kasviksia, pähkinöitä, etikkasäilykkeitä ja yrttejä. Tällä kertaa valitsin kuivattuja herkkutatteja, joiden annoin ensin hautua 40 minuuttia perunafondantin liemessä. Huuhdoin hillosipulit raikkaassa vedessä ja anoin myös niiden liota etikkaisen maun tasaamiseksi. Porkkanat leikkasin kapeiksi suikaleiksi. Tämän jälkeen paistoin (pari minuuttia) tatit, porkkanat, hillosipulit ja cashew-pähkinät reilussa voissa kuumalla pannulla. Ripaus suolaa ja pippuria.




Kokoa annos


Kasaa keskelle lautasta lisäkkeestä kapea auma. Nostele perunafondantit lautaselle ja niiden päälle annokset kastikkeista nyhtölihaa. Pyöräytä vielä kastiketta lautaselle annoksen ympärille ja koristele yrtein.


sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Perinteisten peuravalkeiden paikka


Nyt on aika taas istua hetkeksi viinilasin ääreen. Tänään viimeisenä päivänä olin vielä peurakyttyyllä. Keli oli mukavan lämmin, selvästi plussalla. Kausi oli kuitenkin kaikkineen erittäin haastava. Henkilökohtaisesti sain kaadettua ainoastaan neljä peuraa.

Onko se paljon vai vähän, on toki hyvin suhteellinen asia. Parhaimpana kautena kaatoja on tullut jopa 11. Siihen nähden tulos jäi toki selväksi pettymykseksi. Myös kyttyyllä vietettyyn aikaan suhteutettuna tämä kausi oli ehdottomasti pettymys. Kytiskertoja kertyi kaikkiaan 52, eli saalista keskimäärin joka 13. kerralla. Toisaalta käytetystä tuntimäärästä kertyy yli neljä täyttä työviikkoa. Se on aika paljon yksin puussa istumista pimeässä sateiden, myrskyjen ja pakkasten armoilla.

Pieni saalismäärä selittyy alkukauden vaikeiden keliolosuhteiden, mutta ehkäpä eniten omien valintojen kautta. Tällä kaudella halusimme kaverin kanssa tehdä jahdista ihan tarkoituksellisesti hieman urheilullisempaa. Keskityimme lähinnä kahdelle ruokinnalle, jotka sijoittuvat aikaisemmista vuosista poiketen keskelle metsää peurapolkujen risteyksiin. Kytistelykin tapahtui puunrunkoa vasten nojaavalta tikastuolilta, ainoastaan naamioverkon suojasta. Toisessa paikassa etäisyyttä ruokinnalle on 40 metriä ja toisessa vain vajaat 20.

Haastavuudeltaan tätä kytistelyä vertaisin lähinnä naakimiseen. Kun ei ole koppia ympärillä, niin kaikki hajut ja äänet leviävät ympäristöön esteettä. Toki siinä samalla myös itsekin pääsee nauttimaan luonnon keskellä olemisen hyvistä ja huonoista puolista täysimääräisesti. Kaikenlainen luonnon havainnointi nousee ihan uudelle tasolle. Metsästyksestäkin tulee selvästi jännittävämpää ja jahdillisesti nautinnollisempaa kuin lämmitetyssä kopissa kykkimällä.

Kyse on tietysti jahdillisesta kokonaiselämyksestä. Vaikka jokaisella kerralla ilman muuta toivoo saavansa saalista, ei saalis itsessään ole tässäkään lajissa loppupelissä se tärkein asia. Puussa yksin pimeällä suolla tunnista toiseen hiljaisuuden keskellä istuminen on myös hyvin meditatiivinen kokemus. Zeniläisen ajattelutavan mukaan pelkkä päämäärä ei ole tärkeä vaan myös se matkalla olo, eli tie, jota pitkin kuljetaan.

Tällä hieman itseironisellakin ajattelutavalla kausi oli suorastaan menestys ;)

Huomiotta ei tietenkään voi jättää komean kapitaalipukin eräksi saantia. Se on merkittävä onnistuminen tällä kyttäystavalla, mutta harvinainen saalis millä tahansa mittarilla katsottuna. Vaikka itse en ole mitenkään erityisen trofeesuuntautunut metsästäjä, on 12-piikkisen pukin näkeminen luonnossa lähietäisyydeltä sykähdyttävä kokemus. Kun tämä vielä kaiken lopuksi päättyy onnistuneeseen kaatoon ja trofeeksi seinälle, voi kauden laskea tässäkin suhteessa huippuonnistuneeksi.

Kaverin kanssa kimpassa saimme yhteensä seitsemän kaatoa. Kun näistä muutama peura päätyy myös omaan pakkaseeni, ei lihoja tarvitse ennen seuraavaa kautta liiemmin kaupasta ostella. Kausi on näinkin täyttänyt odotukset täysin.

Usein julkisuudessakin ihmetellään, mikseivät metsästäjät myy saalistaan kaikkien saataville kauppoihin. Miksi riistalihaa on niin vähän tarjolla? Jotkut jopa kadehtivat naapurinsa ”ilmaista lihaa” pakastimessa. Heidän kannattaisi kysyä itseltään, ovatko he valmiita maksamaan lihasta myös sen oikean arvon? Suhteessa käytettyyn aikaan, vaivaan ja selvään rahaankin, on valmiiksi leikatun ja vakuumiin pakatun peuranpaistin tai -fileen hinta jotakin aivan muuta kuin tehotuotetun broilerin.

Se maksaa verta, hikeä ja pakkasen puremia kyyneleitä!


perjantai 29. tammikuuta 2016

Perjantai-dokkari: Kauriinmetsästäjä



16-vuotias Liina Laine kasvoi ase kädessä. Hän oppi ampumaan samanikäisenä kuin suurin osa meistä opettelee kaunoa ja kertotaulua. Ensimmäisen saaliinsa hän kaatoi 11-vuotiaana. Metsästys ei ole Liinan perheessä vain harrastus muiden joukossa: se on linkki sukupolvien välillä.

Lähde: Yle Areena


Videon voit katsoa osoitteesta:

http://areena.yle.fi/1-3280168?autoplay=true

lauantai 23. tammikuuta 2016

Sinnikäs yrittäminen tuo vihdoin tulosta


Eilen aamulla tarkistin sääennusteen heti herättyäni. Keli tulisi olemaan seuraavan vuorokauden ajan paras mahdollinen. Kireää pakkasjaksoa on kestänyt miltei kaksi viikkoa. Kokemukseni mukaan kelin lauhtuessa peurat aktivoituvat liikkeelle.


On poikkeuksellisen harvinaista, että päivän aikana ilma lämpiää yli 20 astetta. Joten iltakyttyyllä voisi olla vihdoin palkkapäivä. Aavistukseni pitivät kutinsa, jo hyvissä ajoin iltapäivällä alkoivat riistakamerat lähettää kuvia peuroista. Kuvia tulikin tasaiseen tahtiin alkuiltaan asti.

Kameran kello on kesäajassa.

Kytikselle mennessäni tiesin paikalla olevan ainakin viisi peuraa. Harmi kyllä naakimalla lähestyminen oli lähes mahdotonta. Noin 300 metrin matka repun, aseen ja kauraämpärin kanssa, yhdistettynä narisevaan pakkaslumeen, ehkäisi tehokkaasti peuratokan yllättämisen.

No, mahdoton on mahdotonta, niinpä vein eväät ruokinnalle ja kapusin tikkaita ylös puuhun odottelemaan. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen paikalle ilmestyikin kaksi vasaa. Tuuli oli tyyntynyt lähes olemattomaksi. Peurat selvästi aristelivat ja olivat saaneet läsnäolostani vihiä. Hämärä metsä oli aivan äänetön. Tältä etäisyydeltä saatoin kuulla vasojen jokaisen askeleen.


Ikävä kyllä tämä toimi myös toisin päin. Yritin ottaa pois ensin vasemman käden kinnasta ja peurat pysähtyivät välittömästi kuuntelemaan katsoen suuntaani. Piinallisen pitkän odotuksen jälkeen hivutin pikkuhiljaa käden esiin myös toisesta kintaasta. Vasat olivat entistä hermostuneempia, mutta hetken odottelun jälkeen alkoivat popsia kauraa. Nyt sain tilaisuuden nostaa Tikan poskelle, sillä seurauksella, että ruokailu loppui ja toinen peuroista nyki häntäänsä hermostuneesti.

Odotus ja jännitys oli tuskallisen raastavaa. Edellisen peurakaadon jälkeen olin ehtinyt käydä 13 tuloksetonta kytisiltaa, nyt oli vuorossa kaikkiaan jo 43. kerta tällä kaudella. En todellakaan halunnut ryssiä tilaisuutta. Napsauttaessani varmistimen pois päältä, näin jo toisen peuran lähtevän liikkeelle. Niinpä päätin lähettää terveiset heti, eli klo 16:54.

Samalla kun puristin liipaisinta, myös ristikossa näkyvä urosvasa lähti liikkeelle. Tiesin heti, ettei osuma ollut paras mahdollinen. Mutta minkäs teet… kirosin hetken mielessäni ja odottelin vielä tovin huonoa laukausta harmitellen. Seuraavaksi sitten tarkistamaan osumapaikalle jälkiä. Aluksi löytyi vain hieman karvoja, sekä muutama tippa verta. Koko lähialue on kauttaaltaan peurajälkien täyttämä. Verta löytyi niukalti ja harvakseltaan noin viiden metrin välein, niinpä etenin rauhallisesti aina välillä eteenpäin lampulla tähystäen.

Alle sata metriä edettyäni näin makuulla olevan vasan jälkien suunnalla. Jos oli ampumatilanne ollut jännittävä, niin helpotus peuran nopeasta löytämisestä oli taatusti isompi. Nopea armonlaukaus ja kauden neljäs peura oli tosiasia. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä. Huonoimmassa tilanteessa vasaa olisi jäljitetty vaikka koko yö koirien kanssa… Nyt oli jo kaatosikaarinkin paikka.


Merkkasin lähimmän puunoksan punaista vilkkuvalla ledvalolla ja lähdin hakemaan reppua. Kaadolle palattuani perkasin peuran ja lähdin vetämään saalista tyytyväisin mielin kohti autoa ja sieltä lahtivajalle.

Vain pari tuntia lähtöni jälkeen alkoi riistakamera lähettää paikalta lisää kuvia. Peurat olivat poikkeuksellisen aktiivisia koko yön, niinpä aamulla herättyäni lähdin saman tien kytikselle, sekä viemään ruokinnalle lisää kauraa. Aamupäivä jäi tuloksettomaksi, mutta tulevina iltoina on loppukirin paikka. Enää ensiviikko aikaa ja sitten taas kärvistellään seuraavaan syksyyn.