torstai 12. tammikuuta 2017

Sensegram tekee lähettävästä riistakamerasta helppokäyttöisen



Olen tämän syksyn/talven testaillut mielenkiintoista riistakamerapalvelua. Sensegram on kotimainen palvelu, joka auttaa riistakameran asentamisessa, kuvien ja kameroiden hallinnassa, sekä myös kuvien jakamisessa muille käyttäjille. Kuvat ovat käytettävissä missä ja milloin vain, millä laitteella tahansa. Ei kuulosta ehkä mullistavalta, mutta Sensegram on todellakin täysin uusi tapa käyttää riistakameroita.


Kameran asentaminen


Palveluun voi lisätä yhden tai useamman lähettävän riistakameran todella helposti ohjatun käyttöönoton avulla. Sensegram tukee kaikkia SMTP-lähetyksellä varustettuja laitteita ja voi tämän lisäksi luoda asetustiedoston automaattisesti Uovision, Burrel ja Scout Guard -kameroihin. Sensegramin avulla saa siis suosituimmat kamerat helposti lähetyskuntoon vain muutamalla klikkauksella. Helpoimmillaan käyttäjän ei tarvitse valita palvelussa kuin valmistaja ja kameramalli ja palvelu hoitaa loput asetukset. Palvelu siis poistaa käyttäjän tekemien asennusvirheiden mahdollisuutta.





Kokemuksesta tiedän riistakameroiden asennuksen olevan välillä yhtä tuskaa puutteellisten ja sekavien kiinalaisten manuaalien (19 sivua) ja kameran oman asennusohjelman kanssa, joka kysyy vähintään 10-15 erilaista parametritietoa. Mikä on edes SMTP Parameter Server tai gateway & port????





Kuvat ja videot suoraan Sensegram-tilille


Normaalisti riistakamerat lähettävät kuvansa käyttäjän omaan sähköpostiin, kuten Gmailiin. Ainakin itselläni kuvat aiemmin joutuivat helposti roskapostin joukkoon, ja Gmail väitti ”Tämä viesti ei tullut oikeasta osoitteesta”. Tunnistamaton lähettävä laite onkin sähköpostipalveluntarjoajalle jonkinlainen riski ja laite joutuu helposti mustalle listalle.



Sensegram sen sijaan vastaanottaa kuvat automaattisesti ilman suodattamia ja lajittelee ne kamerakohtaisesti omalle käyttäjätilillesi. Laitteiden hallinta, kuvien säilyttäminen/käsitteleminen ja jakaminen onnistuvat palvelusta selvästi kätevämmin kuin sähköpostista.



Sensegram tukee myös videotiedostoja. Voit vastaanottaa kuvia sekä videoita palveluun ja katsoa niitä helposti tietokoneella tai puhelimella. Videon lähetys löytyy tällä hetkellä mm. seuraavista kameroista: Uovision UM785 3G, Burrel Edge Pro ja Scout Guard MG983G-30M.

Sensegram-palvelun edut korostuvat tilanteessa, jossa lähettäviä kameroita on useita, sekä niiden kuvien katselijoita on enemmän kuin yksi. Ennen Sensegram tilin aukaisua jouduin usein lähettämään kuvia sähköpostistani yksitellen eteenpäin jahtikavereilleni. Tämä tekee tietysti viiveen kuvien jakamiseen ja jopa kymmenien kuvien yksittäin lähettely alkaa myös kysyä hermoja ajan myötä.

Kun taas Sensegramissa käyttäjä voi antaa muille palvelun käyttäjille oikeudet katsoa etäkameransa kuvia. Palvelussa kuvat pysyvät hyvin arkistoituina ja paljon helpommin käsiteltävänä kuin sähköpostissa. Kuville voi antaa helposti myös avainsanoja, jolloin palveluun jäävillä kuville kehittyy todellista arvoa ajan myötä. Sensegramissa kaikki kuvat ovat turvallisesti hyvässä järjestyksessä samalla tilillä suomalaisilla varmennetuilla palvelimilla.


Tarkemmat tekniset ominaisuudet ja ajantasaiset hintatiedot löydät täältä:

https://www.sensegram.com/fi/tietoa-sensegramista/


maanantai 2. tammikuuta 2017

Pari sanaa aseturvallisuudesta




Valtaa käyttävä media


Jostain syystä ns. valtamedia kokee aseharrastuksen ja metsästyksen ongelmakseen. Erityisesti aseen omistaminen ja säilyttäminen pyritään jatkuvasti kyseenalaistamaan, vaikka mikään niin sanottu järkisyy ei tue tätä ideologiaa. Tuorein esimerkki vain parin päivän takaa; Alma Median lehtien tilaama tutkimus ja siitä asenteellisesti kirjoitetut uutiset.



Aloitetaan Aamulehden julkaiseman uutisen otsikosta: ”Alma-tutkimus: Ampuma-aseiden säilytys jakaa kansaa.” Ingressi jatkaa: ”Suomalaiset suhtautuvat ampuma-aseiden kotona säilyttämiseen hyvin ristiriitaisesti, selviää Alma Median lehtien kyselyssä. Kansaa jakaa puoluekanta ja asuinseutu.”

Juttua eteenpäin lukiessa paljastuu: ”Lähes kolmannes suomalaisista haluaisi kieltää ampuma-aseen säilytyksen kotona.”  Juttu on kokonaisuudessaan täynnä epätäsmällisyyttä ja asenteellisuutta, mutta ”lähes kolmannes” lienee n. 30%. Eli, kansa on jakautunut, kun 30% näkee asian toisin kuin 70% enemmistö.




Toisaalta aivan erilaisen uutisen yhteydessä Aamulehti näkee vastaavat prosentit yhdistävän kansaa: ”Selvitys: Suomalaiset eivät pelkää maahanmuuttajien vievän työpaikkoja” ja uutinen jatkaa: ”Suurin osa suomalaisista, lähes 70 prosenttia, ei pelkää maahanmuuttajien vievän heidän työpaikkojaan.”

Ottamatta sen enempää kantaa vinoutuneeseen maahanmuuttouutisointiin, on tässä hyvä esimerkki siitä, kuinka toimittajan oma poliittinen kanta ja maailmankatsomus muuttavat samat prosenttiluvut tarpeen mukaan, joko kansaa jakaviksi tai yhdistäviksi. Aamulehden logiikalla uutiset olisi voitu otsikoida myös: ”Suurin osa suomalaisista, lähes 70 prosenttia, suhtautuvat myönteisesti aseiden säilyttämiseen kotona.” sekä ”Suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttoon hyvin ristiriitaisesti, selviää Alma Median lehtien kyselyssä. Kansaa jakaa puoluekanta ja asuinseutu. Moni uskoo maahanmuuttajien vievän työpaikkoja…”

Kysehän tässä on siitä, ettei totuudenmukaisempi otsikko: ”Suurin osa suomalaisista, lähes 70 prosenttia, suhtautuvat myönteisesti aseiden säilyttämiseen kotona.” olisi herättänyt kiinnostusta kovinkaan paljoa, eikä se olisi ajanut toimittajan omaa poliittista agendaa, päinvastoin.




Aselain järjettömyys


Viimeisin muutos (764/2015) aselakiin astui voimaan 1.12.2015.  Se ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt muuttua käytännöksi, koska aseiden säilytyksen osalta annettiin viiden vuoden siirtymäaika. Ennen aselain uudistusta ei ollut nähtävissä järkevää perustetta aseiden säilyttämisen muuttamiseksi, mutta edellinen hallitus päätyi vaatimaan tyyppihyväksyttyä turvakaappia enemmän kuin viisi asetta omistavilta. Aiemmin riitti, kunhan asetta säilytti turvallisesti ja lukittuna, yleisimmin tavallisessa metallisessa asekaapissa.

Tämä muutos tulee maksamaa n. 60.000 aseenomistajalle yhteensä vähintään 36.000.000€, eikä aseturvallisuus käytännössä parane mitenkään merkittävästi.

Lisäksi kalliin sertifioidun asekaapin vaatimus asettaa monella harrastajalla viisi asetta käytännön maksimimääräksi. Koska jos omistaa jo viisi asetta, niin kuudennen aseen ostamisen yhteydessä joutuu sijoittamaan (400 – 2.000€ uuteen kaappiin, 50 – 100 € kaapin rahtiin ja aselupaan 79€) helposti yli 700€ pelkästään sivukuluihin ja siihen sitten tietysti aseen hinta päälle. Käytännössä tämä aiheuttaa myös kieltäytymistä perintöaseista, koska aktiiviharrastajalle viisi asetta on todella vähän. Siihen joukkoon ei mahdu perintöaseet, vaikka niihin olisi muodostunut lapsuuden muistoja.



Aseturvallisuus ei parane aselakia tiukentamalla


Asekaappi ei estä aseiden varastamista, eikä useimmiten edes merkittävästi hidasta niiden varastamista. Ai miten niin ei muka?

Ehdottomasti suurin osa asekaapeista on muutaman satasen ”peltikaappeja” joissa on tavallinen peruslukko. Näin taannoin YouTubessa video kuinka tällainen lukko voidaan avata hiuspinnillä ja hämmästyin kuinka nopeasti opin itsekin tämän tekniikan. Pienen harjoittelun jälkeen se käy parissa minuutissa. Työtä nopeuttamaan voi netistä tilata tiirikkasarjan muutamalla eurolla tai automaattitiirikan muutamalla kympillä ja sillä homma sujuukin jo sekunneissa.







Isommatkaan asekaapeiksi myytävät ”turvakaapit” eivät kestä muutamaa minuuttia pidempään, jos käytetään halpoja kaikkialla myytäviä perustyökaluja, kuten sorkkarauta, rautakanki tai rälläkkä. Ei vaadi siis käytännössä mitään ammattitaitoa avata asekaappia.







Jos on niin, ettei tuhannen euron kaappi kestä kuin muutaman minuutin tavallisia perustyökaluja, ajaa sadan euron peltikaappi saman asian. Käytännössä kallis isompi kaappi jopa helpottaa asevarkautta, tarjoten kaikki aseet kerralla kätevästi samasta kaapista.



Älytön ajatus aseiden kotisäilytyksen kieltämisestä


Metsästystä ja ampumaurheilua harrastetaan joka puolella Suomea. Metsälle ja metsästysreissuille lähdetään usein myös aamuyöllä ja palataankin (esim. peurakyttyyltä) yöllä, joten säilytyspaikkojen tulisi olla avoinna 24/7, eli koko ajan. Suomessa on reilu 300 kuntaa, niinpä näitä bunkkereita tarvittaisiin minimissään 400 kpl eli karkeasti saman verran, kuin on Alkojakin. Keskimäärin niissä olisi 3.750 asetta jokaisessa. Yhden bunkkerin jatkuva valvonta/asiakaspalvelu (vähintään kaksi henkilöä vuorossa) työllistäisi ainakin 10 ihmistä, eli noin 4.000 ihmistä yhteensä.

Ajatus on jo lähtökohtaisesti niin älytön, etten viitsi alkaa edes arvioida, kuinka paljon näiden satojen bunkkereiden rakentaminen ja ylläpitäminen maksaisi. Saati paljonko ylimääräistä kustannusta ja riskiä tästä aseiden kuskailusta syntyisi.



Aseet eivät tapa, varsinkaan luvalliset harrasteaseet


Ajatus on sikälikin järjetön, että vain muutama prosentti henkirikoksista tehdään luvallisilla aseilla. Jos oikeasti haluttaisiin vaikuttaa henkirikoksiin, niin se voisi onnista sijoittamalla rahaa päihdehuoltoon. Sillä noin 80% kaikista henkirikokseen syyllistyneistä on ollut tekohetkellä alkoholin vaikutuksen alaisia. Reilulla 70% henkirikoksen tekijöistä on myös merkintä rikosrekisterissä.

Tälläkin kertaa toimenpiteitä suunnataan kuitenkin luvallisen aseenomistajan kustannuksella ja hänen elämää haittaavasti, vaikka juuri he ovat käytännössä yhteiskunnan nuhteettominta osaa. Heidän aseillaan ei tehdä rikoksia. Käytännössä aseharrastajat eivät voi olla syyllistyneitä oikeastaan mihinkään rikoksiin, koska jopa ylinopeussakot voivat aiheuttaa lupien peruuntumisen.


Vielä siitä Alma Median tutkimuksesta


Koko tutkimus ja siitä muokattu uutisointi on uskottavuudeltaan ja journalistiselta tasoltaan kyseenalainen, ellei ala-arvoinen. Lähdemateriaalia ei ole julkaistu, emme edes tiedä tarkalleen mitä ja miten on kysytty, saati miten haastateltavat on valittu. Uutisessa itsessäkin mainitaan: ”vastausten virhemarginaali enimmillään 5,7 prosenttia suuntaansa.” (oikeasti tällä tarkoitettaneen prosenttiyksikköä, joka on tässä tapauksessa täysin eri asia kuin prosenttia). Eli tällä virhemarginaalilla 10%:n tulos voi siis oikeasti olla 4,3 - 15,7%.

Tällaisella ”tutkimuksella” ei ole tieteellistä tai siis tietoa lisäävää arvoa. Tämä kyllä ymmärretään Alma Mediallakin ja se, että sillä on kuitenkin paljon suurempi propaganda-arvo. Varsinkin nykyisen sähköisen median aikakaudella, jossa suuri osa lukijoista näkee vain otsikon ja muodostaa mielipiteensä tältä pohjalta.





torstai 15. joulukuuta 2016

Testissä Sako 85 Carbonlight 308 Win ja Steiner Ranger 3-12x56



Miltei koko syksyn ja alkutalven testissäni on ollut mielenkiintoinen työkaluyhdistelmä, hiilikuitutukkinen Sako -kivääri ja Steinerin hämärä/all-round -kiikaritähtäin. Aivan alkuun tunnelmani olivat melko ristiriitaiset. Lyhyt ja kevyt kivääri toi mieleeni lähinnä jonkinlaisen puskapyssyn tai koiramiehen aseen. Erityisesti keveys sai ajattelemaan rekyylin mahdollista terävyyttä. Toisaalta hiilikuitu ja rosteri näyttävät todella hyvältä ja huolettomalta yhdistelmältä. Ase tuntuu mukavalta kädessä, antaen hyvässä mielessä työkalumaisen vaikutelman.

Ajatus kestävyydestä ja huolettomuudesta istuu ajatusmaailmaani paljon paremmin, kuin koristeellinen ase, jota täytyy jatkuvasti varoa, putsata ja kuivata. Merkittävä osa omista jahdeistani on säiden armoilla kytistelyä. Yöllä kylmissään ja väsyneenä kotiin palattua ei ensimmäiseksi innosta aseen huoltaminen. Ennemmin sitä vain suuntaa saunaan ja jääkaapille.



Kiikaria kiinnittäminen ja kohdistaminen ampumaradalla 





Aivan ensimmäiseksi kiinnitetään kiikari aseeseen, tarkistetaan sopiva silmän etäisyys tähtäyksessä ja kiristetään ruuvit kunnolla.




Seuraavaksi irrotetaan lukko aseesta. Tuetaan ase mahdollisimman hyvin, katsotaan piipun läpi suoraa niin, että taulu näkyy mahdollisimman keskellä.




Taulua voi tarvittaessa tuoda lähemmäksikin, mutta tässä tapauksessa kohdistettiin suoraan sataan metriin.




Seuraavaksi naksautellaan kiikarin ristikko keskelle taulua asetta koko ajan vakaasti tuella pitäen.




Sitten vaan lukko kiinni, patruunaa pesää ja ampumaan.




Tarkistetaan osumat kiikarista, tehdään tarvittavat lisäsäädöt ja siinä se.




Sakon Hammerhead, Super hammerhead ja Range


Halusin samalla testata miten tässä Sako Carbonlightissa käyvät Hammerhead, Super hammerhead ja Range -patruunat. Jo kohdistuslaukauksissa yllätyin kuinka mukavasti eli pehmeästi aseen rekyyli potki. Vaikka hiilikuitutukkinen ase onkin todella kevyt, niin ampuminen oli kuitenkin varsin pehmeää, mutta jämäkkää. Ensimmäiset pisteet tästä.

Kohdistus tehtiin Hammerheadille, jolla tarkoitukseni oli pääsääntöisesti metsästää aseen testin aikana. Mielenkiintoista oli kuitenkin tarkistaa kohdistuksen ero Super hammerheadin ja Rangen kanssa. Parasta nimittäin olisi, jos näiden patruunoiden käyttöä voisi vaihdella ilman isompia säätöjä.

Sadalla metrillä kokovaippainen Range kävi noin viisi senttiä ylemmäs ja aavistuksen oikealle. Super hammerhead puolestaan samaisen viisi senttiä alemmas. Omaan käyttööni tämä oli erittäin hyvin toimiva käynti. Halutessaan nuo sentit voi helposti napsutella kiikarista patruunaa vaihtaessa. Mutta ihan käytännössä tuon pienen eron voi huomioida myös tähdätessä tai vain yksinkertaisesti jättää huomioimatta.

Oma metsästykseni on pääsääntöisesti tähän aikaan vuodesta peurojen ja pienpetojen kytistelyä. Ampumamatkojen ollessa yleensä 15-75 metriin, tyypillisesti 30-40 metriä. Näille etäisyyksille ei käyntierolla ole juurikaan merkitystä.



Hämäräkyttäystä


Tikastuolille istuessa ja ampumavalmiuteen siirtyessä huomasin yhdistelmän lyhyydestä sekä keveydestä selvän edun normaalisti käyttämääni Tikka/Zeiss -yhdistelmääni. Puussa ylhäällä on rajoitetusti tilaa ja kaikki ylimääräinen säätäminen aiheuttaa melua ympäristöön. Mitä kevyemmin ja helpommin ase on saatavissa valmiuteen, sen parempi. Vastaavasti varusteltuna oma Tikkani on 6 cm pitempi ja vajaan kilon kömpelömpi. Pimeässä ja ahtaassa tilassa tämä on merkittävä ero käsiteltävyydessä, kun samaan aikaan pitää toimia mahdollisimman äänettömästi.

Pieni mutta toimiva yksityiskohta; patruunan saa vedettyä patruunapesästä pois jahdin jälkeen, niin että aseen varmistin on koko ajan päällä. Nämä ovat niitä pieniä yksityiskohtia, jotka estävät vahingot silloin kuin tuntien kytistelyn jälkeen on fyysisesti sekä henkisesti jäässä.



Steiner Ranger 3-12x56


Yhdistelmän kiikaritähtäin Steiner Ranger 3-12x56 tuntui oikein toimivalta, jos tosin ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Pitkän testin aikana ehdin olla kytiksellä usein ja kokonaisaikaa kertyi kymmeniä tunteja. Olosuhteetkin vaihtelivat mustan maan pimeydestä lumiseen kuutamoon. Steiner Ranger 3-12x56 toimi kaikilla kerroilla kuten odottaa saattoikin.






Välillä otin mukaani verrokkipareiksi itselleni hyvin tutut Zeiss Victory Diavari 2,5-10x50 T* ja Zeiss Victory Varipoint 3-12x56 T* -kiikaritähtäimet. Ehkä hieman yllättäenkin Steineri pärjäsi Zeisseja vastaa kohtuullisen hyvin. Pienemmän Zeissin kanssa erot olivat hyvin pieniä. Steinerin tähtäinkuva valoisempi mutta Zeississa parempi kontrasti sekä sävykkyys. Isompi Zeissi Hieman parempi kaikilla osa-aluilla, mutta erot kuitenkin yllättävän pieniä.

Kokemukseni perusteella voin suositella Steiner Ranger 3-12x56 -tähtäinkiikaria. Se on toimiva työkalu hämäräkyttäykseen kohtuullisilla matkoilla. Ei missään mielessä markkinoiden paras, mutta riittävä miltei tilanteessa kuin tilanteessa.


Testin saldoa


Testi-iltojen aikana sain eräksi kolme valkohäntäpeuraa ja yhden supikoiran.










Olin myös päivän ajojahdissa, jolloin kiikaritähtäimen all-round -ominaisuudet tulivat testattua. Eikä kiikarin hieman suurempi paino haittaa yhtään, kun hiilikuitutukkinen ase on vastaavasti kevyempi. Plussana tietysti hyvä valovoima, jos jahti alkaa tai jatkuu hämärässä.




Ase on lyhyt ja kevyt, eli nopea nostaa poskelle.  Tukista saa hyvän otteen ja hiilikuitu tuntuu mukavalta paljaaseenkin käteen, vaikka pakkastakin oli välillä ihan rapsakasti. Viiden patruunan lipas mahdollistaisi myös riittävästi laukauksia tiukassa tilanteessa. Saalista en sillä kertaa saanut, mutta aseesta tai tähtäimestä se ei todellakaan jäänyt kiinni ;)


Kaiken kaikkiaan toimiva kokonaisuus, josta on vaikea löytää mitään erityistä moitittavaa. Tähtäys sekä laukaisu toimivat moitteettomasti ja käsiteltävyys oli miellyttävää. Erityisesti Sakon hiilikuitutukkinen kivääri herättää omistushaluja.


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Erämiehenglögi



Oletko kyllästynyt kauppojen valmisglögeihin? Eipä hätää, varsinkin jos pakastimessasi sattuu olemaan sopivasti puolukoita (karpaloa ja variksenmarjaa). Erämiehenglögin pohjaksi tehdään nimittäin aivan ensimmäiseksi puolukkatuoremehua.



puolukkatuoremehu


3 kg puolukoita
5 l vettä
3 tl sitruunahappoa
n. 300 g sokeria/mehulitra

Laita jäiset puolukat isoon kattilaan. Kaada kiehuva vesi päälle. Lisää sitruunahappo ja soseuta marjat sauvasekoittimella velliksi. Anna tasaantua huoneen lämmössä seuraavaan päivään ja nosta kattila vielä viileään pariksi päiväksi.

Valuta mehu siivilän läpi toiseen astiaan ja sen jälkeen vielä kerran harsokankaan läpi (puolukanperkeistä saat keittämällä/hillosokerilla vielä hilloa). Laita suodatettu mehu kattilaan ja hetkeksi liedelle. Kuumenna mehu vähintään 70 asteiseksi. Lisää sokeri, sekoita kunnolla, maista ja lisää vielä halutessasi sokeria.

Pullota mehu ja jäähdytä. Mehu on erittäin hyvää ruoka- ja janojuomaa 1:1 veteen sekoitettuna. Toimii hyvin myös lantrinkina tai liköörinä sellaisenaan, kunhan lisäät siihen häppää ;)


Erämiehenglögi


Erämiehenglögiin tulee puoliksi puolukkatuoremehua ja vettä. Aloita keittämällä vettä. Voit halutessasi maustaa veden neilikalla, kanelilla, inkiväärillä, pomeranssinkuorella ja kardemummalla. Glögiin voi käyttää samoja mausteita kuin piparkakkuihin. Anna mausteiden hautua hetken. Siivilöi vesi ja lisää puolukkatuoremehu. Lämmitä, kaada mukeihin ja sekaan mieleistäsi jaloa alkoholijuomaa. Viimeistele rusinoilla sekä mantelilastuilla.



maanantai 12. joulukuuta 2016

Uusi paikka, vanhat kujeet



Eilen illalla oli aivan erinomainen peurankytistelykeli. Reippaat kymmenkunta astetta pakkasta, tähtikirkas yö ja miltei täysikuu. Harmitti ainoastaan se, ettei ruokinnoillani ole käynyt viimepäivinä peuroja, kuin vain ihan satunnaisesti. Pelloilla näkee kuitenkin peuroja aivan jatkuvasti, rohkeimmat pyörivät meidän takapihallakin ilta toisensa jälkeen.

Eipä auttanut, hattu käteen ja kaunein sanankääntein kysymään, josko voisi päästä pellonlaitaan kyläilemään jahtivoudin kyttäyskoppiin. Siunaus ja ylistys, nyt luvan kanssa huippupaikalle. Kaiken tämän puussa tikkailla istumisen jälkeen oli melkoista luksusta asettua pehmeään nojatuoliin kopin suojaan. Vaikkei mitään lämmitystä ole ja edessä ikkuna on kokonaan auki, niin sisällä suojassa pärjää helposti jopa ihan paljain käsinkin.

Tiesin paikalla käyvän aivan varmasti peuroja. Avoimella paikalla kuunvalossa näkisi myös ampua läpi yön. Kyse olikin nyt enää vain siitä, soiko vellikello ensin minulle vai peuroille. Saavuin kopille vasta selvästi auringonlaskun jälkeen. Matkalla näkyi useita peuroja tienvarressa ja pelloilla. Mietin jo tulleeni liian myöhään ja pelottaneeni peurat paikalta.

Valmistauduin kuitenkin asemasotaan, levitin tavarat käden ulottuville ja otin mahdollisimman mukavan asennon lepotuolissa. Noin tunnin päästä havahduinkin arasti peltoa pitkin askeltavaan peuraan. Hetken jo näytti, ettei kulkusuunta ole kopille päin ollenkaan, vaan sivuitse kymmeniä metrejä ohi ruokinnan.

Lievää pettymystä oli ilmassa. Olisiko peura saanut jotain vihiä asemistani. Valmistauduin kuitenkin ampumaan, tarvittaessa vaikka hieman huonosta kulmasta, ampumasuunta on kuitenkin turvallinen. Otin peuran tähtäimeen ja huomasin samalla pienet sarvet korvien välissä. Olin aluksi paljain silmin katsoen luullut tulijaa harvinaisen isokokoiseksi vasaksi. Oudossa paikassa on välillä vaikea arvioida etäisyyttä ja yksinäisen peuran kokoa. En ottanut katselukiikareita esiin ollenkaan, kun pelkäsin peuran kuulevan avoimesta ikkunasta kolisteluani.

Sain pikkupukin ristikkoon ja odotin vain tilaisuutta, eli peuran pysähtymistä kylkiasennossa. Kaartelevan arka lähestyminen kuitenkin jatkui askel askeleelta. Lopulta klo 16:47 Hammerhed siunaa pikaiset terveiset peuran kaulaan. Pukki putoa suoraan jaloiltaan siihen paikkaan. Kopista ulos ja kiitollisin mielin sikari palamaan.




Luksus jatkuu, eli pellolle pääsee autolla aivan pukin viereen, joten sen isompia hikoilematta tai rehkimättä, peuran perkaus ja kuljetustelineelle nosto.

Olipa hyvä ilta :) Välillä kaikki menee ihan niin kuin suunnittelee.


Peurajahtia Sarkolassa



Jälleen kerran iso kiitos Suoniemen Metsästysseuralle kutsusta peurametsälle viime lauantaina. Mäyräkoiria käyttäen peurojen ajojahti on mielestäni yksi parhaista metsästystavoista. Miltei sadan metsästäjän jahti oli taas hyvin organisoitu ja tyylikkäästi järjestetty. Peurojen lisäksi bonuksena oli lupa ilvekselle (joita alueella on useita) sekä tietysti pienpedoille.



Ensimmäisellä passipaikalla pellon reunassa näinkin heti emän ja vasan, mutta riittävän hyvää ampumatilannetta ei tullut, joten tyydyin vain katselemaan ohimarssia. Reilun puolen tunnin päästä tulee selkäni takaa, jälleen pari peuraa (mahdollisesti samat), mutta nyt täyttä vauhtia jatkuvasti loikkien. Vaikka etäisyys ei ollut kuin muutama kymmenen metriä, ei tällaiseen tilanteeseen kannata edes yrittää, ainakaan minun ampumataidoillani.



Laukauksia kuului tasaiseen tahtiin ympäristöstä ja radiossa kerrottiin kaatoilmoituksia. Mukava kuulla ajon toimineen loistavasti, vaikkei itselläni ruuti palanutkaan. Sen verran kuitenkin pääsin asetta nostelemaan ja kiikarilla tähtäilemään, että testissä olevaan Sako/Steiner -yhdistelmään sai hieman ajojahtikokemusta. Sako 85 Carbonlight on kyllä harvinaisen miellyttävän tuntuinen kivääri. Se on lyhyt ja kevyt, eli nopea nostaa poskelle. Tukistaa saa hyvän otteen ja hiilikuitu tuntuu mukavalta paljaaseenkin käteen, vaikka pakkastakin oli ihan rapsakasti. Viiden patruunan lipas mahdollistaisi myös riittävästi laukauksia tiukassa tilanteessa.

Steiner Ranger 3-12x56 kiikaritähtäin ei ole ehkä kaikista optimaalisin ajojahteja silmällä pitäen, mutta toimii oikein hyvin allround-tähtäimenä, eli joka paikan höylänä. Eikä kiikarin hieman suurempi paino haittaa yhtään, kun hiilikuitutukkinen ase on vastaavasti kevyempi. Plussana tietysti hyvä valovoima, jos jahti alkaa tai jatkuu hämärässä.



Puoliltapäivin kokoonnuttiin kertomaan aamupäivän kuulumiset ja nauttimaan erinomaista peurakeittoa sopatykin äärellä.



Iltapäivällä pääsin myös aivan erinomaiseen passipaikkaan. Ympärillä kyllä tapahtui ja paukettakin kuului, mutta omalle sektorilleni ei riistaa ilmestynyt.






Ehdoton kohokohta oli kuitenkin päivän päättävä riistaparaati. Kaikkineen kymmenen peuraa saaliina, joukossa myös oikein komeita pukkeja. Kiitos päivästä järjestäjien lisäksi kaikille uusille ja vanhoille kamuille. Oli oikein mukava tavata näissä merkeissä.



torstai 1. joulukuuta 2016

Pitkä odotus palkittiin



Kytispaikallani suolla on ollut pitkään hiljaista, ellei taannoista ilvesinvaasiota lasketa. Riistakameran kuvia on tullut todella harvakseltaan… ei edes joka viikko. Nyt kuitenkin toissapäivästä alkaen pari ylivuotiasta pukkia on käynyt pitkin päivää ja yötä, joten päätin eilen illasta lähteä sparraamaan poikia, ellen suorastaan haastamaan riistaa.



Olipa tosiaan mukava palata suolle pitkästä aikaa. Istua tikkailla omissa ajatuksissa, tutussa maisemassa ja suopursun tuoksussa. Pari astetta pakkasta on oikeastaan paras mahdollinen ilma kytistelyyn, niinpä tulin paikalle jo hyvissä ajoin kahden jälkeen. Sehän tässä kytistelyssä on parasta, nimittäin täydellinen kiireettömyys. ”Aikaa on, vaikka susia saareen soutais”. Kyttyyllä aika on lähes ehtymätön luonnonvara. Mihinkään ei ole kiire ja kotiin lähdetään vasta akkujen latauduttua täyteen…



Laturi kuitenkin piippasi jo parin tunnin päästä, kun kuvista tuttu pikkupukki hiipi paikalle hiljaisessa hämärässä. Jostain syystä peura kuitenkin parkkeerasi itsensä ruokinta-automaatin väärälle puolelle, johon tikkailtani on erinomaisen huono sihti. Pukista näkyi vain takakolmannes. Aikani tähtäilin, kunnes väsyin odottamaan ja vaihdoin katselukiikareihin. Peura vain jatkoi mutusteluansa nurinkurisesti ruokinnan väärältä puolelta.

Lopulta käytännöllisyys voitti. Pukki loikkasi automaatin takaa porkkanapinolle, kääntyi kuin käyttöohjetta lukien puhtaaseen kylkiasentoon. Niinpä napsautin varmistimen pois päältä. Hammerhed lähti viemään terveisiä klo 16:31 lavan eteen keskelle kaulaa. Pikkupukki putosi suoraan jaloiltaan porkkanakasan päälle.



Olipa mahtava tunne. Hieno ilta ja testissä oleva Sako/Steiner -yhdistelmä ansaitsee työkaluna pisteensä. Muutamassa viikossa niihin on tottunut, jopa tykästynyt enemmän kuin omaan rakkaaseen Tikka/Zeiss -työpariini, joka sekään ei ole huono. Fiilis oli niin hyvä, etten antanut edes sikarilakkoni estää hyvää hetkeä, niinpä pistin pöllin palamaan kiitollisin mielin ;)



Paikalle päästyäni huomasin, että pikkupukki on pieni lähinnä sarvistaan, mutta kroppaa riittää vedettäväksi yllin kyllin. Niinpä tartuin peuraa sarvista, vedin hieman sivuun ja perkasin supeille aterian.



Kaverin sairausloma jatkuu edelleen, joten tästä oli taas selvittävä eteenpäin pelkästään omin voimin. Reppu selkään, ase kaulalle ja peuraa vetämään. Seitsemän pysähdyksen taktiikalla saalis tienposkeen ja autoa hakemaan puolen kilometrin päästä. Loppupunnerrus ja pukki lopulta kuljetustelineellä. Kuka väittää, ettei kytistely ole urheilumetsästystä? :D



tiistai 22. marraskuuta 2016

Elämää suurempaa lammasmetwurstia



Nyt on ihan pakko hieman mainostaa. Olisi perin itsekästä mutustella näitä vain kaikessa hiljaisuudessa… Ostin Mikkolan lammastilalta poikkeuksellisen hyvää metwurstia.

Se on valmistettu 100% lampaanlihasta, eikä sisällä lisättyä silavaa, eli possunrasvaa ollenkaan. Tämä on siis lampurin itsensä ohjeistamana Wigrenin makkaratehtaassa tehtyä herkkua. Tästä johtuen tämän metukan maku on aivan poikkeuksellisen rikas. Rakenne on vähärasvaisuuden ansiosta erittäin tiukka ja siitä on helppo vuolla halutessaan, vaikka seitinohuita suikaleita. Tätä tuleekin naposteltua ihan tällaisenaan siivu toisensa perään. Toimii siis oluen tai punkun kanssa erittäin hyvänä TV-snacksinä. Ja jos oikein haluaa hifistellä, niin sitten tehdään tsatsiki-kastike dipiksi.

Kastike syntyy helposti. Halkaise tuorekurkku ja poista siemenet. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja sekoita maustamattoman jogurtin (1/2 l) joukkoon. laita sekaan myös neljä hienonnettua valkosipulinkynttä, sitruunamehua (2 rkl), juoksevaa hunajaa (1 rkl), oliiviöljyä (1 rkl), silputtua tiiliä/minttua, sekä ripaus suolaa ja pippuria.

Hyvä metwursti sopii tietysti myös tapaspalana, lämpimissä voileivissä, salaatissa, keitoissa, pastakastikkeissa, paellassa, pataruuissa, pitsassa, munakkaassa, kiusauksissa, lasagnessa, chili con carnessa …



Luonnollisestikaan tähän metukkaan ei ole lisätty myöskään jauhoja tai maitoproteiineja, joten se on gluteeniton ja laktoositon. Metwursti säilyy jääkaapissa erinomaisen pitkään. Tämän erän viimeinen käyttöpäivä on 28.4.2017. Itsekin tuli hankittua kolme kiloa :)

Että mistäkö sitä saa. Ei välttämättä kovin kauaa, tämä on nyt tämä erä ja sitten se loppuu, mutta täältä löytyvät yhteystiedot.


www.mikkolantila.com





perjantai 18. marraskuuta 2016

EKA -teurastussetin arvonta




Tämän kertaiseen EKA -teurastussetin arvontaan osallistui 25 riistareseptiä. Kiitos kaikille osallistujille. Tänään 18.11. suorittamani arvonnan voittaja on numero #18 eli Markku Törhönen. Onneksi olkoon! Laita yhteystietoja tulemaan, jotta voin pistää setin postiin.






Markun resepti kannattaa laittaa muistiin. Carpaccio on mainio alkupala talven juhlahetkiin. Peuran lisäksi resepti toimii erittäin hyvin myös hirven- ja metsäkauriin lihasta.



Peura Carpaccio


Jos teet ulkofileestä niin se kannattaa leikata pitkittäissuunnassa kahtia - tulee helpommin suupalan kokoista siivua. Voit lihan ollessa sulana ripotella kevyen suolan pintaan, sitten elmukelmulla tiiviiseen rullaan ja pariksi tunniksi pakkaseen niin saat leikattua seitinohuita siivuja. Pidä lempijuomasi lähettyvillä niin voit aloittaa siivuttelun jo odotellessasi lihan pakastumista.

Lihan lisäksi tarvitset:

Parmesaanilastuja
Tuoretta timjamia
Kantarelleja (mielellään pienikokoisia)
Silmusalaattia
Sormisuolaa
Mustapippuria

Sekä ns. pikamajoneesia varten

1 kananmuna
1dl Ruokaöljyä (rypsi tms.)
Pari rkl Worchester kastiketta
Pari rkl Dijonia

Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja nostele tarjoiluastiaan. Vältä "pinoamista" koska siivut tarttuvat toisiinsa.

Pyöräytä muna ja ruokaöljy majoneesiksi, mausta wochesterilla ja Dijonilla oman maun mukaan. Itse lisäsin hieman myöskin suolaa ja hunajaa - saat paremmin ruokaöljyn maun piiloon.

Ripottele majoneesi lihojen päälle. Perään Sormisuolaa ja mustapippuria.

Käytä kantarellit paistinpannulla ja ei kun sekaan.

Koristele parmesaanilastuilla, silmusalaatilla ja tuoreella timjamilla.

Kaada lasiin hyvää olutta tai viiniä, suuntaa ainekset ääntä kohti ja nauti lyhyestä hiljaisesta hetkestä.


Täältä löytyy myös tämän blogin carpaccio-resepti.



tiistai 15. marraskuuta 2016

Steiner Nighthunter 8x56 -katselukiikaritesti



Välillä ihmettelen, kuinka vähän suomalaisilla metsästäjillä on käytössään katselukiikareita. Erityisesti kyttäysjahdissa hyvistä hämäräkiikareista on aivan kiistaton etu. Koko katselukiikareiden idea on, että ne ovat nopeasti esille otettavissa (roikkuvat kaulassa), hyödyntävät stereonäköä (kaksi silmää näkee aina paremmin kuin yksi), ovat helpommin käytettävissä (tähtäinkiikari on kiinni aseessa) ja hämärässä niillä näkee paremmin, kuin paljaalla silmällä tai pelkällä tähtäinkiikarilla. Jatkuva tähtäinkiikarin läpi tihruaminen myös rasittaa silmiä aivan eri tavalla kuin katselukiikareiden käyttäminen.

Viime viikot olen peurankyttäyksen ohella testaillut mielenkiintoista Steinerin työkalua, eli Nighthunter 8x56 -hämäräkiikareita. Testijaksoon on sisältynyt lumetonta pilvistä pimeyttä ja valkoisen maan kuutamollista yötä. Voin sanoa tykästyneeni niiden käytettävyyteen, vaikkeivat ne ihan täydelliset olekaan.

Steiner Nighthunter 8x56 on suunniteltu erityisesti hämäräkäyttöön ja ero tavallisiin (esim. Nikon Trailblazer 10x50) katselukiikareihin onkin näissä olosuhteissa täysin selvä.

Aivan erityisesti Nighthunterin Auto-Focus ominaisuus on erittäin kätevä. Käytännössä useimpien tavallisten kiikareiden tarkentaminen pimeässä tarkasti on hankalaa, jos ei jopa mahdotonta. Niinpä kyttyylle tullessa vielä valoisaan aikaan, kannattaa katselukiikarit tarkentaa ensimmäiseksi oletettuun etäisyyteen teräviksi. Nighthunterin kuva on kuitenkin aina automaattisesti terävä 20 metristä äärettömään.

Useimmiten tämä on hyvin optimaalinen, mutta yhtenä testi-iltana yritin katsella/tunnistaa 10-15 metrin päässä pusikon pimennossa supikoiraa, eikä se kunnolla onnistunut Auto-Focus ominaisuudesta johtuen. Toki lähelle kiikareilla katselu on poikkeuksellista, mutta pimeässä sekin on välillä tarpeellista. Toisaalta onnistumiskokemuksia oli selvästi enemmän. Eräänä iltana luulin ruokinnalle tulleen aikuisen naaraspeuran (matkaa vain 40 metriä), mutta Nighthuntereilla näin noin tuuman pituiset sarventyngät ja tajusin asiakkaan ylivuotiseksi pukiksi, jolla kroppa on kasvanut selvästi sarvia paremmin.

Väitän, että nuo tappisarvet olisivat jääneet huomaamatta ilman kunnollisia hämäräkiikareita. Tällaisella pienellä huomiolla voi olla iso merkitys, jos esimerkiksi naaraita säästetään, mutta tynkäsarviset pukit poistetaan.




Noin yleisesti ottaen Nighthunterin ergonomia on toimiva. NBR-Longlife -kumipinnoite tuntuu käteen hyvältä ja niistä saa kunnon otteen äänettömästi. Kiikareissa on myös luminoivat (pimeässä hehkuvat) merkit, jotka helpottavat niiden löytymistä kyttäyskopin pimennossa (jos ne eivät roiku kaulalla).




Myös kaulahihnan kiinnitys on suunniteltu kätevästi klipeillä irrotettaviksi ja uudelleen kiinnitettäviksi. Pieni mutta varsin käytännöllinen ominaisuus tämäkin. Kaiken kaikkiaan rakenne vaikuttaa erittäin kestävältä (takuu 30 vuotta), vesitiiviyttäkin luvataan jopa viiteen metriin asti.

Aivan kirkkaimpaan kärkeen Nighthunter ei yllä, jos sitä vertaa, vaikka kyttyyllä käyttämääni Zeiss Victory 8x56 T* -kiikareihin tai aiemmin testaamaani Zeiss VICTORY HT 8x42 -katselukiikareihin. Toki erot tähän kärkiluokkaan ovat selvät, mutta toisaalta voi kysyä itseltään kuinka paljon antaa merkitystä sävykkäämmälle ja kontrastirikkaammalle kuvalle. Ja ennen kaikkea, kuinka paljon on siitä valmis maksamaan.

Mielestäni Steiner Nighthunter 8x56 on hyvä työkalu hämäräkyttäykseen ja miksei myös yleiskiikareiksikin, jos reilun kilon paino ei tunnu liian isolta kaulassa roikottamiseen. Erityisesti Auto-Focus ja hinta/laatusuhde yllättivät positiivisesti. Suosittelen lämpimästi kytiskäyttöön.



Steiner Nighthunter 8x56


Objektiivi: 56 mm
Suurennos: 8 x
Paino: 1090 g
Leveys: 200 mm
Korkeus: 212 mm
Ulostulopupillin halkaisija: 7,1 mm
Näkökenttä 1000 m: 135 m
Tarkennus System: Auto-Focus
Vedenkestävä: jopa 5 m
Täyte: typpi
Lämpötila: -40 ° C | +80 ° C
Takuu: 30 vuotta