torstai 10. lokakuuta 2019

Vaatteilla koreilua ja muuta vastenmielistä



Tweedpuvut, kauluspaidat ja solmiot eivät kuulu suomalaiseen metsästyskulttuuriin. Se on vastenmielistä Keski-Euroopasta tuotua kaupunkilaisten juppisnobien touhua. Täysin päälle liimattua ilveilyä, josta oikea metsästys on kaukana... kunhan keppaloivat ja keekoilevat… Senhän sanoo sananlaskukin: ”Rumat ne vaatteilla koreilevat.”

Jokseenkin noin naureskelin itsekin vielä joitakin vuosia taaksepäin. Sitten pikkuhiljaa löysin itseni erikoisista tilanteista. Ensin huomasin vierasjahdeissa joidenkin isäntien ja monien vieraiden pukeutuvan jotenkin vanhahtavasti. Pääsin käymään myös kartanojahdeissa vieraana ja välillä paikalle värvättynä henkilökuntana. Niissä näyttivät tyylikkäät villapuvut olevan enemmistönä isännillä sekä vierailla, eikä kenelläkään ollut maastokuosisia asuja.

Ulkomaanmatkoilla koin välillä olevani alipukeutunut metsäläinen. Tietysti se nolotti. Ei ehkä niinkään omasta puolestani, kun mitään erityistä pukeutumiskoodia ei ollut kutsussa ilmoitettu, mutta kuitenkin isännän puolesta. Vieraathan osoittavat pukeutumisellaan, haluavat sitä tai eivät, myös kunnioitusta tapahtumalle, isännälle ja muille vieraile. Alipukeutuminen antaa helposti sen merkin, että myös aliarvostaa kanssametsästäjiä.

Ihastuin saksalaisten ja puolalaisten lähes uniformumaisiin jahtiasuihin, mutta sellaiset ovat Suomessa lähinnä naamiaisasuja. Aloin kuitenkin miettiä mitenkä itsekin voisin hieman skarpata, silloin kuin siihen on tarvetta. Edelleenkään en näe mitään syytä myöskään ylipukeutumiseen esimerkiksi hirvijahdissa, joissa suurin osa kylän ukoista vetää päälleen Valmetin haalarit tai kansallispuku-JahtiJaktit.

En siis etsinyt mitään päälle liimattua tai epäkäytännöllistä. Vaan jotain, jolla selviäisin kutsujahdeissa, työkeikoilla ja ulkomaanjahdeissa. Sitten aivan sattumalta näin kuvan isäni isoisästä samoamassa metsässä. Ja kyllä joo, hänellä oli päällään kauluspaita, solmio ja liivillinen tweedpuku. Äimistelin hetken kuvaa. Se oli noin sata vuotta vanha, mutta isoisoisäni näytti siinä aivan samalta kuin monet kartanojahdeissa näkemäni metsästäjät.





Katsoin kotialbumista ja hain googlesta lisää kuvia isoisäni isästä. Löysin kuvia hänestä metsältä sekä kalasta. Aina tweedpuku päällä. Mietin hetken, kuinka epäkäytännöllistä noiden pitäminen on täytynyt olla.  Sitten muistin äitini isän, eli oman taatani. Hän viljeli parin hehtaarin tilaa Pohjois-Satakunnassa ja teki kaikkia sekatyömiehen hommia siinä sivussa lisäansioiksi. Hänet muistan lapsuudestani aina sarkapuku päällä.

Koin taas uuden ahaa-elämyksen. Itsekin tunnen monia nykypäivän metsästäjiä, jotka vannovat sarkapukujen päälle ja väittävät niitä miellyttävämmäksi käyttää kuin kalvopukuja. Sarkapuku on todellakin perinteinen eräpuku, joka ei kahise, on lämmin, mutta hyvin hengittävä. Muistan myös armeija-ajoilta palveluspukumme olleen sarkaa ja aivan erinomaisesti sillä talvisessa metsässä pärjättiin.

Ja PAM! taas Jannella tuli iso oivallus rytinällä korvien väliin. ”Sarka on karstalangasta tehty tiivis huopamaiseksi vanutettu villakangas.” ” Tweed on karstavillasta yleensä toimikkaaksi kudottu kangas. Tweedkangas on kestävää ja vettä hylkivää. Kangas on usein karheaa, mutta toimikasrakenne tekee siitä tiivisrakenteisenakin taipuisaa.” Molemmat lainaukset suoraan Wikipediasta, mutta keksin yhtäläisyyden ihan itse. Eli käytännön ero sarka- ja tweedkankaiden välillä on lähinnä vanutus. Molemmat ovat villaa, yleensä valmistettu toimikassidoksella, pitävät hyvin tuulta ja hylkivät vettä, ovat hengittäviä, kestäviä ja lämpimiä.




Niin kaatuivat ajatuksiani kahlinneet aidat. Kuinka väärässä olinkaan ollut vain ennakkoluulojeni ja väärinkäsitysten takia. Tweedpuvut sopivat metsästykseen aivan erinomaisesti, ollen joissakin olosuhteissa jopa parempia, kuin nykyiset goretex/windstopperit (toki niilläkin paikkansa). Villa tietysti puhtaana luonnonmateriaalina myös erittäin ekologinen valinta, paljon parempi kuin puuvilla tai keinokuidut. Tweedpuvut ovat osa suomalaista eräperinnettä. Meidänkin suvussamme jo vähintäänkin sadan vuoden takaa. Siinä ei ole mitään päälle liimattua tai epäkäytännöllistä, asu on vain valittava tilanteen mukaan kuten muutenkin elämässä. Joihinkin tilaisuuksiin mennään farkuilla ja toisiin kulmahousuilla. Niin yksinkertaista se on. Maalaispoika oli vain hetken hämillään itseään fiksummassa seurassa...

Ajatuksen innoittamana (ja isoisäni isän muistoa kunnioittaen) päätinkin hankkia vaatekomerooni hieman parempaa seppälää ja kuvauksia varten lainasin osan asuista myös maahantuojalta ja kaverini vaaterekistä. Haluan oikeastaan näillä kuvilla osoittaa, millaisella asulla pärjää fiinimmässäkin jahdissa. Miten samaan aikaan voi säästää selvää rahaa vaikutelman kärsimättä. Sekä millainen pukeutuminen sopii vähemmän muodolliseen peltokanalintujahtiin tai vaikka metsästyskoiraharrastustapahtumiin.

Ja sitten vielä lopuksi hieman asiaa metsästäjän juhlapukeutumisesta, smart casual ja casual-pukeutumisesta "after hunt", jos haluat samalla näyttää hieman metsästysharrastustasi helposti tai vaikka tunnelmaan sopivasti peijaisissa. Sekä miten tämä kaikki voidaan tehdä haluttaessa minimikustannuksin ja samoja asusteita eri tilanteissa yhdistellen.






Gentlemen hunt, eli tweedpuku se olla pitää




Päällimmäinen takki St James Coat, takin leikkaus istuu hyvin päällä kiristämättä myös kädet nostettuna ampuma-asentoon. 

Takin isoihin ja laajennettaviin sivutaskuihin mahtuu helposti rasiat haulikonpatruunoita. 

Hattuna St James Cap. Solmuke käsityönä tehty fasaanin sulista ja höyhenistä. Hieman vähemmän juhlavasti voidaan käyttää toki myös ruutusolmiota, kuten ylempänä kuvassa.

Välikerroksen pikkutakki St James Jacket toimii myös täysin itsenäisesti ampujantakkina.

Kengät Zamberlan 1004 Hunter GTX RR

Huomaatko mitään outoa?

Etkö huomaa?


Huomasitko? No ei ollut tarkoituskaan. Nimittäin metsästyksen yhteydessä Tweedasuun liitetään yleensä polvihousut (breeks tai trousers), mutta jotenkin vain en tunne oloani niissä kovin kotoiseksi. Niinpä valitsin puvun suorat housut.

Mutta hyvälaatuiset tweedpuvut ovat nykyään juhlapuvun hintaisia. Toisaalta oikeissa jahtitilanteissa vaatteet näkevät verta, hikeä ja rapaa. Villakanaiset housut voi kyllä pestä koneessa, mutta se on riskaabelia ja valmistajankin pesulaput kieltävät yleensä vesipesun. Niinpä arvokas puku kannattaa pesettää pesulassa.

Näiden syiden takia päätin mennä siitä mistä aita on matalin. Ja jos et kerro kenellekään, niin kukaan tuskin edes huomaa. Housut on 100% polyesteriä, tilasin ne eBay:stä 6,5 £ hinnalla. Tai oikeammin tilasin samoin tein useammankin parin. Ne voi huoletti pestä koneessa ja niiden kanssa kelpaa ryömiä savipelloilla ja ylittää piikkilankoja. Jos menevät huonoon kuntoon, niin tappio on kohtuullisen pieni.

Liivi puolestaan on 30% villaa ja 70% polyesteriä, niin ikään eBay:stä 27,99 £. Jos esimerkiksi kartanojahdin työkeikalla joudun keittiöhommiin tai peuraa perkaamaan, niin ottamalla takit pois päältä, voin huoletta rapata tyylikkyydestä tinkimättä :)

Eli kaiken ei aina tarvitse olla kalleinta ja hienointa, kukaan ei tiedä, jos et itse kerro…



Semityylikästä, mutta edelleen klassista


Molski (englanniksi "moleskin" myyrännahka) on paksua ja tiivistä, muun muassa työvaatteissa käytettyä sileäpintaista puuvillakangasta.

Vaikka puuvilla-asu onkin, maastoutuu näissä solmion kanssa myös kartanojahteihin, mutta selvästi edullisemmin.

Näiden kanssa kelpaa patsastella ja rapata. Kestävää ja pestävää, sopii hyvin vaikka koirahommiin.

Moleskin Classic Vest ja Classic Pants. Beretta Mens Shooting Shirt

Kylmemmällä kelillä lisälämpöä tuo villapaita Beretta Pheasant V Neck Sweater

Nyt ei enää solmio kiristä, mutta siisti asu metsään ja radalle.




Smart casual


Elikkä tyylikkäästi vapaalla. Tosin jos ihan tiukasti smart casual -pukeutumiskoodia tulkitsee, niin ainakin bisneshommissa se käytännössä tarkoittaa vain solmiosta luopumista.


Kartanojahdin tweedpuvusta otin päällystakin ja pikkutakin.

Beretta Button Shirt ja Classic Hunt Pants

Tarvittaessa suoraan jahdista, solmio ja liivit pois, housut kevyempää puuvillaa ja puvunkengät.




Casual


”Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin” -tyyppisiin tilanteisiin, jossa ei enää tarvitse kuin hiukan skarpata.



Edelleen St James Jacket -tweedtakki sopii hyvin tuomaan jahtitunnelmaa, housuiksi voi valita minkä tahansa edellisitä. Maisterin T-paita suorastaan kruunaa kokonaisuuden ;)

Pelkkää kuvausrekvisiittaa, mutta auttoivat pääsemään tunnelmaan :) 





Oikotie onneen


Pienillä yksityiskohdilla voi muuttaa kaiken, vaikka päälle laittaisikin sen harmaan rippipuvun metsästysseuran peijaisiin.


Erähenkisiä solmioita, liinoja ja rusetteja löytyy nykyään pikkurahalla hyvät valikoimat.

Jos haluat jotain yksinkertaista ja tyylikästä, mitä kaverillasi ei todennäköisesti vielä ole, niin tässä on sellainen. Kun laitat sorsa- tai korppisolmukkeen kaulaasi, niin kukaan ei huomaa harmaata pukuasi…




Osallistu arvontaan!


Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Palkkioksi arvon yllä olevista sulkasolmukkeista 3 kpl kaikkien tätä blogausta tuonne alas kommentoineille. Yhden pidän itselläni ;) Kisa on luonnollisesti avoinna kaikille tutuille ja tuntemattomille, niin herroille kuin leideillekin.

Suoritan arvonnan parin viikon päästä 24.10.

Onnea kisaan!


keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Jahtiautoksi Lada 4x4 Bronto (Niva)



Ensitunnelmat uudesta Nivasta ovat puhdasta sosialismin realismia. Lähes kaikki on edelleen niin kuin jo 70-luvulla Neuvostoliitossa nähtiin hyväksi. Kymmenien vuosien aikana on malli kokenut vain pientä hiontaa. Kaikki toimiva on saanut jäädä juuri niin karuksi kuin se aikanaan suunniteltiinkin. Ja toisaalta, onhan se niinkin, ettei toimivaa tarvitse korjata.

Törmäsin uuteen Nivaan tehdessäni juttua toisesta ikonisesta maasturista, nimittäin Suzuki Jimnystä. Jimny on myös kotoisin 1970 -luvulta, mutta kehittynyt muutamalla loikalla autotekniikan mukana, uusimman mallin ollessa nykyään neljättä sukupolvea. Jutussa menin väittämään: ”Aidot maastoautot ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi ja kalliimmiksi. Suzuki Jimny on tästä selvä poikkeus. Se on yksi viimeisistä ”oikeista maastoautoista”, sekä ainoa vaihtoehto tässä hintaluokassa.

Sainkin heti palautetta monesta suunnasta. Eli ei pidä paikkaansa. Pyydettiin vertaamaan Lada Nivaan, jota edelleen valmistetaan ja on hinnankin puolesta täysin vertailukelpoinen. No, eipä siinä, otin yhteyttä maahantuojaan (http://lada-auto.fi/) ja pyysin pirssin testiajoon.



Hieman historiaa ja tekniikkaa


Lada Nivan valmistus alkoi vuonna 1977 ja heti seuraavana vuonna se saatiin myös Suomen markkinoille. Niva maksoi Suomessa tuolloin 30.750 markkaa eli nykyrahassa elinkustannusindeksi huomioiden ‬17.269 €. Se nousikin meillä heti maastureiden myyntitilastojen kärkeen. Mallia rekisteröitiin 1978 tammi-lokakuussa peräti 375 kappaletta.




Niva (Нива) tarkoittaa Suomeksi kenttää tai viljapeltoa. Nimi kuvaa hyvin perusajatusta henkilöautomaisesta kulkuneuvosta ja traktorimönkijämäisestä etenemiskyvystä. Lada Nivan tekninen ratkaisu on yksinkertainen, mutta toimiva. Siinä on monista aikansa maastureista poiketen (edistyksellisesti) itsekantava korirakenne. Etujousituksessa on erillisripustus (päällekkäiset kolmiotukivarret, kierrejouset, vakaaja). Takana on eteen ja poikittain tuettu jäykkä akseli (kierrejouset). Etenemistä ryydittää jatkuva neliveto keskitasauspyörästön lukituksella sekä alennusvaihteistolla.

Suurin osa Nivan tekniikasta lainattiin VAZ-tehtaan muista Lada-malleista. Nämä puolestaan juontuivat silloin pitkälti yhteistyösopimukseen Fiatin kanssa. Lada 1200 perustui italialaiseen 1966 -vuoden Fiat 124 -malliin. Vaikka Nivassa oli markkinoille tullessaan paljon myös tehtaan uutta innovaatiota, niin se oli jo syntyessään vanhentunut, moni osin 60-lukulainen auto.

Nivaan on tehty vuosien aikana vain pieniä parannuksia. Isoimmat muutokset ovat koskeneet moottoria, voimansiirtoa ja jarruja. Nämäkin uudistukset on tehty pitkälti lainsäädännön muutosten takia, vientimarkkinoiden turvallisuus- ja päästönormien täyttämiseksi.




Nykyinen Lada 4x4 Bronto on varustettu 1,7-litraisella General Motors -pohjaisella bensiinimoottorilla ja 5-vaihteisella manuaalilaatikolla. Tehoja on 83 hevosvoimaa ja vääntöä 129 Nm:n, joka saavutetaan 4000 rpm kierroksilla. Ei siis nykyautoksi kovinkaan paljoa tai oikeammin sanottuna hyvin vaatimattomasti varsinkin maastoautolle.








Ajotuntuma


Vaikka Niva on melko pienikokoinen auto, niin ohjauspyörän taakse mahtuu täysikasvuinen eräjorma (186 cm & 112 kg) aivan helposti. Penkit näyttävän hieman erikoisilta, mutta tuntuvat yllättävän mukavilta ja jämäkältä istua. Tosin sivuttaistuki on huono, eikä penkkien välissä ole käsinojaa. Takapenkki on enemmänkin vain hätätapauksia varten. Aikuinen mies ei siellä pitkää matkaa viihdy, ellei puudutusjuomia ole tiheään tarjolla.

Moottorin vasurilla nurinkätisesti käynnistettyäni ja hetken vaihdekeppiä roplattuani, sain pykälän vihdoin sisään pienen rusahduksen saattelemana. Liikkeelle lähtiessä tunnelma oli nostalgisen sekava. Ensimmäinen varsinainen huomio kiinnittyi näppärään ohjaukseen. Jatkuvanelivetoiseksi autoksi pyörittely on yllättävän ketterää pienellä kääntösäteellä. Tämä ei ole todellakaan huono ominaisuus, ainakaan maastoon mentäessä. Vauhdin kasvaessa myös meteli ohjaamossa lisääntyy melkoisesti. Nykyautoista poiketen meteli ei tule niinkään renkaista tai ikkunan tiivisteistä, vaan ennen kaikkea voimansiirrosta. Saundimaailma on kovaa ja todellakin kuin suoraan 1960-luvun pakettiautosta.

Mitattu melutaso on 100 km/h nopeudessa n. 82 dB, hetkittäiset huiput moottoritienopeudessa jopa 85-90 dB (A-taajuuspainotuksella). Kuulon suojausta suositellaan yleisesti jo 80 dB ylittyessä pidempiaikaisesti. Mittaustuloksen jälkeen ymmärsin, miksei Lada 4x4 Brontossa ole autostereoita vakioasennuksena… ja toisaalta metsästys- ja aseharrastajilla on kuulosuojaimet muutoinkin usein reissussa, joten ”Problem Solved”.

Alusta edestäpäin kuvattuna


Rengaskoko 235/75 R15 (ja vaihtoehtoinen koko 225/75 R16)

Alusta takaapäin kuvattuna


Vaikka moottorin suoritusarvot ovat paperilla katseltuna vaatimattomat, niin käytännön menokyky yllättää. Moottori vääntää kohtuullisen pirteästi eteenpäin jo 1.000 kierroksen tuntumasta. Tosin täydellä kaasulla kiihdyttäessä penkki ja koko auto tärisee työkonemaisesti. Vaihteiden välit ovat myös melko hurjat nykyautoksi. Maastorenkaiden täristys ja voimansiirron ujellus ovat ajossa räikein ero nykyaikaisiin cittareihin verrattuna. Joku sanoi joskus, että Nivalla ajaminen sekä itkettää, että naurattaa saman aikaisesti. Eikä minulla ole siihen mitään lisättävää.

Tehdas lupaa Suorituskyvyksi, huippunopeuden 137 km/h ja kiihtyvyydeksi 0 - 100 km/h 18 sekuntia. Näillä luvuilla ei tosin ole juuri mitään merkitystä, koska käytännön huippunopeus koeajoauton maastorenkailla on paremminkin 90 km/h. Auton ajo-ominaisuudet, meteli ja polttoainetalous hillitsevät menohaluja tehokkaasti. Eteneminen 60-80 km/h vauhdissa on suhteellisen miellyttävää, pienestä pompottelusta ja vaeltelusta huolimatta. Jos puhutaan ominaisuuksista kaupunki- tai maantieajossa, niin rehellisesti sanottuna, oikeastaan kaikki nykyaikaiset autot ovat parempia ja mukavampia ajaa.

Tosin vertailu nykyautoihin, erityisesti maantieajossa, on epäreilua Nivaa kohtaan. Lada Niva suunniteltiin koska Neuvostoliiton tiet olivat monin paikoin huonompia kuin metsäautotiet meillä ja kaikkiin paikkoihin ei edes ollut teitä. Niin kuin Venäjällä vielä nykyäänkin, syrjäseuduilla on vain joitain uria ja maastoon merkittyjä kulkukohtia hankalimmissa paikoissa.


Konepelti aukeaa kauniisti sanottuna turvallisempaan suuntaan ;) 

Moottoritilasta löytyvät myös vararengas ja maastotunkki


Lada 4x4 Bronto/Nivassa on yksinkertainen helppohoitoinen tekniikka, joka ei tarvitse merkkikorjaamoiden digitaalisia analysaattoreitta, eikä uusia softapäivityksiä. Perushuollot pystyy harrastaja tekemään tavallisilla työkaluilla vaikka maastossa ja isommat korjaukset onnistuvat sitten traktorikorjaamolla taikka kyläsepällä. Kun tekniikka on mahdollisimman yksinkertaista, ei myöskään vikoja synny kovin helposti (vaikkei Niva erityisen hyvästä laadustakaan tunnetuksi ole tullut). Varaosat ovat todella halpoja ja kun mallisuudistuksia ei juuri ole tehty, on romiksilta mahdollisuus tehdä aarrelöytöjä.


Uudessa autossa jo vilkkun sisälle päässyt vettä. Ei lupaa hyvää korroosionkestävyydelle.


Propagandaa tai ei, mutta Nivan kyvyistä toimia vaativissa olosuhteissa kerrotaan Neuvostoliiton Etelämantereen tutkimusryhmien käyttäneen samoja Nivoja yli kymmenen vuotta yhteen menoon. Kaikki korjaukset hoituivat paikan päällä varaosien vaihdolla, sekä normaalein määräaikaishuolloin.

Itse en kehdannut koeajoon saamallani tuliterällä Brontolla lähteä todelliseen maastotestiin, mutta ajoin palanmatkaa samoja metsäkoneuria, joilla testasin aiemmin Suzuki Jimnyä. Lada 4x4 Bronto eteni maastossa erittäin hyvin ja selvisi helposti kaikista paikoista, johon sitä uskalsin ajaa.




Maavaraa Lada 4x4 Brontosta löytyy peräti 240 mm. Korkea maavara yhdistettynä auton lyhyeen raide- ja akseliväliin, sekä pieniin ulkomittoihin ja lyhyisiin ylityksiin, antavat hyvät perusteet maastossa etenemiseen. Brontossa on lisäksi automaattisesti lukkiutuva tasauspyörästö sekä edessä, että takana. Tarvikkeina on saatavissa jälkiasennettuna lisävarusteena kosolti muita todellisia off road -varusteita.

Jos haluat nähdä todisteita Nivan maastokyvyistä, niin YouTubessa on satoja videoita asiasta. Poimin kuitenkin tämän videon kaikkien joukosta esimerkiksi. En siksi, että siinä mentäisiin extreme-olosuhteissa uskomattomiin paikkoihin. Vaan siksi, että tämä kuvaa hyvin etenemiskykyä vakioautolla lumisella metsätiellä. Eli juurikin sellaisessa ympäristössä, jossa metsästäjät useinkin ajavat.



Loppupäätelmä


Lada 4x4 Bronto/Niva on legendaarinen maastoauto, sitä ei sovi kiistää. Se ei kuitenkaan vastaa nykypäivän autoja, vaan on jäänyt yli 40 -vuodessa teknisestä kehityksestä pahasti jälkeen. Muistan erään Lada-kuskin tokaisseen, jo joskus 1990-luvulla: ”Nivassa ei ole hyvää kuin hinta ja maavara”.  Ja joo, tämä pätee melko tarkalleen vieläkin.

Uudeksi maasturiksi Lada 4x4 Bronto on todella edullinen. Koeajossa olleen auton käteishinta on 25.500 €. Samassa hintaluokassa oikeita maastoautoja ei alussa mainittua Suzuki Jimnyä (alkaen 25.990 €) lukuun ottamatta ole.



Kahden istuttava takapenkki on lähinnä vain tilapäiskäyttöön soveltuva

Kaikki on toteutettu yksinkertaisesti ja helposti. Niin kuin Ladassa aina on ollut.

Virtalukkoon ja oviin on eri avaimet. Lukituksen kauko-ohjausta tai keskuslukko ei ole.

Sisäänajo tai totutusajo oli yleistä kaikissa automerkeissä 60-luvulla.

Ilmastointia säädetään yksinkertaisesti hanasta kääntämällä. Tuuletuksen voi ohjata kahdella nopeudella joko ikkunalle tai suulakkeisiin. Yhdellä vivulla säädetään lämmön määrä ja toisella raittiin ilman tulo. Ei kovin modernia, mutta paljon helpommin itse korjattavissa kuin digitaalisesti ohjattu automaatti-ilmastointi ;) 

Kattoverhoilut, paneelit ja listoitukset edelleen suoraan 1960/1970-luvuilta.

Edistys on poistanut ovista ikkunan kammet. Nyt ne toimivat keskikonsolista sähköllä, kuten myös peilit.

Tavaratila ei ole järin suuri, mutta hyvin sinne mahtuu keskikokoinen metsästyspuudeli.

Takapenkki kaadettuna tavaratila on jo ruhtinaallinen. Levittelin kuvaan varusteita mittakaavan hahmottamiseksi.


Lada 4x4 Bronton vahvuus onkin juuri siinä ”maavarassa” eli maastokelpoisuudessa, edullisissa varaosissa ja helpohkossa ylläpidossa myös omatoimisesti. Jos siis ajostasi 90% on huonokulkuisia teitä ja maastouria, niin Bronto on harkitsemisen arvoinen hankinta. Jos Suzuki Jimny on sovelias perheen kakkosautoksi ja yleiskauppakassiksikin, niin Bronton kohdalla voi suoraan sanoa, että se on perheessä kolmos auto, eli puhdas harraste- tai työauto. Ei Brontoa voi mitenkään suositella esimerkiksi perheen nuorison käyttöön.

Nelivetoinen pienellä akseli- ja raidevälillä sekä maastonappularenkailla varustettu auto vaati liukkailla keleillä ihan oikeasti osaavan kuskin. Aloittelijalle voi käydä ohraisesti. Eikä Bronton koria ole todellakaan suunniteltu nykyaikaisten Euro NCAP törmäystestien mukaiseksi, eikä autossa ole nykyaikaisia turvavarustusta, pakollisia ABS-jarruja ja turvavöitä lukuun ottamatta.





Lada 4x4 Bronto/Niva on nostalginen reliikki. On sydämetöntä sanoa sitä huonoksi autoksi, mutta toisaalta on todella vaikea keksiä sille oikeasti järkevää hankintaperustetta. Saman hintainen Suzuki Jimny on oikeastaan kaikilla osa-aluilla parempi auto ja jos sille tekee saman lisävarustelun kuin Brontolla on perus Nivaan nähden, eli kunnon maastorenkaat ja korotettu maavara, niin ne ovat käytännössä vähintään tasaväkiset myös maastourilla.

Oikeastaan tämä on sääli, eikä syyllinen ole tässä kohtaa niinkään Lada 4x4 Bronto/Niva, vaan autoveromme viherlogiikka, joka rankaisee isommalla verolla vanhanaikaista ja suosii pienemmällä nykyaikaista ja vähäpäästöisempää autoa.

Jimnyn veroton hinta 19.727 € ja Bronton 16.276, mutta verojen jälkeen hintaero kuitenkin vain satasia.

Ja kun käyttökustannuksiin lisätään vuotuonen ajoneuvovero Jimny 273 € ja Bronto 331 €, sekä Bronton selvästi suurempi ruokahalu bensan suhteen, niin vaaka kääntyy entistä epäedullisemmaksi Lada 4x4 Brontolle.

Otsikkona oli ”Jahtiautoksi Lada 4x4 Bronto (Niva)”, nyt loppupäätelmäksi voin kuitenkin haikein mielin sanoa, että muutamalla tonnilla ostettu käytetty Niva voi olla ehkä kätevälle tee-se-itse -miehelle hintaansa nähden hyvä valinta.

Nykyinen tuliterä Lada 4x4 Bronto -> Ei jatkoon!



Lopuksi vielä pari autoa esittelevää ex tempore -kännykkävideota täysin käsikirjoittamatta, leikkaamatta ja harjoittelematta, sormi linssillä, puhe takellellen ja käsi täristen, mutta sopii Lada 4x4 Bronton henkeen ;)











maanantai 16. syyskuuta 2019

Suunmuotoista juotavaa itselle ja herkkuja riistalle.



Omenista, päärynöistä, luumuista ja kirsikoista saa nyt pienellä vaivalla hyvää juotavaa tuoremehuna ja lantrinkina. Pienellä jatkojalostuksella herkku muuttuu myös siideriksi tai viiniksi. Samalla valmistuu myös hyvää houkutteluherkkua riistalle.





Homma lähtee käyntiin seuraavasti



Pestään hedelmät kylmällä vedellä.


Murskataan hedelmät hakettimella tai käsin.



Laitetaan mehupuristimeen tuplasti verkkokangasta suodattimeksi.


Hedelmämassa puristimeen.



Ämpäri alle, sillä mehua alkaa valua välittömästi.


Sitten vain kierretään ruuvipuristin paikalleen.


Ampiaisetkin löytävät herkun välittömästi.


Lisätään kapuloita puristimeen homman edetessä ja vaihdetaan uutta ämpäriä alle.


Syntynyttä puristejätettä voi viedä sellaisenaan riistanruokinnalle tai ehkä vieläkin parempi on annostella massa pienempiin litran parin vetoisiin askeihin/tölkkeihin ja pakastaa ne. Talvella nämä menevät jäätyneinä hyvinä tikkareina peurasta villisikaan ja kauriista karhuun. Hedelmämassan sekaan voi toki sotkea myös litistettyä kauraa tai ohraa.


Kaada puristettu hedelmämehu siivilän kautta kattilaan.


Nostetaan lämpötila 80 asteeseen.


Siivilöidään pinnalle muodostunut vaahto.


Otetaan pussit ja pullot esiin.


Hanskat käteen ja mitataan tasan 3 litraa per pussi.



Täytetään pussit. Poistetaan ylimääräinen ilma ja laitetaan hana paikalleen.




Annetaan jäähtyä. Säilytetään kellarissa, jääkaapissa tai pakastimessa.



Tuoremehua voit nauttia heti sellaisenaan tai vaikka lantrinkina jallumehulle. Siitä saa erittäin hyvää raaka-ainetta siideriin tai kotiviiniin. Itselläni on tarkoitus jalostaa mehuja vasta talvi-iltoina jalommaksi juomaksi, odottavat siihen asti pakkasessa.



Hyvä riistanhoukutin syntyy kolmenlitran hedelmämehupussista, johon laittaa pienen palan teippiä hanan vastakkaiseen kulmaan. Sitoo narun hanaan kiinni ja pistää neulalla hyvin ohuen reiän teipin kohdalla. Nyt sitten vain hinaa pussin ruokintapaikan puuhun mahdollisimman korkealle. Pikkuhiljaa ylhäältä pisaroiva hedelmämehu antaa pitkäaikaisen ja voimakkaan hedelmäisen tuoksun, mikä kulkeutuu tuulen mukana houkuttimeksi ympäristöön.