tiistai 11. kesäkuuta 2019

Patasorsa tai sorsapata ja sorsapannu



Nyt on hyvä aika valmistaa edellisen kauden sorsat pois pakkasesta. Uusia alkaa putoilla pataan jo parin kuukauden päästä ;) Viime viikonloppuna oli tarkoitukseni tehdä pitkästä aikaa ruokaa avotulilla. Pitkään jatkunut hellejakso on kuitenkin tehnyt maastosta niin kuivaa, etten halunnut alkaa säätämään asioita VPK:n kanssa…




No, tämän patasorsan voi tehdä samalla reseptillä ihan yhtä hyvin nuotiolla, kamiinalla tai kotona sähköuunissa. Resepti on yksinkertainen ja voit muunnella siitä lukemattomia erilaisia versioita tilanteen ja saatavilla olevien tarvikkeiden mukaan. Oikeastaan kaikkein tärkeintä on vain sorsa ja sopiva valurautapata… kaikki muu on hifistelyä. Muistaakseni tämän version reseptistä on joskus kertonut keittiömestari Markus Maulavirta.

Tähän kannattaa ottaa lähtökohdaksi kynitty sorsa, koska sorsan nahka on erityisen herkullista. Jos mietit kuinka sorsa nypitään, niin täältä löytyy vinkkiä.



Ainekset patasorsaan:


Sorsa
Voita
Sitruuna
Porkkanaa
Sipulia
Vettä
Suolaa ja pippuria


Kastikeainekset:

Sorsan keitinliemi
Puolukoita tai puolukkahilloa
Kermaa
Sinihomejuustoa
Jaloviinaa
Hunajaa






Mukaan kannattaa ottaa myös kaula, sydän ja maksa.





Laita kaula ja sisäelimet sorsan sisälle. Sido puuvillanarulla koivet ja siivet kiinni helpomman käsiteltävyyden vuoksi.





Ruskista sorsa voissa pannulla tai padassa. Hiero sitruunaa/mehua linnun ruskistetulle nahalle. Taputtele sen jälkeen pintaan vielä suolaa ja pippuria.





Laita sorsa pataan porkkana- ja sipulilohkojen kanssa. Kaada kiehuvaa vettä pataan noin puolilleen.





Pata kypsyy maltillisilla tulilla (uunissa 180 astetta) noin tunnissa. Voit kääntää linnun padassa ylösalaisin noin puolen tunnin jälkeen.





Ota kypsä lintu padasta ja kääri se folioon. Siivilöi liemi padasta.





Kiehuta lientä voimakkaasti kasaan. Samalla voit laittaa myös perunat tulille tai valmistaa lisukkeeksi ohraa, riisiä, pastaa jne.





Kun uuni on hieman viilentynyt, voit laittaa sorsan foliossa jälkilämmölle. Näin saat sen pysymään tarjoilulämpöisenä.





Mausta liemi puolukoilla/survoksella/hillolla.  Lisää kermaa ja reilu nokare sinihomejuustoa. Vielä tömäkkä loraus jallua niin aletaan olla valmiina. Maista kastiketta, lisää makuja (mm. suola ja pippuri) tarvittaessa. Jos käytit sokeroimattomia puolukoita, kannattaa lisätä hunajaa pyöristämään makua. Voit vielä halutessasi siivilöidä kastikkeen hienoksi tai tarvittaessa suurustaa sitä hiukan.





Ja ei kun ääntä kohden. Tällä kertaa sorsa sai myös arvoistaan juotavaa. Beretta asetehtaan omalta viinitilalta: Gussalli Beretta Castello di Radda Chianti Classico Riserva 2013 DOCG Tuscany Italy. Ja tietysti aidosta ranskalaisesta vs-laatuisesta rypäletisleestä ja korkealuokkaisesta kotimaisesta viinasta valmistettua perinteistä suomalaista janojuomaa.



Sorsapannu


Seuraavan päivän krap… tai siis lohturuoka syntyy nopeasti ja helposti patasorsan tähteistä, lisäsin vain herkkusieniä ja kananmunia raaka-aineisiin.





Putsaa sorsa ja palastele lihat (mukaan lukien täytteeksi laitetut kaula ja sisäelimet), pilko pannulle myös herkkusienet, sipulit ja keitetyt perunat.





Paista voissa, mausta suolalla ja pippurilla, lisää paistetut munat ja koristele sipulinvarsilla. Loiventavaksi soveltuu hyvin vaikka omenasiideri. ;)



tiistai 4. kesäkuuta 2019

Nothing sucks like Electrolux


Kuvittele tilanne. Nautit perheen kanssa rentoa vapaa-ajanhetkeä pitsan paistumista odotellessa. Yhtäkkiä keittiöstä kuuluu voimakas pamaus ja lasinhelinää. Ryntäät keittiöön ja näet kauhuksesi lasisen uuninluukun räjähtäneen miljooniksi pieniksi paloiksi pitkin keittiötä, uloimpien sirujen lentäneen useita metrejä eteisaulaan asti. Hetken siunaat mielessä, kuinka helpottunut olo on, ettei keittiössä ollut paikalla lapsia tai lemmikkejä…

Juuri näin tapahtui meidän perheessämme jokin aika sitten. Alkoi perusteellinen ja aikaa vievä puhdistus. Lakaisten, imuroiden ja pyyhkimällä, mutta miljoonia pieniä siruja on lähes mahdoton saada pois kerralla. Vielä päiviä myöhemmin löytyi ilkeitä pieniä lasinsiruja ikävästi jalkapohjaan tarttuneena. Mutta minkäs teet…




Tai siis tein kyllä. Siivouksen lisäksi otin yhteyttä Electroluxin asiakaspalveluun (eivät vastanneet) sekä paremman yhteyden puuttuessa heidän tiedotuspäällikköönsä. Hänen vastauksensa oli suurin piirtein, että voi kuinka ikävää, ilmiö on harvinainen, mutta näin voi käydä silloin tällöin.

Kysyinkin häneltä: ”Ymmärsinkö oikein, että uunin lasin räjähtäminen miljooniksi palasiksi ympäri keittiötä ja eteisaulaa kuuluu normaaliin Electrolux-tuotteiden elinkaareen? Se ei siis ole poikkeama, vaan jotain niin tavallista, ettei se huoleta teitä sen enempää? Kuluttajankin on mielestänne hyväksyttävä se vaarattomana pikku ominaisuutena, joka kuuluu luontevana osana Electrolux-uunien asiakaskokemukseen?”

Sain vastauksen, että voivoi ja uunin lasi on turvalasia, joka on suunniteltu särkymään turvallisesti ilman teräviä paloja. Tämä ei kuitenkaan ikävä kyllä pidä paikkaansa, vaan pyöreämpien ”turvallisten” palasten joukossa on neulan teräviä pieniä muutaman millin lohkeamia. Juurikin niitä, jotka kulkeutuvat helposti ympäri asuntoa ja joita on vaikea siivota tai havaita kuin ikävinä pistoina jalkapohjissa.

Kysyessäni miksi heidän asiakaspalvelunsa ei ollut vastannut tiedusteluuni, tiedotuspäällikkö jätti vastaamatta syyn, mutta lupasi heidän ottavan yhteyttä. Lopulta heidän asiakaspalvelunsa ottaa yhteyttä ja vastaa: ”Olen tarkistanut laitteenne tiedot ja minun on ikäväkseni ilmoitettava, että kyseistä luukun lasia ei enää ole saatavilla varaosana. Sen valmistus on loppunut ja osa on valitettavasti ehditty myymään loppuun kaikista varastoistamme. Näillä tiedoilla laitetta siis ei enää ole mahdollista korjata, joten suosittelin tällaisessa tapauksessa kääntymään kotivakuutuksenne myöntäjän puoleen, jotta voitte selvittää, millaisia mahdollisuuksia asian kuntoon saattamisessa on.”


Lasinsiruja kaikkialla useiden metrien säteellä, jopa uunin sisällä pitsassa.

Ilmeisesti räjähtäneitä laseja on ollut todella paljon, koska ne kaikki oli varaosina myyty jo tässä vaiheessa loppuun. Olin ostanut yhden Electroluxin lippulaivatuotteista melko pian induktioliesien tultua kuluttajamarkkinoille. Se oli aikanaan tietysti kallis investointi, mutta kuten aina jonkin tekniikan yleistyessä, niiden hinnat halpenevat rajusti. Kysyessäni nyt siis vakuutusyhtiöltämme korvausta, niin he luonnollisesti vertasivat lieden arvoa nykyiseen tarjontaan, josta he tekivät vielä ikävähennyksen. Käytännössä tämän vähennetty korvaushinta jäi lähes samaksi kuin omavastuuosuutemme.

Electroluxin liesi räjähti siis paljon ennen toivotun käyttöikänsä loppumista, mutta valmistaja ei kyennyt eikä halunnut sitä korjata. Ei edes maksua vastaan. He vain yksinkertaisesti pesivät kätensä koko asiasta. Heitä ei kiinnostanut asiakkaan tilanne voivottelua enempää.

Asian koko kuva alkoi vähitellen selvitä, kun veimme räjähtäneen Electrolux-romun kunnan jätepisteelle. Siellä tavaraa vastaanottava henkilö kertoi heilläkin huomatun kyseisen merkin kesken kaiken hajonneet tuotteet. Jäin sitten hetkeksi pohtimaan omia kokemuksiani Electroluxeista viimevuosilta. Electrolux-merkkinen astianpesukoneemme hajosi heti takuuaikana. Korjauksista huolimatta se ei ole oikeastaan koskaan toiminut täydellisesti, mutta pienillä nikseillä sen kanssa on toistaiseksi pärjätty. Electrolux-imuristamme vaihdettiin muovinen teleskooppiputki takuuaikana koska sen heppoinen liukumekanismi ei kestänyt käyttöä. Nämä huonolaatuiset tuotteet eivät ole siis mitenkään sattumaa vaan surkeasta suunnittelusta johtuva ominaisuus.

Electrolux julistaa omassa ympäristöohjelmassaan: ”We are committed to Designing products to reduce their adverse environmental impact in production, use and disposal. Reducing resource consumption, waste and pollution in our operations.” He ovat siis muka sitoutuneet vähentämään jätettä. Huonosti suunnitellut ja normaalia käyttöä kestämättömät tuotteet ovat osoitus juurikin välinpitämättömyydestä ympäristöasioissa. Tälläkin kertaa yhden huonosti valmistetun lasin vaihtaminen olisi jatkanut koko lieden elinkaarta mahdollisesti kymmenillä vuosilla, mutta nyt se joutui kokonaan romuksi.

En siis todellakaan suosittele kenellekään Electrolux-tuotteita. On vain todettava heidän itsensä jo 70-luvulla Englannissa lanseeraaman imurimainoksen sloganin sanoin: ”Nothing sucks like Electrolux


Electrolux-romun tilalle löytyi uusi ominaisuuksiltaan parempi ja hinnaltaan edullisempi Whirlpool-liesi.







keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Oletko sinäkin keskivertoa parempi ampuja?


”Haulikkoammunta on helppoa, ja kiväärillähän osaa ampua kaikki armeijan käyneet”. Omalla kohdallani ei ikävä kyllä tilanne ole ihan näin ruusuinen. Ja mitenkä se edes voisi olla? Suurin osa metsästyksestäni on suurriistan kytisjahtia tai ajometsästystä valmiiksi tarkoin valituissa passeissa. Haulikkohommia tulee tehtyä harvakseltaan ja kausiluontoisesti. Ensimmäisiin jahteihin lähdin aikanaan täysin harjoittelematta ja osin sopimattomilla välineillä.

No, tekemällä oppii ja tekevälle sattuu… onneksi ei kuitenkaan vielä ole pahemmin sattunut.

On melko käsittämätöntä, kuinka pienillä opastuksilla ja vähäisellä harjoittelulla pääsee itsenäisesti metsästämään. Verrataanpa vaikka golfiin, jossa harrastus aloitetaan käytännön harjoituksilla alkeiskurssilla ja suoritetaan pakollinen green card -kortti. Harrastajia rankataan kansainvälisellä tasoitusjärjestelmällä, joka kannustaa jatkuvaan harjoitteluun ja oppimiseen. Jopa niin, että liian isolla tasoituksella ei edes pääse kaikille kentille pelaamaan. Kaikilla kentillä on harjoitusalueensa draiveille, pitcheille, chipeille ja puteille. Monet pelaajat treenaavatkin omaehtoisesti lyöntejään ennen jokaista pelikertaansa ja ostavat myös golfopettajilta yksityisopetusta. Kukaan ei koskaan sano, jotta golf olisi helppoa tai että kaikki joskus sählyä pelanneet osaisivat sitä.

Älä käsitä väärin. En kaipaa metsästykseen lisää pakollisia ja kalliita ehtoja tai esteitä. Kaipaan harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuksia, sekä kulttuuria, joka kannustaa opettelemaan käytännön jahtitaitoja.





Haulikkohommia


Omalla kohdallani ihmettelin vuosia, miksen osu haulikollani. Ei, en todellakaan harjoitellut riittävän monipuolisesti ja kun harjoittelin, tein sen pääosin väärin. Pari kierrosta skeettiä vakioiduissa olosuhteissa ei paljoa auta. Varsinkaan jos asetta ei ole katsottu sopivaksi ja tähtäyskuva, nosto, ennakko sekä laukaisu ovat ihan sattumanvaraisesti itse opeteltuja tai osaamattoman kaverin radalla neuvomia.

”Hauliikolla tährätään perällä, poika”, ”Osoitat vain sinne suuntaan, kyllä se siitä paranee, kun harjoittelet vain riittävästi.” tai ”No harmittaahan se, jos on tonnikaupalla jyystänyt rahaa haulikkoon ja sitten saman metsästysseurueen kaveri ottaa lihaa saman määrän pakastimeen 400 euron Baikkalilla…”  Näitä ja muita kuolemattomia neuvoja riittää, jos menet aloittelijana jahtiukkojen kanssa radalle.

Itselläni haulikkoammunta lähti pieleen jo aikanaan asetta valitessa. Minulle kerrottiin, että haulikko on vaistoase (mitä ikinä tarkoittaneekaan), niin päättelin ihan vaistolla, jotta isompi on parempi. Hankin 12/76 eli 3"" magnumin tyytyväisenä. Ase on miehekkään kokoinen ja potkuakin löytyy riittävästi. En erityisesti miettinyt aseen sopivuutta, painoa, saati tasapainoa. Eniten kiinnostivat patruunat ja että niistä löytyisi riittävän karkeita ryynejä mahdollisimman paljon.






Tarkkuusammuntaa


Joo ammuin armeijassa valiot, osun ”junahirveen hirviradalla”, ja karhumerkinkin olen aina saanut suoritettua ampumakokeissa. Näillä eväillä suurin osa metsästäjistä pitää itseään keskivertoa parempana ampujana, niin myös minäkin. Mutta jos asiaa jää yhtään miettimään, huomaan armeijastakin kuluneen jo kolmekymmentä vuotta. Radalla riittää, kun tähtää pahvihirveä parran kärkeen. Karhukokeen läpäisee, jos on valmis maksamaan 20 euroa, ampumaan 75 metristä vakaalta tuelta neljä laukausta, jotka vähintään sivuavat 17 sentin osuma-aluetta.







Haulikkokoulu 


Matka oikeasti paremmaksi ampujaksi alkoi pari vuotta takaperin Haulikkokoulussa. Maaliskuussa sain tilaisuuden käydä kertaamassa oppeja uuden tuliterän Berettan kanssa. Parhaimmillaan opetus onkin omalla aseella ampumista, asesopivuuden tarkastamista… lähes kirjaimellisesti kädestä pitäen neuvoen ja yksityisesti opastaen.


Haulikkokoulun rehtorin Ville Hirvosen opissa. Kuvaaja: Marianna Saren

Kuvaaja: Marianna Saren

Vertaistukea tarjoilee @nordicshot. Kuvaaja: Marianna Saren


En ole vieläkään mitenkään erityinen haulikkoampuja, mutta uudella 20 cal kevyellä ja pehmeärekyylisellä sekä hyvin käteen sopivalla Beretta 693 Fieldillä alkaa jo usko palautua tähänkin hommaan. Harjoittelusta on tullut hyvien ohjeiden ja niistä seuranneen sujuvuuden ansiosta paljon palkitsevampia. Parantuneen itseluottamuksen kautta myös tulokset ovat selvästi kehittyneet.





Riistaklubi


Yksi parhaita viimeaikojen harjoituspäiviä oli ehdottomasti Riistaklubin Simulated game shooting- tapahtuma Salossa 6.4.2019. Tapahtumassa simuloitiin perinteistä fasaanin ajojahtia, jossa neljä ampujaa rinnakkain ampui kaksi 100 kiekon ajoa. Kiekkoja lensi eri suunnista kohti ja sivuttain. Parhaimmillaan niitä oli jatkuvasti ilmassa enemmän kuin ampujia asemissa. Kaikki kiekot olivat vapaata riista ja osan ampujista ladatessa toisilla riitti miltei keskeytyksettä ammuttavaa… Juuri sellaista harjoittelua, jossa ei kilpailla ketään vastaan, ei lasketa pisteitä, mutta opitaan paljon tai ainakin pidetään totaalisen hauskaa…










Kiväärikoulu, Vaarallinen riista


Yleensä radalla tulee harjoiteltua hyvältä tuelta paikallaan olevaan kohteeseen ammuntaa. Se onkin melko helppoa ja itsekin olen saanut osumia jopa puolen kilometrin päähän. Normaalisti harjoitellaan toki paljon lyhyemmiltä matkoilta, ampumapaikat 75 ja 100 metriltä. Ammunta on aina kivaa, se on selvä, mutta ei tällainen harjoittelu paljoa kehitä moninaisissa riistatilanteissa metsästystä. Lähinnä laukaisutekniikkaa ja rekyylin hallintaa. Tottumatonkin oppii hyvissä olosuhteissa ja hyvillä välineillä helposti osumaan tulitikkurasiaan 100 metrin päässä.

Hieman haastetta tuo mukaan liikkuva maali, mutta ampumaradoilla tuttu kiskoilla kulkeva ”junahirvi” on vakionopean tasaisen kulkunsa ansiosta alkuhämmennyksen jälkeen sekin melko helppo kohde. Varsinkin jos ei lasketa erityisesti pisteitä taulusta vaan hyväksytään kaikki osumat numeroalueelta ja ammutaan tyypilliseltä 75 metrin matkalta.


Markku Vehmas Kiväärikoulun vastuukouluttaja


Huhtikuun lopussa pääsin parantamaan taitojani kiväärikoulussa. Aiheena oli tällä kertaa ”vaarallinen riista”. Aamu alkoi kuten aina haulikko- ja kiväärikoulussa ase- ja ampumaturvallisuudella. Sen jälkeen seurasi opetusta mm. ballistiikasta ja riistaeläinten anatomiasta.



Kouluttaja Juha Hämäläinen

Teoriaosuuden jälkeen kohdistettiin aseet, kouluttajat kävivät läpi yksilöllisesti asesopivuutta ja ampujan ergonomiaa sekä ampumatekniikkaa. Ensin siirryttiin ampumaan paikallaan olevia maaleja, joissa metallilevyt kertoivat iloisella kilahduksella onnistumisista. Pikkuhiljaa vaikeutettiin ammuntaa yhdistetyin kääntymis- ja latausharjoituksin.


Kouluttaja Kai Hämäläinen



Video: Helppoja harjoitteita paikallaan oleviin maaleihin.


Kun jokainen oli päässyt paukuttelemaan pari rasiaa yksilöllisessä ohjauksessa, siirryttiin liikkuvien radalle. Sivuttain liikkuviin ja kohti tuleviin maaleihin ammuttiin eri etäisyyksiltä/kulmista useita laukauksia, kunnes laukaus/lataus/laukaus -rytmi tuli automaattiseksi toistoksi ja onnistuneista osumista alkoi tulla ihan peruskauraa.


Video: Sivuttainen maali 40 m ja päin tuleva maali 17 m.


Tänä keväänä kivääriammunnassani on tapahtunut selvä harppaus eteenpäin. Tästä ansio on ilman muuta Kiväärikoulun opastuksessa ja sisäistämässäni opissa, ettei aina tarvitse osua kymppiin. Saattaa kuulostaa ehkä hieman oudolta, mutta vuosien ajan ampumaradalla, kun on tähdännyt tauluihin, joissa on rinkulat 1-10 kuin tikkataulussa, niin väistämättä tulee virhettä peläten tähdänneeksi aina kymppiin. Sitten on harmittanut, kun osuma onkin ollut seiskassa tai kasissa, vaikka oikean riistatilanteen kannalta kumpikin olisi aivan kympin laukauksia.

Juurikin se virhettä välttelevä kympin puristaminen on ollut suurin edistymiseni hidaste. Kun otetaan maaliksi 10-20 senttinen lätkä, niin osumia alkaa yhtäkkiä tulemaan ihan liukuhihnalta. Kun enää kympillä ei ole merkitystä, vaan ainoastaan osumalla, alkaa tähtääminen muuttua väkisin puristamisesta paljon rennommaksi. Eihän metsästyksessä kilpailla kenenkään kanssa, vaan pyritään mahdollisimman eettisiin riistalaukauksiin, usein nopeissa ja hieman hankalissakin olosuhteissa. Isommassa riistassa vitaalialue on helposti jalkapallon kokoinen. On paljon helpompaa laukaista hyvä osuma jalkapalloon, kuin yrittää väkisin sitä täsmälleen keskelle. Tärkeintä kuitenkin on hyvä osuma, eikä taulusta lasketut pisteet.


Pari nopeaa perättäistä reikää keskellä possua :)


Liiasta yrittämisestä on usein pelkkää haittaa, mutta myös hyvät välineet auttavat onnistumisissa. Vaarallisen riistan koulutuksessa harjoittelin ammuntaa tarkoituksellisesti molemmat silmät auki, koko ajan maalialuetta laajasti seuraten. Se onnistuu parhaiten kiikaritähtäimistä 1x suurentavalla tai Aimpoint -tähtäimellä. Vaarallisen riistan koulutuksessa ammuin kaikki laukaukset aseella, jolla on tarkoitus syksyllä lähteä karhujahtiin ja muutenkin käyttää suurriistan ajometsästyksessä, eli Sako 85 kaliiperissa 9,3x62 tähtäimenä Steiner Nighthunter 1-5x24.

Tämä Nighthunter on varustettu pistetähtäimellä (Absehen 0-I), joka on valaistavissa, eli toimii 1x suurennoksella hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Aimpoint-tähtäimet. Tässä on siis tarvittaessa mahdollisuus käyttää myös suurennosta 5x saakka. Se mahdollistaa tietysti tarkemmat osumat pidemmillä matkoilla ja toimii muutoinkin erityisesti hämärätähtäimenä. Aimpoint on myös erinomainen valinta, se on edullisempi, keveämpi ja vielä hitusen nopeampi käyttää. Aimpointissa kun voidaan tähdätä helpommin tarkasti vaikkei optinen akseli tai silmän etäisyys olisikaan täysin oikein. Aimpoint on kuitenkin lähinnä vain päivätähtäin, niinpä Nighthunter on omiaan esimerkiksi karhujahtiin.

Olen ihastunut tähän molemmat silmät auki tähtäystekniikkaan, se soveltuu aivan erinomaisesti lyhyille matkoille ja nopeisiin tilanteisiin. Laaja näkökenttä, helppo maalinhallinta ja nopeat laukaukset.



Harvoin maisteriopinnot ovat näin hauskoja...



Omaehtoinen harjoittelu kotona ja takapihalla


Olen aloittanut myös säännöllisen epäsäännöllisen ammuntaharjoittelun takapihalla ja lähimetsässä. Tai siis oikeammin kylmäharjoittelun, sillä varsinaiset laukaukset jätän ampumatta. Haulikon kanssa homma menee niin, että etsin vapaamuotoisia maaleja tähtäämiseeni. Milloin paikallaan olevia ja milloin ohitse lentäviä variksia, harakoita yms. Tällä harjoittelulla pääsee vakioimaan nostoja, kehon- ja maalinhallintaa.


Liike menee näin:

1. Kohteen havaitseminen ja katseen suuntaaminen
2. Aseen rauhallinen nosto
3. Sopivan ennakon ottaminen
4. Ennakon hallinta
5. Laukaisun hallinta
6. Lopuksi vielä saatto laukauksen jälkeen


Hyvä tekniikka on mahdollista oppia vain tuhansien toistojen avulla. Aseen on noustava juoheasti kohti valittua maalia, ja laukaisukuvan on oltava selkeä ja aina samanlainen. On kuitenkin syytä muistaa, että tekniikan on oltava hallussa tässä vaiheessa. Täysin turhaa on tehdä harjoitteita lihasmuistiin väärällä tekniikalla. Tässä kohtaa Haulikkokoulu on todella hyödyksi. Nostotekniikan harjoittelu on mukavaa ja ilmaista puuhaa, jota voi tehdä itselleen sopivina hetkinä.




Kun haulikko alkaa nousta sujuvasti haluttuun maaliin, niin muuta harjoitusta siten, että katsot valittua maalia, suljet silmäsi ja nostat aseen rauhallisesti maalia kohden. Kun avaat silmäsi, niin aseen tulisi osoittaa maalia ja laukaisukuvan olla oikein.




Palataan kivääri- ja pistooliharjoitteluun myöhemmissä postauksissa.










tiistai 21. toukokuuta 2019

Blaser R8X suoravetolukkoinen ja vaihtokaliiperinen kivääri



Suoravetolukkoiset kiväärit ovat yleistyneet metsästyksessä. Päätin ottaa selvää, soveltuisiko sellainen omaan käyttööni. Lisäksi asiassa kiinnosti myös vaihtokaliiperiominaisuus, eli samaan kiväärin runkoon voisi helposti ja nopeasti vaihtaa erikaliiperisen piipun.

Ajatuksena oli koota testiin näistä lähtökohdista eräänlainen unelma-ase. Siis ase, joka olisi kasattu mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti hinnasta isommin välittämättä, mutta ylimääräistä hienostelua ja turhaa rahanmenoa välttäen. Eli testiaseeseen halusin kaiken, mikä kohtuudella on rahalla saatavissa, mutta myös helposti arkijärjellä ja taloudellisestikin perusteltavissa.

En siis nyt halunnut fiilistellä huippulaatuisella pähkinäpuutukilla ja upeilla kaiverruksilla. Tämän paketin näin ainoastaan käyttöesineenä ja työkaluna. Mikä oli funktionaalista, se sai tulla mukaan, ja kaikesta muusta karsittiin, koska näin olisin toiminut itsellenikin asetta ostaessa, jos tilille olisi syystä tai toisesta vähän ylimääräistä jäänyt.



Piiput ja kaliiperit


Lähtökohtaisesti halusin paketin, jossa yhdellä rungolla ja kahdella vaihtokaliiperilla voisin metsästää kaikkea kiväärillä ammuttavaa riistaa linnuista villisikaan, hallista hirveen ja supikoirasta karhuun. Mitä nyt vain Euroopassa voisin metsästää. Olisin toki voinut rajata ajatusmaailman vain suomalaiseen riistaan, mutta vaihtopiippuinen ase on erityisen omiaan ”takedown” ominaisuutensa ansiosta myös metsästysmatkailussa.

Tällä hetkellä eniten käytän kolmea kaliiperia, eli 6,5x55 SE, .308 Win ja 9,3x62. Tähän päätyminen on ollut monessa mielessä käytännön sanelemaa, mutta myös puhdasta sattumaa. Näihin kaliipereihin on saatavissa hyvä valikoima edullisia tehdaslatauksia. Aseita yksi kerrallaan hankkiessani ne ovat myös mielekkäällä tavalla täydentäneet toinen toistaan.


Kuvassa vasemmalta oikealle: 6,5x55 SE, .308 Win ja 9,3x62

Ehkäpä vähiten kiinnostavaa ja hyödyttömintä asekeskusteluissa on kiistely siitä, mikä kaliiperi on paras. Voin aivan helposti perustella, miksi näistä kolmesta kukin on ehdottomasti paras ja sopivin kaliiperi. Niillä kaikilla on omat parhaat puolensa. Ja ainakin teoriassa niitä kaikkia voi käyttää hyvin pitkälti samaan tarkoitukseen omassa metsästyksessäni.

Kaliiperi .308 Win on itsessään melko toimiva kompromissi monipuoliseen metsästykseen painottuen suurriistaan. Jos valitsisi vain yhden kaliiperin kaikkeen tarkkuusammuntaan ja jahtiin, se olisi todennäköisemmin juurikin tämä. Nyt kuitenkin on mahdollisuus valita kolmesta suosikistani kaksi, ja silloin .308 Win on vähän kuin autoissa harmaa Toyota Avensis. Ei huono valinta… se on järkevä auto, jolla kyllä hyvin pärjäilee… mutta isompaa, pienempää, tehokkaampaa, nätimpää, tyylikkäämpää, näppärämpää, kevyempää, saksalaisempaa jne. eri käyttötarkoituksiin löytyy ympäriltä joka lähtöön. Ja niinpä nyt valitaan kaliipereistakin molemmin puolin, pienempi ja isompi.

Kaliiperin 6,5x55 SE patruunan luodin lentorata on kohtuullisen suora, ja sillä on pienen rekyylin ansiosta miellyttävä ampua. Tätäkin kaliiperia voidaan käyttää ja on myös käytetty oravasta karhuun ja kaikkeen siltä väliltä. Se on kuitenkin parhaimmillaan pidemmillä matkoilla (tehokas käyttöalue yltää jopa reiluun puoleen kilometriin) ja ei-vaarallisen riistan kanssa. Omassa käytössäni tyypillisesti linnut ja pienpedot, sekä kytiksellä kauriit, peurat ja villisiat.

Kaliiperi 9,3x62 kehitettiin sen sijaan alun perin afrikkalaisen suurriistan metsästykseen, joten siinä on reilummin pysäytysvoimaa. Se soveltuukin varsin erinomaisesti ajometsästykseen, erityisesti nopeisiin tilanteisiin lyhyiltä matkoilta. Omassa käytössäni se on tyypillisesti peura-, villisika-, hirvi- ja karhujahdeissa. Isompi teho on omiaan varsinkin vaarallisempaa riistaa tavoiteltaessa tai ns. puskapyssynä hirvihaukulle mentäessä.




Esitin ehdotukseni Blaserin maahantuojalle, joka tarjosi vastaehdotuksena 6,5x55 SE:n tilalle suomalaisen patruunavalmistajan kehittämää 6,5X47 Lapua -kaliiperia. Se on yli sata vuotta nykyaikaisempi, tämän päivän tietämyksellä ja välineillä suunniteltu kaliiperi. Patruuna on erityisesti suunniteltu pitkänmatkan (300-1000 m) tarkkuusammuntaan. Ajattelin jotta mikäpä siinä, koeajetaan kaliiperi.






Runko tavallisella tai peukalonreikätukilla


Testiaseeksi valikoitunut Blaser R8X ”Karhuleka” toimitetaan perinteisen mallisella tukilla, jossa on säädettävä poskipakka. R8X-aseessa on neljän patruunan kiinteä makasiini. Sain hieman myöhemmin testattavaksi myös aseen peukalonreikätukkisen R8-rungon, jossa kiinteän makasiinin sijaan on irrotettava lipas/laukaisukoneistoyhdistelmä. Muutoin rungot olivat yhtenevät ja niissä oli ristiin käytettävissä samat vaihtopiiput.



Kokemuksia ja tuntemuksia testissä


Suoravetolukkoisen kiväärin tärkein käytännön hyöty on tavalliseen pulttilukkoiseen aseeseen verrattuna yksinkertaistettu uudelleenlataus ja näin saavutettu nopeampi uusi laukaus. Perinteistä pulttilukkoista asetta ladatessa käännetään lukon kampi ylös, vedetään lukko taakse, työnnetään lukko uudelleen eteen. Tämä liike poistaa edellisen hylsyn ja syöttää uuden patruunan patruunapesään. Lopuksi käännetään vielä kampi takaisin ala-asentoon kiinni. Liikesarjan jälkeen voidaan ampua seuraava laukaus.





Suoravetolukkoisessa kiväärissä jää kammen nostaminen ja laskeminen kokonaan pois. Ampuja vain vetää kammesta lukon taakse auki ja sulkee sen työntämällä takaisin eteen. Yksinkertaisempi liike on tietysti nopeampi ja helpompi hallita myös tähtäyksen kanssa, koska sivuttainen vääntöliike jää kokonaan tekemättä. Ahkeran harjoittelun jälkeen voi suoravedolla päästä lähes samaan käytännön tulinopeuteen kuin itselataavalla aseella.

Ensivaikutelmana Blaser R8X -aseesta huokuu laatu. Kaikki on viimeistellysti ja tarkasti tehty. Ase toimitetaan laukussa, jossa tilaa rungolle, kahdelle vaihtopiipulle, lukolle, vaimentimelle ja optiikalle. Laukku on kätevä siirtymämatkoilla reissuissa ja ehkä ampumaradallakin, mutta ei tietenkään metsällä.




Aseen kasaaminen ja kaliiperin vaihto käyvät pienen harjoittelun jälkeen melko nopeasti. Pari ruuvia auki mukana tulevalla työkalulla, nostetaan piippu irti ja toinen piippu käänteisessä järjestyksessä takaisin paikalleen. Tässä tapauksessa 6,5X47 Lapua ja 9,3x62 toimivat samalla lukonpäällä, mutta kaliiperiluokan vaihtuessa vaihdetaan myös lukonpää.





Rungon pysyessä samana kaliiperin vaihtuessa saavutetaan tietysti myös se etu, että aseen käsittely ja laukaisutuntuma säilyvät koko ajan samana. Tämä helpottaa aseeseen tottumista ja näin edistää myös ammunnan harjoittelua. Harjoittelu tulee mukavammaksi ja tietyin ehdoin taloudellisemmaksi, kun voi isommat määrät radalla harjoitella pehmeämpirekyylisellä ja/tai ehkä myös edullisemmalla kaliiperilla. Patruunoiden hintaero voi helposti olla moninkertainen eri kaliipereiden välillä.

Kuten alkuspekseissä tuli jo määriteltyä, nyt haettiin käytännöllisyyttä ennen kauneutta. Tosin Blaser R8X:n synteettinen tukki on ihan tyylikäs sekin, mutta ennen kaikkea se on paljon paremmin sään- ja kolhunkestävä kuin puutukki. Tukin otepinnat ovat kumitetut miellyttävämmän ja varmemman otteen saamiseksi myös märillä käsillä. Perinteisesti muotoiltu tukki on juoheva nostaa poskelle. Se mahdollistaa helpon latausliikkeen ja on siten siis nopeasti valmis uuteen laukaukseen. Suoralinjainen tukki auttaa myös rekyylihallinnassa. Kaiken kaikkiaan oiva valinta kiihkeätahtiseen ajojahtiin tai rämpimiseen hieman haasteellisemmissakin maastoissa.

Verrokkina testattu peukalonreikätukki on ensisilmäyksellä tyylikkäämpi ja ergonomisempi. Peukalonreikätukissa käden asento on selvästi luonnollisempi antaen samalla paremman tuen tähtäykseen. Haasteeksi muodostuukin sitten nopea latausliike, kun peukalo on jumissa tukin reiässä. Tai siis itselläni peukalo ei meinaa löytää tietään sujuvasti koloonsa latauksen jälkeen, ja näin nopea uusintalaukaus hidastuu merkittävästi.

Radalla mukana ollut kaveri opasti, ettei peukkua tarvitse ottaa pois kolosta ollenkaan, heilauttaa vain etu- sekä keskisormen otteella lukon eteen ja taakse. Treenasin liikettä kuivaharjoitteluna tyhjällä aseella muutaman minuutin. Toden totta onnistuuhan se, muttei tosiaankaan yhtä helposti ja varmasti kuin perinteisellä tukilla. Ilmeisesti temppu on riittävällä harjoittelulla opeteltavissa, mutta luontevasti se ei ainakaan itseltäni käy, niinpä en suosittele peukalonreikätukkia nopeatempoiseen ajojahtiin tai vaarallisen riistan tilanteisiin.  Toisaalta se soveltuu erinomaisen hyvin tarkkuusammuntaan radalle ja kytismetsästykseen, jossa hyvin harvoin täytyy ampua useampaa laukausta nopeasti peränjälkeen.

Vaihtopiipuista 6,5X47 Lapua on 65 cm pitkä. Match-piippu on halkaisijaltaan 22 mm. Piipun uritus nopeuttaa jäähtymistä. Tämä kaliiperi osoittautui aivan erinomaiseksi valinnaksi. Testin aikana radalla ammutut Scenar 6,5x47 L 8,0g ja Naturalis 6,5x47 L 9,1g kävivät käytännössä sadalla metrillä täysin samaan oman ampumataitoni puitteissa. Kaliiperin ominaisuudet antaisivat varmasti paljon nautiskeltavaa itseäni paremmalle snaipperille ylipitkilläkin matkoilla.

Vertailukohdaksi 9,3x62 vaihtopiippu on 52 cm pitkä. Standard-piippu on halkaisijaltaan piipun suulta mitattuna 17 mm. Testin aikana käytin tässä ainoastaan Naturalis 9,3x62 16,2g -patruunoita.





Äänenvaimentajana testissä toimi A-Tec Optima 45 .375, A-Lock. Optima 45 on modulaarinen 3-osainen vaimennin. Alumiinivaimennin on sisäosiltaan ruostumattomasta teräksestä. Halkaisija 45 mm, kokonaispituus 230 mm, joka jatkaa asetta 150 mm. Paino n. 285 g. Vaimenninta voidaan sovittaa eri kaliipereihin jättämällä keskimmäinen osa tarvittaessa pois. Testissä käytin vaimenninta 9,3x62 kaliiperissa pääosin täyspitkänä ja 6,5x47 lyhennettynä. A-lock on adapteri, joka ruuvataan vaimenninkierteen päälle, ja näin vaimennin saadaan helposti ja nopeasti 60 asteen kierrolla paikoilleen.


Kuvassa vaimentimen vaikutus osumapisteeseen 6,5X47 Lapua -kaliiperissa.


Samaan aikaan Blaser R8X -kiväärin kanssa oli testissä Leica Magnus 2.4-16x56 i ja Nikon Prostaff 7 IL 1-4X24 -tähtäinkiikarit. Nämä osat tästä testistä pääset lukemaan oheisista linkeistä.





Tähtäimiin liittyen Blaserin oma tähtäinkiikarin pikajalka ansaitsee erityismaininnan. Pikajalka toimii nopeasti ja täsmällisesti kahdella sormin kiristettävällä "siipiruuvilla". Pienellä harjoittelulla optiikan vaihto käy noin kymmenessä sekunnissa. Optiikan säädöt säilyvät käytännössä täysin muuttumattomina. Tämä ominaisuus ja sen täsmällisen tarkka toiminta tekivät itseeni ehkä suurimman vaikutuksen koko tässä testattavassa asepaketissa.



Johtopäätöksiä Blaser R8X ”Karhulekasta”


Lähtökohtana oli kerätä eräänlainen unelma-asepaketti, mutta pitää budjetin suhteen edes töppösen kärjet maassa. Joo, kyllä tämä paketti on omistushaluja herättävä ja riittävän tarkoituksenmukainen alkuperäisiin spekseihin nähden. Rehellisesti sanottuna paketti on varsin kallis ja jätti kuitenkin joitakin yksityiskohtia pohdittaviksi.

Ensimmäinen hämmästelyni tuli, kun viritin peurakytiksellä aseen, työntäen patruunan pesään, eli lukon mahdollisimman vähin äänin pehmeästi kiinni. Kun tilanne tuli ampua, ei liipaisimesta lähtenytkään nuoli liikkeelle. Vedin lukon uudelleen auki ja tämäytin kammen hieman rivakammin eteen. Peura ei jäänyt tilannetta ihmettelemään, vaan poistui paikalta latausääniin hermostuneena. Otin ja selvitin asiaa perusteellisemmin hieman myöhemmin. Lukon kampi tosiaan täytyy painaa rivakammin/määrätietoisemmin eteen kuin tavallisessa pulttilukkoisessa kiväärissä, jossa kammen alaspainaminen varmistaa lukon olevan perillä kiinni.





Tämä ei sinänsä ole iso asia, kunhan sen tietää ja muistaa ladata aseen ennakkoon. Patruunan voi työntää patruunapesään jo ennen passiin tulemista. Varsinkin kun Blaser R8X voidaan ottaa kokonaan pois vireestä lukon yhteydessä olevalla työntövirittimellä, vaikka patruuna onkin pesässä. Ase ei siis ole varmistettu, vaan iskurin jousen viritys on poistettu. Tämä on paljon turvallisempaa kuin pelkästään varmistimella suojattu viritetty ase. Ase saadaan nopeasti ja paljon äänettömämmin takaisin vireeseen siirtämällä työntöviritin peukalolla etuasentoon, vähän samaan tapaan kuin monessa aseessa poistetaan varmistin päältä.




Toinen ahaa-elämys tuli, kun harjoittelin ampumaradalla nopeaa toista laukausta. Aseen ollessa poskella ampumavalmiina, vedät lukon taakse, niin se käy vain joidenkin millien päässä nenästä. Sinänsä tässäkään ei ole mitään sen kummempaa, kunhan sen tietää ja asiaan tottuu. Ensimmäisillä kerroilla vain pelästyy ja aivan vaistomaisesti pyrkii kääntämään nenäänsä pois törmäyskurssilta. Tämä tietysti heikentää tottumattomalla osumatarkkuutta ja nopeutta. Jossakin halvemmassa tähtäimessä saattaa optimaalinen silmänetäisyys olla niin lyhyt, että myös oikeasti nopeassa tilanteessa lukon perä voisi osuakin kipeästi nenään. Tokikaan tällaisen saksalaisen premium-aseen päälle ei varmaankaan edes kovin helposti laiteta halppistähtäimiä.

Hieman turhauttavalta tuntuu myös se, että poskipakan joutuu laskemaan alas huolella viritetyistä säädöistään saadakseen vedettyä lukon pois rungosta. Koko aseen idea on kuitenkin pitkälti tuossa helpossa kuljetuskuntoon purkamisessa ja kasaamisessa. Ei varmasti olisi ollut kovin vaikeaa toteuttaa poskipakan säätöä asetukset muistavin pikalukituksin.




Täytyy myös omana mielipiteenä sanoa, ettei makasiinillinen kivääri ole oikein enää tätä päivää. Varsinkaan kun siinä ei ole minkäänlaista pikatyhjennystä. Panokset täytyy näin nyppiä yksitellen makasiinista, jos halua aseesta patruunat pois. Tietysti tässäkin kohtaa voi kiittää nerokasta lukkorakennetta, jolla voidaan ase ottaa pois vireestä ja näin tehdä turvalliseksi. Monessa tilanteessa kuitenkin jahtikaverit näkisivät ja itse näyttäisi turvallisesti mieluummin aseen lukko auki ilman patruunoita.

Blaser R8-rungossa (jota testasin peukalonreikätukilla) on kiinteän makasiinin sijaan irrotettava lipas/laukaisukoneistoyhdistelmä. Tämä on toiminnallisesti yhtä hyvä ja helppo kuin tavallinen irrotettava lipas. Tosin moninkertainen hinnaltaan ja sehän saattaa harmittaa, lippaita kun helposti hukkuu aika ajoin. Toisaalta tavallista pulttilukkoista kivääriä voi käyttää yksittäin käsin syöttämällä jos lipas hukkuu, mutta tässä menee mukana myös laukaisukoneisto.

Koska Blaserin vaihtopiippujärjestelmällinen ase on melko kallis, tulee väistämättä mieleen, että mitä jos ostaisi kuitenkin erilliset kiväärit. Synteettisellä tukilla olevia kivääreitä saa helposti kaksi tai useampiakin samalla rahalla kuin tämä yhden Blaser R8X ”Karhulekan” kahdella piipulla. Lukon toiminta on käyttämissäni pulttilukkoisissa aseessa täsmällisempää. Yhden kaliiperin aseissa voidaan lukkopituus valmistaa käytetyn patruunan pituuden mukaan (esim. Sakolla kuusi eri lukkopituutta). Oikein mitoitettu lukko on nopea käyttää ja sen liike on sulavaa. Oikea lukonpituus mahdollistaa myös optimaalisen patruunansyötön ja ulosheiton.

Tietysti voi miettiä myös toimintavarmuutta. Jos aseeseen tulee jostain syystä tekninen vika ja se vaatii asesepän korjausta, niin kahden aseen tilanteessa toinen ase jää kokonaan käytettäväksi. Kahdesta aseesta toisen voi tarvittaessa lainata vaikka kaverille. Jossain tilanteessa vara-ase saattaa pelastaa jahtireissun olemassaolollaan.




Ratkaisu ei mielestäni ole kovin yksinkertainen, molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, eikä Blaser R8X missään nimessä huono vaihtoehto ole. Erityisesti sen ominaisuudet pääsevät parhaiten esille ”takedown” ominaisuutensa ansiosta pidemmälle suuntautuvilla jahtimatkoilla. Jos joskus rikastun sopivasti, voi asekaappiini ilmestyä pulttilukkoisten rinnalle myös Blaser R8 ;)



Testin aikana kaatunutta riistaa:







Lähteitä:
www.nordis.fi
www.blaser.de
www.waffenlager.net
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2019/03/leica-magnus-24-16x56-i-tahtainkiikari.html
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2019/02/testissa-nikon-prostaff-7-il-1-4x24.html