tiistai 16. lokakuuta 2018

Jägermeister Coolpack-muovipullo ja kylmäkalle



Jekku, Jerkku, Jägster, elikkä suosikkilimpparini Jägermeister on lanseerannut erittäin mielenkiintoisen uutuuden.  Coolpack-muovipullo muistuttaa muotoilultaan perinteistä kylmälaukuissa käytettyä kylmäkallea. Muovipullon designissa on ajateltu erityisesti ulkona liikkuvaa väkeä. Kun juoma on nautittu, pullon voi täyttää vedellä ja sitä voi näin oikeasti jatkossa käyttää kylmäkallena. Uutuuspullo tuotiin myyntiin Suomen markkinoille tänä syksynä ensimmäisenä maana koko maailmassa.

Uusi pakkaus on todellakin tarkkaan mietitty. Litteä pullo on nopea jäähdyttää pakastimessa. Toisaalta pienempi ja litteämpi muovipullo on erällä kulkiessa kevyempi sekä muutoinkin kätevämpi kantaa mukana. Muotoilunsa puolesta pullo toimii loistavasti taskumatin tapaan ja sujahtaa helposti reppuun tai povariin. Muovipullo on myös turvallisempi, koska se ei mene niin helposti rikki. Uusiokäyttöisyys sellaisenaan on paljon parempi luonnolle kuin muovinkierrätys energiajätteeksi.




Coolpackin muotoilulla halutaan myös alleviivata, että juoma kannattaa nauttia jääkylmänä. Pakastetun juoman lakritsijuuren aromit ovat näin kuulemma parhaimmillaan. Valmistaja suositteleekin Jägermeisterin nauttimista suoraan pakastimesta otettuna eli tarjoilulämpötilaksi -18 -astetta. Pullo toimii tietysti siis kylmäakkuna jo ennen avaamistaankin.

Perinteisestä Jekkupullosta kerrotaan tarinaa, että lasipullon muoto ja paksuus ovat Jägermeisterin perustajan Curt Mastin valitsemat. Curt testasi saatavilla olevasta valikoimasta eri pulloja pudottamalla niitä lattialle. Valituksi tuli pullo, joka kesti parhaiten lattialle pudottamista. Tätä tarinaa vasten uusi Coolpack-muovipullo on rohkea, mutta perustajan mielipidettäkin kunnioittava valinta.




torstai 11. lokakuuta 2018

Kauden ensimmäinen peura kinnerissä



Peurankytistelykausi pääsi ensimmäisen kerran kunnolla alkuun vasta eilen. Toki täpinöitä asian suhteen on ollut viikko tolkulla, mutta monestakin syystä harrastus on jäänyt lähinnä riistanhoidollisiin toimenpiteisiin. Eilen oli kuitenkin aivan viimeisen päälle hieno syyskeli. Päätin viimein siirtää muut kiireet tieltä ja suunnata suonlaitaan tutuille tikkaille istumaan.

Paikalla on rehun menekistä päätellen käynyt kohtuullinen kuhina. Jännityksen säilyttämiseksi olen kuitenkin siirtänyt riistakamerat muille ruokinnoille. En siis tiennyt koska, ketä ja kuinka usein paikalla käy. Niinpä päätin lähteä hyvissä ajoin liikkeelle. Ja niin näyttivät olevan peuratkin. Näin matkalla, aivan tien vieressä, hieman kolmen jälkeen vähintäänkin puolen tusinaa peuroja ja kauempana peltoaukeilla vielä monta lisää.

Lähdin ajoissa liikkeelle myös tutustuakseni huolella testissä olevaan Blaser R8 -kivääriin ja ennen kaikkea Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikariin. Sen verran olin jo ennakkoon kokeillut Leica Magnuksen hämäräominaisuuksia, että odotukseni olivat sen suhteen erittäin korkealla. Yhdistelmää olin päässyt testaamaan jo ampumaradalla, karhukoetta ampuessa sekä karhujahdissa Kuusamossa.




Täysin normaalista poiketen otin mukaani myös hieman evästä. Ajattelin samalla ladata aurinkokennojani talven varalle kuksasta siemaillen, nauttia omissa ajatuksissani ohikiitävään hetkeen takertuneena. Vaikka olikin lähtenyt liikkeelle yllättävästä mielijohteesta, lähinnä aurinkoisen ja lämpimän sään houkuttelemana, niin peurakuume alkoi nousta väistämättä puseroon. Sikälikin oli hyvä saada pientä puuhastelua pelkän meditaation sijaan.

Aika kului joutuin, niin kuin aina tällaisissa tilanteissa. Aurinko laski puoli seitsemältä ja kokemuksesta tiesin parhaan ajankohdan olevan hetki hetkeltä lähempänä. Ehkä noin vartin päästä kuulin oikealta sivustalta epämääristä rytinää ja risujen katkeamisia. Kuulosti kuin sieltä olisi tulossa hämärässä harhaileva sienestäjä (vain ähkiminen ja kiroilu puuttuivat) tai sitten liikkeellä olisi hirvi.

No, jatkoin äänetöntä hiljaiseloa ja tähyilin katselukiikareilla näkyvää osaa maastosta. Hämmästykseni oli melkoinen, kun tajusin tulijoiksi kaksi peuraa. Ensin tuli emä ja hiukan sen jälkeen vasa. Peurat eivät juurikaan pidä meteliä liikkuessaan ja yleensä tämäkin tapahtuu aina toisin päin, eli vasat tulevat ennen emää ruokinalle… No samapa tuo marssitapa tai -järjestys on minulle, tärkeintä että tulivat ampumasektoriin.

Paitsi että, vasa tulee täältä katsoen suoraan emänsä taakse. Otan kuitenkin kiväärin, työnnän peukalolla lukkomekanismin vireeseen ja valmistaudun ampumaan. Säätelen zoomia äärilaidasta toiseen, löytääkseni optimaalisen suurennossuhteen ja kirkkauden/kontrastin, koska testaamassahan tässä nimenomaan oltiin… Asia, josta täytyi itseään muistuttaa, peurakuumeen äkillisestä noususta johtuen. Yritän rauhoittua hieman lisää ja tarkastelen muutoinkin optiikan piirtokykyä, sekä kuvan sävykkyyttä. Kaikki näyttää erinomaisen hyvältä. Napsautan punapisteen päälle ja valmistaudun toimintaan.

Peurat ovat kuitenkin yhä edelleen limittäin. Ovat seisoneet jo ainakin vartin lähes paikallaan. Alan hermostua samaan tahtiin sakenevan hämärän kansaa. Joudun tämän tästä nostamaan katseeni tähtäimestä ja lepuuttamaan silmiä. Parinkymmenen minuutin tähtäilyn jälkeen alan toden teolla huolestua. Tiedän kokemuksesta, että tällä suopaikalla tulee nopeasti hämärä varsinkin näin mustanmaan aikaan. Kohtuullisen hyvin näkee (täältä 80 metrin matkalta) ruokinnalle puolisen tuntia. Hyvällä tähtäinkiikarilla ehkä kolme varttia ja vain parhailla edes jotenkin kohtuudella siitä eteenpäin.

Auringon laskusta on kulunut nyt 48 minuuttia ja peurat ovat yhä suurin piirtein samoilla paikoilla limittäin. Jos odotan vielä vartin, tilanne menee niin arpapeliksi, ettei ehkä enää ole järkevää ampua. Nopea päätös. Yritän hieman hasardia, mutta joskus onnistunutta kikkaa. Kolistelen metallitikkaitta kevyesti jaloillani potkien ja pidän peuroja samaan aikaan tiukasti tähtäimessä. Ja käy niin kuin toivoinkin.

Emä fiksumpana ja kokeneempana lähtee ruokinnalta ensin. Paikalle jää pelkästään vasa. Tosin kääntyy rintamasuunnaltaan miltei kohti ja kuulostelee suuntaani varautuneen oloisesti. Silmissä tuntuu jatkuvan tihrustelun rasitus, mutta vielä kuitenkin näkee ihan kohtuullisesti. Vasa kääntyy hieman, saan vakautettua punapisteen peuran kaulan tyveen. Uloshengitys ja puristus, terveiset lähtevät matkaan kello 19:20. Peura putoaa niille sijoilleen.

Aivan sanoinkuvaamattoman mahtava olo. Tätä on taas pitkään ja hartaasti odotettu. Onnistuminen heti ensimmäisellä kerralla. Fiilistelen vielä hetken, kiitän suota antimistaan ja onnittelen itseäni hyvästä päätöksestä lähteä kytikselle.




Kapuan alas tikkailta ja kahlaan suopursuvarvikon läpi ruokinnalle. Vasa löytyy juurikin siitä missä se vielä hetkeä aikaisemmin oli ihmetellyt tikkaiden kolinaa. Laukaus on osunut aivan nappiin ja juuri siihen mihin olin sen tarkoittanutkin. Monesti minultakin kysytään; mikä järki on maksaa optiikasta kaksi tai kolmekin tonnia?

No, huipputähtäimellä voi valita tähtäyspisteen todella haastavissakin olosuhteissa. Tilanteissa, jossa perushämäräkiikarilla olisi ollut turvallisinta vain yrittää tähdätä kohti eturuumiin keskimassaa tai tavallisella kiikarilla tehdä päätös ampumatta jättämisestä. Kyse on näin alkusyksystä usein vartin tai puolen tunnin edusta, joka tässäkin tapauksessa oli ratkaiseva.

Kannattaako siitä maksaa vai tulla vain takaisin seuraavana ilta toivoen parempaa onnea, on sitten jokaisen omasta lompakosta kiinni. Satunnaisella peuraturistilla ei kuitenkaan aina ole tätä etuoikeutta. Niinpä vastaus on monen kohdalla kyllä, kyllä kannattaa.

Jätän kiikaritähtäinmietteet ja katson peuraa hieman tarkemmin. Se on naarasvasa ja vaikkei pilkkuja enää ole, niin hieman säälittävän pieneltä tuo vaikuttaa. Tässä on yksi syy, miksen ole aloittanut kautta aiemmin. No, joka tapauksessa hommia on vielä edessä ennen kuin ilta on päätöksessä. Siispä suolistan peuran.




Perkauksen jälkeen laitan vasalle koiran talutushihnan kaulaan. Nostan repun ja aseen selkään. Autoa kohti mennessä muistan, kuinka monesti on samaista matkaa joutunut tekemään useampaan kertaan ja peuraa ylämäkeen vetäessä on täytynyt tehdä monta pysähdystä. Nyt homma sujuu yhtä rivakasti, kuin ulkoiluttaisi perässään hiukan liian innokkaasti sinne tänne poukkoilevaa ajokoiraa :D

Lahtivajalla turkki pois ja nyt on sitten parasta peuranlihaa kinnerissä odottamassa huomista paloittelua ja pussitusta. Kerta kaikkiaan hieno ilta.




perjantai 14. syyskuuta 2018

Karhureissu Kuusamossa



Viime viikko vierähti Kuusamossa nalleja etsiessä. Kelit olivat edelleen aivan liian lämpimät, välillä vielä lähes kesäiset. Joskin mukaan mahtui myös kaatosadetta. Ei siis mitenkään otolliset olosuhteet jahdin onnistumiselle koirien tai miesten osalta. Muutenkin ilman tarkkoja etukäteistietoja pomppukarhun hakeminen maastosta on vähintäänkin haastavaa puuhaa.

No, joka tapauksessa löysimme tuoreita jälkiä ja jätöksiä. Koiratkin saivat useita vauhdikkaita tilanteita, joten metsästyksen jännityksestä päästiin myös nauttimaan.


Monin paikoin Kuusamon jängät on hakattua talousmetsää, mutta vielä löytyy naavametsääkin.

Siinä on suuri ero, onko karhupassissa vai onko karhu passissa? :D

Makkaranuotiolla alkupalat…

… ja kämpillä sitten hieman lisää.


Majoituspuitteet olivat tällä kertaa enemmän kuin kohdillaan. Tästä jotain kertonee jo sisustukseen kuuluvat trofeet, komeine hirvensarvineen, sekä karhun- ja sudentaljoineen. 




Kaiken kaikkiaan hieno reissu jälleen kerran, kiitos kaikille!





tiistai 21. elokuuta 2018

Suomalaista VILLIKALAA -kirja



Suomalaista VILLIKALAA- Uusia herkkuja särkikaloista ja muista rantojemme saaliista.

Ystäväni Janne Kalatalousministeri™ Rautio on kovin tuntemani kalamies… ja usko minua, tunnen heitä paljon. Janne on ollut usein esillä mediassa, sillä hänellä on tärkeää asiaa. Kalatalousministeri haluaa edistää puhtaan suomalaisen villikalan käyttöä ja todella inhoaa hyvien antimien perusteetonta leimaamista roskakaloiksi.


Janne Rautio on tietokirjailija, kova kalamies ja innokas kokki, joka syö kalaa viisi kertaa viikossa. Hän haluaa puhdistaa kotimaisen luonnonkalan maineen osoittamalla, kuinka herkullista ruokaa siitä saa oikein valmistamalla. (Kuva: Timo Viljakainen)


Tämä keskustelu on ollut omiaan innoittamaan Suomalaista villikalaa -kirjan syntyä. Sillä särkikalat, hauki ja muut luonnonkalamme ovat hyvänmakuisia kaloja ja oikein käsiteltyinä ruodottomia, helposti syötäviä ja monipuolisia herkkuja. Ihmiset eivät vain nykyään osaa valmistaa niitä kuten ennen.



MIKSI VILLIKALOJA?


Kun ei enää ollut pakko syödä luonnon antimia, ihmiset siirtyivät elintason myötä käyttämään tehotuotettuja ja prosessoituja elintarvikkeita. Puhtaan luonnonkalan käyttö väheni ja tilalle tuli mm. kassissa kasvatettuja ja teollisesti marinoituja kirjolohisuikaleita. Kun mielenkiinto luonnonkalojen kalastamiseen alkoi vähentyä, väheni samalla myös osaaminen.

Vesissämme ui vapaita, vaaleita luonnonkaloja, joita monet pilkkimiehet, onkijat, katiska- ja verkkokalastajat syöttävät kissoille. Vaikka kaloista saisi herkkuja, jotka ovat maistuneet Venäjän keisareillekin. Särkikalat, hauki ja muut luonnonkalamme ovat hyvänmakuisia kaloja, joita syödään paljon muualla Euroopassa. Ranskassa haukea pidetään herkkuna, Itä-Euroopan maissa arvostetaan särkikaloja ja Espanjassa valmistetaan mielellään pasuria, lahnaa ja simppua.

Suomessa kalastetaan usein vain niin kutsuttua arvokalaa ja heitetään pois muut kalat ennakkoluulojen vuoksi tai koska niitä ei osata käsitellä. Villikalojen arvostus on viime vuosina onneksi lähtenyt kuitenkin uudelleen nousuun.





KIRJAN KALALAJEISTA


Kirjassa käytetään viittätoista vesissämme uivaa särkikalaa ja haukea, kiiskeä, kivinilkkaa, mustatäplätokkoa, nokkakalaa, iso- ja härkäsimppua sekä kuoretta eli norssia. Janne on valinnut lajit siksi, että niitä kohtaan tunnetaan turhia ja vääriä ennakkoluuloja. Kirjan perkaus- ja kalanvalmistustapoja sekä ruokaohjeita voi toki soveltaa myös kuhaan, mateeseen, siikaan, ahveneen, loheen, silakkaan, muikkuun ja muihin kaloihimme.

Kyse ei todellakaan ole raaka-aineen vaatimattomuudesta. Ongelma on enemmänkin nykykokkien osaamattomuudessa. Graavattua särkeä ja lahnaa maistaessaan ei uskoisi, että raaka-aine on heikosti arvostettua. Mitään kalaa ei kannatakaan heittää takaisin veteen. Lähes kaiken voi käyttää, Janne Rautio kertoo kirjassaan, miten luonnonkalan miltei kaikki osat hyödynnetään. Se pieni osa, joka ei sovellu hyötykäyttöön, on ravinteidensa puolesta vaikka hyvää maanparannusainetta.




Käsittämätöntä, mutta suurin osa Suomessa syödystä kalasta on tällä hetkellä tuontitavaraa ja siitäkin merkittävä osa joko viljeltyjä- tai ylikalastettuja lajeja. Janne haluaa kirjallaan lisätä kotimaisten villikalojen arvostusta ja palauttaa taitoja niiden käsittelyyn.

Kirjassa on myös WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaskan kirjoitus ”Syö maailman kalakannat paremmiksi!”. Hän kehottaa suosimaan kotimaista särkikalaa paitsi hyvien ravintoarvojen vuoksi, niin myös erityisesti ekologisista syistä. Ne ovat lähiruokaa, niihin ei kohdistu suurta pyyntipainetta ja rehevöityneissä vesistöissä ylisuuret särkikalakannat voivat jopa edistää rehevöitymiskehitystä.



Reseptejä




Graavisärki

Sivu 12

400 g särkeä tai muuta särkikalaa fileinä
4 rkl giniä tai konjakkia

100 G:N FILEETÄ KOHTI:
½ rkl karkeaa merisuolaa
½ rkl fariinisokeria
½ rkl sokeria
½ tl pippuria (sitruuna-, rosé-, valko- tai
mustapippuria maun mukaan)
tuoretta tilliä ja hyppysellinen murskattuja
fenkolinsiemeniä

Graavisärkeä osattiin valmistaa jo 1950-luvulla. Tämä ruodoton herkku lähestyy maultaan graavisiikaa, monen mielestä se on jopa parempaa.

Fileoi särjet. Yli 100 gramman painoiset särjet ovat helpoimpia fileoida, ja niistä tulee asiallisen kokoisia siivuja. Poista kylkiruodot, mutta älä nahkaa. Graavatut nahalliset fileet on helpompi siivuttaa kuin nahattomat.

Reseptin suolan, sokereiden ja mausteiden määrät on laskettu yhtä 100 gramman fileetä kohti. Graavattaessa alkoholi, suola ja sokeri sulattavat pienet ruodot huomaamattomiksi.

Voitele pullasudilla fileet ginillä tai konjakilla molemmin puolin ja lisää puolet suolasta, sokerista ja fariinisokerista. Fileitä pidetään suolassa ja sokereissa vuorokauden ajan, minkä jälkeen ne nostetaan toiselle lautaselle talouspaperin päälle ja kuivataan molemmin puolin. (Alkoholi, suola ja sokeri irrottavat fileistä nestettä.) Nyt lisätään loput suolasta ja sokerista sekä pippuri, tilli ja fenkolinsiemenet. Laita fileet jääkaappiin maustumaan vielä vuorokaudeksi kelmun alle lautaselle.

Seuraavana päivänä poista fileiden päältä veitsellä vetäen suurimmat tillit, pippurit ja liukenematon suola. Leikkaa fileistä ohuehkoja siivuja, poista fileoidessa nahka. Tarjoile fileet voilla voidellun saaristolaisleivän päällä, lisää teelusikallinen smetanaa, kuoreen mätiä, ripaus pippuria, tillinoksa ja kylkeen sitruunan tai limetin viipale.






Uuniperunat ja lämminsavukalakastike

Sivu 55

4 annosta
4 Rosamunda-perunaa
3 rkl sinihomejuustoa
4 valkosipulinkynttä
voita
2 porkkanaa
1 kg karkeaa merisuolaa

LÄMMINSAVUKALAKASTIKE
400 g turkkilaista maustamatonta
jogurttia (tai 500 g smetanaa mutta ilman
majoneesia)
1 dl majoneesia
300 g lämminsavukalaa (hauki tai mikä vain
särkikala, suutari on erityisen maukas)
1 pieni punasipuli
1 etikkakurkku hienonnettuna
1 rkl makeaa tai tulista sinappia
½–1 ruukkua tilliä
limepippuria myllystä
½ limetin mehu
1 rkl ruohosipulia

Pese perunat ja kaiverra sivusuunnassa jokaisen läpi reikä omenaporalla. Laita reikään sinihomejuustoa, valkosipulinkynsi, voita ja molempiin päihin tulpaksi porkkanapala. Levitä merisuolapeti uunipellille ja uuniperunat päälle ilman foliota. Suolapeti antaa perunoille makua ja imee nestettä, jolloin perunoista tulee hieman jauhoisempia ja erityisen herkullisia. Kypsennä 175-asteisessa uunissa vähintään tunti, kunnes perunat ovat kypsiä.

Valmista jogurttikastike. Laita turkkilainen maustamaton jogurtti ja majoneesi (tai smetana) kulhoon, perkaa joukkoon lämminsavukalaa. Hienonna punasipuli sekä etikkakurkku ja sekoita jogurtin ja savukalan joukkoon. Lisää sinappi, hienonnettu tilli ja limepippuria myllystä. Purista joukkoon limettimehu. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku.

Avaa perunanyytit. Vedä veitsellä ristikkäisviilto perunan pintaan ja purista perunaa hieman kasaan. Laita täytettä perunan pinnalle ja loput täytteestä pieneen kulhoon perunan viereen. Koristele hauen, härkäsimpun tai kuoreen mädillä sekä punasipulilla, ruohosipulilla tai tillillä.





Täytetyt sitruunat

Sivu 68

4 isoa sitruunaa
1 prk umpioitua särkikalaa tai lahnaa
¼ dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
½ sipulia silputtuna
1 keitetty kananmuna
5 anjovisfileetä
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
4 rkl pieniä kapriksia
valkopippuria ja suolaa tarvittaessa
koristeluun tillinoksia

Pese sitruunat hyvin ja kuivaa. Leikkaa niistä hattu pois ja tasoita pohjasta, että ne pysyvät pystyssä. Koverra sitruunan hedelmäliha varovasti pois kuorta rikkomatta.
Valuta umpioidusta särjestä tai lahnasta neste ja hienonna haarukalla, jos palat ovat suuria.

Pistä kulhoon kermaviili, majoneesi, sipulisilppu ja kala. Pienennä kananmuna ja anjovikset ja lisää nekin kulhoon. Lisää oliivit ja kaprikset. Pilko pieneksi myös yhden sitruunan hedelmäliha ja lisää kulhoon. Mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita kaikki aineet hyvin ja täytä sitruunakupit. Koristele tillinoksilla ja laita hattu päähän. Laita sitruunakulhon alle pieniä katajanoksia tuomaan näköä ja hyvän tuoksun  annokselle.

Tarjoile tuoreen salaatin tai pataleivän kanssa.



Lisätietoja ja tilaukset


Suomalaista villikalaa -kirja löytyy kirjakaupoista, nettikaupoista ja Prismoista ympäri Suomen. Voit tilata kirjan suoraan myös Jannelta. Kysy lisää: Sähköpostitse

https://kalatalousministeri.fi/


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Onneksi olkoon 10-vuotta arvonnan voittajille!



Tänään suoritettujen arvontojen voittajat ovat:

1. arvonta: Hattulan lintu, Voittaja: Olli Ojala

2. arvonta: Hattulan lintu, Voittaja: Heikki Pakkanen

3. arvonta: Huntress Queen korvakorut, Voittaja: Kari Karhu

4. arvonta: Huntress Queen kaulakoru, Voittaja: Jesse Suikkanen

5. arvonta: Huntress Queen kaulakoru, Voittaja: Päivi Uusikartano

6. arvonta: Huntress Queen rannekoru, Voittaja: Markku Savikuja

7. arvonta: Huntress Queen rannekoru, Voittaja: Juha Törmä

8. arvonta: Huntress Queen avaimenperä, Voittaja: Tiina Taimisto

9. arvonta: Huntress Queen avaimenperä, Voittaja: Jussi Nikkari

10. arvonta: Huntress Queen avaimenperä, Voittaja: Sanna Grönqvist

Laittakaa yhteystiedot messengerissä tulemaan, niin laitan palkinnot postiin lähipäivinä.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Blogi täyttää 10 vuotta!



Juhlan kunniaksi laitetaan kunnon arvonta pystyyn. Säännöt ovat varsin yksinkertaiset. Tykkää Terveiset ravintoketjun huipulta FB-sivuista (https://www.facebook.com/Terveisetravintoketjunhuipulta/) ja jaa arvontapostaus Facebookissa. Palkintoina arvon kaikkien osallistujien kesken Kalevala Korun ja Huntress Queenin koruja yhteensä kymmenen kappaletta sunnuntaina 1. heinäkuuta.

Kymmenen vuotta Terveiset ravintoketjun huipulta -blogia pähkinänkuoressa:

Kirjoitettuja julkaisuja 607 kappaletta
Kävijöitä sesongista riippuen 15.000- 120.000 kpl/kuukaudessa
Yhteensä lukukertoja tätä kirjoitettaessa 2.174.452 kappaletta

Nöyrä kiitos kaikille teille lukijoille hyvistä ideoista ja kannustuksesta näinä vuosina.




Blogi täyttää 10 vuotta! Juhlan kunniaksi laitetaan kunnon arvonta pystyyn. Säännöt ovat varsin yksinkertaiset. Tykkää...
Julkaissut Terveiset ravintoketjun huipulta 15. kesäkuuta 2018





keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ruotsalaista metsästyspornoa



Täytyy tunnustaa, katselen melko usein metsästyspornoa. Erityisesti saan kiksejä sen ruotsalaisesta HD ja HC -tasoisesta tuotannosta. Alkuun katselu on kyllä aina erittäin kiihottavaa, mutta ajan oloon loppujen lopuksi siitä tulee vain tyhjyyteen tuijottava ja epätodellinen olo. Sellainen, että vaikka kuinka haluaisit olla mukana aktissa, niin et vain pystyisi suoriutumaan kuin videolla toimivat alfaurokset tai -naaraat. Ja kuten pornon kanssa yleensä, omat puuhastelut asian parissa alkavat jotenkin tuntua mielikuvituksettomilta ja harvatahtisilta. Tyhjä olo ja itseinho nousevat selkään.

Sitten kun lopulta pystyy tunnustamaan oman riittämättömyytensä, niin helposti haluaa ajatella tämänkin olevan ainoastaan välineurheilua. Jos vain voisin saada yhtä komeat vehkeet, niin johan alkaisi tikkani takoa… olisi aika Mielikin antautua… makaisi kohta lämmintä lihaa selällään mättäällä.


Että siis mitä??? Juu, ei todellakaan vaan….


Tarkoitan näitä ruotsalaisia oranssilippismiehiä, jotka ampuvat ja osuvat tiheässä metsässä täyttä juoksua viilettävään riistaan. Uudestaan ja uudestaan, useimmiten jo pari sekuntia ensimmäisen laukauksen jälkeen ampuvat seuraavaa kaatoa samaan läjään.





Videon metsästäjät ovat olevinaan kuin tavallisia jannuja, pitsalähettejä ja putkimiehiä. Kavereita joille ei näissä filmeissä jaeta liikoja vuorosanoja. Hoitavat kaiken eteen lankeavan äksönsäksönin pokka peruslukemilla, heti vain pystystä tai polvihollilta ilman isompia esileikkejä maksutta luonnossa.


Oman elämäni video on lähinnä pysähtynyt kuva suon laidalta…


Jos omista jahdeistani tekisi videon, olisi se kuin päiväni murmelina. Kiipeän tikkailla suon laidan puuhun herätäkseni seuraavaan päivään, jonka iltana kiipeän suon laidan puuhun… tai jonain kauniina viikonloppuna olen mäyräkoirajahdissa peurapassissa. Haukku kuuluu, puskat rytisevät, mutta vasta seuraavassa passissa paukkuu. Miksi niiden täytyy aina minun kohdallani laukata miljoonaa ohi? Oman videoni Andie MacDowellit suorastaan välttelevät kohtaamistani. Ja ilta päättyy jälleen kerran nyrkki taskussa loitsuun:

Suon laidan metinen muori,
Metsän kultainen kuningatar,
Minä annan kullat kullistani,
Hopeat hopeoistani,
Anna sinä parhaat parhaistasi,
Hopeoistasi hopeat.




Kunnes huomaan taas katselevani ruotsalaisia metsästysvideoita sillä silmällä


Addiktiot voidaan purkaa tutkimisen ja terapeuttisen työstämisen avulla, jolloin tulee paremmin tietoisiksi omista toimintamalleistaan. Mietin mikä minua ja tuota vierasmaalaista Gunnaria erottaa. Aivan ilmeisesti ampumataito. Erityisesti kyky reagoida nopeasti ja tarkasti yllättäviin tilanteisiin. Huomaamatta ei myöskään jäänyt, kuinka kaikkien aseiden päällä on punapistetähtäin.

En ollut koskaan sitä päässyt oikein tosielämässä kokeilemaan. Niinpä viime keväänä otin yhteyttä maahantuojaan kysyäkseni sellaista lainaksi. Sain paluupostissa vieläkin paremman vastauksen. Kutsun Aimpointin kauppiailleen suuntaamaan koulutukseen Lopen ampumaradalle.


Mestariampuja ja kouluttaja Erik von Essen.


Terapiahetkeä johti tehtaan ruotsalainen koulutuspäällikkö Erik von Essen. Hän jos kuka olisi oikea henkilö kädestä pitäen opastamaan kuinka ammattilaiset hoitavat hommansa.




Päivä alkoi tehtaan historian ja patentoidun idean esittelyllä. Ja jos oikein ymmärsin, niin tämäkin loistava keksintö syntyi meditaatiohetken seurauksena paikassa, jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Gunnar Sandberg sai ensimmäisen patentin idealleen 1973. Useiden prototyyppien ja ankaran testauksen jälkeen, ensimmäinen tähtäin pääsi markkinoille 1975 nimellä ”Aimpoint Electronic”.





Niistä päivistä Aimpoint on ollut jo yli neljäkymmentä vuotta punapistetähtäimien markkinajohtajana. Tehdas on edelleen Sandbergin perheen omistuksessa, työllistäen 280 henkilö suoraan ja tekee jatkuvaa yhteistyötä alan johtavien toimijoiden kanssa, kuten Sako, Sauer, Blaser ja Merkel.




Aimpointin mallisto kattaa laajan alueen metsästyksestä kilpa-ammuntaan ja poliisitoimista armeijakäyttöön.






Punapistetähtäimen tähtäysfilosofia


Aimpointin idea on tosiaan yhtä yksinkertainen kuin vessapaperirullan läpi katsominen. Tähtäimen läpi katsotaan molemmat silmät auki. Ase osuu aina siihen kohtaan missä näkyy punainen piste, täysin riippumatta katsooko tähtäimen läpi eri etäisyyksiltä tai vinosti sivulta. Silmää ei myöskään tarvitse tarkentaa tähtäimeen, katsoa voi koko ajan kohdetta ja ympäristöä molemmilla silmillä. Tämä tarjoaa ampujalle paljon lisää nopeutta tarkkuuden tai turvallisuuden kärsimättä. Punapistetähtäimet ovatkin erinomaisia nopeisiin ja vaihtuviin tilanteisiin.

Kouluttaja kiteytti idean molemmat silmät auki ampumisesta vertaukseen jalkapallosta tai muista peleistä. Ei niissäkään pelata toinen silmä kiinni tai tuijoteta koko ajan palloa, vaan katsotaan suuntaan, johon halutaan pallon menevän. Miksi ihmeessä sitten metsästäisimme toinen silmä suljettuna?


Avotähtäimellä tähdätään yleensä toinen silmä kiinni. Katse tarkentuu helposti tähtäimiin kohteen sijasta. Tähtäyslinja kulkee aina suorassa linjassa etu- ja takatähtäimen läpi.

Kiikaritähtäimellä liikkuvan kohteeseen tähtääminen on hidasta ja ympäristön seuraaminen vaikeaa. Tähtäyslinjan täytyy olla koko ajan suorassa ja silmän oikealla etäisyydellä etulinssistä.


Nopeassa tilanteessa, kun yrittää samaan aikaan havainnoida ympäristöä, etsiä vapaata ja turvallista ampumalinjaa, saattaa tähtäys epäonnistua ja ampumatilaisuus kadota.


Punapistetähtäimellä voi katsoa koko ajan tarkasti kohdetta ja ympäristöä samaan aikaan molemmilla silmillä.


Ase osuu aina siihen kohtaan missä näkyy punainen piste, riippumatta siitä katsooko tähtäimen läpi eri etäisyyksiltä tai vinosti sivulta.








Tähtäys tapahtuu molemmat silmät aukia, koko ajan ympäristöä tarkkaillen. Ampua voi heti kun huomaa punaisen tähtäyspisteen halutussa kohteessa, riippumatta katselukulmasta. Niinpä ampuminen on nopeaa ja turvallista.








Ja sitten ampumaan punapistetähtäimellä


Koulutuspäivän teoriaosuudesta pääsemme pikkuhiljaa toimintaan. Seuraavaksi käymme läpi tähtäystekniikoita simulaattoriharjoituksin ja siitä sitten jatkamme pihalle. Teemme nopeita tähtäyspisteen vaihtoja ja harjoittelemme hengitystekniikkaa.




Alhaalta ylöspäin tähtääminen oli itselleni osin uusi metodi. Ideana on olla katsomatta suoraan punapistettä. Keskitetään huomio kohteeseen. Tuodaan punapiste kevyellä liikkeellä kohteen alle ja hengitetään luonnollisessa rytmissä. Sisäänhengitys nostaa tähtäyksen kohteeseen, jolloin ammutaan ja annetaan vielä liikkeen jatkua ylöspäin. Tähtäintä ei siis yritetä pakottaa kohteeseen tai pitää sitä paikallaan. Kun ampuma-asento on rennon luonnollinen, niin tekniikan oppii toistojen myötä lähes automaattiseksi.






Kuivaharjoittelun jälkeen teemme vielä kohdistusammunnat ja pääsemme lopultakin itse asiaan kovat piipussa.


Heti kun ammunta alkaa, unohtuvat saman tien mielestä kaikki aamupäivällä opittu tähtäys- ja hengitystekniikka… 


Niinpä niin… roiskimalla saa roisia tulosta.


Palaute lyhyesti suomennettuna: ”Ajattelitko yhtään mitä teit? Olitko hereillä aamupäivän koulutuksessa? Nyt vain rento ja luonnollinen asento, nosto alhaalta ylös hengityksen tahdissa…”






Monta kierrosta vaihtuviin maaleihin ja alkaahan se tekniikka sieltä pikkuhiljaa löytyä. Punapistetähtäimellä ampumisessa on jotain samaa, kuin haulikolla ampumisessa. Mitä enemmän yritti tähdätä sitä heikompi tulos, mutta mitä rennommin ampui nopeasti kohdetta vaihtaen, sitä paremmin laukaukset alkoivat osua juuri sinne mihin pitikin.




Ammuntaharjoittelun kruunasi riistasimulaattori. Antin ampumasuorituksen puolustukseksi täytyy kertoa, että huomasimme vasta jälkeenpäin aseen äänenvaimentajan jääneen löysälle. Koeammunnoissa tämä aiheutti ajoittain melkoisia poikkeamia tuloksissa. Mutta oli todellakin hienoa päästä samoihin tilanteisiin ja tunnelmiin katsomieni videoiden kanssa.

Tämän koulutuksen jälkeen voi todeta, ettei tullut Jannesta edelleenkään mestariampujaa ruotsalaisiin äksönvideoihin. Se vaatisi todella pitkää harjoittelua ja keskittymistä asian opiskeluun. Toisaalta voin huojennuksekseni todeta tämänkin olevan merkittävissä määrin välineurheilua. Punapistetähtäin on todellakin tällaisilla alle 50 metrin (huippuampujilla ehkä 100 metrin) matkoilla nopeissa liikkuvissa tilanteissa täysin vertaansa vailla. Se on nopea, tarkka ja tehokas. Pääsin päivän harjoittelulla selvästi parempiin tuloksiin, kuin tähän asti aiemmin olen osunut avotähtäimillä tai kiikarilla.

Uudet Aimpointit ovat lisäksi todella pieniä ja keveitä. Kestävyydestä kertonee jotain 10 vuoden takuu, jonka eräs koulutuksessa ollut kauppias vahvisti, ettei ole koskaan 22 vuoden kauppiasuransa aikana lähettänyt yhtään takuuseen. Kaikki ovat toimineet. Tehdas lupaa paristolle 50.000 tunnin käyttöiän tai 5 vuotta jatkuvaa käyttöä virrat päällä.



Vielä niistä metsästyspornovideoista


Siltä varalta, että sinulla olisi sama fetissi kuin minulla, niin tässä vielä pari laadukasta videota katsottavaksi:















torstai 24. toukokuuta 2018

Medialla on yksisuuntainen mielialahäiriö



Ei hemmetti tätä median mielettömyyttä. Näen viikoittain ja päivittäin edessäni uutisia tai olettamuksia metsästysrikoksista ja erityisesti salametsästyksestä. Nyt kun viranomaisilta tuli faktatietoa metsästysrikosten dramaattisesta vähenemisestä jo vuosia kestäneenä trendinä, niin mediakenttä on asiasta vaiti. Löysin tähän liittyvän uutisen vain Maaseudun tulevaisuudesta. Metsästysrikokset ovat todellakin puolittuneet 2004 vuoden 273 kappaleesta 2016 vuoden 133 kirjaukseen. Mietin millainen älämölö Ylellä, Hesarissa ja iltapäivälehdissä olisi ollut, jos luvut olisivatkin tuplaantuneet puolittumisen sijaan.

Asiasta tympääntyneenä jäin miettimään mitenkä media suhtautuu erilaisiin rikoksiin. Saavatko siis kaikki rikokset ja rikkojat yhtä paljon otsikoita sekä palstatilaa? Miksei näin selvää rikostilaston paranemista haluta uutisoida?



Tehdäänpä siis alustava testi


Laitoin Googleen haun ”metsästysrikos site:yle.fi”. Eli tällä haulla näemme, että hakukone antaa sanan ”metsästysrikos” Yle.fi -sivustolta hakuvastaukseksi 1.810 kertaa. Vastaavasti samalla rajauksella hakusana ”salametsästys” antaa 4.110 tulosta.

Muistetaan siis 133 metsästysrikosta vuonna 2016 ja Ylen sivuilta löytyy aiheeseen 1.810 suoraa viittausta.

Tehdäänpä lisää uusia löytöjä Ylen sivuilta uusilla hakusanoilla ja verrataan niitä poliisin tekemään vuoden 2016 rikostilastoon:

2.087 talousrikosta rikostilastossa ja Ylen sivuilla ”talousrikos” hakuun 10.100 tulosta.
33.844 pahoinpitelyrikosta ja ”pahoinpitely” 43.700 tulosta
17.218 rattijuopumusta ja ”rattijuopumus” 13.500 tulosta
22.136 huumausainerikosta ja ”huumausainerikos” 7.170 tulosta.

Nämä hakukonetulokset ovat aina riippuvaisia mm. käyttäjän henkilökohtaisesta hakuhistoriasta, ajankohdasta, maantieteellisestä sijainnista sekä IP-osoitteesta. Ne eivät siis ole yksittäin eksaktia toistettavaa tietoa, mutta kuitenkin verrannollisia keskenään suoritettuna samoin reunaehdoin.

Yhtä vuonna 2016 poliisin tietoon tullutta metsästysrikosta kohden löytyy yle.fi -sivuilta 13,6 asiaan viittaavaa tulosta. Vastaavasti talousrikos saa 4,8 tulosta, pahoinpitely 1,3 tulosta, rattijuopumus 0,8 tulosta ja huumausainerikos 0,3 tulosta.

Ilmiön yleisyyteen suhteutettuna Yle pitää siis metsästysrikosta 2,8 kertaa niin merkityksellisenä kuin talousrikosta, 10,5 kertaa niin merkityksellisenä kuin pahoinpitelyä, 17 kertaa niin merkityksellisenä kuin rattijuopumusta ja 45,3 kertaa niin merkityksellisenä kuin huumausainerikosta.

Nyt ennekuin joku itseään nokkelampi alkaa taas sanailla, ettei tämä tulos ole tiedettä (eikä tieteellistä tutkimusta), niin toden totta. Tämä on blogikirjoitus, mutta sen löydökset ovat täysin tosia, kunnes ne osoitetaan vääriksi. Aivan samoin kuin aiemmassa kirjoituksessani osoitin tilastollisena faktana, että mitä enemmän asuinalueellasi on aselupia, sitä turvallisempi paikka se on asua ja elää. Harrasteaseet ja turvallinen elämä asuvat siis samoissa perheissä.

Mietitäänpä hetki miten metsästyslakia voi rikkoa. Ehkä pahimmillaan se voi olla suden tai ahman tappaminen moottorikelkalla jahtaamalla. Tai vaikka luvalliseen aikaan luvallisen metsäkanalinnun ampuminen luvallisella aseella sekä alueella, mutta väärällä tavalla, autosta tai sen välittömästä läheisyydestä. Se voi olla myös luvallisella alueella kauriin ampuminen vääränä päivänä. Koiran vapaaksi laskeminen väärään aikaan väärässä paikassa. Sekaannus ja siitä johtunut virhe hirvijahdissa. Karhuhaukun liikkeelle lähtö liian läheltä haaskaa. Rääkymiseen kyllästyneen omakotiasukin laiton fasaanin poisto takapihalta tai vaikka pikkupoikien kesämökillä ilmakolla kaatama rusakko.

En nyt puolustele yhtään minkäänlaista metsästysrikosta, mutta mieleeni tulee väistämättä, kuinka nämä voisivat aiheuttaa yleisellä taholla isomman ongelman kuin talousrikokset, pahoinpitelyt, rattijuopumukset tai huumausainerikokset? Jotta metsästysrikoksista olisi perusteltua uutisoida moninkertaisesti näihin muihin rikoksiin nähden, tulisi esim. hirven salakaadon olla yhteiskunnallisesti merkittävämpi kuin rattijuopumuksen, pahoinpitelyn tai huumausainerikoksen.



Metsästäjät ovat lainkuuliaisia


Suomen Riistakeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2016 metsästyskortin lunasti Suomessa 304.245 henkilöä. Metsästysrikosten lukumäärä 133 tarkoittaa vain 0,0004 rikosta metsästäjää kohden. Vaikka metsästysrikokseen voi toki syyllistyä myös metsästyskortin lunastamaton henkilö ja tämä parantaisi metsästäjien tilastollista asemaa entisestään, jätän sen tässä yhteydessä kokonaan huomioimatta.

Voimassa olevia ajokortteja 2016 oli 3.723.184. Liikennerikoksia samaisena vuonna oli 120.510 tapausta, liikennerikkomuksia 334.080, rattijuopumuksia 17.218 ja jonka päälle automaattivalvonnan suoritteet 539.682. Tämä tarkoittaa 0,03 liikennerikosta, 0,09 liikennerikkomusta, 0,005 rattijuopumusta ja 0,145 salaman välähdystä autoilijaa kohden.

Jos ja kun metsästäjät ovat poikkeuksellisen lainkuulijaisia, kymmeniä ja jopa satoja kertoja lainkuuliaisempia kuin esimerkiksi autoilijat keskimäärin, eikö olisi oikeudenmukaista kertoa se mediassa tasapuolisesti ja totuudenmukaisesti? Tai edes ylipäätään kertoa se rehellisesti?

Mitä tästä vääristyneestä tiedonvälityksestä seuraa? Viimeisten vuosikymmenten saatossa, rattijuopumustuomiot ovat lieventyneet, kun taas metsästysrikoksien tuomiot ovat koventuneet. Tällainen virheellinen uutisointi ei siis ole vain imagotappio aseharrastukselle. Se on myös mahdollisesti vääristänyt lainsäädäntöämme, sekä oikeuskäytäntöjä erityisen erikoiseen suuntaan. Suuntaan jossa ”eläinten oikeudet” ylikorostuvat räikeästi ihmisten oikeuksiin nähden.

Itse itsensä vastuulliseksi mediaksi markkinoiva Yle kertoo tavoittelevansa journalismissaan tinkimättömästi riippumattomuutta, luotettavuutta ja laatua. Ylen julkaisutoiminta ja sisältöjen tuotanto perustuvat heidän oman julistuksensa mukaan Ylen arvoihin sekä alan eettisiin periaatteisiin.


Jos arvot ja eettiset periaatteet ovat näin vinoutuneet, niin sellaisella medialla on todellakin varsin yksisuuntainen mielialahäiriö, jota diagnosoidaan myös punavihersokeutena.





Lähteitä:

https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/59777_Ymparistokatsaus_2017.pdf?d9cedbdc7ba2d488

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/artikkeli-1.235263

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paakaupunkiseudullakin-tehdaan-metsastysrikoksia-suomussalmi-tilastokarjessa/4723116#gs.FcmZ7_s

https://yle.fi/uutiset/3-7808579

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/03/noudatamme-eettisia-ohjeita

https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/polisenaxwwwstructure/67634_Poliisin_tilastot_1.1.-31.12.2017.pdf?a80e1212b767d588

Kuvituskuva: https://pixabay.com



tiistai 22. toukokuuta 2018

Kuusenkerkkäjuoma aka lantrinki tai juhannussima



Kuusen vaaleanvihreitä vuosikasvaimia eli kuusenkerkkiä voi poimia keväästä alkukesään. Kerkkä on monipuolinen yrtti, ne sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja.






Kuusenkerkkä sopii sellaisenaan salaatteihin tai alkukesän riistakeittoihin sekä muhennoksiin. Parhaimmillaan se on kuitenkin erilaisissa juomissa. Yksinkertaisesti kerkistä voi hauduttaa teetä tai tehdä raikasta Kuusenkerkkäjuomaa. Pienellä virittelyllä kerkkäjuomasta saa juhlavan alkumaljan, metsäisen ruokajuoman riistan seuraksi tai raikkaan kesäjuoman hellepäivän virkistykseksi.



Kuusenkerkkäjuoma


250 g (noin litran) kuusenkerkkiä
2 sitruunaa
4 l vettä
4-6 dl sokeria





Huuhtele kuusenkerkät raikkaalla vedellä. Pese sitruunat tiskiaineella harjan kanssa, huuhtele ja kuivaa. Leikkaa sitruunat viipaleiksi.




Mittaa kattilaan neljä litraa kylmää vettä. Lisää joukkoon kerkät ja sitruunat.




Nosta kattila liedelle ja anna kiehua kevyesti kannen alla puolisen tuntia. Nosta sivuun jäähtymään.




Siivilöi jäähtynyt liemi.




Maistele ja isää sokeria (4-6 dl) maun ja käyttötarkoituksen mukaan.




Kiehauta ja pullota kuumana. Juoma on käyttökelpoista heti jäähdyttyään.


Kuusenkerkkäjuoma sopii kesäjuomaksi sellaisenaan tai mikserinä ginin, jaloviinan, rommin tai vodkan kanssa. Hyvää ruokajuomaa saat sekoittamalla joukkoon soodavettä ja juhlavamman maljan kuohuviinin kanssa.



Juhannussima


Legendaarista juhannussimaa valmistat helposti edellisen ohjeen mukaisesti. Kun sokerin lisäämisen jälkeen neste on jäähtynyt kädenlämpöiseksi (+37-asteista), liuota 1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala) pieneen vesitilkkaan ja sekoita joukkoon. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin 1 vuorokauden ajan.

Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria. Jääkaapissa juhannussiman valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää.









Omatekoisen kuusenkerkkäliköörin ja –siirapin ohjeet löydät klikkaamalla tästä.


Ja juu (sain postia asiasta), kerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta pienestä takapihalla tai sähkölinjalla kasvavasta kuusen tumpistakin saa helposti kerättyä kattilallisen kerkkiä...