tiistai 19. syyskuuta 2017

Suklaapatukkasi tappaa enemmän afrikkalaisia eläimiä kuin trofeemetsästys



Suomessa syödään suklaata vajaa 7 kg vuodessa henkeä kohti ja tähän hörpitään reippaasti kaakaojuomia päälle. Tätä tapahtuu päivittäin, eikä juuri kukaan mieti toiminnan seurauksia, saati olisi huolissaan niistä. Niin, miksipä olisi, sehän on vain suklaata?


Luontorikoksia


Kyse ei kuitenkaan ole vain suklaasta. Suklaa tehdään kaakaopavuista. Kaakaonviljely aiheuttaa Afrikassa valtavia metsätuhoja laajalla alueella Sierra Leonesta Kameruniin. Maailman suurimmat viljelmät löytyvät Norsunluurannikolta ja Ghanasta. Norsunluurannikolla hävitetään sademetsää enemmän kuin missään muualla Afrikassa, sitä on jäljellä enää vain 4% maan pinta-alasta. Arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä loputkin metsistä on hakattu laittomasti kaakaoviljelmiksi, mukaan lukien suojelualueet.

The Guardian -lehti kirjoitti artikkelin suklaateollisuuden aiheuttamista mittavista tuhoista Länsi-Afrikassa: ”Chocolate industry drives rainforest disaster in Ivory Coast”. Artikkelissa tuodaan julki suklaateollisuuden synkkiä salaisuuksia. ”Likaiset pavut” tuhoutuneista kansallispuistoista löytävät tiensä myös meillä myytäviin suklaapatukoihin. Marsille ja Nestlelle sekä muille suurille valmistajille myyvät tavarantoimittajat hankkivat laittomasti viljeltyjä papuja mm. Norsunluurannikon suojelualueilta.


Ihmiskauppaa


Metsien ja eläinten hävittäminen ei ole ainoa kaakaobisneksen synkkä puoli. Suomalaisetkin suklaanvalmistajat myöntävät, että Suomessa valmistettavan ja myytävän suklaan tuotannossa on voitu käyttää lapsityövoimaa. Valvonta kaakaopapuja eniten tuottavassa Länsi-Afrikassa on vaikeaa ja lapsityövoimasta käydään jopa suoranaista ihmiskauppaa. Plantaaseilla Norsunluurannikolla työskentelee Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan yli 250 000 lasta ja koko Länsi-Afrikassa jopa miljoona. Finnwatchin mukaan Ghanassa ja Norsunluurannikolla tilanne on kaikkein huonoin.



Trofeemetsästys


Saatat kysyä miten ihmeessä suklaapatukka ja trofeemetsästys liittyvät toisiinsa. Kyse on elinympäristöstä, eettisyydestä ja toiminnan moraalista. National Wildlife Federationin mukaan villieläinten suurin uhka on elinympäristön tuhoutuminen. Tätä tapahtuu kaikkialla maailmassa, myös meillä Euroopassa. Metsästysturismi antaa villieläimille rahallisen arvon, jota kannattaa suojella siinä missä muutakin omaisuutta. Trofeemetsästys kannustaa paikallisia ihmisiä säilyttämään alkuperäisen elinympäristön. Jos alkuperäisellä metsällä ei ole arvoa, niin köyhät ja nälkäiset ihmiset näkevät siinä muita mahdollisuuksia. Norsunluurannikon sademetsät eivät nyt tarjoa taloudellista arvoa sademetsänä, niinpä ne poltetaan, jotta maanviljelijät voivat kasvattaa kaakaota. Niin yksinkertaista se on.

Metsästysturismi antaa mahdollisuuden sekä säilyttää metsän, että ansaita sillä. Trofeemetsästys tarjoaa moninaisia työpaikkoja paikallisille. Koska metsästys perustuu kestävän kehityksen periaatteelle, kyse on luonnollisesta elonkorjuusta, joka tuottaa lihaa kyläläisille ja suojelee alueen eläinpopulaatioita.

No miksei noita alueita vain suojella luonnonpuistoiksi? Juuri tästä tässä onkin kysymys. Alueelle on perustettu laajoja suojelualueita, mutta ne eivät tuota paikalliselle väestölle ruokaa, eikä elinkeinoa. Juuri siksi niitä poltetaan laittomien viljelysten tieltä. Suojellut sademetsät ovat vähentyneet Norsunluurannikolla yli 80% vuodesta 1960 lähtien.

Surullisin esimerkki luonnonsuojelun totaalisesta epäonnistumisesta Afrikassa lienee Kenia. Kenia perusti laajoja suojelualueita ja kielsi metsästysturismin vuonna 1977. Noista ajoista tähän päivään mennessä villieläinkannat ovat Keniassa romahtaneet yli 70%. Samaan aikaan Tansaniassa, Etelä-Afrikassa ja Namibiassa metsästysturismin rahat ovat olleet suojelun perusta, niinpä villieläimet ovat muuttuneet velasta omaisuudeksi. Niiden määrä on kasvanut merkittävästi ja monia lajeja, kuten etelänleveähuulisarvikuonot, on onnistuttu pelastamaan lähes pelkästään trofeemetsästyksen tuotoilla.



Metsästyksenvastustajien moraali


Kun seuraavan kerran kuulet jonkun vastustavan metsästystä, niin kysy syökö hän suklaata.




Lähteitä:

https://www.theguardian.com/environment/2017/sep/13/chocolate-industry-drives-rainforest-disaster-in-ivory-coast

http://whackstarhunters.com/chocolate-bar-kills-african-animals-trophy-hunting/

https://yle.fi/uutiset/3-5405009

https://www.maailmankuvalehti.fi/2010/7-8/lyhyet/fazer-siirtymassa-eettiseen-kaakaoon

https://www.tns-gallup.fi/mita-teemme/agriculture/ruokatietoa

https://alumni.berkeley.edu/california-magazine/just-in/2015-10-08/lionizing-cecil-makes-us-feel-good-trophy-hunting-ban-will

http://www.africanindaba.com/2014/03/kenya-wildlife-loved-to-death-march-2014-volume-12-2/

https://www.flickr.com/photos/wwarby/2404546005/in/photostream/

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2016/02/suojelijoiden-raivo-halaa-luonnon.html

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2015/08/leijona-nimelta-cecil-ja.html

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2014/09/ulkomaalaiset-elainsuojelijat-afrikassa.html

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2014/08/trofeemetsastys-safari-etela-afrikassa.html






lauantai 9. syyskuuta 2017

Erikoista propagandaa Riistakeskukselta jälleen kerran



Tässä puolen sivun mainoksessa annetaan ymmärtää, että sinun ja minun maine tahriintuisi afrikkalaisen rikollisjärjestön tekemisistä. Oikeasti koko sarvikuonon suojelu pohjaa suurelta osin metsästäjien työhön ja metsästysturistien rahoihin Afrikassa.

Ja mitä suteen tulee, niin puhe salametsästyksestä on erittäin monessa tapauksessa puhdasta arvailua ja pahantahtoista panettelua. Usein mediassa kohkataan kuolleesta tai "kadonneesta" sudesta salametsästyksen uhrina, mutta joidenkin kuukausien päästä selviää, ettei asiassa ole tapahtunut mitään rikosta. Jostain syystä kuitenkin unohtuu lähes poikkeuksetta näiden vapauttavien tietojen uutisointi.

En siis todellakaan ota maineelleni pimeän Afrikan alkukantaisia julmuuksia, enkä median rakentamia susimyyttejä.

Jotta metsästäjien ja Riistakeskuksen viranomaisten välit säilyisivät asiallisina jatkossakin, toivon pikaista korjausta (anteeksipyyntöä) pahantahtoisen propagandan levittämiseen. Vallitsevissa olosuhteissa Riistakeskuksen on turha odottaa yhteistyötä.



keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Fällkniven F1 Pro selviytymisveitsi



Kuulin kevättalvella paljon kehuja, mutta myös hieman ristiriitaisiakin lausuntoja mielenkiintoisesta ruotsalaisveitsestä. Olen totaalisen hurahtanut näihin miesten leluihin, enkä voinut vastustaa kiusausta hankkia sellaista myös itselleni.

Nyt olen ehtinyt tutustua ja testata F1 Prota jo useamman kuukauden, heti alkuun täytyy sanoa, ettei kyseessä ole mikään marketin tusinaveitsi, mutta lienee kuitenkin parasta aloittaa kertomus ihan alusta.

Näiden äärimmäisten veitsien tarina alkoi vuodesta 1987, kun Ruotsin puolustusmateriaalihallinnon viranomaiset ottivat yhteyttä Fällkniveniin ja pyysivät suunnittelemaan Ruotsin ilmavoimien taistelulentäjille selviytymisveitsen. Siihen asti lentäjien hätäpakkauksessa oli ollut tavallinen parin euron Mora-puukko.


Kuva: http://www.gotavapen.se


Hävittäjän hinta on helposti kymmenissä miljoonissa euroissa, joten siinä budjetissa taktisen selviytymisveitsen hinta ei merkitse juuri mitään. Niinpä Fällkniven alkoi suunnitella puhtaalta pöydältä, tavoitellen täydellistä veistä, jonka yksityiskohdat on suunniteltu kuin itse hävittäjälentokoneessa. Kaikkeen on voitu varata parhaat materiaalit ja tuotantotavat. Veitsen täytyi olla sellainen, ettei sen rakenne tai käytettävyys petä tiukassakaan paikassa, vaikka olisi sitten yksin vihollislinjojen takana.

F1 Pilot selviytymisveitsen ensimmäinen erä toimitettiin Ruotsin ilmavoimille elokuussa 1995. Seuraavan vuoden aikana alkoi F1 Pilotin myynti myös siviilimarkkinoille. Myöhemmin alkuperäisen F1:n rinnalle tulivat pidempiteräiset S1 ja A1 -mallit. Parinkymmenen vuoden jälkeen Fällkniven julkaisi näistä veitsistä vielä pykälää äärimmäisemmät Pro-versiot.


Pro-sarja


Pro-sarjassa on korvattu aiempi VG10 terä entistäkin kovemmalla laminoidulla kobolttiteräksellä (lam. CoS). Uudella terällä on saavutettu vieläkin parempi kestävyys, erityisesti terän lohkeamattomuuden osalta. Samalla myös terän paksuutta on lisätty (nyt 5 mm) ja näin saatu lisää vääntöjäykkyyttä, joten veitsi kestää entistä suurempia ulkoisia voimia (n. 120 kg rasituksen suoraa sivuttaista vääntöä). Uudelleen muotoiltu läpiruoto on myös entistä laajempi sekä paksumpi. Sormisuoja on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja hitsattu pysyvästi kiinni ruotoon. Teränsuuta on muotoiltu aiempaa paremmin leikkaavaksi.

Samassa yhteydessä tuppi  suunniteltiin kokonaan uudelleen; kestävämmäksi ja sotilaskäytössä yleiseen PALS / MOLLE-kiinnitysjärjestelmään yhteensopivaksi. Tupin materiaaliksi valittiin Zytel-polyamidihartsi, jota käytetään mm. auton moottoriosissa korvaamaan metallia ja keramiikkaa. Jokainen Pro-sarjan veitsi toimitetaan iskunkestävässä ja vedenpitävässä laatikossa. Älä kysy miksi… mutta ehkä laatikolle löytyy myöhempää uusiokäyttöä jonkin muun tarvikkeen suojaamisessa. Lisäksi paketissa on vielä DC4 hiomakivi, josta löytyy sekä keraaminen että timanttinen puoli.




Laminoidun terän idea


Äärimmäisen kovaa kobolttiterästä käytetään veitsien lisäksi esimerkiksi erikoisporanterissä. Kovaan teräkseen saadaan erittäin leikkaava terävä terä, mutta se on yksinään liian hauras. Lisäämällä terään pehmeämpi, taipuvampi kerros (420J2 ruostumaton teräs) on lopputulos samaan aikaan sitkeä ja kova. Laminoitu terä kestää iskuja, ei katkea, eikä resonoi käteen ikävästi. Tällaisessa rakenteessa pehmeämpi teräs muodostaa terän kyljet ja kova teräs ytimen, joka varmistaa kestävän ja leikkaavan teränsuun. Sivut suojaavat kovaa ydintä murtumiselta ja antavat paremman korroosionkestävyyden.




Kokemukseni Fällkniven F1 Prosta


F1 Pro tuntuu jämäkältä käteen. Selvästi painavammalta kuin puukot tai veitset yleensä. Sitä on helppoa ohjata, vaikka terä onkin painava, painopiste sijoittuu kuitenkin pari senttiä kahvan puolella. Kahvan thermorun-materiaali tarjoaa hyvän ja pitävän otteen jopa verisillä käsillä.


Fällkniven F1 Pron terä on tuplasti paksumpi kuin normipuukoissa. 


Vaikka terä on paksu, toimii se silti melko hyvin ihan normaaleissa vuoluhommissa. Pidän itse nikkaroinnissa hieman lyhyemmästä terästä, mutta pystyy tälläkin veitsellä vuolemaan oikein hyvin. Tarvittaessa enemmän voimaa, antaa leveä hamara myös hyvän tukipinnan peukalo-otteelle. Esimerkiksi kovasta puusta ohuiden helposti syttyvien lastujen tekeminen kiehisiin onnistuu mallikkaasti. Mutta useimmiten kuitenki metsästysveitsen veistohommat rajoittuvat lähinnä makkaratikun vuolemiseen. ;)




F1 Pro toimitetaan valmiiksi riittävän terävänä, kuten videosta näkyy.  Kovan terän ansiosta se myös säilyy pitkään terävänä. Hieman hifistelemällä veitsi on mahdollista saada aivan ultrateräväksi, mutta käytännössä sellainen on jopa epäkäytännöllistä. Esimerkiksi omat keittiöveitseni tulee välillä teroitettua niin teräviksi, että pureutuvat jokaisella leikkausviillolla myös leikkuualustaan ja tämä ainoastaan hidastaa työskentelyä. Kovaa terää on luonnollisesti myös työläämpi teroittaa, niinpä veitsen mukana toimitettava timanttiviila/hiomakivi on erinomaisen hyvä varuste.




Tehdasteroitettuna F1 Prolla leikkaa hienosti ohuita siivuja vaikka tomaatista. Tässä kohtaa kuitenkaan paksu terä ei ole mitenkään käytännöllinen ja tavallinen kokkiveitsi puolustaa hyvin paikkaansa keittiöaseena. Tosin kovateräinen (MAC PRO 59-60 HRC) taottu keittiöveitsi on melko hauras ja katkeaa helposti pudotessaan kivilattialle. Myös kärjen murtumiset ja terän lohkeamiset rikkovat laminoimattoman kokkiveitsen terän varomattomassa käytössä.


Kuva: http://tacticalreviews.co.uk / http://photobucket.com

Teräväsärmäinen hamara soveltuu hyvin magnesiumtulusten raapimiseen.

Terä on muotoiltu hyvin viiltäväksi ja pääsin kokeilemaan sitä kesällä kauriin suolistamiseen sekä nylkemiseen. F1 Pro toimii molemmissa hommissa aivan erinomaisesti, jos tosin tässäkin kohtaa liian terävästä veitsestä voi olla myös haittaa. Nylkiessä vuotaan tulee viillettyä helposti reikä, jos ei ole koko ajan tarkkana.




F1 Pron terän kovuus on 60 HRC, joka on tyypilliseen (Marttiini Jätkänvuolu) puukkoon 54-56 HRC nähden aivan omaa luokkaansa. Vertailun vuoksi EKA SwingBlade terän kovuus on 57-59 HRC, joka sekin on erittäin hyvä ja kovateräinen nylkytyökalu. Nylkiessä pehmeäteräinen veitsi/puukko tylstyy todella nopeasti ja usein näkee puukkoja teroitettavan useampaankin kertaan nylkemisen aikana.




Metsästysveitsikäytössä lisäpisteitä tulee ilman muuta myös hygieenisyydestä. Veitsen voi tarvittaessa pestä, vaikka tiskikoneessa. Tuppi on myös helposti vesipestävä ja rakenteensa vuoksi kuivuu nopeasti, vaikka toki F1 Pro kestää ruostumatta myös märkänä tupessa säilytyksen.


Keittiöveitsi on parempi siivuttamaan, mutta tässä porukassa Fällkniven F1 Pro pärjää muuten ihan mallikkasti. Oikealla puukosta näkee miten käy hiiliteräkselle, jos ei kuivaa ja öljyä puukkoa/tuppea sadepäivän jälkeen.


Koska F1 Pro on raskaan sarjan työkalu, voi sitä kohtuullisen huoleti käyttää myös leukun tai vesurin tavoin lyömään oksia poikki ja halkaisemaan polttopuita, vauhtia hamarapuolelle klapilla lyöden. Paksu kiilamainen terä onkin omiaan juuri halkaisemaan pieniä polttopuita, jos kirvestä ei ole saatavilla. Kahvan päästä selvästi näkyvä läpiruoto antaa kestävyyttä ja voimaa, jos hamarapäähän lyödään kuten talttaan.

Fällkniven F1 Pro on toki myös ”taktinen taisteluveitsi”, mutta onneksi ei vielä ole tullut tarvetta testailla niitä ominaisuuksia. Kuitenkin tupesta voi sanoa, että se soveltuu helposti tetsareihin kiinnitettäväksi ja veitsi pysyy tukevasti tupessa myös kahva alaspäin asennettuna.

Loppuyhteenvetona sanoisin, että Fällkniven F1 Prolla on omat heikkoutensa, joista paino (neljänneskilo tupen kanssa) ja hinta (pyörii 400 € molemmin puolin ostopaikasta riippuen) tulevat päällimmäisinä mieleeni. Mutta jos haluat erittäin laadukkaan yleistyökalun, jolla selviytyy oikeastaan kaikesta, mitä metsästysveitseltä tai eräpuukolta voi kohtuudella vaatia, on F1 Pro oiva valinta. Halustahan tässä kuitenkin on loppujenlopuksi kyse, ei kait tätä hankintaa mitenkään järkisyillä voi perustella :)



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Haulikkokoulussa



Hei, minä olen Janne ja olen huono ampumaan haulikolla…

Muutos parempaa, alkaa aina tosiasioiden tunnustamisesta. Kuten alkoholismissa, niin haulikoinnissakin kannattaa hakea ammattiapua mieluummin aikaisemmin, kuin liian myöhään. Aika nopeasti ensiavun jälkeen tajusin, ettei omin voimin rypistelystä olisi ollut sanottavaa hyötyä. Vaikka olisin ampunut tuhansia laukauksia radalla, olisin vain pahimmassa tapauksessa oppinut täysin väärän ja hankalan tekniikan, joka olisi estänyt edistymiseni myöhemmin totaalisesti.

Mietitäänpä hetki… Jos olisin saanut Almatädiltä perinnöksi ooppelin ja lähtisin terhakkaasti opettelemaan autolla ajoa tädin penkinsäädöillä ja ratin asennolla. Peileistä näkisi lähinnä meikata ja istuinlämmitin olisi jäänyt viimetalvesta päälle. Siinä sitten ujosti vaihteita roplatessa, tulisi joku ruusperi selittämään, että mutkaan tullessa pitää vaihtaa pienemmälle ja painaa samanaikaisesti jarrua, sekä höräyttää välikaasua, kun jarru on päällä… näin tietysti vain pelkkää oikeaa jalkaa käyttämällä.

Tämä on kuitenkin monelle meistä tuttua ampumaradalta. Kaupassa asetta valittaessa myyjä ei joko osaa auttaa tai ajattelee sinun ostavan harjoittelupatruunoita sitä enemmän, mitä sopimattomamman haulikon ostat :D Niin ja sitten haulikkoradalla joku nimikoidulla ampujanliivillä ja Suomen lipulla varustettu guru alkaa selittämään sinulle tomerasti: ”Ampujan alkuasennossa aseen perä on lantioluun harjan korkeudella ja katse on suunnattuna kiekon lähtösuuntaan…” Varmasti ihan täyttä asiaa, en epäile, mutta metsästyksen ja onnistuneen riistalaukauksen kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä.

Viimekauden kyyhkynaloitus ja kesän italianretki saivat silmäni avautumaan, näin ei yksinkertaisesti voi jatkua. Pakko hakea ammattiapua.




Siispä haulikkokoulun penkille


Haulikkokoulun päivä alkaa yhdeksän kieppeillä aamukahveilla ja vapaamuotoisella tutustumisella. Tänään opettajina toimivat Kai Hämäläinen, Juha Hämäläinen, Ville Pohjola, Ville Hirvonen ja Joonas Olkkonen, eli varsin pätevöityneitä ammattilaisia kaikki. Aivan aluksi käydään läpi turvallisuuteen, aseteknologiaan ja riistalaukaukseen liittyvää teoriaopetusta. Teoriaosuus on tärkeää käytännönharjoittelun mahdollisimman tehokkaan onnistumisen kannalta.




Asesopivuus ja oma fysiologia


Reippaan tunnin teoretisoinnin jälkeen päästään ihan käytännöntoimiin.


Ehkäpä olennaisin asia ammunnassa on näkö ja havainnointikyky ylipäätään. Jos et näe, et myöskään osu. Näköön liittyvät poikkeamat ovat yleisiä. Haulikkokoulussa testataan johtava silmä aina ensimmäisenä. Dominanssi voi olla vahvaa tai heikkoa. Heikossa dominanssissa kumpi tahansa silmä voi toimia johtosilmänä. Yleensä kuitenkin johtavuus on vahvaa ja testi antaa saman silmän johtosilmäksi.


Väärän silmän dominanssissa ampuja katsoo piippulinjaa väärällä silmällä ja joutuu näin kallistamaan päätään aivan liikaa perän yli. Vian korjaamiseksi löytyy useampikin keino, esimerkiksi hämärtämällä väärää dominanssia ampujanlasien avulla tai vaikka vaihtamalla kätisyys kokonaan.

Metsästäjät tuntevat suhteellisen heikosti oman haulikkonsa tähtäinkuvan, ja vielä heikommin sen itselle sopivan kuvan.

Juha Hämäläinen demoaa tähtäinkuvaani.


Onko ase 50/50 vai esim. 70/30 ampuva, selviää helpolla kiekkotestillä.


Aseen tasapainon merkitys on myös suhteellisen hämärä keskivertometsästäjälle.


Koulussa kuluu siitä syystä paljon rengaspainoja, jokaisen oppilaan aseesta laitetaan tasapaino kuntoon.


Asesopivuus on haulikkoammunnan ydin, siksi jokaisessa koulupäivässä on pystyssä pieni asesepän paja, jossa nopeasti ennen ammuntaa sepiteään perän mitta, aseen linjautuvuus ja tasapaino kuntoon. Periin menee siis paljon pahvia ja teippiä. Joonas Olkkonen ja Ville Hirvonen sepittävät asiakkaiden aseita.



Lähes kaikkien osallistujien aseisiin tehtiin henkilökohtaisia tilapäisiä säätöjä (lyijypainoja perään, pahvisia poskipakkoja, perän lyhennyksiä ja pidennyksiä senttitolkulla) sekä opastusta aseen lopulliseen kuntoon laittamiseen.

Ville Hirvonen ja Kai Hämäläinen demonstroivat rekyylinhallintaa

Hyvä ampuma-asento on kaiken perusta, se auttaa aseen suuntautuvuudessa, varmistaa oikealla linjalla kulkevan swingin ja rekyylinhallinnan. Kivääriampujan asento karsitaan koulussa ensimmäisenä!



Päivän aikana tuhosin kiekkoja reilusti enemmän kuin tähänastisissa harjoituksissa yhteensä. Mikä tärkeintä, opin myös itse analysoimaan virheitäni selvästi paremmin. Aiemmin kun en osunut, en edes tiennyt mistä se johtui tai mitä pitäisi tehdä paremmin. Toki nyt keskityttiin ampumaan helpohkoja poispäin tai suoraan kohti tulevia kiekkoja, mutta jotainhan täytyy jättää jatkokurssillakin opittavaksi ;)

Hyvä myös muistaa, että jos haluaa oppia hyviä riistalaukauksia, niin kannattaa opetella metsästyksen ei ampumaurheilun säännöillä.

Tuplamaisterin kelpaa hymyillä, ensin uimakoulusta ja nyt haulikoinnista :D


Että kannattiko päivän satsaus? Ilman muuta… jos sinusta tuntuu samalta kuin minusta vielä kesällä, älä jää ohiammuttujen kyyhkyjen ja sorsien armoille, kaakanahanhista ei paisteja syödä.

Oppiminen alkaa tosiasioiden tunnustamisesta!




perjantai 4. elokuuta 2017

Varoitus kaupallisuudesta



Varoitus ⚠ tämä blogi saattaa sisältää kaupallista sisältöä ja bloggarin mielipiteeseen on voitu pyrkiä vaikuttamaan erilaisin lobbauksen keinoin.

Itsestään selvää on, etten ole esimerkiksi ostanut itselleni omaksi kaikkia testaamiani tuotteitta. Siihen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa, koska en saa sellaisia tuloja tästä blogista. Kirjoittamalla tätä blogia, saan sen sijaan jatkuvasti erilaisia yhteistyötarjouksia, kutsuja tilaisuuksiin ja vierasjahteihin.

Näin se vain on; jos kirjoittaa herrojen vehkeistä, niin täytyy välillä lähteä myös heidän kanssaan marjaan.

Jos tässä blogissa on joskus esillä maksettu mainos, erotat sen selvästi muusta journalistisesta sisällöstä. Sitä ei ole piilotettuna tekstiin. Jos jokin sisältö on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä, siten että olen saanut siitä kulukorvauksen rahassa, olen merkinnyt kirjoituksen ”kaupallisessa yhteistyössä xxxxxx Oy”. Näin on tapahtunut muutaman kerran, kun minulta on nimenomaisesti tilattu juttu (esimerkiksi resepti osaksi mainoskampanjaa) ja koska tästä on myös maksettu pieni korvaus aiheutuneista kuluista, olen myös kirjoittanut kaupallisen yhteistyön selvästi esille.

Käytännössä käytän kaikki liikenevät rahani blogissa kuvaamaani harrastustoimintaan ja tuotan siinä samalla kaikille lukijoille ilmaista sisältöä kertoessani tästä harrastuksestani. Epäsäännölliset blogista saamani rahalliset edut (tai muu nautittu vieraanvaraisuus) eivät ole missään suhteessa tästä toiminnasta aiheutuviin kuluihin. Tuntipalkkoina ei päästä lähellekään niitä huikeita summia, joita jo lapsena nautin viikkorahojen muodossa.

Vastaan itse kaikista tässä blogissa olevista kirjoituksista. En ole taloudellisesti riippuvainen yhdestäkään tällä liiketoiminta-alueella toimivasta yrityksestä, mainostajasta, henkilöstä, kolmannesta sektorista, poliittisista puolueista tai viranomaistahoista.

Tämä väite nousi esiin, kun alan suurimman kaupallisen mediatalon vastaava päätoimittaja esitti huolensa eilen julkisessa keskustelussa blogiini viitaten: ”…lukijalle on olennaista tietää kenen laskuun tekstejä kirjoitetaan”. He siis edustavat eräitä Suomen suurimpia metsästykseen ja kalastukseen erikoistuneita lehtiä ja netissä toimivaa kaupallista kohtauspaikkaa sekä blogialustaa.

Näissä kaikissa heidän edustamissaan medioissa julkaistaan sivutolkulla puhdasta mainontaa. Niitä voisi toiselta nimeltä kutsua myös mainosalustoiksi. Uskallan arvata, etteivät nämä mediat julkaise mitään sellaista tietoa, joka voisi vahingoittaa heidän suhteitaan (ja rahavirtojaan) näihin mainostajiin.

Nyt siis sinua on varoitettu. Kirjoitan jatkossakin vain ja ainoastaan omia mielipiteitäni, ellei toisin ole erikseen mainittu. Toivon sinun lukijana harjoittavan tervettä mediakritiikkiä ja nauttivan niin perinteisen media lehdistä, kuin tällaisista harrastuspohjalta omin rahoin ja omin mielipitein kirjoitetuista blogeista.



Jälkikirjoitus


Tämä blogaus on herättänyt kiinnostavaa keskustelua Facebookin puolella, joten linkkaan sieltä poikkeuksellisesti myös tänne blogin puolelle:




torstai 3. elokuuta 2017

Metsästysmatkalla Italiassa



Terveisiä Italiasta, tarkemmin sanottuna Castelraimondosta ja Urbinosta. Olimme saapuneet yöllä hotelli Borgo Lancianoon. Lyhyiden unien jälkeen aamun sarastuksessa, vasta jahtihousuja pukiessa tajusin, kuinka hieno paikka hotelli oikeasti oli. Rakennuksissa kohtasi upealla tavalla sekä vanha, että uusi ja maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita.



Kuka tarvitsee tauluja, kun näkymä ikkunasta on tällainen?



Enempään ihmettelyyn ei ollut aikaa, koska tarkoituksemme oli päästä itse asiaan, eli pyy- ja viiriäisjahtiin aikaisin aamupäivästä, ennen kuin paahtava aurinko teki hommasta liian raskasta miehille ja koirille. Niinpä suuntasimme nokan kohti Valle di Fiordimontea. Tämä vuoristoinen metsästysalue sijaitsee noin 200 km päässä Roomasta (sieltä ajomatka 2 ½ tuntia) pohjoiskoilliseen.





Valle di Fiordimonte on 3.000 hehtaaria pehmeästi kumpuilevaa kukkien ja heinäkasvien peittämää pusikkoista niittyä, joka välillä muuttuu karuiksi kalliorinteiksi. Etäisesti maisema muistuttaa kotoisempaa tunturipaljakkaa. Alueen korkein huippu monte Vettore yltää kunnioitettavaan 2.476 metrin korkeuteen. Luonnon monimuotoisuus ja riistaeläinten rikkaus on hämmästyttävää, mutta rajanaapurina oleva yksi Italian isoimmista luonnontilaisista kansallispuistoista Parco Nazionale dei Monti Sibillini selittää tästä paljon.










Vuorenrinteiden niityt toimivat tehokkaana kuntosalina. Askel askeleelta kiipeillessä, seisoja etsii ja merkkaa pyitä sekä viiriäisiä. Rankkaa mutta elämyksellistä metsästystä. Paahteisia rinteitä ylös alas kulkiessa säännölliset nestetankkaukset ja lepotauot ovat välttämättömiä.





Valitsin päivän työkaluksi Franchi Affinity 20/76 puoliautomaattihaulikon. Monessakin mielessä erittäin hyvä päätös. Se on kevyt kantaa, jämäkän tuntuinen, mutta todella pehmeä rekyyliltään. Typeryyttäni olin tähän mennessä sortunut ajattelemaan 20-kaliiperin haulikkoa jotenkin neitimäiseksi tai siis vähemmän itsetuntoani pönkittäväksi rimpulaksi. Luulen kuitenkin, että osuminenkin on helpompaa, kun ei tarvitse kantaa liian painavaa asetta, eikä olkapää tule mustelmille väärässä asennossa sattuvasta rekyylistä.

Vaikka mitään kovin korkeaa luuloa ei itselläni omista haulikkoammuntataidoista ollut, manasin useampaan otteeseen optimismiani. Olisi varmasti täytynyt harjoitella jo kotona ampumista enemmän. Hieman viimekauden kyyhkyaloitusta paremmin homma sujui, mutta olin jälleen kerran mestariampujien porukassa ja tasoeromme tuli selväksi kertaheitolla. Siinä sikaritauolla istuskellessa tein päätöksen haulikkokouluun menemisestä, joten siitä aiheesta lisää blogissa hieman tuonnempana.









Alla vähän aikaisemmin keväällä samalta paikalta kuvattu video (Giorgio Gianfermo).



Hieman alempana laaksossa voi peltojen ja lehtojen lomassa jahdata myös fasaania, sekä lehtokurppaa. Koiran koulutusta ja metsästystä pääsee harjoittelemaan alueella läpi vuoden. Suurriistana paikalta löytyy saksanhirviä, metsäkauriita, villisikoja, kuusipeuroja ja mufloneja. Näiden metsästys tapahtuu pääsääntöisesti kiväärillä, mutta myös jousimetsästys on mahdollista.


Lammaskuiskaaja työssään

Paikoin rinteillä laiduntaa lampaita isojen laumanvartijakoirien vahtimina. Vaikka meille Suomessa kerrotaan italialaisten tulevan hyvin toimeen omien susiensa kanssa, sanovat paikalliset lähteet aivan toista. Läheisestä kansallispuistosta levinneet Canis lupus italicus -takkuturkit aiheuttavat kotieläimille sitä samaa harmia, kuin kaikkialla muuallakin maailmassa.




Luontoelämysten lisäksi ympäristö tarjoaa parastaan. Alue on kuuluisa prosciutto -kinkustaan sekä mainiosta pecorino -juustostaan. Aikaa jos on, niin kannattaa kierrellä lähiseudun pikkukyliä ja käydä vaikka yhdessä Italian vanhimmista luostareista Abbazia di Sant'Eutiziossa, jonka historiaan kuuluvat mm. Benedictus Nursialainen ja Franciscus Assisilainen.




Franchi Horizon Pulttilukkokivääri


Lounaan (italialaiset väittivät sitä kevyeksi, koska monen ruokalajin viimeisenä tarjottiin raikasta salaattia) ja siestapalaverin jälkeen, pääsimme testaamaan todella mielenkiintoista Franchin uutta Horizon Pulttilukkokivääriä.




Franchi tunnetaan perinteisenä italialaisena haulikkomerkkinä, vaikka historiassa tehdas on tehnyt myös rinnakkaispiipuisia safarikiväärejä, rynnäkkökiväärejä, konepistooleja ja jopa revolvereja… nyt kuitenkin 150 vuoteen ensimmäinen pulttilukkokivääri. Ensivaikutelma aseesta oli oikein passeli. Kokomusta väritys synteettisellä tukilla on hyvän näköinen, sekä sään- ja kolhunkestävä. Tukin muotoilu nuorekkaan ergonominen.



Testailimme kivääriä vuorenrinnettä vasten, ensin sataan metriin pahvitauluihin. Hyvin tuntui osuvan. Eipä aikaakaan, kun seurueen innokkaimmat alkoivat hakea pienehköjä kiviä tähtäimeen kauempaa rinteestä. Osumia alkoi tulla myös 300 metristä. Horizonille luvataan kulmaminuutin tarkkuus, eli 30 mm tarkkuus sadalle metrille. Tämä takuu on enemmän kuin riittävä metsästyskiväärille, harva valmistaja lupaa parempaa.









Kun kuulin ensimmäisen erän tulevan Suomeen (308 WIN kaliiperissa) kesällä hintaan 699 €, aloin kiinnostua kivääristä toden teolla itsekin. Olen tosin tottunut lippaallisiin kivääreihin ja makasiini vaatii hieman totuttelua.

Se hyvä puoli siinä toki on, että lippaan puuttuessa ei sitä voi myöskään hukata ja 4-patruunaan makasiini on ehkä inansa varmempi tiukoissa tilanteissa. Itselleni olisi käyttöä juuri tällaiselle edulliselle ja huolettomalle yleistyökalulle. Jos sinussa heräsi kiinnostus, niin kannattanee toimia nopeasti, perushinta on ekan erän jälkeen jossain yhdeksän sadan euron huitteilla.

Aseen paino on hiukan alle 3 kg ja jatkossa sitä tulee saataville myös kaliibereissa 243 WIN, 270 WIN, 30.06 SPFD ja 300 WIN MAGNUM.




Pääsimme seuraavana päivänä testaamaan Franchi Horizon 308 WIN -kivääriä vielä 100 metrin sisäradalla. Tässä mestareiden tyylinäytteet, muistaakseni 6 + 3 laukausta. Eli liki samaan reikään aseen puolesta osuu.



Aamupäivä ampumaradalla


Seuraavana aamuna jälleen aikainen herätys ja kohti ampumarataa. Testattavana laaja valikoima Franchin käyttöhaulikoita. Hienoa katsella, kun kaverit pudottavat kiekon toisensa perään. Päätös haulikkokouluun menemisestä vahvistuu entisestään. Oma sillointällöinosuu -tarkkuus ei voi jatkua näin…











Huomioita matkanvarrelta


Seuraavaksi siirrytään kohti Urbinoa. Kaikkialla pitkin Maceratan maakuntaa näkyy auton ikkunasta viime vuoden elokuussa sattuneen maanjäristyksen tuhoja. Matkalla ampumaradallekin jouduimme kulkemaan kiertotietä romahtaneen sillan takia. Monissa kylissä suuri osa taloista kärsi vaurioita, osissa tuhoutuivat rakennukset totaalisesti. Kaikilla paikallisilla, joiden kanssa asiasta keskustelin, oli voimakkaita henkilökohtaisia kokemuksia järistyksestä. Viranomaisten tehottomuus jälleenrakentamisessa tuli puheista esille ja saatoinhan sen itsekin nähdä. Moni eli vielä tilapäiskontissa talonsa raunioiden vieressä.





Toinen silmiinpistävä asia oli lukuisat lumisateista varoittavat kyltit. Vuoristoisille serpentiiniteille saattaa talvella rysähtää muutamassa päivässä kymmenien senttien lumipeite. Siihen kun lisätään italialainen ajokulttuuri (en edes kommentoi), Alfa Romeo, kesärenkaat ja pari astetta pakkasta… joo, ihan aiheesta ovat kyltit.




Tehdasvierailu Franchilla


Pääovesta sisään ja edessä on ehkäpä vaikuttavin koskaan näkemäni aula… siis yhtään missään. Seinien täydeltä toinen toistaa erikoisempia ja hienoimpia haulikoita. Että, WOW!



Viimein päästään odotetulle tehdasvierailulle. Pyörin kuumeisesti oppaan perässä kaksi kameraa kaulassa ja kun ensimmäistä ruutua olen räpsäämässä… kuuluu kauniiseen pyyntöön verhottu käsky. Opas kertoo, kun saa kuvata. OK, toki näin, heidän tehdas ja heidän säännöt.

Meille näytetään hienoja robottiohjattuja työstökoneita, jotka toimivat täysin automaattisesti tarvittaessa yötä päivää. Koneen työkalut osaavat säätää itseään jopa työstöterän kulumisen mukaan millin tuhannesosien tarkkuudella. Robotti analysoi itsenäisesti huoltotarpeensa ja ilmoittaa niistä automaattisesti tehtaan kunnossapito-osastolle. Kerran vuorokaudessa puretaan valmiit komponentit ulos ja ladataan raakapalikat sisään. Niin ja kysyin, ei saa kuvata :)

Lopulta pysähdytään tehdaskäytävällä ja kerrotaan, että tuohon suuntaan saa kuvata, mutta tuo ja tuo yksityiskohta ei saa näkyä…




Kävelemme tehtaan laboratorioon (ei kuvia), jossa mitataan, tutkitaan ja testataan kaikki saapuvat metallilaadut erä erältä. Laaduntarkkailuosastolla (ei kuvia), kaikki tehtaan ulkopuolelta tilatut komponentit ruuveja muttereita myöten tarkistetaan ja varmistetaan niiden laatu, sekä sopivuus tehtaan tuotteisiin.







Joka paikassa on uutta ja siistiä. Paljon siistimpää kuin suomalaisissa konepajoissa joissa olen käynyt. Kaikkialta paistaa systemaattisuus ja tarkkuus, jokainen vaihe tehdään tiukasti ennalta määrätyn prosessin mukaan. Ei ihme, etteivät he halua kuvattavan valmistukseen liittyvien toimintatapojen yksityiskohtia ja salaisuuksiensa leviävän kilpailijoidensa tietoon.

En ihmettele myöskään tuotteisiin liitettyä 7-vuoden takuuta, harva valmistaja lupaa parempaa.

Lopuksi juuri ennen valmiin aseen pakkaamista, sille tehdään C.I.P-sopimusjärjestelmän mukainen testi. Tarkastuksessa ase tutkitaan ensin silmämääräisesti. Seuraavaksi siihen sovitetaan patruunatyypin mukaisia mittatappeja, joita kutsutaan patruunapesätulkeiksi. Osan tulkeista pitää sopia sisään vaivattomasti, osan taas pitää olla niin tiukkoja, ettei ase sulkeudu. Sovitustesti on hiukan erilainen kulloisenkin asetyypin mukaan.




Sitten aseella ammutaan tavallista voimakkaammiksi ladattuja (+30% maksimilatauksen yli) korkeapainepatruunoita, minkä jälkeen ase tarkastetaan uudelleen. Kahden tunnin koeampumisvuoron aikana tarkastaja ampuu yhteensä 200-250 laukausta. Jotta tarkastuksen intensiteetti ja tarkastajan oma fysiikka säilyvät hyvinä, tekee tarkastaja vain yhden ampumisvuoron työpäivänsä aikana.  Mitenkähän innostaa C.I.P-tarkastajaa käynti haulikkoradalla lauantaisin, kun työviikon aikana on ampunut toistatuhatta laukausta tappiinsa viritetyillä latauksilla? :D




Koska oma kuvasaldoni jäi tehtaalta hieman vajaaksi, laitetaan tähän vielä amerikkalaisen NRA All Access TV-sarjan Franchi-tehtaan vierailujakson lyhyen videopätkän.



Franchi Food Academy


Vierailun päätteeksi meille esiteltiin vielä heidän Food Academy -konseptinsa. Food Academy perustettiin koska metsästys ei ole ”vain” metsästystä, eli pelkkää riistan ampumista. Se on niin paljon muutakin; se on kokonainen elämäntapa. Terveellinen ja ekologinen riistaravinto on erottamaton osa metsästyskokemusta. Niinpä he haluavat murtaa perinteitä tarjoamalla epätavallisia reseptejä ja tehdä rohkeita uudelleen tulkintoja vanhoista klassikoista. Pääajatuksena ovat yksinkertaisuus ja keveys kunkin reseptin tärkeimpinä ainesosina.

Tässä muutama ohje maistiaisiksi:







Ristorante Albergo Nene


Etukäteen en olisi mitenkään uskonut, että Urbinon kaupungin ulkopuolella oleva Nene-ravintola olisi koko matkan ehdoton kohokohta. Toki reissun metsästys, ammunta ja tehdas olivat melkoisia elämyksiä kukin, mutta tämä pieni ravintola tarjosi yhden parhaimmista illallisista, joita olen koskaan syönyt. Enkä liioittele yhtään näin sanoessa, vaikka olen ollut töissä joissakin Suomen parhaista ravintoloista ja matkoillakin maistellut monen moista mm. Michelinin luokittelemissa paikoissa. Nene tarjosi kuitenkin todellisen tykityksen italialaisen keittiön vahvuuksia, katettuna takapihan vaatimattomalle terassille.




Alkupalojen määrässä sekosin jo laskuissa (ja joo, maailmanluokan viineillä ja laskutaidottomuudella ei ole korrelaatiota), yhtenä pääruuista oli seurueemme itse metsästämiä lintuja, muutenkin lautasella näkyi riistaa kauriista villisikaan. Istuimme pöydässä, kello läheni yötä, mutta eteen tuotiin vain yhä uusia herkkuja… jossain vaiheessa oli vain pakko nostaa kädet pystyyn.

Kädet pystyyn jouduin nostamaan myös yksittäisten ruokalajien kanssa. Olen tehnyt sadat kerrat risottoa ja nyt tiedän kuinka se olisi täytynyt tehdä… pasta carbonarakin on varsin yksinkertaista valmistaa, en vain ole aiemmin käsittänyt, miten tästä arkiruuasta tehdään taivaan mannalta maistuva fine dining -annos.

Ennen lähtöä oli aivan pakko käydä vielä ihan kädestä pitäen kiittämässä keittiössä ja halaamassa paikan isoäitiä kastikekattilan vieressä. Kysyin myös mahdollisuutta tulla adoptoiduksi…




Urbino


Vielä jäi hiukan aikaa tutustua Urbinon historialliseen keskustaan, elävään renessanssin kulttuurin muistomerkkiin. Aivan ehdottomasti tutustumisen arvoinen Unescon maailmanperintökohde. Ravintoloita, baareja, yöelämää, arkkitehtuuria ja museoita… melkoisen paljon nähtävää ½ vuorokaudessa :D






Kiitos kaikille tovereille hienosta matkasta. Köyhän miehen Folke West päättää lähetyksen tähän.