maanantai 3. joulukuuta 2018

Peurajahdissa Nokian Sarkolassa



Suoniemen Metsästysseuran vuotuinen vierasjahti on ainutlaatuinen tapahtuma oikeastaan millä mittarilla tahansa. Vaikka osanottajien määrää oli viimevuoden 120 metsästäjästä pudotettu puoleen, hakee 18 mäyräkoiran ja 25 valkohäntäpeurakaadon jahti vertaistaan Suomessa. Tai no, veikkaan ettei vastaavaa ole juuri muuallakaan maailmassa.

Aivan ensimmäiseksi onkin paikallaan kiittää isäntiä jälleen kerran loistavasti järjestetystä jahdista. Kaikki sujui isosta osallistujamäärästä huolimatta hienosti rutiinilla, kuin tavallinen lauantaijahti kavereiden kanssa. Erityiskiitos myös Pasille kutsusta tänäkin vuonna.


Käskynjaolla aamuhämärissä.


Tässä jahdissa on ihan oma taikansa. Se on ainakin itselläni ehdottomasti syksyn odotetuin peurajahti. Oli taas kerran mukava nähdä uusia ja vanhoja kavereita. Hienoa on myös jousimetsästäjien mukana olo jahdissa. Ei voi kuin nostaa hattua heille. Jo kytisjahti on haastavaa hommaa jouselle, mutta ajometsästyksen nopeus vaatii todellista taitoa ja omistautumista asialle.


Testissä Blaser R8, Nikon Prostaff 7 IL 1-4x24 ja Fjällraven Stubben.


Lounaaksi herkullista peurakeittoa.


Mukavia hetkiä kavereiden kanssa :)


Itselleni ei tällä kertaa tullut henkilökohtaisia kaatoja, mutta jahti tuotti neljä kokonaan ensikertalaista peurankaatajaa. Isot onnittelut heille. Mäyräkoirajahdissa on taianomainen tunnelma. Ajot ovat yleensä lyhyitä ja kaikki tapahtuu pienellä alueella, joten koiran haukuntaa kuulee paljon. Näin peurarikkaalla alueella myös riistaa näkee usein. Valkohäntäpeura ei kuitenkaan ole mitenkään helppo saalis. Varsinkin isommat pukit osaavat kiertää passilinjat ja toisaalta välillä myös vauhti on todella kovaa. Itsekin jätin muutaman tilanteen suosiolla ampumatta.




Käskynjaossa oli ohjeistettu välttämään nuorien kehittyvien pukkien ampumista. Tämä 7-piikkinen on jo selvästi aikuinen pukki ja sopi hyvin poistettavien joukkoon. Tällä kertaa ei yhtään todellista mahtipukkia tullut saaliiksi, mutta hieno kokonaissaalis kuitenkin.






Saalista kuitenkin saatiin runsaasti, keli oli upea, tarjoilut hyviä ja seura erinomaista. Mitäpä muuta sitä onnistuneelta jahtipäivältä toivoisikaan :)







keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Onko salarakastelu rikos?



Salametsästystermin käyttö ei ole hyväksyttävää, se on vanhentunut, värittynyt ja virheellinen. Se levittää vääränlaista mielikuvaa siitä, että metsästys liittyisi jollain tavoin rikollisuuteen. Metsästys on lakiin perustuvaa eettistä toimintaa ja osa ikiaikaista arvokasta suomalaista kulttuuria. Siinä itsessään ei ole mitään salaista, likaista, moraalitonta, rikollista tai tuomittavaa. Tunnettu tosiasia on, että metsästäjät ovat selvästi lainkuuliaisempia kansalaisia kuin suomalaiset keskimäärin.

On siis täysin perustelematonta ja loukkaavaa yhdistää rikolliseen toimintaan sana metsästys. Oikeita ja korrekteja ilmaisuja tälle rikolliselle toiminnalle ovat riistavarkaus, laiton tappaminen, luontorikos tai ympäristörikos. Salametsästys on vanhentunut ja loukkaava termi, jonka käytöstä tulee luopua heti.



Se on loukkaus, jos se loukkaa minua


Et voi itse valita, loukkaako tämä termi minua. Jos käytät sitä tämän luettuasi, teet sen tahallisesti loukkaamismielessä. Enemmistö ei voi päättää vähemmistön puolesta, mikä on loukkaavaa ja mikä ei. Sen jälkeen, kun asiasta on huomautettu, ainoa syy jatkaa salametsästystermin käyttöä on ylemmyydentunto sitä ihmisryhmää kohtaan, jonka yleinen toivomus on olla tulematta sotketuksi rikolliseen toimintaan.

Et voi perustella salametsästys-sanan käyttöä sillä, että jotkut metsästäjät voivat olla siitä loukkaantumatta tai jopa itse käyttävät sitä termiä. Sillä on väliä, kuka leimaavan sanan sanoo. Monet marginaaliryhmät käyttävät keskenään sanoja, jotka muiden suussa ovat loukkaavia. Esimerkiksi afroamerikkalaisessa nuorison alakulttuurissa voivat mustat miehet käyttää neekeri-sanaa ylpeästi toisistaan, muta se ei anna kenelle tahansa lupaa tulla huutelemaan mitä tahansa tummaihoisista ihmisistä. Ei, vaikka loukkaavaa sanaa olisi käytetty vielä 1970-luvulla aapisissa ja 2000-luvulle saakka joidenkin makeisten nimissä.

Sanojen merkitys ei asu sanakirjassa. Se syntyy kommunikaatiotilanteessa. Puhuja tarkoittaa ja kuulija tulkitsee. Kun kuulijana on altavastaaja, ei riitä, että tietoinen tarkoitus ei ole loukata. Hinttari, hintti, lepakko tai transu ovat loukkaavia ilmaisuja toisesta ihmisestä, vaikka itse et tarkoittaisi niillä loukata. Ne ovat loukkaavia termejä, vaikket edes suuntaisi niitä kehenkään henkilökohtaisesti. Aivan samalla tavalla termi salametsästys on jo mielikuvien tasolla vihjaileva ja loukkaava.

Metsästys ja saalistuksesta nauttiminen on osa eloonjäämisviettejämme. Se on meidän perustarpeitamme samaan tapaan kuin seksuaaliset tarpeet. Et voi valita nautitko saalistuksesta, tai minkälaisesta metsästyksestä nautit eniten. Samalla tavalla kuin seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta, eikä se ole tahdonalainen asia, ei metsästyskään ole vain harrastus tai huvittelu. Se tyydyttää osaltaan kaikkia Maslow’n tarvehierarkian viittä kategoriaa. Se on siis olennainen osa meidän ihmisyyttämme. Näin on, vaikka sinä et sitä hyväksyisi tai se ei olisi osa sinun ihmiskäsitystäsi.



Metsästäjät ovat luonnonsuojelijoita


Luontorikollisilla on erittäin harvoin mitään tekemistä oikeiden metsästäjien kanssa. Usein on jopa niin, että metsästäjät taistelevat aktiivisesti tämän toiminnan kitkemiseksi. Näin esimerkiksi Afrikassa, jossa metsästäjien rahoin ja toimin suojellaan lukuisia villieläinpopulaatioita rikollisjengien brutaaleilta toimilta. Metsästäjät estävät norsunluun ja sarvikuonon sarvien kauppaa sekä toimivat aktiivisesti holtitonta ja laitonta bushmeat-tappamista vastaan. Metsästäjät ovat ympäri maailman luontoa ja elinympäristöä vaalivia ja suojelevia aktiivisia toimijoita.




Näin on myös täällä meillä Suomessa. Metsästäjät maksavat vuosittain merkittäviä summia riistanhoito- ja pyyntilupamaksuihin. Näitä maksutuloja käytetään mm. riistavahinkojen ja riistan elinympäristöä merkittävästi parantavien hankkeiden toteuttamiseen, mikä edistää laajemminkin luonnon biodiversiteetin säilyttämistä ja lisäämistä. Metsästäjät ovat perustaneet useita lintukosteikkoja (mm. yhteistyössä WWF:n kanssa) ja ennallistaneet tuotantokäytössä olleita soita. Nämäkin toimet hyödyttävät riistan lisäksi koko luonnon monimuotoisuutta.




Metsästäjien suorittama vieraspetopyynti on luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Vieraspetojen vaikutukset ovat olleet erityisen merkittäviä alkuperäisluonnon vesi- ja rantalintuihin. Sen lisäksi ne ovat merkittäviä taudin- ja loistartunnankantajia (rabiesvirus, ekinokokkoosi, kapi ja trikinelloosi). Vuosittain metsästäjät poistavat noin 150.000 supikoiraa ja 60.000 minkkiä.





Vapaaehtoiset metsästäjät (SRVA) avustavat talkootyönä poliisia päivittäin kolareissa loukkaantuneiden hirvien, villisikojen ja suurpetojen jäljestämisessä ja lopettamisessa, sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. SRVA-toiminta on ympärivuorokautista eläinsuojelutyötä. Pelkästään hirvieläinkolareita on vuosittain noin 5.000, joista miltei kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä vapaaehtoisille metsästäjille.



Metsästykselle ja riistavarkaudelle on omat sanat muissakin kielissä


Koska metsästys ja rikollisuus eivät ole samaa sukua tai saman puun oksia, on niillä muissakin kielissä toisistaan poikkeavat termit.

Ruotsiksi korrekti termi riistavarkaudelle on tjuvskytte. Metsästystä kuvaava sana on jakt.
Englanniksi korrekti termi riistavarkaudelle on poaching. Metsästystä kuvaava sana on hunt.
Saksaksi korrekti termi riistavarkaudelle on wilderei. Metsästystä kuvaava sana on jagd.
Viroksi korrekti termi riistavarkaudelle on salaküttimine. Metsästystä kuvaava sana on jaht.
Venäjäksi korrekti termi riistavarkaudelle on Браконьерство. Metsästystä kuvaava sana on охота.
Ranskaksi korrekti termi riistavarkaudelle on braconnage. Metsästystä kuvaava sana on chasse.
Espanjaksi korrekti termi riistavarkaudelle on el furtivismo. Metsästystä kuvaava sana on caza.



Sanoilla on tärkeä merkitys


Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Raiskausta ei voi kutsua salarakasteluksi. Se on ja sitä kuuluu kutsua raiskaukseksi. Näpistystä tai varkautta ei myöskään voi kutsua salaostamiseksi. Laitonta tappoa ei voi samasta syystä kutsua minkäänlaiseksi metsästykseksi. Se on rikos. Voit ihan itse päättää, kutsutko sitä riistavarkaudeksi, luontorikokseksi tai ympäristörikokseksi.






Tätä kirjoitusta varten käytettyjä lähteitä ja lainauksia:


https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/551272-miss-gay-finland-2016-yleisovoittaja-tuuli-kamppila-tasta-syysta-transu-on
https://kioski.yle.fi/omat/hlbtiq-mita-nama-termit-tarkoittavat
http://trasek.fi/perustietoa/kasitteita/
https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/kersti_juva/saako_sanoa_neekeri.11969.blog
https://www.studio55.fi/vapaalla/article/miksi-n-sanasta-tuli-paha-ja-kielletty-asiantuntija-kertoo/136286
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia
Kuva: https://es.wikipedia.org/wiki/Violaci%C3%B3n#/media/File:Zichy_Mih%C3%A1ly_rajz.jpg
Kuva: https://www.facebook.com/scifoundation/photos/a.475192792617437/819961811473865/?type=3&theater
Kuva: https://riista.fi/riistatalous/riistavahingot-ja-konfliktit/suurriistavirka-apu/

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2018/05/medialla-on-yksisuuntainen.html

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/10/todellinen-syy-miksi-vegaanit-inhoavat.html

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2018/02/harrasteaseet-vahentavat-rikollisuutta.html





Postskriptumi:

Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä


Asiat muuttuvat vain, jos päätämme muuttaa niitä. Meidän ei tarvitse alistua loukkauksille. Meidän ei tarvitse hyväksyä perseilypuhetta. Voimme toimia ja sillä on vaikutus.  Suosittelenkin heti puuttumaan, jos näet mediassa tai keskustelussa käytettävän toksista termiä ”salametsästys”. Korjaa ja kerro miksi se on väärin ja loukkaavaa.

Voit jakaa myös tämän tekstin linkkiä tai tilanteen mukaan käyttää vapaasti näitä aihetunnisteita (hashtag):

#sanoillaonmerkitys
#puhutaanasioistaniidenoikeillanimillä
#puhusivistyneemmin
#kunnioitakulttuuriamme
#miksiloukkaat
#etsaasanoanoin
#toksistapuhetta
#perseilypuhetta
#salarakasteluonraiskaus
#salaostaminenonvarkaus
#metsästysonkaunista


lauantai 3. marraskuuta 2018

Hyvää Pyhän Hubertuksen -päivää!



Pyhä Hubertus on metsästäjien suojeluspyhimys, jonka kunniaksi marraskuun kolmatta päivää vietetään juhlapäivänä. Hubertusta arvostetaan metsästäjien keskuudessa erityisesti myös eettisen metsästyksen innoittajana. Pyhää ja harrasta elämää ei Hubertus tosin nuoruudessaan elänyt. Perimätiedon mukaan hänen kerrotaan askarrelleen samalla kiihkeydellä sotatantereilla, jahtimailla ja neitojen kamareissa. Taisteluissa osoitetun urheuden ansiosta hän ansaitsi palatsikreivin arvon 26 vuotiaana ja valloitti Louvain kreivin tyttären vaimokseen.

Vaimo kuitenkin kuoli synnyttäessään heidän poikaansa. Leskeksi jäätyään Hubertus omistautui lähes pelkästään metsästykselle. Eräänä pitkäperjantain aamuna, kun muut ihmiset kokoontuivat kirkkoon, meni Hubertus metsälle. Kesken kiivaimman haukun koirat yllättäen lopettivat ajonsa ja palasivat häntä koipien välissä isäntänsä jalkoihin. Silloin heidän eteensä ilmestyi vitivalkoinen saksanhirvi, jonka sarvien välissä loisti risti.




Samalla kuului jylisevä ääni: ”Hubert, käänny Herran puoleen ja pyhitä elämäsi, muutoin tiesi vie nopeasti helvettiin”. Hubertus polvistui ja sanoi: ”Herra, mitä haluat minun tekevän?”. Hän sai vastauksen: ”Mene ja etsi piispa Lambert, hän opettaa sinulle”.

Kokemuksen jälkeen Hubertus lähti tapamaan piispaa ja teki täydellisen parannuksen. Hän jakoi myöhemmin kaiken omaisuutensa köyhille, omistautui ihmisten palvelimiseen ja kirkolliseen elämään. Hubertuksesta tuli Maastrichtin piispa. Hänen kerrotaan erityisesti saaneen kyvyn parantaa villieläinten ja koirien uhriksi joutuneita.

Hubertus kuoli 71-vuotiaana 30. toukokuuta vuonna 727. Kuusitoista vuotta myöhemmin 3. marraskuuta Hubertus julistettiin pyhimykseksi. Sittemmin hänen luunsa asetettiin pyhäinjäännöslippaaseen pyhiinvaeltajien houkuttelemiseksi Andain luostariin. Näin sai alkunsa myös Pyhän Hubertuksen muistopäivän vietto. Reformaation kuohunnan myötä reliikit katosivat, mutta luostarin kirkko on säilynyt edelleen pyhiinvaelluskohteena.



Hubertuksen merkitys nykyään


Legendana kerrotaan, että Hubertuksen uskonnollisessa näyssä valkoinen saksanhirvi opetti häntä lisäksi arvostamaan elämää ja eläimiä. Kokemaan myötätuntoa niitä kohtaan Jumalan luomina olentoina, joilla on jo itsessään arvoa. Esimerkiksi metsästäjä saa ampua ainoastaan, kun siisti, armollinen ja nopea kuolema on mahdollista. Hänen tulee valita saaliinsa tarkkaan ja nuoren yksilön sijaan mieluummin metsästää vanhoja pukkeja, jotka ovat ohittaneet parhaat lisääntymisvuotensa. Metsästäjän tulee valita komean trofeen sijaan armonlaukaus sairaalle tai vahingoittuneelle eläimelle, jos sellainen on näköpiirissä. Hänen ei myöskään tule koskaan ampua emää, jolla on vasoja mukanaan. Tahi metsästää saalista, joka on avuttomassa tilassa.

Nämä ohjeet ovat tuttuja kaikille meille nykypäivän metsästäjille. Ne eivät kuitenkaan olleet mitenkään itsestäänselviä 1300-vuotta sitten. Hubertuksen muisto opettaa meitä metsästäjiä sukupolvesta toiseen tärkeässä asiassa. Suuri etuoikeus tuo mukanaan myös tärkeän vastuun. Riistaa pitää arvostaa ja kunnioituksen tulee näkyä tekoina. Varjellaan metsän eläimiä ja antimia, jotta kannat säilyisivät myös tulevaisuuteen.





Kaatoryyppy Pyhän Hubertuksen siunaamana


Kaatoryypyllä on pitkät perinteet ja se on syvään juurtunut osa metsästyskulttuuriamme. Kyse ei ole humalassa metsästämisestä vaan riistan kunniaksi otetusta snapsista. Otetaan lakki pois päästä, nautitaan huikka jaloa ainetta ja tarjotaan jahtikavereillekin kaadon kunniaksi.

Ehkäpä tunnetuin ja suosituin juoma tässä tarkoituksessa on Jägermeister. Etiketissä olevan Pyhän Hubertuksen symbolin lisäksi vihreässä kehyksessä kiertää myös metsästäjien runo.


Saksaksi:

Das ist des Jägers Ehrenschild,
daß er beschützt und hegt sein Wild,
weidmännisch jagt, wie sich’s gehört,
den Schöpfer im Geschöpfe ehrt.


Suomeksi suora käännös:

Tämä on metsästäjän kunnianlaatta,
jotta hän suojelee ja vaalii riistaansa,
rehti jahti, kuten sen kuuluu,
luojaa luoduissa kunnioittaa


Jägermeisterin kehittäjä Curt Mast keksi yrttiliköörin reseptin vuonna 1934. Juoma on pysynyt muuttumattomana tähän päivään asti. Sekoitukseen kuuluu 56 eri aineosasta, mutta tarkka resepti varjeltu salaisuus. Jägermeisterin ainesosat uutetaan alkoholiin ja annetaan kypsyä tammitynnyreissä vuodenpäivät.

Jägermeisterin nimi tarkoittaa suomeksi metsästäjämestaria. Juoman kehittäjä oli innokas metsästäjä ja halusi näin osaltaan kunnioittaa Hubertuksen perintöä.



Osallistu arvontaan


Hubertuksen päivän kunniaksi laitetaan arvonta pystyyn. Osallistumisen ainoa ehto on, että kommentoit tämän kirjoituksen kommenttikenttään olevasi mukana arvonnassa, tyyliin ”Mukana arvonnassa” tms. Voit voittaa minkä tahansa näistä yhdeksästä palkinnosta, mutta Jekkupullon lähetän vain täysi-ikäiselle ;)

Arvontapalkinnot:

1 Kpl 6x4 cl Jägermeister Shot Glasses
1 Kpl Jägermeister Coolpack 350 ml 35% vol
1 Kpl Jägermeister -henkselit
5 Kpl Jägermeister -avainnauhat




Suoritan arvonnan 16.11. ja voittajien nimet julkaistaan tässä blogissa.

Tosi mukava jos lisäksi jaat tätä juttua somessasi, samalla levität tietoa meidän metsästäjien omasta päivästä, sen historiasta ja vastuullisesta metsästyksestä.



Onneksi olkoon voittajille!


Arvonta on suoritettu Googlen satunnaislukugeneraattorilla seuraavasti:

6x4 cl Jägermeister Shot Glasses voitto osui arvalle:
60 Jyrki Tervonen

Jägermeister Coolpack 350 ml 35% vol voitto osui arvalle:
58 Teemu Liimatainen (Oletan, että olet täysikäinen?)

Jägermeister -henkselit voitto osui arvalle:
39 Aino Vaittinen

Jägermeister -avainnauhat osuivat arvoille:
21 Hannu Sivula
63 Sami Saastamoinen
43 Kari Hurskainen
17 Seppo Sunnari
15 Johanna Leivo

Ilmoittakaa yhteystietonne Blogin ylävalikosta löytyvällä ”Ota yhteyttä” -lomakkeella. Postitan palkinnot viikonlopun jälkeen alkuviikosta postiosoitteensa paljastaneille.


maanantai 29. lokakuuta 2018

Pukki nurin viikonloppuna



Blaser R8 -kiväärin, Leica Magnus 2.4-16x56 sekä Nikon Prostaff 7 IL 1-4x24 -tähtäinkiikareiden testi jatkuu. Ja sainkin tästä erittäin hyvän tekosyyn pummiutua kaverini Heikin luo Hämeenlinnaan. Heikki on nimittäin vannoutunut Swarovskin käyttäjä ja nyt olisi erittäin herkullinen tilanne saada Leicasta uutta näkökulmaa toisin silmin ja verrata hämärässä näitä tähtäimiä toisiinsa.


Kuin kaksi marjaa, mutta täysin eri aseet. Testissä Blaser R8 peruskarhuleka kiinteällä makasiinilla ja säädettävällä poskipakalla. 9,3x62 sekä snaipperimalli peukaloreikätukilla, pidemmällä ja paksummalla urapiipulla, sekä irrotettavalla lippaalla. 6,5x47 Lapua.


Vakipaikallani tikastuolilla suonreunassa on hieman hankalaa käsitellä samaan aikaan useita aseita ja optiikoita, niinpä mahdollisuus isoon lämpimään ja äänieristettyyn koppiin oli aivan mainio asia. Kytistelyn lomassa pääsimme vapaasti keskustelemaan, vertaamaan ja vaihtamaan kokemuksia käsillä olevista optiikoista. Samalla halusin myös kokeilla tuntumaa hyvistä tuliasemista Blaserin R8:sta peukaloreikätukilla.

Ruokintapaikan ympäristön peitti hyvin ohut lumiharso, joka hieman vahvistui iltapäivän kuluessa. Menimme kopille hyvissä ajoin vähän neljän jälkeen. Tutkimme, vertailimme ja vaihdoimme kokemuksia seuraavat puolitoista tuntia aina auringon laskuun asti.  Ja eipä aikaakaan, kun huomasin oikealta puolen ruokinnalle pelottomasti askeltavan peuranvasan. Molempien ensikommentti oli yhtä aikaa: ”onpa pieni vasa”. Vaikutelma vain korostui, kun hetken päästä paikalle saapui hieman aremmin myös ylivuotinen emä.




Katselimme peuroja tähtäinkiikareilla ja katselukiikareilla hyvän tovin ja päätimme olla ampumatta. No nyt olikin todellinen mahdollisuus tehdä vertailua aidossa tilanteessa aitoon kohteeseen. Tosin toisaalta harmi, että olosuhteet lumen myötä olivat oikeastaan liiankin hyvät. Ne antoivat kuitenkin mahdollisuuden jäädä rauhassa odottelemaan. Näissä olosuhteissa, kun näillä huippukiikareilla näkisi ampua tällaisella paikalla läpi yön.

Yhtäkkiä vasa nostaa hännän pystyyn ja säntää tulosuuntaansa. Emä lähtee perään hieman rauhallisemmin ja jää jonkun matkan päähän katselemaan vasemmalle tien yli. Siirrymme Heikin kanssa tähystäjä/ampuja -taistelupariksi. Käytännössä hyvälläkään tähtäinkiikarilla on hankala havainnoida maastoa laajemmin, jo pelkästään kiväärin kömpelön koon takia, mutta katselukiikareilla näkee aina stereona ja selvästi laajemman kuva-alueen.

Niinpä tälläkin kertaa katselukiikarit löysivät nopeasti kaksi pukkia vasemmalla puolen metsän siimeksessä. Ja havaitsivat jälkimmäisen pukin isommaksi kropaltaan ja sarviltaan. Ensin tielle nousee pienempi pukki ja jää hetkeksi tähystämään ympäristöä, kunnes siirtyy verkkaisesti kohti omenoita. Hieman emmittyään tielle jatkaa ja pysähtyy myös jälkimmäinen pukki hyvässä kylkiasennossa. Kello 18:35 kuuluu tulikomento ja heti perään yskähtää Naturalis terveisensä.

Pukki merkkaa osuman ja kääntyy pakolaukkaan kohti tulojälkiään. Pienen maagisen hetken jälkeen jännitys purkautuu yläfemmana ja jekkusnapsina. Olemme melko varmoja, että pukki löytyisi lyhyen matkan päästä, mutta päätimme lähteä hakemaan koirat tilanteeseen harjoittelemaan.

Heikin ykköstykki jäljityshommissa on fieldspanieli Ruusa, joka tekee ammattihommia homekoirana (www.hameenhomekoirat.fi) ja vapaa-aikanaan suurriistavirka-apukoirana (SRVA). Ruusa oli kuitenkin aiemmin päivällä jo tehnyt vaativan haavakkohirven jäljityksen, joten nyt perään lähtivät labradorinnoutaja Doora ja parsonrusselinterrieri Nalli. Ensimmäisenä paikalle ehtikin varaslähdön ottanut nalli, joka säntäsi saman tien metsään, kun raotin ovea hieman huolimattomasti. Doora sitten perässä paljon järjestäytyneemmin pitkä liina perässään.




Pukki löytyi ehkä liiankin helposti noin viidenkymmenen metrin päästä. Nyt vasta näin kunnolla, että vaikka sarvet olivat pienet kasipiikkiset, niin kroppa ja niska olivat poikkeuksellisen isot näin nuorelle pukille. Sitten vaan seuraavaksi peuran perkaus ja peräkärrylle veto.




Aina oppii. Heikillä on selvästi erilainen työtapa perkaamisessa ja nylkemisessä kuin itselläni on. Niinpä tyydyin lähinnä olemaan pois tieltä ja katselemaan sivusta homman sujumista.




Aamulla pääsin Heikin vieraana seuraamaan paikallisen metsästysseuran hirvenpyyntiä miesajona.  Kiva porukka ja mukavaa hommaa, mutta sopivaa hirveä ei passilinjaan tullut. Valkohäntäpeuroja pomppi kyllä hollille, mutta hirvijahdissa keskitytään hirviin ja jätetään peurat rauhaan.






Reissun kruununa pääsin ottamaan peräkärryllisen sokerijuurikkaitta tuliaiseksi omille ruokintapaikoilleni.




Kiitos Heikki! Olipa hieno viikonloppu.



tiistai 16. lokakuuta 2018

Jägermeister Coolpack-muovipullo ja kylmäkalle



Jekku, Jerkku, Jägster, elikkä suosikkilimpparini Jägermeister on lanseerannut erittäin mielenkiintoisen uutuuden.  Coolpack-muovipullo muistuttaa muotoilultaan perinteistä kylmälaukuissa käytettyä kylmäkallea. Muovipullon designissa on ajateltu erityisesti ulkona liikkuvaa väkeä. Kun juoma on nautittu, pullon voi täyttää vedellä ja sitä voi näin oikeasti jatkossa käyttää kylmäkallena. Uutuuspullo tuotiin myyntiin Suomen markkinoille tänä syksynä ensimmäisenä maana koko maailmassa.

Uusi pakkaus on todellakin tarkkaan mietitty. Litteä pullo on nopea jäähdyttää pakastimessa. Toisaalta pienempi ja litteämpi muovipullo on erällä kulkiessa kevyempi sekä muutoinkin kätevämpi kantaa mukana. Muotoilunsa puolesta pullo toimii loistavasti taskumatin tapaan ja sujahtaa helposti reppuun tai povariin. Muovipullo on myös turvallisempi, koska se ei mene niin helposti rikki. Uusiokäyttöisyys sellaisenaan on paljon parempi luonnolle kuin muovinkierrätys energiajätteeksi.




Coolpackin muotoilulla halutaan myös alleviivata, että juoma kannattaa nauttia jääkylmänä. Pakastetun juoman lakritsijuuren aromit ovat näin kuulemma parhaimmillaan. Valmistaja suositteleekin Jägermeisterin nauttimista suoraan pakastimesta otettuna eli tarjoilulämpötilaksi -18 -astetta. Pullo toimii tietysti siis kylmäakkuna jo ennen avaamistaankin.

Perinteisestä Jekkupullosta kerrotaan tarinaa, että lasipullon muoto ja paksuus ovat Jägermeisterin perustajan Curt Mastin valitsemat. Curt testasi saatavilla olevasta valikoimasta eri pulloja pudottamalla niitä lattialle. Valituksi tuli pullo, joka kesti parhaiten lattialle pudottamista. Tätä tarinaa vasten uusi Coolpack-muovipullo on rohkea, mutta perustajan mielipidettäkin kunnioittava valinta.




torstai 11. lokakuuta 2018

Kauden ensimmäinen peura kinnerissä



Peurankytistelykausi pääsi ensimmäisen kerran kunnolla alkuun vasta eilen. Toki täpinöitä asian suhteen on ollut viikko tolkulla, mutta monestakin syystä harrastus on jäänyt lähinnä riistanhoidollisiin toimenpiteisiin. Eilen oli kuitenkin aivan viimeisen päälle hieno syyskeli. Päätin viimein siirtää muut kiireet tieltä ja suunnata suonlaitaan tutuille tikkaille istumaan.

Paikalla on rehun menekistä päätellen käynyt kohtuullinen kuhina. Jännityksen säilyttämiseksi olen kuitenkin siirtänyt riistakamerat muille ruokinnoille. En siis tiennyt koska, ketä ja kuinka usein paikalla käy. Niinpä päätin lähteä hyvissä ajoin liikkeelle. Ja niin näyttivät olevan peuratkin. Näin matkalla, aivan tien vieressä, hieman kolmen jälkeen vähintäänkin puolen tusinaa peuroja ja kauempana peltoaukeilla vielä monta lisää.

Lähdin ajoissa liikkeelle myös tutustuakseni huolella testissä olevaan Blaser R8 -kivääriin ja ennen kaikkea Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikariin. Sen verran olin jo ennakkoon kokeillut Leica Magnuksen hämäräominaisuuksia, että odotukseni olivat sen suhteen erittäin korkealla. Yhdistelmää olin päässyt testaamaan jo ampumaradalla, karhukoetta ampuessa sekä karhujahdissa Kuusamossa.




Täysin normaalista poiketen otin mukaani myös hieman evästä. Ajattelin samalla ladata aurinkokennojani talven varalle kuksasta siemaillen, nauttia omissa ajatuksissani ohikiitävään hetkeen takertuneena. Vaikka olikin lähtenyt liikkeelle yllättävästä mielijohteesta, lähinnä aurinkoisen ja lämpimän sään houkuttelemana, niin peurakuume alkoi nousta väistämättä puseroon. Sikälikin oli hyvä saada pientä puuhastelua pelkän meditaation sijaan.

Aika kului joutuin, niin kuin aina tällaisissa tilanteissa. Aurinko laski puoli seitsemältä ja kokemuksesta tiesin parhaan ajankohdan olevan hetki hetkeltä lähempänä. Ehkä noin vartin päästä kuulin oikealta sivustalta epämääristä rytinää ja risujen katkeamisia. Kuulosti kuin sieltä olisi tulossa hämärässä harhaileva sienestäjä (vain ähkiminen ja kiroilu puuttuivat) tai sitten liikkeellä olisi hirvi.

No, jatkoin äänetöntä hiljaiseloa ja tähyilin katselukiikareilla näkyvää osaa maastosta. Hämmästykseni oli melkoinen, kun tajusin tulijoiksi kaksi peuraa. Ensin tuli emä ja hiukan sen jälkeen vasa. Peurat eivät juurikaan pidä meteliä liikkuessaan ja yleensä tämäkin tapahtuu aina toisin päin, eli vasat tulevat ennen emää ruokinalle… No samapa tuo marssitapa tai -järjestys on minulle, tärkeintä että tulivat ampumasektoriin.

Paitsi että, vasa tulee täältä katsoen suoraan emänsä taakse. Otan kuitenkin kiväärin, työnnän peukalolla lukkomekanismin vireeseen ja valmistaudun ampumaan. Säätelen zoomia äärilaidasta toiseen, löytääkseni optimaalisen suurennossuhteen ja kirkkauden/kontrastin, koska testaamassahan tässä nimenomaan oltiin… Asia, josta täytyi itseään muistuttaa, peurakuumeen äkillisestä noususta johtuen. Yritän rauhoittua hieman lisää ja tarkastelen muutoinkin optiikan piirtokykyä, sekä kuvan sävykkyyttä. Kaikki näyttää erinomaisen hyvältä. Napsautan punapisteen päälle ja valmistaudun toimintaan.

Peurat ovat kuitenkin yhä edelleen limittäin. Ovat seisoneet jo ainakin vartin lähes paikallaan. Alan hermostua samaan tahtiin sakenevan hämärän kansaa. Joudun tämän tästä nostamaan katseeni tähtäimestä ja lepuuttamaan silmiä. Parinkymmenen minuutin tähtäilyn jälkeen alan toden teolla huolestua. Tiedän kokemuksesta, että tällä suopaikalla tulee nopeasti hämärä varsinkin näin mustanmaan aikaan. Kohtuullisen hyvin näkee (täältä 80 metrin matkalta) ruokinnalle puolisen tuntia. Hyvällä tähtäinkiikarilla ehkä kolme varttia ja vain parhailla edes jotenkin kohtuudella siitä eteenpäin.

Auringon laskusta on kulunut nyt 48 minuuttia ja peurat ovat yhä suurin piirtein samoilla paikoilla limittäin. Jos odotan vielä vartin, tilanne menee niin arpapeliksi, ettei ehkä enää ole järkevää ampua. Nopea päätös. Yritän hieman hasardia, mutta joskus onnistunutta kikkaa. Kolistelen metallitikkaitta kevyesti jaloillani potkien ja pidän peuroja samaan aikaan tiukasti tähtäimessä. Ja käy niin kuin toivoinkin.

Emä fiksumpana ja kokeneempana lähtee ruokinnalta ensin. Paikalle jää pelkästään vasa. Tosin kääntyy rintamasuunnaltaan miltei kohti ja kuulostelee suuntaani varautuneen oloisesti. Silmissä tuntuu jatkuvan tihrustelun rasitus, mutta vielä kuitenkin näkee ihan kohtuullisesti. Vasa kääntyy hieman, saan vakautettua punapisteen peuran kaulan tyveen. Uloshengitys ja puristus, terveiset lähtevät matkaan kello 19:20. Peura putoaa niille sijoilleen.

Aivan sanoinkuvaamattoman mahtava olo. Tätä on taas pitkään ja hartaasti odotettu. Onnistuminen heti ensimmäisellä kerralla. Fiilistelen vielä hetken, kiitän suota antimistaan ja onnittelen itseäni hyvästä päätöksestä lähteä kytikselle.




Kapuan alas tikkailta ja kahlaan suopursuvarvikon läpi ruokinnalle. Vasa löytyy juurikin siitä missä se vielä hetkeä aikaisemmin oli ihmetellyt tikkaiden kolinaa. Laukaus on osunut aivan nappiin ja juuri siihen mihin olin sen tarkoittanutkin. Monesti minultakin kysytään; mikä järki on maksaa optiikasta kaksi tai kolmekin tonnia?

No, huipputähtäimellä voi valita tähtäyspisteen todella haastavissakin olosuhteissa. Tilanteissa, jossa perushämäräkiikarilla olisi ollut turvallisinta vain yrittää tähdätä kohti eturuumiin keskimassaa tai tavallisella kiikarilla tehdä päätös ampumatta jättämisestä. Kyse on näin alkusyksystä usein vartin tai puolen tunnin edusta, joka tässäkin tapauksessa oli ratkaiseva.

Kannattaako siitä maksaa vai tulla vain takaisin seuraavana ilta toivoen parempaa onnea, on sitten jokaisen omasta lompakosta kiinni. Satunnaisella peuraturistilla ei kuitenkaan aina ole tätä etuoikeutta. Niinpä vastaus on monen kohdalla kyllä, kyllä kannattaa.

Jätän kiikaritähtäinmietteet ja katson peuraa hieman tarkemmin. Se on naarasvasa ja vaikkei pilkkuja enää ole, niin hieman säälittävän pieneltä tuo vaikuttaa. Tässä on yksi syy, miksen ole aloittanut kautta aiemmin. No, joka tapauksessa hommia on vielä edessä ennen kuin ilta on päätöksessä. Siispä suolistan peuran.




Perkauksen jälkeen laitan vasalle koiran talutushihnan kaulaan. Nostan repun ja aseen selkään. Autoa kohti mennessä muistan, kuinka monesti on samaista matkaa joutunut tekemään useampaan kertaan ja peuraa ylämäkeen vetäessä on täytynyt tehdä monta pysähdystä. Nyt homma sujuu yhtä rivakasti, kuin ulkoiluttaisi perässään hiukan liian innokkaasti sinne tänne poukkoilevaa ajokoiraa :D

Lahtivajalla turkki pois ja nyt on sitten parasta peuranlihaa kinnerissä odottamassa huomista paloittelua ja pussitusta. Kerta kaikkiaan hieno ilta.




perjantai 14. syyskuuta 2018

Karhureissu Kuusamossa



Viime viikko vierähti Kuusamossa nalleja etsiessä. Kelit olivat edelleen aivan liian lämpimät, välillä vielä lähes kesäiset. Joskin mukaan mahtui myös kaatosadetta. Ei siis mitenkään otolliset olosuhteet jahdin onnistumiselle koirien tai miesten osalta. Muutenkin ilman tarkkoja etukäteistietoja pomppukarhun hakeminen maastosta on vähintäänkin haastavaa puuhaa.

No, joka tapauksessa löysimme tuoreita jälkiä ja jätöksiä. Koiratkin saivat useita vauhdikkaita tilanteita, joten metsästyksen jännityksestä päästiin myös nauttimaan.


Monin paikoin Kuusamon jängät on hakattua talousmetsää, mutta vielä löytyy naavametsääkin.

Siinä on suuri ero, onko karhupassissa vai onko karhu passissa? :D

Makkaranuotiolla alkupalat…

… ja kämpillä sitten hieman lisää.


Majoituspuitteet olivat tällä kertaa enemmän kuin kohdillaan. Tästä jotain kertonee jo sisustukseen kuuluvat trofeet, komeine hirvensarvineen, sekä karhun- ja sudentaljoineen. 




Kaiken kaikkiaan hieno reissu jälleen kerran, kiitos kaikille!





tiistai 21. elokuuta 2018

Suomalaista VILLIKALAA -kirja



Suomalaista VILLIKALAA- Uusia herkkuja särkikaloista ja muista rantojemme saaliista.

Ystäväni Janne Kalatalousministeri™ Rautio on kovin tuntemani kalamies… ja usko minua, tunnen heitä paljon. Janne on ollut usein esillä mediassa, sillä hänellä on tärkeää asiaa. Kalatalousministeri haluaa edistää puhtaan suomalaisen villikalan käyttöä ja todella inhoaa hyvien antimien perusteetonta leimaamista roskakaloiksi.


Janne Rautio on tietokirjailija, kova kalamies ja innokas kokki, joka syö kalaa viisi kertaa viikossa. Hän haluaa puhdistaa kotimaisen luonnonkalan maineen osoittamalla, kuinka herkullista ruokaa siitä saa oikein valmistamalla. (Kuva: Timo Viljakainen)


Tämä keskustelu on ollut omiaan innoittamaan Suomalaista villikalaa -kirjan syntyä. Sillä särkikalat, hauki ja muut luonnonkalamme ovat hyvänmakuisia kaloja ja oikein käsiteltyinä ruodottomia, helposti syötäviä ja monipuolisia herkkuja. Ihmiset eivät vain nykyään osaa valmistaa niitä kuten ennen.



MIKSI VILLIKALOJA?


Kun ei enää ollut pakko syödä luonnon antimia, ihmiset siirtyivät elintason myötä käyttämään tehotuotettuja ja prosessoituja elintarvikkeita. Puhtaan luonnonkalan käyttö väheni ja tilalle tuli mm. kassissa kasvatettuja ja teollisesti marinoituja kirjolohisuikaleita. Kun mielenkiinto luonnonkalojen kalastamiseen alkoi vähentyä, väheni samalla myös osaaminen.

Vesissämme ui vapaita, vaaleita luonnonkaloja, joita monet pilkkimiehet, onkijat, katiska- ja verkkokalastajat syöttävät kissoille. Vaikka kaloista saisi herkkuja, jotka ovat maistuneet Venäjän keisareillekin. Särkikalat, hauki ja muut luonnonkalamme ovat hyvänmakuisia kaloja, joita syödään paljon muualla Euroopassa. Ranskassa haukea pidetään herkkuna, Itä-Euroopan maissa arvostetaan särkikaloja ja Espanjassa valmistetaan mielellään pasuria, lahnaa ja simppua.

Suomessa kalastetaan usein vain niin kutsuttua arvokalaa ja heitetään pois muut kalat ennakkoluulojen vuoksi tai koska niitä ei osata käsitellä. Villikalojen arvostus on viime vuosina onneksi lähtenyt kuitenkin uudelleen nousuun.





KIRJAN KALALAJEISTA


Kirjassa käytetään viittätoista vesissämme uivaa särkikalaa ja haukea, kiiskeä, kivinilkkaa, mustatäplätokkoa, nokkakalaa, iso- ja härkäsimppua sekä kuoretta eli norssia. Janne on valinnut lajit siksi, että niitä kohtaan tunnetaan turhia ja vääriä ennakkoluuloja. Kirjan perkaus- ja kalanvalmistustapoja sekä ruokaohjeita voi toki soveltaa myös kuhaan, mateeseen, siikaan, ahveneen, loheen, silakkaan, muikkuun ja muihin kaloihimme.

Kyse ei todellakaan ole raaka-aineen vaatimattomuudesta. Ongelma on enemmänkin nykykokkien osaamattomuudessa. Graavattua särkeä ja lahnaa maistaessaan ei uskoisi, että raaka-aine on heikosti arvostettua. Mitään kalaa ei kannatakaan heittää takaisin veteen. Lähes kaiken voi käyttää, Janne Rautio kertoo kirjassaan, miten luonnonkalan miltei kaikki osat hyödynnetään. Se pieni osa, joka ei sovellu hyötykäyttöön, on ravinteidensa puolesta vaikka hyvää maanparannusainetta.




Käsittämätöntä, mutta suurin osa Suomessa syödystä kalasta on tällä hetkellä tuontitavaraa ja siitäkin merkittävä osa joko viljeltyjä- tai ylikalastettuja lajeja. Janne haluaa kirjallaan lisätä kotimaisten villikalojen arvostusta ja palauttaa taitoja niiden käsittelyyn.

Kirjassa on myös WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaskan kirjoitus ”Syö maailman kalakannat paremmiksi!”. Hän kehottaa suosimaan kotimaista särkikalaa paitsi hyvien ravintoarvojen vuoksi, niin myös erityisesti ekologisista syistä. Ne ovat lähiruokaa, niihin ei kohdistu suurta pyyntipainetta ja rehevöityneissä vesistöissä ylisuuret särkikalakannat voivat jopa edistää rehevöitymiskehitystä.



Reseptejä




Graavisärki

Sivu 12

400 g särkeä tai muuta särkikalaa fileinä
4 rkl giniä tai konjakkia

100 G:N FILEETÄ KOHTI:
½ rkl karkeaa merisuolaa
½ rkl fariinisokeria
½ rkl sokeria
½ tl pippuria (sitruuna-, rosé-, valko- tai
mustapippuria maun mukaan)
tuoretta tilliä ja hyppysellinen murskattuja
fenkolinsiemeniä

Graavisärkeä osattiin valmistaa jo 1950-luvulla. Tämä ruodoton herkku lähestyy maultaan graavisiikaa, monen mielestä se on jopa parempaa.

Fileoi särjet. Yli 100 gramman painoiset särjet ovat helpoimpia fileoida, ja niistä tulee asiallisen kokoisia siivuja. Poista kylkiruodot, mutta älä nahkaa. Graavatut nahalliset fileet on helpompi siivuttaa kuin nahattomat.

Reseptin suolan, sokereiden ja mausteiden määrät on laskettu yhtä 100 gramman fileetä kohti. Graavattaessa alkoholi, suola ja sokeri sulattavat pienet ruodot huomaamattomiksi.

Voitele pullasudilla fileet ginillä tai konjakilla molemmin puolin ja lisää puolet suolasta, sokerista ja fariinisokerista. Fileitä pidetään suolassa ja sokereissa vuorokauden ajan, minkä jälkeen ne nostetaan toiselle lautaselle talouspaperin päälle ja kuivataan molemmin puolin. (Alkoholi, suola ja sokeri irrottavat fileistä nestettä.) Nyt lisätään loput suolasta ja sokerista sekä pippuri, tilli ja fenkolinsiemenet. Laita fileet jääkaappiin maustumaan vielä vuorokaudeksi kelmun alle lautaselle.

Seuraavana päivänä poista fileiden päältä veitsellä vetäen suurimmat tillit, pippurit ja liukenematon suola. Leikkaa fileistä ohuehkoja siivuja, poista fileoidessa nahka. Tarjoile fileet voilla voidellun saaristolaisleivän päällä, lisää teelusikallinen smetanaa, kuoreen mätiä, ripaus pippuria, tillinoksa ja kylkeen sitruunan tai limetin viipale.






Uuniperunat ja lämminsavukalakastike

Sivu 55

4 annosta
4 Rosamunda-perunaa
3 rkl sinihomejuustoa
4 valkosipulinkynttä
voita
2 porkkanaa
1 kg karkeaa merisuolaa

LÄMMINSAVUKALAKASTIKE
400 g turkkilaista maustamatonta
jogurttia (tai 500 g smetanaa mutta ilman
majoneesia)
1 dl majoneesia
300 g lämminsavukalaa (hauki tai mikä vain
särkikala, suutari on erityisen maukas)
1 pieni punasipuli
1 etikkakurkku hienonnettuna
1 rkl makeaa tai tulista sinappia
½–1 ruukkua tilliä
limepippuria myllystä
½ limetin mehu
1 rkl ruohosipulia

Pese perunat ja kaiverra sivusuunnassa jokaisen läpi reikä omenaporalla. Laita reikään sinihomejuustoa, valkosipulinkynsi, voita ja molempiin päihin tulpaksi porkkanapala. Levitä merisuolapeti uunipellille ja uuniperunat päälle ilman foliota. Suolapeti antaa perunoille makua ja imee nestettä, jolloin perunoista tulee hieman jauhoisempia ja erityisen herkullisia. Kypsennä 175-asteisessa uunissa vähintään tunti, kunnes perunat ovat kypsiä.

Valmista jogurttikastike. Laita turkkilainen maustamaton jogurtti ja majoneesi (tai smetana) kulhoon, perkaa joukkoon lämminsavukalaa. Hienonna punasipuli sekä etikkakurkku ja sekoita jogurtin ja savukalan joukkoon. Lisää sinappi, hienonnettu tilli ja limepippuria myllystä. Purista joukkoon limettimehu. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku.

Avaa perunanyytit. Vedä veitsellä ristikkäisviilto perunan pintaan ja purista perunaa hieman kasaan. Laita täytettä perunan pinnalle ja loput täytteestä pieneen kulhoon perunan viereen. Koristele hauen, härkäsimpun tai kuoreen mädillä sekä punasipulilla, ruohosipulilla tai tillillä.





Täytetyt sitruunat

Sivu 68

4 isoa sitruunaa
1 prk umpioitua särkikalaa tai lahnaa
¼ dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
½ sipulia silputtuna
1 keitetty kananmuna
5 anjovisfileetä
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
4 rkl pieniä kapriksia
valkopippuria ja suolaa tarvittaessa
koristeluun tillinoksia

Pese sitruunat hyvin ja kuivaa. Leikkaa niistä hattu pois ja tasoita pohjasta, että ne pysyvät pystyssä. Koverra sitruunan hedelmäliha varovasti pois kuorta rikkomatta.
Valuta umpioidusta särjestä tai lahnasta neste ja hienonna haarukalla, jos palat ovat suuria.

Pistä kulhoon kermaviili, majoneesi, sipulisilppu ja kala. Pienennä kananmuna ja anjovikset ja lisää nekin kulhoon. Lisää oliivit ja kaprikset. Pilko pieneksi myös yhden sitruunan hedelmäliha ja lisää kulhoon. Mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita kaikki aineet hyvin ja täytä sitruunakupit. Koristele tillinoksilla ja laita hattu päähän. Laita sitruunakulhon alle pieniä katajanoksia tuomaan näköä ja hyvän tuoksun  annokselle.

Tarjoile tuoreen salaatin tai pataleivän kanssa.



Lisätietoja ja tilaukset


Suomalaista villikalaa -kirja löytyy kirjakaupoista, nettikaupoista ja Prismoista ympäri Suomen. Voit tilata kirjan suoraan myös Jannelta. Kysy lisää: Sähköpostitse

https://kalatalousministeri.fi/


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Onneksi olkoon 10-vuotta arvonnan voittajille!



Tänään suoritettujen arvontojen voittajat ovat:

1. arvonta: Hattulan lintu, Voittaja: Olli Ojala

2. arvonta: Hattulan lintu, Voittaja: Heikki Pakkanen

3. arvonta: Huntress Queen korvakorut, Voittaja: Kari Karhu

4. arvonta: Huntress Queen kaulakoru, Voittaja: Jesse Suikkanen

5. arvonta: Huntress Queen kaulakoru, Voittaja: Päivi Uusikartano

6. arvonta: Huntress Queen rannekoru, Voittaja: Markku Savikuja

7. arvonta: Huntress Queen rannekoru, Voittaja: Juha Törmä

8. arvonta: Huntress Queen avaimenperä, Voittaja: Tiina Taimisto

9. arvonta: Huntress Queen avaimenperä, Voittaja: Jussi Nikkari

10. arvonta: Huntress Queen avaimenperä, Voittaja: Sanna Grönqvist

Laittakaa yhteystiedot messengerissä tulemaan, niin laitan palkinnot postiin lähipäivinä.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Blogi täyttää 10 vuotta!



Juhlan kunniaksi laitetaan kunnon arvonta pystyyn. Säännöt ovat varsin yksinkertaiset. Tykkää Terveiset ravintoketjun huipulta FB-sivuista (https://www.facebook.com/Terveisetravintoketjunhuipulta/) ja jaa arvontapostaus Facebookissa. Palkintoina arvon kaikkien osallistujien kesken Kalevala Korun ja Huntress Queenin koruja yhteensä kymmenen kappaletta sunnuntaina 1. heinäkuuta.

Kymmenen vuotta Terveiset ravintoketjun huipulta -blogia pähkinänkuoressa:

Kirjoitettuja julkaisuja 607 kappaletta
Kävijöitä sesongista riippuen 15.000- 120.000 kpl/kuukaudessa
Yhteensä lukukertoja tätä kirjoitettaessa 2.174.452 kappaletta

Nöyrä kiitos kaikille teille lukijoille hyvistä ideoista ja kannustuksesta näinä vuosina.




Blogi täyttää 10 vuotta! Juhlan kunniaksi laitetaan kunnon arvonta pystyyn. Säännöt ovat varsin yksinkertaiset. Tykkää...
Julkaissut Terveiset ravintoketjun huipulta 15. kesäkuuta 2018





keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ruotsalaista metsästyspornoa



Täytyy tunnustaa, katselen melko usein metsästyspornoa. Erityisesti saan kiksejä sen ruotsalaisesta HD ja HC -tasoisesta tuotannosta. Alkuun katselu on kyllä aina erittäin kiihottavaa, mutta ajan oloon loppujen lopuksi siitä tulee vain tyhjyyteen tuijottava ja epätodellinen olo. Sellainen, että vaikka kuinka haluaisit olla mukana aktissa, niin et vain pystyisi suoriutumaan kuin videolla toimivat alfaurokset tai -naaraat. Ja kuten pornon kanssa yleensä, omat puuhastelut asian parissa alkavat jotenkin tuntua mielikuvituksettomilta ja harvatahtisilta. Tyhjä olo ja itseinho nousevat selkään.

Sitten kun lopulta pystyy tunnustamaan oman riittämättömyytensä, niin helposti haluaa ajatella tämänkin olevan ainoastaan välineurheilua. Jos vain voisin saada yhtä komeat vehkeet, niin johan alkaisi tikkani takoa… olisi aika Mielikin antautua… makaisi kohta lämmintä lihaa selällään mättäällä.


Että siis mitä??? Juu, ei todellakaan vaan….


Tarkoitan näitä ruotsalaisia oranssilippismiehiä, jotka ampuvat ja osuvat tiheässä metsässä täyttä juoksua viilettävään riistaan. Uudestaan ja uudestaan, useimmiten jo pari sekuntia ensimmäisen laukauksen jälkeen ampuvat seuraavaa kaatoa samaan läjään.





Videon metsästäjät ovat olevinaan kuin tavallisia jannuja, pitsalähettejä ja putkimiehiä. Kavereita joille ei näissä filmeissä jaeta liikoja vuorosanoja. Hoitavat kaiken eteen lankeavan äksönsäksönin pokka peruslukemilla, heti vain pystystä tai polvihollilta ilman isompia esileikkejä maksutta luonnossa.


Oman elämäni video on lähinnä pysähtynyt kuva suon laidalta…


Jos omista jahdeistani tekisi videon, olisi se kuin päiväni murmelina. Kiipeän tikkailla suon laidan puuhun herätäkseni seuraavaan päivään, jonka iltana kiipeän suon laidan puuhun… tai jonain kauniina viikonloppuna olen mäyräkoirajahdissa peurapassissa. Haukku kuuluu, puskat rytisevät, mutta vasta seuraavassa passissa paukkuu. Miksi niiden täytyy aina minun kohdallani laukata miljoonaa ohi? Oman videoni Andie MacDowellit suorastaan välttelevät kohtaamistani. Ja ilta päättyy jälleen kerran nyrkki taskussa loitsuun:

Suon laidan metinen muori,
Metsän kultainen kuningatar,
Minä annan kullat kullistani,
Hopeat hopeoistani,
Anna sinä parhaat parhaistasi,
Hopeoistasi hopeat.




Kunnes huomaan taas katselevani ruotsalaisia metsästysvideoita sillä silmällä


Addiktiot voidaan purkaa tutkimisen ja terapeuttisen työstämisen avulla, jolloin tulee paremmin tietoisiksi omista toimintamalleistaan. Mietin mikä minua ja tuota vierasmaalaista Gunnaria erottaa. Aivan ilmeisesti ampumataito. Erityisesti kyky reagoida nopeasti ja tarkasti yllättäviin tilanteisiin. Huomaamatta ei myöskään jäänyt, kuinka kaikkien aseiden päällä on punapistetähtäin.

En ollut koskaan sitä päässyt oikein tosielämässä kokeilemaan. Niinpä viime keväänä otin yhteyttä maahantuojaan kysyäkseni sellaista lainaksi. Sain paluupostissa vieläkin paremman vastauksen. Kutsun Aimpointin kauppiailleen suuntaamaan koulutukseen Lopen ampumaradalle.


Mestariampuja ja kouluttaja Erik von Essen.


Terapiahetkeä johti tehtaan ruotsalainen koulutuspäällikkö Erik von Essen. Hän jos kuka olisi oikea henkilö kädestä pitäen opastamaan kuinka ammattilaiset hoitavat hommansa.




Päivä alkoi tehtaan historian ja patentoidun idean esittelyllä. Ja jos oikein ymmärsin, niin tämäkin loistava keksintö syntyi meditaatiohetken seurauksena paikassa, jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Gunnar Sandberg sai ensimmäisen patentin idealleen 1973. Useiden prototyyppien ja ankaran testauksen jälkeen, ensimmäinen tähtäin pääsi markkinoille 1975 nimellä ”Aimpoint Electronic”.





Niistä päivistä Aimpoint on ollut jo yli neljäkymmentä vuotta punapistetähtäimien markkinajohtajana. Tehdas on edelleen Sandbergin perheen omistuksessa, työllistäen 280 henkilö suoraan ja tekee jatkuvaa yhteistyötä alan johtavien toimijoiden kanssa, kuten Sako, Sauer, Blaser ja Merkel.




Aimpointin mallisto kattaa laajan alueen metsästyksestä kilpa-ammuntaan ja poliisitoimista armeijakäyttöön.






Punapistetähtäimen tähtäysfilosofia


Aimpointin idea on tosiaan yhtä yksinkertainen kuin vessapaperirullan läpi katsominen. Tähtäimen läpi katsotaan molemmat silmät auki. Ase osuu aina siihen kohtaan missä näkyy punainen piste, täysin riippumatta katsooko tähtäimen läpi eri etäisyyksiltä tai vinosti sivulta. Silmää ei myöskään tarvitse tarkentaa tähtäimeen, katsoa voi koko ajan kohdetta ja ympäristöä molemmilla silmillä. Tämä tarjoaa ampujalle paljon lisää nopeutta tarkkuuden tai turvallisuuden kärsimättä. Punapistetähtäimet ovatkin erinomaisia nopeisiin ja vaihtuviin tilanteisiin.

Kouluttaja kiteytti idean molemmat silmät auki ampumisesta vertaukseen jalkapallosta tai muista peleistä. Ei niissäkään pelata toinen silmä kiinni tai tuijoteta koko ajan palloa, vaan katsotaan suuntaan, johon halutaan pallon menevän. Miksi ihmeessä sitten metsästäisimme toinen silmä suljettuna?


Avotähtäimellä tähdätään yleensä toinen silmä kiinni. Katse tarkentuu helposti tähtäimiin kohteen sijasta. Tähtäyslinja kulkee aina suorassa linjassa etu- ja takatähtäimen läpi.

Kiikaritähtäimellä liikkuvan kohteeseen tähtääminen on hidasta ja ympäristön seuraaminen vaikeaa. Tähtäyslinjan täytyy olla koko ajan suorassa ja silmän oikealla etäisyydellä etulinssistä.


Nopeassa tilanteessa, kun yrittää samaan aikaan havainnoida ympäristöä, etsiä vapaata ja turvallista ampumalinjaa, saattaa tähtäys epäonnistua ja ampumatilaisuus kadota.


Punapistetähtäimellä voi katsoa koko ajan tarkasti kohdetta ja ympäristöä samaan aikaan molemmilla silmillä.


Ase osuu aina siihen kohtaan missä näkyy punainen piste, riippumatta siitä katsooko tähtäimen läpi eri etäisyyksiltä tai vinosti sivulta.








Tähtäys tapahtuu molemmat silmät aukia, koko ajan ympäristöä tarkkaillen. Ampua voi heti kun huomaa punaisen tähtäyspisteen halutussa kohteessa, riippumatta katselukulmasta. Niinpä ampuminen on nopeaa ja turvallista.








Ja sitten ampumaan punapistetähtäimellä


Koulutuspäivän teoriaosuudesta pääsemme pikkuhiljaa toimintaan. Seuraavaksi käymme läpi tähtäystekniikoita simulaattoriharjoituksin ja siitä sitten jatkamme pihalle. Teemme nopeita tähtäyspisteen vaihtoja ja harjoittelemme hengitystekniikkaa.




Alhaalta ylöspäin tähtääminen oli itselleni osin uusi metodi. Ideana on olla katsomatta suoraan punapistettä. Keskitetään huomio kohteeseen. Tuodaan punapiste kevyellä liikkeellä kohteen alle ja hengitetään luonnollisessa rytmissä. Sisäänhengitys nostaa tähtäyksen kohteeseen, jolloin ammutaan ja annetaan vielä liikkeen jatkua ylöspäin. Tähtäintä ei siis yritetä pakottaa kohteeseen tai pitää sitä paikallaan. Kun ampuma-asento on rennon luonnollinen, niin tekniikan oppii toistojen myötä lähes automaattiseksi.






Kuivaharjoittelun jälkeen teemme vielä kohdistusammunnat ja pääsemme lopultakin itse asiaan kovat piipussa.


Heti kun ammunta alkaa, unohtuvat saman tien mielestä kaikki aamupäivällä opittu tähtäys- ja hengitystekniikka… 


Niinpä niin… roiskimalla saa roisia tulosta.


Palaute lyhyesti suomennettuna: ”Ajattelitko yhtään mitä teit? Olitko hereillä aamupäivän koulutuksessa? Nyt vain rento ja luonnollinen asento, nosto alhaalta ylös hengityksen tahdissa…”






Monta kierrosta vaihtuviin maaleihin ja alkaahan se tekniikka sieltä pikkuhiljaa löytyä. Punapistetähtäimellä ampumisessa on jotain samaa, kuin haulikolla ampumisessa. Mitä enemmän yritti tähdätä sitä heikompi tulos, mutta mitä rennommin ampui nopeasti kohdetta vaihtaen, sitä paremmin laukaukset alkoivat osua juuri sinne mihin pitikin.




Ammuntaharjoittelun kruunasi riistasimulaattori. Antin ampumasuorituksen puolustukseksi täytyy kertoa, että huomasimme vasta jälkeenpäin aseen äänenvaimentajan jääneen löysälle. Koeammunnoissa tämä aiheutti ajoittain melkoisia poikkeamia tuloksissa. Mutta oli todellakin hienoa päästä samoihin tilanteisiin ja tunnelmiin katsomieni videoiden kanssa.

Tämän koulutuksen jälkeen voi todeta, ettei tullut Jannesta edelleenkään mestariampujaa ruotsalaisiin äksönvideoihin. Se vaatisi todella pitkää harjoittelua ja keskittymistä asian opiskeluun. Toisaalta voin huojennuksekseni todeta tämänkin olevan merkittävissä määrin välineurheilua. Punapistetähtäin on todellakin tällaisilla alle 50 metrin (huippuampujilla ehkä 100 metrin) matkoilla nopeissa liikkuvissa tilanteissa täysin vertaansa vailla. Se on nopea, tarkka ja tehokas. Pääsin päivän harjoittelulla selvästi parempiin tuloksiin, kuin tähän asti aiemmin olen osunut avotähtäimillä tai kiikarilla.

Uudet Aimpointit ovat lisäksi todella pieniä ja keveitä. Kestävyydestä kertonee jotain 10 vuoden takuu, jonka eräs koulutuksessa ollut kauppias vahvisti, ettei ole koskaan 22 vuoden kauppiasuransa aikana lähettänyt yhtään takuuseen. Kaikki ovat toimineet. Tehdas lupaa paristolle 50.000 tunnin käyttöiän tai 5 vuotta jatkuvaa käyttöä virrat päällä.



Vielä niistä metsästyspornovideoista


Siltä varalta, että sinulla olisi sama fetissi kuin minulla, niin tässä vielä pari laadukasta videota katsottavaksi: