torstai 19. tammikuuta 2017

Kauden viides peura nurin



On todellakin ollut taas haasteellinen kausi. Perinteisellä suopaikallani on tänä vuonna käynyt peuroja poikkeuksellisen vähän. Eikä ruokinnan ympärille ole muodostunut vakikävijöiden tokkaa, kuten aikaisemmilla kausilla. Satunnaisia kävijöitä on ollut, mutta juuri niin epäsäännöllisesti, että en ole kuin kaksi kertaa osunut samaan aikaan paikalle, yritystä on toki ollut edellisten vuosien malliin.

Niinpä taas eilen lähdin evakkoon naapuripitäjän puolelle. Vaikka kyllä Vesilahdessakin edelleen peuroja riittää. Joka päivä niitä näkyy pelloilla ja tienvarsissa, jopa omalla takapihalla. Näin maattomana metsästäjänä on kuitenkin vaan mentävä milloin mihinkin, jos vain tilaisuus jahtiin järjestyy.

Viimepäivät lämpötila on sahannut nollan molemmin puolin ja eilen oltiin selvästi suojan puolella. Yleensä tämä tarkoittaa näin keskitalvella hyvää peurankytistelykeliä. Varsinkin jos sitä on edeltänyt muutaman päivän pakkasjakso. No, eilen tosiaan kytiksellä tarkeni takki auki ja paljain käsin. Vaikka toki alkukaudesta sama keli olisi tuntunut hyytävän kylmältä :D

Kytispaikan ympäristö oli täynnä peurapolkuja ja ruokinnalla oli selvästi käyty edellisenä yönäkin isolla porukalla. Kyse oli siis jälleen kerran lähinnä perslihasten kestävyydestä suhteessa peurojen dieettiin. Näillä keleillä hyvillä välineillä voi huoleti kyttäillä läpi yön. Käytössäni on edelleen, aiemmin testaamani Sako 85 Carbonlight 308 Win ja Steiner Ranger 3-12x56 yhdistelmä. En ole palauttanut työkalua, kun kukaan ei ole vielä aseen perään kysellyt. Toivon todella hartaasti, että ovat koko asian jo unohtaneet ;)

Peurat ilmestyvät yleensä aina yllättäen juuri silloin kun niitä ei osaa odottaa. Tälläkin kertaa olin ollut puolitoista tuntia omissa ajatuksissani. Ehkä jo hieman apaattisenakin. Tällä kaudella, kun tyhjiä kytiskertoja on ollut jälleen kerran riittävästi. Hieman epäuskoisesti tihruttelin, onko ruokintaa lähestymässä peura vai onko tämä taas niitä kertoja, jolloin joku puska alkaa hämärässä yhtäkkiä liikkua ja näyttää peuralta, mutta kiikareilla katsottuna se on se sama puska, joka on siinä koko ajan ollut.

Hemmetti vieköön. Pitkästä aikaa kuitenkin ilmi elävä peura. Katselukiikareilla tulija varmistuu vasaksi. Nostan kiväärin poskelle, napsautan hermostuneesti varmistimen päältä, käännän tähtäinkiikarista punapisteen päälle… muutama ylikorostuneen rauhallinen ulos ja sisäänhengitys pulssin tasaamiseksi. Ristikko keskelle peuran kaulaa. Vielä kerran uloshengitys ja puristus.

Terveiset lähtevät naarasvasalle klo 17:28, joka putoaakin jaloiltaan siihen paikkaan. Sanoin kuvaamattoman helpottunut olo valtaa mieleni. Istun hetken vain nauttien tilanteesta, jota olen odottanut hartaasti ja jonka vuoksi palellut moninaisia yksinäisiä tunteja.



Viides peura takaa, että seuraavakin vuosi pärjätään taas riistaa syöden, eikä kaupassa tarvitse valmismarinoituja lihan kaltaisia tuotteita vilkuilla. Kausi lähenee loppuaan ja tänäkin iltana taas mennään katsomaan vieläkö lisää grillilihaa olisi liikkeellä ;)