torstai 15. maaliskuuta 2012

Stipendikilpailun voittaja


300 € Stipendikilpailun voittaja on Ari Hyden. Onnea voittajalle! Arin kilpailuehdotus sai Teiltä lukijoilta 49 peukkua:

”Ollut kyllä aina vähän huono tuuri tämmöisissä arvonnoissa, mutta vastataan nyt huvikseen :). Ostaisin lahjakortilla pojalleni kunnollisen ilmakiväärin, jolla voitaisiin alkaa harjoitella pojan kasvaessa aseen turvallista käsittelyä ja ampumataitoa ennen oikeisiin aseisiin siirtymistä.”

Kilpailussa jaettiin kaikkineen 592 peukkua kuudellekymmenelle kilpailuehdotukselle. Kiitos kaikille hyviä ehdotuksia lähettäneille.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Riistatartarpihvi


Tartarpihvi valmistetaan korkealuokkaisesta fileestä tai paistista (kauris, peura, hirvi, poro) veitsellä hienoksi hakkaamalla tai kalvoista irti raaputtamalla (ei jauhamalla). Raaka liha maustetaan oman maun mukaan hienonnetulla sipulilla, valkosipulilla, suolakurkulla, kapriksella, raa’alla munan keltuaisella, smetanalla, worcesterkastikkeella, suolalla ja pippurilla.

Valitut aineet sekoitetaan massaksi ja muotoillaan pihviksi. Tartarpihvi tarjoillaan useimmiten alkupalana leivän päällä. Lisukkeena toimii salaatti ja juomana laadukas punaviini.
.