keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Tämä vahinko voi käydä myös sinulle








Lue ja jaa tämä kirjoitus!





Blogin lukija lähestyi tärkeällä turvallisuusasialla:


”1.8. 2020 minua ammuttiin haulikolla varislintujahdissa täysosuma ylävartaloon ja yksi hauli läpäisi silmälasit ja vaurioitti oikean silmäni pysyvästi. Nyt 2kk tapahtuneesta pystyn jo kirjoittamaan älylaitteilla vasemmalla silmällä lukien. Ampumiseen en itse voinut vaikuttaa millään tavalla ja uhri olisi voinut olla kuka tahansa maastossa oleva henkilö. Vetoankin tässä jokaiseen metsästäjään: aseella tähdätessä varmistuvan täysin mitä kohdetta ampuu ja jos jokin on epäselvää tai tunnistus ei ole täydellinen niin ei missään nimessä laukaise asetta."


Viranomaistutkinta asiassa on yhä kesken, joten tarkkoja yksityiskohtia tai objektiivista tapahtumakuvausta ei voida nyt julkaista. Niinpä tässä jutussa ei haluta syyttä tai tuomita ketään, ennen kuin kaikki faktat ovat poliisin ja oikeuslaitoksen toimesta käyty läpi. Kuitenkin uhrin kokemus asiassa on selvä:

”Ampumista en omalla toiminnalla olisi muuten voinut estää kuin jäämällä sinä aamuna kotiin nukkumaan ja yhtälailla kuka tahansa olisi voinut joutua tuossa tilanteessa ammutuksi. Ampuja kuvitteli ja luuli asioita eikä ymmärtänyt varoitusmerkkejä olematta ampumatta.”


Pysyvästi vaurioitunut silmä on kiistaton tosiasia:

”Hoidot ovat kesken ja uusia leikkauksia tulossa vielä. Olen intohimoinen ja aktiivinen metsästäjä ja nämä kuluneet 2kk parasta jahtikautta olen viettänyt pää alaspäin 24/7 asentohoidon vuoksi. Asentohoidossa siis silmässä kaasua joka tukee verkkokalvoa.”




Ensisijainen vastuu on aina ampujalla





Metsästäjälehti (Arto Määttä) julkaisi tässä kuussa suurriistan metsästäjä Jeff Cooperin tunnetuksi tekemän neljän kohdan helpot turvallisuussäännöt:


1. Kaikki aseet ovat aina ladattuja

“En tiennyt, että se oli ladattu!” on lause, jota kenenkään ei pitäisi koskaan joutua kuulemaan. Älä siis koskaan oleta aseen olevan lataamaton. Tarkasta aseen tila jokaisen käsittelykerran aluksi ja noudata sen jälkeenkin muita sääntöjä.


2. Älä ikinä osoita aseen piipulla mitään, mitä ei ole tarkoitus ampua

Aseella saa osoittaa vain kohteeseen, jonka ampumiseen on olemassa henkinen valmius, vaikka sitä ei olisikaan tarkoitus ampua. Tilannetta ei muuta edes se, että ase olisi lataamaton (katso sääntö 1). Turvallisia suuntia ovat ”kohti maata” tai ”kohti taivasta”.


3. Pidä sormi pois liipaisimelta

”Se vain laukesi vahingossa!” Ei, aseet eivät laukea itsekseen, vaan joku laukaisee ne. Pidä sormi suorana liipaisinkaaren ulkopuolella aina siihen saakka, kunnes näet kohteen tähtäimessä. Tämän kohdan rikkomukset kattavat valtaosan aseella tapahtuvista vahingoista.


4. Ole varma kohteesta

Älä ammu kohdetta, jota et ole tunnistanut. Varjoa, ääntä tai siluettia ei tule ampua, jos kohdetta ei voi nähdä kunnolla. Varmista myös tausta, jotta kohteen kokonaan läpäisevä luoti tai kohteeseen osumattomat haulit eivät aiheuta vaaraa.


Lähde: https://metsastajalehti.fi/metsastys/naista-ei-neuvotella/


Jos kaikki pystyisivät aina noudattamaan näitä neljää helppoa sääntöä, vältettäisiin lähes kaikki aseonnettomuudet. Jos näet metsästystilanteessa näitä sääntöjä rikottavan, on velvollisuutesi huomauttaa asiasta. Kenenkään ei ole syytä loukkaantua oikaisusta. Turvallisuus on aina ensisijaista. Kenenkään ei myöskään kannata tai tarvitse metsästää riskillä!





Mitä kaikki voivat tehdä





Yllä kerrotun metsästysonnettomuuden uhrilla on selkeä näkemys asiassa:


”Itse en enää ilman oranssia vaatetusta jahdissa uskalla käydä”


Oranssi vaatetus on varmasti yksi helpoimpia asioita, joita voimme tehdä turvallisuuden eteen. Tämä pätee kaikissa jahdeissa, ei ainoastaan hirvieläinten jahdeissa.


Toinen tärkeä asia on kommunikaatio. Kaikissa seuruejahdeissa tarvitaan metsästyksenjohtaja. Laissa metsästyksenjohtajalle annetaan mm. tällaiset tehtävät:

1) suunnitella käytännön metsästystapahtumat
2) antaa metsästykseen osallistuville tarvittavat määräykset metsästyksestä ja siinä noudatettavista turvallisuustoimenpiteistä
3) huolehtia, että pyyntiluvan ehtoja ja metsästystä koskevia säännöksiä noudatetaan


Jos jahdilla ei ole nimettyä johtajaa, korostuu kaikkien yksittäisten metsästäjien kommunikointi- ja selvitysvastuu, jotta tiedetään ketä kaikkia metsästäjiä tai muita henkilöitä alueella liikkuu.



Suojavarusteet


Kuulon suojaus on nykyään metsästys- ja ammuntapiireissä erittäin yleistä. Metsästyksessä käytetään paljon äänenvaimentajia ja vähintäänkin ampumaradalla kuulosuojaimet ovat lähes itsestäänselvyys.





Myös ampujanlasit on erittäin suositeltava ja halpa turvaväline, silloin kuin niiden käyttö on muutoin mahdollista. Näihin laseihin on ammuttu 2,5 mm ratapatruunalla reilun kymmenen metrin päästä. Yksikään ei mennyt läpi.


Huolehdi, että jahtikaverisikin varmasti muistavat nämä turvallisuusohjeet.


Jos et ole tarkkana, vahinko voi käydä myös sinulle tai kaverillesi. 

Ole hyvä ja jaa tämä kirjoitus!



tiistai 29. syyskuuta 2020

Metsästysasun valinnasta



Jahtiasu on aina erilaisten tarpeiden kompromissi. Metsästyskauden aikana olosuhteet vaihtuvat loppukesän lämpimistä auringonpaisteista syksyn viimaisiin sateisiin ja talven lumisiin pakkaspäiviin. Yhdellä asulla ei siis mitenkään voi taklata kaikkia tilanteita. Oikeastaan ainoa ratkaisu on kerrospukeutuminen ja asukokonaisuuden yhteensopiva modulaarisuus. Eli metsästysasuun on kelin mukaan voitava lisätä ja poistaa osia, tarvittaessa myös kesken jahdin.



Vedenpitävyys/hengittävyys



Yleensä ensimmäisenä tulee mieleen vedenpitävyys ja sen kääntöpuolena hengittävyys. Vuosien aikana on tullut kokeilluksi jos jotakin xxxtex-pukua. Omien kokemusteni mukaan kaikki kalvopuvut pitävät kohtuudella vettä, mutta hengittävyyden kanssa on isoja eroja. Kuitenkin parhaatkin niistä hiostavat kovassa menossa jonkin verran, joten rinnalla tarvitaan kalvotonta vaatetusta ja aktiivista tuuletusta.




Myös vaatteen muilla kerroksilla on merkitystä. Kun pintakangas on itsessään hyvin vettähylkivä, hengittää se selvästi paremmin kuin pehmeämpi vettä imevä tekstiili. Vedenpitävä kalvokerros on herkkä vaurioitumaan tikkujen, risujen ja piikkien rei’ityksessä. Vain ehjä kalvo on täysin vedenpitävä. Tästä syystä kalvopukujen ja sadeasujen ompelusten rei’ittämät saumat teipataan vedenpitäväksi. Riittävän vahva pintakangas suojaa kalvopukua pieniltä pistoilta ja repeämisiltä. Monilla on kokemuksia esimerkiksi vuotavista kalvokengistä ja näissä yleensä syyksi esitetään varpaankynsien rikkomaa kalvovuorta.


Asu ei saa vuotaa myöskään vetoketjujen eikä metsästysradion antennin läpiviennin kohdalta.




Aktiivisuus/passiivisuus



Yleensä tämän vedenpitävyys/hengittävyyskysymyksen vastapari on myös aktiivisuus/passiivisuus. On päivän selvää, että aktiivisesti maastossa kulkeva koiranohjaaja tarvitsee erilaisen vaatetuksen kuin hiljaa reppujakkaralla passissa istuva.






Nopea kuivumaan



Jos ja kun vaatteet kastuvat, ne tulisi saada nopeasti myös kuivaksi. Monet nykyaikaiset kuorivaatteet hylkivät vettä tehokkaasti. Käytännössä niille riittää kuivatukseksi ravistus ja tuuletus. Lämpövuorellisessa takissa tulisikin olla mielellään irrotettava vuoriosuus kuivumisen nopeuttamiseksi.




Lämpimyys



Nopea kuivuminen edistää myös lämpimyyttä, kuten tuulen ja veden pitävä kalvokin. Untuvavuori tai väliasu olisi monessa mielessä ihanteellinen taukojen ja passissa olon ajaksi. Se on hengittävä luonnonmateriaali. Untuva kuitenkin on parhaimmillaan ainoastaan kuivassa pakkassäässä. Kostealla kelillä untuvan lämmöneristys kärsii ja sen kuivuminen kestää varsin kauan. Synteettiset mikrokuidut, kuten fleece, ovatkin tässä suhteessa parempi lämpökerros ja yleensä myös selvästi edullisempi ratkaisu.







Keveys ja istuvuus



Liikkuvuuden ja mukavuuden kannalta metsästyspuvun tulee olla päällä huomaamaton, ei paina, purista tai kiristä, vaikka kuinka kurottelisi ympäriinsä. Metsästys on ihmisen parasta aikaa. Sukujuhlissa voi vielä kärvistellä kovat kaulassa huonosti istuvan puvun kanssa, mutta jahtihommissa tulee oltua satoja tunteja vuodessa. Niinpä leikkauksen tulee olla sopiva, eikä vain sinne päin.







Kestävyys ja hinta



Jahtisasu on varmaankin tärkeimpiä hankintoja aktiivimetsästäjälle. Vaikka jahtihommat onnistuvat aivan varmasti myös ylijäämäkaupan halvoissa armeijakuteissa tai Valmetin mainoshaalareissa, voi se niissä olla myös täyttä kärsimystä.


Jos kuitenkin arvostat monikäyttöistä mukavuutta muttet halua tinkiä kestävyydessä, niin laadulla on väistämättä hintansa. Hyvät tai oikeammin parhaat metsästysasut maksavat helposti 500-900€. Näin arvokkaan puvun on syytäkin olla kestävä, ei niitä kuitenkaan pysty vuosittain uusimaan.







Toimivat yksityiskohdat



Yksityiskohdista mieleen tulee ensimmäiseksi riittävä määrä isoja taskuja, koska useimmiten on kaikkea kamaa matkassa, eikä reppu ole aina kätevin ratkaisu. Esimerkiksi selässä olevassa isossa taskussa (riistapussi) kulkee vaikka huomiovärinen liivi aina kätevästi mukana. Huppukin on mukava olla. Ja tietysti kankaan pitää olla kohtuullisen kahisematonta, varsinkin pakkasella.




Vapaa-ajan yleisvaate



Ainakin itselläni jahtivaatteet ja päivittäin käytetyt arkivaatteet ovat pitkälti yksi ja sama asia. Tai siis metsästysvaatteiden tulee olla ainakin sellaiset, että niillä on mukava kulkea myös kaupassa kuin muissakin arkiaskareissa. Tästä syystä suosin neutraaleja värejä, kuten vihreä ja ruskea.







Jahtiasukokonaisuus



Tilanteen ja kelien mukaan laitetaan alle ohut villaa tai teknistä materiaalia oleva kerrasto, jonka tehtävä on hengittää eli pitää iho kuivana. Kylmemmillä ilmoilla toinen taso on eristävä eli lämmittävä kerros. Kolmannen tehtävä on suojata tuulelta ja sateelta, hengittäen kehon omaa kosteutta ulos.





Italialaisen Berettan tämän syksyn mallistosta löytyy kolme mielenkiintoista uutuutta.






Beretta Karhu





Suomalaisen suurriistan, hirven ja karhun, jahtien tarpeet ovat olleet tämän kokonaisuuden suunnittelun lähtökohtina. Samalla Karhusta on pyritty suunnittelemaan mahdollisimman monikäyttöinen yleisasuste loppusyksyn ja talven kylmemmille keleille.





Päälliskangas on hiljaista ja pehmeäksi harjattua mikrokuitua, joka on käsitelty vettä hylkivällä DWR-pinnoitteella, niinpä pisarat eivät imeydy kankaaseen. Vedenpitävä ja hengittävä Gore-Tex -kalvo on vapaasti ripustettu ulkokankaan ja sisävuoren väliin. Erillinen vuori (housuissa verkkokangas ja takissa perinteinen silkkimäisen liukas), lisää puvun käyttömukavuutta ja monikäyttöisyyttä, sekä suojaa arvokasta kalvoa kulumiselta. Kaikkein suurimmalle rasitukselle joutuvat kohdat, kuten harteilla repun hihnojen alle osuva ja lahkeiden suun sisäosat on peitetty karkeammilla hankausta sietävillä lisävahvikkeilla.









Karhu-asu on suunniteltu yksityiskohdiltaan ja leikkaukseltaan yhdistettäväksi Beretta Interactive System -kerrospukeutumisjärjestelmän (BIS) kanssa. Näin asuun saadaan lisättyä helposti mukavia lämpökerroksia todella kylmillä ilmoilla ja passissa paikallaan ollessa.





Takki on valittavana myös kirkkaana oranssina Realtree AP® Blaze -kuviolla.



Takin yksityiskohdat:

Kaulukseen integroitu huppu
Kauluksessa fleece-vuori
YKK-vetoketjut
Radiotasku, jossa on reikä antennia varten, olkapäässä myös antennilenkki
Käsien lämmittelytaskut
Suuret etutaskut, joissa läpän ylös ripustuksen mahdollisuus
Ilmanvaihtoaukot kainaloissa vetoketjulla
Tarranauhasäätö ranteessa
Tuulenpitävä sisämansetti
Selässä riistapussi
Uuma- ja vyötärönauhan säätömahdollisuus
Irrotettavat tuuletushenkselit "Beretta Hands Free"
Povitasku ja hihatasku


Housujen yksityiskohdat:

Integroitu vyö, joustavalla vyötäröllä
Sivutaskut vetoketjulla ja reisitaskut läpillä
Säädettävä tarranauha polven ja kengän takana
Lahkeissa lumilukot nauhakoukulla



https://estore.beretta.com/en-eu/beretta-karhu-jacket/gu204t1970/

https://estore.beretta.com/en-eu/beretta-karhu-pants/cu842t1970/









Beretta Ibex NeoShell




Ibex NeoShell -asun suunnittelun lähtökohdaksi on otettu intensiivinen liikkuva metsästys tuulisilla alueilla, kuten avomaastossa ja suurten korkeuserojen tuntureilla, jossa voimakkaita fyysisen aktiivisuuden jaksoja voi seurata myös pitkiä lepoaikoja. NeoShell toimii useimpia kalvomateriaaleja tehokkaammin, eikä vaadi tiettyä lämpötilaeroa tai kosteusprosenttia asun sisä- ja ulkolämpötilan välille alkaakseen hengittää (kuten mm. Gore-Texin ja monen muun valmistajan kalvot). NeoShell päästää vapaammin ilmaa lävitseen, mikä tehostaa kosteuden siirtoa huomattavasti perinteisiin kalvoihin nähden.







Huokoisempi mutta vesitiivis Polartec NeoShell -kalvomateriaali on laminoitu asun eri kohdissa erilaisiin pintakankaisiin, jotta on saavutettu optimaalinen hengittävyys, sateenpitävyys (kaikissa kohdissa ei tarvita yhtä suurta tiiviyttä) ja kulutuksen kesto. Asussa on myös vetoketjuilla säädettävät tuuletusaukot kainaloissa ja reisissä. Näin on saatu aikaan yksi markkinoiden parhaiten hengittävistä vedenpitävistä asuista. Takissa ei ole erillistä vuorikangasta, se on ns. kuoritakki.






Kuoritakin idea on pitää käyttäjä kuivana sateelta ja suojata tuulelta. Alle laitetaan tilanteen mukaan kosteutta siirtävää alusvaatetta ja/tai lämmittävää välikerrosta. Monista muista kuorivaatteista poiketen Ibex NeoShell on joustavaa materiaalia eikä tunnu päällä jäykän peltiseltä. Se ei myöskään kahise siinä määrin kuin monet aiemmin kokeilemani kuoritakit. Asu on suunniteltu yksityiskohdiltaan ja leikkaukseltaan yhdistettäväksi Beretta Interactive System -kerrospukeutumisjärjestelmän (BIS) kanssa. 



Takin yksityiskohdat:

Kiinteä huppu, “Easy Movement” -muotoilu ja säätönauhat
Vedenpitävä YKK-vetoketjut
Radiotasku antennilenkillä
Suuret taskut edessä
Ilmanvaihtoaukot kainaloissa vetoketjulla
Tarranauhasäätö ranteessa
Tuulenpitävä sisämansetti
Selässä riistapussi
Vyötärönauhan säätömahdollisuus
Irrotettavat tuuletushenkselit "Beretta Hands Free"


Housujen yksityiskohdat:

Vyötärön säätö tarranauhalla
Vyölenkit
Vedenpitävät YKK-vetoketjut
Vetoketjulliset ilmanvaihtoaukot reiden ulkoreunassa
Lahkeissa lumilukot nauhakoukulla



https://estore.beretta.com/en-eu/beretta-ibex-neoshell-jacket/gu194t1966/

https://estore.beretta.com/en-eu/beretta-ibex-neoshell-pants/cu832t1966/









Trailhead Thermal Pro



Trailhead Thermal Pro fleece-takki on käytännöllinen asu. Kangas on valmistettu uusimmalla Polartec Themal Pro -tekniikalla, joka antaa aiempaa paremman lämpöeristyksen pienemmällä materiaalimäärällä ja näin myös entistä kevyempänä vaatteena. Kankaan sisäpuolen huokoisuus vangitsee ilmaa ja muodostaa näin kevyen mutta lämpimän eristeen.





Trailhead Thermal Pro -takkia soveltuu kuivalla ilmalla mainiosti päällystakiksi. Siinä on reilun kokoiset lämpimät sivutaskut ja rintatasku, jota voi käyttää myös radiotaskuna. Trailhead Thermal Pro -takki on suunniteltu yksityiskohdiltaan ja leikkaukseltaan yhdistettäväksi Beretta Interactive System -kerrospukeutumisjärjestelmän (BIS) kanssa. Niinpä se on kiinnitettävissä lämpövuoreksi muihin BIS-yhteensopiviin takkeihin.


Ennen kaikkea Trailhead Thermal Pro on mukavan pehmeä ja lämmin jokapaikan asu, joka sopii monipuolisesti vapaa-aikaan ympäri vuoden. Kangas kuivuu nopeasti, koska keinokuitu ei ime itseensä kosteutta.


https://estore.beretta.com/en-eu/beretta-trailhead-thermal-pro-jacket/p3441t1967/







torstai 3. syyskuuta 2020

Mihin metsälle?



Jahtikausi on hyvällä alulla, mutta mihin pääsee harrastamaan maaton metsästäjä? Tai missä voi järjestää yrityksen tai yhdistyksen tilaisuuden? Nyt saa (ja täytyy) mainostaa kaikkia mahdollisia paikkoja, joihin pääsee maksusta tai korvauksetta metsästämään. Kerro, tarjoa ja mainosta tietämiäsi metsästyspalveluita ja paikkoja.


Ensimmäiseksi mieleeni tulee Naulosuon Erä Oy (www.naulosuonera.fi), jossa itsekin olen mukana tuottamassa mm. illallisia ja kenttälounaita jahtivieraille.


Julkaissut Naulosuon Erä Oy Keskiviikkona 13. marraskuuta 2019





Toisena esimerkkinä tulee heti mieleeni Woikoski Feeling, jota mielelläni suosittelen. Kävin siellä viimekaudella All inclusive fasaanijahdissa: https://www.woikoskifeeling.fi/fi/palvelut-ja-aktiviteetit/fasaanijahti.html. Heillä maastot tarjoavat mahdollisuuden myös ammunta-aktiviteetteihin ja tapahtumiin. Haulikkokoulu & Kiväärikoulun aktiviteetit sopivat osaksi fasaanijahtia tai kokousta. https://www.woikoskifeeling.fi/fi/palvelut-ja-aktiviteetit/ammunta-aktiviteetit-ja-tapahtumat.html


Jahtikausi on alkanut! Woikoski Feeling tarjoaa aitoja elämyksiä All inclusive fasaani- ja jänisjahtien merkeissä WHD...

Julkaissut Woikoski Feeling Keskiviikkona 2. syyskuuta 2020



Laita tämän blogauksen kommentteihin sinun suosituksesi ja kokemuksesi. Nyt voi mainostaa ihan luvan kanssa :)


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Määräyksiä metsästyksestä 1898



Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus, (Julkiluettava saarnastuolista.)

sisältävä erityisiä määräyksiä metsästyksestä.


Annettu Helsingissä 20 p:nä Lokakuuta 1898.


Me NIKOLAI Toinen, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Samalla kuin Me Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tänä päivänä olemme antaneet asetuksen metsästyksestä, olemme Me nähneet hyväksi armossa säätää ja määrätä niinkuin seuraa:

1 §.

Koirashirven metsästäminen olkoon, vaarinottamalla mitä siitä on säädetty tänä päivänä annetun metsästysasetuksen 13 §:ssä, toistaiseksi luvallinen Rannan, Kymin, Lappeen, Jääsken, Äyräpään ja Käkisalmen kihlakunnissa Wiipurin lääniä.


2 §.

Luvan hirvenmetsästykseen antakoon yhdeksi vuodeksi erältään Kuvernööri, jolle luvanhakemus on jätettävä ennen Elokuun 1 päivää.

Oikeudesta harjoittaa sellaista metsästystä suoritetaan, kun luvanantopäätös saadaan, kruunulle menevä viidenkolmatta markan maksu sekä sen jälkeen vieläkin sata markkaa jokaisesta kaadetusta eläimestä. Lupaa annettaessa voidaan myös määrätä, montako hirveä korkeintaan saa kaataa, samoin kuin että maksu joltakin eläinluvulta on edeltäkäsin tallennettava tahi vakuus maksusta asetettava.

Joka on saanut sellaisen luvan, olkoon myös velvollinen ennen Lokakuun 1 päiviä asianomaiselle kruununvoudille lähettämään tunnettuin ja luotettavain todistajain vahvistaman ilmoituksen kaadettujen hirvien luvusta ynnä maksun niistä, ellei sitä jo ole tallennettu.


3 §.

Lupaa metsästää hirveä älköön käytettäkö, ennenkuin luvanantopäätös on näytetty paikkakunnan kruununnimis- miehelle ja, milloin päätöksessä on määrätty että maksu on tallennettava tahi vakuus siitä asetettava, todistus tallentamisesta tahi asianmukainen takaus maksusta hänelle jätetty.


4 §.
Asianomaisten poliisiviranomaisten ja palvelijain sekä Metsänhoitohallituksen alaisten virkamiesten, palvelijain ja metsänvartijain velvollisuus on, mikäli se ei koske yksin- omaisesti yksityisen metsästysoikeutta, valvoa metsästys- asetuksen määräysten noudattamista sekä ottaa taka- varikkoon otukset, jotka luvattomasti on kaadettu tai saatu tahi muuten menetetty; antakoot myös yksityisen metsästys- oikeutta loukattaessa pyynnöstä hänelle tarpeenmukaista virka-apuaan.

Jos kunta on määrännyt jonkun henkilön valvomaan metsästystä sen piirissä, olkoon hänellä samoin kuin laillisesti muodostetun metsästysyhdistyksen asiamiehellä ja valantehneellä metsästyksenhoitajalla niinikään sama valta kuin poliisiviranomaisella.


5 §.

Niistä henkilöistä, jotka, tänä päivänä annetun metsästys- asetuksen 24 §:ssä olevain määräysten mukaisesti, ovat poliisiviranomaiselle ilmoittaneet aikovansa harjoittaa pyyntiä myrkytetyllä syötillä, on mainitun viranomaisen pidettävä luetteloa.


6 §.

Palkinnon, joka, tänä päivänä annetun metsästysasetuksen 25 §:n mukaan, on tapetusta vahinkoeläimestä maksettava yleisistä varoista, suorittaa asianomainen kruununnimismies määrätyn kaavan mukaan tehtyä kuittia vastaan.

Sitä varten tulee kruununnimismiehen jokaiselta vuosi- puoliskolta lähettää Kuvernöörille lasku siitä rahamäärästä, joka tarkoitusta varten katsotaan tarpeelliseksi; ja on hän velvollinen heti vuosipuoliskon loputtua tekemään tilin vastaanottamistaan rahoista.

Sellaista palkintoa pyydettäessä on vahinkoeläimen koko nahka näytettävä ja, ennenkuin se annetaan takaisin, sen päähän korvien väliin lyötävä kolme näkyvää reikää kolmion muotoon tahi selvä pysyväinen leima.

Jos joku palkinnonsaamisoikeuteen vaikuttava seikka on epäilyttävä, saatakoon siitä vaatia selvitys ennenkuin palkinto maksetaan.


7 §.

Vaatimus sellaisen palkinnon saamisesta, joka, tänä päivänä annetun metsästysasetuksen 25 §:n mukaan, kunnan tulee tapetusta vahinkoeläimestä suorittaa, tehdään asian- omaiselle kunnallisviranomaiselle; ja on kunnan annettava ne tarkemmat määräykset, jotka sitä varten katsotaan tarpeellisiksi.


8 §.

Sen vahingon, minkä hirvi on tehnyt kasvavalle viljalle tahi kootuille eloille tahi rehuille, korvaa kruunu.


Tällaisen korvauksen vaatimus on kirjallisesti ilmoitettava paikkakunnan kruununnimismiehelle ja siihen liitettävä tuomioistuimen edessä toimitetun todistajain kuulustuksen kautta saatu selvitys vahingon synnystä ja suuruudesta, jonka jälkeen nimismiehen on heti lähetettävä asiakirjat niiden lisäselvitysten kanssa, joita mahdollisesti on saatavissa, Kuvernöörille, joka oman lausuntonsa ohessa lähettää asian Senaatin tutkittavaksi.


Tämä julistus astuu voimaan samaan aikaan kuin tänä päivänä annettu metsästysasetus.


Tätä kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 20 p:nä Lokakuuta 1898.


Keisarillisen Majesteetin Oman päätöksen mukaan ja Hänen Korkeassa Nimessään,



Suomeen asetettu Senaattinsa:



C. TUDEER.

F. W. SCHAUMAN.

G. von TROIL.

Z. YRJÖ-KOSKINEN.

K. F. IGNATIUS.

J. G. SOHLMAN.

HJALMAR PALIN.

WALD. ENEBERG.

OSSIAN BERGBOM.

LENNART GRIPENBERG.

ALFR. CHARPENTIER.

OSKAR ZITTING.


Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus Metsästyksestä.


Annettu Helsingissä, 20 p:nä Lokakuuta 1898.

Voimassa 1899 vuoden alusta.


Me NIKOLAI Toinen, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suurirulıtinas, y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä Me täten Armossa säädämme niinkuin seuraa:

1 §.

Metsästysoikeus maatilan tiluksilla on, sellaisin poikeuksin ja rajoituksin kuin tuonnempana sanotaan, tilanomistajan; ja pidetään metsästyksenä kaikenlaista otusten pyyntiä. Samoin olkoon yleisellä laitoksella metsästysoikeus sillä maalla, joka sen alle kuuluu, ja kaupungilla siihen yhdistetyllä alueella.

Maaksi luetaan myös sellainen vesialue, joka maahan kuuluu.

2§.

Kruununtalon asukas ja muu henkilö, jolla on vakinainen hallintooikeus maahan, nauttikoon sillä maalla metsästysoikeutta, niinkuin omistajasta tässä asetuksessa sanotaan. Sama oikeus olkoon kuninkaankartanon, virkatalon ja ıııuun siihen verrattavan tilan haltijalla, joiden tilojen puolesta älköön kuitenkaan semmoista sopimusta, kun 8 ja 9 §:ssä mainitaan, tehtäkö ilman sen viranomaisen suostumusta, jonka valvonnan alaisena sellainen tila on.

Maata muussa tapauksessa vuokrattaessa ei metsästysoikeus siirry vuokraajalle, ellei sitä ole välipuheessa hänelle nimenomaan luovutettu.

....

10 §.

Jos joku missä hyvänsä sattumalta tapaa vahinkoeläimen valloillansa, saapi hän sen tappaa tahi kiinni ottaa ja pitää. Vahinkoeläimiä tämän asetuksen mukaan ovat: karhu, susi, ilves, ahma, kettu, näätä, hilleri, vesikko eli tuhkuri, saukko, järvihylje, maakotka, merikotka, huuhkaja, hiiriäispöllö, tunturipöllö, kaikki haukan sukuiset linnut, kalasääski, merilokki, räiskä, kuikka eli kaakkuri, uikku eli härkälintu, merimetso, korppi, varis, harakka, närhi ja kuusanko.

11§

Karhua, sutta, ilvestä ja ahmaa olkoon jokaisella lupa metsästää toisenkin tiluksilta, missä niitä löytyy; älköön kuitenkaan sitä varten käytettäkö pyyntilaitosta tahi myrkytettyä syöttiä ilman maanomistajan lupaa. Jos joku on kiertänyt olevan karhun, olkoon hänellä yksin oikeus jatkaa metsästystä.

Jos sellaisen luvallisen metsästyksen kautta toisen maalla, kuin sekä 12 §:ssä sanotaan, viljelys, metsä, aita talli muu semmoinen omaisuus vahingoituu, antakoon metsästäjä maanomistajalle tahi haltijalle täyden korvauksen siitä vahingosta.

....

15 §.

Jos kokemus osottaa, että edellä määrätty rauhoitusaika tarvitsee jossakin tapauksessa koko maan tahi jonkun sen osan suhteen pitentämistä tahi lyhentämistä, taikka jos paikkakunnalliset olot tahi muut asianhaarat vastedes vaativat säännöksiä muitten otusten metsästämisestä, kuin tässä on mainittu, on siitä hallínnollista lainsäätämistietä annettava erityinen Armollinen asetus.

16 §

Jos joku on päästänyt vapauteen sellaisia hyödyllisiä otuksia, joita ei ennen ole maassa tahi paikkakunnalla löytynyt, ja siitä paikkakunnan kirkossa ja virallisissa lehdissä kuulututtanut sekä julkipannut tiedonannon kunnanhuoneeseen, älköön kenelläkään muulla olko lupa lähinnä seuraavain viiden vuoden kuluessa sillä paikkakunnalla metsästää sellaisia otuksia.

Kuulutus on joka vuosi uusittava.

17 §.

Tikka, käki, kottarainen ja muut pienet linnut, paitsi kotivarpunen ja lepinkäiset, olkoot kaiken vuotta rauhoitetut.
Nyt mainittu rauhoitus ei kuitenkaan koske rastasta eikä tilhiä. Elokuun 15 päivän alusta Maaliskuun 1 päivään.

18 §.

Rauhoitettujen lintujen sekä muiden, kuin 10 §:ssä lueteltujen, meri- tahi vesilintujen munia älköön pesästä otettako tahi hävitettäkö.