torstai 8. tammikuuta 2015

Kaverille kans


Eilen päätimme kaverin kanssa muuttaa hieman taktiikkaa. Olemme menneet useimmiten peurakyttyylle selvästi valoisaan aikaan, noin kolmen aikoihin iltapäivällä. Kytistä on sitten jatkettu kelin ja istumalihasten kunnon mukaan pari kolme tuntia kerrallaan. Vaikka usein olisi vielä hyvin nähnyt hämäräkyttäystä jatkaa, tulee avokopissa muutamassa tunnissa kylmä hiljaa paikallaan istuessa, vaikka pakkasta ei paljoa olisikaan.

Viimeaikoina riistakamerat ovat kertoneet peurojen olevan kuitenkin selvästi vilkkaampia vasta hämärän jälkeen jo selvästi pimeässä. Nyt kun luntakin on reilusti maassa, niin päätimme siirtää kyttyylle menoa myöhempään ja olimme pelipaikoilla vasta puoli kuuden aikoihin.

Keli oli mitä parhain suojasää. Hiukan tuuli ja pyryttikin, mutta näkyväisyys oli kuitenkin ihan kohtuullinen. Taktiikan vaihto tuottikin heti tulosta. Reilun tunnin istumisen jälkeen kaverin passista kuului tutut terveiset klo 18:39. Jäin vielä noin puoleksi tunniksi miettimään syntyjä syviä. Omalle kohdalleni ei kuitenkaan peuroja ilmestynyt, niinpä lähdin katsomaan kaverin saalista.


Osattoman onneksi jäikin komean urosvasan kuljettaminen Dodgen telineelle kohti peuran viimeistä etappia. Nyt kun kausi on omaltakin osalta jo hyvässä vauhdissa, saattoi kaverin onnistumisesta iloita täysin rinnoin.



Garmin Virb Elite Action-videokamera


Sain maahantuojalta pari kuukautta sitten metsästyskäyttötestiin Garmin Virb Elite Action-videokameran. Ajatus jahtimuistojen tallentamisesta eläviksi kuviksi ja oman elämän Videosaraksi ryhtymisestä tuntui vähintäänkin kokeilemisen arvoiselta. Nämä pienet äksönsäksön-videokamerat ovat nykyään jo melko edullisia ja lisäksi kestäviä sekä helppokäyttöisiä. Käydäänpä siis ensiksi läpi tämän härvelin tärkeimmät ominaisuudet.


Garmin Virb Elite


Virb Elite on 1080p:n True HD Action-kamera, jossa on mukana mm. GPS-toiminnot ja Wi-Fi-ominaisuus. Herkät GPS, kiihtyvyys- ja korkeusmittari (lisävarusteena jopa sykemittari) tallentavat kuvauksen aikana myös mielenkiintoista dataa, jonka voi halutessaan tuoda videolle tosiaikaisesti näkyville. Wi-Fi-ominaisuudella voit muodostaa langattoman yhteyden älypuhelimeen tai tietokoneeseen. Wi-Fi mahdollistaa kuvien esikatselun, sekä voit aloittaa ja lopettaa kuvauksen tai ottaa stillkuvia etänä.

Ladattavan litiumioniakun virta riittää jopa yli 3 tunnin tallennukseen 1080p-laadulla. Videonparannusominaisuudet, kuten digitaalinen kuvanvakain ja linssin vääristymän korjaus parantavat kuvanlaatua merkittävästi. Garmin Virb on suunniteltu kovaan käyttöön. Se kestää rekyylin ja on vesitiivis IPX7-standardin mukaisesti, joten laite voidaan vaikka upottaa 1 metrin syvyyteen 30 minuutiksi.

Kameran kyljessä on suurikokoinen liukusäädin, jolla kuvaus alkaa välittömästi. Kytkimen liuku- ja napsautusominaisuuksista varmistavat, että kuvaus on meneillään, vaikka käyttäisit käsineitä.



Käyttö metsästyksessä


Ensituntumalta Garmin Virbin ominaisuudet ovat kuin metsästystä ajatellen suunniteltuja. Ja totta se onkin; teknisesti kamera soveltuu hyvin eräolosuhteissa käytettäväksi. Ensi-innostuksen jälkeen tulevatkin sitten elämän realiteetit vastaan.

Kamera ei tee kenestäkään kuvaajaa. Kaikki tietävät kuinka tylsää on katsella jonkun tuttavan kotivideoille ottamia pätkiä erkkisedän häistä ja kaksosten uusista etuhampaista, saati hildamummon örvellyksestä kanasaarten sikajuhlissa. Laadukas videotallenne vaatiikin siis paljon enemmän kuin vain kamerapanta päässä pusikossa rämpimistä, vaikka laite olisi teknisesti kuinka hyvä tahansa.

Ei ole ollenkaan huono idea käydä kirjastosta lainaamassa vaikka Videokuvauksen ABC –kirjanen. Tarvitaan vähintäänkin etukäteissuunnittelua siitä, mitä aiotaan kuvata, miten ja miksi. Ensimmäiseksi kannattaa siis sikariaskin kanteen raapustella jonkinlainen kuvaussuunnitelma ja käsikirjoituksen tapainen. Kirjoita siis etukäteen ylös, kaikki tapahtumat ja aiheet, jotka haluat kuvata. Mieti myös millä tavoin kunkin niistä kuvaat. Voit halutessasi myös yhdistellä eri kameroilla ottamiasi still- ja videokuvia. Järjestele otokset mielekkäiksi jaksoiksi. Laadukas erätarina voisikin muodostua esimerkiksi useiden eri metsästys- ja riistanhoitoretkien, sekä vaikkapa riistakameran kuvia yhdistelemällä.

Tosiasia kuitenkin on, että materiaalia tarvitaan paljon ja sitä pitää roimasti editoida. Ilmaiseksi tietokoneelle ladattavalla Virb Edit –ohjelmalla pääset hyvin alkuun. Kun olet editoinut videosi valmiiksi, voit jakaa sen halutessasi helposti kaikkien katsottavaksi.


Käyttökokemuksia


Garmin Virbiä ei ole suunniteltu kädessä pidettäväksi, vaan se täytyy kiinnittää kuvauksen ajaksi johonkin kohteeseen. Liikkuvia metsästystilanteita kuvatessa vaihtoehtoja on lähinnä kolme; aseen piippu, kiikaritähtäin tai otsapanta. Kaikissa näissä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Nopeissa tilanteissa useimmiten otsapanta on sikäli kätevä, että se kuvaa automaattisesti siihen suuntaa johon katsot, eli tyypillisesti sinne missä kulloinkin tapahtuu. Toisaalta pää voi pyöriä liikaakin tai kallistua asetta tähdätessä. Myös ase itsessään voi peittää osan näkymästä.

Kiikariin kiinnitettäessä kuva on (tai pitäisi olla) ainakin ampumahetkellä suhteellisen vakaa ja suunta automaattisesti kohden riistaa. Mutta ainakin oman aseeni kanssa oli vaikea löytää kiikarista sopivaa kiinnityskohtaa ja kamera jäikin hieman etukenoon kiinnityksineen. Tästä johtuen myös kuviin tulee näkyviin kiikaritähtäimen etuosaa.

Aseen piippu lienee haulikolla metsästettäessä luontevin kohta kameran kiinnitykselle. Kiväärien osalta kamerakiinnitys saattaa kuitenkin muuttaa piipun värähtelyä ja sitä kautta vaikuttaa aseen käyntiin. Asia pitäisikin tarkistaa ampumaradalla ennen metsästyksen aloittamista.

Kameran voi kiinnittää toki myös koiran valjaisiin ja näin saadaan lisää mielenkiintoista näkökulmaa jahtivideoihin, sekä tärkeää tietoa koiran käyttäytymisestä riistatilanteissa. Yksi vaihtoehto on kiinnittää kamera sopivaan paikkaan jalustalle tai vaikka puunoksaan antamaan yleiskuvaa, jossa on mukana myös metsästäjä tai esimerkiksi kytiksellä tuoda kamera lähemmäksi ruokintapaikkaa.

Tässä kohtaa pääsemmekin sitten käsiksi kahteen kompastuskiveen, joka näissä pienissä äksönsäksön-videokameroissa on kaikissa ihan perusominaisuuksina. Ensinnäkin kuvakulma on todella laaja. Toiseksi valoteho ei riitä hämäräkuvaukseen.

Garmin Virbin kuvakulma on 170 astetta. Siinä on myös sisäänrakennetut tilat 2x ja 4x zoomeille, joilla päästään lähemmäksi kohdetta. Käytännössä kuitenkin vaikka peuran kokoinen kohde on noin parinkymmenen metrin päässä, näyttää se zoomista huolimatta videolla melko pieneltä. Tästä hyvänä esimerkkinä on viimeisimmältä peurankaadolta ottamani editoimaton videopätkä. Alla olevat videot kannattaa katsoa HD-tilassa ja koko ruudun kokoisena.



Toisaalta videolla näkyy selvästi kuinka valoteho käy jo vähiin, vaikka paljaalla silmällä alkuillan hämärtyessä näkyy vielä oikein hyvin. Ja tämä toinen video osoittaa, että ihmissilmällä näkee olla ihan kohtuullisesti kytiksellä, mutta videolla on pelkkää mustaa, milloin taskulamppu ei valaise ympäristöä.



Garmin Virb on näistä seikoista huolimatta kuitenkin varsin käyttökelpoinen metsästysmuistojen tallentaja. Itse en ole tämän kokeilujakson aikana käynyt sopivissa päiväjahdeissa, mutta ensikuussa niitäkin on luvassa, joten raportoin myöhemmin miten kamera pärjää niissä. Tässä kuitenkin malliksi video Karjunkaatajien Puolanmatkalta. Videon laatu kestää HD-asetuksilla katsoa vaikka koko ruudun kokoisena.


Tekniset tiedot


Mitat

Laitteen koko (KxLxS): 32 mm x 53 mm x 111 mm
Laitteen paino: 175,7 g (laite), 232,4 g (laite ja alusta)
Näytön koko: 1,4 tuumaa (205 x 148)

Video

Kuva-anturi: 16 MP, 1/2,3 tuuman CMOS
Kuvakulma: 170 astetta
Tiedostotyyppi: .mp4
1080p:n HD-video: 1920 × 1080, 30 kuvaa sekunnissa
960p:n HD-video: 1280 × 960, 30,60 48 kuvaa sekunnissa
720p:n HD-video: 1280 × 720, 30,60 kuvaa sekunnissa
WVGA (hidastus): 854 × 480, 120 kuvaa sekunnissa
Still-valokuvan tarkkuus: 16 MP (4664*3496), 12 MP (4664*2632), 8 MP (3264*2448)
Valokuvapurske: 6/s 3/s@16, 5/s@12 or 10/s@8
Valokuvan viive (sekuntia): 0,5, 1, 2, 5, 10, 30, 60

Ääni

Sisäinen mikrofoni: kyllä
Ulkoinen mikrofoni: valinnainen mikrofonisovitin (USB-3,5 mm:n stereoliitäntä)

Yhteydet

Bluetooth®: ei
ANT+™-yhteensopiva: kyllä (etähallinta ja tunnistimet)
Liitäntä: USB 2.0
HDMI-lähtö: micro-HDMI
Wi-Fi: 802.11 bgn

Muut

GPS: kyllä
Lämpötila: -15 - 60 °C
Muisti: microSD™-kortti (enintään 64 Gt), kortti ei mukana
Kiihtyvyysmittari: kyllä
Korkeusmittari: kyllä
Vesitiiviys: IPX7 (1 m / 30 min)
Kuvanvakautus: kyllä (digitaalinen)
Linssin vääristymän korjaus: kyllä

Akku

Akun tyyppi: irrotettava litiumioni
Akun kapasiteetti: 2000 mAh
Akunkesto: 1080p (30 kuvaa sekunnissa) jopa yli 3 h


Lisätietoja


http://static.garmincdn.com/pumac/VIRB_OM_FI.pdf

https://buy.garmin.com/fi-FI/FI/polulla/action-kamerat/virb-elite/prod119594.html