maanantai 7. tammikuuta 2013

Lumiketjut maastoautoon



Ruokintapaikkojen ja riistakameroiden huoltaminen, sekä kyttyyllä käyminen, on viime viikkoina hankaloitunut suoja- ja pakkaskelien vaihdellessa laidasta toiseen. Auraamattomat metsäautotiet ja pellot ovat olleet puskureita myöten pakkasilla höttölumissa ja suojalla loskassa. Tehokas moottori tai hyväkään nelivetojärjestelmä ei paljoa auta, jos renkaat eivät saa tarvittavaa pitoa. Maastoauton ohjaus vetelee ja perä heittelee välillä melko holtittomasti. Jatkuvana huolena on kapealta metsäautotieltä ojaan lipsahtaminen, joka tietäisi pahimmillaan tuntien lapio- ja tunkkaushommia.

Lisää pitoa maasturiin saa vaihtamalla renkaat oikeisiin maastorenkaisiin tai lumiketjuilla. Maastorenkaat ovat toki hyvät maastoajossa, mutta hieman pidemmät jahtireissut vaikka Lappiin tai Viroon ovat niillä lähinnä kärsimystä. Ne ovat lisäksi kalliit ja huonontavat polttoainetaloutta entisestään. Lumiketjut ovat sikäli parempi ratkaisu, että niillä saa aikaiseksi hyvän pidon, mutta ne on helppo ottaa tarvittaessa käyttöön ja nopeasti myös pois.

Dodge Durangon isot 275/55R17 –koon renkaat tarkoittavat käytännössä sitä, ettei sopivia (ja kohtuuhintaisia) lumiketju löydy suoraa markettien ja autotarvikeketjujen hyllyiltä. Onneksi pienen hakemisen jälkeen Suomen Maastoautotarvike Cros4wd:n nettikaupasta sopivat (Lumiketju ECO 460) löytyivät nopeasti ja edullisesti.

Ketjut asennetaan suoraan renkaan päälle, eikä aikaa mene kuin muutama minuutti. Omassa käytössäni tuntuu riittävän pelkkiin takapyöriin lumiketjujen asentaminen. Pidon tunne lähentelee kesäkeliä ja ajaminen vakautui oleellisesti. Investoinnille tuli hintaa vain reilu 130 €.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kokonaisena paistettua kauriin etuselkää



Riistan parhaat pihvilihat löytyvät selästä. Metsäkauriilla ja valkohäntäpeuran vasalla fileet ovat kuitenkin niin pienet, että näyttävämmän ja juhlavamman esillepanon saa puolikkaasta selästä. Paloittelin viimekesän Viron reissulta saamani kaurispukin karkeasti paisteihin, lapoihin, kylkipaloihin, niskaan ja selkään. Selän katkaisin kylkiluiden ja rintaluiden välistä ja näin sain kokonaisen etuselän ja fileeselän eli satulan.

Etuselkää voisi toki vielä jalostaa lisää ja leikata parikyljyksiksi tai entrecôte-pihveiksi eli välikyljyksiksi. Liha paistuu kuitenkin mehukkaammaksi kokonaisena ja lihanleikkauskin jää ainoastaan kalvojen poistamiseen sekä siistimiseen. Oman juhlavuutensa ruokaan antaa myös pöydässä suoritettu pihvien leikkaus ja tarjoilu.


Etuselän paistaminen käy todella helposti.  Puhdistettu liha paistetaan kuumalla pannulla voi/oliiviöljy/yrtti –seoksessa. Voit laittaa pannulle maun mukaan lisäksi kokonaisia, mutta kevyesti rusennettuja valkosipulinkynsiä. Liha ruskistetaan kauttaaltaan ja maustetaan suolalla sekä pippurilla.


Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. Paista lihaa 100 asteisessa uunissa, kunnes haluttu kypsyys saavutetaan:
  • Medium rare 50-54 °C
  • Medium 54-58 °C
  • Well done 70 °C


Jätä liha vielä paiston jälkeen vetäytymään 10-15 minuutiksi folioon käärittynä ennen tarjoilua.

Lisukkeena toimivat metsäsienikastike, variksenmarjahyytelö ja dijon-muusi tai kukkakaalipyree. Ruokajuomana maistuu Legendele ToamneiFeteasca Neagra.

Aterialta ylijääneistä tähteistä valmistat nopeasti ja helposti herkullisen riistalihaperunasoselaatikon.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Bataattikeitto riistavartaan kera




Arkisesta, nopeasta ja helposta keitosta saa kätevästi hieman juhlavamman viikonloppuaterian riistavartaalla ja parilla lasillisella hyvää punaviiniä. Keitto on tietysti maun mukaan vapaavalintainen, mutta silkkisen pehmeä sosekeitto toimii vartaiden kanssa parhaiten.


Bataattikeitto


bataattia
sipulia
valkosipulia
riistalientä
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Paloittele muutama kuorittu (3-4 kpl) bataatti. Silppua sipuli ja pari valkosipulin kynttä. Lorauta kattilaan tilkka oliiviöljyä ja kuullota siinä sipuli ja valkosipulit. Lisää bataatit ja litran verran riistalientä tai lihalientä. Keitä noin 20 minuuttia ja soseuta sileäksi sauvasekoittimella.  Mausta suolalla ja pippurilla.


Riistavarras


Vartaan voi improvisoida tilanteen mukaan hyvinkin monista aineksista. Juhlavan ja näyttävän saa annoksesta surf and turf –vartailla tai rosmariinivartailla. Nopeasti vartaat syntyvät yhdistelemällä paistettuja/grillattuja halloumijuustokuutioita ja riistapyöryköitä tai hirvipullia.


Viinisuositukseni ruuanlaittojuomaksi ja ruokajuomaksi on Milestii Mici Codru 1987.