tiistai 18. syyskuuta 2012

Yrttinen paistorasva


Käytän paistamiseen ja grillaamiseen useimmiten yrtti- tai mausteöljyjä, sekä voin ja oliiviöljyn yhdistelmää. Voi antaa makua ja auttaa ruskistamaan kauniisti. Oliiviöljy antaa myös makua, mutta ennen kaikkea se kestää selvästi kuumempaa lämpöä. Usein laitan pannulle myös tuoreita puuvartisia yrttejä, kuten timjamia ja rosmariinia.

Yksinkertaistaakseni asioita, tein puolikkaaseen voirasiaan valmista seosta. Näin myös yrtit säilyvät pidempään tuoreina jääkaapissa. Lämmitin siis voin ja oliiviöljyn kasarissa, silppusin joukkoon yrttejä. Kaadoin seoksen voirasiaan ja laitoin jähmettymään jääkaappiin.

Seoksen maustamiseen voi maun mukaan käyttää paistamista kestävien yrttien lisäksi esimerkiksi chiliä ja valkosipulia. Rasvaseos sopii myös leivänpäälle ja maustevoina pihveille, varsinkin jos lisää joukkoon hieman suolaa (ja pippuria).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti