rosmariinin puuvartisia oksia
oliiviöljyä
voita
valkosipulia
kirsikkatomaatteja
viiniä
jaloviinaa (konjakkia, calvadosta)
pippuria
suolaa
![]() |
| Aluksi tehdään marinadi lihalle, murskataan hieman valkosipuleita… |
![]() |
| Lisätään joukkoon viiniä. Tällä kertaa madeiraa, mutta punaviinikin käy hyvin… |
![]() |
| Vielä lisäksi oliiviöljyä, mustapippuria ja rosmariinin oksia. Sekoitetaan marinadi ja lihat (valkohäntäpeuran sisäfileitä). |
![]() |
| Annetaan lihojen ja kokkien marinoitua kaikessa rauhassa kesäillan lämmössä. |
![]() |
| Leikataan lihat kuutioiksi ja teroitetaan rosmariinin oksat. |
![]() |
| Pujotellaan oksiin lihakuutioita, tomaatteja ja marinadista poimittuja valkosipulinkynsiä. |
![]() |
| Voidellaan grilliparila runsaalla oliiviöljyllä ja voilla. Grillataan vartaat nopeasti kuumassa grillissä. Lisätään sormisuolaa tai merisuolaa myllystä. |
![]() |
| Liekitetään tunnelman ja maun lisäämiseksi. Tällä kertaa jaloviinalla, mutta muutkin jalot juomat toimivat hyvin, kunhan säästää hieman myös jälkiruokakahvin aveciksi. |
![]() Nautitaan hyvässä seurassa, leivän, salaatin ja arvoisiensa ruokajuomien kanssa. Näillä eväillä ei oikein voi epäonnistua… :) | ||
.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti