torstai 23. marraskuuta 2017

Yllättävän arvokas metsästysmuisto



Hämäläisen Juha Haulikkokoulusta soitti ja pyysi tuomariksi kilpailuun, jossa sinä voit voittaa hienoja palkintoja. Kilpailun aiheena on paras metsästysmuisto. Valokuvalla ja lyhyellä tarinalla sinun on mahdollista voittaa yksityisopetusta haulikko- tai kivääriammunnassa todellisen ammattilaisen ohjauksessa itsellesi ja kaverillesi. Lisäksi arvotaan tuotepaketteja. Kohta enemmän kilpailusta, mutta…

Jäin itsekin miettimään, kuinka hienoja hetkiä sitä on vuosien aikana saanut kokea.



Tõstamaan kunnassa Virossa, ensimmäisellä kytiskerralla pölmähti ruokinnalle kuuden ylivuotisen villisian keskenään kinasteleva lauma. Kuvailin kameralla possuja ensin aikani. Sitten päätin valita kohteeksi aggressiivisimman sikun. Tokaisin itsekseni puoliääneen ”Terveiset ravintoketjun huipulta” ja puristin liipaisimesta. Terveisten lähettäminen on sittemmin muodostunut lähes rituaaliksi.

Samaisella reissulla oli mukana silloin 13-vuotias poikanikin ja saimme molemmat myös kauriit saaliiksi. Unohtumaton matka ja siitä reissusta sai myös tämä blogi alkunsa.





Samana vuonna Villisikajahdissa Länsi-Saarenmaalla Virossa pääsin kytikselle istumaan puuhun ison vaahteran oksalle. Jännittävien vaiheiden jälkeen sika lopulta nurin ja kinneriin. Samaisen puun oksilla istuen on koettu hienoja elämyksiä myös myöhemmillä retkillä.






Ystävänpäivän rusakkojahti Halikossa on jäänyt mieleeni onnistuneena, mutta fyysisesti rankkana retkenä. Ainakin kavereilla riitti kuittailtavaa huonosta kunnostani…




Halloweenyön komea peurapukki jäi mieleeni ehkä hieman karmaisevallakin tavalla. Sen lisäksi, että aseen rekyyli löi otsaani kirpakasti kiikarin leiman, kuulin selvästi pukin kuolinparahduksen. Tai siis laukauksen jälkeen peuran juostua jonkin matkaa, kuului pimeästä metsästä kuin pienen lapsen tai hädässä olevan jäniksen rääkäisy. Selkäpiitä karmiva kokemus, jota ei sen jälkeen ole eteeni tullut. Näin jälkikäteen olen selittänyt tapahtumaa itselleni vain tyhjenevien keuhkojen sattumalta tuottamaksi ääneksi… mutta halloweenyönä lienee kaikki mahdollista.




Kauden 2011-2012 viimeisen peuran kaato vaati poikkeuksellisen paljon työtä ja kun hetki vihdoin koitti, pelkäsin jo menettäväni saaliin kovassa pakkasessa.



Kesän 2012 villisika- ja kaurisjahdissa Virossa sain saaliiksi kauriin, mutta ennen kaikkea näin, kuinka samppanjapullo avataan oikeaoppisesti vesurilla. Katso ja opi tästä linkistä ;)






Ensimmäiset peuratuplat olisivat voineet olla helposti myös kolmois- tai neloskaadot, kun pellolle tuli kuuden valkohäntäpeuran tokka. Olo oli hetken aikaa kuin Rokan Antilla, mutta maltoin lopulta mieleni.





Joulukuussa 2015, koin lempikytispaikallani suolla yhden jännittävimmistä metsästyskokemuksistani, mutta sain lopulta alueen 12-piikkisen kapitaalipukki nurin.




Viimesyksyn viikonloppu Etelä-Karjalan laulumailla on hyvä esimerkki onnistuneesta jahdista, vaikka kaadot jäivätkin melko vähäisiksi. Elämyksiä ja laatuaikaa hyvässä seurassa – sitähän metsältä helpoiten saa saaliiksi :)




Viime vuonna näihin aikoihin ilvekset ottivat ruokintapaikkani haltuunsa. Kolmen kissan touhuja ikuisti riistakamera useita otoksia, ennen kuin ilpot nappasivat kameran akkujohdon mukaansa…




Monena vuonna olen päässyt peurajahtiin Sarkolaan. Iso kiitos upeasti järjestetyistä elämyksistä. Ylihuomenna taas uusi jahti.




Viime kesän kaurispukkijahti Satakunnassa jäi mieleeni omasta mokastani, mutta lopulta vaikeuksien kautta voittoon.




Italian matka viime kesänä Castelraimondossa ja Urbinossa oli elämyksenä vertaansa vailla monella tavalla. Tuon reissun kokemusten jälkeen päätin myös itsekin käydä haulikkokoulun opissa.




Viimeisin unohtumaton metsästysmuisto syntyi tänä syksynä, kun päätin kokeilla hämäräkytistelyä päiväkiikarilla ja heti napsahti tuplat.



Paras metsästyskuvasi -kilpailu


Pääset osallistumaan näihin kilpailuihin alla olevista linkeistä. Lue ohjeet ja laita mukaan oma jahtikuvasi selitystekstin kanssa. Kanssani kilpailuja tuomaroi Antti Matikainen Erämiehen päiväkirja –videoblogista. Kannattaa osallistua, kilpailussa lisäksi myös hyviä arvontapalkintoja.


Haulikkokoulun kilpailuun:




Kiväärikoulu tästä linkistä:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti