keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Neljäs ja kauden viimeinen peura


Olipahan raju rutistus peurakauden viimeiseen viikkoon. Kyttyyllä kävin jopa aamuin illoin, mutta saalis oli todella työn takana. Aiempina vuosina yleensä on voinut luottaa joka toisen tai kolmannen kerran tuottavan tulosta, nyt vasta viimeyönä lopulta sain peuran nurin. Yksitoista tyhjää kertaa ja kahdestoista vasta tärppäsi.

Viitenä kertana kyllä näin peuroja, mutteivät tulleet ampumasektorille ja kerran ammuin totaalisesti ohi. Ensimmäinen kerta, kun kyttyyllä on näin päässyt käymään, mutta minkäs teet, reilu kaksikymmentä astetta pakkasta ja muutaman tunnin hyytävä odotus vain yksinkertaisesti kangistivat miehen…

Kuka senkin sanoi, ettei saalis ole tärkeintä, vaan ulkoilu ja yhdessäolo, lässyn lässyn? Rehellisesti sanottuna peuran saamattomuudesta tuli loppukaudesta melkoinen pakomielle ja sisuksia kalvava epäily, joka Moby Dickin sanoin ajoi eteenpäin:  "nähdäkseen tavoittamattoman häivekuvan, joka on avain koko elämään".

Eikä viimeyönäkään kaikki käynyt kuin Thomas Ekbergin videoilla. Terveiset lähtivät kello 18:00 ylivuotiselle naaraspeuralle. No, terveisten lähettämin ei paljoa maksa, eikä peurakaan niistä kiittelemään jäänyt. Juoksi reilut kolmesataa metriä pöpelikköön.

Kylmissäni (-24 C) pimeässä lähdin aluksi täysin väärään suuntaan jälkiä hakemaan ja kun lopulta löysin oikean uran, niin se jakautui aina vain uusiin ja uusiin polkuihin. Verijälki oli alun osumapaikan jälkeen lähes mitätön, vain muutama tippa useiden metrien välein. Linssit huurussa jäljet hukkuivat moneen otteeseen, tai siis metsä oli täynnä peuranjälkiä, vain nämä yhdet olivat hukassa.

Onhan siinä jotain koomista, kun aikuinen mies maanisesti kahlaa hyytävän kylmässä pimeässä metsässä keskellä yötä. Ei kuitenkaan naurattanut ja pelko peuran hukkumisesta hiipi mieleen kiusallisen kirkkaasti. Onneksi sain kaverin apuun viereiseltä kytispaikalta ja yhdessä lopulta löysimme ja saimme vedettyä peuran tielle. Laukauksesta tähän hetkeen aikaa kului vajaa pari tuntia. Tämäkin oli varsin ainutlaatuinen kokemus. No, elämyksiähän metsästä haetaan ja tämä kausi niitä kiitettävästi tarjosi.

Hakemattakin mieleen tulee alkukauden komea pukki, sekä tammikuussa pari iltaöistä ojaan lipsahtamista auraamattoman metsätien veteleviltä urilta ja apuun tulleet pyyteettömät ihmiset. Hienoja hetkiä oli paljon enemmänkin, kiitos kaikille!


Perinteisten peuravalkeiden paikka :)
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti