maanantai 30. lokakuuta 2017

Päiväkiikarilla kytisjahdissa, heti tuplat



Tänä vuonna peurankyttäyskausi lähti omalta osaltani liikkeelle pahasti myöhässä. Olin eilen illalla ensimmäistä kertaa kytillä, vaikka kautta on ehtinyt vanheta liki kaksi kuukautta. Myöhäiseen aloitukseen on montakin syytä, mutta eniten hommaa on sekoittanut säiden puolesta merkillinen syksy. Osalla pelloista taitaa vieläkin olla puimatonta kauraa. Eniten käyttämälläni ruokinnalla alkoivat peurat vierailla säännöllisesti vasta nyt lumisateiden jälkeen.






Aivan toimettomana en kuitenkaan ole alkusyksyä viettänyt. Työn alla testissä on ollut muun muassa Sako 85 Bavarian Carbine S .308 ja päivä/allround-kiikari Steiner Ranger 2-8 x 42, sekä lyijyttömät Powerhead-patruunat. Tähän yhdistelmään olen hakenut tuntumaan ampumaradalla ja ajometsästyksessä. Sakon 85 S on todella nätti ase, ja Rangerin kanssa sillä on miellyttävä ampua.

Niinpä eilen jahtikamoja kasaan kerätessä sain ajatuksen ottaa yhdistelmän mukaan myös peurakytikselle. Ranger 2-8 x 42 ei varsinaisesti ole mikään hämäräkiikari, mutta 30 mm runkoputki ja ristikon valopiste tarjoavat jo jonkinlaiset eväät myös pimeään. Siispä kokeilemaan.

Kiipesin suonlaidan tikastuolille jo hyvissä ajoin. Pitkän kineksen jälkeen poltteet päästä tositoimiin olivat kovat. Maa oli lumisateista vielä valkoinen, joskin sohjoinen ja kovaa vauhtia sulamassa kokonaan pois. Muutoin olosuhteet eivät olleet mitenkään erikoisen otolliset, tuuli pyöri navakasti suuntaa vaihdellen ja välillä rätki räntää seassa.

Alkoi olla jo selvästi hämärää, kun näin katselukiikareilla ruokinnalle määrätietoisesti lampsivan vasan. Vaikka tilanne on odotettu ja tuttu lukuisilta kytiskerroilta, jaksaa se kuitenkin aina sykähdyttää uudestaan. Seurasin vasan lähestymistä intoa täynnä ja samalla huomasin myös toisen hieman pienemmän vasan pyörivän selvästi arempana taustalla. Jälkimmäistä vasaa kiikaroidessani ehti ensimmäinen jo ruokinnalle, mutta huonoon asentoon osin männynrungon taakse.




Vaihdoin katselukiikarit aseeseen ja odottelin malttamattomana ampumatilanteen aukeamista. Välillä tähtäilin myös jälkimmäisenä ruokinnalle tullutta, mutta se oli kohtisuoraan päin. Ei auttanut kuin odotella. Matkaa tikkailta ruokinnalle on noin 75 metriä ja tähtäinkiikarissa vielä selvä kuva, joten kiirettä ei ollut. Toisaalta myös ihan hyvä vain katsella ja odottaa, ehtii sykekin hieman rauhoittua.

Vihdoin ensimmäiseksi tullut peura peruuttaa kaukalolta omena/päärynäkasalle. Vasat pyörivät hetken limittäin, mutta klo 16:45 tulee tilaisuus lähettää terveiset kohti ensimmäisen vasan lapaa. PAM! Kohde kirmaa pois näkökentästä, mutta toinen vasa jää hölmistyneenä ihmettelemään mitä äsken tapahtui.



Lataan aseen varovasti uudelleen, melkein varmana että viimeistään pultin kolahdukset karkottavat sen näköpiiristä. Vastoin ennakko-odotuksia, jälkimmäinen vasa jää mutustelemaan levollisena päärynöitä hyvässä kylkiasennossa. Vielä rauhallinen uloshengitys ja puristus, klo 16:47 terveiset tavoittavat myös vasa numero kakkosen, joka pyrähtää ensimmäisestä päinvastaiseen suuntaan, kohti kuusikkoa.

Jes! Tämä on harvinaista herkkua, edellisen kerran sain tuplavasat melko tarkalleen viisi vuotta sitten. Hetken vielä fiilistelin hyvän onnistumisen tunnelmia, tulipa nyt kerralla varmistettua ainakin puolen vuoden lihat! Ja mikäpä sen makoisampaa, kuin vasan paistit ja fileet! Samalla tuli todettua, että peuran kytistely onnistuu hyvin myös päiväkiikarilla, varsinkin jos matkassa on laadukkaat katselukiikarit. No, tällä kertaa olosuhteet olivat vielä kuitenkin melko hyvät, joten jatketaan testausta ja palataan asiaan myöhemmissä kirjoituksissa.

Fiilistelyt sikseen ja tikkailta alas. Tästä se homma vasta oikeasti alkaa. Otsalamppu päälle, tavarat kasaan, reppu selkään, ase käteen ja kohti ruokintapaikkaa. Ensimmäisen vasan jäljestys oli helppoa. Hangelta näkyi selvästi, kuinka verta oli suihkunnut molemmin puolin. Loivan kaarroksen jälkeen peura löytyi n. 70 metrin päästä puskasta. Kintuista kiinni ja rivakka veto ruokintapaikalle.

Ja sitten kohti seuraavaa, joka löytyi n. 50 metrin päästä ojaan tuupertuneena. Kintuista taas kiinni ja raahaus ensimmäisen luokse. Pienen puuskutuksen jälkeen kuvaussessio ja soitto kaverille, josko ehtisi jelppaamaan hommissa.




Seuraavaksi peurojen perkaus otsalampun valossa. Molemmat osoittautuivat urosvasoiksi. Tämän olin kyllä jo arvannutkin niiden käyttäytymisen perusteella, varsinkin ensimmäiseksi tulleesta. Kokemuksen perusteella urosvasat ovat selvästi rohkeampia, etten sanoisi tyhmänrohkeitakin, kuten jälkimmäinen.

Reppu taas selkään, ase käteen ja tetsaamaan kohti autoa. Tykkään tästä suolla olevasta ruokintapaikasta. Siellä saa olla rauhassa ja enemmän luonnon keskellä, kuin metsäautoteiden varsilla. Varjopuolena sitten ainainen tavaroiden roudaaminen, tällä kertaa ovat vielä kaikki ojat ja painenteen upottavan märkiä sekä niljanteisia.

Kaveri olikin jo ehtinyt tienvarteen vastaan, joten kamat autolle ja autolta pulkka sekä kuormaliina mukaan. Taas metsätaipaleelle, takaisin ruokintapaikalle. Kaksissa miehin peurat vetoon, lopulta autoille ja lahtivajalle. Nylkyhommissa huomaan Barnes TSX-luotien toimineen moitteettomasti. Molemmissa tapauksissa luoti lävistänyt lavat. Toisessa hiukan muuttanut suuntaansa repien kylkiluista ulostulon. Jäljet kuitenkin ihan siistit ja mukava tietää, ettei näissä lihoissa ole ainakaan lyijyjäämiä.

Muutoinkin aivan erinomainen ilta ja kytiskauden aloitus. Väsynyt, mutta onnellinen!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti