lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mihin mies tarvitsee kolme grilliä?



Välillä meillä perheessä herää kysymys, miksi terassillamme on kolme grilliä? Vakiovastaukseni on, että tarvitsen niitä. Selittely on kuitenkin aina selittelyä, niinpä päätin kerralla osoittaa kaikki kolme tarpeellisiksi. Tein siis täyden grilliaterian jälkiruokineen kolmella grillillä. Koko aterian kantavaksi teemaksi valitsin luonteikkaan ystäväni, Jack Daniel’s -viskin.


Kokosin siis ateriaksi viskisavustettua hirvenpaistia, grillattua villisikaviskimakkaraa, viskismetanakastiketta grillattujen bataattien kanssa ja jälkiruoaksi grillissä paistettuja pannukakkuja viskijäätelöllä ja kuusenkerkkäsiirapilla.


Homma lähtee liikkeelle BBQ Smokerista eli hiilisavustimen laittamisesta tulille. Hiilisavustimen käytöstä tarkemmat ohjeet löytyvät täältä. Tällä kertaa savustuslastuina käytetään Jack Daniel’s – viskitynnyrisavustuslastuja. Savustimen vesimaljassa on kevyesti murskattuja valkosipulinkynsiä ja laakerinlehtiä. Lihaa ei marinoida eikä pintamausteta tällä kertaa ennen savustusta.


Hirvenpaisti siistitään kalvoista ja villisikaviskimakkaroihin tehdään viillot. Liha ja makkarat eivät saa olla jääkaappikylmiä grilliin laitettaessa. Tarkemmat tuoremakkaran teko-ohjeet löydät täältä ja täältä. Tässä makkaramassan resepti:


Villisikaviskituoremakkara


1 kg villisianjauhelihaa (tai muuta riistalihaa)
reilu loraus (n. 10 cl) viskiä (Jack Daniel’s)
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl tummaa sokeria
2 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
timjamia silputtuna


Voit korvata osan lihasta sianihralla ja/tai pekonilla (jopa 250 g) riippuen haluamastasi makkaran rakenteesta. Timjami voi olla kuivattua ½ tl tai tuoretta 1 rkl.


Tee bataatista sopivia lohkoja.


Esikeitä bataatteja suolavedessä noin 15 min grillin sivupolttimella.




Viskismetana


purkki smetanaa
½ rkl dijonsinappia
½ rkl hunajaa
reilu loraus viskiä
timjamia
suolaa
pippuria

Sekoitetaan aineksista kastike.



Kun hirvipaistin sisälämpötila on 58 astetta, laitetaan savustimeen vielä hiukan uusia liotettuja savustuslastuja ja nautitaan siivu ruuanlaittojuomaa. Sen jälkeen liha otetaan savustimesta, pintamaustetaan suolalla ja pippurilla, ja kääritään folioon vetäytymään.


Hirvenpaistin vetäytyessä voidellaan bataattilohkot oliiviöljyllä ja maustetaan itse tehdyllä grillimausteella. Grillataan bataatteihin rapsakka pinta ja rusketusraidat kuumassa kaasugrillissä.



Grillataan villisikaviskimakkarat nopeasti rapeiksi hiiligrillillä. Grillissä voi käyttää halutessaan myös savustuspaloja tai -purua.

Nosta lautaselle muutama siivu hirvenpaistia ja pari pätkää riistamakkaraa, jokunen lohko bataatteja ja kaikkien kaveriksi viskismetanakastiketta. Ruokajuomana maistuu Legendele Toamnei Feteasca Neagra, ruokaryypyksi Jack Daniel’siä.




Jälkiruuaksi paistetaan kaasugrillissä pannaria, jonka päälle pallo omatekoista viskijäätelöä ja kuusenkerkkäsiirappia.



Viskijäätelö


½ l maitoa
½ l kermaa
1 dl viskiä
400 g sokeria
12 keltuaista
halkaistu vaniljatanko

Sekoita maito-sokeri-vaniljatanko –seosta kulhossa vesihauteessa kiehuvan kattilan päällä. Kun seos alkaa poreilla, lisää seos vähitellen keltuaisten päälle koko ajan vatkaten. Laita seos takaisin vesihauteeseen ja sekoita koko ajan kunnes seos sakenee. Anna seoksen jäähtyä kelmulla peitettynä. Sekoita jäähtyneen seoksen joukkoon hellävaraisesti vaahdoksi vatkattu kerma. Laita seos jääkaappiin kylmenemään muutamaksi tunniksi.

Poista vaniljatanko jäähtyneestä seoksesta (voit vielä raaputtaa mustat siemenet joukkoon) ja kaada se jäätelökoneeseen ainakin ½ tunniksi tai kun rakenne on hyvä. Säilytä jäätelö pakastimessa.



American style pancakes


150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
1½ dl maitoa
1 iso muna, kevyesti vatkattu
2 rkl sulaa voita (hiukan jäähtynyttä) tai oliiviöljyä + hiukan lisää paistamiseen

Sekoita kuivat aineet suuressa kulhossa. Vatkaa erillisessä kulhossa kevyesti yhteen maito ja kananmuna, ja lisää voisula. Kaada maitoseos jauhojen sekaan ja sekoita haarukalla tasaiseksi. Anna seistä muutaman minuutin. Kuumenna kaasugrillin parilalevy keskilämmöllä ja lisää nokare voita. Kun voi on sulanut, kaada kauhallinen taikinaa. Taikina on selvästi tavallista ohukaistaikinaa paksumpaa. Odota kunnes pannukakun pinta alkaa kuplia, käännä ja paista kunnes molemmat puolet ovat kullanruskeita ja pannukakku on kohonnut n. 1 cm:n paksuiseksi.


4 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa aamukahviluettavaa... Tässä on nyt kesän (etenkin kesäloman) aikana tullut grillailtua lähes päivittäin, joten eiköhän se ole nyt korkea aika hankkia ainakin toinen grillauslaite lisää terassille, nimittäin se bbq-savustin.

    On muuten tässä parhaillaan villisika-ribsit marinoitumassa. Kiitos jo etukäteen reseptistä, oli mahtavan oloinen marinadi :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, villisika-ribsit on kyllä parasta grilliherkkua :)

    VastaaPoista
  3. Onko sulla tossa yhdessä kuvassa robottiruohonleikkuri? Kiinnostaisi tietää mitenkä on toiminut ja oletko tyytyväinen?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kysymästä, näytti päässeen vahingossa kuviin. Laitan sähköpostilla tarkempia kokemuksia, kun ei osu oikein blogin coreen nuo robottilampaat ... ;)

    VastaaPoista