Onko susia pakko kestää?

Olin viime viikonlopun Halsualla hirvimetsällä. Jahti sujui tällä kertaa sikäli hyvin, että saimme parin päivän uurastuksesta palkinnoksi sonnimullikan. Jahti-intoa tosin laski hiukan seuramme niukkaakin niukempi lupakiintiö. Joinakin aikaisempina vuosina on kaadettu jopa 13 hirveä ja lisäksi metsäpeura, nyt lupia on vain 1½, eikä metsäpeurojakaan enää riitä elonkorjuuksi. Edellisvuonna osallistuin Halsualla hirvijahtiin kolme kokonaista viikonloppua näkemättä hirvestä edes tuoretta jälkeä tai jätöstä.

Riistakannan romahtamiseen on varmasti moniakin syitä, mutta alueelle keskittynyt suurpetotihentymä on varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä. Juurikin viime viikolla Toholammilla Sykäräisten kylässä, vain parinkymmenen kilometrin päässä jahtimailtamme, taisteli eläkeläisrouva tunnin pihassaan pantasuden kanssa, vain risu ja harava aseenaan. Kaksinkamppailu eteni piirileikkinä pihakuusen ympärillä, kunnes mummo onnistui huitaisemaan sutta haravan piikkipuolella kunnolla kuonoon.

Riistakantojen vähäisyydestä ja susien röyhkeydestä kertonee jotain sekin, että susi oli tullut pihapiiriin tavoittelemaan perheen lemmikkikissaa saaliikseen. ”Peto tuli kotipihalle” -uutinen julkaistiin Keskipohjanmaa-lehdessä 10. lokakuuta. ”Onko susia pakko kestää” – otsikon lainasin susiuutisiin ja pihasusiin tuskastuneesta mielipidekirjoituksesta Pohjalainen –lehden yleisöltä-palstalta. Kysymys on erittäin osuva juurikin Halsuan ja Perhon alueella.

Joka kerta, kun seurakaverini laskevat hirvikoiransa metsään, he joutuvat tekemään kipeän valinnan koiransa turvallisuuden ja tarkoituksen välillä. Hirvikoiralla on luonnollinen ja ikiaikainen viettinsä metsälle, samoin kuin isännälläänkin. Pitääkö tämä arvokas perinne vaarantaa vain suden takia? Miksi suden rauhoittaminen on tärkeämpää kuin vanhuksen turvallisuus? Miksei sutta selvästi harvinaisemman metsäpeuran suojelu aidosti kiinnosta RKTL:n tutkijoita?

Viime maaliskuussa Perhon rhy suoritti Perhon, Halsuan, Lestijärven, Kinnulan, Kivijärven ja Kyyjärven kuntien alueilla susilaskennan. Tulokseksi saatiin yhteensä 17 yksilöä, joista 12 oli Perhossa, 3 Halsualla, 1 Kinnulassa ja 1 Karstulassa. Silti RKTL:n virallinen ”totuus” alueella esiintyvistä susista on ainoastaan kaksi. Nyt tänä syksynä alueen susikanta on kesäisten pentueiden ansiosta vielä entistäkin suurempi.

Jos kotieläimiä ja lapsia ei enää uskalla pitää pihassa, eikä koiran kanssa metsällekään voi lähteä, niin ei kannata ihmetellä, jos tilanteesta ahdistunut löytää haulikolleen ilmeistä muuta käyttöä.

Poliisi mustamaalaa metsästäjiä

Poliisin virallisessa tiedotuskanavassa Poliisiradio.fi –sivustolla levitetään huhupuheisiin perustuvaa ja ilmeisen totuudenvastaista tietoa metsästyksestä ja metsästäjistä:

Vain murto-osa metsästysrikoksista tulee poliisin tietoon. Susien salakaadoista paljastuu vain joka kymmenes, kertoo Helsingin yliopiston tuore tutkimus. Miten poliisi voi valvoa metsän siimeksessä tapahtuvia rikoksia? Millä tolalla on metsästäjien ja poliisien välinen luottamus? Kysymyksiin hakee vastausta toimittaja Eero Mäntymaa.

Tämän löysän puheen perään esitellään aihetodisteeksi yhtä löperö video:

Väitteet ovat todella pöyristyttäviä, varsinkin kun niiden taakse ei juuri ole esittää mitään muuta kuin hataria aihetodisteita. Eivätkö metsästäjät olekaan syyttömyysoletuksen suojaamia, syyttömiä kunnes toisin todistetaan?

Videon ”todisteena” kuvaillaan viisi vuotta sitten tapahtunut epäselvä hirven kuolema ja surullisen kuuluisa Perhon tapaus, jotka mielestäni molemmat päinvastoin todistavat, kuinka vaikea tuollaisia tekoja on tehdä huomaamatta. Lisätodisteena Keski-Suomen poliisilaitoksen komissaari Arto Rajala väittää itse pystyvänsä salametsästämään jäämättä siitä koskaan kiinni. On toki selvää, että pomoportaan poliisiviskaalit voivat tehdä täydellisiä rikoksia ehkä helpommin kuin rivikansalaiset, mutta väite on todistusarvoinen vain jos Arto Rajala on todella salametsästänyt jäämättä siitä kiinni.

Ehkä, mene ja tiedä, totuuden asiasta voi halutessaan kertoa vain komissaari itse. Siihen asti se on kuitenkin vain ja ainoastaan löysää puhetta. Puhetta joka heittää lokaa meidän kaikkien metsästäjien silmille.

Videolla herra poliisi kertoo myös, kuinka mahdotonta heidän on valvoa salametsästystä. Mielestäni on kuitenkin järjen vastaista, kun poliisin virallinen tiedotuskanava julistaa kansalaisille totuutena jotain, mistä poliisi itsekin myöntää olevan mahdotonta ottaa selvää.

Videon ehdottomasti hyödyllisin materiaali on siellä esiteltävä metsästyksen valvojan virallinen tunnistuskortti. Sellainen on syytä pyytää nähtäväkseen, jos metsästysreissulla törmää henkilöön, joka väittää olevansa riistanhoitoyhdistyksen metsästyksenvalvoja.

Niin ja se mainittu ”Helsingin yliopiston tuore tutkimus”, jonka ainoita tieteellisiä ansioita lienee havainto siitä, että suurpetopolitiikka on kriisissä, löytyy arvioitavaksesi täältä:

http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja98.pdf

Valkohäntäpeuran kauden aloitus

Vielä on hieman turhan hätäistä tehdä johtopäätöksiä aiemmin kertomastani ravintohoukuttimien testistä. Kuitenkin Buck Expert Eruption - kaksikomponenttihoukutin on tähän mennessä ollut ehdottomasti kaikkein halutuin. Kuorrutin tällä karkkihoukuttimella ruokintapaikalla olevan kookkaan kiven ja alle viikossa se oli miltei kokonaan nuoltu puhtaaksi. Se siis ainakin toimii tehokkaasti.

Testiä on toistaiseksi haitannut paitsi tarkastelujakson lyhyys, niin ennen kaikkea edellissyksynä hankittujen riistakameroiden yhä pahentuva oikuttelu. Kahdesta kamerasta se huonommin toiminut (Ltl Acorn 5210MG) ei nyt kesän jälkeen suostunut edes kuvia ottamaan, saati niitä lähettämään. Tällä kertaa ei ole auttanut edes tehdasasetusten palauttaminen, ohjelmiston päivittäminen ja asetusten uudelleen konfiguroiminen. Vielä ei ole kuitenkaan toivoa ihan kokonaan menetetty, eli taistelu jatkuu, mutta yhden kameran vaje on tarkoittanut, muutoinkin vielä rauhallisilla ruokintapaikoilla, erittäin niukkaa todistusaineistoa. Tarkoitus on vielä lisäksi ottaa testiin yksi tämän syksyn uutuuksista GSM-riistakameroissa, mutta tästä lisää hieman myöhemmin.

Eilen illalla olin kaverini kanssa jälleen kyttyyllä. Arvoimme paikat ja kuinkas ollakaan, hänen ampumasektoriltaan alkoi kamera lähettää kuvia emästä ja vasasta. Niinpä vielä valoisaan aikaan klo 18:20 tuli jahtipuhelimeeni riistakamerakuvien lisäksi tekstiviestillä tieto kaadetusta urosvasasta.

Tähän mennessä olen ehtinyt omena- ja porkkanapinoja tuijotella jo pitkälti toistakymmentä tuntia kolmella eri kyttyykerralla. Peuroja ei kuitenkaan sillä aikaa ole ampumasektorille eksynyt. Meditatiivisen porkkanapinojen tuijottelun lisäksi on kuitenkin ollut mukava alkusyksyn lämpöisillä lukea e-kirjana jahtikännykästä Harri Nykäsen ”Jahti” –dekkari, ja Pekka Hiltusen ”Sysimusta” on nyt jännittävässä paikassa. Toivottavasti ehdin taas huomenna ja ylihuomenna kytikselle lukemaan, ja ehkä vielä se peurakin sieltä omalle kohdalle osuu.