maanantai 10. joulukuuta 2012

Optiikan puhdistus (kiikarit, tähtäinkiikarit)



Kiikaritähtäimet kuten katselukiikaritkin vaativat ajoittain huoltoa ja puhdistusta aivan samalla tavoin kuin aseet ja muut metsästysvarusteet. Jokaisen metsästäjän on siis syytä opetella tämäkin taito. Optiikan epäpuhtaus voi vaikuttaa merkittävästi kuvan kontrastin heikkenemiseen. Kuvan terävyyteen lialla on pienempi merkitys, joskin isommat tahrat voivat aiheuttaa tähtäinkuvassa selvästi havaittavia tummia läikkiä. Nämä asiat korostuvat erityisesti hämäräkyttäyksen ääriolosuhteissa.


Varusteet


Mikrokuituliina on tehokas apu linssien puhdistuksessa. Hätätilanteessa käyvät myös valkoiset paperiset nenäliinat ja talouspyyhkeet. Uusiopaperisia ja värjättyjä paperiliinoja kannattaa välttää, koska ne saattavat sisältää naarmuttavia partikkeleja. Mikrokuituliinakin on syytä puhdistaa pesemällä vähintään viidennen käyttökerran jälkeen (max. 30 °C, ilman huuhteluaineita). Säilytä mikrokuituliinaa pölyltä ja rasvalta suojaavassa pussissa tai kotelossa.

Pölyharja on hyödyllinen isompien hiukkasten kevyeen poistoon. On syytä muistaa kuitenkin varovaisuus ja puhtaus, koska pahimmillaan harjalla vain levittää rasvaista tahraa. Hyvän harjan harjakset ovat ohutkärkisiä. Harja kannattaa aika ajoin puhdistaa spriissä huuhtelemalla.

Puhdistusnesteenä voi käyttää tislattua vettä, näin ei synny kalkkitahroja. Puhdistettu bensiini ja apteekkisprii ovat myös tehokkaita puhdistusaineita, mutta turvallisinta on käyttää kiikarivalmistajan omia puhdistusnesteitä, jotka on suunniteltu nimenomaan optiikan pinnoitteita silmällä pitäen.

Kertakäyttöhanskat, siis sellaiset kumiset joita käytetään myös lihankäsittelyssä hygieniasyistä, estävät lian ja rasvan levittymisen käsistä puhdistusvälineisiin ja optiikkaan. Hyödyllisiä apuvälineitä ovat myös tehokas valaisin, suurennuslasi ja pumpulipuikot.



Aivan aluksi


Puhdista metsässä kevyesti vain korkeintaan irtoroskia ja pölyä. Kaikki niitä sitkeämpi lika vaatii paremmat olosuhteet ja huolellisemmat menetelmät. Puhaltele ja/tai harjaa kevyesti irtonaiset hiukkaset. Tarkastele optiikkaa hyvässä valaistuksessa.


Kevyt puhdistus


Vältä hankaamista. Pyri siirtämään ja imeyttämään lika kosteaan pyyhkeeseen mahdollisimman pienellä hankaamisella. Tässä käytössä on käteviä kertakäyttöiset esikostutetut linssipyyhkeet. Voit myös asetta sentin kokoisen palan nenäliinaa tahran päälle ja kostuttaa sen tipalla tislattua vettä. Anna vaikuttaa hetki, älä hankaa. Poista paperi pienen odotuksen jälkeen.

Hieman sitkeämpään likaan voit tehdä kevyitä pyyhkäyksiä kostutetulla pumpulipuikolla tai linssipyyhkeellä optiikan keskeltä kohti reunoja.


Perusteellinen puhdistus


Puhdista ensin irtoroskat ja pöly mahdollisimman hellävaraisesti. Kostuta mikrokuituliinan kulma kevyesti puhdistusnesteellä. Älä kaada puhdistusnestettä suoraan optiikan päälle, ainoastaan kevyesti liinalle. Puhdista linssi kevyillä kaarevilla keskeltä reunoille päin suuntautuvilla pyyhkäisyillä. Pyyhkäise mahdollisesti linssin pinnalle jäänyt puhdistusnesteen kosteus kuivalla osalla mikrokuituliinaa.


Muista silmälasit


Myös silmälasit kannattaa puhdistaa miedolla pesuaineella ja runsaalla vedellä säännöllisesti. Kiikareiden puhdistuksesta ei ole suurtakaan hyötyä jos silmälasit ovat sameat. Silmälaseja valittaessa kannattaa optikolta pyytää heijastuksenestopinnoitetut laadukkaat linssit ja välttää niitä halvimpia kolme-yhden-hinnalla-linssejä.


Zeiss lens cleaning kit


Zeiss lens cleaning kit sisältää kaiken tarvittavan optiikan hellävaraiseen, mutta tehokkaaseen puhdistukseen kätevässä kuljetuspussissa. Kitti maksaa muutaman kympin ja niitä myyvät Zeiss kiikareiden ja tähtäinkiikareiden jälleenmyyjät ja kamerakauppiaat.

Arvokas optiikka ansaitsee hyvän huolenpidon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti