Karjalankarhukoira viettää juhlavuottaan

Kuva: Kimmo Kemppainen

Kotimainen suurriistakoira täyttää tänä vuonna 80-v. Omat ensimmäiset muistoni karjalankarhukoirasta juontuvat lapsuuteen. Olin tainnut pelästyä isoa mustavalkoista koiraa. Niinpä vielä aikuisena suhtauduin karhukoiriin varauksellisesti. Enpä voinut enempää olla väärässä. Nyt jo useita vuosia olen päässyt tutustumaan läheltä karjalankarhukoiriin hirven- ja karhunmetsästyksen tiimoilla.

Kuva: Vesa Seppänen

Karhukoira on hyvin rohkea ja sitkeä koira. Lujaa luonnetta ja ennen kaikkea pelotonta päättäväisyyttä tarvitaankin jahdattaessa suurriistaa. Koiran tehtävä on pysäyttää riista paikoilleen haukkumalla ja siirtymällä eläimen eteen, kunnes metsästäjä pääsee paikalle. Karjalankarhukoira voi tarvittaessa pitää riistan aloillaan hyvinkin pitkiä aikoja. Jos haukuttava karkaa, pysäyttää hyvä karhukoira sen uuteen haukkuun pitkänkin seuraamisen jälkeen.

Ahma puussa. Kuva: Kimmo Iivonen

Hyvänä esimerkkinä häikäilemättömästä, mutta dynaamisesta riistatoiminnasta kaverini koira Kalotti Jakke törmäsi karhujahdissa kesken hakulenkin isoon urosahmaan. Muutaman vapaaotteluerän jälkeen ahma näki turvallisemmaksi kiivetä puuhun. Tämä kertoo koiran päättäväisyydestä aika paljon, kun tiedetään ahma pystyvän haaskalta ajamaan tarvittaessa karhunkin pois.

Kuva: Vesa Seppänen

Kuva: Vesa Seppänen

Toisaalta sama Jakke, joka hetkeä aiemmin on haastanut hirvisonnin tai suurpedon, työntää päätään syliin haluten rapsuttelua ja paijausta. Kaikki jahtireissuilla tapaamani karjalankarhukoirat ovat Jaken tavoin olleet silmiinpistävän seurallisia ja ihmisystävällisiä. Tämä kiltteyden ja häikäilemättömän rohkeuden vastakohtaisuus tuokin mieleeni lähinnä Robert Louis Stevensonin kirjoittaman ”Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde” -romaanin.

Laineen Markon Mustikkavuoren kennelin karhukoiria lepäämässä rankan jahtipäivän jälkeen.

Karjalankarhukoiran historia

Rodun alkuperänä pidetään Komin koiraa, jota kutsuttiin myös syrjäänien koiraksi. Kantakoirat ovat kuitenkin lähtöisin Laatokan Karjalasta, Aunuksesta ja Vienasta, joissa niitä käytettiin kaiken riistan metsästykseen. Jalostus aloitettiin 1936, jolloin tavoitteeksi asetettiin vankka, suurriistaa haukkuva koira. Tällöin rodun nimeksi sovittiin karjalankarhukoira. Ensimmäisen karhukoirat rekisteröitiin kennelliiton rekisteriin 70 vuotta sitten, vuonna 1946. Karhukoira rotuna kaikkine ominaisuuksineen onkin osa arvokasta suomalaista kulttuurihistoriaa.

”Se suvun syötti, heimon juotti, esivanhemmat elätti”

Näin laulettiin jo Kalevan kansan ajoilta peräisin olevassa kansanrunossa. Karjalankarhukoiran mustavalkoinen väri, tummien silmien palo ja olemuksen ryhdikkyys vangitsevat erämiehen katseen edelleen.

Kohta päästään tositoimiin :)

Monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira

Rotuna karjalankarhukoira on paitsi monipuolinen metsästyskoira niin myös sopeutuva, uskollinen ja rakastava perhekoira, ja se on valmis suojelemaan perhettään. Se on leikkisä ja tulee erittäin hyvin toimeen lasten kanssa. Paksun turkkinsa ansiosta ne pärjäävät talviaikaan hyvin ulkotarhoissa, kunhan vedoton koppi on tarjolla. Karhukoiria pidetään yhä enenevässä määrin myös sisäkoirina ja kiinteästi mukana perheen päivittäisissä askareissa. Vaikka karhukoira on jalostettu suurriistakoiraksi, niin aktiivisena rotuna se käy moniin eri harrastuksiin metsästys- ja haukkukoekauden ulkopuolella jäljestyskokeista agilityyn. Karhukoira tarvitsee monipuolista liikuntaa eikä sitä aktiivisuutensa vuoksi suositella pelkästään seurakoiraksi.

 Karjalankarhukoiran metsästysvaltteja ovat:

• tarkat aistit, eritoten vainu, sekä jälki- että ilmavainuisuus
• erinomainen haku
• erittäin hyvä suuntavaisto
• yhteistyöhaluisuus metsästäjän kanssa
• sitkeys riistan pysäyttämisessä ja haukunnassa

Kuva: Iiris Huuskonen

Rotua arvostetaan myös ulkomailla

Karhukoiria on viety paljon myös ulkomaille ja jalostustyö on aktiivista. Erityisesti Ruotsista löytyy vankka karhukoirapopulaatio ja yhteistyö koira-asioissa on toimivaa. Aktiivista karhukoiraväkeä löytyy myös muista Pohjoismaista sekä erityisesti Baltiasta, Puolasta, Venäjältä, Italiasta, Espanjasta, USA:sta ja Kanadasta. Rodun suosio on vankkumaton ja tulevaisuus näyttää erinomaiselta.

Karjalankarhukoira edustaa suomalaista, pitkää ja arvokasta metsästysperinnettä aidoimmillaan. Suomalainen koirarotu on vaalimisen arvoinen ja ansaitsee juhlavuotensa!


Katso Suomen Pystykorvajärjestön video karhukoirasta:




Lisää karjalankarhukoirasta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalankarhukoira

http://www.kennelliitto.fi/koirat/kotimaiset-rodut/karjalankarhukoira

http://www.spj.fi/karjalankarhukoira/

Suomalainen kiväärivalmistaja Sako on lähtenyt kunnioittamaan karhukoiran juhlavuotta upealla suurriistakiväärillä erikoishintaan.

Suojelijoiden raivo halaa luonnon hengiltä

Eläimiä kuolee, myös leijonia. Luonnossa kuolema ei tule kauniisti ja rauhallisesti vuoteen levossa.
Kuva: Bubye Valley Conservation (http://bubyevalleyconservancy.com)

Itkupotkuraivarin saanut ”luontoihminen” saattaa ensisilmäyksellä näyttää harmittomalta hölmöltä. Disneyn filmeistä ammennettu luontotietouskin aiheuttaa lähinnä vain myötähäpeän tunteita. Tilanne muuttuu kuitenkin vakavaksi, kun miljoona hörhöä alkaa tehdä vaatimuksiaan yhdellä äänellä. Kun nämä kaikki nostavat itsensä samaan aikaan muita paremmiksi ihmisiksi, seuraa tappavaa rakkautta.

Muistat varmaan viimekesäisen someraivon, jossa minnesotalainen hammaslääkäri Walter Palmer joutui tappouhkaus- ja vihapostitulvan uhriksi. Hänet leimattiin mediassa ympäri maailmaa rikolliseksi salametsästäjäksi, joka puhtaasta tappamisen ilosta oli salamurhannut viattoman Cecil-leijonan luonnonsuojelualueelta. Lynkkausmeininki jatkui satojen ”suojelijoiden” kokoontumisina Palmerin kodin ja työpaikan ulkopuolella. ”Paskiainen ja murhaaja, poistu kaupungistamme” -ahdistelu muuttui päivä päivältä uhkaavammaksi ja organisoidummaksi. Lopulta Palmer joutui lopettamaan työnsä ja katoamaan julkisuudesta kokonaan.

Jo syksyllä Palmer todettiin täysin syyttömäksi. Zimbabwen ympäristöministerin mukaan mitään ”rikosta ei tapahtunut” sekä ”kaikki paperit olivat kunnossa”. Tästä huolimatta hän ja hänen työpaikkansa joutuvat yhä edelleenkin organisoidun vihapostin kohteeksi. Kyse ei siis ole oikeudesta vaan moraalittoman ideologian kaunaisesta kostonhimosta.

Jos koko draama olisikin päättynyt ”vain” yhden onnettoman metsästäjän julkiseen lynkkaukseen, voisi kieroutunut mieli kuvitella ”luontoihmisten” ja Afrikan villieläinten voittaneen.

Cecil-kohu aiheutti katastrofin luonnonsuojelulle

Hyvää tarkoittaneet hölmöt ovat kautta maailmanhistorian aiheuttaneet järkyttäviä katastrofeja. Cecil-leijonan kuolemasta aiheutuneen älämölön johdosta ulkomaiset suurriistanmetsästäjät ovat poistuneet Zimbabwesta, eikä kaupallisia jahteja järjestetä entiseen malliin.

Niinpä Zimbabwen suurin luonnonpuisto Bubye Valley Conservation kärsii nyt ylisuuresta leijonapopulaatiosta. Alueen leijonakanta on luonnolle kestämätön, vähennystarpeen ollessa jo noin 200 leijonaa. Sietokyvyn ylittävä leijonakanta syö vuosittain satoja tuhansia kiloja lihaa. Tällä onkin dramaattinen vaikutus alueen antilooppi-, puhveli-, seepra- ja kirahvikannoille. Alueen suurimpana petona leijona tappaa tehokkaasti myös pienempiä petoja, kuten leopardeja, gepardeja ja hyenakoiria.

Zimbabwella on astronomisen suuria ongelmia ihmisoikeuksien, korruption, ruokatuotannon, talouden ja tautiepidemioiden kanssa. Näissä olosuhteissa valtiolla ei liikene resursseja liiemmälti luonnonsuojelutyöhön. Joidenkin alueiden villieläimistä on arvioitu hävinneen 50-80 prosenttia.  Niinpä luonnonpuistot, kuten Bubye Valley Conservation ovat yksityisellä maalla ja täysin riippuvaisia yksityisestä rahoituksesta. Bubyenkin on aiemmin saanut rahoituksensa pääosin varakkailta länsimaisilta metsästäjiltä, joiden turvin on rahoitettu luonnonsuojelutyötä. Bubye on ollut alueella merkittävä työnantaja, tukenut paikallisia kouluja ja klinikoita, sekä toimittanut lihaa paikallisten kylien tarpeisiin.

Bubyessa elää myös Afrikan kolmanneksi suurin populaatio äärimmäisen uhanalaisia mustasarvikuonoja. Alue on toistaiseksi pystynyt työllistämään asekuntoisia miehiä alueen vartiointiin. Salametsästys kuitenkin uhkaa vakavasti sarvikuonoja. Zimbabwe ei tarjoa kansalaisilleen länsimaisia sosiaalipalveluita ja työttömyys ajaa salametsästykseen, joka onkin tuottoisampaa bisnestä kuin kokaiini tai timantit.

Hyvää tarkoittavat hölmöt vaativat viime kesäisellä älämölöllään myös metsästystrofeiden maahantuontikieltoa koko EU:n alueelle. Painostuksen alla Air France, KLM, Iberia, Qantas, Delta Airlines, American Airlines ja United Airlines ovat kertoneet, etteivät ne kuljeta tiettyjen eläinten trofeita (leijonat, leopardit, norsut, puhvelit ja sarvikuonot). Finnair ei edes erittele eläinlajeja, vaan on kieltänyt metsästysmuistot yleisesti.

Koska mikään paikka Afrikassa ei voi ottaa 200 ylimääristä leijonaa kontolleen, näkee Bubyen alueen johtaja Blondie Leathem hallitun metsästyksen alueen ainoana pelastajana. Metsästäjien houkutteleminen alueelle takaisin ei ole helppoa hammaslääkäri Walter Palmerin kokeman julkisen lynkkauksen jälkeen. Eikä sitä todellakaan helpota ”luontoihmisten” aikaansaama trofeiden kuljetuskielto tärkeimmillä lentoyhtiöillä.

This is what happens to old lions that don't get hunted. These five lions alone could have injected $250 000 into an economy. Come on, it's not rocket science !!!  - PH Stephen Sutherland

Rahantarve suojelutyön jatkamiseen on kuitenkin akuutti. Luonnonvaraisen leijonan metsästyslisenssi tuottaa helposti yli 50.000€ tulot suojelutyöhön. Matematiikka on yksinkertaista, 200 leijonan lisensseistä voisi saada yli 10 miljoonan tulot ja samalla pelastaa alue ylisuuren leijonapopulaation muulle luonnolle aiheuttamilta tuhoilta. Lisenssimaksujen lisäksi safarimetsästäjät käyttävät merkittäviä summilla myös alueen muita palveluita ja näin auttavat koko yhteisön selviämiskamppailua Zimbabwen köyhyydessä.

http://bubyevalleyconservancy.com/news/

Nyt tilannetta yritetään paikata Bubyen alueella järjestämällä arpajaiset, joissa palkintoina on leijonanmetsästyslisenssejä ja erään metsästäjän lahjoittama upea 25.000 dollarin arvoinen Heym 88B .500 Nitro Express -tuplakivääri. Arpajaisten tuotto käytetään kokonaisuudessaan luonnonsuojelutyöhön.

Toki tuo 10 miljoonaa euroa olisi helposti saatu kasaan, jos miljoona netissä raivonnutta ”luontoihmistä” olisi lahjoittanut kukin 10€ Bubye Valley Conservation tilille, joka olisi ollut vain muutaman klikkauksen vaiva (http://bubyevalleyconservancy.com). Mutta eihän sitä ehtinyt (halunnut) tämä porukka tehdä, kun oli niin kova kiire kieltää metsästystä ja lynkata hammaslääkäriä.

Mitenkä meni noin niin kuin omasta mielestänne…?

Zeiss Victory V8 4.8-35x60 testi

Peurakyttyyn loppukaudeksi sain testiin Zeiss Victory V8 4.8-35x60. Tiesin toki jo kokeilemattakin, että monsteri olisi mennen tullen valovoimaisempi kuin omassa käytössäni oleva Victory Diavari. Melko nopeasti selvisi myös, että se on omassa luokassaan paras koskaan testaamistani hämäräkiikareista.

Paras on tietysti paras, mutta siihen sisältyy kuitenkin väistämättä asioita jotka tulevat ikään kuin kaupanpäällisinä. Noin 3.300 € hinta ei ainakaan omalla kohdallani ole se pienin haaste. Jos ajatellaan pelkästään peurankytistelyä, niin tuolla rahalla saa helposti kaksikin tarkoitukseen ihan hyvin sopivaa laadukasta tähtäinkiikaria.

Jos aloitetaan kuitenkin niistä ylivoimaisista ominaisuuksista. Normaalissa kytistilanteessa ns. täysin pimeässä, missä paljaalla silmällä ei näe edes kohdetta, katselu tämän läpi oli kuin joku olisi laittanut valot päälle. Toki hieman vastaava ilmiö on lievemmin havaittavissa kaikilla laadukkailla hämäräkyttäykseen suunnitelluilla tähtäinkiikareilla, mutta seuraavaksi tapahtui jotakin ennen näkemätöntä. Käänsin kiikarin suurennoksen ensin normaaliin 6-8x luokkaan. Sitten jatkoin zoomaamista (näillä etäisyyksillä) lähes naurettaviin 20-30x suurennoksiin ja tähtäinkuva pysyi edelleen kirkkaan terävänä. Kuva on jopa näillä suurennoksilla edelleen selvästi rikkaampi yksityiskohdiltaan, kolmiulotteisempi, sävykkäämpi ja siinä on laajempi syväterävyysalue kuin omassa Victory Diavarissani sen optimisuurennoksella.

Koska etäisyydet omassa peurankytistelyssäni jäävät 15-70 metrin matkoille, otin vielä kauden loputtua testiin erilaisina iltoina pelto- ja hakkuuaukeita. Mittasin etäisyydet jo valoisan aikaan laserilla. Pimeän laskeuduttua, omalla (all-rounder -tyyppisellä) Victory Diavarilla arvioin pystyväni hyvältä tuelta laadukkaaseen riistalaukaisuun noin 100-150 metrin päähän. Victory V8 4.8-35x60 näytti kohteen erinomaisesti kaksin- ja jopa kolminkertaisilta etäisyyksiltä. Tähtäinkiikarin puolesta voisin siis hyvin ampua riistalaukauksia pimeässä yli 300 metrin matkoilta. Käytännössä en kuitenkaan luota omiin ampumataitoihini pimeässä niin paljoa ja rutiininomainen onnistuminen näille matkoille vaatisi paljon harjoittelua. Tähtäinkiikarin puolesta se olisi kuitenkin mahdollista.

Zeiss Victory V8 4.8-35x60 on toki ison ja hieman kömpelön kokoinen kanniskella, eikä se sovellu järkevästi yleiskäyttöön. Eli ei tosiaankaan oikea valinta hirvijahtiin tai ajometsästykseen. Mutta jos hakee parasta työkalua hämäräkyttyylle tai vaikka pitkille matkoille vuoristojahteihin, niin tässä se on. Jos vielä nämä kaksi vaatimusta yhdistyvät, kuten pienpetojen hämäräkyttäyksessä. Pieniä kohteita, pitkältä matkalta hämärässä… BINGO!

Poikkeuksellisen paksu (36 mm) runkoputki mahdollistaa erittäin laajan ristikonsäädön ja laajan näkökentän: 4.8-suurennuskertoimella näkökenttä 8.6 m @ 100 m (35 x -> 1.2 m).

ASV (luodin lentoratakompensaattori) mahdollistaa tarkat säädöt eri etäisyyksille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun ase on kohdistettu normaalisti sadalle metrille, niin lentoratakompensaattorin avulla voi tähdätä vaikkapa kolmeen sataan metriin normaalisti ilman korjauksia vain kääntämällä tähtäinkiikarin säätönupista asetuksen oikeaksi. Parallaksisäädintä kiertämällä voidaan säätää optimaalinen tarkkuus kaikille ampumaetäisyyksille ja välttää parallaksin aiheuttamat osumavirheet. Myös tuulikorjaukset onnistuvat kätevästi säätönupista. Ja voin vakuuttaa, homma toimii yllättävän helposti, kävin testaamassa viimetalvena asiaa radalla, jossa ammuttiin jopa ½ km matkalle.

Tässä videolla näkyy hyvin pitkän matkan ammunnan haasteet ja toisaalta myös helppous hyvillä välineillä.

Zeiss Victory V8 4.8-35x60 

Suurennus                                  4.8 - 35 x
Tehollinen linssin halkaisija     48.1 mm - 60 mm
Twilight Factors                       13.6 - 45.8
Näkökenttä @ 100m                 8.6 - 1.2 m
Näköaste                                   4.9° -  0.7 °
Diopterin säätövara                  +-3.5 | 2 dpt
Silmäetäisyys                           95 mm
Parallaksivapaus                      50 - ∞ m
Säätöala @ 100m                    130 x 85 cm
Säätä per naksaus @ 100m     0.5 cm
Tähtäinputken halkaisija         36 mm
Okulaarin halkaisija                46 mm
Objektiivin halkaisija              67 mm
Vedenpitävyys                        400 mbar
Käyttölämpötila-ala °C          -25 | +50 °C
Pituus                                      402 mm
Paino                         0.97 kg
LotuTec®-pinnoitus
Nitrogen-täyttö