perjantai 23. toukokuuta 2014

Hylkeiden metsästys on tärkeää


Päivän Aamulehteä lukiessani löysin Lukijalta -palstalta Paavo Pajun mielipidekirjoituksen harmaahylkeen eli hallin vahingollisuudesta. Vaikka hylkeillä on toki paikkansa ja oikeutensa Suomen luonnossa, ei niiden kannan kasvu ole ollut mitenkään ongelmatonta. Hylkeiden metsästyksen liiallinen rajoittaminen sekä vastustaminen ovat johtanut tilanteeseen, jossa sillä ei ole yhtään luontaista vihollista ja kannan kasvu uhkaa kalastajien elinkeinon lisäksi myös luonnonkalan saatavuutta kaupoista.



Harmaahylje on Suomen pahin suurpeto


Maamme yleisin petoeläin ja vieläpä suurpeto ei ole susi, karhu, ilves eikä ahmakaan. 

Yleisin suurpetomme on harmaahylje, eläin jonka lukumäärä merialueillamme ylittää kolminkertaisesti muiden petojen yhteenlasketut kannat. Sen kalastolle ja kalastukselle aiheuttamat tuhot myös ylittävät kaikkien maapetojen yhteensä aiheuttamat vahingot. 

Hylje on suurin syy siihen, että kolmen miljoonan suomalaisen kaupasta ostamasta kalasta enää noin seitsemän prosenttia on kotimaista luonnonkalaa.

Harmaahylje eli halli syö päivässä kalaa viitisen kiloa. Ja kun hylkeiden määrä pelkästään Suomen merialueilla ylittää 15 000 yksilön rajan menee kalaa niiden suihin yli 75 tonnia. Päivässä! 

Ammattikalastajan rysän ympärillä pyörivät hallit syövät kalaa, jonka oikeasti pitäisi päätyä sinun ruokapöytääsi.

Mutta muutama sata hylkeensuojelijaa Ville Niinistö (vihr) etunenässään ovat sitä mieltä, että sinä et sitä kalaa tarvitse, vaan se on hylkeiden ruokaa. 

He ovat toiminnallaan antaneet hylkeiden määrän kasvaa moninkertaiseksi siihen nähden, mitä kannan monimuotoisuus ja kestävyys vaatisi. Ja samalla linjalla ovat jatkamassa – tekemässä lisää hylkeiden suojelualueita ja vaikeuttamassa kalastajien työtä. 

Tavoitteena lienee saada kotimaisen kauppakalan määrä laskemaan viiteen prosenttiin tai allekin.

Joka kerran, kun näet hylkeen kuvan, muista, että se on sinäkin päivänä syönyt kalaa viisi kiloa. 

Kumpaa teet mieluummin, suojelet hylkeitä vai syö kotimaista kalaa?

Paavo Paju
Jokioinen



maanantai 19. toukokuuta 2014

Uusi haaskaohjeisto tulossa


Maa- ja metsätalousministeriön haaskaohjeistus valmistuu aikaisintaan metsästysvuodeksi 2015–2016. Nykylainsäädännön mukaan ruokintapaikkojen määrää ei voida rajoittaa riittävän tehokkaasti, vaan haaskan saa viedä maastoon erittäin pienellä kynnyksellä.

Ministeriön mukaan erityisesti karhun houkuttelu haaskaruokintapaikoille on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Haaskaruokintapaikkoja on kuvaustoimintaa harjoittavilla yrittäjillä, mutta yhä enenevässä määrin myös yksityisillä henkilöillä.

Ministeriö suunnittelee metsästyslakiin haaskanpitokieltoa, joka estäisi haaskojen käytön suurpetojen houkuttelussa 1.5.-9.9. Maastoon ei saisi jättää kiellon aikana hautaamatta ahman, ilveksen, karhun tai suden käyttämää ravintoa. Hunajan jättäminen hautaamatta maastoon olisi kiellettyä ympäri vuoden.

Kiellosta voitaisiin poiketa Suomen Riistakeskuksen luvalla, jos ravinnon tarjoaminen on välttämätöntä tutkimustoiminnan, elinkeinon harjoittamisen, eläintautien ehkäisemisen, uhanalaisten lajien suojelun tai vahinkoa aiheuttavien eläinten tai vieraslajien poistamisen vuoksi.

Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii saamaan lakimuutosluonnoksen lausuntokierrokselle vuoden loppuun mennessä. Rikkomuksista seuraisi sakkoja.

Lähde:

http://yle.fi/uutiset/haaskojen_kayttoa_aiotaan_rajoittaa/7249115


tiistai 13. toukokuuta 2014

Ravintola Hella & Huone


Ravintolakokin perusopintoni on nyt suoritettu ja erikoistumiseni fine dining –kokiksi jatkuu tulevan kesän ajan. Kun sain tilaisuuden aloittaa työt ravintola Hella & Huoneessa, en hetkeäkään epäröinyt. Hella & Huone on Tampereen ja koko Suomenkin parhaita illallispaikkoja. Useilla palkinnoilla tunnustettu keittiömestari Arto Rastas tiimeineen kehittää jatkuvasti uusia annoksia innovatiivisesti ja yllätyksellisesti skandinaavisella tyylillä, ranskalaisesta perinteestä ammentaen. Ruokalista vaihtuu 10 kertaa vuodessa, mikä mahdollistaa jatkuvan sesonkituotteiden käytön.

Ravintoloitsija Arto Rastas, vuoromestari Juho Rajamäki ja vanhempi hämmentäjä Matti Hulpio.

Riesling-teemaviikkojen (12.5. – 25.5.2014) kunniaksi Hella & Huone tarjoaa nyt keväisen raikkaan, mutta yllätyksellisen menun, jossa pääosassa ovat itse kerätyt villiyrtit, keväinen hauki sekä kotimainen merihanhi. Tänään maisteltiin koko henkilökunnan kesken ensimmäisen kerran uusia annoksia ja niiden kanssa tarkkaan mietittyjä viinejä.


Parsaa ja väinönputkea

Kukkakaalia “Black”

Toutosen haukea ja tuhkaperunaa

Herukalla maustettua merihanhea ja aprikoosia

Passion ja piimä

Maa-artisokkaa ja suolakeksiä






Menu




Alkuruokia


Parsaa ja väinönputkea
Alexander Laible. Baden, Riesling Trocken 2013, Alte Reben SG ***

Kukkakaalia “Black”
Markus Molitor. Mosel, Zeltinger Sonnenuhr Spätlese, Riesling 2009



Pääruokia


Toutosen haukea ja tuhkaperunaa
Schlossgut Diel, Nahesteiner, Nahe Riesling 2012

Herukalla maustettua merihanhea ja aprikoosia
Horst Sauer, Franken, Scherndorfer Lump, Spätlese Trocken 2011



Jälkiruokia


Passion ja piimä
Friedrich Becker, “Summer of 69”, Nahe, Riesling Spätlese 2007

Maa-artisokkaa ja suolakeksiä
Markus Molitor, Mosel, Bernkasteler Badstube Auslese sweet 2005



Uudesta menusta ovat ylpeitä myös Hovimestari Humberto Pulido Garcés ja nuorempi hämmentäjä Anu Kivimäki.

Arvovaltaista apua menun maistelussa tarjosivat viiniasiantuntija Kirsi Hassler Wine Templestä sekä saksalaisen viinitalo Dautelin Christian Dautel.



Christian Dautel esitteli samalla myös oman viinitarhansa hedelmiä :)







Tule käymään ja moikkaamaan, 

nähdään Hellassa & Huoneessa!


http://hellajahuone.fi/poytavaraus/

Salhojankatu 48
33500 Tampere

Puh: 0103223898

www.hellajahuone.fi
https://www.facebook.com/pages/Ravintola-Hella-Huone/126572827411076
ravintola@hellajahuone.fi


Avoinna: ti-la 18.00->

Pöytävarauksella 16.30 alkaen
Heinä- ja elokuussa torstai-lauantai
Muina aikoina sopimuksen mukaan