tiistai 4. kesäkuuta 2019

Nothing sucks like Electrolux


Kuvittele tilanne. Nautit perheen kanssa rentoa vapaa-ajanhetkeä pitsan paistumista odotellessa. Yhtäkkiä keittiöstä kuuluu voimakas pamaus ja lasinhelinää. Ryntäät keittiöön ja näet kauhuksesi lasisen uuninluukun räjähtäneen miljooniksi pieniksi paloiksi pitkin keittiötä, uloimpien sirujen lentäneen useita metrejä eteisaulaan asti. Hetken siunaat mielessä, kuinka helpottunut olo on, ettei keittiössä ollut paikalla lapsia tai lemmikkejä…

Juuri näin tapahtui meidän perheessämme jokin aika sitten. Alkoi perusteellinen ja aikaa vievä puhdistus. Lakaisten, imuroiden ja pyyhkimällä, mutta miljoonia pieniä siruja on lähes mahdoton saada pois kerralla. Vielä päiviä myöhemmin löytyi ilkeitä pieniä lasinsiruja ikävästi jalkapohjaan tarttuneena. Mutta minkäs teet…




Tai siis tein kyllä. Siivouksen lisäksi otin yhteyttä Electroluxin asiakaspalveluun (eivät vastanneet) sekä paremman yhteyden puuttuessa heidän tiedotuspäällikköönsä. Hänen vastauksensa oli suurin piirtein, että voi kuinka ikävää, ilmiö on harvinainen, mutta näin voi käydä silloin tällöin.

Kysyinkin häneltä: ”Ymmärsinkö oikein, että uunin lasin räjähtäminen miljooniksi palasiksi ympäri keittiötä ja eteisaulaa kuuluu normaaliin Electrolux-tuotteiden elinkaareen? Se ei siis ole poikkeama, vaan jotain niin tavallista, ettei se huoleta teitä sen enempää? Kuluttajankin on mielestänne hyväksyttävä se vaarattomana pikku ominaisuutena, joka kuuluu luontevana osana Electrolux-uunien asiakaskokemukseen?”

Sain vastauksen, että voivoi ja uunin lasi on turvalasia, joka on suunniteltu särkymään turvallisesti ilman teräviä paloja. Tämä ei kuitenkaan ikävä kyllä pidä paikkaansa, vaan pyöreämpien ”turvallisten” palasten joukossa on neulan teräviä pieniä muutaman millin lohkeamia. Juurikin niitä, jotka kulkeutuvat helposti ympäri asuntoa ja joita on vaikea siivota tai havaita kuin ikävinä pistoina jalkapohjissa.

Kysyessäni miksi heidän asiakaspalvelunsa ei ollut vastannut tiedusteluuni, tiedotuspäällikkö jätti vastaamatta syyn, mutta lupasi heidän ottavan yhteyttä. Lopulta heidän asiakaspalvelunsa ottaa yhteyttä ja vastaa: ”Olen tarkistanut laitteenne tiedot ja minun on ikäväkseni ilmoitettava, että kyseistä luukun lasia ei enää ole saatavilla varaosana. Sen valmistus on loppunut ja osa on valitettavasti ehditty myymään loppuun kaikista varastoistamme. Näillä tiedoilla laitetta siis ei enää ole mahdollista korjata, joten suosittelin tällaisessa tapauksessa kääntymään kotivakuutuksenne myöntäjän puoleen, jotta voitte selvittää, millaisia mahdollisuuksia asian kuntoon saattamisessa on.”


Lasinsiruja kaikkialla useiden metrien säteellä, jopa uunin sisällä pitsassa.

Ilmeisesti räjähtäneitä laseja on ollut todella paljon, koska ne kaikki oli varaosina myyty jo tässä vaiheessa loppuun. Olin ostanut yhden Electroluxin lippulaivatuotteista melko pian induktioliesien tultua kuluttajamarkkinoille. Se oli aikanaan tietysti kallis investointi, mutta kuten aina jonkin tekniikan yleistyessä, niiden hinnat halpenevat rajusti. Kysyessäni nyt siis vakuutusyhtiöltämme korvausta, niin he luonnollisesti vertasivat lieden arvoa nykyiseen tarjontaan, josta he tekivät vielä ikävähennyksen. Käytännössä tämän vähennetty korvaushinta jäi lähes samaksi kuin omavastuuosuutemme.

Electroluxin liesi räjähti siis paljon ennen toivotun käyttöikänsä loppumista, mutta valmistaja ei kyennyt eikä halunnut sitä korjata. Ei edes maksua vastaan. He vain yksinkertaisesti pesivät kätensä koko asiasta. Heitä ei kiinnostanut asiakkaan tilanne voivottelua enempää.

Asian koko kuva alkoi vähitellen selvitä, kun veimme räjähtäneen Electrolux-romun kunnan jätepisteelle. Siellä tavaraa vastaanottava henkilö kertoi heilläkin huomatun kyseisen merkin kesken kaiken hajonneet tuotteet. Jäin sitten hetkeksi pohtimaan omia kokemuksiani Electroluxeista viimevuosilta. Electrolux-merkkinen astianpesukoneemme hajosi heti takuuaikana. Korjauksista huolimatta se ei ole oikeastaan koskaan toiminut täydellisesti, mutta pienillä nikseillä sen kanssa on toistaiseksi pärjätty. Electrolux-imuristamme vaihdettiin muovinen teleskooppiputki takuuaikana koska sen heppoinen liukumekanismi ei kestänyt käyttöä. Nämä huonolaatuiset tuotteet eivät ole siis mitenkään sattumaa vaan surkeasta suunnittelusta johtuva ominaisuus.

Electrolux julistaa omassa ympäristöohjelmassaan: ”We are committed to Designing products to reduce their adverse environmental impact in production, use and disposal. Reducing resource consumption, waste and pollution in our operations.” He ovat siis muka sitoutuneet vähentämään jätettä. Huonosti suunnitellut ja normaalia käyttöä kestämättömät tuotteet ovat osoitus juurikin välinpitämättömyydestä ympäristöasioissa. Tälläkin kertaa yhden huonosti valmistetun lasin vaihtaminen olisi jatkanut koko lieden elinkaarta mahdollisesti kymmenillä vuosilla, mutta nyt se joutui kokonaan romuksi.

En siis todellakaan suosittele kenellekään Electrolux-tuotteita. On vain todettava heidän itsensä jo 70-luvulla Englannissa lanseeraaman imurimainoksen sloganin sanoin: ”Nothing sucks like Electrolux


Electrolux-romun tilalle löytyi uusi ominaisuuksiltaan parempi ja hinnaltaan edullisempi Whirlpool-liesi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti