perjantai 23. helmikuuta 2018

Harrasteaseet vähentävät rikollisuutta ja luovat turvallisuutta


Voin todistaa, että siellä missä asukkailla on enemmän metsästys- ja harrasteaseita, on turvallisempi asua. Siellä tehdään myös vähiten rikoksia. Näin myös toisinpäin. Alueilla joissa on vähemmän aseiden hallussapitolupia, on turvattomampaa asua ja näillä alueilla tehdään myös enemmän rikoksia.

Siis mitä ihmettä??? Aselakejahan on vuosi vuodelta kiristetty lisääntyvän turvallisuuden nimissä. Media uutisoi jatkuvasti, kuinka paljon turvallisuus lisääntyisi, jos vain aselakeja kiristettäisiin lisää. Tälläkin hetkellä meillä on menossa aselakien muutosprosessi. Viimeisin EU:n ampuma-asedirektiivi odottaa Suomessa täytäntöönpanoa. Sen edellyttämiä muutoksia sorvataan nyt sisäministeriössä, vaikka edellistenkään lain tiukennusten ei ole osoitettu lisänneen turvallisuutta.

Niinpä niin! Samaa ihmettelin itsekin. Aloin miettiä, mikseivät todelliset havaintoni ympäröivästä maailmasta täsmää median luoman mielikuvan kanssa. Tunnen nimittäin satoja aseenomistajia. Enkä tiedä yhtään tapausta, joka toimisi rikollisesti tai eläisi muutoin epävakaata elämää. Päinvastoin. Suurin osa tuntemistani metsästäjistä ja aseharrastajista on tavallisia perheellisiä luotettavia veronmaksajia. Tunnollisia puurtajia, joiden elämä täyttyy työssäkäynnistä, asuntolainan maksamisesta ja vapaa-ajalla erähenkisestä ulkoilusta tai vaikka reserviläistoiminnasta.



Ase ei tapa Ahvenanmaalla


Tunnettua on, etteivät aseet tapa Ahvenanmaalla. Pienessä 308 asukkaan Kumlingen kunnassa on 502 aseen hallussapitolupaa. Eli aseiden ja ihmisten suhde on siellä Suomen suurin, 163%. Kumlingessa on siis eniten aseita koko Suomessa asukaslukuun nähden. Kumlinge on kuitenkin sijalla kaksi Suomen vähiten rikollisten kuntien listalla.

Yllä oleva on puhdasta faktaa, mutta tätä totuutta on yritetty vesittää monenlaisilla väitteillä, kuten että otos on liian pieni, se on yksittäinen poikkeama tai että suomenruotsalaisilla on nyt vain jotenkin ylivertainen sosiaalinen ja kulttuurillinen perimä ja ties mitä muuta…

En uskonut noihin väitteisiin. Niinpä aloin etsiä laajempaa tutkimusta aselupien ja rikollisuuden vertailusta. Vaikka aseturvallisuudesta puhutaan paljon, en jostain syystä sellaista kattavaa ja tuoretta tilastoa mistään löytänyt. Voisi kuvitella, että media olisi sellaisen tilannut, kun asiasta lähes päivittäin kohkaa, tai viranomaiset, kun turvallisuuteen vedoten aselakeja koko ajan kiristävät. En löytänyt sellaista edes aseharrastus- ja metsästysjärjestöiltä tai -keskusliitoilta.



Ase ei tapa Sisä-Suomessakaan


Niinpä päätin tehdä sellaisen itse. Maailma on täynnä tiedon siruja, joten aivan ensimmäiseksi täytyi päättää, mitä tietoja ja kuinka laajasti keräisin. Rikollisuutta ja epämiellyttävää häiriökäyttäytymistä voi ilmetä kovin monella tavalla, joten päädyin tarkastelemaan rikoslain määrittelemiä rikoksia. Parhaiten tietoa on saatavissa kuntatasolla tarkasteltuna. Jotta rikoslakirikokset parhaiten kuvaisivat kyseisen kunnan alueella asuvien ihmisten rikollisuutta (eikä ohikulkijoiden) poistin tarkastelusta liikennerikokset kokonaan (rikoslain 23 luku). Voi kuulostaa pilkun viilaamiselta, mutta pienen kunnan halkovalla valtatiellä automaattiset nopeusvalvontakamerat ja suuri liikennemäärä vääristävät rikostilastot helposti jopa kymmenkertaisiksi.

Ohikulkijoiden lisäksi myös suuret turistivirrat saattavat vääristää tilastoja. Esimerkiksi valtavat matkailuvirrat Lapissa tai vaikka maailman vilkkain matkustajasatama Helsingissä. Usein uutisoidaan myös itärajan läheisyydessä tapahtuvasta rikollisuudesta, ja jo aiemmin oli heitetty epäilys ruotsinkielisen rannikon muusta maasta poikkeavasta paremmasta kulttuurista. Niinpä jätin nämä kaikki alueet rauhaan, jotta löytäisin mahdollisimman hyvin suomalaista ja kunnittain paikallisia olosuhteita kuvaavat alueet.



Otin tarkastelualueeksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueen, joka on Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntien alueella. Tämä alue kattaa 45 kuntaa. Joukossa 756 asukkaan Luhanka ja 228.274 tamperelaista, sekä kaikkea siltä väliltä. Tietomäärä ei ole pieni, se sisältää yhteensä 785.552 ihmisen alueen ja on 5.503.297 asukkaan Suomesta erittäin iso otos. Satoja kertoja suurempi kuin galluppien ja muiden kyselymittausten otokset yleensä.

Keräsin kaikki tiedot tähän taulukkoon:

Klikkaa kuvaa nähdäksesi taulukon suurempana.


Selvät luvut vahvistavat aseiden turvallisuuden


Jo ensi silmäyksellä näkee taulukon lukujen vahvistavan Kumlingen havaintoa. Esimerkiksi Kivijärvellä on koko joukosta eniten aseita (lähes yhtä paljon kuin on asukkaitakin), mutta vähiten rikoksia.  Yksittäisten kuntien lukujen vertailu on taulukosta työlästä, eikä anna helposti kokonaiskuvaa. Niinpä päätin laittaa tiedot kaavioon, jossa Y-akselille ”rikoslakirikokset (pl. liikennerikokset) per 100 asukasta” ja X-akselille ”hallussapitoluvat per 100 asukasta”.


Klikkaa nähdäksesi kuvan suurempana.


Näin isossa joukossa on toki hajontaa. On kuntia, joissa pienemmällä asemäärällä on suurempi turvallisuusvaikutus ja sitten varsinkin pieniä kuntia, joissa muutama yksittäinen tapahtuma ja/tai tekijä on nostanut rikosmäärää isommaksi. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, kunnat ovat erilaisia ja esimerkiksi pieneen rauhalliseen maalaiskuntaan sijoitettu vastaanottokeskus tai kriminaalihuollon katkaisuhoitola voi merkitä tilastolukujen moninkertaistumista normaaliin tilanteeseen.

Kaavio kuitenkin osoittaa selvästi, kuinka hallussapitolupien määrällä ja rikollisuudella on selvä korrelaatio. Mitä enemmän kunnassa on aselupia, sitä vähemmän on rikoslakirikoksia. Käänteisesti myös, mitä vähemmän kunnassa on aselupia, sitä turvattomampi paikka se on asua ja elää. Tätä faktaa ei voi kiistää.



Aseurheilu ja metsästys ovat hyviä harrastuksia


En väitä, että ase elottomana ja tahdottomana esineenä itsessään mitään tekisi, ei pelasta eikä tuhoa. Ihminen luo turvallisuuden tai turvattomuuden ympärilleen. Miksi sitten aseluvat ja turvallisuus korreloivat? Aseurheilu ja metsästys ovat hyviä harrastuksia. Tasapainoiseen ja terveeseen elämään kuuluvat hyvät sosiaaliset harrastukset. Aseiden omistaminen ja käsittely opettaa vastuunottamista sekä korostaa turvallista käyttäytymistä päivittäisessä toiminnassa.

Ajatellaan vaikka 15-vuotiasta nuorta, joka on päässyt metsästysseuran toimintaan ja saanut rinnakkaisluvan metsästysaseeseen. Hän tietää, että kaveripiirin hölmöilyyn ei kannata lähteä mukaan. Ei edes kannata kulkea sellaisissa porukoissa, joissa rikotaan lakeja. Esimerkiksi vain yksi törttöily pussikaljaporukassa voi viedä aseluvan mennessään.

Sama koskee toki yhtä lailla keski-ikäistä hirviukkoa. Jo pelkkä ylinopeussakko tai vaikka perheen sisäinen käsirysyksi muuttunut riita voi johtaa aselupien perumiseen. Oikeastaan mikä tahansa tilastomerkintä sarakkeessa ”rikoslakirikokset” voi johtaa hallussapitoluvan uudelleenharkintaan lupaviranomaisen taholta.

Jos ajatellaan, että metsästäjät ja muutkin aseharrastajat ovat ihan yhtä korkealla tai matalalla moraalilla varustettuja kuin kaikki muutkin vastaavassa asemassa olevat kansalaiset, niin pelko lupien, eli aseiden ja harrastuksen menettämisestä ohjaa korkeamman moraalin käytökseen. Mitä enemmän yhteisössä on tällaisia pakostakin keskimääräistä korkeammalla moraalilla toimivia ihmisiä sitä varmemmin he rauhoittavat myös lähipiirinsä toimintaa omalla esimerkillään.

Harrastusporukoissa kannetaan huolta ja vastuuta kavereista. Metsästys ja ammuntaurheilu ovat molemmat yhteisöllisiä ja paljon aikaa vieviä harrastuksia. Jos vapaa-ajan täyttää hyvä harrastus, niin johonkin rikostilastoja lisäävään jää vähemmän aikaa sekä mahdollisuuksia.

Pitäisikö siis lupaehtoja kiristää entisestä, jos se saa aseenomistajat toimimaan noin lainkuuliaisesti? Eipä tietenkään, nykyinen ja itse asiassa jo pari edellistä aselain kiristystä ovat tuottaneet jo tuon efektin täysimääräisenä. Lisäkiristykset vain vähentävät harrastusmahdollisuuksia entisestään. Näin vähenee myös aselupien mukanaan tuoma turvallisuus.



M.O.T.


Mitä enemmän uusia harrastajia tulee metsästyksen sekä muiden aseharrastusten pariin ja mitä enemmän myönnetään uusille harrastajille aselupia, sitä turvallisemmaksi meidän kaikkien elämä muuttuu.



Lähteet:

Kartta: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sisa-Suomen_poliisilaitos.svg

Kuva: https://www.pexels.com/photo/beautiful-blur-canine-cute-267139/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti