Eilen aamusta heräsin toiveikkain ajatuksin. Vihdoinkin kelit selvästi pakkasella ja ohut lumipeite maassa. Yön aikana ja pitkin aamua oli riistakameroistakin alkanut tippua pitkästä aikaa useita kuvia peuroista… lähes täydellistä, kunnes suolta tulee kuvia kolmesta ilveksestä. Kissat jäävät ruokinnalle pyörimään koko päiväksi.
Tuumaustauko ja taktiikan vaihto. Turha kuvitellakaan, että peuroja näkyisi suolla vähään aikaan. Siirryn siis tuliasemiin toiselle ruokinnalla, josta kuvia peuroista on muutenkin tullut enemmän.
Pääsen samalla jatkamaan toden teolla, jo joitakin viikkoja sitten aloittamiani testejä Steiner Nighthunter 8x56 hämäräkiikareista ja Sako 85 Carbonlight 308 Win kivääristä Steiner Ranger 3-12x56 optiikalla. Mielenkiintoisia työvälineitä kaikki. Jo ennen illan kyttyitä olin saanut näistä lähes pelkästään positiivisia kokemuksia. Erityisesti Sakon hiilikuitutukkinen kivääri herättää omistushaluja.
Illan sää oli varsin talvinen. Pikkupakkanen yhdistettynä navakkaan tuuleen käy näin äkkiseltään taas luihin ja ytimiin. Menin kyttyylle jo reilusti ennen kolmea iltapäivällä. Vajaan parin tunnin värjöttelyn jälkeen alkaa tapahtua aivan yhtäkkiä. Vielä ihan kohtuullisessa valossa näen peuran ilmestyneen ruokinnalla aavemaisen hiljaa, kuin tyhjästä.
Katselen ensin paljain silmin (matkaa vain 40 metriä) ja luulenkin tulijaa aikuiseksi naaraaksi. Peura on perä edellä pitkittäin suuntaani. Katselukiikareilla näen noin tuuman pituiset sarventyngät ja tajuan asiakkaan ylivuotiseksi pukiksi, jolla kroppa on kasvanut selvästi sarvia paremmin. Siis oikein hyvää grillilihaa ja kannanhoidollisestikin poistettava yksilö.
Otan kiväärin esiin ja napsautan varmistimen pois päältä. Pukki siirtyy eteenpäin ja kääntyy kyljittäin, mutta niin, että lapa jää männyn rungon taakse. Odottelen aikani ja alan jo hieman tuskastua. Lopulta peura kuitenkin etenee ratkaisevat sentit. Niinpä Hammerhed vie terveiset kaularangan tyveen klo 16:35. Pukki putoaa niille sijoille.
JESS!!! Kiitollisin mielin sikari palamaan, kauden toinen peura on nyt siis saatu eräksi. Tunnelmaa ei häiritse edes se, että tiedän tästä sen hikisen osuuden alkaneen. Tällä kertaa olen yksin liikkeellä, eikä siis kaveria voi kutsua jelppimään.
No, perkaan peuran ja laitan kamat kasaan. Ei auta… reppu selässä ja ase kaulalla roikkuen alan vetää pukkia pitkin pimeää kuhmuraista maastoa. Reilun puolen kilometrin matka autolle taittuu tuskaisen hitaasti, lopulta kahdeksan pysähdyksen taktiikalla. Vielä viimeinen koitos lihakset maitohapoilla, mutta saan kuitenkin peuran punnerrettua kuljetustelineelle ja matka lahtivajalle voi alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti