sunnuntai 15. syyskuuta 2013

MSA Sordin Supreme Pro-X kuuleva aktiivikuulosuojain


Pitkä ja kuoppainen tie toimivien aktiivikuulosuojainten etsimiseni on vihdoin tuottanut hedelmää. Keväällä luulin löytäneeni järkevän vaihtoehdon Siemens SecureEar –suojaimista, mutta suomalaisen maahantuojan tolkuton hinnoittelu oli suoranainen este kaupanteolle, ja työkiireiden takia Englanninmatkakin jäi tekemättä.

Alkukesästä sitten vihdoin onnisti. Sain hankittua MSA Sordin Supreme Pro-X kuulevat kuulosuojaimet. Paria pientä kompromissia lukuun ottamatta ne ovat osoittautuneet täydelliseksi valinnaksi niin työ- kuin harrastekäytössäkin. Aiemmin käyttämäni kuulosuojaimet olivat tiensä päässä, ja etsin kohtuuhintaisia, kestäviä, mukavasti istuvia ja hyvällä vahvistintoiminnolla olevia suojaimia.



Edullinen


Parinsadan euron hintaluokka on tärkeästä harrastevälineestä vielä ihan kohtuullinen. Toki kuulon suojauksen voi hoitaa muutaman kympin passiivisuojaimilla tai vieläkin halvemmilla korvatulpilla, jos on valmis tinkimään käyttökelpoisuudessa ja mukavuudessa. Joku jättää kuulonsa jopa suojaamatta. Itse käytän aktiivisuojaimia harrastetoiminnassa eniten ampumaradalla ja tilanteen mukaan kesän ja syksyn jahdeissa. Kyttäysjahdissa talvipakkasilla käyttö onkin jäänyt tähän mennessä vähemmälle, katsotaan mitä jahtikausi tuo tullessaan, kuinka kovilla pakkasilla MSA Sordin Superme Pro-X:n käyttö on vielä miellyttävää.



Kestävä


Pro-X on täysin vesitiivis elektroniikan, mikrofonien ja paristokotelon osalta. Sillä on sama IP67-luokitus veden- ja pölynkestävyyden osalta, kuin esimerkiksi Cat B15 ja Xcover 271 –puhelimilla. Ne voidaan siis tilapäisesti upottaa metrin syvyiseen veteen ilman ongelmia. Harva tarvitsee kuulosuojaimia veden alla, mutta ominaisuus on silti erittäin tärkeä.

Aiemmin käyttämiini suojaimiin kondensoitui syksyisin vesi sisään, ja ellei niitä muistanut huolellisesti avata ja kuivata, niin ne muuttuivat aktiivisista passiivikuulosuojaimiksi. Saman sisältöisiä kertomuksia on kaveripiirissä kuulunut muiltakin. Ainakin itseäni ärsyttävät metsäreissun jälkeiset varustesulkeiset, ja niinpä suosinkin mahdollisimman huoltovapaita välineitä. Vesitiiviys tarkoittaa myös helppohoitoisuutta, kun kuvun ulkopinnat ja tiivisterenkaat voi huoleti puhdistaa saippualla ja vedellä.

Pro-X:n virtalähteenä toimivat kaksi tavallista AAA-paristoa ja niiden kestoiäksi luvataan jopa 600 tuntia. Lisäksi niissä on automaattinen virrankatkaisu ja varoitusääni, kun käyttöaikaa on jäljellä enää neljä tuntia. Käytännössä paristot kestävät harrastekäytössä todella pitkään, eikä varaparistoja tarvitse kuljetella mukana, jos vain viitsii vaihtaa paristot vaikka kerran vuodessa. Materiaalivalinnoissa ei selvästikään ole kitsasteltu, vaan nämä suojaimet on suunniteltu kestämään kovaa ammattimaistakin käyttöä.



Mukava


Työssä tai harrastuksissa tulee käytettyä suojaimia helposti useita tunteja kerrallaan. Niinpä istuvuus on tärkeä ominaisuus. Parhaimmillaan kuulevien kuulosuojaimien käyttö on silloin, kun niitä ei edes huomaa käyttävänsä tai niiden käyttöön ei tarvitse kiinnittää mitään erityistä huomiota.

Aiemmin käyttämissäni kuulosuojaimissa on kuppien pehmikkeinä solumuovirenkaat, mutta Pro-X:ssä on geelipehmusteet. Ne ovat selvästi mukavammat pidemmässä käytössä ja erityisen hyvät silmälasien, ampujanlasien, suoja- tai aurinkolasien kanssa. Geelipehmuste mukautuu lasien sankaan, eikä paina niitä, mutta samalla tiivistää kupin tehokkaasti.

Pro-X:n kupit on muotoiltu onnistuneesti sopivan litteiksi, niin että suojaimet eivät tule ammuttaessa tielle. Ominaisuus toimii myös vasenkätisillä ampujilla. Tämä saattaa kuulostaa pieneltä ja vähäpätöiseltä asialta, mutta aiemmin käyttämissäni kuulosuojaimissa aseen tukki kolahti suojaimen kuppiin lähes joka nostolla aiheuttaen epämiellyttävän kolahduksen. Pro-X on kokoontaitettavissa säilytyksen ja kuljettamisen helpottamiseksi. Ne painavat 330 g.



Hyvin toimiva elektroniikka


Ympäristöäänten voimakkuuden voi säätää viisiportaisesti. Ykkösasento vastaa aika hyvin normaalia tilannetta, joissa kuuloa ei ole vahvistettu. Kun taas viitosasennossa kuulee, kuinka kissa tömistelee huoneeseen. Viitosasento ei todellakaan ole tarkoitettu herkkähermoisille. Karhupassissa voi tulla kurat housuun, jos orava räpistelee liian kovaäänisesti mättäältä toiselle tai lintumetsällä, jossa talitiaisen lentoonlähtöpyrähdys kuulostaa vähintäänkin ukkometson kiihdytykseltä.

Pro-X:n ääniä vahvistavasta ominaisuudesta on hyötyä erityisesti ajometsästyksessä ja vaikkapa sorsapassissa. Molemmissa tilanteet tulevat eteen usein melko nopeasti, ja muutaman sekunnin aikaisempi kuulohavainto auttaa valmistumaan tilanteeseen paremmin. Tuntuu myös, että elektroniikka auttaa stereokuuloa ja sitä kautta havaitsemaan äänen tulosuunnan helpommin.

Aiemmin käyttämieni suojaimien elektroniikka pätkäisi kaikki äänet mykiksi kovan pamauksen aikana. Pro-X toistaa kaikki äänet, myös kovan metelin takaa. Se vain vaimentaa kaiken ulkopuolelta tulevan maksimissaan 82 dB:n äänitasolle. Tätä pientä ominaisuutta osaa arvostaa kovassa taustamelussa, vaikka ampumaradalla käydyn keskustelun aikana.

Muutaman kerran olen käyttänyt Pro-X kuulosuojaimia kotona ”langattomina korvakuulokkeina” yöaikaan, kun muu perhe on nukkumassa ja itse vielä katson telkkaria. Laittaa vain telkkarin äänenvoimakkuuden kuiskaustasolle ja kuulosuojaimet kolmos- tai nelosasetukselle äänen vahvistuksessa.

Valmistaja myöntää Pro-X:n elektroniikalle viiden vuoden takuun.



Pieniä lisäherkkuja


Pro-X:ssä on 3,5 mm AUX mono –sisääntulo esimerkiksi radiopuhelimen tai kännykän kytkemiseksi. Pakkauksen mukana on 95 cm pitkä yleisliitäntäjohto. Tarvikkeina on saatavissa myös merkkikohtaisia liitäntäkaapeleita mikrofonilla ja PTT-kytkimellä esim. Lafayetteen.

Pieni mutta käytännöllinen ominaisuus on myös vasempaan kupuun integroitu led-valo. Se ei korvaa tehokasta otsalamppua, mutta toimii hyvin kun aamu- tai iltahämärissä passissa halua vaikka katsoa karttaa tai kaivaa repusta tarvikkeita.



Kokonaisarvio


MSA Sordin Supreme Pro-X on paras näkemäni ja kokeilemani kuuleva kuulosuojain. Erityisesti sen hinta/laatusuhde on todella kohdallaan. Jos nyt jotain huonoja ominaisuuksia oikein etsimällä etsii, niin voimakas tuuli (esim. merellä) saattaa välillä suhista mikrofoneissa ikävästi. Tästä tietysti selviää virrat sulkemalla, mutta samalla menettää aktiivikuulosuojaimien edun.

Kuulosuojainten sanganpituus rajoittaa hieman päähineen valintaa. Esimerkiksi pipo ja lippis käyvät, mutta karvahattu ja lierihattu eivät. Myös monen naamio- ja kasvohupun käyttö yhdessä kuulosuojainten kanssa vaatii hieman virittelyä. Nämä rajoitteet toki koskevat kaiken merkkisiä ja mallisia sangallisia kuulosuojaimia.



6 kommenttia:

  1. Osaltani voin kyllä vaan nyökkäillä ja olla samaa mieltä - Sordinit ovat todella hyvät. Minä käytän niitä kaikissa tilanteista omissa jahdeissani. Varsinkin sorsastuksessa niistä saa etua, kun lähestyvän sorsan kuulee.

    VastaaPoista
  2. No joo, tuo muutaman sekunnin etu, muuttuu helposti tarkemmaksi riistalaukaukseksi.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että pattereita ei tarvi usein vaihtaa. Yritykseksi jäi. En saanut sitä sisempää ulos. Neuvokaa ihmeessä.

    VastaaPoista
  4. Jopas! Kokeilin tuota pariston vaihtoa selvästä yllytyksestäsi. Täytyy sanoa, että hieman hankalastihan se käy. Toistin vaihdon useampaan kertaan ja muutamalla kerralla sain jälkimmäisen pariston rivakalla ravistelulla ulos, mutta muutoin jouduin hieman ruuvimeisselin kärjellä auttamaan.

    VastaaPoista
  5. Taidat puhua LED-mallista jossa valo +geelipehmusteet,tavan suprememe-x ei näitä ole..

    VastaaPoista
  6. Taidat olla oikeassa, kiitos oikaisusta! :)

    VastaaPoista