perjantai 5. heinäkuuta 2013

Harvinaisen rehellistä puhetta susitutkijalta

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Tänään Aamulehdessä oli harvinainen uutinen Satakunnan susista. Monista aiemmista uutisista poiketen, ei tässä sanallakaan vihjattu metsästäjien oletettuihin laittomuuksiin. Poikkeuksellista oli myös tutkijan rehellinen ja nöyrä asenne. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusapulainen Antti Härkälä kertoo:


  • Avoimesti poikkeuksellisen suuresta pentueesta. 
  • Tunnustaa susien havainnoinnin ja laskemisen vaikeaksi.
  • Susien voivan häipyä omilta kotireviireiltään.
  • Susien voivan vaeltaa hyvinkin pitkiä matkoja ja lähteä miltei minne vain.
  • Ettei kukaan tiedä esimerkiksi ko. Satakunnan lauman viimevuoden pentujen nykyistä sijaintia.



Lienevätkö helteet tehneet tepposensa vai onko näin loma-aikaan jäänyt tutkimusapulainen ohjeistamatta, miten virallinen susipropaganda tiedottaa asioista? Tässä susitutkija kertoo susien lisääntyvän erittäin tehokkaasti. Uutisesta voi helposti päätellä, että Satakunnan alueella liikuskelee vähintään kaksin- ellei kolminkertainen määrä susia (20-35) virallisena totuutena kerrottuun helmikuun laskelmaan (9-11) verrattuna. Kun Satakunnan luvut suhteutetaan koko maan lukuihin, saadaan tulokseksi  240-355 sutta, eli juuri niin paljon, kuin aiemmin blogissani perustelin. On täysin perusteetonta puhua virheellisestä 120-135 suden määrästä, vaikka niin edelleen julkisuudessa jatkuvasti väitetäänkin.

Monesti juuri erilaiset puolivillaiset muka asiantuntijasusiryhmät esittävät julkisuuteen propagandaa, kuinka Suomen susien lukumäärä tiedetään erittäin tai ainakin riittävän tarkasti susien käyttäytymisen perusteella. Tässä uutisessa susitutkija kertoo, ettei ole mahdollista tietää kuin suuntaa antavasti laumoista ja yksilötasolla tiedetään tarkasti ainoastaan pantasudet.

Laskeminen on vaikeaa, sudet vaihtavat maisemaa ja reviiriä, kulkevat pitkiä matkoja ja voivat päätyä ennustamattomiin paikkoihin. Siitä huolimatta tänäkin kesänä on väitetty ”tiedettävän” 50 suden salakaadosta vuosittain. Tällaisten älyttömien väitteiden takana on ollut jopa Suomen Riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman.

Kiitos kuitenkin Aamulehdelle ja rehelliselle susitutkijalle oikean tiedon kertomisesta.

13 kommenttia:

  1. Miksi nämä ns.suojeliat eivät ymmärrä että tuo 120-135 sutta on VÄHIMMÄISMÄÄRÄ eikä susien TODELLINEN MÄÄRÄ? Jos minä laitan keittiöni pyödälle 1000e rahaa ja sanon että siinä on vähintään 728e rahaa tuossa nipussa, niin eikö siinä siitä huolimatta ole se 1000e vai laskeeko rahan arvo 272e sillä kun siinä on vähintään 728e, mutta jospa sanoisinkin siinä olevan enintään 1500e niin olisinko silloin tienannut 500e?????

    VastaaPoista
  2. Öh, mitähän uutta toit noilla kaivamillasi faktoilla esille? Noinhan se on aina ollutkin..

    Logiikka kolminkertaistaa koko Suomen susikanta kertaheitolla on kerrassaan ilmiömäinen:D

    Valoja päälle ravintoketjun "huippu" ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos
    kehuista, olen itsekin siitä ylpeä ;)

    VastaaPoista
  4. Suomen luonto on arvokas8. heinäkuuta 2013 klo 19.43

    2 kysymystä: Minkä takia juuri metsästäjät ovat suurimpia susikannan vähentämisen puolustajia ja sitä mieltä, että sanotaan parikin sataa sutta on Suomeen liikaa? Mikäköhän tämän valtavana salajuonena kumpuavan susipropagandan tarkoitus mahtaa olla? Palaten kohtaan 1 ja metsästäjiin: Mielestäni tässä ei pitäisi olla mitään korrelaatiota - lukuunottamatta sitä mahdollisuutta, että metsästäjät tykkäävät yksinkertaisesti eläimien tappamisesta ja mitä vähemmän sitä vähemmän ja parempi

    VastaaPoista
  5. Laajemman kuvan metsästyksestä, sen moraalista ja metsästäjistä luonnonsuojelijoina löydät täältä:

    http://www.metsastyksenmoraali.com

    Kysymäsi korrelaatio johtunee yksinkertaisesti siitä, että monet metsästäjät asuvat suurien kaupunkien ulkopuolella haja-asutusalueilla. Maaseudulla metsästys on huomattavasti yleisempi harrastus, kuin kaupungeissa. Haja-asutusalueilla ja maaseudulla joudutaan kohtaamaan susia ja niiden tekemiä vahinkoja huomattavasti enemmän kuin kaupungeissa. Sudet esimerkiksi syövät/tappavat koiria ja kotieläimiä.

    Kaupunkilaiset tuntuvat tulevan susien kanssa hyvin touhuun, kun niitä näkyy lähinnä TV:n luontofilmeissä. Citykanit sen sijaan ovat jo melko sietämätön riesa, mikäli Helsingin Sanomiin on uskominen ;)

    VastaaPoista
  6. Ymmärtäminen voi olla kieltämättä joskus vaikeaa itse kullekin. Erityisen vaikeaa se tuntuu olevan niille, jotka eivät ymmärrä 240-355 suden vaativan jo kolminkertaisen elintilan nykyiseen nähden ja teettäisi myös vastaavasti saman määrän havantoja sellaislta alueilta, joissa susia ei havainnoida. Tehokkaasti lisääntyvänä eläimenä, kuten Härkäläkin toteaa, 240-355 sutta nykyisellään merkitsisi ensi vuonna 340-500 sutta. Nämä 35-50 laumaa haukkaisivatkin sitten jo melkoisen pinta-alan reviireilleen :)


    No, Satakunnassa (tai oikeammin sitä käsittävällä riistanhoitopiirin alueella) ei liikuskele luuloista huolimatta kuin korkeintaan 20 sutta ja todellinen määrä ilmeisesti vielä tämän alle, joten ihan linjassa lisääntymiskautta edeltänyt RKTL:n arvio 120-135 sudesta taitaa kuitenkin olla. Eikö olekin harmittavaa?

    VastaaPoista
  7. Aika puupään kuvan annat meistä haja-asutusseudun metsästäjistä idioottimaisilla stereotypioillasi.

    VastaaPoista
  8. Hmm. Jos Satakunnassa on on ollut virallisen vähimmäisarvion mukaisesti 11 sutta, joista kaksi on saanut 8 pentua, se jo tekee 19 sutta. Tämä kuitenkin edellyttää, että luvuissa ovat kaikki alueella asustelevat tai vierailevat sudet, joka on ko. uutisen mukaisesti, jopa tutkijan näkökulmasta epäilyttävää. Ja että tiedetyt 9 muuta sutta eivät ole lisääntyneet ollenkaan. Jos nämä yhdeksän sutta ovat saaneet edes yhden jälkeläisen, ovat epäilyni oikein Satakunnan osalta. Olisi varsin epäuskottavaa, ettei yhdeksän sutta olisi kyennyt lisääntymään yhtä enempää, kun susiparilla on jo keskimäärin tutkijoiden mukaan neljä pentua…

    Reviireistä puheen ollen, on melkoisen ihmeellistä, että Espanjan ja Italian sudet elävät huomattavasti suurempilukuisena paljon pienemmällä maantieteellisellä alueella ;)

    VastaaPoista
  9. Sinä puolestasi annat aika puupään kuvan meistä taajamaseudun luonnonsuojelijoista idioottimaisilla sterreotypioillasi ;P

    VastaaPoista
  10. Susilauma hajaantuu ...

    http://yle.fi/uutiset/satakunnan_susilauma_kasvaa_ja_hajaantuu/6726743

    VastaaPoista
  11. Kiitos linkistä Aki! Täytyy vain toivoa, että ymmärtäisivät levittäytyä myös Vantaan ja Espoon metsiin... ;)

    VastaaPoista
  12. Juu, sitä samaa toivotaan täällä Satakunnassa :;

    VastaaPoista