maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kaurispukki- ja villisikajahti Jäärumetsassa Tõstamaan kunnassa Virossa



Jo perinteiseksi muodostunut kesän jahtikauden aloitus Etelä-Virossa osui tänä vuonna 7.-9.6. Tilanne oli sikäli muuttunut edellisistä vuosista, että aiemmin kävimme RMK:n järjestämissä jahdeissa, mutta nyt toiminnan muututtua yksityiseksi (vuokramaiden huutokauppaan perustuvaksi), Alar Kuusikin vieraana.

Metsästysalue oli edellisestä johtuen totuttua pienempi, mutta tilaa oli silti meikäläisittäin todellakin tarpeeksi ja vieraanvaraisuus entisen kaltainen, eli lähes ylenpalttinen. Perättäiset ankarat, ennen kaikkea runsaslumiset talvet ja yleinen petokanta olivat syöneet kauriskannan erittäin heikoille, villisikoja sen sijaan esiintyi tavanomaisen runsaasti.

Tänä vuonna saimme nauttia todella helteisestä kelistä (hetkittäin yli +30 C) ja alueelle tyypillisestä hyttyspaljoudesta. Kuuma kyttäyskoppi ja hiestä märkä paidaton selkä tarjosivat tilaisuuden nauttia samalla ravintoketjun molempien päiden eduista/haitoista…

Lisäviihteeksi kopeissa löytyi lepakoita, linnun- ja ampiaisen pesiä, joista jälkimmäisiä tuhottiin kohtaloa uhmaten suuren valkoisen metsästäjän elkein ja useimmin jotenkin onnistuttiinkin.

Reissun kokonaissaldo oli kaksi kaurispukkia, yksi maho emakko, pari ylivuotista villisikaa ja yksi kettu. Kaiken kaikkiaan siis varsin onnistunut retki.












Hätä keinot keksii! Ampiaispesään johtavat reiät seinässä tukkii kätevästi karkkipapereilla... :)



Terveiset pikkupukille 8.6.2011 klo 05:45







Inno kävi täällä, eli kyttäyskoppi sisustetaan ensimmäiseksi, niin että kaikki tarvittava on nopeasti ja äänettömästi käden ulottuvilla.




Tällä kertaa terveiset lähtivät Tikkakosken mannekiinilta neljävuotiaalle maholle emakolle lehtikuusimetsän hämärtyvässä illassa 8.6.2011 klo 23:15








Tiedä sitten kumpi meistä on enemmän koukussa tähän juttuun…







Jos kiinnostuit Viron jahdeista, niin katso myös kokoamani tietopaketti metsästyksestä Virossa.

.


2 kommenttia:

  1. Miten kylmäketju toimii Virosta Suomeen? Tuotteko sieltä kokonaisia ruhoja vai ainoastaan parhaat palat? Mitä tapahtuu niille vähemmän halutuille paloille?

    Herkullisia reseptejä olet muuten koonnut blogiisi! Ihan kunnon evästä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, lihojen tuonti on toki aina pieni haaste, jos ei muuten niin tilankäytöllisesti, koska satamasta täytyy autoon lastata vielä jokunen laatikko ruokajuomiakin… :) Näillä kesäreissuilla on se hyväpuoli, että kuten kuvista näkyy, niin heidän lahtivajansa on varsin asianmukainen ja lihat saadaan (isäntä huolehtii) nopeasti kylmään. Syksy- ja talvireissuilla lihojen kuljettaminen sujuu ilmojen takia luonnollisesti helpommin.

    Isännät myyvät lihat pääsääntöisesti kokonaisina ruhoina, mutta leikkaavat ne kylmälaukkuun sopiviksi paloiksi. Paikan päällä kun on mahdollisuus pakastaa reilusti kylmäkalleja, niin hyvin nuo lihat pärjäävät ja jos kotona lisää uudet kylmät, niin menee kyllä seuraavaankin iltaan asti. Ne lihat mitä ei mukaan oteta, niin paikalliset ravintolat/makkaratehtaat käyvät hakemassa.

    Syksyn reissu on jo varattu taas Saarenmaalle:

    http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2010/11/muha-lomatalossa-saarenmaalla-riksussa.html

    joten orastava toive olisi taas joulukinkustakin ;)

    http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2009/12/villisian-joulukinkku.html

    VastaaPoista