Poliisi mustamaalaa metsästäjiä

Poliisin virallisessa tiedotuskanavassa Poliisiradio.fi –sivustolla levitetään huhupuheisiin perustuvaa ja ilmeisen totuudenvastaista tietoa metsästyksestä ja metsästäjistä:

Vain murto-osa metsästysrikoksista tulee poliisin tietoon. Susien salakaadoista paljastuu vain joka kymmenes, kertoo Helsingin yliopiston tuore tutkimus. Miten poliisi voi valvoa metsän siimeksessä tapahtuvia rikoksia? Millä tolalla on metsästäjien ja poliisien välinen luottamus? Kysymyksiin hakee vastausta toimittaja Eero Mäntymaa.

Tämän löysän puheen perään esitellään aihetodisteeksi yhtä löperö video:

Väitteet ovat todella pöyristyttäviä, varsinkin kun niiden taakse ei juuri ole esittää mitään muuta kuin hataria aihetodisteita. Eivätkö metsästäjät olekaan syyttömyysoletuksen suojaamia, syyttömiä kunnes toisin todistetaan?

Videon ”todisteena” kuvaillaan viisi vuotta sitten tapahtunut epäselvä hirven kuolema ja surullisen kuuluisa Perhon tapaus, jotka mielestäni molemmat päinvastoin todistavat, kuinka vaikea tuollaisia tekoja on tehdä huomaamatta. Lisätodisteena Keski-Suomen poliisilaitoksen komissaari Arto Rajala väittää itse pystyvänsä salametsästämään jäämättä siitä koskaan kiinni. On toki selvää, että pomoportaan poliisiviskaalit voivat tehdä täydellisiä rikoksia ehkä helpommin kuin rivikansalaiset, mutta väite on todistusarvoinen vain jos Arto Rajala on todella salametsästänyt jäämättä siitä kiinni.

Ehkä, mene ja tiedä, totuuden asiasta voi halutessaan kertoa vain komissaari itse. Siihen asti se on kuitenkin vain ja ainoastaan löysää puhetta. Puhetta joka heittää lokaa meidän kaikkien metsästäjien silmille.

Videolla herra poliisi kertoo myös, kuinka mahdotonta heidän on valvoa salametsästystä. Mielestäni on kuitenkin järjen vastaista, kun poliisin virallinen tiedotuskanava julistaa kansalaisille totuutena jotain, mistä poliisi itsekin myöntää olevan mahdotonta ottaa selvää.

Videon ehdottomasti hyödyllisin materiaali on siellä esiteltävä metsästyksen valvojan virallinen tunnistuskortti. Sellainen on syytä pyytää nähtäväkseen, jos metsästysreissulla törmää henkilöön, joka väittää olevansa riistanhoitoyhdistyksen metsästyksenvalvoja.

Niin ja se mainittu ”Helsingin yliopiston tuore tutkimus”, jonka ainoita tieteellisiä ansioita lienee havainto siitä, että suurpetopolitiikka on kriisissä, löytyy arvioitavaksesi täältä:

http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja98.pdf

Valkohäntäpeuran kauden aloitus

Vielä on hieman turhan hätäistä tehdä johtopäätöksiä aiemmin kertomastani ravintohoukuttimien testistä. Kuitenkin Buck Expert Eruption - kaksikomponenttihoukutin on tähän mennessä ollut ehdottomasti kaikkein halutuin. Kuorrutin tällä karkkihoukuttimella ruokintapaikalla olevan kookkaan kiven ja alle viikossa se oli miltei kokonaan nuoltu puhtaaksi. Se siis ainakin toimii tehokkaasti.

Testiä on toistaiseksi haitannut paitsi tarkastelujakson lyhyys, niin ennen kaikkea edellissyksynä hankittujen riistakameroiden yhä pahentuva oikuttelu. Kahdesta kamerasta se huonommin toiminut (Ltl Acorn 5210MG) ei nyt kesän jälkeen suostunut edes kuvia ottamaan, saati niitä lähettämään. Tällä kertaa ei ole auttanut edes tehdasasetusten palauttaminen, ohjelmiston päivittäminen ja asetusten uudelleen konfiguroiminen. Vielä ei ole kuitenkaan toivoa ihan kokonaan menetetty, eli taistelu jatkuu, mutta yhden kameran vaje on tarkoittanut, muutoinkin vielä rauhallisilla ruokintapaikoilla, erittäin niukkaa todistusaineistoa. Tarkoitus on vielä lisäksi ottaa testiin yksi tämän syksyn uutuuksista GSM-riistakameroissa, mutta tästä lisää hieman myöhemmin.

Eilen illalla olin kaverini kanssa jälleen kyttyyllä. Arvoimme paikat ja kuinkas ollakaan, hänen ampumasektoriltaan alkoi kamera lähettää kuvia emästä ja vasasta. Niinpä vielä valoisaan aikaan klo 18:20 tuli jahtipuhelimeeni riistakamerakuvien lisäksi tekstiviestillä tieto kaadetusta urosvasasta.

Tähän mennessä olen ehtinyt omena- ja porkkanapinoja tuijotella jo pitkälti toistakymmentä tuntia kolmella eri kyttyykerralla. Peuroja ei kuitenkaan sillä aikaa ole ampumasektorille eksynyt. Meditatiivisen porkkanapinojen tuijottelun lisäksi on kuitenkin ollut mukava alkusyksyn lämpöisillä lukea e-kirjana jahtikännykästä Harri Nykäsen ”Jahti” –dekkari, ja Pekka Hiltusen ”Sysimusta” on nyt jännittävässä paikassa. Toivottavasti ehdin taas huomenna ja ylihuomenna kytikselle lukemaan, ja ehkä vielä se peurakin sieltä omalle kohdalle osuu.

Hanhenmaksabriossi

Briossi, eli patonkikielellä brioche, on todellinen ranskalaiskeittiön aarre. Se on runsaasti voita ja munaa sisältävästä hiivataikinasta tehty leipä tai pulla, joka toimii sekä makeana, että suolaisena leivonnaisena. Briossin alkuperästä on useita teorioita. Ensimmäinen kirjallinen maininta tästä leivästä on jo vuodelta 1404. Brioche-sana tulee vanhasta normandialaisesta vaivaamista tarkoittavasta verbistä brier.

Briossi on hyvin monipuolinen syötävä. Yleisimmin sitä nautitaan jälkiruokana, kahvileipänä, aamiaisella, välipalana tai alkuruokana. Briossi maistuu sellaisenaan, voin, hunajan tai hillon kanssa ja lisukkeeksi sopivat monenlaiset maut jäätelöstä kylmäsavuloheen ja juustoista makkaroihin. Briossista syntyvät myös erittäin herkulliset köyhät ritarit.

Tällä kertaa sain ravintola Henriksin Markus Rosenbergiltä masterclass-oppitunnin hanhenmaksabriossi –riistaherkusta.

Sekoita hyvin 3 huoneenlämpöistä munaa, ¾ dl hunajaa, 6 dl vehnäjauhoja, 25 g hiivaa ja 7 g suolaa.

Vaivaa joukkoon 120 g kylmää voita paloina vähitellen.

Nostata taikinaa lämpimässä paikassa pari tuntia.

Voitele vuoat.

Annostele taikina vuokiin.

Nostata pelillä vielä 15 minuuttia.

Paista 200 asteisessa uunissa 12-15 min, eli kunnes väri on hyvä ja sisälämpötila saavuttaa vähintään 90° C.

Paistetaan hanhenmaksa siivuja voi/öljyseoksessa timjaminoksan kanssa ja lorautetaan joukkoon sherryä.

Liekitetään.

Paistetaan kevyesti pannulla myös briossin siivut.

Kasataan leipä ja pursotetaan päälle vielä aprikoosipyreetä tai –hilloa ja koristeeksi kuivatun aprikoosin paloja.