maanantai 2. joulukuuta 2013

Viisi syytä ottaa torkkupeitto mukaan kytikselle


Tänä syksynä ostin marketista 150x200 cm kokoisen halvan (9,90€) ruskean torkkupeitteen. Peitteen materiaali on 100 % polyesteriä (mikrokuitua). Ajattelin aluksi pitää sitä auton takapenkillä vaikka satunnaisten koirien kuskaamisessa alustana. Otin kuitenkin peiton mukaan lisälämmikkeeksi yhdelle kytisillalle, johon tajusin pukeutuneeni aivan liian kevyesti vaikka keli muuttui pakkaselle.

Nopeasti huomasin peitteen erittäin käyttökelpoiseksi muutenkin kuin vain hartioiden ylivedettynä loimena ja niinpä se on ollut mukana jo useampana iltana.


Ensinnäkin se on rullattuna erittäin kätevä muhvi. Tykkään ampua hyvin ohuiden hanskojen kanssa tai mieluummin paljain käsin. Myös puhelimen käyttäminen paljain käsin on selvästi helpointa. Kuitenkin pakkasessa useamman tunnin istuessa kädet kylmettyvät ikävästi. Ratkaisu voisi tietysti olla paksummat lapaset, mutta rullalla oleva torkkupeite on selvästi lämpöisempi (lämmittää samalla myös reisiä) ja ennen kaikkea siitä saa kädet nopeasti ja äänettömästi vedettyä esille.


Yhdeltä reissulta olin unohtanut istuinalustan kotiin ja torkkupeitto toimi mukavan pehmeänä ja lämpimänä pehvanalusena.


Eräässä käyttämässäni kyttäystornissa on hiukan liian matala ampumatuki, joka kaiken lisäksi pitää ikävää narinaa jäätyneenä. Rullattu torkkupeite toimii hyvin myös vakaana ja hiljaisena ampumatukena.

Harrastan välillä pellonlaitapasseja paalien takana kytistellen. Niissä paikoissa torkkupeitteestä on hyötyä kaikilla edellä kuvaamillani tavoilla, mutta tummanruskeasta peitteestä saa helposti viritettyä myös riittävän kokoisen näkösuojan esimerkiksi sivulle tai taakse. Jo pelkästään peitteen vetäminen itsensä päälle riittää muuttamaan oman hahmon muotoa hämärässä tunnistamattomaksi.

Joo, kuvat ovat toki lavastettuja, eli otettu kotona terassilla, mutta alle kympin hintainen torkkupeitto on ollut monikäyttöisyydellään eräs syksyn parhaista hankinnoista :) Ensi vuoden alusta kyttäyskopissa ei lain mukaan tarvitse käyttää edes oranseja vaatteita, joten niiden peittymistäkään ei tarvitse olla huolissaan.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Grillikausi jatkuu pienillä virityksillä


Jouluhanhen paistaminen on vanha perinne, joten pikkujoulun kunniaksi laitetaan hanhi grilliin. Maa on valkoisena ja ilma selvästi pakkasella, mutta grillikausi jatkuu. Perusgrilliläkin homma onnistuu, mutta maukkaimman lopputuloksen saa BBQ Smokerilla.

Sitten vaan grilli tulille.

Rebel 45 Smokerin edustaja on tuomassa markkinoille päivityspakkauksena erityisesti talvikäyttöön suunnitellun tuhkakulhon ja hiiliritilän. Pääsin tutustumaan tähän turboversioon koekappaleen testaajana. Päivityssetti tulee yleiseen myyntiin helmikuulla. Kaikki Rebel 45 Smokerinsa rekisteröineet saavat silloin myös sähköpostilla tarjouksen päivityspaketista.




Täytä grillin vesimalja kuumalla vedellä. Samalla kannattaa polttaa nopeasti hiilien päällä hanhesta kynittäessä jääneet pienet höyhenet sieltä täältä.


Grillihanheen tarvitaan


hanhi
4-6 omenaa (Granny Smith)
suolaa
pippuria
grillimaustetta (omatekoista)

Savustukseen tarvitaan lisäksi omenapuun lastuja ja linnun peittämiseen harsokangasta.



Lohko omenat.


Hiero hanheen mausteet päälle ja sisälle. Täytä omenanlohkoilla.


Kiinnitä paistolämpömittari ja kääri hanhi kostutettuun harsokankaaseen.




Hanhi grilliin, kourallinen kasteltuja omenapuunlastuja hiilille. Uuden päivityssarjan ansiosta lämpötila nousi aluksi liiankin korkeaksi. Hieman säätöluukkuja kiinni, niin päästiin tavoitelämpötilaan 90-120 astetta.


Poista harsokangas noin tunnin savustuksen jälkeen. Jatka savustusta ja lisää tarvittaessa savustuslastuja hiilille.


Kokonaissavustusaika on noin 30 minuuttia jokaista ½ kg kohden, jonka jälkeen nostetaan grillin lämpötilaa reilusti (voi vaatia hiilien lisäämistä, vesimaljan tyhjentämistä ja kaikkien säätöluukkujen avaamista). Savustuksen jälkeen hanhen nahka on kostea ja pehmeä. Yli 200 asteen lämmössä siitä saadaan rapean herkullista. Hanhi on valmis kun rintalihan sisälämpötila on 74-82 astetta.


Aikaa tämän 2,25 kg hanhen grillaamiseen meni melkein neljä tuntia. Hyväksi avuksi grillatessa oli syksyllä hankkimani Euromin sähkö- ja kaasuterassinlämmittimet. Terassinlämmittimillä työskentely sujuu huomattavasti mukavammin, kun pakkasen saa napista vääntämällä muutettua miltei t-paitakeliksi :) Terassinlämmittimet auttavat myös grilliä nopeampaan kuumenemiseen.


Eurom Golden 1800 RC comfort sähköterassinlämmittimessä on kätevä kaukosäädin. Halogeenilamppu lähettää lyhytaaltoista infrapunasäteilyä, joka lämmittää ihmisiä ja esineitä joihin säteet osuvat. Koska lämmitin ei lämmitä ilmaa ympärillään, tuntuu lämmittävä vaikutus nopeasti. Eikä tuuli vaikuta juurikaan lämmittimen tehoon.


Eurom THG 12000 kaasuterassinlämmitin on helposti liikuteltava. Tehoa voi säätää portaattomasti. Lämmitin antaa lämpöä helposti parin kolmen metrinkin säteellä. Siinä on nappisytytys sekä portaaton tehon säätö. Liekinvarmistin katkaisee kaasun virtauksen automaattisesti jos lämmittimessä liekki jostain syystä sammuisi.


Jouluhanhen lisukkeina toimivat esimerkiksi keitetyt ohrasuurimot. Kastikkeen vatkasin tuorejuustosta, karpalohillosta ja tilkasta kermaa.


Tähteeksi jääneet lihat otetaan talteen myöhempää käyttöä varten ja luista keitetään juuresten ja sipuleiden kanssa hanhiliemi. Riistaliemen löytyvät täältä.







perjantai 29. marraskuuta 2013

Pukki eräksi

Nature morte

Kytistely on toisinaan (kaikkien vaikeuksien jälkeen) vähän liiankin helppoa. Vai mitä sanot tästä? Menin kyttyylle eilen alkuillasta klo 16:00 ja paikalle tuli kymmenen minuutin päästä nuori pukki. Pressusta kasatulta kytiskopilta matkaa on ruokinnalle vain vajaa kymmenen metriä, mutta navakka tuuli puhalsi porkkanoiden suunnalta. Vaikka olin siis vain kivenheiton päässä eli peura viimeiset hetkensä onnellisen tietämättömänä tulevasta.

Pukki parkkeerasi itsensä kaurakasalle. Mutusteli päivällistään kohtisuorassa ampumalinjaan, välillä rauhalliseen tahtiin päätään nostellen. Terveiset lähtivät niskalaukauksena klo 16:15 ja pukki putosi niille sijoilleen. Seitsemästoista kyttyykerta (nyt jo kolmas kerta peräkkäin) tuotti siis kauden kolmannen onnistumisen.



Hyvin mahtui kuljetustelineelle myös täysikokoinen pukki.

Homma päättyi jopa liiankin helposti ja kytistely jäi hieman torsoksi. Niinpä jäin vielä joksikin aikaa odottelemaan, josko lisää asiakkaita ottaisi tarjouksen ilmaisesta ateriasta vastaan. Puolen tunnin päästä alkoi kuitenkin lumisade ja lopetin ahnehtimisen siltä erää.