perjantai 27. helmikuuta 2015

Omatekoiset myslipatukat


Myslipatukat ovat käteviä välipaloja ja retkieväitä. Näin saa nopeasti energiaa ja ravinteita, helposti ilman kokkauksen vaivaa. Niitä voi mutustella matkan jatkuessa vauhtia vähentämättä tai leppoisasti passissa istuskellen. Välipalapatukoiden tekeminen on aivan älyttömän helppoa ja reseptiä voi muokata sen mukaan mitä kulloinkin kaapista sattuu löytymään.


Kaiken lisäksi omatekemät ovat terveellisempiä (tiedät tasan tarkkaan mitä niissä on) ja edullisempia. Kun kaupassa yksi myslipatukka maksaa pari euroa, saa itse tehden samalla rahalla kymmenen (ilman yhtään E-koodia).

100 g voita
2 dl (ruoko)sokeria
½ dl hunajaa
5 dl kaurahiutaleita
1 dl pähkinöitä (suolapähkinä, cashew, pekaani, manteli, hassel...)
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä (pellava, seesami, kurpitsa, pinja...)
1 dl kuivattuja marjoja tai hedelmiä (rusinoita)
2 tl kanelia

Jos olet pähkinöille allerginen, voit korvata ne oikein hyvin vaikka kookoshiutaleilla. Ylipäätään tässä reseptissä lähinnä neljä ensimmäistä raaka-ainetta ovat tärkeimmät, seuraavia voit muunnella maun mukaan. Esimerkiksi hedelminä käytin oman puutarhan kuivattuja luumuja, mutta myös kuivatut karpalot, puolukat tai mustikat sopivat tähän erinomaisesti. Halutessasi voit lisätä myös vaikka heraproteiinia ja näin saat ”fitness-patukoita”.

Murskaa tai silppua pähkinät ja marjat pienemmiksi paloiksi. Sulata voi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Vuoraa leivinpaperilla uunivuoka (n. 20 x 30cm) ja painele seos tiiviiksi kerrokseksi sen pohjalle. Laita vuoka 175-asteiseen uuniin n ½-tunniksi. Anna paistoksen jäähtyä ja leikkaa sopiviksi patukoiksi.







Valmiit patukat voi halutessaan tyhjiöpakata yksittäin. Näin ne kulkevat kätevästi ehjinä taskussa tai repussa.


1 kommentti: