keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Metsästysaiheiset tatuoinnit

"Laiska ei saa ajetuksi itselleen riistaa, mutta ahkeruus on ihmiselle kallis tavara." Sananlaskut 12:27

Ensimmäiseen erähenkisen tatuoinnin näin joitakin vuosia sitten hyvällä ystävälläni, joka oli merkannut metsästysseuramme logon ihoonsa. Ensin hieman hämmästyin, mutta hetken ajateltuani tajusin kuinka hieno ele se oli seurallemme ja jahtiveljille. Se osoitti todellista sitoutumista ja arvostusta meitä muita kohtaan.

Hieman myöhemmin samainen kaveri antoi tatuoida yhteisellä jahtireissullamme saamansa upean mitaliluokan metsäkaurispukin trofeen ihoonsa. Tämäkin oli hieman toisella tapaa hieno ele. Tatuointi kunnioittaa hienoa riistasaalista ja samalla julistaa ympärillä oleville ihmisille, että kyseessä on intohimoinen metsästäjä. Metsästäjä joka on ylpeä harrastuksestaan.

Itselläni ei ole tatuointeja, mutta jos sellaisen jonain päivänä hankin, niin se on varmasti erähenkinen. Aloin kiinnostua aiheesta enemmän, niinpä hain netistä hieman lisää esimerkkejä. Tässä alla kuvia löydöistäni.

Kerro (voit lisätä myös kuvan) onko sinulla erähenkisiä tatuointeja tai oletko nähnyt niitä muilla metsästäjillä. Kommentoi näitä esimerkkikuvia ja kerro mielipiteesi tatuoinneista. Millaisen tatuoinnin sinä voisit ottaa? Pienenä kannustimena lupaan arpoa kaikkien blogissa kommentoineiden kesken yllätyspalkinnon.





























































Kuvia lainattu mm. http://www.realtree.com/the-realblog-with-stephanie-mallory/enter-your-tat-in-realtree-s-hunting-tattoo-contest


31 kommenttia:

  1. Tatuointeja löytyy muutamia, mutta varsinaista metsästystatuointia ei vielä ole. Kalastusaiheinen kylläkin. Seuravaa tulevaisuuden projekti olisi napututtaa von Wrigtin Taistelevat metsot-taulusta kuva vielä tuntemattomaan paikkaan. Idea ei ole oma vaan törkeesti kopioitu muualta vaan on omasta mielestä sen verran hieno että tarvii saada omaan nahkaan. http://www.perhokalastajat.net/keskustelu/download/file.php?id=13667&mode=view Tuossa linkki kuvaan. Toinen idea olisi joku Kalevalainen metsästäjän ruokous tai pätkä sellaisesta.

    VastaaPoista
  2. Tomi-Pekka Ruoska Pulkkinen16. huhtikuuta 2014 klo 15.47

    Itseltä löytyy skandinaavisen noitarumpumerkistön metsästäjän symboli oikeasta käsivarresta.

    VastaaPoista
  3. Tuohan on todella hieno tatuointi, hyvä idea!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa myös hienolta. Ehtisitkö jossain vaiheessa laittaa kuvan siitä tänne kommenttikenttään?

    VastaaPoista
  5. Tomi-Pekka Ruoska Pulkkinen17. huhtikuuta 2014 klo 7.14

    tuon näköinen, hieman tupakkiaskia pienempi. ei ole niin hieno ja tekninen kuin yllä olevat mutta perinteikäs ainakin. :)

    VastaaPoista
  6. Onhan tuo hieno. Pelkistetty on usein tyylikkäämpikin, kuin monimutkainen kuva.

    VastaaPoista
  7. Tomi-Pekka Ruoska Pulkkinen17. huhtikuuta 2014 klo 21.17

    http://www.thuleia.com/rumpukuviot.html tuolta niitä löytyy laidasta laitaan jos kiinnostaa selailla.

    VastaaPoista
  8. Kiitos, todella mielenkiintoinen linkki :)

    VastaaPoista
  9. Tatuointi voi olla myös käytännöllinen: https://pbs.twimg.com/media/BlgTJpnCMAAJith.jpg

    VastaaPoista
  10. Multa löytyy vajaa 5v vanha tribaalitassu lavasta ja haaveissa on jo tovin ollut luonto / erä / metsästys aiheinen tatska. Eikä kuumetta ole helpottanut yhtään se, että ensimmäisen tatuointini tekijä Jouni Tsutsunen on jakanut ihan hiljattain aiheeseen sopivista tekeleistä kuvia FB sivuillaan Flipsidetattoo ;) Ei puutu kun rahat.

    VastaaPoista
  11. On kyllä hieno tyyli hänellä :)

    Lisää kuvia:

    http://jounitsutsunen.wordpress.com/about/

    https://www.facebook.com/FlipsideTattoo?fref=photo

    VastaaPoista
  12. Mää tykkään kanssa! Täytyy ensin vähän tienata että... :P

    VastaaPoista
  13. Rahasta puheen ollen, itselläni ei ole mitään käsitystä tatuointien hinnoista. Osaat varmaankin kertoa, millaisissa hintahaitareissa liikutaan?

    VastaaPoista
  14. Riippuu aika pitkälti tekijästä. Jouni oli muistaakseni alottelemassa omaa toimintaansa, kun otin tän -09: https://scontent-a-mxp.xx.fbcdn.net/hphotos-ash3/t1.0-9/10246311_10203848036705244_8813415195702202678_n.jpg (vähän epätarkka kuva). Maksoi sillon muistaakseni 120€ ja tuo on tupakka-askin kokoluokkaa. Mitä tarkempia yksityiskohtia, mitä enemmän väriä, mitä isompi kuva niin sen kalliimpi.. Mutta laatuun kannattaa panostaa.

    VastaaPoista
  15. Wow, onpas nätti! Ja joo, tatuoinnissa todellakin kannattaa laatuun satsata.

    VastaaPoista
  16. Kiitti :) Alkuperäsen kuvan löysin netistä ja sitä sitten vähän muokattiin. Rupesin pohtimaan, että josko tämän vuotisilla veronpalautuksilla raaskis satsata tatuointiin.. Jo sitä on kohta 5v suunniteltu nimittäin!

    VastaaPoista
  17. Varmasti näitä kannattaakin hetken miettiä, kun sitä eikun vaihtoehtoa ei helposti ole. Mutta tuollaista jälkeä kyllä katselee mielikseen

    VastaaPoista
  18. Kiitos, tässä siis kuvat noista ylempänä kirjoittamistani tatuoinneista, jotka herättivät näihin erähenkisiin tatuointeihin :)

    VastaaPoista
  19. Tuollainen metsästyksen jumalatar tuli rinnalle :D

    VastaaPoista
  20. Kappas kun veti vaakatasoon... no joko päätä tai näyttöä pitää kääntää

    VastaaPoista
  21. Vähän lähempää

    VastaaPoista
  22. Diana / Artemis se siinä. Kenenkä tekemä tämä teos on?

    VastaaPoista
  23. DV8 Tattoo. Sillon oli Laihialla kun tuon otin. Hetki sitten muutti Isoonkyröön.

    VastaaPoista
  24. Kiitos, täältä löytyy heidän yhteystietonsa ja lisää mallikuvia:

    www.dv8tattoo.com

    VastaaPoista
  25. Lupasin arpoa yllätyspalkinnon kommentoijien kesken ja tälläkertaa Hannu Hautalan Luontokuvausoppaan voitti arnurmi. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  26. Kiitoksia oikeen mahottomasti!



    Tätä blogia on kyllä kiva seurata ku eränkäyntiin liittyviä asioita on laidasta laitaan.

    VastaaPoista
  27. Kiitos itsellesi mukavista kommenteista :)

    VastaaPoista
  28. Ite otin tommosen n. vuosi sitte käsivartee kuvaa on hieman siistitty ja paranneltu mut melekolailla tommone sitä tuli käsivartee :D

    VastaaPoista