lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vedätyshinnoitellut Siemens SecureEar –aktiivikuulosuojaimet



Miksi Suomessa harrastetavarat ovat niin kalliita? Olet varmasti törmännyt monet kerrat tuotteisiin, jotka muualla Euroopassa ja Jenkeissä ovat selvästi edullisempia kuin meillä. Usein hintaero on 10-20% ja selittyy meidän pienemmillä markkinoillamme, syrjäisellä sijainnilla, kovemmalla verotuksella ja kalliimmalla yleisellä kustannustasolla.

Ja sitten välillä näkee hinnoittelua, jolla lorotellaan suoraan asiakkaan iirikseen. Sanotaan, ettei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ylihinnoittelu ei tietenkään normaalisti ole laitonta, vaikka se selvästi petollista onkin. Vilppiä epäilemätön kuluttaja saadaan maksamaan tuotteesta enemmän kuin sen todellinen arvo on.

Olin nähnyt metsästyslehdissä Kuulotekniikka Oy:n mainoksia Siemens SecureEar -aktiivikuulosuojaimista. Idea tuntui hyvältä tai ainakin kokeilemisen arvoiselta. Niinpä otin yhteyttä Kuulotekniikkaan ja sain tarjouksen noista kuulosuojaimista. En ollut mitenkään osannut aavistaa, että kuulosuojainparin ohjehinta voisi olla 868 €. Joka on todellakin liikaa omalle budjetilleni ja moninkertainen hinta aiemmin käyttämiini laadukkaisiin suojaimiin. Kerroin budjettini myyjälle, joka tarjosikin tilalle passiivisia, mutta yksilöllisesti korvan muotoon tehtäviä ACS-melusuojaimia. Yrityksen nettisivuilta selvisi: ”ACS PRO -kuulosuojainparin hinta on 236,91 €”

Ajattelin jättää kuulosuojainten vaihtamisen tähän, mutta asia jäi kaivelemaan mieltä. Kiinnostuin vielä hankkimaan lisätietoja ja sainkin yllättäviä hakutuloksia netistä. Siemens SecureEar –kuulosuojainpari maksaa Saksassa vain 499 €. Suomen hinta on siis n. 74 % kalliimpi, eli rahassa 369 € enemmän. Jenkeissä tämä sama tuote on vieläkin halvempi $575 eli n. 440 € -> Kuulotekniikan hinta on n. 97 % kalliimpi. Englannissa tuotetta myydään hintaan £325 eli n. 381 € -> Kuulotekniikan hinta on n. 128 % kalliimpi.

Tämän enempää en viitsinyt hakea; vedätys oli paljastunut. Siemens SecureEar –kuulosuojainparin oikea vähittäismyyntihinta (eli arvo) on siis hädin tuskin edes puolet siitä millä Suomessa Kuulotekniikka Oy tuotetta myy. Tuosta kimpaantuneena tarkistin vielä noiden edullisempana vaihtoehtona tarjottujen ACS PRO –kuulosuojaimien hinnan. Niiden oikea myyntihinta Englannissa näyttäisi olevan £118,15 eli n. 138 €, Kuulotekniikan hinta on n. 72 % kalliimpi.

Näitä tuotteita on hiukan hankala ensimmäistä kertaa tilata netistä (jatkotilaus sen sijaan sujuu ongelmitta), mutta seuraavalla lomamatkalla homma hoituu helposti. Itse asiassa kaksi aikuista lentää Tampereelta Lontooseen juohevasti kaikkine kuluineen hintaan 142,58 € ja takaisin samaan hintaan, eli yhteensä 285,16 €. Erotukseksi jää vielä yli 200 € käytettäväksi pariin hotelliyöhön ja muuhun mukavaan.

Hmm, ostaisinko tämän tuotteen vedätyshintaan Suomesta vai kävisinkö vaikkapa vaimon kanssa parin yön lomalla Englannissa ja saisin kuulosuojaimet kaupan päälle? Tai suunnittelisinko asiaa vielä hieman pidemmälle, lentäisin vaikka kalastusmatkalle. Samalla rahalla pääsisin helposti yksin vaikka Edinburghiin ja rahaa vielä jäisikin... Täytyykin miettiä huolella. :)

Annoin tämän blogauksen Kuulotekniikka Oy:n markkinoinnille luettavaksi ennen julkaisua ja pyysin heiltä vastinetta. Lupauksistaan huolimatta he eivät sellaista toimittaneet kertomassaan aikataulussa, joten yllä esittämäni faktat lienevät totta myös heidänkin mielestään.

Minkälaiseen ryöstöhinnoitteluun Sinä olet törmännyt?

EDIT:

Valitsin sitten lopulta huomattavasti edullisemman, mutta lähes täydelliset MSA Sordin Supreme Pro-X kuulevat kuulosuojaimet.







5 kommenttia:

  1. Kyllä on perinteinen kivijalkakauppa vaikeuksissa verkkokaupan kanssa. Itse tein ensimmäisen verkko-ostoksen vuonna 1995, kun tilasin oman alani ammattikirjallisuutta netistä. Sittemmin olen tilaillut tavaraa sujuvasti pisimmillään Kiinasta ja Kanadasta.

    Aina välillä kirpaisee varsinkin isompien ja kalliden tavaroiden kanssa, että niin vaan taas veroeurot kolisee ohi oman maan kassan. Mutta minkäs teet, kun hinnoittelu on tämmöistä. Kattohinta se on isänmaallisuudellakin...

    VastaaPoista
  2. Jep, samoilla linjoilla ollaan. Usein ostan verkkokaupoista, myös ulkomailta. Ihan mielelläni maksan pientä kotimaisuuslisää ja kannatan paikallisia yrittäjiä kun se on mahdollista. Missään tapauksessa en kuitenkaan halua maksaa esim. reilun 100% suomilisää. Varsinkaan jos sille ei ole järkevää perustetta kuten vaikka auto- tai alkoholivero.

    VastaaPoista
  3. Mutta jos kyseessä onkin maahantuojan ahneusvero?

    VastaaPoista
  4. Kuten kommenteista ja kirjoituksesta selviääkin, monen tuotteen kohdalla Eurooppalainen verkkokauppa on edullisempi vaihtoehto kuin kotimainen liike, samoin yksilöllisten suojainten kohdalla on mahdollista löytää suojain edullisempaan hintaan ulkomailta.

    Yksilöllisen suojaimen hankkiminen vaatii mallinoton asiakkaan korvista, ja mallien toimittamisen valmistajalle. Suojaimien toimitusaika on normaalisti 2-3 viikkoa, joten harrastematkalta niitä ei todennäköisesti heti saa mukaan.

    Kauttamme hankittaviin yksilöllisiin SecureEar suojaimiin kuuluu seuraavat palvelut:

    - mallinotto asiakkaan korvista ja tilauksen läpikäynti asiakkaan kanssa toimipisteissämme

    - tuotteiden tarkistus ennen luovutusta

    - tuotteiden luovutus asiakkaan kanssa toimipisteissämme, samalla käydään läpi tuotteiden käyttö ja varmistamme että tuotteet istuvat korvassa hyvin

    - mikäli tuotteiden istuvuutta pitää korjata hiomalla tai lakkaamalla suojaimia, voimme korjata istuvuutta yleensä odottaessa ja varmistaa että istuvuus ja suojaus on täydellinen

    - luovutuksen jälkeen asiakkaiden on mahdollista kokeiluaikana palauttaa tuotteet, jos asiakkaat eivät ole niihin tyytyväisiä

    Hintoja ja palvelua vertaillessa kannattaa ottaa huomioon myös kokonaispalvelu, palvelun joustavuus, mahdolliset muut mallinottokulut, sekä mallien/tuotteiden toimituskulut.

    Niille asiakkaille jotka tahtovat tilata suojaimensa jotain muuta kautta, tarjoamme mielellämme erikseen pelkän mallinottopalvelun. Suosittelen tilausta harkitsevia tarkistamaan valitsemastaan yrityksestä toimitusajat ja mitä palvelu kokonaisuudessaan kattaa ennen tilauksen tekemistä, jotta kaikki menee mahdollisimman sujuvasti.

    Jarkko Hakala
    Markkinointipäällikkö
    Kuulotekniikka Oy

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista ja omien näkökulmienne esille tuomisesta.

    VastaaPoista